Körttifoorumi

Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: myyrä - 09.02.12 - klo:11:52

Otsikko: Kuntauudistus
Kirjoitti: myyrä - 09.02.12 - klo:11:52
Pistänpä kaiken purnauksen saman katon alle.

Jos virkamiesten kaavailema kuntauudistus toteutuu suunnitellussa mittakaavassa, niin Pohjois-Karjalaan ei jää kuin kolme kuntaa. Tietysti voi olla järkevää yhdistää kuntia siten, että syntyy oikeasti peruspalveluiltaan ym. toimiva kunta, mutta ihmetellä täytyy, miten Helsingin herrat suunnitteluissaan tietävät tämän ja yleensäkin maakuntien asiat.

Kontiorannan varuskunta lähtee, Ylämyllyhän lakkautettiin jo aikaisemmin. Lisäksi muita täällä olevia valtion palveluita lakkautetaan, en nyt muista nimiä. Maakuntajohtaja Pentti Hyttinen totesikin, että valtiovalta ampuu nyt sarjatulta Pohjois-Karjalaa kohti.

Syksyn kuntavaaleissa keskusta ja perussuomalaiset tulevat saamaan superjymyvoiton. Muista puolueista pahimmat porvarit eli kokoomus ja vihreät kärsivät extrasupertappion. Onneksi täällä ei ole ruotsalaisia. Muka vasemmistopuolueen, SDP:n, alamäki tulee jatkumaan ja oikea vasemmistopuolue eli vas.liittokin häviää vaaleissa, vaikka siellä ei kuntauudistusta kannatetakaan suunnitellussa muodossa ja näin nopealla aikataululla.

Mitä olen täkäläistä mediaa seurannut ja vähän huoltoasemajuttuja kuunnellut niin maakunnassa elää nyt kapinahenki! 
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Pena - 09.02.12 - klo:12:37
Solidaariset taisteluterveiset!  :067:
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Atanasia - 09.02.12 - klo:19:38
Miä olen sitä mieltä, etteivät mitkään (yli)suuret organisaatiot palvele tavallisen ihmisen elämää.
Baabelintorni on nähty  :icon_cool:
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Riitta-mummi - 09.02.12 - klo:19:42
Mutta Brysselintornia ei vielä ole nähty.
Seuraava kuntauudistus saattaa koskea kaikkien Euromaiden integraatiota. :097:
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Pena - 09.02.12 - klo:20:20
Yksi resepti on suuret hallinnolliset ja pienet toiminnalliset kokonaisuudet. Kirkossa se tarkoittaisi jotain sen tapaista, että kirkonkirjat pidetään tuomiokapitulissa ja jokaiseen kylään saadaan kappalainen, kanttori ja diakonissa.
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: myyrä - 09.02.12 - klo:20:37
Baabelintorni on nähty  :icon_cool:

http://www.youtube.com/watch?v=Nm1g8FFRArc  :icon_cool:
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: maisakai - 10.02.12 - klo:11:16
Yksi resepti on suuret hallinnolliset ja pienet toiminnalliset kokonaisuudet. Kirkossa se tarkoittaisi jotain sen tapaista, että kirkonkirjat pidetään tuomiokapitulissa ja jokaiseen kylään saadaan kappalainen, kanttori ja diakonissa.

Kannatetaan!  :eusa_clap:

Mikseivät maakunnat voisi toimia erikoissairaanhoidossa yms. omana kokonaisuutenaan, ja pienemmistä asioista sovittaisiin paikallisesti.

Satakunnastakin näyttää olevan tulossa Viiskunta tai Kuuskunta!
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: öppiäinen - 10.02.12 - klo:11:25
^Onhan meillä erikoissairaanhoitoa varten sairaanhoitopiirit jo nyt.
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Jampe - 10.02.12 - klo:18:37
Mutta katsokaas Suomen nykyistä kuntakarttaa; -aivan järjetön!  Piskuisia kuntia on kuin pisamia lapsen naamassa. 2000-6000 asukkaan kuntia Suomessa on hirmuinen määrä, jokaisella oma organisaatio. Miettikää mitä tämä 50 -luvulta peräisin oleva systeemi maksaa kunnille ja koko Suomelle!

Mielestäni kuntareformi on erittäin tervetullut ja hyvä asia. Kuntayhtymien "tehokkuus" on käytännössä nähty että parhaimmillaankaan niiden vaikutus ei riitä pelastamaan kuntia köyhyysloukusta joka ovella odottaa ja on jo. Lisäksi kuntayhtymät tuppaavat lypsämään emäkuntia paljon häikäilemättömämmin kuin jos toiminta olisi kunnan oman tiukan budjettikurin alla. Minä olen tämän nähnyt jo kahdessa eri maakunnassa. Itse olen yhdessä kuntaliitoksessa jo ollut mukana ja pelkkää hyvää on sanottavana. Meillä palvelut eivät ole lainkaan huonontuneet vaan palveluja on oikeastaan parannettu nykyisen, harkitumman hajasijoittelun avulla.

Keskusta taitaa nyt vaan pelotella olemattomilla möröillä. Kyse on nähdäkseni Keskustan propagandakampanjassa siitä, että Keskustan valta-asemaa maakunnissa on juuri pönkittänyt tällaiset muutaman tuhannen asukkaan kunnat.  On ihan terveellistä että maaseudullakin pannan vähän palapeliä välillä sekaisin ja parhaassa tapauksessa voidaan jopa päästä irti monia pikkukuntia riivaavasta yksipuoluejärjestelmästä.

Itselläni on pelkkää hyvää sanottavaa kokemastani kuntaliitoksesta. Sekä työni kannalta (kunnassa) että myös yksityishenkilönä ja kuntalaisena.  Ei pidä vastustaa kehitystä varsinkaan kun sen tarve on ilmeinen.
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Viisveisaaja - 10.02.12 - klo:18:43
Me hesalaiset ei tahdota velkaista Vantaata liittoon, mutta Espoo nyt ehkä ja ihan varmasti Kauniaisen kanssa voisimme yhdistyä.
Sipookin kävisi, mutta sitten pitäisi Sibbovarjana eli ranta-alueet saada vapaampaan käyttöön, eikä vaan mökkiläisille. :-\
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Pena - 10.02.12 - klo:18:57
Sibbovarjana

www.sibbo-vargarna.fi
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: myyrä - 10.02.12 - klo:18:58
Mutta katsokaas Suomen nykyistä kuntakarttaa; -aivan järjetön!  Piskuisia kuntia on kuin pisamia lapsen naamassa. 2000-6000 asukkaan kuntia Suomessa on hirmuinen määrä, jokaisella oma organisaatio. Miettikää mitä tämä 50 -luvulta peräisin oleva systeemi maksaa kunnille ja koko Suomelle!

Mielestäni kuntareformi on erittäin tervetullut ja hyvä asia. Kuntayhtymien "tehokkuus" on käytännössä nähty että parhaimmillaankaan niiden vaikutus ei riitä pelastamaan kuntia köyhyysloukusta joka ovella odottaa ja on jo. Lisäksi kuntayhtymät tuppaavat lypsämään emäkuntia paljon häikäilemättömämmin kuin jos toiminta olisi kunnan oman tiukan budjettikurin alla. Minä olen tämän nähnyt jo kahdessa eri maakunnassa. Itse olen yhdessä kuntaliitoksessa jo ollut mukana ja pelkkää hyvää on sanottavana. Meillä palvelut eivät ole lainkaan huonontuneet vaan palveluja on oikeastaan parannettu nykyisen, harkitumman hajasijoittelun avulla.

Keskusta taitaa nyt vaan pelotella olemattomilla möröillä. Kyse on nähdäkseni Keskustan propagandakampanjassa siitä, että Keskustan valta-asemaa maakunnissa on juuri pönkittänyt tällaiset muutaman tuhannen asukkaan kunnat.  On ihan terveellistä että maaseudullakin pannan vähän palapeliä välillä sekaisin ja parhaassa tapauksessa voidaan jopa päästä irti monia pikkukuntia riivaavasta yksipuoluejärjestelmästä.

Itselläni on pelkkää hyvää sanottavaa kokemastani kuntaliitoksesta. Sekä työni kannalta (kunnassa) että myös yksityishenkilönä ja kuntalaisena.  Ei pidä vastustaa kehitystä varsinkaan kun sen tarve on ilmeinen.

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/02/tutkija_kuntauudistus_heikentaa_demokratiaa_3247676.html
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Jampe - 10.02.12 - klo:19:01
Me hesalaiset ei tahdota velkaista Vantaata liittoon

Kannattaa katsella muitakin mittareita kuin tämänhetkistä tasetta. Missä kunnossa sen kaverin (mahd. liitoskunta) infrastruktuuri on? Onko siellä oivallettu joitain asioita kenties paremmin kuin meillä?  Hallinto, palveluiden järjestäminen jne. Velkainenkin kunta voi tuoda muakanaan paljon hyvää. Jos esim. on  muutaman miljoonan ylijäämäinen kunta jolla infra on surkeassa kunnossa ja hirmuisia investointeja näköpiirissä seuraavat kymmenen vuotta päästäkseen lakisääteiselle tasolle (vesihuolto-, jäte-, ympäristö-, ym. asiat) niin siitä muutaman miljoonan ylijäämästä ei ole paljon iloa.

Jos taas kaveriksi tarjoutuu naapurikunta jolla on pari milj. alijäämää mutta infra ym. asiat erinomaisessa kunnossa eikä suuria investointitarpeita pitkään aikaan, niin on todennäköistä että kuntien yhteenlyödyistä varoista tullaan kohdentamaan monen vuoden ajan sen heikomman osapuolen kehittämiseen suuri osa kokonaispanoksesta mikä voi viedä kuntaliitostilanteessa huikeastikin eteenpäin yksittäistä kuntaa.  Ei pidä väheksyä mitään synergiaetuja myöskään.

Yleensä kuntaliitos tehostaa palvelurakennetta, säästää rahaa ja turvaa kuntien tulevaisuutta pitkällä aikavälillä.
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Viisveisaaja - 10.02.12 - klo:19:23
www.sibbo-vargarna.fi

Tarkoitin yhtä tiekylttiä missä lukee muistaakseni 30km Sibbo vargarna tai jotain ja sitä kun ajaa tulee rantavastaan..Sellanen ranta alue.

No miten vaan. Jampe puhuu kyllä ihan asiaa ja on oikeassa. Samoin itsekkin näen asiat.
Sipoolaiset itki ihan hirveesti, että Hesasta tulee narkkarit ja muu epämääräinen porukka sinne yhdistymisen kautta, mutta kuten Jampe kirjoitti paljon hyvääkin velkaiselta kunnalta voi tulla.
Suomessa on ihan liian isot kunnat ja virkakoneisto maksaa ihan paljon. :-\
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Jampe - 10.02.12 - klo:19:39
Suomessa on ihan liian isot kunnat ja virkakoneisto maksaa ihan paljon. :-\

Näinhän se asia on.  Meillä ainakin toi kuntaliitos raikkaan tuulahduksen myös vanhoihin, paikalleenluutuneisiin valtarakenteisiin. Jokainen puolue joutuu ikäänkuin lunastamaan paikkaansa uudelleen, uusia naamoja tulee vanhojen tilalle ja uudet ideatkin saa paremmin kuuluvuutta kun ei ole pikkunysäkunnalle tyypillistä "isä-aurinkois"-kollegiota romuttamassa automattisesti kaiken entisestä poikkeavan ennenkuin asia ehtii edes nähdä kunnolla päivänvaloa.
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Pena - 10.02.12 - klo:20:53
Tarkoitin yhtä tiekylttiä missä lukee muistaakseni 30km Sibbo vargarna tai jotain ja sitä kun ajaa tulee rantavastaan..Sellanen ranta alue.

Sipoon vaakunassakin on varg eli susi. Sibbo-vargarna on tanskaksi sibbo-ulve. Ulvoohan ne.
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: steal - 11.02.12 - klo:07:06
Mikähän uudistus ?
Kunnat yhteen väkisten ?
Ei tuo monestikaan säästöjä, päinvastoin aiheuttaa liikaa tuottamatonta autolla ajoa paikasta toiseen.
Muutos tuo hirmuisen hiilijalanjäljen.
Lisäksi palkataan paljon pikkupomoja, mites tässä niin kävikään, kun muuta väittivät.
Yhdistäminen ei toimi alueilla joissa on pitkät välimatka, silloin vain kulut lisii.

Mitehän nuo Ranskassakin pärjää vaikka kuntia on yli 36 000  ?
Taitavat olla isänmaallisempia kuin suomalaiset tulvantuomat.  :kahvi:
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: seppos - 11.02.12 - klo:09:54
Mitehän nuo Ranskassakin pärjää vaikka kuntia on yli 36 000  ?
Taitavat olla isänmaallisempia kuin suomalaiset tulvantuomat.  :kahvi:

Ei ne Ranskassa pärjääkään. Luottoluokitus laski jo. Ranskan presidentti De Gaulle sanoi aikoinaan, että on mahdotonta hallita maata, jossa 6000 eri juustolaatua.
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: steal - 11.02.12 - klo:10:59
Niihän se laski joo.
Eikä mee kauaa kun Suomi menee perässä Kreikantietä.

Unohtu mainita Sveitsi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sveitsin_kantonit

Sveitsissä on 2 715 erillaista kuntaa, mitenhän se on saatu aikaan?
Taitaa olla suomen politiikoilla vaan peiliin katsomisen paikka näissä kuntauudistuksissa.

Holtiton rahansyytöpolitiikka tulee vielä maksuun.

Muistan kun ministerimme sanoi, ettei tavallinen kansa tule edes huomaan koko valtionvelka asiaa ?
Valehtelevia  ministereitä ovat, sillä joka paikastahan jo nyt kiristetään, sietäsivät syytteeseen  asiasta.  :kahvi:
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: seppos - 11.02.12 - klo:11:02
Hauskinta tässä on tuo roolien vaihto, kun joutuu oppositioon tai vastaavasti hallitukseen. Jutan ja Marin huudot ovat ennallaan, henkilöt ovat vain vaihtuneet päikseen.
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: öppiäinen - 11.02.12 - klo:11:06
Sveitsissä on 2 715 erillaista kuntaa, mitenhän se on saatu aikaan?

Rahanpesulla? Puhtaus on puoli ruokaa, kunnantalollakin! Ja sitten siellähän on paljon enemmän ulkkareita tekemässä halvalla töitä kuin täällä meillä.  (Mutta joo, nämä arvailut taitavat jo mennä kahdeksannen käskyn rikkomisen puolelle.)

Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: PekkaV - 11.02.12 - klo:11:06
Hauskinta tässä on tuo roolien vaihto, kun joutuu oppositioon tai vastaavasti hallitukseen. Jutan ja Marin huudot ovat ennallaan, henkilöt ovat vain vaihtuneet päikseen.
 
  Oppositiosta, sivusta on tulokulma toinen.


Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Jampe - 11.02.12 - klo:12:21
Pientä faktaa kuntauudistus-keskusteluun:

-Julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyysvaje nousee 10 miljardiin euroon

-Vanhushuollon palvelujen tarve kaksinkertaistuu vuoteen 2030 mennessä

-Kolmannes kunnista on joutumassa vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin 2020 luvulla

-Osa kunnista joutuu nostamaan veroa yli 6,5 prosenttiyksikköä


Pienet ja tehottomat kunnat eivät yksinkertaisesti selviä tulevaisuuden haasteista. Kuntien talous on pitkään levännyt valtion leveillä harteilla mutta siihen on tulossa muutos. Esim. 3000 asukkaan kunta ei voi tulevaisuudessa laskea yhtä suurien valtionosuuksien varaan kuin ennen. On myös aika järjetöntä että 20 km. päässä toisistaan on useita "kuntakeskuksia" joissa jokaisessa oma kunnanjohtaja, kunnantalo, sosiaali-, ja terveyspalvelut, rakennusvalvonta-, ympäristövalvonta-, maankäyttö-, vesihuolto-, talous-, hallinto- organisaationsa.  40 neliökilometrin alueella saattaa istua 3 kunnanjohtajaa, kolme kamreeria, kolmen kunnan koko virkamieskunta, älytön määrä lautakuntia, useita hallituksia jne.

Suomen kuntarakenne on peräisin ajalta jolloin pellot kynnettiin vielä hevosella. Silloin etäisyyksien merkitys oli aivan toinen kuin nykyään. Nykyihminen ajaa autolla yhtälailla kolmen-, kuin 15 kilometrinkin matkan. Nykyautojen kulutuksella se ei merkitse käytännössä juuri mitään.

Jos ajatellaan kestävää kehitystä, niin kuntauudistus edesauttaa sitä parhaiten koska alueellisesti tehokkaissa kunnissa on paljon paremmat edellytykset järjestää esim. ympäristönvalvonta, vesihuolto ja jäteasiat nykyvaatimusten mukaisiksi. Alle 5000 asukkaan kunnissa ei käytännössä ole edes resursseja näihin asioihin, puhumattakaan ammattitaitoisen henkilökunnan määrästä.  Tässä lähistöllä on eräs mainitun kokoinen kunta joka kelpaa hyvin esimerkiksi; siellä koko em. toimialue on täysin retuperällä, ei lähelläkään lain asettamia vaatimuksia. Puhumattakaan siitä mitä tulevaisuudessa edellytetään. Piskuisten kuntien mahdollisuudet selviytyä ovat yksinkertaisesti niin huonot että on pakko tehdä jotain, muuten koko hatara korttitalo romahtaa lopuksi niskaan ja.

Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Pena - 11.02.12 - klo:12:25
Ratkaisuiksi tällaisiin on kokeiltu kuntainliittoja ja sen tapaisia. Kuntien keskinäinen kateusko on ne pilannut? Kuntauudistusko sen vian korjaisi?
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Jampe - 11.02.12 - klo:12:43
Kyllähän kuntayhtymät ovat ehdottomasti olleet hyvä asia, monin paikoin välttämätöntönkin koska muuten palveluita olisi ehkä ollut mahdotonta järjestää vaaditussa laajuudessa. Periaatteessa niisä ei varmastikaan ole mitään muuta vikaa kuin että ne ovat riittämättömiä nykytilanteen haasteissa. On myös nähty sekin että kuntayhtymä voi ikäänkuin alkaa elää ihan "omaa elämäänsä" ja paisuttaa emäkuntien budjettimenoja aika piittaamattomasti. Mitä useamman kunnan yhteistyöstä on kyse, sitä vähemmän kunkin kunnan omalla päätöksenteolla on vaikutusmahdollisuuksia kuntayhtymän budjettikuriin.  Ei ole ollenkaan tavatonta että esim. vhyinkin tiukassa taloustilanteessa yhtymän kautta järjestettyjen sosiaali-, ja terveyspalveluiden budjettia on ylitetty tilikauden aikana merkittävästi kun samaan aikaan kunnan muut toiminnot on jouduttu esim. pakkolomauttamaan.

Järkevän kokoinen kuntayksikkö voi itse ohjata parhaiten omaa talouttaan. Se on ilman muuta parempi ja tehokkaampi vaihtoehto verrattuna kuntayhtymään. Lisäksi kuntien yhteistoiminta ei juurikaan vaikuta järkeistävästi kuntien hallintokoneistojen kokoon vaan se tuppaa tulemaan ikäänkuin oman hallinnon "päälle" tai lisäksi, ainakin osittain.  Toski ne ovat pääsääntöisesti olleet hyviä ratkaisuja, mutta valitettavasti riittämättömiä.

Pohjautuuko kuntaliitosten periaatteellinen vastustus kuinka paljon tunneasioihin ja muutosvastaisuuteen?

Kuntien henkilöstön ikärakenne on sellainen että lähitulevaisuudessa kunntien palveluksesta siirtyvät suuret ikäluokat eläkkeelle. Tämä tarkoittaa mahdollisuutta järkeistää toimintaa ja kehittää sitä kustannustehokkaammaksi.  Nyt on siinäkin mielessä juuri oikea aika kuntaliitoksille. Eläköityvien paikkojen täyttämistä harkitaan todella tarkkaan ja mietitään kerrankin ihan tosissaan että olisiko ko. virkaan kuuluvat tehtävät mahdollista hoitaa mjotenkin kustannustehokkaammin tulevaisuudessa? Keinoja kyllä löytyy, mutta moni pikkukunta elää vielä esim. tietotekniikan käyttöönoton kannalta katsottuna 70- lukua ja toteuttaa asioita 10 kertaa tehottomammin koska ei ole pakollista tarvetta muuttaa mitään. Kuntaliitostilanne pakottaa pientenkin kuntien osalta uudistamaan toimintoja nykypäivään.  kaikista pahin on 3000 asukkaan kunta jossa ns. on "kaikki hyvin" -he elävät ruususen unta ja olettavat kaiken jatkuvan tulevaisuudessakin kuten ennen.  Kissanpäivät ovat nyt ohi. On aika herätä todellisuuteen.

Kuntavaalit lähestyvät. On hyvä arvioida opposition motiiveja ja lausuntoja sitäkin ohjaa vasten.  Tosiasia on että suuret kuntaliitokset tulevat heikentämään etenkin Keskustan valta-asemaa maakunnissa merkittävästi. Miksikähän juuri Keskusta vastustaa nyt uudistuksia kiivaimmin, vaikka kyse on saman asian eteenpäin viemisestä jonka Mari Kiviniemen hallitus aloitti?  hmm...
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Jampe - 11.02.12 - klo:12:56
voi poistaa
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: steal - 11.02.12 - klo:12:57
Kokemusta peruspalvelukuntayhtymä Selänteestä.
Ei vaan toimi ja yksi kunta joka on isompi, mutta velkanen vie vaikka tuhkat pesästä.
Tuntuu tyhmältä kun itse asuu kunnassa joka on asiansa hyvin hoitanut ja melkein velaton.
Noo, onneksi siitä poppoosta erottiin.

Seuraavaksi kun tulee niitä liitoksia on pääpaikka sitten 60 tai 90 kilometrin päässä.
Mielestäni liian kaukana kun ei kaikilla ole autoja ja joukkoliikenne mitätön, aamulla meno ja illalla paluu.'


Sen ymmärtää hyvin jos Sipoo, Helsinki, Espoo, Vantaa, Kirkkonummi, Kerava, järvenpää,tuusula jne... yhdistettäisiin koska siellä on hyvät joukkoliikenneyhteydet ja matkat menee helposti.
Siellä asia olisi pitänyt hoitaa jo aikoja sitten.  :kahvi:
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: seppos - 11.02.12 - klo:13:08
Kaikkein pahin on kuntainliitto, siellä kukaan ei ole vastuussa mistään ja omistajat maksavat surutta, kun heidän edustajansa siunaavat päätökset.
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Jampe - 11.02.12 - klo:13:16
Tuo palveluiden karkaaminen on sellainen asia joka järjestetään siten, että muutetaan palvelurakennetta. Meillä esim. jokaisesta entisen liitoskunnan kunnantalolta löytyy asiointipiste jonne "huonojalkaisimmat" voivat edelleenkin mennä hoitamaan ne asiansa. Periaatteessa lähes kaikki lupapalvelut yms. on saatavissa näinkin. Lisäksi virkamiehillä on velvollisuus erikoistapauksissa (jalaton mummo hakee rakennuslupaa) -mennä asiakkaan luokse henkilökohtaisesti.  Sähköisen asiointipalveluiden kehittämisen osalta kuntaliitolla on ollut jo vuosia vireillä ns. KRYSP hanke jonka puitteissa eri toiminta-alueiden sähköistä asiointia varten on olemassa valmiita malleja hyödynnettäviksi.

Vanhoissa pienissä kunnissa on vanhojen pienten kuntien ajattelutapa: "mihin tarvitaan sähköistä asiointia kun ennenkin on pärjätty hyvin?". Tietotekniikan käyttö on 80-90 -luvun tasolla. Lisäksi meillä on hajautettu palvelut siten että jokainen liitoskunta sai jonkin palvelutoimiston koknaisuudessaan itselleen josta saa keskitetystä kaikki ko. toimialan palvelut yhdellä käynnillä. Meillä mentiin niin pitkälle että mukaan otettiin myös Kelan ym. palveluita, joten homma on oikeastaan parantunut paljonkin, välimatkoista huolimatta. Ei se mikään automaatio ole että palvelut huonontuvat jos välimatkat pitenevät, asiassa voi käydä päinvastoinkin.
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Pena - 11.02.12 - klo:13:26
Kaikkein pahin on kuntainliitto, siellä kukaan ei ole vastuussa mistään ja omistajat maksavat surutta, kun heidän edustajansa siunaavat päätökset.

Nämä taitavat olla avainasioita. Vastuualueet pitää määritellä täsmällisesti ja vastuuttomuuksista seuraavat surut varsinkin.
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Jampe - 11.02.12 - klo:13:37
Mielestäni Seppo osuu varsin oikeaan. Jos mukana on sanotaan vaikkapa 4 kuntaa ja yhteistoiminta kattaa sairaanhoitopalvelut, niin 3 tasakokoista kuntaa on ylijäämätilanteessa ja 1 alijäämäisessä. Tämän vuoden budjetissa ei olisi oikein varaa edes nykyisenkaltaista budjettia ylläpitää vaan pitäisi saada supistuksia. Sen sijaan yhtymähallituksessa ratkaisee enemmistön ääni (käytännössä tasavahvuisissa osapuolissa) ja kolme ylijäämäkuntaa päättää kasvattaa alueen menoja niin siinä on tämän yhden kunnan vaikutusmahdollisuudet vähissä. On vaibn maksettava nurisematta se osuus joka on sopimuksessa määritelty.

Kunpa olisikin vain näin ihanteellisesti että tällaisia tapauksia, mutta kuten Seppo totesi, on luvattomia ylityksiä myös.

Paljon parempi vaihtoehto on ilman muuta kunta joka päättää kokonaisuudessaan omista asioistaan.

Toisaalta ei pidä kieltää sitäkään että kuntien yhteistoiminnalla on saatu hyvääkin aikaan. On kuitenkin realistista huomata että se ei riitä enää tämän ajan haasteisiin.
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: m.k - 11.02.12 - klo:19:02
Kyllä Jampe on nyt asian ytimessä. Ei kannattaisi tunteilla pilata järkeviä ja pakollisia päätöksiä. Valtion ja kuntien ottama syömävelka on käytännössä lainaa meidän jälkeläisiltä, eikä siinä ole mitään järkeä. Sama homma se on pienessäkin mittakaavassa - jos meidän taloudessa tulot putoaa pysyvästi, niin ei se auta jos visan vinguttaa tappiinsa - se lasku pitää kuitenkin maksaa. Jos taas on semmonen tilanne kuin nyt, että muutamaksi kuukaudeksi opiskelujen takia tulot notkahtaa, niin se on eri juttu - voi ottaa vähän syömävelkaakin, koska pian on nykyistä paremmat tulot ja velka on nopeasti kuitattu. Onneksi on säästöjäkin hitusen kertynyt, niin ne voi polttaa ensiksi.

Terveyspalvelutkin on kaikkien saatavilla - taksilla pääsee 9,25€ omavastuulla suuntaansa. Ja on muuten siitä jännä juttu, että ihmiset tervehtyy kummasti kun ei terveyskeskus olekaan kävelymatkan päässä vaan sinne pitää ihan oikeasti lähteä. Ei täällä viikonloppuisin kovin moni lähde 30 km päähän yhteispäivystykseen, mutta kyllä ma-pe on niitä joutavan napisijoita jotka ramppaa päivystyksessä kun nenä vuotaa. Kiiretilanteita varten ambulanssikin löytyy, samoin kotisairaanhoitajat ja kodinhoitajat kiertää kaupungeissa ja maaseudulla siellä missä tarve on. Ja jos ihan itse on torppansa pystyttänyt sinne missä ei naapureita juuri ole, niin turha siinä on itkeä ettei ole palvelut lähellä - kukaan ei pakota asumaan korvessa. Palvelut on siellä missä niitten käyttäjätkin, ja jos haluaa asua lähellä niin kannattaa valita yli 10 000 asukkaan kunta ja asua sen keskustaajamassa. Ymmärrän kyllä miksi moni arvostaa maaseutua, kyliä ja niiden rauhaa - mutta sen vastapainoksi sitten pitää olla valmis siihen että pikkukylissä ei ole kaupungin palveluita. Elämä on täynnä valintoja, minä olen sen verran mukavuudenhaluinen että asun kilometrin päässä keskustasta, keskuslämmitetyssä rivitalonpäädyssä, ja lumityöt sekä nurmenleikkuun hoitaa rahaa vastaan joku muu. Me vaan asutaan, ja nautitaan näistä lähipalveluista...
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: steal - 13.02.12 - klo:18:02

Miksi kunnat pakotetaan yhteen?
 Puheenvuorot | 3 Comments
 Promerit, mediasta 18.9.2011
 
Ulkoministeriön arkistosta löytyvästä neuvottelutavoitemuistiosta käy ilmi,. että EU-liittymissopimukseen luvatut tulevat suurkunnat suunniteltiin sisäasiainministeriössä jo vuonna 1992. Sisäasiainministerinä toimi tuolloin Mauri Pekkarinen
 
Näin kirjoittaa Sven-Olof Jakobsson Kokkolasta Keskipohjanmaa -lehdessä (11.9.2011) ja jatkaa:
 
Moni varmaan ihmettelee käynnissä olevaa kuntaliitoshysteriaa, ja ehkä myös tapaa, jolla päättäjämme kohtelevat meitä. Perustellen kuntaliitoksia taloustilanteen parantumisilla, jättävät he kertomatta, että Suomen EU-neuvotteluihin kuului velvoitteena suunnitella aluejakojärjestelmä, eli niin kutsuttu NUTS-jako, jonka viimeisiä vaiheita nyt toteutetaan.
 Onko siis nykyisessä kuntien talousahdingossa kysymys EU:n aluehallinnon pakkototeuttamisesta? Eli, ovatko Suomen kuntataloudet tarkoituksella saatettu kestämättömään tilaan, koska kuntaliitokset eivät vapaaehtoisesti onnistu? Suurkunnista kun ei ole apua kuntalaisten peruspalveluiden taamiseen.
 ntalaisten peruspalveluiden takaamiseen.
 Ulkoministerössä tallennetusta suunnitelmasta paljastuu seuraavaa:
 * NUTS I – viisi (5) suurlääniä, jotka Jouni Backman oli jo toteuttanut Paavo Lipposen hallituksen sisäministerinä.
 * NUTS II – yhdeksäntoista maakuntaa, jotka oli jo valmiiksi sopeutettu EY-tukien jakelu- ja valvonta-alueiksi, eli TE-keskuksia varten.
 * NUTS III – kahdeksankymmentäkahdeksan (88) pientalousaluetta, joista nyt tehdään PARAS-lain edellyttämät suurkunnat. Niiden tehtäväksi tulee peruspalveluiden “turvaaminen”
 * EU-neuvotteluja varten tehty 88 pientalousaluetta esittävä kuntakartta oli esillä EY-ministeriryhmän kokouksessa 22.7.1993.
 Näyttää siltä, että Suomen kuntien yhdistämisen tavoitteena ei suinkaan ole yksittäisten kuntien talouden parantaminen, vaan EU-aluehallinnon – NUTS III:en pakkototeuttaminen.
 Tämän tietävät todennäköisesti useimmat päättäjistämme.

13.2.2012
 Suomi ja Kreikka eivät ole vielä allekirjoittaneet vakuussopimusta      :kahvi:
 
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: steal - 14.02.12 - klo:15:28
Tuossa eu-sopimuksessa Suomi lupas paljon asioita joilla hallinta ja omistus monessa asiassa siirtyy ulkomaiselle rahalle, pois Suomesta.
Niitämme vielä paljon kurjuutta joka on oikein anomalla anottu tavallisen Suomalaisen kurjistamiseksi ja vain kourallisen hyödyksi.
Täytyy sanoa jotta kun menimme eu-hun, niin itsenäisyys loppui ja alkoi  sopimuksen mukainen eriarvoistaminen.
Poliitikkojen on turha valehdella muuta asioista.
On paljon papereita jotka on kuin avoin vekseli !
On monia asioita joita joudumme vielä lunastamaan ja ne on todellakin kurjistavia.
Näistä on kyllä vaikea saada selvyyttä, on sellaista tekstiä kuin pitääkin suuressa puhalluksessa olla.
Epäilen ettei kaikki poliitikotkaan kaikkea tajunneet, mutta miksi allekirjoittivat Suomalaisten kurjistamisen ja myös avoimet kohdat.

Oliko tarkoitus alusta asti antaa kaikki arvokas ulkomaille, siltä alkaa vaikuttaa kun on papereita lukenut ja vielä rikkoen perustuslakia aivan selvästi.
Tarvitseeko siis tavallisen kansalaisenkaan enää lakeja noudattaa kun lakeja säätävä eduskuntakin saa rikkoa surutta lakeja ja jopa perustuslakeja saaden siitä vielä isot korvaukset.   :kahvi:
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Jampe - 14.02.12 - klo:16:08
Ahaa... takana onkin iso paha EU!  :icon_eek:

taitaa olla itsensä antikristuksen töitä...
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Pena - 14.02.12 - klo:16:37
... tai Baabelin porton.

"Onko se maanteitä kiertävä Lenin vai vieläkin pahempaa: onklo se Rolling Stone?"
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: steal - 15.02.12 - klo:08:52
Eu,han se sieltä takaa löytyi kun papereita lukee, mitä on sovittu Suomessa tehtävän.
Hiili ja Teräs vaatii omansa ja ihmiset suostuu asiaan kun se heille syötetään pieninä annoksina, muka pakkona ja ainoana vaihtoehtona korulauseilla höynäyttäen.
Maalataan piruja seinille, mitä tapahtuu jos ei tehdä niinkuin isoraha käskee.
Ihmisiä on helppo höynäyttää kun iso kusetus tehdään viralliselta taholta puvut ja kravatit vaatetuksena, se on paljon helpompaa kuin pikkukusetus.
Isoa ei kyseenalaisteta niin helposti kun ei asiaa joko ymmärretä, asiasta on vaikea saada tietoa ja asia on niin iso jotta luullaan ettei sille mitään voida, vaikka totuus on jotta voitas muutenkin tehdä sillä ahneet ihmisethän näitä vain tekee.   :kahvi:
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: myyrä - 28.01.14 - klo:10:43
Täällä ei ainakaan vapaaehtoisesti toteudu kaavailtu viiden kunnan yhdistyminen suur-Joensuuksi. Vain Joensuun valtuusto oli odotetustikin puolesta suurimmaksi osaksi. Kuntien äänestystuloksia ja muuta tekstiä asiasta:

Joensuu

Puolesta äänin 40-19. Keskusta esitti hylkäämistä. Yksi kepulainen lipesi äänestyksessä puoltajien joukkoon.


Polvijärvi

Vastaan äänin 3-24. Kun vastustavan kannan voitto oli julistettu niin paikalle valtuuston kokousta seuraamaan kokoontunut yleisö antoi aplodit. Kokoomus esitti yhdistymisen hyväksymistä demarien kannattamana, mutta näin meni sitten äänestyksessä.


Kontiolahti

Vastaan selvästi sielläkin äänin 4-31. Puolesta äänesti vain kolme kokoomuslaista ja yksi demari.


Outokumpu

Tiukkaa, vastaan 14-13. Ihmeellistä ja yllättävää on ollut se, että lopulta kukaan ei ollut esittänyt kuntajakoselvityksen hyväksymistä. Aiemmin ryhmistä ovat olleet hyväksymisen kannalla kokoomus, vasemmistoliitto ja demarit. Mielenkiintoinen yksityiskohta on ollut myös yhden kepulaisen tekemä esitys (en enää muista mistä), jota vastaan hän sitten itse äänesti  :icon_eek:  :003:


Liperi

Vahvasti kepulainen kunta hylkäsi ensimmäisenä yhdistymisen, vaikkakin siellä olisi muissa ryhmissä ja  erityisesti kuntalaisissa ollut halua yhdistyä kaavailtuun suurkuntaan.

Näin siis susirajalla.

 :eusa_angel:



Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Riitta-mummi - 28.01.14 - klo:11:18
Haloo Joensuu !

Täällä Lahden ympäryskunnat joita yritetään pakkonaittaa vastustavat myös melko paljon. Muutama on tosin halukkaampi mutta paras naitava, vanha emokuntamme Hollola panee kovasti vastaan.

Jotenkin ministeri Virkkunen (Katainen) naittajan rooli on minulle epäselvä. Tuntuu että ainakin kaikki yhteystyö sote-alueella on heikentänyt palveluita.Nyt kun oma vanhuus on toteutunut tosi-asia, myös vanhustehoito suurkunnassa pelottaa. Vaikka ei ajattelisi vain itseään, pelottaa.

Hämeenlinnassa on jo toteutettu suuri fuusio. Tuntuu pahalta kun puhutaan Hämeenlinnan Lammista, jos silläkään tavoin. Lammi on Lammi.
Aikoinaan Hamina-Vehkalahti liitto oli kariutua nimi- ja vaakunakysymykseen.
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: PekkaV - 28.01.14 - klo:11:29
 .


Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: Riitta-mummi - 28.01.14 - klo:11:49
Pekka, panitko pisteen i:n päälle ?.

Kun äsken syötiin, kertoi alueradio että Lahden pitää säästää ensivuonna 5-10 milj.euroa  muista kuin pakollisista velvoitteista. Syynä mm. lisääntyneet erikois-sairaanhoidon kustannukset. Niitähän minäkin nyt lisään kun ravaan lähes joka kuukausi keskussairaalassa silmäpolilla+ muut
tarpeet. On se kova summa 100.000 asukkaan kunnassa jossa veronmaksajat vain vähenevät. Työttömyys mm.

Miten siellä megä-kaupingin laajentaminen sujuu.?
 .



Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: vn - 28.01.14 - klo:12:02
Puolitiehen tuo homma jäi Hml:n seudullakin
Otsikko: Vs: Kuntauudistus
Kirjoitti: 1944 - 28.01.14 - klo:13:39
On R-M:llä hyvät hoksottimet, piste i:n päälle. Katsoin suurennuslinssillä ja näin minäkin pisteen. Itse en perusta ao aiheesta keskustella, siihen liittyisi liittyisi kaikenlaista.