Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Pirska - 09.02.12 - klo:20:44
-
Ennenvanhaan pidettiin pyhäkouluja varmaan joka seurakunnassa. Vapaaehtoiset toimivat pyhäkoulunopettajina ja niitä pidettiin joka pyhä. Osa pyhäkouluista pidettiin seurakunnan tiloissa ja osa kodeissa.
Myöhemmin pyhäkoulut kävivät harvinaisemmiksi. Suuri osa vanhemmista vei lapset arkipäivisin päivähoitoon ja niinpä sunnuntai haluttiin olla vapaana. Toisaalta varmaan myös ihmiset ovat vieraantuneet kristinuskosta eivätkä pidä tärkeänä kasteopetusta.
Mikä olisi nykyaikainen muoto huolehtia lasten kasteopetuksesta? Tuleeko se tehdyksi ilman pyhäkoulua?
-
Olen käynyt pyhäkoulussa, mutta ei minulla ole lapsia :102:
-
Minkä vaihtoehdon lapseton valitsee? Kysymys niille, joilla lapsia?? :017:
-
Lapsettomien vaihtoehdot lisätty.
Meillä on seurakunnan työntekijän pitämissä pyhäkouluissa kunnan päiväkodeissa 850 lasta. Vanhanmallisessa pyhäkoulussa on tästä syystä tosi vähän kävijöitä. Päiväkotipyhäkouluun osallistumiselle tulee olla kirjallinen lupa vanhemmilta.
-
Meillä on seurakunnan työntekijän pitämissä pyhäkouluissa kunnan päiväkodeissa 850 lasta.
Mitä tuo tarkoittaa? Siis onko se jokin seurakunnan päiväkerho eikä pyhäkoulu?
Kävin aikoinaan kai vuoden ajan pyhäkoulussa ja joskus ennen sitä seurakunnan kerhossa. Enpä tiedä, onnistuivatko ne hoitamaan kasteopetusta kovinkaan hyvin. Ehkä se tuntui jo silloin vähän tekopyhältä. Joskus vähän vanhempana olisin kyllä kaivannut aikuista, jonka kanssa keskustella luottamuksellisesti Jumalasta yms., muttei sellaista oikein ollut. En tiedä mikä olisi kelpo systeemi.
-
Minkä vaihtoehdon lapseton valitsee? Kysymys niille, joilla lapsia?? :017:
Olen käynyt pyhäkoulussa, mutta ei minulla ole lapsia :102:
Näköjään seppos korjasikin jo asian. Kiitos! Siksi kysyinkin ohjetta äänestyksen laatimiseen toisessa ketjussa, kun olisin mielelläni laittanut vaihtoehdot:
Olen käynyt pyhäkoulussa / en ole käynyt pyhäkoulussa/ lapseni ovat käyneet pk / lapseni eivät ole käyneet pk ja vielä olisin halunnut vaihtoehdon olen ollut pyhäkoulunopettajana, mutta sen jos olisi vielä lisännyt, niin vaihtoehtoja olisi tullut moninkertaisesti.
-
Lisäksi olen pyhäkoulunopettaja.
-
Muistan kyllä lapsena kun oli PAKKO käydä pyhäkoulussa,
siellä oli kamalaa.
Pyhäkoulunopettajasta oikein huokui
"olette pahoja"-asenne.
:icon_sad:
-
Pyhäkoulunopettajasta oikein huokui
"olette pahoja"-asenne.
:icon_sad:
Böö! :031:
-
Minä en kauan käynyt pyhäkoulua. Se oli samassa kansakoulussa ja opettajana sama täti josta tuli myöhemmin opettajani. Se oli jotenkin valjua.
Myöhemmin kävin muutaman kerran helluntailaisessa kodissa pyhäkoulussa. Siellä oli sellainen hieno tummansininen taulupohja johon magneeteilla kiinnittyivät Raamatunkertomusten kuvat. Kamari oli täynnä lapsia. Istuimme lattialla ja lauloimme. Se oli mukavampaa. En kuitenkaan muista käyneeni sitäkään kuin yhden talvikauden.
Omat tyttäret kävivät srk. kerhossa kerran viikossa oman taloyhtiön tiloissa. Heistä se oli mukavaa, oli eväskassi ja mehut mukana. Ja minä sain parituntisen vapaata. Anoppini piti pyhäkoulua Porkkolassa ja siellä tytöt kävivät mummon pyhäkoulua aina kun sunnuntaina olimme sielä.
-
Pyhäkoulua pidettiin meillä ja sinne tuli kai joitain naapurien penskoja. Joku eukko oli opettajana. Kiiltokuvalampaita ja enkeleitä ainakin, tuskin joulutonttuja - muisti harhailee nyt.
Rippikoulu oli ihan hirvee. Tavallisen koulun jälkeen srk-talolla sitä pidettiin. Se oli väsyttävän pitkästyttävää, enkä edes jaksanut innostua papin kiusaamisesta niin kuin eräät muut.
-
Mitä tuo tarkoittaa? Siis onko se jokin seurakunnan päiväkerho eikä pyhäkoulu?
Kävin aikoinaan kai vuoden ajan pyhäkoulussa ja joskus ennen sitä seurakunnan kerhossa. Enpä tiedä, onnistuivatko ne hoitamaan kasteopetusta kovinkaan hyvin. Ehkä se tuntui jo silloin vähän tekopyhältä. Joskus vähän vanhempana olisin kyllä kaivannut aikuista, jonka kanssa keskustella luottamuksellisesti Jumalasta yms., muttei sellaista oikein ollut. En tiedä mikä olisi kelpo systeemi.
Se tarkoittaa sitä, että pyhäkoulu on kunnan lasten päiväkodin ohjelmaa päiväkodin tiloissa seurakunnan järjestämänä. Kuten edellä mainitsin osallistumiseen tarvitaan vanhempien kirjallinen lupa, mistä seuraa automaattisesti ettei se voi olla pakollista. On paljon helpompaa opettajan mennä lasten luokse kuin lasten tulla opettajan luokse. Ei mitään kyydityksiä ym. Meillä syntyy noin 500 lasta vuodessa, mutta he eivät luonnollisesti ole kaikki päiväkodissa. Seurakunnan päiväkerhoissa on noin 250 lasta ja muun muassa he eivät ole päiväkodeissa. He saavat luonnollisesti pyhäkouluopetusta päiväkerhossa.
-
Kun olin aika pieni, äitini piti pyhäkoulua sairaalan lastenosastolla. Hän testasi kertomukset flannellokuvineen omilla lapsilla ensin, joten olimme äidin pyhäkoulussa. Myöhemmin sitten pääsin "oikeaan pyhäkouluun", josta muistan lammas-, auto- ym. tarrat, jotka sai oltuaan paikalla, muistolauseet sekä pyhäkoululehden sekä kesäiset pyhäkoululeirit muistaakseni 10 - 13 -vuotiaille.
-
Omasta pyhäkouluajastani on jäänyt mieleen, että meillä oli useampia pyhäkoulunopettajia, jotka vuorottelivat eri pyhinä. Mukavaa oli saada pyhäkoulutaulu ja siihen ensin kaloja ja sitten lampaita. Muistolausetta en tahtonut koskaan muistaa enää seuraavalla kerralla, kun sitä kysyttiin. Ihan mukavaa siellä oli käydä ja olivathan raamatunkertomukset mielenkiintoisia kuulla. Yksi opettajista oli hieman pelottava (lapsen näkökulmasta), mutta ei paha. Hän muuten sattui juuri olemaan kansakoulunopettaja, josta ei kylläkään tullut minun opettajaani.
"On paljon helpompaa opettajan mennä lasten luokse kuin lasten tulla opettajan luokse." Tästä olen sepposin kanssa täsmälleen samaa mieltä.
Itse olen pitänyt pyhäkoulua ja ollut muutamalla pyhäkoulunopettajan kurssilla. Päällimmäisenä minulla on jäänyt kursseista mieleen, että on erittäin tärkeää huomata jokainen lapsi erikseen, tervehtiä häntä ja katsoa silmiin. Lasten täytyy tuntea, että he ovat tärkeitä ihan semmoisinaan. Samoin on tärkeää, että asioita ei yritetä selittää puhki. Kolmas asia oli, että ei liikaa asiaa yhdellä kertaa. Monta kertaa täytyi pistää suunnitelmat uusiksi, jos näytti, etteivät lapset jaksa keskittyä. Johonkin asiaan he suhtautuivat tosi innokkaasti ja siinä saattoi sitten mennä enemmän aikaa.
Hyvin usein sitä tunsi itsensä vajavaiseksi, kun valmistelu jäi liian myöhäiseen ajankohtaan. Samoin ei ollut helppoa yrittää olla tasapuolinen kaikille, kun lapset ovat niin erilaisia. Siinähän tuo meni sekin aika ja loppui sekin pesti, kun kylältä "loppuivat lapset". Lapsia kyllä oli, mutta vanhemmat eivät tuoneet heitä pyhäkouluun.
-
Tuli näistä kasteopetusasioista taas mieleen oma historiani noin seitsenvuotiaana: Muistan kun koulun uskontotunneilla oli kertomuksia Jeesuksesta, ja minussa heräsi vilpitön rakkaus. Ja kuinka kauhealta tuntui, kun ne pahat ihmiset sitten alkoivat pilkata ja kiduttaa häntä ja lopulta tappoivat. Mutta minulla ei ole mitään muistikuvaa että pääsiäisestä, so. ylösnousemuksesta, olisi puhuttu. Eli päälle jäi ahdistava mielikuva, jota en voinut purkaa kenellekään.
En tiedä, onko voinut käydä esimerkiksi niin, että olisin ollut sairaana ja siis koulusta poissa silloin kun se itse pääsiäinen on käsitelty, eikä kukaan ole huomannut korjata puutetta. Oli syy tuo tai mikä muu tahansa niin jotenkin nappiin opetus ei pikkulapsen sielun kannalta mennyt :icon_sad: .
Sitten kahdeksanvuotiaana toisella paikkakunnalla pyhäkouluun mennessäni löysin tienposkesta kissamme kuolleena, lienee jäänyt auton töytäisemäksi. Itkua pidätellen menin pyhäkouluun kumminkin, se kai tuntui velvollisuudelta. Siellä ei ollut aikuista ohjaajaa paikalla, muutama varhaisteini jotain askartelua ja lammaskuvavaihtoa vain hoiti, minulla oli kamala olo koko ajan ja odotin vain poispääsyä. Paluumatkalla sitten poimin Misse-paran mukaani.
-
Muistuipa mieleeni, että pyhäkoulunopettajien kurssilla oikein painotettiin sitä, että kun lapsille kerrotaan pääsiäisen ajan tapahtumista, niin samalla kertaa täytyy kertoa asiat Jeesuksen ylösnousemukseen saakka. Samoin meitä kehotettiin, että ristiinnaulitsemisesta ei saa kertoa liian (sanoisinko julmasti). Joka tapauksessa meille tähdennettiin, että lapsia ei saa pelotella sillä asialla, vaikka asioita toki ei saa muutellakaan.
Niinpä sitten joku lapsi oli itse ollut sairaalassa ja häneen oli jouduttu pistämään paljon piikkejä. Tämä lapsi oli nähnyt kuvan Jeesuksesta ristillä. Kuva oli niin kaukaa, ettei siitä pystynyt erottamaan ykstyiskohtia. Lapsi oli kuitenkin itse ottanut puheeksi naulat, pistivätkö ne Jeesusta. Tätä lasta oli lohduttanut, että Jeesustakin on pistetty niin kuin häntä itseäänkin on pistetty.
Vielä minulla tuli mieleen kerran näkemäni lapsen piirustus Lasten Pyhäkoululehdessä. Siinä Jeesus oli ristillä ja kasvot oli piirretty tyyliin :eusa_angel:
-
Muistuipa mieleeni, että pyhäkoulunopettajien kurssilla oikein painotettiin sitä, että kun lapsille kerrotaan pääsiäisen ajan tapahtumista, niin samalla kertaa täytyy kertoa asiat Jeesuksen ylösnousemukseen saakka.
No hyvä sentään että tähän asiaan on tartuttu :023:
-
Samaa painotetaan koulujen uskonnonopetuksessa.
-
Samaa painotetaan koulujen uskonnonopetuksessa.
Juu, tässä on opetushallitus osunut naulan kantaan!
Itse muistan pyhäkoulusta, jota piti naapurin vanha emäntä, että jonkinlaisia kiiltokuvia siellä jaettiin. Saattaapi joku vihko vielä löytyäkin kotitalon ullakolta.
Jos nyt olisin pyhäkouluiässä, niin saattaisin ilahtua kovasti jostain elokuvasta, joka kuvaisi Jeesuksen ajan elämää.
Hakematta tulee mieleen Monty Pythonin elokuva, Brianin elämä.
-
Brianin elämä ei taida olla ihan pyhäkouluikäisten filmi. Rippikouluun se sopisi.
-
Brianin elämä ei taida olla ihan pyhäkouluikäisten filmi. Rippikouluun se sopisi.
Totta, vaikka nykyajan pyhäkoululaisilla on jo aivan eri tietopohja kuin minun sukupolvellani.
-
---
Jos nyt olisin pyhäkouluiässä, niin saattaisin ilahtua kovasti jostain elokuvasta, joka kuvaisi Jeesuksen ajan elämää.
Hakematta tulee mieleen Monty Pythonin elokuva, Brianin elämä.
En tuntenut kyseistä elokuvaa entuudestaan, mutta löysin siitä katkelman Youtubesta. Samoin löysin tiedon Wikipediasta, että kyseessä on komedia.
http://www.youtube.com/watch?v=jHPOzQzk9Qo (http://www.youtube.com/watch?v=jHPOzQzk9Qo)
Minusta tuo on rienausta enkä ymmärrä, miksi tuommoista pitäisi esittää pyhäkoululaisille.
-
Sain ekaluokalla synttärilahjaksi päiväkirjan, tai siis se oli kai ajateltu päiväkirjaksi, mutta kuvillahan minä sen täytin. Syntymäpäiväni sattui kiirastorstaiksi, ja iso osa kuvastosta onkin sitten kärsimyshistoriaa, juuri sitä kärsimyspuolta. Ei tainnut olla mitään ylösnousemuskuvia. Sitten on isämeidän jonkinmoisin itse keksityin hieroglyfein (vasta nyt alan toipua inhostani ko. rukousta kohtaan). Ja sotasankareita, gladiaattoritaisteluita, antiikinaikaista anatomian oppikirjaa. Kaiken kaikkiaan aika veristä kuvastoa. Kai sitä piti kuviin purkaa mistä ei kenenkään kanssa voinut puhua. Hyvin onnistui kertomusten kuvittaminen, vaikken valmista elokuvaa nähnyt.
Neljännellä luokalla eli joskus ehkä jo 11-vuotiaana piirsin sitten uskontokirjaan hienon kuvan siitä kuinka ylösnoussut Jeesus ilmestyy opetuslapsille, mutta se olikin koulutehtävä eikä enää niin vaikuttanut.
No joo, ei liity suoraan pyhäkouluun.
-
Minusta tuo on rienausta enkä ymmärrä, miksi tuommoista pitäisi esittää pyhäkoululaisille.
Brianin elämä ei naura uskolle, vaan uskonnolliselle käyttäytymiselle. Olen kuullut uskonnonopettajan arvostavan sen kuvausta pätevänä havainnollistuksena. Näin liikkeet syntyvät, kasvavat, lahkoutuvat, riitaantuvat, jähmettyvät ja tuhoutuvat. Huumori on absurdia eikä kaikkien makuun. Ei tästä tarvitse kaikkien pitää.
-
Olen pitänyt siitä... kai minä olen sitten hullu
-
Olen pitänyt siitä... kai minä olen sitten hullu
Nyt kun olet paikalla, niin käyppä vilkaisemassa ketjua "Kaanaan kieltä ...". Siellä olisi teologille kysymys.
-
Kun äiti alkoi nukkua kroonisesti huonosti ja kirkonmenot siirtyivät radiosta kuunneltaviksi jatkoin yksinäni kirkossa käymistä. Vanhemmista se oli vähän omituista, ja sainkin mennä vain jos ei ollut H.P.E. Vein aina lehden äidille tarkastettavaksi.
He koettivat pyhäkoulua neuvottomina koska arvelivat sen soveltuvan lapselle paremmin mutta minä pitkästyin siellä suunniltani ja menin jälleen kirkkoon kun sain luvan lopettaa.
Tyttökerho oli suuri suosikkini. Pidin sellaista myöhemmin itse, kerran kuussa oli raamattutunti, ja meillä oli taulu ja erivärisiä liituja. Saivat piirtää vuorotellen liidulla kaiken mitä tapahtuu: Ja nyt Pietari veneessä saa suuren kalansaaliin, jo kolme piirrettävää. Hyvin suosittua.
-
Miksei saanut olla H.P.E.? (Minäkin vielä muistan tuon hassun salakielikoodilyhenteen.)
-
Luulen että he pelkäsi etten osaa käyttäytyä ts pysyä poissa. Tai muuten pelästyn tai tiedä häntä. Olin kiltti lapsi, tottelin kyselemättä.