Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Kalistaja - 07.12.11 - klo:05:03
-
Kuuleeko seurapuheissa totuudellista ja kohti tulevaa sanaa, vai puhutaanko niissä vain mukavia? :017: :kahvi:
-
Kyllä on rupattelua, mutta kyllä on puheita, joissa Jumala kauhaisee syntiset ihmisraukat suurella kärellä helvetistäkin ja sen perimmäisistäkin loukoista ja nostaa pois taivaaseen. Se on armoa.
-
Ei sitä koskaan tiedä minkä lainen puhe ketäkin puhuttelee. Kaiken jutustelunomaisen keskelle saattaa puhujalta saada myös omalle kohdalle sopivan sanan.
Sitä sitten makustelee ja miettii, ottaapa joskus kotona Raamatustakin neuvoa että mitä tuokin tarkoittaa.
Samalla lailla Siionin virret, ja vieläpä niin että sama virsi eri kerroilla soi erilaisessa äänilajissa.
Niin kävi minulle kun täällä oli linkki virteen Mä vaivainen oon mato matkamies maan. Tulkinta oli kuin jouluvirsi, minulle.
-
Mietin tätä ja tarkentaisin, luulen käsittäväni mitä avaaja tarkoittaa, mutta rupattelulta kuulostava puhe saattaa kuulostaa ajatuksettomuudelta vaikkei sitä olisikaan. Toisaalta tietty intonointi ja puheennuotti valiten saadaan "puhuttelevan" tuntuista sanomaa, painottamalla yhtä sanaa ja rytmittämällä puhe oikein, ja karjumalla tautetusti hymyillen kansalle syntyy demagogista diktaattoriksi pyrkijän vaalisaarnaa.
Mitä mieltä sitten itse olet, Kalistaja? :kahvi: Olen miettinyt myös niitä "luita ja ytimiä". Jumalan sana kai sinne tunkeutuu eikä tyhjänä palaa, sanotaan jossakin Raamatussa, mutta jos puhujalla ei sitä juuri ole on vaikeampaa, kai - en minä tiedä. Joskus Jumalan sanan tuttu puhuttelee sanoillaan vaikka ei siteeraisikaan puolta Pyhästä Kirjasta juuri siinä hetkessä. En minä tiedä. Yks viisas kysyy ja kaikenlaiset tyhmät vaan vastailee... mitä mieltä sinä siitä asiasta olet itse?
-
Minähän en alkuperäiseen kysymykseen kovin laajan kokemuksen perusteella pysty vastaamaan, kun eilen kävin elämäni toista kertaa seuroissa, enkä tiedä, oliko kuulemani kovin edustava tapaus seurapuheista. Myönteisesti yllätti puheiden keskusteleva sävy, verrattuna vaikkapa saarnoihin. Puhujat puhuivat omasta elämästään, eivätkä sikäli koettaneet käydä kuulijaa kohti "totuudellisine sanoineen", mikä oli kyllä ihan hyvä vain. Oma elämä ei puheessa kuitenkaan ollut mikään ulkokohtainen (ja sellaisena ärsyttävä) koriste, kuten se saarnoissa tuppaa olemaan. Lähinnä fiilis oli että siinä rohkeimmat tuovat esiin sitä miten ovat omaa elämäänsä uskon valossa (joo ei varmaan uskalla puhua valosta) mietiskelleet, ja sehän voi sopivan lempeällä tavalla olla hyvinkin myös muita kohti käyvää, vaikkei edes olisi tarkoitus. Joskus tuntui että kaipaisikohan tuo tuohon jotain kommenttia muilta, vaan eihän niitä toisten elämiä paljon kommentoida, missä on kyllä hyvät puolensa. Ehkä joskus voisi silti vähän kommentoidakin, jos on tarpeeksi turvallista? Ehkä pikku hiljaisuuden jälkeen - se, mitä jäin kaipaamaan, oli silkka hiljaisuus aina välillä. On niin sanoisinko aseita ja puolustusmuureja laskevaa olla yhdessä hiljaa. Mutta joo, tapansa itse kullakin porukalla.
En tiedä, saako puheiden yksityiskohtia kuinka tuoda ulkopuolisille esiin, mutta itseäni kumminkin viehätti kantakirjakörtin kommentti Siionin virren 10 tekstistä "Jos seimen lasta rakastat,
niin ystäviä saavutat": "Kauheeta menestyksen teologiaa!"
-
Minähän en alkuperäiseen kysymykseen kovin laajan kokemuksen perusteella pysty vastaamaan, kun eilen kävin elämäni toista kertaa seuroissa, enkä tiedä, oliko kuulemani kovin edustava tapaus seurapuheista. Myönteisesti yllätti puheiden keskusteleva sävy, verrattuna vaikkapa saarnoihin. Puhujat puhuivat omasta elämästään, eivätkä sikäli koettaneet käydä kuulijaa kohti "totuudellisine sanoineen", mikä oli kyllä ihan hyvä vain. Oma elämä ei puheessa kuitenkaan ollut mikään ulkokohtainen (ja sellaisena ärsyttävä) koriste, kuten se saarnoissa tuppaa olemaan. Lähinnä fiilis oli että siinä rohkeimmat tuovat esiin sitä miten ovat omaa elämäänsä uskon valossa (joo ei varmaan uskalla puhua valosta) mietiskelleet, ja sehän voi sopivan lempeällä tavalla olla hyvinkin myös muita kohti käyvää, vaikkei edes olisi tarkoitus. Joskus tuntui että kaipaisikohan tuo tuohon jotain kommenttia muilta, vaan eihän niitä toisten elämiä paljon kommentoida, missä on kyllä hyvät puolensa. Ehkä joskus voisi silti vähän kommentoidakin, jos on tarpeeksi turvallista? Ehkä pikku hiljaisuuden jälkeen - se, mitä jäin kaipaamaan, oli silkka hiljaisuus aina välillä. On niin sanoisinko aseita ja puolustusmuureja laskevaa olla yhdessä hiljaa. Mutta joo, tapansa itse kullakin porukalla.
En tiedä, saako puheiden yksityiskohtia kuinka tuoda ulkopuolisille esiin, mutta itseäni kumminkin viehätti kantakirjakörtin kommentti Siionin virren 10 tekstistä "Jos seimen lasta rakastat,
niin ystäviä saavutat": "Kauheeta menestyksen teologiaa!"
Kyllä ne ovat julkisia puheita eikä salaseuran juttuja. Niitä saa kertoa kyllä muuallakin. Sinänsä turha lupaus mielestäni.
-
Siionin Virret ovatkin uudistettavana tätä nykyä.
http://www.h-y.fi/52-siionin-virsien-kokonaisuudistus
-
Periaatteessa kuulostaa ihan todelta. Jos ihan oikeesti truly madly deeply pystyy rakastamaan seimen lasta niin varmaan silloin pystyy kaikenlaiseen muuhunkin tosta vaan. Mutta virsirunoilija ei varmaan ihan tätä hakenu...
-
Niin kauan kun seurapuheet ovat keskustelutasolla, niin hyvä.
Nykyään tuntuu tulevan milloin läksyä läksyn päälle ja opetusta ja saarnaa ja ties mitä.
Kun seuroissa istutaan ja puhutaan keskustelevaan sävyyn, niin se tulee oikealta tasolta.
Ihmettelen kun niin paljon puhujista on herännäisyyden ulkopuolelta Hesassa. On milloin mistäkin liikkeestä puhujia ja jotenkin ahdistaa niiden painotukset puheissa.
Kallion kirkossa oli raskainta tässä seuroissa eräissä.
Kansanraamattulainen pastori alkoi haukkua erästä henkilöä, kun hän oli körttinä ainoa joka ei olisi halunut ottaa osaa Billy Grahamin kokoussarjan järjestämisiin, joskus vuonna jotakin.
Vieläkin tätä miestä se hiersi ja saimme kuulla kunniamme.
Seurat on seuroja ja niissä voi tulla vastaan melkein mitä vaan.
Pääpiirteittäin ihan kivoja kuitenkin.
-
Ihmettelen kun niin paljon puhujista on herännäisyyden ulkopuolelta Hesassa. On milloin mistäkin liikkeestä puhujia ja jotenkin ahdistaa niiden painotukset puheissa.
Kallion kirkossa oli raskainta tässä seuroissa eräissä.
Kansanraamattulainen pastori alkoi haukkua erästä henkilöä, kun hän oli körttinä ainoa joka ei olisi halunut ottaa osaa Billy Grahamin kokoussarjan järjestämisiin, joskus vuonna jotakin.
Vieläkin tätä miestä se hiersi ja saimme kuulla kunniamme.
Minna Kettunen kirjoittaa kolumnissaan Kotimaassa (8.12.2011) kristittyjen välisistä kiistoista muun muassa seuraavaa:
"Olin järkyttynyt kuullessani, että helsinkiläisissä siioninvirsiseuroissa oli nimeltä mainiten parjattu jotakin kirkon edustajaa.
---
"Luulin että seurat eivät voi koskaan olla toisten halveksimisen tuomiopenkkejä."
Olisi mielenkiintoista tietää, mihin tilaisuuteen Kettunen viittaa. Onko kyseessä sama tilaisuus kuin Viisveisaajan mainitsema? Kuka oli puhuja?
Nyt Kettusen kirjoituksesta saa sen käsityksen, että puhuja oli körttikansaa (kun muuta ei mainittu).
Koetin oikein miettiä, muistuisiko omista stadilaisista seurakokemuksista jonkin nimettyyn henkilöön kohdistunut moite seurapuheessa. Ei tullut mieleen. No, muuan nuori herännäispastori kerran kyllä totesi jotenkin siihen tapaan, että apostoli Paavali oli kyllä muuten viisas mies, mutta pesäpallosta hän ei ymmärtänyt mitään...
Mt
P. S. Minna Kettusen kirjoituksen loppukin kannattaa siteerata:
"Joulun vastasyntyneessä ovat vastaukset kaikkiin kysymyksiimme. Hänen pienissä, pehmeissä käsissään on kerran myös tuomio. Ei meidän käsissämme."
-
Vahva jaksaa. Kun olet heikko, olet voimakas.
-
Mie luulen muistavani kyseiset seurat. Oliko niin, että väki vaiensi veisuulla puhujan lopulta? Se tilanne oli äärimmäisen kinkkinen, sillä mie muistan lopun elämää, että vasta kotona tajusin, mitä olin nähnyt: Se vaiennettu alkoi punottaa. No ei mitään, mutta sitten hän alkoi sinertää, ja repiä kaulustaan. Ja muistan nyt kuin hidastetus vilmis, kuin vajos lattialle. Enkä minä tajunnu kai siltä koko järkytykseltä että mitään mihin olis kuitenkin pitäny men avuksi olis meneillään. Koetin saada kirkkoherralta selkoa jotta jäikö se henkiin mutta tuo vaan kiersi kaarsi enkä saanu tietää - soitin seuraaval viikolla kun minun hitaat aivoni alkoivat verkkaan kerrata tapahtunutta.
-
Olen miettinyt myös niitä "luita ja ytimiä".
Missä oli mainittu nuo luut ja ytimet??? Muistelen nähneeni, mutten löydä? Olen niitä miettinyt :017:
-
Toisaalta tietty intonointi ja puheennuotti valiten saadaan "puhuttelevan" tuntuista sanomaa, painottamalla yhtä sanaa ja rytmittämällä puhe oikein, ja karjumalla tautetusti hymyillen kansalle syntyy demagogista diktaattoriksi pyrkijän vaalisaarnaa.
Minuun ei nuotti ja intonaatio seurapuheessa tee vaikutusta, olen huomannut. Joskus nuorempana tuollainen saattoi vaikuttaa, mutta nyt kuuntelen sisältöä ja etsin ydintä. Kukin puhukoon omana itsenään juuri silloisesta hetkestään ja tuntemuksestaan käsin. Koristelut ja sievistelyt ovat turhia.
-
Missä oli mainittu nuo luut ja ytimet??? Muistelen nähneeni, mutten löydä? Olen niitä miettinyt :017:
Hebrelaiskirjeen 4 . luku jakeet 12 ja 13
Samaan viitataan Matteus 10: 34
-
Minuun ei nuotti ja intonaatio seurapuheessa tee vaikutusta, olen huomannut. Joskus nuorempana tuollainen saattoi vaikuttaa, mutta nyt kuuntelen sisältöä ja etsin ydintä. Kukin puhukoon omana itsenään juuri silloisesta hetkestään ja tuntemuksestaan käsin. Koristelut ja sievistelyt ovat turhia.
No ei sunkaan se yhteenkään täysijärkiseen teekän. Pappien saarnanuotti kuuluu olevan perua ajoilta jolloin intonointi oli pakolliosta koska kirkoissa ei ollut kovaäänislaitteita, vaan äänen piti kantaa, voi hyvin pitää peräti paikkaansa, kertoi muuan pappissuvun jälkeläinen tämän.
Ortodoksien resitointi kuuluu olevan samaa perinnettä.
-
Olen kuullut resitoinnin tarkoituksena olevan myös ääneen lukijan persoonallisen tulkinnan karsiminen, jotta teksti voisi puhua vain itsenään. On siis vähennetty tuota 'vakaumuksen syvää rintaääntä', jota voi käyttää vallan välineenäkin.
-
Ortodoksien resitointi kuuluu olevan samaa perinnettä.
Minä taas olen kuullut että ortodoksinen resitointi johtuu siitä,
että "pyhä puhe" on haluttu erottaa tavallisesta jutustelusta,
taivaallisia asioita ei voida sanoa/puhua/ääntää samalla tyylillä kuin tavallisia :102:
- vaikka ne näyttävätkin eroavan vain muutamalla kirjaimella :icon_wink:
-
te ootta yhtä oikeassa...
-
Minä taas olen kuullut että ortodoksinen resitointi johtuu siitä,
että "pyhä puhe" on haluttu erottaa tavallisesta jutustelusta,
taivaallisia asioita ei voida sanoa/puhua/ääntää samalla tyylillä kuin tavallisia :102:
- vaikka ne näyttävätkin eroavan vain muutamalla kirjaimella :icon_wink:
Mie olettasin että Atanasia on oikeimmassa, kun hän tämän varmaan tietää kotoperäisesti. Minulla kun on vain yhden sinne konvertoineen - ei tuon kertoi yksi ortodoksi-isä, sanoi perinteen kantavan alkukristilliselle ajalle. Käänsin joka kiven mikä kääntyi, kun asuin siellä missä oli helppoa tutustua ortodoksisuuteen, ja näännytin varmaan koko kirkon... Alun perin kyllä' kiinnostus on vanhempaa juurta. Kurssikaverini kuoli rintasyöpään vain kolme vuotta valmistumisensa jälkeen, ja Elina oli ortodoksi - avioliiton kautta, tietääkseni. Kieltäydyin silloin lukemasta "Elinan kirjaa" vaikka yksi tutkijakaveri, joka paljon oli autellut kun olivat perhetuttuja, kampesi ja kampesi lukemaan - luin paljon myöhemmin, ja se oli hyvin täynnä valoa koko kirja. Suosittelen: Siltala (toim.) Elinan kirja.
-
Minna Kettunen kirjoittaa kolumnissaan Kotimaassa (8.12.2011) kristittyjen välisistä kiistoista muun muassa seuraavaa:
"Olin järkyttynyt kuullessani, että helsinkiläisissä siioninvirsiseuroissa oli nimeltä mainiten parjattu jotakin kirkon edustajaa.
On näitä kuullut vuosien aikana puolin ja toisin. Puhuja luulee kuulijakunnan olevan "ryhmäänsä" ja luulee korottavansa "me henkeä" kun mollaa jotain toista ryhmittymää. SV-seuroissa olen kuullut sley-kritiikkiä (ilman naispappeus jne aiheitakin), sley-kuvioissa olen kuullut HY-kritiikkiä jne. Ainahan siinä puhuja nolaa itsensä, ainakin mollattavaan ryhmään kuuluvan mielestä, ainakin itse muistan pitkään. En osaa antaa anteeeksi helpolla moista.
Toki kritiikki voi joskus olla paikoillaan mutta seurapuheessa se on usein yksipuolista. Mutta moinen väärä/turha kritisointikin on vain inhimillistä, tulee mieleen Tampereen tuomiokirkon kattomaalaus, jossa käärme ylimpänä...
Mutta nämä mollaamiset ovat huonoja esimerkkejä seurapuheista. Minunkin mielestäni ihmisiä voi koskettaa erilaiset puheet, toivottavasti jokaiselle jotakin. Ja ei jokaisen puheen tarvitse aina koskettaa jokaista, ei puhe ole silti huono, jos noin käy. Jotkut pitävät tosi teologisista puheista ja osalle sopii arkisemmat, kunhan ei pelkkää arjen kuvausta ole. Ja virret ainakin tuovat lohtua.
-
-Tämähän menee sammakonkuduksi, tästä pitää tehdä loppu, sanoi Pahkakankaan Pikkarainen seurojen jälkeen, joissa useat henkilöt olivat halukkaasti puhuneet ilman vaivaa.
-
Kävin seuroissa.
Harvinaisen huonosti onnistuneet seurat.
5 puhetta joista yksi oli siedettävä.
Miten tähän on tultu?
Onko vika kuuliassa vai puhujissa?
Puheiden jälkeen surkuteltiin, kun puhujia on vaikeaa saada seuroihin noin yleisesti.
Jotkut papit kuulemma eivät edes suostu tulemaan körttiseuroihin puhumaan teologisista syistä.
2 puhetta käsitteli hautajaisia ja yksi kuinka emme saisi kokea syyllisyyttä.
Pari anteeksi antamista, joista toinen oli josta pidin.
Yhtä en ees enään muista.
-
Kävin seuroissa.
Harvinaisen huonosti onnistuneet seurat.
5 puhetta joista yksi oli siedettävä.
Miten tähän on tultu?
Onko vika kuuliassa vai puhujissa?
Oletko käytettävissä? Järjestän asian tarvittaessa pikaisestikin.
Mt
P. S. Ei siihen kuole, ja kunnialla selviää, kun muistaa J(aakko) Eleniuksen ohjeen: Seurapuheessa saa olla vain yksi ajatus - ja se on samalla vähimmäisvaatimus.
-
Oletko käytettävissä? Järjestän asian tarvittaessa pikaisestikin.
Mt
P. S. Ei siihen kuole, ja kunnialla selviää, kun muistaa J(aakko) Eleniuksen ohjeen: Seurapuheessa saa olla vain yksi ajatus - ja se on samalla vähimmäisvaatimus.
Voisi olla huono ratkaisu. Jos tälläisiä kuin minä vielä alettaisiin valitsemaan puhumaan, niin johan kaikkoisi loputkin kuulijat.
Kritiikkiä voisi olla puhujien hyvä ottaa vastaankin. Olen kyllä käynyt suoraankin sanomassa Taneli papille ja Korkalaiselle ja muutamalle muulle puhjalle asioista joista en ole oikein pitänyt heidän puheissaan.
Sepposillekkin taisin joskus kirjoittaa.
Minusta jos alkaa puhumaan, niin pitäisi voida ottaa vastaan kritiikkiäkin.
Taisi olla virhe laitta nyt palaute tänne eilen seuroista ja vaikka puheet oli mitä oli, niin ihmiset paikalla olivat mitä ihanimpia ja ketään henkilöä vastaan ei mitään.
-
Jostain syystä useimmat niistä seurapuheista, joiden sisältöä muistan vielä vuosien takaa, ovat maallikoiden pitämiä. Eivätkä ne puhujat ole tietääkseni olleet mitään parkkiintuneita seurapuhujia, päinvastoin.
Olen järkeillyt asiaa seuraavasti.
Mieleenjäävä puhe on kuin hirsi, jossa näkyvät piilun jäljet.
Puhujalla on ollut asia, jonka hän on halunnut kertoa, ja se asia on tekeentynyt aivoissa ehkä pitkäänkin.
Puhetta ei ole valmisteltu viimeistellysti. Se syntyy puheen aikana, on ehkä sanonnaltaan hakeva, kömpelökin, mutta tuore ja usein yllättävä.
Se alkaa hiljaisuudesta, penkin narahduksesta. Puhuja tietää, mistä aloittaa ja osaa lopettaa sen ainoan asian loputtua.
Puheen päättää piste, se on: hiljaisuus.
Kuulijan on helppo kuunnella keskittyneesti, koska puherytmi on luonteva, juttelunomainen, samoin ilmaisuvalikoima ja sanasto.
Vastakohta on kirjoitettu puhe. Paras seurapaikka on sellainen, jossa on tulisija. Siinä poltetaan ennen seuroja puhujien konseptit.
Mt
-
mt: Sinähän voisit jatkaa tuota tuohon ylle kirjoittamaasi tekstiä - tee vaikka kohtuukokoinen essee aiheesta seurapuhe, ja tarjoa tekstiä sitten vaikka Hengelliseen Kuukauslehteen! :kahvi:
-
Kävin seuroissa.
Harvinaisen huonosti onnistuneet seurat.
5 puhetta joista yksi oli siedettävä.
Miten tähän on tultu?
Onko vika kuuliassa vai puhujissa?
Puheiden jälkeen surkuteltiin, kun puhujia on vaikeaa saada seuroihin noin yleisesti.
Jotkut papit kuulemma eivät edes suostu tulemaan körttiseuroihin puhumaan teologisista syistä.
2 puhetta käsitteli hautajaisia ja yksi kuinka emme saisi kokea syyllisyyttä.
Pari anteeksi antamista, joista toinen oli josta pidin.
Yhtä en ees enään muista.
Huonot seurat? Virretkinkö huonoja?
Minusta vika on kuulijassa. Tarkoitan sitä, että puhuja puhuu omista lähtökohdistaan, omasta ymmärryksestään käsin, ja jos kuulija on eri mieltä tai puhuttu asia ei kosketa, siis jotenkin löydä vastakaikua, ei se ole puhujan vika.
Muistan yhdet seurat, missä olimme kumpikin paikalla. Sinä löysit "hyvää" eri puheista/aiheista kuin minä. Löydöt ja yhdentekevyydet olivat ihan päinvastaisia.
Voihan olla niin, että suurin osa joukosta ei löydä jostain jutusta mitään ideaa ja hyvää, mutta yhden ihmisen elämään tuo hetki on tuonut riittävän, jopa elämälle pelastavan lohdun. Minusta siinä on tarpeeksi.
Joskus elämässä herkkuja tuntuu osuvan kohdalle jatkuvasti, toisinaan taas lähes näännyttävälle erämaataipaleelle ei tunnu tulevan loppua.
-
Voisi olla huono ratkaisu. Jos tälläisiä kuin minä vielä alettaisiin valitsemaan puhumaan, niin johan kaikkoisi loputkin kuulijat.
Kritiikkiä voisi olla puhujien hyvä ottaa vastaankin. Olen kyllä käynyt suoraankin sanomassa Taneli papille ja Korkalaiselle ja muutamalle muulle puhjalle asioista joista en ole oikein pitänyt heidän puheissaan.
Sepposillekkin taisin joskus kirjoittaa.
Minusta jos alkaa puhumaan, niin pitäisi voida ottaa vastaan kritiikkiäkin.
Taisi olla virhe laitta nyt palaute tänne eilen seuroista ja vaikka puheet oli mitä oli, niin ihmiset paikalla olivat mitä ihanimpia ja ketään henkilöä vastaan ei mitään.
Miten niin kaikkoaisi? Kokeile!
Ainahan asioista voi keskustella, mutta samaa mieltä ei tarvitse olla.
Minusta on hyvä sanoa asia ulos, ja hyvä, jos saa jotain palautetta. Sitten ehkä voi pohtia tykönänsä vähän lisää, jos siltä tuntuu.
-
Kävin seuroissa.
Harvinaisen huonosti onnistuneet seurat.
5 puhetta joista yksi oli siedettävä.
Miten tähän on tultu?
Onko vika kuuliassa vai puhujissa?
Vielä semmoinen, että puhujan on vika, jos puhuu seuroissa muuta kuin seurapuhetta. Siis toitottaa omaa asiaansa.
-
Pooh. Sadetta. Sinulla on yksityisviesti postilaatikkosi täynnä.
Yritin sinne laittaa tän viestini:
"Oih Anna. Ei nyt niin, en loukkaantunut ollenkaan kirjoituksestasi.
Älä huoli, niin levottomia itse kirjoittelen ja varmaankin loukkaan tahtomattani ties kuinka monia.
Tuleppas esittäytymään joskus, kun ilmeisesti käymme samoissakin seuroissa.
Oiken leppoisaa ja mukavaa jatkoa myös sinulle."
Pitää nyt laittaa tälleen yleiseen näköön se sitten. Eipä tossa mitään ihmeellistä sillen ole etteikö.
________________________________
Noin yleensä seurapuheiden osalta olen sitä mieltä vielä, että jos siellä puhuu ehdoin tahdoin, eli tosissaan tulee sinne puhujaksi, niin eikö olisi hyvä miettiä niitä puheita koskettamaan kuulijoita, eikä jotain sen hetkisestä kuullusta jatkaa.
Varmaankin on puolensa siinä mitä MT kirjoitti, mutta kun nyt silloin tossa pannukakuksi menneessä seurassa tapahtui, että ensin eka puhuja puhui päättömyyksiä ja nuorempi seuraava puhuja varmaankin ajatteli, että tosta kai tulee jatkaa, niin alkoi puheessaan samaan päättömyyteen lisätä lisää päättömyyksiä.
Onneksi sitten taas tasautui, kun yksi puhuja alkoi puhua anteeksi annosta ja viimeinen sitten ton jatko homman takia jatkoi siitä.
No kaikenlaisiin puheisiinhan sitä on tottunut ja kyllähän maailmaan puheita riittää.
Joku on kirjoittanut saarnan kestävistä kristityistä. Vaikka mitä niille pauhaisi, niin ilmekkään ei värähdä. Taidan olla kohta samaa luokkaa.
-
jos siellä puhuu ehdoin tahdoin, eli tosissaan tulee sinne puhujaksi, niin eikö olisi hyvä miettiä niitä puheita koskettamaan kuulijoita, eikä jotain sen hetkisestä kuullusta jatkaa.
Mistäs sitä tietää, mikä kulloinkin kuulijoita koskettaisi? Varsinkin kun eihän sitä etukäteen edes tiedä, keitä siellä on kuulijoina. Eri ihmisillä on eri kysymykset. Jos jatkaa jostakin senhetkisestä kuullusta, on mahdollista, että oma juttu edes jotenkin liittyy jonkun toisen juttuun.
tossa pannukakuksi menneessä seurassa
Oliko se tilaisuus kaikkien mielestä pannukakku?
(No joo, enpä minä näistä puheasioista mitään ymmärrä, kun lukuihmisiä enempi olen.)
-
No anteeksi tämä arvosteluni ja mielipiteeni, että puheet yksissä seuroissa olivat pannukakku.
Huonohan sitä on tälleen abstraktisti kirjoittaa tilaisuudesta, jossa lukijoista ei kukaan ollut paikalla.
Ehkä pikkasen jotenkin meni multa ohi ne puheet, vaikkakin ihan korvat höröllä niitä kuuntelin.
Tänään yritin mennä Kallion kirkon seuroihin, mutta kesken seuroja alkoi ahdistaa, niin että piti lähteä pois.
Enste menin kahvia ottamaan ja heitin jokusen lantin koriin.
Muut oli jo ottanut olin viimeinen.
No erehdyin ottamaan kaksi palaa pitkopullaa, siis viipaletta ja eiköhän joku mummo siinä alkanut torumaan. Ensin puisteli päätään ja sitten sanoi ahneeksi. Sanoin että eihän tässä ole kuin kaksi ja voin laittaa toisen takaisin.
Siitä jo ahdistuin pikkasen. Sitten istuin pöytään ja mua katottiin, kuin isompaakin pahantekkijää ja kyllä kai se niinkin on.
Lopulta meni hermo kun puhe alkoi, niin henkilöt pöydästäni vaihtoivat pöytää. Otin siitä itseeni, vaikka ei kai ne täysin mun takia vaihtaneet.
Rupes tuleen sama tuntu kun lestadiolaisten seuroissa. Siellä kanssa jos ei ole uskomassa oikein, voi joutua samanlaisen kohtelun kohteeksi.
Mut ihampa sama, elämässä tulee tälläisiä väärin käsityksiä kokoajan ja mitäs siitä.
-
No anteeksi tämä arvosteluni ja mielipiteeni, että puheet yksissä seuroissa olivat pannukakku.
Huonohan sitä on tälleen abstraktisti kirjoittaa tilaisuudesta, jossa lukijoista ei kukaan ollut paikalla.
Ehkä pikkasen jotenkin meni multa ohi ne puheet, vaikkakin ihan korvat höröllä niitä kuuntelin.
Tänään yritin mennä Kallion kirkon seuroihin, mutta kesken seuroja alkoi ahdistaa, niin että piti lähteä pois.
Enste menin kahvia ottamaan ja heitin jokusen lantin koriin.
Muut oli jo ottanut olin viimeinen.
No erehdyin ottamaan kaksi palaa pitkopullaa, siis viipaletta ja eiköhän joku mummo siinä alkanut torumaan. Ensin puisteli päätään ja sitten sanoi ahneeksi. Sanoin että eihän tässä ole kuin kaksi ja voin laittaa toisen takaisin.
Siitä jo ahdistuin pikkasen. Sitten istuin pöytään ja mua katottiin, kuin isompaakin pahantekkijää ja kyllä kai se niinkin on.
Lopulta meni hermo kun puhe alkoi, niin henkilöt pöydästäni vaihtoivat pöytää. Otin siitä itseeni, vaikka ei kai ne täysin mun takia vaihtaneet.
Rupes tuleen sama tuntu kun lestadiolaisten seuroissa. Siellä kanssa jos ei ole uskomassa oikein, voi joutua samanlaisen kohtelun kohteeksi.
Mut ihampa sama, elämässä tulee tälläisiä väärin käsityksiä kokoajan ja mitäs siitä.
Joskus puheet ovat huonoja, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Ei vika ole aina kuulijassa, vaikka joskus voi olla niinkin päin. Miksi puheita ei saisi haukkua kun saahan niitä kehuakin. Olen minäkin kuullut joskus semmoisia seurapuheita, ettei niissä ole päätä eikä häntää.
Jos joku ottaa kaksi pitkopullaa, niin so what. Olisit ottanut vielä kolmannenkin palan, kun joku on niin tollo, että siitä toruu. Uskon, että tuommoinen harmittaa.
-
Joskus puheet ovat huonoja, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Ei vika ole aina kuulijassa, vaikka joskus voi olla niinkin päin. Miksi puheita ei saisi haukkua kun saahan niitä kehuakin. Olen minäkin kuullut joskus semmoisia seurapuheita, ettei niissä ole päätä eikä häntää.
Jos joku ottaa kaksi pitkopullaa, niin so what. Olisit ottanut vielä kolmannenkin palan, kun joku on niin tollo, että siitä toruu. Uskon, että tuommoinen harmittaa.
Just Pirska. So what ja toihan nyt on ihan pientä mitä sitä saa vastaansa työssä ja elämässä noin muuten.
Juu sellainen rakentava kritiikki joskus onnistuu.
Yleensä kun laittaa meilin ja kysyy miksi saarnasit noin, niin puhuja ehkä selittää ja ottaa opiksi tai itse saa ällin mistä oli kysymys.
-
Niin ja eikö ne pullat ole syötäviksi tarkoitettu. On se kumma. Kaikki eivät ota sitä kahvia ja pullaa ollenkaan, onko sekin paha. Joskus kyllä ärsyttää, että pitäis osata olla just tietyllä tavalla. Totutusta poikkeaminen tietysti voi nostattaa kulmakarvoja, semmoista se on.
Tuosta tuli mieleen yhdet seurat jokunen vuosi sitten. Joku ilmeisen huonossa tilassa ollut ihminen oli kai katsonut minkä tahansa seurakuntatilaisuuden avun toivossa, ja körttiseuroihin sitten osautui. Loppupuolella hän sitten sanoi, että voisiko joku rukoilla hänen puolestaan/kanssaan tms, kun on ongelmia. Yksi puhuja siihen, että meille körteille virret ovat rukousta. Paljonko arvelette tuollaisen lohduttaneen kysyjää? Onneksi nuori kai paikallisen seurakunnan puolesta seuroissa ollut pappi lupasi seurojen jälkeen keskustella hänen kanssaan.
Tuli mieleen, että kuinka paljon juutumme omaan "oikeaan" tapaamme olla ja hartautta harjoittaa. On helppoa olla tutusti keskenään minkään häiritsemättä. Muut menkööt muualle häiritsemästä, -kö?
Seurapuheeseen ja seuroihin liittyen on tullut usein mieleen, että miksi seurojen pitää olla just tunnin mittaiset. Tai siis niin, että etukäteen pyydetyt ovat puhuneet ja välissä virret veisattu. Joskus heti loppuvirreksi kerrotun veisuun jälkeen joku sitten saattaa ilmoittaa, että seurat loppuivat ja seuraavan kerran silloin ja siellä tms. Miksei voisi hetkisen odottaa, josko jollakulla on vielä sanottavaa.
Miten on maakunnissa seurojen laita? Onko puhujia? Onko asiaa?
-
Miksei voisi hetkisen odottaa, josko jollakulla on vielä sanottavaa.
Mitäs ne on nämä kamarikeskustelut, onko sellaisia enää olemassakaan? Kuullut olen vain sellaisista, omaa havaintoa ei ole.
-
Juu sellainen rakentava kritiikki joskus onnistuu.
Yleensä kun laittaa meilin ja kysyy miksi saarnasit noin, niin puhuja ehkä selittää ja ottaa opiksi tai itse saa ällin mistä oli kysymys.
Tuo on ihan hyvä juttu, kysyä puhujalta, että miksi sanoit noin ja mitä tarkoitit. Tai muuten jatkaa aiheesta. Vaikka seurojen jälkeen kamareissa paikan päällä tai myöhemmin. Jos kukaan ei sano mitään, niin oliko sillä sanottavallakaan ollut mitään väliä.
-
Mitäs ne on nämä kamarikeskustelut, onko sellaisia enää olemassakaan? Kuullut olen vain sellaisista, omaa havaintoa ei ole.
Lauttasaaressa sellaisia ei oikein synny, kun siellä on kahvit ennen seuroja, mutta esimerkiksi körttituvalla, niitä kyllä syntyy seurojen jälkeen ja muuallakin missä kahvitus on seurojen jälkeen.
Joskus ne on ollut ihan kivojakin.
Tanelipappi kerran kovastikkin jutteli porukan kanssa seurojen jälkeen puheistaan.
-
Seurapuhe on kaikista vaikein puhe. Saarna on 111 kertaa helpompi.
-
Jos kukaan ei sano mitään, niin oliko sillä sanottavallakaan ollut mitään väliä.
Ei se kyllä noin aina ole. Joskus kuulee sen verran omaa luutunutta näkemystä täräyttävän näkökulman, että on parempi antaa ajatuksen hautua.
Lauttasaaressa sellaisia ei oikein synny, kun siellä on kahvit ennen seuroja, mutta esimerkiksi körttituvalla, niitä kyllä syntyy seurojen jälkeen ja muuallakin missä kahvitus on seurojen jälkeen.
Joskus ne on ollut ihan kivojakin.
Kamarikeskusteluja siis. Ja seuratuvalla tulee usein muutenkin pieniä puheenvuoroja tiedossa olleiden puhujien lisäksi. Siis esim. muisteloita ja sattumuksia vuosien varrelta, tai mitä milloinkin. Hyvä niitä on kuulla. Maustavat mukavasti.
Seurapuhe on kaikista vaikein puhe. Saarna on 111 kertaa helpompi.
Minusta jonkinmoinen rikkinäisyys, säröisyys ja keskeneräisyys on seurapuheessa hyvä, mutta viimeisen päälle fiilattu ja aseteltu kokonaisuus ei jotenkin - noh, ei vaan.
-
---Tuosta tuli mieleen yhdet seurat jokunen vuosi sitten. Joku ilmeisen huonossa tilassa ollut ihminen oli kai katsonut minkä tahansa seurakuntatilaisuuden avun toivossa, ja körttiseuroihin sitten osautui. Loppupuolella hän sitten sanoi, että voisiko joku rukoilla hänen puolestaan/kanssaan tms, kun on ongelmia. Yksi puhuja siihen, että meille körteille virret ovat rukousta. Paljonko arvelette tuollaisen lohduttaneen kysyjää?---
Eihän tuommoinen lohduta kysyjää yhtään. Sitäpaitsi tuo kertoo myös aika paljon k.o. puhujasta.
Niinhän sitä sanotaan erään ammattikunnan edustajistakin, että kun he eivät itsekään ymmärrä, niin silloin he puhuvat vierasta kieltä.
Sattuneesta syystä jätän ammatin mainitsematta.
-
Seurapuhe on kaikista vaikein puhe. Saarna on 111 kertaa helpompi.
Milläköhän matemaattisella kaavalla Juhani tuohon on päässyt.
2 puhetta jaettuna (2 x 111) = 111 eli jotenkin tuohon 111 lukuun hän on tullut.
Onkohan kirkoissa kuultujen saarnojen ja jonkun puheen paremmus arvo todellakin noin suuri?
Siis vaikeusasteesta oli vielä kysymys.
Jos siis puheet ovat noin paljon vaikeempia, niin luulisi niitä enempi olevan ihmisiä kuulemassa ja niihin kantaa ottamassa?
Kuitenkin on toisin päin.
Noh, kun en ole puheita pitänyt, vaan saarnanut joskus nuorempana, niin osaa sitten ottaa kantaa.
Minusta joiden puhujien tyyli on todella saarnaava. Esimerkiksi anteeksi nyt vaan Korkalaisen. Ihan hyviä myös hänen puheetkin.
Lisäksi seuroissa kun nuorempi väki on äänessä, niin heiltäkin tulee puheet aika saarnaamalla.
Herättäjuhlilla myös kun on puheita, niin minusta ne eivät eroa saarnaamisesta. Johtunee, kun isolle joukolle pitää selkeästi kovalla äänellä puhua.
Puhe tai saarna, niin sisältöhän se ratkaisee.
Kuten Paavali Raamatussa totesi. Ihan sama kunhan puhetta on.
Olen ehdottomasti enempi puheen kuin saarnan kannalla.
Puhe rauhallisesti ihmisen tasolta hoitaa ja rakentaa.
Huono saarna vain rikkoo.
Saa vihaiseksi ja juoksemaan karkuun herkät sielut.
Sadetta hienosti asian ilmaisi.
-
Minuun ei nuotti ja intonaatio seurapuheessa tee vaikutusta
Joitakin vuosia sitten esim. radion aamu- tai iltahartauden puhujan taustayhteisön tunnisti parista ensimmäisestä sanasta juuri noiden kahden perusteella.
-
Milläköhän matemaattisella kaavalla Juhani tuohon on päässyt.
2 puhetta jaettuna (2 x 111) = 111 eli jotenkin tuohon 111 lukuun hän on tullut.
Onkohan kirkoissa kuultujen saarnojen ja jonkun puheen paremmus arvo todellakin noin suuri?
Siis vaikeusasteesta oli vielä kysymys.
Jos siis puheet ovat noin paljon vaikeempia, niin luulisi niitä enempi olevan ihmisiä kuulemassa ja niihin kantaa ottamassa?
Kuitenkin on toisin päin.
Noh, kun en ole puheita pitänyt, vaan saarnanut joskus nuorempana, niin osaa sitten ottaa kantaa.
Minusta joiden puhujien tyyli on todella saarnaava. Esimerkiksi anteeksi nyt vaan Korkalaisen. Ihan hyviä myös hänen puheetkin.
Lisäksi seuroissa kun nuorempi väki on äänessä, niin heiltäkin tulee puheet aika saarnaamalla.
Herättäjuhlilla myös kun on puheita, niin minusta ne eivät eroa saarnaamisesta. Johtunee, kun isolle joukolle pitää selkeästi kovalla äänellä puhua.
Puhe tai saarna, niin sisältöhän se ratkaisee.
Kuten Paavali Raamatussa totesi. Ihan sama kunhan puhetta on.
Olen ehdottomasti enempi puheen kuin saarnan kannalla.
Puhe rauhallisesti ihmisen tasolta hoitaa ja rakentaa.
Huono saarna vain rikkoo.
Saa vihaiseksi ja juoksemaan karkuun herkät sielut.
Sadetta hienosti asian ilmaisi.
Saarnan saa tehdä ajan kanssa kotona, mutta seurapuhe puristetaan paikanpäälle muiden aineksista. Juhanilla on rima niin korkealla seurapuheessa kun esimerkkinä on isäukko, joka oli loistava kasaamaan sen paikanpäällä muiden puheet pohjana. Joillakin on esteenä emäntänsä ja Juhanilla isänsä.
-
Joitakin vuosia sitten esim. radion aamu- tai iltahartauden puhujan taustayhteisön tunnisti parista ensimmäisestä sanasta juuri noiden kahden perusteella.
Tuo pitää paikkansa
-
Noh, kun en ole puheita pitänyt, vaan saarnanut joskus nuorempana, niin osaa sitten ottaa kantaa.
Minusta joiden puhujien tyyli on todella saarnaava. Esimerkiksi anteeksi nyt vaan Korkalaisen. Ihan hyviä myös hänen puheetkin.
Lisäksi seuroissa kun nuorempi väki on äänessä, niin heiltäkin tulee puheet aika saarnaamalla.
Herättäjäjuhlilla myös kun on puheita, niin minusta ne eivät eroa saarnaamisesta. Johtunee, kun isolle joukolle pitää selkeästi kovalla äänellä puhua.
Jos tarkoitat saarnatyylillä puheen tempoa ja nuottia sekä pelkistettyjä lauserakenteita, sille on selityksenä kirkkotilojen akustiikka, jonka luonteenomainen piirre on yleensä pitkä jälkikaiku. Viime lauantaina hautajaisissa pastorin hyvä puhe olisi hyötynyt enemmästä saarnanuotista juuri tästä syystä.
Ammatikseen kieltä käyttävän ongelma on rutiini. Se koskee myös itseäni kirjoittajana. Kun varasto pursuu puolivalmisteita, harvemmin tulee rakennetuksi pitkästä tavarasta.
"Nuoremman väen" suhteen selitys voi olla tunnollisuus ja meidän kuulijoiden (liika) arvostaminen. Pyydetty puhe valmistellaan huolellisesti, ehkä kirjoitetaankin.
Herättäjäjuhlien puhujilla on sama ongelma, mutta sen syynä on moderni median palvonta. Heidän näet pitää toimittaa kirjoitettu teksti juhlien viestinnän käyttöön. En ole seurannut, onko puhujissa ollut sen verran anarkistihenkeä, että ovat toimittaneet puheen asianmukaisesti, mutta puhuneet ihan muuta - siis pitäneet ns. perinteisen seurapuheen. Tuskin sitä kukaan huomaisi, eiväthän tiedotusvälineet yleensä kirjoita juhlien puheista kirjoita, tuli sieltä miten kovaa tekstiä tahansa.
Kirjoitetun tekstin lukeminen puheenomaisesti onkin erittäin vaativa tehtävä, johon pystyy vain Hannu Taanilan tasoinen virtuoosi. Olen kerran ihaillut, miten vapaasti hän esitelmöi ilman paperia laajakantoisesta filosofianhistoriallisesta aiheesta ja sitten lukenut tyrmistyneenä "vapaan puheen" sanasta sanaan hänen antamastaan käsikirjoituksesta.
Mt
-
Minusta saarna on jotain mikä on sen lisäksi, että se tulee paatoksella ja nuotilla, myös sellainen väkisin toiselle vääntäminen ja oikeassa oleminen.
Kun puhuja puhuu ja antaa kuulijoille tilaa olla erimieltä ja ei esitä puhettaan varmana lopullisena totuutena, se on minusta enempi puhetta.
Lisäksi puhuminen tapahtuu aina toisen kuulijan tasolta.
Kun puhuu, niin puhuu. Kun saarnaa, niin saarnaa, onhan niissä eroa, mutta kuinka paljon ja millaiset, vaikea ottaa kantaa tämän enemmin.
-
No minä olen tässä yhteydessä ajatellut saarnana sitä jumalanpalveluksen/messun saarnaksi nimettyä osiota.
Seurapuheen varmaan kukin puhuja pitää joka tapauksessa omalla tyylillään, nuotilla ja paatoksella tai ilman niitä.
-
Maunon sekä vaimonsa K:n seurapuheet olivat minusta todella hyvät. Ne olivat itse elettyjä asioita joista he puhuivat. K:n puhe pimeydestä ja valosta on tänä syksynä koskettanut meitä kaikkia.
Maunon puhe oikeista avaimista ja sillasta kuilun yli sai kyyneleet silmiini. Mauno osaa "lattianraosta"-puhumisen. Sellaiset puheet koskettavat, ovathan ne omiakin kokemuksiani.
Meme ja puolisonsa T olivat laittaneet kauniin joulukahvipöydän. Oli sydänpiparia ristireijällä, tähtitorttuja. Siis puhuvia kahvileipiä. Kattauksissa ja pöydissä oli punaisia elementtejä. Siis punaista väriä voi körttiseuroissakin käyttää.
Vielä oli kirjapöytä jonka toisessa päässä oli kakkumyyntiä. Ostin varmasti paremman kakun mitä ikinä itse onnistuisin leipomaan. Se on meidän joulukakku, nyt vielä pakasteessa.
-
Kyllä hyvä puhe tulisi tulla sieltä lattianraosta.
Jos joku alkaa latelemaan totuuksiaan ehdottomina, niin ainakin itse ajattelen, Pooh, taas yks fanaatikko.
Taakka sielulle, ei jaksais ja tyhmää on sanoa tuollaiselle vastaan, siitä se vasta meteli ja vänkäys alkaa.
Huonoluonteisena kuitenkin aina meen kysymään, että mites jos näkee asian toisin ja riita alkaa yleensä.
Hyvä puhe on minusta sellaista, kun joku kertoo arjestaan ja mietteistään arjen keskellä sattumasta ja sitten jotenkin vielä saa siihen sisällytettyä isomman voiman olleen jotenkin mukana.
-
Kaikenlainen vänkääminen on rasittavaa.
Kun yrittettäisiin edes hiukan aina ymmärtää toista ihmistä se olisi jotain.
Ei aina itse päälle sanomassa vaan että asettuisi kuulolle, kuuntelemaan.
-
Tässä mielestäni erinomainen seurapuhe:
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kulttuuri/10519-jumala-astelee-reippaasti-julkisessa-tilassa
Myös kielipuolisen (omasta mielestään) ystävämme Viisveisaajan puheet ovat hyviä seurapuheita. :039:
-
Minulle seurapuhe on vaikein puhe maailmassa. Olen muutaman kerran puhunut körttijuhlilla ja ne olivat helppoja. Ekskurssina on se, että minä en ole vienyt niitä puheita lehdistön tarkastettavaksi.
-
Minulle seurapuhe on vaikein puhe maailmassa. Olen muutaman kerran puhunut körttijuhlilla ja ne olivat helppoja. Ekskurssina on se, että minä en ole vienyt niitä puheita lehdistön tarkastettavaksi.
Vaikeeta tahi ei, hyvä on ollut sinua kuunnella. Veisaamisesi on ainakin mahtavaa koettavaa. Todistettavasti.
-
Tänään seuroissa puhui kolme "yli valistunutta ihmistä", yksi aihe oli pimeys.
Pelkääkö tämän päivän ihminen pimeyttä, en usko että ainakaan murrosikäiset nuoret kokisivat ahdistusta pimeydestä aikuisista puhumattakaan.
Kun Aatami ja Eeva lankesivat kieletyn hedelmän syöntiin, he pakenivat Jumalan piiloon paratiisin kätköihin.
Ja niin on tänä päivänäkin, esimerkkinä voi vaikka verrata perjantai ja lauantai öitä Helsingin kaduiilla, ei ole ihmissä pimeyden vaaroista tietookaan.
Kansa vaeltaa päätömästi erilaissia anniskelu ravintoloissa ja taksi jonot ovat vielä aamun pikkutunneilla toista sataa metriä pitkiä.
Joten voi vaan ihmetellä mikä on ihmisten pimeän pelon tila tänään. Ei se ainakaan pelkoa aiheuta.
Ennemminkin se on pakenemista Jumalaa, pimeyden valtakuntaan.
-
Hyvä kommentti Töölöläiseltä - se toi seuroissa lisäulottuvuuden kuultuihin puheisiin.
Toisaalta: kyllä pimeää edelleen pelätään, mutta tuskin kaupungissa. Kaupunkilainen pelkää pimeää maalla, koska pimeys on hänelle tuntematon kokemus. Tuntematon pelottaa.
Joskus 90-luvun lopussa olin Valkealassa Orilammen lomakeskuksessa viikonloppuseminaarissa. Keskustelun ohessa oli tarkoitus hieman patikoida retkeilyalueella, siitä nimi "vaellusseminaari". Patikoinnin harrastajana matkustin perjantai-iltana junalla Mäntyharjun asemalle ja sieltä taksilla Mouhun kylään, josta alkoi patikkareitti. Kävelin sitten niin kauan että en enää nähnyt polkua. Kävin kanervikkoon nukkumaan ja jatkoin aamulla kohdetta lähinnä olevalle laavulle, leiriydyin ja jatkoin hotellille. Siellä porukka ihmetteli, missä yövyn, minulla kun ei ollut huonetta. Kerroin asian. Seminaarin kuluessa puolisen tusinaa naishenkilöä kävi supattamassa: Olet kuulemma yöpynyt metsässä, miten uskalsit, siellähän on ihan pimeää (oli elokuu). Selitin, että pimeyshän tuo turvaa. Jos lähiseudulla asustelisi joku mielipuoli, joka saisi päähänsä juuri tuona yönä lähteä kirves olalla etsimään metsästä halkaistavia kalloja, niin kovin huonot olisivat hänen mahdollisuutensa - en näet juuri kuorsaa. Korvessa on muuten pimeällä tosi pimeää, ei mitään kaupunkilaispimeää.
Kaupunkilainen ei tiedä pimeästä mitään.
Mt
-
Kaupunkilainen ei tiedä pimeästä mitään.
Mt
Pimeästä ei kaupunkilainen tiedä mitään...
Nuori tyttö on hakeutunut kulman kundien seuraan, paetakseen yksinäisyyttä ja pahaa oloansa.
Sillä kotonakaan ei voi olla, isä hakkaa ja dokaa, mutsi tekee samaa.
Mielikuvissaan tyttö uskoo että "pimeyden valtakunta" antaa helpotuksen tuskiin.
Gammaa hieman sekä muutama bisukka....
Keskushermoston lamautuminen,hengitysvajaus... ei voi enään tehdä mitään.
Pimeyden valtakunta vei .
Kaupunkilainen ei tiedä mitään pimeydestä
-
Pimeästä ei kaupunkilainen tiedä mitään...
Nuori tyttö on hakeutunut kulman kundien seuraan, paetakseen yksinäisyyttä ja pahaa oloansa.
Sillä kotonakaan ei voi olla, isä hakkaa ja dokaa, mutsi tekee samaa.
Mielikuvissaan tyttö uskoo että "pimeyden valtakunta" antaa helpotuksen tuskiin.
Gammaa hieman sekä muutama bisukka....
Keskushermoston lamautuminen,hengitysvajaus... ei voi enään tehdä mitään.
Pimeyden valtakunta vei .
Kaupunkilainen ei tiedä mitään pimeydestä
Tämä pimeys taas saattaa olla vierasta monelle maalla asuvalle.
Mt
-
Kun pimeyttä pelkää liikaa - tai sitä ei osaa pelätä ollenkaan, voi olla liian myöhäistä. Liian myöhäistä löytää valo.
-
Tämä pimeys taas saattaa olla vierasta monelle maalla asuvalle.
Mt
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/32131-tama-aine-tappaa-%E2%80%93-maaritelmasta-huolimatta
Pimeys leviää koko maahan ja sen aiheuttamat menetyksiä ei voi saada takaisin.
Nämä eivät ole ainoita pimeyden voimia.
SV 223.
-
Olen tässä yrittänyt etsiä ylläolevista seurapuheista körttiläisyyden sydänääniä. Armollista Jumalaa syntistä kohtaan. Ei löydy. Ehkä tarkoitus onkin vain tuomita?
Aikomus oli maksaa tässä kuussa H-Y:n jäsenmaksu, jotta ei jäsenyys katkea, mutta antaapahan olla.
-
Olen tässä yrittänyt etsiä ylläolevista seurapuheista körttiläisyyden sydänääniä. Armollista Jumalaa syntistä kohtaan. Ei löydy. Ehkä tarkoitus onkin vain tuomita?
Aikomus oli maksaa tässä kuussa H-Y:n jäsenmaksu, jotta ei jäsenyys katkea, mutta antaapahan olla.
Kuuleeko seurapuheissa totuudellista ja kohti tulevaa sanaa, vai puhutaanko niissä vain mukavia?
Totuus on ihmisen sisällä ja totuuden tietää Hän.
Ihminen itse hyvin usein tuomitsee itsensä ja muut ihmiset, omien "sydänääniensä" mukaan ja jopa kohdista totuuden omasta "sydämestä", syyttäen muita ihmisä.
Lopullisen päätöksen tuomiosta ei tee ihminen vaan Hän.
Syyttäjä syyttää ja Puolustaja puolustaa.
Kärsimystä ja iloa.
Tuomio ja Armahdus.
SV 42
-
Kun pimeyttä pelkää liikaa - tai sitä ei osaa pelätä ollenkaan, voi olla liian myöhäistä. Liian myöhäistä löytää valo.
Kristityn pitää olla valona yössä. Jotkut kristityistä ovat sitä! :kahvi:
-
Oi kun kiva aihe.
Siis tää pimeys nimittäin.
Joka pimeydessä vaeltaa, ei tiedä missä kulkee on vanha Raamatun totuus.
Pimeä voi olla niin monelle asialle.
Pimeä omalle tilalleen, pimeä muille kuinomille uskomuksilleen ja pimeä vaikka huomaamaan muuta kuin itsensä ja omat ongelmat.
Jeesus puhui paljon juuri tuollaista onks toi nyt metafooraa vai mitä, kuten olkaa valon lapsia, olen elämän leipä. Se valo mikä on teissä on pimeyttä ja ties mit.
Ne on toisaalta kiehtovia, mutta joskus niistä ei oikein ota tolkkua.
Pitääpä paremmalla ajalla aiheeseen syventyä ja ottaa kantaa.
Kaupunkilaisten pimeydestä moniinkin asioihin voisi kirjoittaa paljonkin.
Ihme kun kaupunkilaiset tuntuvat näkevän paremmin kuinka lappalaisten tai maalaisten asioiden tulisi olla ja kuinka heidän tuli elää.
-
Uskon pimeä on mystiikan sanastoa. Teresa Avilalainen ja Ristin Johannes 1500-luvulla Espanjan katolisessa kirkossa käyttivät "uskon pimeää". Mm. sielu lähtee pimeään vaeltaessaan turvassa. Martti Luther käytti hieman erilaista käsitettä. Ristin teologia... jos Jumppu tekee sinusta näkevän niin Hän tekee sinut sokeaksi jne. Lutteerus, Teresa ja Ristin Johannes kertovat juuri samaa asiaa. Peilailen tätä Pirkko Jalovaaraan päin. Ei Pirkolla ole mitään tekemistä upeiden mystikoiden kanssa.
-
Seurapuheet olivat tänään meillä Lahdessa erityisen kiinnostavia. Ensimmäinen puhuja puhui muistista ja muistamisesta. Hän otti esiin sekä meidän ajalliset muistamisemme että muistamisen Raamatussa. Muunmuassa, " Muista minua kun tulet valtakuntaasi. "
Toinen puhuja oli perehtynyt Paavi Benediktus XVI:n tutkimukseen Jeesuksen elämästä Jordanin kasteesta Kirkastusvuorelle. Emeritus kirkkoherramme puhui selkeän luterilaisesti vaikka oli paavin ajatusten äärellä.
Seurat olivat taas kerran minulle kuukauden tapaus ja kohokohta. Maunon kanssa puhuttiin autoista kamarikeskustelussa ja memen kanssa kahvitusasiaa, mikä sekin on seurojen keskeisiä elementtejä. Sali oli täynnänsä, ja tutustuin uuteen ystävään joka istui vieressäni.
-
Uskon pimeä on mystiikan sanastoa. Teresa Avilalainen ja Ristin Johannes 1500-luvulla Espanjan katolisessa kirkossa käyttivät "uskon pimeää". Mm. sielu lähtee pimeään vaeltaessaan turvassa. Martti Luther käytti hieman erilaista käsitettä. Ristin teologia... jos Jumppu tekee sinusta näkevän niin Hän tekee sinut sokeaksi jne. Lutteerus, Teresa ja Ristin Johannes kertovat juuri samaa asiaa. Peilailen tätä Pirkko Jalovaaraan päin. Ei Pirkolla ole mitään tekemistä upeiden mystikoiden kanssa.
Seurapuheet olivat tänään meillä Lahdessa erityisen kiinnostavia. Ensimmäinen puhuja puhui muistista ja muistamisesta. Hän otti esiin sekä meidän ajalliset muistamisemme että muistamisen Raamatussa. Muunmuassa, " Muista minua kun tulet valtakuntaasi. "
Toinen puhuja oli perehtynyt Paavi Benediktus XVI:n tutkimukseen Jeesuksen elämästä Jordanin kasteesta Kirkastusvuorelle. Emeritus kirkkoherramme puhui selkeän luterilaisesti vaikka oli paavin ajatusten äärellä.
Seurat olivat taas kerran minulle kuukauden tapaus ja kohokohta. Maunon kanssa puhuttiin autoista kamarikeskustelussa ja memen kanssa kahvitusasiaa, mikä sekin on seurojen keskeisiä elementtejä. Sali oli täynnänsä, ja tutustuin uuteen ystävään joka istui vieressäni.
Noi lainaukset on körttifoorumia parhaimmillaan.
Ota nyt noista tolkkua, mutta syvällistä ja ajattelemaan panevaa.
Jotenkin herännäisyydessä tuntuu olevan paljon omia teitä ja ajatuksiaan kulkevia.
Siis myös edellä mainittujen lisäksi.
Monia kivoja kirjoittajia jotka nyt poissa kaipaan. Toivottavasti en heitä ole karkoittanut.
-
Kiva Viisveisaaja jos pidät pienistä kirjoitelmistani esim. seuroista ja HK:sta. Tämä liittyy tähän että tykkään kirjoitella, olenhan sukua oikealle toimittajallekin! :023:
Vaikka jutuissani on välistä ylimääräistä hilpeyttä olen silti rehellisesti uskonasian puolesta. Veisataan silloin viis, jos joku lause foorumilla loukkaa.
Kaipaan juhomaa, jota en enää täällä tapaa, mutta...
-
SV 110.
-
"Valitettavasti käy täällä viettelysten maailmassa liika usein niin, kasteenliitoon otetut luopuvat siitä ja eksyvät rajan ulkopuolelle vanhojen luomusten suureen laumaan. Mikä heidät, turhasta vaelluksesta Kristuksen kalliilla verellä lunastetut, sinne vie?
Mikäpä muu kuin tahallinen synnin rakkaus".
Armoistuimen eteen
Väinö Malmivaara
Herättäjä-Yhdistys 1955.
s.101-102
Niin oli eilen ja niin on tänään, ihmisen rakkaus, tahallinen synnin rakkaus.
SV.41