Körttifoorumi

Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Niila - 24.06.12 - klo:21:23

Otsikko: Ei viellä kokonaan kadonnut
Kirjoitti: Niila - 24.06.12 - klo:21:23
Ei ajattele, olen monestikkin saannut apua yllättäviltäkin tahoilta ja juuri silloin kun sitä vähiten  on odottanut, mutta silloin kun sitä on eniten tarvinnut. Viimeksi kävi näin kävi kun piti päästä Riihimäelle sekä viime talven muuttopäivänä ei jäänyt itselle kun loppu viimeistely ja ruuanlaitto talkoonväelle.

Vahanajan talkoohenkee lyötyy myös täältä uudelta kotipaikkakunnaltani.
Otsikko: Vs: Ei viellä kokonaan kadonnut
Kirjoitti: Pyryharakka - 24.06.12 - klo:22:35
Kyllä täällä maaseudulla vielä talkoita tehdään. Yksityisiin talkoisiin (esim. sokkelin valutalkoot) saa ihmiset liikkeelle kai ajatus, että sitten voi saada vastavuoroisesti joskus itse talkooapua, kun tarvitsee. Yleiset talkootkin täällä vielä toimii. Juuri näillä viikoilla on kyläyhdistys rakentanut lasten leikkipaikkaa. Tiistaina alkaa taas nuorisoseuran vastatalkoot. Teemme n. 500 saunavastaa Saksaan ja saamme niistä 1,20 €/kpl nuorisoseuran toimintaan. Vastatalkoot on mukava sosiaalinen tapahtuma. Istumme ringissä naapurin konehallissa ja rupattelemme kylän kuulumisia, viimeisimpiä vitsejä yms.
Otsikko: Vs: Ei viellä kokonaan kadonnut
Kirjoitti: seppos - 24.06.12 - klo:22:59
Kyllä täällä maaseudulla vielä talkoita tehdään. Yksityisiin talkoisiin (esim. sokkelin valutalkoot) saa ihmiset liikkeelle kai ajatus, että sitten voi saada vastavuoroisesti joskus itse talkooapua, kun tarvitsee. Yleiset talkootkin täällä vielä toimii. Juuri näillä viikoilla on kyläyhdistys rakentanut lasten leikkipaikkaa. Tiistaina alkaa taas nuorisoseuran vastatalkoot. Teemme n. 500 saunavastaa Saksaan ja saamme niistä 1,20 €/kpl nuorisoseuran toimintaan. Vastatalkoot on mukava sosiaalinen tapahtuma. Istumme ringissä naapurin konehallissa ja rupattelemme kylän kuulumisia, viimeisimpiä vitsejä yms.

Jos katsoit tänäisiä kympin uutisia niin ole varuillasi, ettei verottaja puutu teidän talkoomyyntiin ja vaadi siitä osaansa.
Otsikko: Vs: Ei viellä kokonaan kadonnut
Kirjoitti: Pyryharakka - 24.06.12 - klo:23:06

Jos katsoit tänäisiä kympin uutisia niin ole varuillasi, ettei verottaja puutu teidän talkoomyyntiin ja vaadi siitä osaansa.

Rahastonhoitajamme on kirjanpitäjä, joka jatkuvasti pitää ammattitaitoaan yllä lisäkoulutuksilla. Luotamme hänen tietoihinsa verotusasioissa.  :023:
Otsikko: Vs: Ei viellä kokonaan kadonnut
Kirjoitti: vn - 25.06.12 - klo:01:04
Kyllä jäisi valtava määrä urheilukilpailuja, kyläyhdistyksien tapahtumia, koululuokkien myyjäisiä yms.
Suomen maassa pitämättä jos talkootyöstä verotetaan yhdistyksiä ja seuroja, talkoolaiset itsehän saavat
hyvän mielen ilman palkkaa.
Ymmärtääkseni seuroilla tulee verotuskysymykset silloin eteen jos pyöritetään julkisesti avoinna olevaa
kioskitoimintaa tms.
Otsikko: Vs: Ei viellä kokonaan kadonnut
Kirjoitti: tosikkoko - 25.06.12 - klo:03:23
Kyllä jäisi valtava määrä urheilukilpailuja, kyläyhdistyksien tapahtumia, koululuokkien myyjäisiä yms.
Suomen maassa pitämättä jos talkootyöstä verotetaan yhdistyksiä ja seuroja, talkoolaiset itsehän saavat hyvän mielen ilman palkkaa.
Ymmärtääkseni seuroilla tulee verotuskysymykset silloin eteen jos pyöritetään julkisesti avoinna olevaa
kioskitoimintaa tms.
joskus rajanveto voi olla hankalaa mutta yleensä talkoot ovat selvät.

Muistan kuulleeni Veijo Esson baarissa, että Ruotsissa talkoiden verotus tappoi kaiken innostuksen. Mutta en muista tarkemmin.
Otsikko: Vs: Ei viellä kokonaan kadonnut
Kirjoitti: seppos - 25.06.12 - klo:10:11
Uutisissa ei ollut kysymys ihan puhtaista talkoista, vaan oli myyty vessapaperia nappulajalkapallon hyväksi 9000€ edestä ja tämä oli pantu verolle.
Otsikko: Vs: Ei viellä kokonaan kadonnut
Kirjoitti: vn - 25.06.12 - klo:10:20
Verottaminen tässä tilanteessa on kummallisen tuntuista?
Onhan summa tietysti kohtalaisen suuri, onkohan paperit saatu lahjoituksena?
Mitenkähän myynti toteutettu?
Ehkä nappulat on kiertäneet ovelta ovelle myymässä, selkeät talkoot.
Vai onko jossain liikkeessä myyty tiskin alta tähän tarkoitukseen nimettyjä papereita?
No, se siitä, ei tästä sen kummenpaa, kunhan pohdiskelin...
Otsikko: Vs: Ei viellä kokonaan kadonnut
Kirjoitti: Pirska - 25.06.12 - klo:11:34
Tykkään talkoista silloin, kun ne ovat oikeasti vapaaehtoisia. Kerran vain yksi opettaja kertoi, että hän on tärvännyt selkänsä urheiluseurojen jatkuvissa talkoissa. Hänellä oli 4 lasta, joista ilmeisesti kaikki harrastivat jotain lajia. Muutamalta muultakin urheilijalapsen vanhemmalta olen kuullut, että siellä jotenkin oletetaan määrättyjen vanhempien olevan aina suuna päänä vetovastuussa. Jotkut toiset taas "eivät koskaan pääse paikalle".

Vapaaehtoisesti toisen auttaminen on henkisesti hyvin palkitsevaa. Sitten kun oletetaan, että "sinähän se teet", niin halut katoavat kummasti, verotettiinpa tuloa tai ei.
Otsikko: Vs: Ei viellä kokonaan kadonnut
Kirjoitti: Riitta-mummi - 25.06.12 - klo:14:59
Siitä on jo 31 vuotta kun muutimme kerrostalosta tähän omaan. As Oy jossa asuimme oli paikkakunnan kuulu yhteishengestään. Oli pihajuhlia, lentopallojoukkueet, lasten hiihtokilpailut, kellariteatteri ja tietysti siivoustalkoot.
Oli hyvä primus motor joka organisoi vähän joka jutussa. Ja homma sujui. Sitten luonnolliset poistumat: poismuutot, kuolemat, avioerot, lasten kasvaminen ja aikuisten innon lopahtaminen tyrehdyttivät yhteishengen. Nyt pihan hoitaa huoltomies ja mummot katsovat ikkunoista.

Koululaiset keräävät joillakin paikkakunnilla rorkia keväisin. Onko se pakkotyötä  vai  yheteiskuntakasvatusta ?
Me pidämme tapana kerätä tuolta rannan laiturin ympäristöstä pullot, tölkit ja roskat. Tuomme omaan roskikseen. Koiran kakkapussi on aina taskussa, siihen sopii aika moni tyhjä aski ja jätskipaperi.
Otsikko: Vs: Ei viellä kokonaan kadonnut
Kirjoitti: vasara - 25.06.12 - klo:16:26
Tuossa edellä pohdittiin talkootyön verotusta.... Ainakin yksi vessapaperin tekijä/tukkuri markkinoi tuotteitaan nimenomaan yhdistyskille, urheiluseuroille ja koululuokille. Työ ei voi olla säännöllistä ja ammattitaitoa vaativaa.... Mainostenjako 52/viikkoa vuosi ei käy.
Teatterin narikka TTY:ssä meni myös verolle.    Vihtojen tekeminen tuskin menee verolle, vaikka "ammattitaitoa" ja tottumusta vaatiikin.

Juuri tulin erään kesäjuhlan talkoopäivästä, riittävästi oli tekijöitä tänään... Liekö sitten viikonlopulla juhlien aikaan.... :icon_rolleyes:
Otsikko: Vs: Ei viellä kokonaan kadonnut
Kirjoitti: Viisveisaaja - 25.06.12 - klo:18:11
Ollaan täällä Hesassakin avuliaita.
Mäkin opastin sokean tien yli, enkä velottanut kun 30 egee. :-\
Otsikko: Vs: Ei viellä kokonaan kadonnut
Kirjoitti: Pyryharakka - 25.06.12 - klo:20:29
Ennen oli ainakin selkeät tulorajat, jonka ylittämisestä joutui verolle, olipa kyseessä sitten jokin yleishyödyllinen yhdistys. Täällä marttayhdistyksellä oli mehuasema, jossa oli yksi palkattu työntekijä, toiset teki talkoilla. Omenista puristettiin ja pastöroittin tuoremehua. Tulot oli hyvinä omenavuosina sitä luokkaa, että veroja piti maksaa.

Vastat voidaan katsoa keräilytuotteeksi, vähän vastaavaksi kuin marjat ja sienet. Niistä saatavat tulot on olleet vuosittain n. 600 €. Siis ei pitäisi kiinnostaa verottajaa.
Otsikko: Vs: Ei viellä kokonaan kadonnut
Kirjoitti: mt - 25.06.12 - klo:20:34
Yleensä tuo talouspapereiden myynti menee kai niin, että yhdistys ostaa, mistä halvimmalla saa, ja sitten vanhemmat tyrkyttävät niitä tuttavilleen ja työtovereilleen. Itse kukin voi netistä hakea jonkin paperitukun hinnat ja laskea siitä, montako kuormalavallista tarvitaan, jotta liikevaihtoa kertyy 9000 euroa.
Tukkuri mainostaa tuottoa:
Kun myytte suositusmyyntihinnalla paperia X 40 rll jättisäkkiä 10 lavaa (400 säkkiä), jää teille myyntivoittoa 2280 euroa! Kun siinä ohessa myytte vielä 20 rll XYZ talouspyyhettä 10 lavaa (360 säkkiä), jää Teille tuottoa 4458 euroa!

Liikevaihdolla laskien yhdeksään tonniin tarvittaneen noin 10 kuormalavallista.

Verottajan ohje yhdistyksille toteaa:
"Elinkeinotulona ei kuitenkaan yleensä pidetä sellaista tuloa, jonka yleishyödyllinen yhdistys tai säätiö saa esimerkiksi pienimuotoisesta tuotteiden myynnistä tai muusta vähäisestä toiminnasta, jonka tarkoitus on yhdistyksen tai säätiön oman toiminnan rahoittaminen. Myyntiä voidaan kuitenkin pitää elinkeinotoimintana, jos se on laajamittaista ja kohdistuu tavanomaisiin kulutustuotteisiin (esimerkiksi keksit, sukat, ilotulitteet yms.)."

Yleensä katsotaan, että yhdistyksen toiminta on verotuksen ulkopuolella, jos se ei kilpaile markkinoilla. Kymmenen kuormalavan talouspaperimyynti varmasti kilpailee markkinoilla, ainakin jos kysytään yrittäjältä, joka myy samalla talousalueella talouspapereita kuluttajille ja yrityksille. Esimerkiksi paperituotteiden rekastamyynti on melko yleistä.

Sen sijaan Pyrtsin vastabisnes on sekä kuutiometreissä että euroissa laskettuna aivan eri luokkaa. Lisäksi vastantekijät eivät kilpaile kypsillä ja kehittyneillä markkinoilla, eikä vastojen Euroopan-laajuinen markkinakaan ole vielä kehittynyt. Eikä paljon tarvitse venyttää, kun todellakin seuraava verottajan ohje pätee:
"Luonnonvaraisten käpyjen, marjojen ja sienien myyntitulot ovat kerääjälle verotonta tuloa. Verotonta on myös tulo, joka saadaan luonnonvaraisten kasvien tai kasvinosien keräämisestä ihmisravinnoksi, lääkkeeksi tai lääkeaineen valmistukseen. Keräilytuotteista saatu tulo on veronalaista, jos tulo on saatu palkkana."

Mt

Otsikko: Vs: Ei viellä kokonaan kadonnut
Kirjoitti: vn - 25.06.12 - klo:23:24
Mt:llä selkeä laskelma ja olet kaivanut verottajan suuntaa antavia ohjeita.
Yleensäkin vero-sivuilta löytyy nykyään selkeitä ohjeita moniin asioihin, olen viettänyt siellä
aikaa melko runsaasti.