Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Lentoaura - 20.11.05 - klo:20:18
-
Jokainen meistä kirjoittaa jotain joskus. Kysymykseni:
Mitä te kirjoitatte? Miksi? Miten? ja Kenelle?
Olisi tietysti oikeampaa laajentaa kysymys koskemaan kaikkia ilmaisun aloja, mutta keskityn nyt kuitenkin vain tähän syystä jos toisestakin..
Itse kirjoitan jatkuvasti. Sanoja peräkkäin.
Lähinnä Mitä jos -tilanteita.
Kirjoittaminen on vähän niinkuin oksentamista toisinaan. Ja kokeisiin lukeminen on puhdasta bulimiaa. Jos kirjoitan itseäni ulos, en tee sitä kirjoittamisen ilosta, vaan kirjoittamatta jättämisen tuskasta.
-
Mulla kirjoitus on tällä hetkellä:
1) Ohjelmakoodia - siitä saa elannon
2) foorumeille mitä sattuu
3) Blogiin http://blog.janoinen.net/teme rompetta
4) ... ja sitten jonnekin muualle vielä jotain... ;)
5) Jotain artikkelitekstiä aina välillä Janoiseen http://www.janoinen.net/
2 ja 3 on enemmän elämästä, 4 on huumoria, joka ei sovi kohtiin 1, 2, 3 ja 5
-
Tulee kirjoitettua, ihan itselle eli pöytälaatikkoon ja sitten ne mitä koulussa käsketään. Lisäksi kaikenmaailman nettifoorumeille, eikä varmaan kannata messenkeriäkään unohtaa :lol:
-
Kirjotan irc:ssä eri kanaville vähän mitä sattuu, riippuen aina keskustelun aiheesta. Koulussa kirjotan jos on pakko tai jos siltä tuntuu. Kotona nykyään hirveen vähän kirjotan käsin paperille mitään. Itseasiassa en oo melkeen vuoteen purkanu itteäni kunnolla paperille. Tekstiviestejä kirjottelen myös toisinaan joillekkin ihmisille jos on tarvis.
-
1) Runoja, joista joskus tulee sanoituksia
2) Jonkinlaisia kolumneja tilauksesta ja ilmankin
3) Tänne, kun haluan lepuuttaa aivojani ( :roll: )
Kirjoitan pääasiassa terapiamielessä ja omien ajatusten selkeyttämiseksi. Jotakin kirjoitettua:
www.thedivisive.com/sivallus
-
mä rakstin yhteenaikaan kirjoittamista ja miksen vieläkin.... kirjoitan mitä sattuu lähinnä jos joku ulkopuolinen sattuu lukeen niitä ne sanoo yleensä että niissä ei ole mitään järkeä. mutta tarviiko, jos teksti on vaan sitä mitä itse rakastaa? jos itse tykkää kirjoittaa sitä mitä nyt kirjoittaa? kelle siitä vastataan paitsi itselle? en tiedä, sitä varten kirjoitan.
usein kirjoitan ns. runoja, joilla ei ole kuitenkaan mitään runollista "sielua" ja jotka on vaan ihan omia ajatuksia, näkemyksiä, tuskaa ja jopa verta välillä. jos runohin sellasta voi lisätä. ja tykkään kirjoittaa näitä vielä enmmän erikielillä kuin suomeksi, vaikka ei suomenkielessä ole mitään vikaa.. kieli on vaan luonnottoman kovaa. mutta siis kyllä suomenkielisiäkin tekstejä syntyy aika ajoin, se on vaan hankala saada omassa päässä soimaan silleen hienosti, miten esim. englannin saa soimaan.. en mä osaa selittää... kirjoittaminen on vaan niin hieno taito ja musta on aika harmillistä kun jotkut ihmiset ei pysty purkamaan tuskaa ja kyyneliä paperille niinkuinn toiset. mutta niillä kai on sitten joku muu keino purkaa kaikki asiat. joillekkin se on vain tämä muoto mikä minulle.
ja sitten tietenkin kaikki nämä foorumit ja koulun tekstit, meillä meinaan kirjoitetaan käsin kaikki jutut kun ei ole sillä lailla kirjoja kaikista aineista, me tehdään tyhjiin viivattomiin vihkoihin tekstejä, aaaahhh.. se on kivaa! :D mutta joo eiköhän se tässä ollut.
-
Tänne tietysti (mitä, voiko sen päätellä jostain?)
Jos sattuu jotain hauskaa/outoa/kurjaa/nään jotain kivaa unta saatan kirjottaa siitä tavallaan päiväkirjaan. N. kerran kuussa.
Joskus käyn tsättäilemässä.
Hassu novelli meneillään.
-
Jooh.. ja mullakin hassua fiktiota työn alla taas vaihteeksi. Samalla sitten vain lausuttua tarinaa lapsille. Voisi kyllä senkin kirjoittaa tekstiksi...
Teme
-
Kokeilepas, Teme. Voi vielä käydä Tolkienit.
-
koepaperin taakse vaan että in a hole in the ground there lived a hobbit, niinkö? ^^
-
Juuh. Kirjoitan päiväkirjaa, sekä paperiversiota (sitä tosin harvemmin, sellaisia tärkeitä juttuja sinne) että nettiversiota, johon kirjoittelen sitten vähän useammin.
Sitten runoja, joita myös on netissä, jotka eivät kyllä ole mistään kotoisin.
Ja kaikkia novellin pätkiä tulee aina väsättyä, NaNoWriMoa piti kokeilla, mutta kutut minä mitään muistanut kun tuli ajankohtaiseksi :)
Koulussa sitten tulee kirjoiteltua mitä tulee (itsenäisyyspäivänjuhlassa joudun lukemaan jotain ääneen.
Joo ja kaiken maailman foorumeille kanssa :)
-
kaiken näköistä sitä on tullut ja tulee kirjoiteltua. useimmiten kirjoittamiseen
liittyy vahva tunneulottuvuus - kun ei ole pakko kirjoittaa, tulee kirjoitettua juuri silloin kun siltä tuntuu ja juuri sitä miltä tuntuu. koulun kanssa asiat ovat toisin. on muuten surullista, että suurin osa nykyisistä kirjoituksistani on koulua varten. sinänsä jännää, miten tärkeäksi niin sanat kuin sävelet ovat minulle tulleet ihan parin viime vuoden aikana. ennen (=vielä yläasteen aikaan) vain luin.
ps.alla muutamia riipustuksiani.
http://aukea.net/mp/db/_users/tiedot/?num=2036185
-
omia ja muiden ajatuksia kirjaan jota kannan mukanani.
kiittävät vielä minua siitä että otin heidän viisaudet ylös.
-
Kyllä! Minäkin rakastan kirjoittamista, ja olen edennyt kirjoittajaurallani jo aika korkealle: *röyhistää rintaansa* olen ainejärjestölehtemme, Synopin Sanomien, päätoimittaja. Lehteen on tullut kirjoitettua kaikkea hauskaa ja laadukasta. :D Ja välillä myös piirrettyä.
Perinteisiä paperikirjeitä kirjoitan kaikenkarvaisille ystäville yhä (yksi on itse asiassa luettu YleX:n old school -toiveissa, mutta ei siitä sen enempää :oops:), ja sitten sähköpostia ja härömeselaineja. :P Bloggaamisen aloitin (ja lopetin) jo teini-iässä. Lyriikkaa ja proosaakin on yritetty. Sitten kun olen vanha ja tyhmä julkaisen aforismikokoelman.
En tiedä kenelle kirjoitan... Kirjoitan kaiketi ollakseni olemassa.
-
minä kirjoitan yleensä kertoakseni jollekin jotain. kirjoitan tekstiviestejä ja ircissä tai mesessä ja joo aina välillä galleriassa. se on tiedonsiirtoa, ideoiden jakamista tai vaan yleistä höpinää silloin kun on yksin jossain tai ei jaksa soittaa. ja kirjeet toimii samalla periaatteella mutta niitä jaksan yleensä kirjoittaa vaan ihan läheisimmille tai sitten aivan tuntemattomille.
ja kirjoitan asioita ylös. aina välillä. yksittäisiä lauseita lapuille tai pinnoille minne vaan voi kirjottaa. ja kirjoitan myös juttuja joita koulussa käsketään kirjoittamaan. ja aika paljon muutakin. sanoja.
-
Nykyisin tulee vain koulujuttuja kynällä kirjoiteltua...ja sit tääl netis koneella, lasketaaks se? :lol:
-
Kirjoittaminen on kyllä rakasta. Ja tuskallistakin joskus.
No tuskallista oli kyllä lähinnä niitten lukion äikän aineiden vääntäminen joskus keskiyön jälkeen viime hetkillä. Kai muillakin opettajilla oli tämä sama periaate, "päivä per arvosana", eli joka päivä laski arvosana numeron, jos ei palauttanut ajoissa? Ja sehän ei tietenkään ole ikinä oppilaan vika, jos aineen kirjoittaminen jää viime tippaan...?
Mutta nykyään tuskaa tuskin koskaan syntyykään. Tällä hetkellä lähinnä tulee kirjoiteltua sähköposteja. Ja sitte irkissä tulee kirjoitettua aika paljon.
Murre pukkaa esille
Nykyään ehkä ongelmallisinta kirjoittelussa ovat nuo sähköpostit. Jos kirjoittaa jollekin koulututulle, jolle voisi kirjoitella ihan rennolla tyylillä, niin en ikinä oikein tiedä, miten kirjoitan. Tuntuu, että osaan vain kaksi kirjoitustyyliä, kirjakielen (noh, ainakin sinnepäin) ja sitten vapaan tyylin, joka tarkoittaa suhteellisen murteellista kirjoitusta.
Onpa muutama sanonut, että on kummallista, että puheestani ei kunnolla erota murretta (siis LAPUAN murretta), mutta että tekstistä ei sitten meinaa saada mitään selvää.
Jotenkin se murre vaan lykkää esille kirjoittaessa. Harmittaa, että se omasta puheesta on melkein kadonnut, joten olen onnellinen että voin sitä edes kirjoittaen rakastaa. Jotkut vain taitavat pitää sitä niin sanotusti feikkinä, juuri siksi ettei murretta puheesta enää huomaa samalla volyymillä. Ajattelevat varmaan, että erikseen mietin jokaisen sanan kaikista murteellisimman muodon, ja kirjoitan sen sitten.
Mutta kaikille kavereille kirjoitan tietenkin omana ittenäni.
Ja irkissä myös. Tietysti.
Ja nämä keskustelupalstakirjoitukset ovat myös ongelmallisia. En osaa luontevaa yleispuhekieltä, siispä kirjoitan aina vähän töksähtelevästi.
"Päiväkirjoitan yleensä iltaisin ja öisin"
Päiväkirjaa en ole oikeastaan vuoteen enää kirjoittanut, harmi sinänsä. "No unohda sitten vaan kaikki." sanoi siskoni joskus, ja oikeassa olikin.
On kyllä hauska aina saada joku muisto ikään kuin uudelleen mieleensä. Jokin asia palautuu aivan kirkkaasti muistiin päiväkirjaa lukiessa, ilman kirjaa sitä tuskin koskaan olisi aivoista saanut enää kaivettua. Mutta nyt kun en enää kirjoita, kaikki vaipuu harmaisiin menneisiin päiviin.
Epätoivoisena yrityksenä kirjoittamisen elvyttämiseksi ostin sellaisen pienen päiväkirjan, jossa on jokaiselle päivälle oma sivu. Olisi samantien voinut olla kaksitoistasivuinen kirja, sivu joka kuukaudelle, niin usein tulee nykyään kirjoiteltua.
Kaikesta parhainta minusta päiväkirjoissa on niiden lukeminen sitten myöhemmin. Ennen päiväkirjan kirjoittaminen oli avautumista ja asioiden purkamista. Nykyään sen homman hoitaa irkkailu kavereiden kanssa.
Hauskinta on kun on joskus ennustanut jotain, ja sitten myöhemmin huomaa että on käynyt juuri niin kuin on ennustanut.
Hauskaa on myös suorat lainaukset muilta ihmisiltä. Tai joskus kun kirjoittaa joitakin keskusteluita päiväkirjaansa. Ne ovat jotenkin niin eläviä. Kaikista eniten lämmittää kaikki arkipäivän jutut. Suuret tapahtumat muistaa muutenkin, mutta on jotenkin nostalgista lukea ala-asteella kirjoitettua tarkkaa kuvausta päivän tekemisistä.
Kirjoitan myös vuosipäiväkirjaa. Se on sellainen tilanneraportti vuosittain. Kirjoitan siihen aina kulloisenkin ulkonäön ja elämäntilanteen, ja kaikkea yleistä, ja kuljetan myös mukana listaa jossa on asioita joita en ole tehnyt. Melkein joka kerta listasta poistuu jokin asia jonka sitten olen tehnyt. Kyseessä ei siis ole mitkään extremetekemiset (hyppää laivasta mereen) vaan ihan jotain hassuja juttuja (leivo pullaa).
Päiväkirja on siis muistamisen väline minulle. Jos kirjoitan päiväkirjaa, kirjoitan sitä siksi että voin sitä myöhemmin lukea.
Lyyriikkani, proosani, räpellykseni
Löytyy tuolta jostain tavarapinojen alta varmaan muutamakin vihko, jossa on n. kahdella ekalla sivulla erinäisiä hajatelmia ja tarinoita. Uskokaa vain, Gwaihir-runo on parasta mitä voin tarjota.
Joskus pienenä harrastin "elämä on kuin" -mietelmiä.
Esim. Elämä on kuin dinosaurus. Myös se kuolee joskus sukupuuttoon.
tai
Elämä on kuin lumipallo. Myös se on heitettävä menemään ennen kuin se sulaa käsiisi.
En ole mitenkään eläämä arvostamaaton vaikka niin saattaisi noista epäillä.
Runoja olen lähinnä harrastanut riimien kanssa, sellaisia mukavitsikkäitä hassuttelurunoja. Kuten siis myös Gwaihir-runo tuolla toisaalla. Tosin siinä ei kai ollut riimejä.
Joskus ammoin kirjoittelin jotain tarinoitakin. Rääpäleet ovat minun mielestäni aika hauskoja. Siis sellaiset kirjoitukset, joissa pitää olla tasan sata sanaa. Ja sitten jotain max 15 sanaa otsikossa tai jotain. En nyt muista tarkalleen. Pidän siitä kun kirjoittamiselle laitetaan joskus jotain ehtoja. Vaikka muutama ensimmäinen sana annetaan ja sitten pitää kirjoittaa tarina jossa esiintyy punainen auto ja sukkapuikko.
Tämä ei voi tarkoittaa muuta kuin sitä, että minulla on huono mielikuvitus, ja minun on pakko saada (pakotettuja) virikkeitä.
Noh, riittäisikö tämä kirjoittelu. Unohdin kai mainita, että pidän kirjoittamisesta, tekstimuotoisesta höpöttelystä, ja siksipä sähköpostitkin venyvät aina pitkiksi vaikka kaiken voisi kuitata parilla sanalla.
Heip!
Ok. Lopetan tähän.
T:Pinni
PS. Pahoittelen väliotsikkoja, en voinut vastustaa kiusausta :P
-
Hyttyskarkoitteeksi menee mutta menköön.
"No unohda sitten vaan kaikki." sanoi siskoni joskus, ja oikeassa olikin. ---Kaikesta parhainta minusta päiväkirjoissa on niiden lukeminen sitten myöhemmin.
Voin hyvin kuvitella kumpi sen sanoi.
Sekä
Muuttaisin lauseen muotoon 'kaikista parasta on toisten päiväkirjojen lukeminen'.
'Älähän sie etelän mies huio'
-
Muuttaisin lauseen muotoon 'kaikista parasta on toisten päiväkirjojen lukeminen'.
Mielenkiintoista. Jos voisit vielä tarkentaa, että kenen päiväkirjaa tarkalleen ottaen luit, milloin, miksi, kenen kanssa, mitä sait tietää, kenelle olet kertonut siitä, ja halko vai lapio?
-
Mielenkiintoista. Jos voisit vielä tarkentaa, että kenen päiväkirjaa tarkalleen ottaen luit, milloin, miksi, kenen kanssa, mitä sait tietää, kenelle olet kertonut siitä, ja halko vai lapio?
Ihan vain sitä, että näin vanhemmuuttaan olen havainnut päiväkirjojen ja kirjeiden olevan aikasta mielenkiintoisia kapistuksia. Siis muidenkin kuin omien kirjoituisten, mutta lukeminen rajoittuu käytännön eettisistä syistä lähinnä kustannettuun sanaan. Esmes Elsa Enäjärvi-Haavion elämäkerran luin läpi yksin yhdessä illassa jotain.10.2002.
Toisaalta muistan erään päiväkirjaepisodin, johon liittyi ruotsinmaalainen salarakas. Se tosin poltettiin hetikohta pikimiten pihagrillissä kirjoittajan toimesta...
Kahdesta antamasti vaihtoehdosta valiltsisin haloon.
-
Joidenkin päiväkirjaelämät on jotenkin enemmän tapeetilla kun toisten.
Onko päiväkirjassa muka the truth, the whole truth, nothing but the truth? Sallikaa mun epäillä. Ihminen kaunistelee omia juttujaan aina.
Keiden päiväkirjoja sitä onkaan tullut luettua? Tunnustakaa pois vaan.
T: nimim. "ei päiväkirjaa lukiovuosien jälkeen"
-
Muiden päiväkirjoja ei oo tullu luettua mut omaani kyllä aikaajoin kirjoittelen (varsinkin jos on ärsyyntynyt on se oiva tapa jäsentää asioita). Kouluun tietysti täytyy kirjoittaa yhtä sun toista ja tännekin sitä sun tätä. Maileilla myös häiriköin lähimpiäni. Minoon myös hassu tapaus: En ole yleensä tippaakaan runollinen, mut pari kertaa elämässä kun "sanat ja ymmärrys ei oo riittänyt" on runo tullut apuun.
-
Taka-aikoina olen täällä selvittänyt päiväkirja- ja foorumikirjoittamiseni suhdetta. Tässä ketjussa se ei kuitenkaan näytä olevan; tulee sitten eteen, kun näitä "mutia" perkaan. :repee2:
-
Koulusta päästyä kului vuosia etten kirjoittanut muuta kun nimeni kuittauksiksi. Sitten tyttärien syntymien jälkeen aloin kirjeenvaihdon kummankin kummitädin kanssa. Molemmat ovat läheisiä minulle. Kirjeenvaihto tyrehtyi puhelimen tulessa kotiin, vielä enemmän kännykkä-aikakauden koittaessa. Vuoden 1970 jälkeen en ollut viime loppusyksyyn mennessä kirjoittanut kuin postikortteja. Maunon innostettua minut tänne Körttifoorumiin jokin kauan padottuna ollut alkoi ihmeen vuolaana pursuta
kaikesta tekniikan puutteesta ja unohtuneista kielioppisäännöistä huolimatta.
Olen ollut aina paljon ihmisten kanssa. Työssä, seurakunnassa ja politiikassa. Näistä olen vähitellen luopunut tarkoituksena elää miehelleni ja jälkikasvulle. Kommunikointi perheen kesken on kuitenkin urautunut niinkuin
se tekee useimmille. Minulla on vain yksi sellainen ystävä jolle puhelimitse
juttelen samantapaisesti kuin täällä. Hänellä ei ole nettiä ja on liikuntarajoitteinen, joten päivittäinen seurustelutarve ei täyty. Muut ystävyydet ovat ennemminkin tuttavuuden tai naapuruuden tasolla.
Te jotka täällä juttelette ja vastailette olette tulleet todella tärkeiksi.
Ennenkaikkea uskonasiasta silloin tällöin ravintoa jakaessanne. Se kun melkein kaikilla areenoilla kielletty aihe.
-
Huomasin muutama päivä sitten sepposin toiveen että hiljaiset foorumilaiset antaisivat pienen elonmerkin itsestään.
Ei ole tainnut olla ainuttakaan rohkaistunutta. Olisi mukava kuulla jotakin teistä "maan hiljaisista", edes mistäpäin Suomea tulette, mies vaiko nainen, ikä sinnepäin ym. Ei tarvitsisi tarinoida, meitähän täällä riittää joka lähtöön.
Monet ovat matkalla hypänneet sivuun, olosuhteidensa vuoksi, kyllästyminen, loukkaantuminen. Toki meillä ahkerasti osallistuvillakin tulee aikoja ettei ole mitään sanottavaa, aiheet ei kiinnosta tai eivät ole muutoin hallinnassa. Silloin akat lörpöttelevät ihanista lapsenlapsistaan, puuroistaan ja koiristaan. Muutama rohkea on hypännyt aidan ylikin.
Lukeminen ja elokuvat ja TV:n ohjelmant herättävät meidät kriitikot. Körttiläisyys: Paavo-Luther akseli ja pelastuminen ovat ikuisuusaiheita.
Kuka tiennee oikean uskonjärjestyksen?
Hymiöt ovat lisääntyneet kuvaamaan tuntojamme. Leikillisyyttä eivät kaikki suvaitse, huumori on vaikea laji.
Kuitenkin kaikitenkin, itsestäni kertoen, on tämä foorumi minulle tärkeämpi kuin aamulehti tai aamu-uutiset. Minulle tämä on aamun-ajatukset, päivän-piristys ja illan-ilo tai itku.
foorumista, ystävistä kiitollinen Riitta-mummi