Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Liina - 16.02.12 - klo:20:25
-
Palasin sitten tänne, hiljaa hipsien takapenkkiin, nolona mutta kotitienoille kai.
Muualta kyselin, lukuisilta tutuilta ja tuntemattomilta papeilta ja ties keiltä uskonoppineilta, ei ainuttakaan vastausta, ei edes: "En tiedä." Täydellinen hiljaisuus kaikkialla.
Siitä hiljaisuudesta etsin vastauksia kysymyksiin, joita en osaa enää edes kunnolla muotoilla. Suurin osa niistä on muotoa "miksi"?
-
Miksi-kysymykset on vaikeita. Niihin voi antaa mielipiteensä se, ken uskaltaa. Oikeaa totuutta niihin on vaikea antaa, ainakaan meidä vajavaisten.
Tervetuloa takaisin! :039:
-
Lämmin kiitos, Pyryharakka.
En kaipaa niinkään edes vastauksia kuin sitä, että joku kuulee kysymykset.
Minä olen yrittänyt (arkielämässä) kuuunnella kysymykset, vaikka tiedän harvoin vastauksia. Joissakin käytännön asioissa ehkä, harvemmin niissäkin. Mutta olen huomannut, että usein kysyjä tarvitsee eniten sitä, että joku kuuntelee, pysähtyy hetkeksi, välittää tovin.
-
En kaipaa niinkään edes vastauksia kuin sitä, että joku kuulee kysymykset.
Minä olen yrittänyt (arkielämässä) kuuunnella kysymykset, vaikka tiedän harvoin vastauksia. Joissakin käytännön asioissa ehkä, harvemmin niissäkin. Mutta olen huomannut, että usein kysyjä tarvitsee eniten sitä, että joku kuuntelee, pysähtyy hetkeksi, välittää tovin.
Totta
-
En kaipaa niinkään edes vastauksia kuin sitä, että joku kuulee kysymykset.
Minä olen yrittänyt (arkielämässä) kuuunnella kysymykset, vaikka tiedän harvoin vastauksia. Joissakin käytännön asioissa ehkä, harvemmin niissäkin. Mutta olen huomannut, että usein kysyjä tarvitsee eniten sitä, että joku kuuntelee, pysähtyy hetkeksi, välittää tovin.
tervetuloa takaisin!
Aivan. Ja parempi on kuuntelijan olla hiljaa tai yhdessä kysellä "miksi", kuin yrittää antaa liian heppoisia vastauksia tai yrittää vaientaa kysyjän (usein sen vuoksi, että ei itse osaa tai uskalla kysyä samoja kysymyksiä). Mutta Jumalalle saa aina esittää vaikka kuinka kinkkisiä ja kuinka kiukkuisia kysymyksiä, silloin on kysyjä monesti aidoimmillaan.
Joskus itsellä ollut kirjahyllyssä Jobin kirjaan liittyvä joku "miksi"-kirjanen, valitettavasti en muista tekijää mutta on saattanut tarttua mukaan herättäjuhlilta aikoinansa.
-
Vastaus miksi kysymykseen synnyttää aina uuden miksi kysymyksen.
-
Joskus itsellä ollut kirjahyllyssä Jobin kirjaan liittyvä joku "miksi"-kirjanen, valitettavasti en muista tekijää mutta on saattanut tarttua mukaan herättäjuhlilta aikoinansa.
Johannes Kuhn: "Miksi? Kyselevä Job". On Herättäjä-Yhdistyksen kustantama. Minullakin on tuo joskus ollut, mutta olen tainnut viedä divariin.
-
Vastaus miksi kysymykseen synnyttää aina uuden miksi kysymyksen.
Miksi synnyttäisi?
-
Vastaus miksi kysymykseen synnyttää aina uuden miksi kysymyksen.
Se on hyvä, elämää ja ihmettelyä. Selän kääntäminen ei mielestäni sitä ole. Jos joku kysyy minulta "miksi?", enkä tiedä, vastaan etten tiedä, mutta mietitään yhdessä tovi. Usein vastausta ei löydy, mutta jo kysymyksen vastaanottaminen ja kuuleminen on tärkeää.
-
'Miksi' avaa näkökulman molempiin suuntiin, menneeseen ja tulevaan. Mistä syystä ja mitä varten?
-
Johannes Kuhn: "Miksi? Kyselevä Job". On Herättäjä-Yhdistyksen kustantama. Minullakin on tuo joskus ollut, mutta olen tainnut viedä divariin.
varmaan juuri tuo!
-
Itse asiassa olisi alun perin kaivannut vain arkista sielunhoitoa (mitä se sitten lieneekin, ei toistaiseksi ole käytännön kokemusta), kun kolme läheistä oli juuri kuollut. Kyselin useampaan otteseen seurakunnasta (ehkä väärältä taholta), ei vastausta. Ei edes: "En nyt ehdi." Muualtakin kyselin, jopa netistä (noloa), ei vastausta.
-
^Miksi netistä kyseleminen olisi noloa?
Itse tässä joskus kokeilin sivulta http://www.facebook.com/kirkkosuomessa löytyvää mahdollisuutta chattailla papin kanssa, kyllä siitä minulle oli apua. Mutta ehkä chattaily ei ole kaikkien juttu.
Seurakunnastakin on pappi löytynyt, onkohan resurssit sitten niin epätasaisesti jakautuneet, että sinulle ei valitettavasti ole liiennyt...
-
Itse asiassa olisi alun perin kaivannut vain arkista sielunhoitoa (mitä se sitten lieneekin, ei toistaiseksi ole käytännön kokemusta), kun kolme läheistä oli juuri kuollut. Kyselin useampaan otteseen seurakunnasta (ehkä väärältä taholta), ei vastausta. Ei edes: "En nyt ehdi." Muualtakin kyselin, jopa netistä (noloa), ei vastausta.
ikävää kun noin kävi sielunhoidon kanssa.
Ja ei netin kautta tai netistä kyseleminen ole noloa, se on vain yksi yksi mahdollinen tapa ihmisten kohtaamiseen. Lisäksi moni uskaltaa/osaa avautua kirjoittamalla enemmän kuin keskustelemalla. Jossakinhan on joku nettipastorikin.
-
Jossakinhan on joku nettipastorikin.
On toki, eivät näemmä vastaa kaikille.
-
Tervetuloa, täällä takapenkillä seinän vieressä on tilaa - istu rauhassa!
-
Tervetuloa kyselemään, siitä se tie urkenee.
Miksi minun veljeni kuoli oman käden kautta ? Sitä kyselin vuosikausia. Se inhimillinen puoli, ns. omat asiat ja niiden seuraukset alkoivat aueta ja
selittää: Siksi.
Mutta se vaikein: Miksi Jumala sallii ? Raamatussahan on siitä kysymys sokeana syntyneen kohdalla. Vastauksen hyväksyminen on vain niin vaikeaa.
:061:
-
Tervetuloa, täällä takapenkillä seinän vieressä on tilaa - istu rauhassa!
Kiitos Mauno. :'(
Ja nuo kyyneleet tulivat ihan kiitollisuudesta. Noin yksinkertaisesti ja vilpittömästi sen voi sanoa.
Enpä taida enää kysellä (olen huono siinä), kuuntelen (harjoittelen).
Hipilhiljaa takepenkillä, turvallisesti seinää vasten. Kiitollisena siitäkin, että on yksi terve käsi, jolla voi vaihtaa radiokanavaa. Ylistysmusiikkikiintiö tuli nimittäin täyteen juuri nyt.
-
Mutta se vaikein: Miksi Jumala sallii ?
muita vaikeita kysymyksiä:
- millainen pitäisi olla?
- mikä on elämän tarkoitus?
- kun kerran uskoo kristilliseen pelastukseen, niin miksi siitä on niin vaikeaa kertoa muille?
- milloin ... SV68, 85, 107?
-
Tervetuloa kyselemään, siitä se tie urkenee.
Miksi minun veljeni kuoli oman käden kautta ? Sitä kyselin vuosikausia. Se inhimillinen puoli, ns. omat asiat ja niiden seuraukset alkoivat aueta ja
selittää: Siksi.
Mutta se vaikein: Miksi Jumala sallii ? Raamatussahan on siitä kysymys sokeana syntyneen kohdalla. Vastauksen hyväksyminen on vain niin vaikeaa.
Riitta-mummi, olen pahoillani sinun ja veljesi puolesta.
Niin, kyllä tuo kysymys on se vaikein ja naiivein -- teodikeaksikin sitä kai kutsutaan. Miksi Täydellinen luo jotakin näin epätäydellistä, kärsimään -- eikö hän olisi voinut Täydellisenä luoda olentoja, jotka olisivat todella Hänen kuviaan, täydellisiä? Jos tekisi kerralla priimaa, ei tarvitsisi sovittaa eikä armahtaa. Mihin Jumala tarvitsee koelaboratoriota, jos Hän tietää kaiken ennalta?
Miksi Hän asettaa ehtoja ehdottomalle rakkaudelleen? Jopa tavallinen maan matonen rakastaa lapsiaan ehdoitta,
ei vaadi kiitollisuutta eikä uskollisuutta, ei sovitusuhreja, rukouksia tai armonaneluja, ei uhkaa tuomiolla eikä vihastu (no, kiukustuu kyllä aika ajoin, epätäydellinen kun on); rakastaa vain.
Näitä olen miettinyt rippikoulusta asti, hullua hurskaammaksi en ole tullut.
(Jaha, tulinpa taas kyselleeksi. Valuvika sekin.)
-
Luoja loi tämän maailman. Hän tuo sen kotiin.
-
Aha. Mitäpä tässää sitten joutavia kyselemään ja turhia palstailemaan.
-
Äläs nyt Liina minnekään katoa.. Ihan asiaahan kyselet :056:
-
Sadetta, kiitos päänsilityksestä. (Jos nyt oikein nuo palleroiset pulleroiset tulkitsin.)
-
---Miksi Täydellinen luo jotakin näin epätäydellistä, kärsimään -- eikö hän olisi voinut Täydellisenä luoda olentoja, jotka olisivat todella Hänen kuviaan, täydellisiä? Jos tekisi kerralla priimaa, ei tarvitsisi sovittaa eikä armahtaa. Mihin Jumala tarvitsee koelaboratoriota, jos Hän tietää kaiken ennalta?
Miksi Hän asettaa ehtoja ehdottomalle rakkaudelleen? Jopa tavallinen maan matonen rakastaa lapsiaan ehdoitta,
ei vaadi kiitollisuutta eikä uskollisuutta, ei sovitusuhreja, rukouksia tai armonaneluja, ei uhkaa tuomiolla eikä vihastu (no, kiukustuu kyllä aika ajoin, epätäydellinen kun on); rakastaa vain.
Näitä olen miettinyt rippikoulusta asti, hullua hurskaammaksi en ole tullut.
(Jaha, tulinpa taas kyselleeksi. Valuvika sekin.)
Minä olen joskus miettinyt ihan samaa. En ole minäkään keksinyt vastausta.
-
Minä olen joskus miettinyt ihan samaa. En ole minäkään keksinyt vastausta.
Kiitos kun kerroit. Siis oikeasti ja sydämestä, ei sarkastisesti: kiitos.
Ehkä ainoan etäisesti uskonnollisen elämyksen olen kokenut kolmevuotiaana Seinäjoen Lakeuden ristin kirkossa (kaunis rakennus mutta...). Olin saanut jonkinlaisen paniikkikohtauksen ja rynnännyt ulos kiljuen: "Tää paikka on liian iso!" Kukaan ei juossut perään. Itkuräkää ryystäen sitten odottelin ovella. Olin kuulemma käyttäytynyt huonosti. Herkkuhetki peruttiin.
Liian iso on usein tämä maailmakin. Ja käyttäydyn siinä yhä huonosti. Herkkuhetkiä on peruttu. Kysyn joskus silti.
-
kyynelet ja räkä valuen huonosti käyttäytyvä lapsi löytää varmaankin jotain oikeampaa Herran huoneen pyhyydestä kuin häntä hillitysti puoliääneen toruvat aikuiset.
-
Tästä on itsellänikin muisto varhaisesta lapsuudesta. Olin kotona keväällä, noin 5 vanhana, kun vanhemmat olivat kirkossa. Minulle tuli todella huono olo, sillä olin pahasti allerginen koivun siitepölylle ja sitä oli hyvin paljon ilmassa silloin. Jouduin paniikkiin, kun olo sen kuin paheni ja halusin päästä äitini luokse. Ilmoitin meneväni kilometrin päässä olevalle kirkolle. Valuin räkää ja kyyneleitä paniikista ja oireista. Kun tulin kirkolle häpesin omia kotivaatteitani ja kuontaloani, mutta menin kirkkoon. Vanhemmat eivät istuneetkaan heidän vakipaikassaan, joten jouduin suureksi häpeäkseni menemään kirkkosalin poikki ennen kuin pääsin äitini luokse. Äiti sulki heti syliinsä ja pyysi anteeksi, kun oli aamun tohinoissa unohtanut lääkitä minut. Muistan ikuisesti sen tunteen, kun tulin vaivaisena, huonovointisena, häveten ja seurauksia peläten kirkkoon(pelkäsin, että saan huutia jumalanpalveluksen häiritsemisestä), mutta tulin kun en voinut olla enää tulemattakaan...ja sainkin vastaanoton täynnä rakkautta, lohdutusta, lämpöä ja hyväksyntää! Siinä hetkessä opin jotain hyvin olennaista kristinuskosta... :001:
-
Pena, juuri noin.
Tiitiäinen, suloinen tapaus.
Olen kerran omatekemäni vienyt kesken kirkonmenojen käytävään, kun hän lausui melko kovaäänisesti ei-ihan- salonkikelpoisen mielipiteensä papista (mielipiteen jonka muuten monet aikuiset jakoivat, mutta eivät kehdanneet sanoa). Pientä kehityskeskustelua kävimme, puolin ja toisin. Minä tietysti opastin, että ei saa häiritä. "Eiks ees höpön puhujia?" Ei ees heitä. "Mutkun se narraa." Ei se välttämättä narraa, se ajattelee niin, ihmiset ajattelee erilailla. "Miks se ajattelee niin?" Kulta, en tiedä. Mitä itse tuumit, miksi joku ajattelee noin? "Jos sillon paha mieli?"
-
Totuus tulee lasten ja imeväisten suusta! :001:
-
Totuus tulee lasten ja imeväisten suusta! :001:
Jep.
"Miks se käärme luotiin?"
-
Kyllä se käärmeen luominen on körttiläisen tärkeä komponentti... terveisin niskaslaisuuteen uppoutuva ihminen
-
:109: Tervetuloa Liina :kahvi:
Emme tainneet osua olemaan yhtä aikaa täällä ja joskus on hölmö tunne, että mikä toivottelija minä olen. Mutta jos se tuntuu mukavalta?
Vaikeinta on, kai kumminkin puolin kun kysyy jotakin ja vastataan mutta jollekin vähän kuvitteelliselle olennolle joka en ole minä. Itsellä tuli kerran yleissivistyksen rajat vastaan ja ymmärsin erikseen joka sanan mutta en enää lausetta.
Tulee typertynyt olo...
siksi oops... huomaan... Maunon tervetulotoivotus oli jo täällä jas se oli hyvä. Minä kans tulen sinne takapenkkiin jos vielä mahtuu.
-
Leino/Loiri, Tulkaa kotiin.
Jotenkin körttitunnelmainen.
Sopii paremmin tähän saittiin kuin klassis-virrelliseen tai kevyeen musiikkiin.
http://www.youtube.com/watch?v=-jlJ5q79w44