Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: AKUANKKA313 - 05.05.12 - klo:14:15
-
Onko lähipiirissänne huomionkipeää persoonallisuutta?
Mistä se mielestäsi johtuu?
Minkälaisia kokemuksia on?
-
Tunnustaudun jossain määrin huomionkipeäksi. Huomaan sen esim. täällä foorumilla. Kerron heti tänne mielelläni hauskat lintuhavainnot tai muut mukavat jutut. Olen aina otettu, jos jotain kirjoitustani kommentoidaan jne.
Kaupassa mielelläni juttelen myyjien kanssa. Keksin mielelläni jotain hauskaa sanottavaa, murjaisen vitsin... Siitä seuraa, että myyjät ruokakaupassa hymyilevät, tervehtivät ja heittävät hauskoja kommentteja myös minulle.
Olen ajatellut sen johtuvan siitä, että minulla on ollut huono itsetunto ja olen sitä saanut paikata sillä, että olen saanut myönteistä huomiota osakseni. Se on kai jotenkin myös koukuttaa ihmistä. (Vertaa vastausta ketjussa: Omien virheiden tunnustaminen)
Sen tarkemmin en osaa asiaa analysoida.
-
Välttämättä ei kyse ole huonosta itsetunnosta, vaan siitä, että on normaalia halu tulla nähdyksi. Jos toinen vaihtoehto on Tove janssonin näkymätön lapsi, yhteyteen pääseminen on toki luonnollinen tarve.
-
Olen tosielämässä mielelläni näkymätön. Sivullisuus, josta aiemmin kärsin, on kääntynyt voitoksi. En halua huomiota.
Täällä foorumilla on ehkä toisin, koska tämä ei ole tosielämää, mutta en kyllä täälläkään huomiota kerjää. Tämä on minulle samanlainen estradi, mikä esiintymislava on näyttelijälle.
Ooops...tulipa paljastettua jotain itsestään... :icon_eek:
-
Yritämme hienotunteisesti olla kuin emme olisi mitään huomanneetkaan.
-
Jeesus oli huomionkipeä. :icon_wink:
-
Uskoisin että ihmisellä on tarve tulla ymmärretyksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi.
Se voi ehkä esiintyä eri ihmisillä hiukan eri tavoin.
Mutta jotenkin uskoisin, että nämä löytyy kuitenkin ainakin suurimmasta osasta ihmisiä.
Myös kyky luoda jotain, oivaltaa jotain ja sen kautta omaksua ja oppia jotain uutta on mukava asia.
-
Ei ole fakta että vilkas itäsuomalainen on huomionkipeä, vakaa länsisuomalainen vaatimaton.
En pidä Pyryharakkaa lainkaan huomionkipeänä. Olet seurallinen, hyvän mielen tuottaja.
-
Ei ole fakta että vilkas itäsuomalainen on huomionkipeä, vakaa länsisuomalainen vaatimaton.
En pidä Pyryharakkaa lainkaan huomionkipeänä. Olet seurallinen, hyvän mielen tuottaja.
Kun olen täysin sekarotuinen on vaatimattomuutenikin pelkkää huomionkipeyttä ja puheliaisuuteni on hiljaisuuteni ja ujouteni peittämistä.
-
Mäkään en kaipaa huomiota, mutta haluan ottaa kantaa asioihin, jotka ovat tärkeitä ja vähemmän ja joihin oma mielipide voi ehkä antaa vähän lisä ajatuksia.
Toivoisin aina sisäisesti, että tälläinen ufologi voisi kirjoittaa anonymisesti, mutta jotenkin aina ku skrivaan, ni jengi snaijjaa kuka taas kirjuuttelee.
Toivottavasti kenellekkään en ole sielu joka tarvitsisi pelastaa, tai se seko, ku kirjoittelee omituisia, vaan että olisin kuka olen.
-
Joskus erityisesti ihminen kaipaa myös kuuntelijaa, joka ihan oikeasti jaksaa hetken kuunnella jos vaikka on taakkoja sydämellä.
Ja samoin joskus aina kaipaa toista ihmistä että voi rukoilla yhdessä.
-
Hei!
Huomasittehan minut?
Mauno
-
:eusa_angel:
Mauno bongattu.
-
Tunnen yhden sairalloisen huomionkipeän ihmisen. Huomionkipeys on siitä hankala ominaisuus, että kun toinen oikein kerjäämällä kerjää huomiota, niin se tekee hyvin vastenmielisen vaikutuksen. Haluttaa vain kääntää selkä ja tulee ihan luonnostaan semmoinen torjuntareaktio.
Tiedän hänen taustansa, että hän on joutunut aivan pienenä lapsena olemaan olosuhteiden pakosta todella pitkiä aikoja erossa vanhemmistaan. Sitä hän sitten potee loppuikänsä eikä huomaa itse, kuinka ärsyttävää, lievästi sanottuna rasittavaa hänen oma käytöksensä on.
Kaikkien ihmisten pitäisi lapsena saada huomiota aivan kerjäämättä, jotta heistä ei tulisi huomionkipeitä.
-
Luin ensin ton omien virheiden tunnustamisketjun ja sitten tämän ja tuli mieleen, että vaikka huomaisin olevani väärässä, saatan jatkaa vänkäämistä, jos mulla on semmoinen olo että toinen väittelijä ei kuuntele tahi arvosta minua. Huomionkipeää vänkäämistä :003:
-
Jostakin syystä nyt mietin että väliäkö hällä. Jokainen tahtoo joskus tulla huomatuksi ja toisaalta useimmilla on yhtäläisesti halu olla huomaamaton ja seurailla rauhassa sivusta elämänmenoa.
Vietin lapsuuden kesät ja paljon muutakin aikaa suuren suvun ympäröimänä. Välillä halusin että minut noteerataan, mutta hyvin usein kiipesin harjulle ja istuin siellä onnellisena yksin ja hermostuin jos minua tultiin sinne huomioimaan.
Joskus toivoisi kirkkokahvilla että joku tulisi juttelemaan mutta usein etenkin messun aikana haluan olla yksin tai hyvin hiljaisessa seurassa (Ystävien seura on toinen asia!!). Matkalla huomasin että viihdyin kyllä siinä joukossa kunhan kukaan ei huomioinut minua eikä suuremmin tullut juttelemaan. Bongasin Antti Kruusin kuvista itseni näköjään vilkkaassa keskustelussa muutamaankin kertaan ja olin ihan pihalla, sillä en pysty palauttamaan mieleeni mitä ihmettä on puhuttu. Tarkemmin katsoen olenkin niissä selvästi suu kiinni eli joku puhuu minulle.
Minua ei toistaiseksi tämän elämäni mittaan ole kukaan ärsyttänyt niin että olisi jäänyt mieleen. Sen sijaan joskus mietin niistä hiljaisista ja vetäytyvistä, teenkö hyvää vai pahaa jos alan nykiä mukaan ja huomaan kovasti. Entä jos tällä ihmisellä on juuri nyt jokin "haluan-olla-hiljaa"-vaihe?
-
Minä en yhtäkkiä keksi ketään tuttua josta voisi sanoa että huomionkipeä, jos mukaan ei lasketa meidän koiraa joka on suorastaan sairaalloisen huomionkipeä. Sen sijaan työelämästä tunnen parikin narsistia tai en tiedä onko diagnoosi oikea mutta sellaisia tyyppejä jotka korostavat itseään kaikin mahdollisin keinoin ja vähättelevät muita. Toisella on yliopistokoulutus ja se on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin akateemista, mutta toinen muuten vaan omasta mielestään maailman paras ja pätevin joka asiassa ja ymmärsi kaiken aina muita paremmin. Ymmärrettävästi nämä kaksi tulivat aika huonosti toimeen keskenään mutta nyt toinen on jo eläkkeellä ja pian toinenkin, onneksi...
-
Runoilija Pentti Saarikoski on sanonut / kirjoittanut pappisveljestään, että hän osaa tehdä itsensä tykö.
-
voi olla, että papit ovat narsisteja tai lievemmällä tasolla huomionkipeitä...
-
Jeesus oli huomionkipeä. :icon_wink:
Tämä foorumimme juhani taisi iskeä kirveensä kiveen: tuskinpa Jeesus tuota oli - mutta toki hänet huomattiin, kun hän väkevästi ja ulospäinsuuntautuneesti puhui ja näytti esimerkkejä aiheesta totuus, oikeudenmukaisuus ja ihmisyys! :002: ( Miten paljon kuulette noista aiheista riittävän pätevien esimerkkien kera esimerkiksi tänäisissä körttiseuroissa! :017: :kahvi:
Ei Jeesus voinut komeroon jäädä, hänen oli selkeästi mentävä kansan keskuuteen ja hänen oli sanottava se mistä kulloinkin oli kyse. :kahvi: :icon_wink:
Muuten: Huomionkipeydestä ja muista vastaavista aiheista ensiksi kirjoittanevat sellaiset ihmiset, jotka alitajuisesti kadehtivat niitä, joilla syystä tai toisesta on kyky tai tehtävä tai joku vaan sellainen, että esillä olo on suotavaakin enempää, välttämätöntä!
-
Kalistajan kommentin taidan tällä kertaa jakaa. Jeesushan joutui pakenemaan autiomaahan saadakseen olla hetkisen rauhassa, mainitsee joku synoptisista evankeliumeista (apua, mikä kohta!) Kansa juoksi perässä koska kaipasi terveyttä, lohdutusta, opetusta ja syntinsä anteeksi.
Joihinkin ammatteihin nyt vain kuuluu esilläolo. Toisaalta huomatuksi tulemista saatetaan jopa pelätä, ja paradoksaalisesti mahdollinen kateus kääntyyksi näin päin: Minä pelkään joutuvani huomion kohteeksi.
-
Kalistaja, meijän seuroissa puhutaan miun mielestä hyvinkin paljon oikeudenmukaisuudesta ja ihmisyydestä. Totuuden sanominen totuunena onkin sitten kimurantimpi juttu. Sen suodattanee jokainen sydämessään.
Huominkipeydestä vielä sen verran, että se lienee eri asia kuin huomatuksi tulemisen toive. Lapsilla, jo aivan pienilläkin, kuten myös koirilla kuten Jampe mainitsi, se on synnynnäistä.
Huomionkipeys on miusta jotenkin orpouden, yksinäisyyden oire. Päinvastoin kuin matkakuumeeseen tai mökkikuumeeseen huominkipeyteen on lääkettä huomioon ottaminen, huomaaminen, muistaminen ja kiittäminen.
Kiitos Maunolle ja Pirskalle sairauteni huomioimisesta. Huomena olen taas hiukan parempi. :109: