Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Peeco - 02.09.11 - klo:23:25
-
JAMPE valittaa (jossain aikaisemmassa viestissä):
Valitaan itse "Jumalan sana" oman käsityksen mukaan joka johtaa siihen että koko uskonnossa ei ole muuta kuin "rakkautta" ja kaiken hyväksymistä. Synnistä ei ole puhetta, ei tuomiosta eikä armosta. On vain yleishumanistista "oikeudenmukaisuutta" ja "tasa-arvoisuutta" joka johtaa siihen että suupielistä valuu siirappi kun on niiiiiiiiiiiin herttaista ja rakastavaista...
Tykkään kovasti siitä, jos meitä elämän murjomia saarnanaiset ja -miehet lähestyvät hyväksyvällä ja rakkaudellisella mielellä. Nähdäkseni kuitenkin elämä on kovaa ja aika raadollistakin taistelua, jossa heikot sortuvat, syrjäytyvät ja hukkuvat - ja useimmiten ihan meidän 'hyvien ihmisten' tekemisten ja tekemättä jättämisten takia. Tarvittaisiinko siinä vähän enemmänkin herättelyä?
Minulla ei ole viisautta sanoa asiasta oikeastaan mitään, mutta olen miettinyt eikö ennenkaikkea rakkaudettomuuden synnin sanominen synniksi ja konkreettinen osoittaminen eri muodoissaan olisikin meille tarpeellista ravistelua? Tai voisiko sitä jossain tilanteissa enemmän pyrkiä konkretisoimaan käytännön elämään?
Johtuuko sanan julistajien vaiteliaisuus synnistä ja sen vaikutuksista siitä, että meidän kirkossamme on vallalla yksisuuntainen viestinnän malli? Siksi ei uskalleta puhua, kun ajatellaan että se on sitten auktoriteettiasemasta tapahtuvaa tuomitsemista.
Eikö olisi hyödyllistä juuri seurakunnassa pyrkiä nostamaan keskustelua siitä miten toteutamme ja välitämme rakkautta juuri siinä yhteisössä, jossa elämme? Johtopäätösten tekemisen tulee tietysti jäädä jokaisen omalle vastuulle, mutta pitäisikö enemmän pyrkiä tähän keskusteluun.
(Mitä enemmän tätä pohdin niin sitä enemmän minusta alkaa tuntua, että juuri tätähän esim. Oulun herättäjäjuhlilla kuultiin ja tultiin siitä siunatuiksi!)
-
:eusa_angel:
1. Piet. 3:8
Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä.
-
Saa ja pitää, mutta mieluummin omista kuin naapurien.
Edellisen virsikirjan aikaan oli kirkossa toivevirsi ilta. Mummo eihdotti virttä 440 "Jo vääryys vallan saapi..." Virsi veisattiin. Tilaisuuden päätyttyä kirkon ovella mummo tokaisi kirkkoherralle, että siinä oli naapurille.
-
Saa ja pitää, mutta mieluummin omista kuin naapurien.
Edellisen virsikirjan aikaan oli kirkossa toivevirsi ilta. Mummo eihdotti virttä 440 "Jo vääryys vallan saapi..." Virsi veisattiin. Tilaisuuden päätyttyä kirkon ovella mummo tokaisi kirkkoherralle, että siinä oli naapurille.
:repee: :repee: :repee: :repee: :repee:
-
Joh. 8:34
Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.
Joh. 16:
7 Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.
8 Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion:
9 synnin, koska he eivät usko minuun;
10 vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe;
11 ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.
-Jumalan henki paljastaa synnin, tuomion ja vanhurskauden.
Niin ymmärrän noista Raamatun jakeista.
-
"Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä. (1. Joh. 1:8-10)"
Ihmisen syntisyydestä ja syntien anteeksi saamisesta puhuvat Raamatun kohdat jättävät ainakin minun mieleeni joitakin hankalia kysymyksiä. Tarkoittaako tässä 'puhdistaa kaikesta vääryydestä' myös oman erinomaisuuden harhakuvasta vapautumista? Joillekin se näyttäisi lupaavan, että syntinsä kerran anteeksi saanut ei enää vääryyksiä tekisikään. Minä en tohtisi tuudittautua sellaiseen.
-
Keskimmäinen lauseista näyttää esittävän, että mikäli ihminen suorittaa ripittäytymisen, hän puhtaana pysyykin, niinkö? Jostakin syystä olen lukenut tämän siten että se vain kertaisi tuon ensimmäisen, muttei lupaisi mitään pysyvää synninteon loppumista, kai olisi suuriarvoista jos se olisi mahdollista, sillä synnitön maailma olisi paratiisi. Mutta huomenna sama lause on paikallaan... Hän päinvastoin riitelisi Jumalan Sanan todistusta vastaan vedoten omaan kerralliseen tekoonsa, ja se tekisi koko kappaleen tyhjäksi hänen osaltaan. Mitenhän tämä tulkittiin siellä missä tämä kirjoitettiin?
Ne nyt kuitenkin sitä vakuuttavat, ja se lohduttaa ihmistä jonka on vaikeaa sietää itseään, ainakin... ja kerran se on totta. On kuin niissä katseltaisiin ihmistä ajan ulkopuolelta ja ihminen taitaa tarvita sitä lohdutusta pitkin matkaa. Tai pääasiassa, että meitä puhdistetaan pitkin elämän matkaa vääryydestä. Jumalalla on koko ajan harja ja saippua käsissään kun ihminen lähestyy... jotain niin... koska onn ikävää olla likainen...
-
Minun mielestä synnistä saa ja PITÄÄ puhua, mutta ei yksilötasolla, sormella osoittaen vaan yleisellä tasolla ja meitä kaikkia koskien. Saakoon sitten piston sydämeensä kuka on saadakseen. Muutenkin ymmärtäisin asian sillä tavalla että se on Jumalan sana jonka on tehtävä tehtävänsä ja vaikutuksensa kunkin omassatunnossa eikä kenenkään saarnamiehen tai muun sanojan.
Siinä mennään vähän liian pitkälle että ruvetaan osoittelemaan syntejä yksilö-, tai ryhmätasolla. Se on ikäänkuin ei uskottaisi lainkaan että sana voi itsessään tehdä tehtävänsä, vaan lisäksi pitää yrittää ihmistekoisin konstein "boostata" tai varmistella että viesti meni perille.
Kaikki me olemme niin syntisiä etti yhdelläkään ole varaa osoitella toisten syntejä. Kaikkein valkeahampaisinkin saarnamies ja hartain pyhiä mumiseva nunna tai pitkäjalkainen kirkkoherra mustissaan on ilman ulkokuorta pelkkä läpimätä p-ska, täynnä syntiä, ilkeyttä ja sydämen pahuutta.
Mutta synnistä pitää puhua ja tuomiosta pitää puhua lyhentämättömänä. Ei myöskään pidä valikoida mistä synnistä pitää puhua, kaikista voidaan, mutta eritoten olisi mielestäni puhuttava syntiSYYDESTÄ että ohjauduttaisiin oikeammalle raiteelle syntikysymyksissä eikä ruvettaisi kuvittelemaan että on mahdollista ravistella enimmät synnit harteiltaan ja olla syyllinen vain "pikkusynteihin", kuten eräässä "Pikkusyntinen"-nimisessä valsissa Esko Rahkonen aikoinaan lauloi.
http://www.youtube.com/watch?v=x7q45Ym_sQ8 (http://www.youtube.com/watch?v=x7q45Ym_sQ8)
-
Vakuutan, että en ollut katsonut edeltäkäsin tämän sunnuntain tekstiä: sieltä sitä tulee parannussaarnaa itseltään Jeesukselta: "Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. ...Mitä te tästä sanotte." Jeesus näyttäisi kehottavan, että meidän pitäisi pohtia, mitä synti saa meissä aikaan. Miksi meille kyllä maistuu siivosyntisyys ja hurskaat puheet, mutta ei löydy halua mennä Isän viintarhaan töihin? Mitähän se voisi meidän kohdallamme tarkoittaa?
-
:-\ Mun mielestä synnistä ei pitäisi puhua, kun emme voi tietää edes mikä on synti.
Synti jos se on kaikki mikä pitää erossa jumalasta olisi ehkä paras määritelmä.
Minusta tulisi puhua armosta, anteeksisaamisesta ja antamisesta ja muusta mikä parantaa ja johtaa Jumalan etsimiseen.
Kaikenlainen moralismi ja synnistä paasaaminen ei oikein kuulu kyllä kristitylle.
Tietysti on lakeja ja moraalisia eettisiä käyttäytymiskoodeja ja niitä ei tule rikkoa ja niistä on tuomittava, mutta niistä paasaaminen ihmisille ei ole kovin rakentavaa.
Vanhana kaupparatsuna tiedän miten ihmisiä tulee käsitellä ja sen perusteella sanon, että ihmiset saa ottamaan pakkia monellakin tapaa, mutta se vaatii taitoa saada ihmistä tekemään jotain mitä haluaa.
Tulisi aina katsoa asioita asiakkaan näkökulmasta. Siinä olisi papeilla ja liian pitkiä jaarituksia puhuvilla oppimista.
-
Totta on, että emme voi tietää mitä/mikä synti on. Mutta siksi meille on ilmoitettu mikä se on. Itse emme sitä voi ymmärtää ja siksi onkin väärin lähteä itse päättelemään, mikä "meidän mielestämme" on syntiä.
No mitä on ilmoitettu? Ensinnäkin 10 käskyn kaksi taulua, joista ensimmäisen taulun rikkojat rikkovat itse Jumalaa vastaan ja toisen taulun rikkojat rikkovat lähimmäistä vastaan ja siten myös Jumalaa. Kyllä Luther on nämä selvästi kaikki selittänyt niin ettei tarvitse olla epätietoisuudessa.
ja kommentiksi Viisveisaajalle: Esitit varsin ymmärettäviä inhimillisiä, ihmisellis-näkemyksellisiä syitä miksi synnistä ei tulisi puhua, mutta kysyisinkin että miten voi synnintunto herätä jos synnistä ei kuulla mitään? Ihmiseltä luonnostaan kun se ei onnistunut?
-
1 Johanneksen kirjeessä on synnin määritelmä: se on laittomuus, lain rikkominen.
Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo epäuskoa synniksi. Päättelen tästä, että lain rikkominen (=dekalogi, joka kiteytyy rakkauden kaksoiskäskyyn ja kultaiseen sääntöönkin) ja epäusko ovat syntiä. Ja Luther on katekismuksessaan tosiaan hyvin määritellyt synnin niin kyllä minunkin mielestäni meillä on tietoa synnistä, ainakin tärkeimmiltä/riittävältä osin. Sen verran ainakin, että itsekukin saa tunnustaa - Pyhän Hengen sen meille näyttäessä - olevansa lainrikkoja ja olleensa epäuskoinen. Eikä ole tehnyt kanssaihmiselle sitä, mitä olisi halunnut itselleen tehtävän eikä ole rakastanut Jumalaa yli kaiken eikä lähimmäistä kuten itseään.
-
Vapahtajan ansiosta on hyvä kertoa, ilosanomaa, että meidät syntiset tuntee ja armahtaa rakkaudellaan ja anteeksiannollaan Jeesus.
Se on minusta kaikkein keskeisin asia Raamatussa.
-
Niin minustakin
-
Jottei tulisi mitään joko-tai-asetelmaa, niin on hyvä muistaa että kristillisyydessä sekä lakia että evankeliumia on saarnattava molempia. Lakia synnintunnon heräämiseksi ja evankeliumia sielujen pelastukseksi. Molemmat on välttämättömiä ja jos jompikumpi jätetään pois, kyse ei enää ole kristillisyydestä vaan jostain home-made uskonnosta. Evankelisluterilainen usko tuntee ja tunnustaa molemmat, omalla paikallaan ja omassa tarkoituksessaan mutta Luther jo teroitti ankarasti ettei lakia ja evankeliumia saa sekoittaa keskenään.
-
Olen Jampen linjoilla - se että 'laittomuudesta' - siitä mitä ihmisen elämä on erossa Jumalasta - ei puhuittaisi, on melkomoinen comfort-versio Jeesuksen seuraamisesta. Jos haastamme toisiamme kilvoitteluun siinä, kuin voisimme kuulla paremmin Jumalan kutsun ja omantuntomme äänen että näkisimme oman vajavaisuutemme... tuntuu vähän äkkijyrkältä päätelmältä, että tällöin olisi välittömästi kysymys moralismista. Oma näkemykseni on, että kristillisyytemme tulisi olla sitä, että olemme vapaita perinnäissäännöistä, mutta että yhdessä kyselemme, mitä rakkauden toteuttaminen perheessä, työyhteisössämme jne. tarkoittaa. Tuli sellainen tunne, että jotkut kirjoittajat tuomitsivat jo tällaisen pohdiskelun automaattisesti moralismiksi. Voisitteko vielä selventää, tarkoitatteko todellakin, että puhe ihmisen vajavaisuudesta on aina moralismia ja negattivista ja että pitää todellakin puhua vain armosta ja anteeksiantamuksesta?
(Vähän off-topic:) Pienenä huomiona toteaisin, että körttiläiset ilahduttavasti välttävät tuomitsemista yhtä poikkeusta lukuunottamatta: kun tulee puhe viidesläisistä ja herätyskristillisyydestä repäistään vaatteet ja moraalinen paniikki iskee pelkästä epäilyksestä ilman että kukaan on vielä edes tehnyt mitään. Inhimillistä, mutta tarvitaanko todella liikkeen säilyttämiseksi viholliskuvien lietsontaa? Havaintoni ovat lähinnä kirkollisesta keskustelusta mm. Kotimaassa. Sitä on ilmassa: nykyään kirkossa kaikki tuntuvat antavan ihan kummallisia lausuntoja, jotka ovat jotain kirkkopoliittista varjonyrkkeilyä.
-
Rakas vihollinen
-
(Vähän off-topic:) Pienenä huomiona toteaisin, että körttiläiset ilahduttavasti välttävät tuomitsemista yhtä poikkeusta lukuunottamatta: kun tulee puhe viidesläisistä ja herätyskristillisyydestä repäistään vaatteet ja moraalinen paniikki iskee pelkästä epäilyksestä ilman että kukaan on vielä edes tehnyt mitään. Inhimillistä, mutta tarvitaanko todella liikkeen säilyttämiseksi viholliskuvien lietsontaa? Havaintoni ovat lähinnä kirkollisesta keskustelusta mm. Kotimaassa. Sitä on ilmassa: nykyään kirkossa kaikki tuntuvat antavan ihan kummallisia lausuntoja, jotka ovat jotain kirkkopoliittista varjonyrkkeilyä.
.................................................................................
Leena aloittaa tästä, jokin sotkeutui taas, edellä on Peecon
Jaa... huh. Nyt olen itsekin off-topic. Ja tunnen itseni vielä tyhmäksikin, eli jääköön olemaan subjektiivisen kokemukseni. Sen hyvän, minkä Luther löysi, uskaltaisin tuumiskella viidesläisyydessä kadonneen, saatuani välillä muuta opastusta... monen sieltä itsensä lopullisen tuomituksi, onnettomaksi ja pahaksi kokeneen livahtaneen puolisalaa kirkkoon takaisin, kun körttiläisyys on pitänyt sivuovea auki ja vinkannut että tänne vain, täällä on syntisiä enemmänkin. Ei se ole viholliskuvien lietsomista ehkä vielä, jos uskalletaan todeta ääneen että on kristittyjä jotka opettavat toisinkin. Vielä nimittelemättä että "Viidesläiset sitten muuten opettavat väärin tässä" - en ole ikinä kuullut näin sanottavan . On ollut hyvin lohdullista kuulla, ettei se mikään ainut uskontulkinta ollutkaan. Hyvä että uskaltavat sanoa ääneen. Mikä lienee sitten siellä V-piireissä näkemys, en välitä ajatella. Siionin Virsien tutkitusti suurin kristosentrisyys erottaa jotakin Jeesuksesta näkyväksikin. Ei ole huomio niin suuresti omissa teoissa, parannuksissa, pyhityksissä, sota-asuissa... kyllä niihinkin ennättää, kun ensin löytää armollisen Jumalan.
On-topic. Kun armosta puhutaan ensin, on hyvin turvallista puhua synnistä eli ihmisen turmeltuneisuudesta, siitä mihin se johtaa... luulen... ... ja armollisesti nähty, hyväksytty ihminen haluaisikin tehdä hyvää, ja suree tekemäänsä pahaa. Siten Paavalinkin kävi. Eihän hänelle luettu syntilistaa, kysyttiin vain, miksi, ja todettiin että tänne luokseni päädyt kuitenkin. Toisin päin lopulta on niin kädet kauhusta korvilla, ettei jaksa juttua loppuun saakka, eli armo jää tietymättömiin. Kyllä, on saarnattava lakia ja evankeliumia. Mutta hauska tarina Gierzin "Kalliopohjassa" kuvaa, miten pappi vaihtoi näiden saarnausjärjestystä, ja sai "pahimmat armonhalveksijansa" ryömimään koloistaan surullisina sitä armoa kyselemään.
-
Ainakin minä puhun ja lukuisa joukko muitakin vihaisia ihmisiä kritisoivat mm. femmalaisuutta, evankeelisuutta, lestadiolaisuutta, korkeakirkollisuutta, körttiläisyyttä (oho). Tällä viikolla on itsensä tutkimisen viikko kirkollisessa kalenterissa. :icon_wink:
-
Ainakin minä puhun ja lukuisa joukko muitakin vihaisia ihmisiä kritisoivat mm. femmalaisuutta, evankeelisuutta, lestadiolaisuutta, korkeakirkollisuutta, körttiläisyyttä (oho). Tällä viikolla on itsensä tutkimisen viikko kirkollisessa kalenterissa. :icon_wink:
Hahhaa! Kerran itte virallisesti ja seurapuheessa kerroit että veisasivat umpeen..... Kenelle sinä silloin olit vihainen, vai ylipäätäänkö... :003: Huh nyt saattoi unohtua Leenalta se itsen tutkiminen :022: :repee: Kumpi valittais...
-
Pienenä huomiona toteaisin, että körttiläiset ilahduttavasti välttävät tuomitsemista yhtä poikkeusta lukuunottamatta: kun tulee puhe viidesläisistä ja herätyskristillisyydestä repäistään vaatteet ja moraalinen paniikki iskee pelkästä epäilyksestä ilman että kukaan on vielä edes tehnyt mitään.
Suvaitsevaiset suvaitsevat kaikkea muuta, mutta eivät niitä, jotka eivät kaikkea suvaitse.
-
Suvaitsevaiset suvaitsevat kaikkea muuta, mutta eivät niitä, jotka eivät kaikkea suvaitse.
Noinhan sitä sanotaan. Totuus on toki vivahteikkaampi. Ne, jotka eivät suvaitse suvaitsemattomuutta, tuskin suvaitsevat kaiken muun.
-
.................................................................................
livahtaneen puolisalaa kirkkoon takaisin, kun körttiläisyys on pitänyt sivuovea auki ja vinkannut että tänne vain, täällä on syntisiä enemmänkin.
Anteeksi mutta minusta tuntuisi aika öklöltä ajatella että lähteä yhdestä hengellisyydestä toiseen ja uppoutua taas. Ei kiitos! Ihan kuin laulussakin pyydetään Luojalta: "pidä mieli kirkkaana ja paita puhtaana!" Se ei onnistu hengellisyyksissä jossa vaelletaan silmät sumussa uppoutuneena johonkin -laisuuteen tai -läisyyteen ja sen arvoihin.
http://www.youtube.com/watch?v=lG_rramtcvA (http://www.youtube.com/watch?v=lG_rramtcvA)
Muuten olen kyllä kanssasi samaa mieltä kaikesta mitä kirjoitit. Hengellisyyksistä vaan tulee öklö olo.
-
Hengellisyyksistä vaan tulee öklö olo.
Toisille taas tulee öklö olo sielullisuudesta. Johtuneeko siitä, että Raamatussa hengellinen ja sielullinen (=lihallinen) ovat toistensa vastakohtia?
-
(Vähän off-topic:) Pienenä huomiona toteaisin, että körttiläiset ilahduttavasti välttävät tuomitsemista yhtä poikkeusta lukuunottamatta: kun tulee puhe viidesläisistä ja herätyskristillisyydestä repäistään vaatteet ja moraalinen paniikki iskee pelkästä epäilyksestä ilman että kukaan on vielä edes tehnyt mitään. Inhimillistä, mutta tarvitaanko todella liikkeen säilyttämiseksi viholliskuvien lietsontaa? Havaintoni ovat lähinnä kirkollisesta keskustelusta mm. Kotimaassa. Sitä on ilmassa: nykyään kirkossa kaikki tuntuvat antavan ihan kummallisia lausuntoja, jotka ovat jotain kirkkopoliittista varjonyrkkeilyä.
"En haluaisi enää vahvistaa vastakkainasettelua kirkossa".
Näin past. Pauliina Kainulainen tänään Karjalaisessa. Heli Pottosen kirjoittama laajempi juttu seurakuntalaisten oikeudesta pyytää haluamansa pappi omiin tilaisuuksiinsa. Tietyissä herätysliikkeissä (jutussa esimerkkinä esikoislestadiolaiset) halutaan miespappi, jotkut haluavat naispapin.
-
Oletteko huomanneet, että ne jotka koviten puhuvat vastaan jotain syntiä ovat useimmiten kyseisen synnin kanssa ongelmissa itse. :-\
<tähän ei todeta kuin :-\ ja :-\ ha :-\ :-\
Anteeksi poikkeamiseni myyrä ystäväni kirjoituksesi aiheesta.
-
Anteeksi mutta minusta tuntuisi aika öklöltä ajatella että lähteä yhdestä hengellisyydestä toiseen ja uppoutua taas. Ei kiitos! Ihan kuin laulussakin pyydetään Luojalta: "pidä mieli kirkkaana ja paita puhtaana!" Se ei onnistu hengellisyyksissä jossa vaelletaan silmät sumussa uppoutuneena johonkin -laisuuteen tai -läisyyteen ja sen arvoihin.
http://www.youtube.com/watch?v=lG_rramtcvA (http://www.youtube.com/watch?v=lG_rramtcvA)
Niin minä ite aattelin, kun Matti Hyrck kesken Dosentti :026: keskustelumme ilman yhteyttä mihinkään minun muistamani mukaan käski hakeuttua körttiläisten pariin. Sanoin että johan jo jotain, ne ajat on ohitse kun meitsi hakeutui minkäänlaisten pariin. Tai läisten, kuinka vain. Minä oon perusluterilainen ja se on siinä... Sellainen detalji vain, että olin muutaman kymmenen vuotta itkenyt, että minä en ymmärrä Jeesuksesta mitään. Nyt puhutaan. On veisattavanani kotonakikin. Kyllä Jumala vastaa rukouksiin, kunhan kerkiää. Oli varmaan muita kiireitä... siis ne ajat kun siitä toruskelin Häntä.
Se on yhä siinä... Mutta sille en mitään voinut että kävi ajat sitten kuin ehtoollisvirressä, Hengen nälkä kasvaa yhä, Herra pyhä, antimista pöytäsi. Ja koska minä en havainnut mitään muuta kuin että ovi on auki ja vinkataan, että jos jäi nälkä niin tarjoilu jatkuu, tämä on tullut omaksi. Olen yllättynyt ja kiitollinen.
Olen miettinyt että oliko oma identiteetti sitten vailla jotain hengellistä silausta, joka sitten edellyttäisi asevarustelua, mutta ei. Kollasin itseni, ja osaan kollata. Se, että nuorena luulin viidesläistä uskontulkintaa koko kristinuskon sisällöiksi, ja olin sen tähden sitä mieltä että ateismi sopisi parhaiten minulle ja kirkosta eroaminen jäi laiskuuden takia, on aivan oma juttunsa. En tiedä mitä he nyt opettavat, mutta enpä taida omista kokemuksistani johtuen välittää ottaa selvääkään. Miksi minä menisin sinne, koska siellä luultavasti vain riitelisin? Väliin mahtui vielä se bättre folk-präst joka selitti att int är det just på de´vise...
Täytyy löytää jotakin, jos on nälkäinen pelkän jumalanpalveluksen hotkaistuaan. Hyvä tietty on jos monensorttinen käy, eikä saa mistään pahoinvointia... jostakin minä saan... osuvat päällekkäinkin tilaisuudet joskus... mutta en minäkään olisi huolissani hengellisyyden ylimäärästä... siinä on suotta pihdata... sielullisuus merkitsee jumalallisuuden uskottelua ihmisen tunteita manipuloimalla, enkä pidä sellaisesta yhtään enempää. Sen takia saan kupuni täyteen körttiseuroissa parhaiten, ja ravinto on ollut terveellistä minulle. Matti Hyrck oli aika terävänäköinen hemmo. Minä en edes ollut potilas, ja me keskustelimme :026: Dosentista!
-
Täytyy tähän väliin todeta, että oma tuntumani on, että jos unohdettaisiin syntisyydestä saarnaaminen, niin se olis miulle kaukana comfort-versiosta...jos miun pieneen kaaliin ei päivittäin iskostuisi oma mahdottomuuteni Jumalan edessä olisin täysin hukassa...silloin ryhtyisin suorittamaan kristillisyyttä oikein olan takaa ja mikä pahinta päivän päätteeksi saattaisin hyristä tyytyväisyydestä kun olen suoriutunut niin hyvin ja jos vielä huomenna heitän voltin niin taivaspaikka on taattu...voi hykkyrä...mie sairastan suorittamista...jos uskostakin tulisi sitä niin uupuisin kahta kauheammin. Nyt olen saanut lohdutusta siitä, että vaikka minkälaisia kuperkeikkoja heittelisin, niin olisin yhä vaan yhtä surkeassa tilassa ja yhä vaan yhtä paljon armoa tarvitsemassa kuin nyttenkin. :001:
-
Täytyy tähän väliin todeta, että oma tuntumani on, että jos unohdettaisiin syntisyydestä saarnaaminen, niin se olis miulle kaukana comfort-versiosta...jos miun pieneen kaaliin ei päivittäin iskostuisi oma mahdottomuuteni Jumalan edessä olisin täysin hukassa...silloin ryhtyisin suorittamaan kristillisyyttä oikein olan takaa ja mikä pahinta päivän päätteeksi saattaisin hyristä tyytyväisyydestä kun olen suoriutunut niin hyvin ja jos vielä huomenna heitän voltin niin taivaspaikka on taattu...voi hykkyrä...mie sairastan suorittamista...jos uskostakin tulisi sitä niin uupuisin kahta kauheammin. Nyt olen saanut lohdutusta siitä, että vaikka minkälaisia kuperkeikkoja heittelisin, niin olisin yhä vaan yhtä surkeassa tilassa ja yhä vaan yhtä paljon armoa tarvitsemassa kuin nyttenkin. :001:
Miksi mie vaivauduin selittään. Tässä se on. :kahvi:
-
Jos toisen kynnystä lakaisee, oma jää likaiseksi.
-Aku Räty-
-
Täytyy tähän väliin todeta, että oma tuntumani on, että jos unohdettaisiin syntisyydestä saarnaaminen, niin se olis miulle kaukana comfort-versiosta...jos miun pieneen kaaliin ei päivittäin iskostuisi oma mahdottomuuteni Jumalan edessä olisin täysin hukassa...silloin ryhtyisin suorittamaan kristillisyyttä oikein olan takaa ja mikä pahinta päivän päätteeksi saattaisin hyristä tyytyväisyydestä kun olen suoriutunut niin hyvin ja jos vielä huomenna heitän voltin niin taivaspaikka on taattu...voi hykkyrä...mie sairastan suorittamista...jos uskostakin tulisi sitä niin uupuisin kahta kauheammin. Nyt olen saanut lohdutusta siitä, että vaikka minkälaisia kuperkeikkoja heittelisin, niin olisin yhä vaan yhtä surkeassa tilassa ja yhä vaan yhtä paljon armoa tarvitsemassa kuin nyttenkin. :001:
Tiiti, tiainen olet kyllä oikeassa, mutta minusta jokaista kiusaa ilman meidän lain saarnaa omat synnit.
Kukaan ei kaipaa jotain lakihenkistä saarnaamaan, että toi ja toi ei oo oikein.
Itseäni joskus raivostutti yhen parin synnillinen elämäni, ei kai muuten mutta kun he olivat rakkaita tuttujani. Sanoin, et toi ei oikeen, no sitten joku sanoi, että ei se ole sun asiasi moralisoida, Kyllä ne synnit painaa ja rassaa ihmistä muutenkin.
Kertoisit rakastavasta Jumalasta, joka voi antaa voiman ja järjen toiselle tehdä parannus.
Noita laki saarnaajia kun olen kuunnellut, niin useimmiten kohta ne kaatuu omiin synteihinsä.
Sinänsä en tahdo loukata ketään, vaikka näen evankeliumin julistamisen olevan jotain muuta kuin laeilla lyömistä ja evankeliumia samaan aikaan.
Kuka ihme ton laki saarnan ihmisille on keksinyt olevan Raamatusta?
-
Erään vanhemman ikäpolven ihmisen kuulin lausahtavan ikätoverinsa armottomaan kiroilemiseen: "mitenkäs sitten tuomiopäivänä suu pannaan". Kyseinen rouva oli ainoita harvoja jotka uskalsivat avata tilanteessa suunsa ja nuhdella kiroilijaa, kaikki muut vain tuhahtivat ja katsoivat eri suuntaan. Lausahdus jotenkin tuntui tulevan niin eri maailmasta että piti oikein havahtua miettimään milloin viimeksi kuullut kenenkään sanovan sanan tuomiopäivä. Tuntuu että vanhemmalla kansalla yleensäkin on paremmat perustiedot kristinopista ja Raamatusta kuin nuoremmalla väellä.
Raamatussa on paljon tekstiä Jumalan Pyhyydestä ja vanhurskaudesta. Siitä aika harva rohkenee puhua, koska tähän aikaan ei kuulu pyhien asioiden kunnioitus siinä määrin missä ennen. Voi olla että niistä asioista puhuminen paaduttaa, mutta voi olla että herättää synnin unesta. Profeetta Jesajakin lähti työhönsä tietäen että kansa ei ottaisi sanomaa vastaan. "Paaduta tämän kansan sydän". (Jes. 6:10)
Itse olen saanut nuhtelua joskus ihan aiheesta ja koin sen hyvänä, tuli sellainen olo että tuo välittää koska uskaltaa sanoa suoraan. Taustavoimana nuhteluun oli aito välittäminen/rakkaus -se tuli selväksi ja teki vaikutuksen.
-
Minustakin on parempi puhua omista synneistään. Ja nekin vain Jumalalle tai synnintunnustuksessa sielunhoitajalle.
Kuuntelen kyllä miten papit tästä puhuvat. Se on taitokysymys. Helposti tulee osoittelun maku.
Daavin sanoin:
Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden; Pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden.
Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni.
Sillä minä tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina minun edessäni. Psalmi 51: 3-5 (vanhempi käännös)
-
Erään vanhemman ikäpolven ihmisen kuulin lausahtavan ikätoverinsa armottomaan kiroilemiseen: "mitenkäs sitten tuomiopäivänä suu pannaan".
Jos sillä oli Touretten syndrooma. Siihen kuuluu toisinaan pakonomainen kiroileminen, ja armias potilasta jos hän on kristitty! Tästä syystä Leena ei nuhtele ketään.
-
Niin ja siis en miekään kaipaa mitään lakisaarnaa, vaan enemmänki sellasta omakohtasta kertoilua siitä miten väärin tulee tehtyä vaikka kuinka pyrkisi hyvään jne... nimittäin ns. ylhäältä tuleva saarna saa herkästi niskavillat pystyyn eikä siksi todellakaan toimi... Juurikin se asenne, että ihan niissä omissa jutuissaan on jo vallan riittävästi tekemistä on miun mielestä tosi toimiva.
-
Niin ja siis en miekään kaipaa mitään lakisaarnaa, vaan enemmänki sellasta omakohtasta kertoilua siitä miten väärin tulee tehtyä vaikka kuinka pyrkisi hyvään jne... nimittäin ns. ylhäältä tuleva saarna saa herkästi niskavillat pystyyn eikä siksi todellakaan toimi... Juurikin se asenne, että ihan niissä omissa jutuissaan on jo vallan riittävästi tekemistä on miun mielestä tosi toimiva.
:057: terveisin. mummi
-
Kun aloitin tämän keskustelun, tunsin heti lähetä-nappia painettuani olevani typerä - aihe alkoi tuntua niin loppuun kalutulta ja tuntui että kaikki varmaan suhtautuvat avaukseen niin, että nyt joku lakihenkinen haluaa provosoida.
Keskustelu on tähän asti yllättänyt iloisesti - on tullut erilaisia ja mielenkiintoisia näkökulmia asiaan ja eri lailla ajattelevien reaktiot ovat paljastaneet asioita omasta ajattelusta ja lähtökohtaoletuksista, joita ei tajunnut olevan olemassakaan. Kiitos kaikille ajatuksiaan jakaneille.
En tiedä, onko se niin, että yrittää normaalissa arkielämässä kurittaa itseään niin kovasti kuntoilemaan, noudattamaan terveellistä ruokavaliota, käyttämään aikansa tehokkaasti, huolehtimaan talosta, kesämökistä, lasten koulunkäynnistä jne. että jotenkin uskonkin alueella ajattelee että se mitä tarvitsee on jonkinlaista sparrausta (parempaan suoritukseen!!??). En nyt ihan kokonaisuudessaan allekirjoita tätä, mutta tällainenkin aspekti varmasti on olemassa.
Jatkopohdiskeluksi heittäisin kysymyksen: Kun vanhat herännäisyyden johtajat käsitykseni mukaan olivat kovia pitämään parannussaarnoja niin mikä on muuttunut että niitä ei enää ole soveliasta/tarpeellista pitää - vai olivatko nuo entiset körttisaarnaajat yksinkertaisesti väärässä?
-
Aika oli toinen.
-
Aika on varmaan toinen...
Sitä aina kirkossa istuessa joskus mietin, ovatko kirkkoon tulijat tänä päivänä jossainmäärin eri ihmisiä kuin vielä esim 40v sitten. Muistan nuorena ajatelleeni, että osa kävi kirkossa koska se kuului hyviin tapoihin tai jostain muusta pinnallisemmasta syystä. Nykyisin kai kirkkoon tulijat ovat aika vakavissaan uskonsa tai etsintänsä kanssa. Silloin ei enää kaipaa "lyömistä", sen kyllä jo tietää että on aika surkea tapaus Jumalan edessä.
Tämä ei ole siis nyt mikään lukkoonlyöty käsitys tai tieto, mutta voisiko se olla näinkin.
-
Jatkopohdiskeluksi heittäisin kysymyksen: Kun vanhat herännäisyyden johtajat käsitykseni mukaan olivat kovia pitämään parannussaarnoja niin mikä on muuttunut että niitä ei enää ole soveliasta/tarpeellista pitää - vai olivatko nuo entiset körttisaarnaajat yksinkertaisesti väärässä?
Hyvä ja tarpeellinen aihe sinänsä. Havaintojeni mukaan synnistä kyllä puhutaan, mutta usein sen puhumisessa on kuulevinaan kerskausta omasta syntisyydestä. Ja että Jumala minut paremmin hyväksyisi, kun pidän tätä esillä.
Mutta Jumalakin puhuu meille synnistä. Se tapahtuu kahdella tavalla, joko lain kautta tai evankeliumin kautta. Lain kautta puheessa on tuomion ja uhkauksen sävy. Mutta Jumalan armo kasvattaa hylkäämään jumalattomuuden (Tiit. 2:11-14). Jos emme suostu tähän kasvatukseen, seurauksena on ennemmin tai myöhemmin lain alaisuus. Johannes kirjoittaa, että synti on laittomuus.
-
Totta tuokin mistä onesimus kertoo...sen kultaisen keskitien pitäminen on ihmiselle vaan niin hankalaa...tässäkin asiassa... Että kun yrittää räpistellä eroon ylpeydestä ja haluaa olla mahdollisimman nöyrä niin sitä huomaakin olevansa ylpeä omasta nöyryydestään... suo siellä vetelä täällä...
ja Tuulin kommentti kirvoitti myös ajattelemaan, että totta varmasti tuokin...kuinka paljon on aihetta ihailla entisiä aikoja tyylillä "silloin oli kirkonpenkitkin täynnä" kun silloin vähintäänkin osa on istunut penkissä vain tavan vuoksi...
-
Kirkossakäynti on nykyään erittäin hyvä tapa.
-
Niin minustakin - menihän on Jeesus "tapansa mukaan" oman aikansa "kirkkoon" (synagogaan).
-
Että kun yrittää räpistellä eroon ylpeydestä ja haluaa olla mahdollisimman nöyrä niin sitä huomaakin olevansa ylpeä omasta nöyryydestään... suo siellä vetelä täällä...
Kun synnintunto on "parhaimmillaan", silloin ymmärrän, etten ole ainoastaan syntinen, vaan olen täysin pilalla. Silloin ilo tulee – ei siitä, mitä olen – vaan armosta ja Armahtajasta. Siinä ikäänkuin päästään irti "räpistelemisestä" ja synnissä "piehtaroimisesta". Jumala sitten tekee, mitä tekee ja sitä sanotaan pyhitykseksi.
"Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla tehdyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään" (Hepr. 10:14). Aika selvästi sanottu, kuka on tehnyt ja kuka tekee.
-
Toi muuten kuvaa hyvin tän hetkistä tilannettani. En ole ainoastaan oivaltanut olevani syntinen vaan aivan pilalla...niin totaalisen lopussa ja rikki, etten voi kuin sanattomin huokauksin anoa, että voiskohan tän saviruukun tehhä ihan uusiks? Että tulisin entistä ehommaksi, siksi Pikku Myyksi joka sismmältäni olen...etten olisi aina niin kiltti, että lopulta olen itelleni todella tuhma. Että oppisin tuntemaan rajani, ja saada rohkeutta olla miellyttämättä, olla täyttämättä niitä toiveita, jotka miuta rikkovat. En jaksa enää uhrautua ja piehtaroida minäkeskeisesti itsesäälissä... En jaksa enää olla nukke. Tekis mieli mennä parvekkeelle huutamaan, että pitäkää tunkkinne! :003:
-
Nyt lipsu kyllä aika pahasti off-topicin puolelle...sorry...mutta toi on vaan niin miuta just nyt. Taidanpa taas huomenna kääriytyä mentalwearin Tilapäisesti loppu-paitaan. :icon_wink:
-
Aika on varmaan toinen...
Sitä aina kirkossa istuessa joskus mietin, ovatko kirkkoon tulijat tänä päivänä jossainmäärin eri ihmisiä kuin vielä esim 40v sitten. Muistan nuorena ajatelleeni, että osa kävi kirkossa koska se kuului hyviin tapoihin tai jostain muusta pinnallisemmasta syystä. Nykyisin kai kirkkoon tulijat ovat aika vakavissaan uskonsa tai etsintänsä kanssa. Silloin ei enää kaipaa "lyömistä", sen kyllä jo tietää että on aika surkea tapaus Jumalan edessä.
Tämä ei ole siis nyt mikään lukkoonlyöty käsitys tai tieto, mutta voisiko se olla näinkin.
Sikäli kuin tiedän, kyllä kävivät. Jos kuljetaan ajassa vielä kauemmas, ei ollut kunnon kansalainen, ei oikein kansalainenkaan, ellei käynyt. Ja vielä kauemmas: tuttu sanonta "kirkossa kuulutettu" perustuu tunnetusti siihen että kirkollisiin ilmoituksiin liittyi erittäin paljon asiaa, jotka nykyisin luetaan puloli ysin uutisissa. Lähinnä seikkoja, jotka viranomaistahon oli saatettava kansan tiedoksi kylläkin. Mistä otit selon ellet käynyt. Arvelisin todella, että jumalanpalveluksiin mennään, koska ollaan jo syntisyydestä jollakin tavoin tietoisia. Itse ainakin menen, koska se on kurjaa, tarvitsen lohdutusta, toivoa, viikkopesun ja aterian.
-
Eikö muuten ollut aika, jolloin saadakseen viran tuli olla myös "ripillä käynyt" eikä se merkinnyt konfirmaatiota, vaan papin kirjoista eli kirkonkirjoista löytyvää mainintaa, että ao henkilö on ilmoittautunut - oikeammin kirjoittautunut - Herran Pyhälle Ehtoolliselle ja osallistunut niinikään? Kun haki virkaa tuli postittaa papinkirja mukana (virkatodistus, vaikka olisiko merkitys myöhemmin ollut toinen, en tiedä -- onneksi siitä päästiin neljännesvuosisata sitten, virkatodistus joka paikkaan... huhu) Luin kirjan, jossa nuori pappi koki sieluntuskaa juuri siitä ajatuksesta että ihmiset "söivät ja joivat turmiokseen" eli muusta motiivista kuin spontaanista hädästä ja tarpeesta nousevana. Hän jyrisytti lakia sitten oikein aimo tavalla, jotta ihmiset ehtisivät edes jumalanpalveluksen aikana häthätää vilkaista sielunsa tilaa. Loppuun lirautettiin hätääntyneiden varalta pisara evankeliumia.
Niin, ja oli tämä myös Suomen Kirkkohistoriassa näin. Tentistä on aikaa, tosin. Ei kai siitä ole kuin vuosisata.
-
Toi muuten kuvaa hyvin tän hetkistä tilannettani. En ole ainoastaan oivaltanut olevani syntinen vaan aivan pilalla...niin totaalisen lopussa ja rikki, etten voi kuin sanattomin huokauksin anoa, että voiskohan tän saviruukun tehhä ihan uusiks? Että tulisin entistä ehommaksi, siksi Pikku Myyksi joka sismmältäni olen...etten olisi aina niin kiltti, että lopulta olen itelleni todella tuhma. Että oppisin tuntemaan rajani, ja saada rohkeutta olla miellyttämättä, olla täyttämättä niitä toiveita, jotka miuta rikkovat. En jaksa enää uhrautua ja piehtaroida minäkeskeisesti itsesäälissä... En jaksa enää olla nukke. Tekis mieli mennä parvekkeelle huutamaan, että pitäkää tunkkinne! :003:
kasvukipuja
-
Toi muuten kuvaa hyvin tän hetkistä tilannettani. En ole ainoastaan oivaltanut olevani syntinen vaan aivan pilalla...niin totaalisen lopussa ja rikki, etten voi kuin sanattomin huokauksin anoa, että voiskohan tän saviruukun tehhä ihan uusiks? Että tulisin entistä ehommaksi, siksi Pikku Myyksi joka sismmältäni olen...etten olisi aina niin kiltti, että lopulta olen itelleni todella tuhma. Että oppisin tuntemaan rajani, ja saada rohkeutta olla miellyttämättä, olla täyttämättä niitä toiveita, jotka miuta rikkovat. En jaksa enää uhrautua ja piehtaroida minäkeskeisesti itsesäälissä... En jaksa enää olla nukke. Tekis mieli mennä parvekkeelle huutamaan, että pitäkää tunkkinne! :003:
Onko välttämättä sentään kipuja, jos onkin huojennus? Olkoon rakentamatta koko roska kun omissa käsissäni vain hajoaa? Tässä olis palaset, Isä, näin kävi. On vähän kuin Leenan parvekekasvihuone.
Muuten, hienoin savi saatiin kuulemma niistä jo valmiinnäköisiksi kuivatetuista ja poltetuista ruukuista jotka iskettiin mureniksi. Kuulin yheltä papilta, joka oli perehtynyt silloiseen ruukuntekotaitoon jota yhä jossakin niillämain harjoitetaan. Jos tahdotaan tosihyvää savea, hienompaa käyttöä varten tulevaan saviastiaan, muussataan valmis astia ja sekoitetaan muussi uuteen saveen. Näin saattoi tehdä vaikka astioille, joista ajatteli että tuollaisia on jo aika paljon, onhan se hyvä noinkin mutta jos tehtäisiin sentään uutta, jalompaa käyttöä varten. Ja hinnakkaampi tietty :003:
-
Käsityö on kallista.
-
Käsityö on kallista.
Niin on, hintana oli lopulta ainoan Pojan henki ja veri. Minua on liikuttanu aina tuo vertaus laupiaasta samarialaisesta, joka vakuuttaa ja palaavansa, jolloin maksaa loputkin, ellei tämä riitä! Lutherin ajatuksissa Jeesus viittaa itseensä... että hän on se samarialainen...
-
Elääkseen käsityöläisen pitää opettaa.
-
Jatkopohdiskeluksi heittäisin kysymyksen: Kun vanhat herännäisyyden johtajat käsitykseni mukaan olivat kovia pitämään parannussaarnoja niin mikä on muuttunut että niitä ei enää ole soveliasta/tarpeellista pitää - vai olivatko nuo entiset körttisaarnaajat yksinkertaisesti väärässä?
Eikö niitä muka ole soveliasta pitää? Olen huomannut että niitä ei ihan samaan tapaan pidetä, mutta huutakoon hep se joka niistä loukkaantuisi!
Vanhan suomalaisen pietismin ja uuspietismin yksi ero on mielestäni se, että ensimmäisessä parannussaarnat pitää syntinen, toisessa armahdettu syntinen. Molemmissa puheet on kohdistettu syntisille, mutta mitä lähemmäs karismaattisuutta mennään, sitä enemmän sävy on, että "jos täällä on vielä joku syntinen"... ja aralla tunnolla olevalle tehdään selväksi, että hän on ulkopuolinen ennen kuin tekee parannuksen.
Körttiläisyydessä sävy on minusta enemmän se, että "moni on tullut tänne aivan kelvottomana"... ja monesti saarnaaja itsekin tunnustautuu juuri sellaiseksi. Sitten veisataan "on tekemättä vielä parannukseni". Silloinpa ulkopuolisiksi tehdään ne, jotka tuntevat itsensä armahdetuiksi.
Nykykörttiläisyydessä pääpaino on kollektiivisissa synneissä, joista parannuksen tekeminen yksin on yleisen käsityksen mukaan mahdotonta (kokeilkaa vihjata jollekin hurskaalle kristitylle, että öljyn polttaminen on syntiä - saat vastalauseiden ryöpyn siitä, kuinka tässä yhteiskunnassa on mahdotonta välttää autoilua, ja se on ihan totta, mutta ei se asian syntisyyttä muuta). Parannussaarna kohdistuu siis yhteisölle.
Näkisin kuitenkin, että yksilön sydämen synneistä saisi puhua nykyistä kohtikäyvämmin. Muuten vaarana on, että synnistä puhumisesta tulee yleistä huonojen olosuhteiden voivottelua ja oma vastuu unohtuu. Itsessäni ainakin tunnistan, että seurapuheita kuullessa tulee jatkuvasti paheksuttua toisten syntejä; niiden joiden ymmärrys ja parannus eivät ole vielä niin pitkällä kuin oma.
-
Jumalan pyhyydestä puhuminen muistuttaa ihmistä syntisyydestään ja mahdottomuudesta sellaisenaan kelvata Jumalalle. Sen Pyhä Henki kirkastaa ja armon myös. Paha henki sitten vääristää näitä molempia ettei ihminen pelastuisi.
Ei synnistä puhuminen ole väärin mutta jonkinlaista Pyhää viisautta siitä puhuttaessa tarvitaan.
-
Tänään (ei virallisesti, mutta käytännössä) kirkossa oli sunnuntain aihe 'puheemme'. Siinä oli niin kohtikäyviä tekstejä, ettei juuri muuta mahdollisuutta papille jäänyt kuin pitää 'parannussaarna'. Minusta se teki hyvää: raamatun pohjalta, suoraan osoittaen sen kuinka mahdotonta meidän on syntisinä puheissamme totetuttaa rakkautta toiseen ihmiseen. Että siinä meillä on iso möykky syntiä: kielellä levitämme myrkkyä ympäristöömme. Siis minä ainakin tajusin sen miten teen sitä joka päivä. Sitten se, miten emme pysty itseämme parantamaan, mutta miten Jeesuksen kautta voimme saada sitä hyvän varastoa, josta voimme jakaa hyvää myös lähimmäisellemme. Konkreettisia esimerkkejä siitä miten vihapuhe myrkyttää yhteiskuntaamme. Tätä juuri toivon: että Jumalan sana paljastaa syntisyytemme ja ohjaa Jeesuksen luo, joka antaa voimaa kilvoitella syntiä ja pahuutta vastaan. Tuo saarna koskien puheita teki, jotenkin niin konkreettiseksi sen asian, että pahuus on niin konkreettista jokaisessa päivässämme! Meidän pitää todella joka hetki hengessämme hakeutua 'Hyvyyden Voiman' ihmeelliseen suojaan. Muuten hukumme.
-
Tätä juuri toivon: että Jumalan sana paljastaa syntisyytemme ja ohjaa Jeesuksen luo, joka antaa voimaa kilvoitella syntiä ja pahuutta vastaan. Tuo saarna koskien puheita teki, jotenkin niin konkreettiseksi sen asian, että pahuus on niin konkreettista jokaisessa päivässämme! Meidän pitää todella joka hetki hengessämme hakeutua 'Hyvyyden Voiman' ihmeelliseen suojaan. Muuten hukumme.
Peeco, yksi ajatus tätä koskien.
Onko mahdollisesti kaipauksessasi suurin asia kuitenkin kaipaus päästä lähemmäksi Jeesusta? Ymmärtämään paremmin koko tapausta? Saada jokin konkreettinen kokemus siitä että tulet vedetyksi armon piiriin? Enhän minä sitä voi tietää. Mutta kun kirjoitat esimerkissäsi: Juuri tätä olen kaivannut... niin kysyisin mielelläni sentään. Armoahan sinä silloin ikävöit. Kauhun ja huojennuksen vaihtelu jää pois, jos puhe on pidättyväisempää, se on totta. Viisas veneilijä nyt ei purjehdi ihan Ruotsinlaivan kyljessä vain harrastaakseen keinumista, ja tuo itsetarkoituksellisena kaataa veneen, tai tekee kipparista hieman hymyilyttävän. Useimmille elämä on juuri sitä vatsan vääntävää pahuutensa kanssa ahdistumista ja syyn ja seurauksen miettimistä ja murehtimista ilmankin.
Samoin meillä pidettiin parannussaarna, mutta se koski sitä, että itsekseen hengellisyydellä herkuttelu on itsekästä kuin mikä, ja tuosta nyt ei tarvittu edes esimerkkejä, kun mainittiin puhe ja kielen synti. Kuka ei esimerkiksi koskaan puhu takanapäin pahaa, tai anna väärää todistusta lähimmäisestään? Harvaksi taitaa huveta joukko. Kuitenkin kristiunusko, joka ei kristityn mukana leviä maailmalle ja muuta sitä käytöksen muuttuessa, on mitä itsekkäintä, pam. Malmin seurakunta vietti kirkkonsa 30-vuotisjuhlamessua, mutta käsittämättömällä tavalla meidän kirkkoherra, jonka saarnoista muutenkin pidän, onnistui yhdistämään sekä jonkinlaisen juhlaviriutelmän että selkeän tekstissä pysyvän saarnan. Miksi ei muutenkin aina näin: Tekstistä haluaisin saarnattavan, en pakolla väkertäen "laista ja evankeliumista" joka ikinen pyhä, jos tekstissä ei löydy molempiin elementtejä, ehkä ensi vilkaisulta ei kumpaakaan. Minusta hienointa evankeliumia oli, kun hän pyysi seurakuntaansa kunnolla ja huolellisesti kuuntelemaan kaiken mitä sanotaan Ehtoollisen asetussanojen alkaessa.
Miksi se ei Kristusta kirkasta, laki, mutta armon hän tuli tuomaan meille. Pelkkänä lain saarnana, pahoin pelkään, hän jää yhdeksi "historian suurista moraaliopettajista".
-
Tätä juuri toivon: että Jumalan sana paljastaa syntisyytemme ja ohjaa Jeesuksen luo, joka antaa voimaa kilvoitella syntiä ja pahuutta vastaan. Tuo saarna koskien puheita teki, jotenkin niin konkreettiseksi sen asian, että pahuus on niin konkreettista jokaisessa päivässämme! Meidän pitää todella joka hetki hengessämme hakeutua 'Hyvyyden Voiman' ihmeelliseen suojaan. Muuten hukumme.
Ymmärsin, mitä tarkoitit.
-
Onko mahdollisesti kaipauksessasi suurin asia kuitenkin kaipaus päästä lähemmäksi Jeesusta? Ymmärtämään paremmin koko tapausta?
Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki...
-
Mutta onko todella niin kuin on väitetty, ettei yksilön synneistä nykyään puhuta? Kyllä minusta puhutaan esim. kirkkovuoden teksteissä, varsinkin virsissä ja hartauskirjoituksissa suomitaan aika kovastikin yksilöiden syntejä.
Se on kuitenkin mietittävää tässä kohdassa, että onko tarpeen/hyödyksi osoittaa sormella jotain yksilöä tai tunnistettavaa ihmisryhmää: "hyi, syntinen" ? Tai onko tarpeen luetella ääneen jonkin nimellisiä syntejä (=syntejä joilla on nimi)?
Kirkkovuoden teksteissä tuodaan hyvin esille nämä asiat, aivan riittävän pistävästi ja kohtikäyvästikin. Ei minusta sen pitemmälle ole tarviskaan päästä. Se semmoinen spesiaalityöskentely ja näpertely yksittäisten, nimeltä mainittujen syntien kimpussa taas on minusta enemmänkin salattua ja tiedostamatonta omahyväisyyttä kuin aitoa huolta lähimmäisestä. Kyllä monen monituisissa seurapuheissa kauhistellaan ja päivitellään "maailmaa", kuinka paha se on ja kuinka se on "tuolla ulkopuolella" meistä katsoen jotka edes yritämme jotain. Monen usko tuntuu suorastaan saavan elämänvoimansa siitä että aina löytyy joku joka ei ole "tosissaan" uskonsa kanssa ts. joka on huonompi kuin sanoja itse. Sitä varmaan tuntee itsensä edes jonkinmoiseksi uskovaiseksi kun löytyy joku vielä huonommin kilvoitteleva.
Sitäpaitsi, synnistä puhuttaessa pitäisi tuntea mielestäni jonkinlaista arkuutta koska sanoja itsekin on syntinen ja armon varassa. Sitä taustaa vasten meistä kellään ei olisi yhtään varaa askarrella toisten synneissä. On kyllä parempi jos ei ole oikein nopea ja kirkassilmäinen näkemään toisten ja "maailman" syntejä ja vielä hitaampi puhumaan niistä, vaan olisi parempi nähdä OMA mahdottomuutensa. Se ei ole mitään tekohurskautta eikä teennäistä nöyistelyä/synkistelyä vaan REALISMIA.
-
Jampe sanoi sen miten minäkin ajattelen.
Me jotka veisaamme messussa tai seuroissa saamme (toivottavasti. Mie ainaskii) synnintuntoa milloin mistäkin virren sanasta tai värrystä. Siihen synnintunnustus päälle ja satuttava saarna ilman osoittelua. Toimii hoitavasti ja pitää tiellä.
Kiitos Jampe!
-
Itse kärsin tosissani siitä että muutun kuin eri ihmiseksi kun saan temporaalioireita. Se nimittäin johtaa muuhunkin kuin siuhen että olen ympäristölleni silloin ympäristöhaitta. On lopulta tosissaankin mahdotonta tai ainakin toivottoman tuntuista koettaa siten kilvoitella kuin minusta kuuluu asiaan, eli lunastettuna. Vähän kuin yhdessä synnintunnustuksessa sanotaan: "En ole kuitenkaan käyttäytynyt, kuten lapsellesi sopii". En oikein edes rohkene sanoa olevani kristitty, sillä aika ihmeellinen kristitty minä noin ulospäin olen. Olen oikeasti onneton oireista, joista on sikäli vaikeaa tehdä parannusta, että ne monotonisina toistuvat eikä niisttä jää muistijälkeäkään. Pshinta on, että ne hämmentävät minua, koska en lopulta tiedä, mitä voisin tehdä... Tätä on hieman vaikea selittää.
Yhtäläisesti olen syntinen ja mieluusti tulisin paremmaksi, en pelastuakseni, siihen se on väärää valuuttaa, vaan toisten ihmisten tähden! Enkä oikeastaan itsekään erota, ja tämä koskee juuri kielen syntiä eli puhetta, milloin kompuroin ihan tajuissani. Syntinä taas olen tunnustanut erinäisiä epikohtauksia, joista siis on kerrottu jälkikäteen ja olen ollut tosi kauhuissani.
Jos joku keksii jotakin lohdutusta tähän, niin se olisi todellinen apu minulle. Alan olla epätoivoinen. Muuttumisen toive on todellinen ja pam! siinä oltiin taas. Ainoa lohtu on kai lopulta, että ok, Jumala tietää, mitä Hän tekee. Ei kai minun tarvitsekaan ymmärtää. Surullinen olen kyllä, ja pelkään hieman ihmisiä siitä syystä.
-
Leena, sairaus ei ole synti. Ei kai alkoholismikaan, vaikka oireet ovat raskaita kestää.
Tiedän että ainoastaan Jumala-suhteesta on apua.
Meidän jotka emme näistä temporaalitiloista tiedä on vaikea käsittää. Anna meille anteeksi !
Kaikki olemme samassa veneessä. Jeesus pitää perää. :052:
-
Leena, sairaus ei ole synti. Ei kai alkoholismikaan, vaikka oireet ovat raskaita kestää.
Tiedän että ainoastaan Jumala-suhteesta on apua.
Meidän jotka emme näistä temporaalitiloista tiedä on vaikea käsittää. Anna meille anteeksi !
Kaikki olemme samassa veneessä. Jeesus pitää perää. :052:
Annanhan minä teille, jestas sentään, kunhan te kestätte minua... minä suren sitä todella, että olen niin hu-kas-sa kuin ihminen voi olla. Panenko liikaa sairauden piikkiin on ikuisuuskysymys, ja sitten siitä seuraa että alan harrastaa jotakin toivotonta itserankaisua siitä sairaudesta, eli ehkä Jumala armahtaa, minä nyt kuitenkaan en... Kun yritän korjata käytöstäni, tuleeko ensimmäisenä mieleen epätoivo kohtauksien pelkoineen? Luenko Raamatusta tuomiota itselleni juuri vääriin kohtiin, sillä minun tulisi osata arvioida käytöstä silloin kun minulla ei ole kohtaussarjaa. Puhunko pahaa, jos kutsun mielelläni työkaverin kylään ja kyselenh että kerros nyt mitä teillepäin kuuluu enkä yhtään pane pahakseni kun kuulen mehevän juorun, mitä ilkeämmän sen mukavampaa... ei se ole oikein... Kaikkea tällaista!
Eli tuossahan se kysymys on. On niin tylsää liukua huomaamattaan hämärätilaan, jälkeenpäin sen kyllä tietää! Auraton kohtaus on aika mäntti juttu ympäristölle. No, nyt on valitettu riittävästi. Jumala tietää, mitä Hän tekee, hoen itselleni, ja minun ei tarvitse ymmärtää, miksi näin on, mutta kyllä se kiinnostaisi kovasti. Kun käsketään kiittää joka tilassa, niin kiitetään sitten, vaikka aika hampaat irvessä tästä kiitetään. Ehkä joskus käsitän, miksi näin tuli olla.
-
En nyt malta olla mainitsematta, kuinka mieltäni huojensi juuri tätä ajatellessani, kun hyräilin huomaamattani eilen raamatunlukuryhmässä laulettua iltavirttä. Se on hyvä rukous.
Mua siipeis suojaan kätke
oi Jeesus, herrani.
Suojassas suo mun olla,
jos kuinka kävisi.
Sä kaikeks tule mulle
valollas, neuvoillas
Suo joka päivä elää
mun yksin armostas.
Suo anteeks kaikki synnit
puhdista verelläs,
luo minuun uusi mieli
pyhitä hengelläs
Ja meidät, suuret, pienet
sun sulje suojahas
Yö rauhainen suo meille,
oi Jeesus laupias.
Eihän siinä muuta. Suojassas suo mun olla, jos kuinka kävisi. Sä kaikeks tule mulle. Suo joka päivä elää mun yksin armostas. Suo anteeks kaikki synnit, pyhitä Hengelläs.
Se on todella hyvä rukous minulle.
-
Katsomalla golgatalle ja siellä täytettyyn työhön hälvenee synnin kuormat ja kaikki taakat.
:opettaa: Anonyymivalvoja poisti viestistä kuvan foorumin sääntöjen (http://www2.h-y.fi/foorumi/index.php?topic=74.0) 9. kohdan (tekijänoikeudella suojattu materiaali) perusteella.
-
Miten menetellä ihmisen kanssa joka ei ymmärrä tehneensä väärin ja suhtautuu seuraamuksiin marttyyrimaisesti? :102:
-
Miten menetellä ihmisen kanssa joka ei ymmärrä tehneensä väärin ja suhtautuu seuraamuksiin marttyyrimaisesti? :102:
Mikäli tämä kyseinen ihminen ei ole minä itse, niin annetaan asian olla sillänsä eikä uhrata siihen ajatusenergiaa. :001:
-
Miten menetellä ihmisen kanssa joka ei ymmärrä tehneensä väärin ja suhtautuu seuraamuksiin marttyyrimaisesti? :102:
Opettajana mietin joitakin murrosikäisiä oppilaitani. Kuulostaa tutulta. "Miks sä mulle huudat? Emmä mitää o tehny. On noi toisetki, mikset sä niille?"
-
Mikäli tämä kyseinen ihminen ei ole minä itse, niin annetaan asian olla sillänsä eikä uhrata siihen ajatusenergiaa. :001:
Hyvä idea!
Ongelma vaan taitaa olla se että se ihminen uhraa ajatus- ja puhe-energiaansa minuun, kuvittelee että kaikki on vaan tehny sitä vastaan jonku salaliiton ja mää vasta tulleena oon ainoa joka on sen puolella. En ees oo :003:
-
Hyvä idea!
Ongelma vaan taitaa olla se että se ihminen uhraa ajatus- ja puhe-energiaansa minuun, kuvittelee että kaikki on vaan tehny sitä vastaan jonku salaliiton ja mää vasta tulleena oon ainoa joka on sen puolella. En ees oo :003:
Tiedän tunteen. Eikä aina ole helppoa yrittää pysyä sivullisena moisista episodeista. Rasittavia tyyppejä on työpaikat pullollaan.
-
Mikas katkos tassa informaatiossa on tapahtunut?
Eiko han tunne normaalia syyllisyytta?
Onko vaarinkasityksen mahdollisuutta?
Onko molempia osapuolia kuultu riittavasti?
Onko kyseinen henkilo hyva valehtelemaan?
Tekeeko han tahallisesti vaaranlaisia syy-ja seuraussuhde paatelmia?
-
On sanottu, että laki synnyttää synnintunnon ja ruoskii ristin luokse armoa ja anteeksisaamista saamaan.
Varmaan saman vaikutuksen tekee Jumalan lähettämä toinen Puolustaja, totuuden henki, joka ohjaa kaikkeen totuuteen.
Jonka Jeesus lupasi omilleen lähettää kunnes hän menisi Isän tykö.
Hän ei luvannut omiaan jättää orvoiksi.
-
Akuankalta tosi hyviä kysymyksia, mää en tiedä että kuvitteleeko tyyppi ettei ole tehnyt mitään väärää vai onko häpeä niin hirmuinen että pitää teeskennellä ettei ole tehnyt mitään väärää... Mut ehkä mää en nyt jaksa enää ajatella asiaa :D
-
Olen syyllinen kaikkeen. :-\
Niin mustakin tuntuu ja saan kuulla aina välillä.
Yksi työntekijä oli aikoinaan, joka aina syytti mua kaikesta. Tää rautalanka ei ole tarpeeksi hyvää Markku, kun et tuo kunnon materiaalia, niin töistä ei tuu mitään.
Seuraavana päivänä ei tule töihin, kun aiheutin hermot liian kireelle toimittamalla huonoa materiaali.
Kesken päivää karkaa baariin juomaan. Markku sun syy kun sun takia on hermot peessä.
No kait se sitten niin on.
Olen syyllinen kaikkeen.
-
Olen syyllinen kaikkeen. :-\
Niin mustakin tuntuu ja saan kuulla aina välillä.
Yksi työntekijä oli aikoinaan, joka aina syytti mua kaikesta. Tää rautalanka ei ole tarpeeksi hyvää Markku, kun et tuo kunnon materiaalia, niin töistä ei tuu mitään.
Seuraavana päivänä ei tule töihin, kun aiheutin hermot liian kireelle toimittamalla huonoa materiaali.
Kesken päivää karkaa baariin juomaan. Markku sun syy kun sun takia on hermot peessä.
No kait se sitten niin on.
Olen syyllinen kaikkeen.
Valitettavasti tuollaisia on ihan turhan monta.
-
Olen syyllinen kaikkeen. :-\
Niin mustakin tuntuu ja saan kuulla aina välillä.
Yksi työntekijä oli aikoinaan, joka aina syytti mua kaikesta. Tää rautalanka ei ole tarpeeksi hyvää Markku, kun et tuo kunnon materiaalia, niin töistä ei tuu mitään.
Seuraavana päivänä ei tule töihin, kun aiheutin hermot liian kireelle toimittamalla huonoa materiaali.
Kesken päivää karkaa baariin juomaan. Markku sun syy kun sun takia on hermot peessä.
No kait se sitten niin on.
Olen syyllinen kaikkeen.
Ne oli kolkkoja kun tuli työssä basilaarikohtaus ja sitten sanottiin että katsokin ettei tuo toistu... :icon_eek: Saat jäädä tänne jos tuo ei toistu :icon_eek: Toivottavasti Leena nyt osaa vetää tästä oikeat johtopäätökset ja mie olin aina liian säikähtäny kysyäkseni että mistä :icon_eek: Minä opettelen sitä joka asiasta kiittämistä, mutta tuohon solmuuntuu syyllisyyttä siitä kun menin ja sanoin että mie en mene enää töihin. Antakaa eläke. Eli on sekopäinen olo. Ja tällä kertaa puhuisin ennen papille kuin kutistajalle. Kyllä minä itseäni ymmärrän mutta oikean ja väärän raja siinä jo taisi hämärtyä iteltänikin tai ainakin on jälkikäteissekainen olo.
Tuo näyttää iisimmältä kuin on. Olin sillon terveempi, tuohan paheni vähitellen. Vai muistako minä väärin?
Joka tapauksessa on syyllinen olo siitä etten ole kokoaikatyössä enkä tahdokan olla ja toisaalta kyllä yritin monta kertaa... mutta on syyllinen olo. Hullua oikeastaan. Mutta kun on.
-
kysyisinkin että miten voi synnintunto herätä jos synnistä ei kuulla mitään? Ihmiseltä luonnostaan kun se ei onnistunut?
Room.1:14-15: Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii. Silloin pakanat, vaikkei heillä lakia olekaan, ovat itse itselleen laki. Näin he osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä.
En tiedä, puhuuko tuo sitten eri asiasta kuin mitä tarkoitit? Minusta jonkinmoinen taju oikeasta ja väärästä, pyrkimys tehdä hyvää ja syyllisyydentunto ovat kyllä aika yleisiä pakanoidenkin keskuudessa. Itse olen tavannut maailmanparantaja-ateisteja, jotka ovat ihan uupuneita sen eettisten vaatimusten taakkansa alle, kun koettavat tehdä parhaansa. Eikö se ole synnintuntoa?
Totta on, että emme voi tietää mitä/mikä synti on. Mutta siksi meille on ilmoitettu mikä se on. Itse emme sitä voi ymmärtää ja siksi onkin väärin lähteä itse päättelemään, mikä "meidän mielestämme" on syntiä.
No mitä on ilmoitettu? Ensinnäkin 10 käskyn kaksi taulua, joista ensimmäisen taulun rikkojat rikkovat itse Jumalaa vastaan ja toisen taulun rikkojat rikkovat lähimmäistä vastaan ja siten myös Jumalaa. Kyllä Luther on nämä selvästi kaikki selittänyt niin ettei tarvitse olla epätietoisuudessa.
Minusta pikemmin olisi velvollisuus lähteä päättelemään itse. Miettiä joka tilanteessa, mitä lähimmäisenrakkaus kulloinkin vaatii. Luther selitti monia käskyjä hyvin (mitä nyt en tiedä oliko niitä paavilaisia niin paljon mollattava) ja monipuolisesti, mutta enpä ole varma, onko siinä siltikään ihan kaikki mahdollinen mukana.
-
kristillisyydessä sekä lakia että evankeliumia on saarnattava molempia. Lakia synnintunnon heräämiseksi ja evankeliumia sielujen pelastukseksi. Molemmat on välttämättömiä ja jos jompikumpi jätetään pois, kyse ei enää ole kristillisyydestä vaan jostain home-made uskonnosta.
Miten selität (saa muutkin yrittää) sen, että Augsburgin tunnustuksen mukaan kuitenkin
Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.
Lain julistamisesta ei puhuta mitään?
Minusta tuo jättäisi paljon tilaa lain sisältöä koskeville tulkintaerimielisyyksille. Jos ollaan evankeliumista ja sakramenteista samaa mieltä, mahtuvat mukaan niin Raamattua tai Uutta Testamenttia lakikirjanaan käyttävät kuin kaltaiseni mieti itse -laintulkitsijat. Ja minusta se olisi toivottava tilanne. Kaikki kuitenkin ovat rehellisiä pyrkimyksessään ymmärtää mitä laki vaatii, niin uskon, ja silti päätyvät erilaisiin tuloksiin. Jättäisin näiden lakiasioiden pohdinnan yksittäisten kristittyjen tai porukoiden tehtäväksi enkä pitäisi ongelmana sitä, ettei kirkolla ole virallisia kantoja niihin.
Oma näkemykseni on, että kristillisyytemme tulisi olla sitä, että olemme vapaita perinnäissäännöistä, mutta että yhdessä kyselemme, mitä rakkauden toteuttaminen perheessä, työyhteisössämme jne. tarkoittaa. Tuli sellainen tunne, että jotkut kirjoittajat tuomitsivat jo tällaisen pohdiskelun automaattisesti moralismiksi. Voisitteko vielä selventää, tarkoitatteko todellakin, että puhe ihmisen vajavaisuudesta on aina moralismia ja negattivista ja että pitää todellakin puhua vain armosta ja anteeksiantamuksesta?
Ensimmäisestä virkkeestä olen samaa mieltä. Moralismin puolelle mennään, jos vaaditaan muita, kenties samoista kysymyksistä toisiin tuloksiin tulleita, jakamaan näkemyksemme. Olisi parempi puhua kummastakin paljon vähemmän. Kyllä se oma vajavaisuus on useimmille selvää ja jollei ole niin kirkastuu kun pääsee armon ja anteeksiantamuksen kohteeksi. Ja jollei silloinkaan, niin tehtäväksi jäisi lähinnä tarvittaessa suojella muita tuollaiselta täydellisyyden ilmentymältä (mikä voi kyllä joskus vaatia sitä että sanoo sille suoraan "lopeta!")
-
^Niin kun tuossa kommentoin Peecoa sanoen että ensimmäisestä virkkeestä olen samaa mieltä, niin tähdennettäköön kuitenkin että tämä on itseeni kohdistuva "tulisi"-normi, enkä oitis olisi valmis niitä mieluummin perinnäissäännöissä pitäytyviä moittimaan erehtyneiksi.
-
(Voisiko ylläpito ystävällisesti korjata 00:54 lähettämäni viestin eka sitaatin puuttuvan lainausmerkin, kun en enää pääse sitä itse editoimaan :eusa_pray: ? Muilla foorumeilla kun olen tottunut siihen ettei editoinnilla ole aikarajaa, tulee valitettavasti oltua täälläkin huolimaton.)
-
Room.1:14-15: Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii. Silloin pakanat, vaikkei heillä lakia olekaan, ovat itse itselleen laki. Näin he osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä.
En tiedä, puhuuko tuo sitten eri asiasta kuin mitä tarkoitit? Minusta jonkinmoinen taju oikeasta ja väärästä, pyrkimys tehdä hyvää ja syyllisyydentunto ovat kyllä aika yleisiä pakanoidenkin keskuudessa. Itse olen tavannut maailmanparantaja-ateisteja, jotka ovat ihan uupuneita sen eettisten vaatimusten taakkansa alle, kun koettavat tehdä parhaansa. Eikö se ole synnintuntoa?
Minusta pikemmin olisi velvollisuus lähteä päättelemään itse. Miettiä joka tilanteessa, mitä lähimmäisenrakkaus kulloinkin vaatii. Luther selitti monia käskyjä hyvin (mitä nyt en tiedä oliko niitä paavilaisia niin paljon mollattava) ja monipuolisesti, mutta enpä ole varma, onko siinä siltikään ihan kaikki mahdollinen mukana.
Olet oikeassa. Jos tarkkoja ollaan niin asia on juuri noin kuten sanot. Mutta sitten taas toisaalta; kyllähän Raamatussa sanotaan selväksi että laki on ilmitettu juuri sen tähden että ihmiset sen kautta tuntisivat syntinsä. varmaankin on kyse jostain samantapaisesta kuin mitä toisaalla raamatussa todetaan: "jos he ehkä hapuilemalla Jumalan löytäisivät...", eli ihmisellä on jonkinlainen hämärä aavistus jo luonnostaankin mutta laki tuli ilmoittamaan sen täsmällisesti ja vielä ymmärrettävämmin. Sanotaanhan Raamatussa että "laki on tullut jälkeenpäin rikkomusten tähden"
Toisaalta myös Luojasta on meillä jo luonnostaan jonkinlainen hämärä aavistus, sen voi saada tarkkailemalla luontoa ja luomakuntaa, kansojen vaiheita ja elämänkohtaloitakin. Paavalihan meni joillekin (en enää muista keille) ilmoittamaan: "minä näin matkalla tänne patsaan joka oli pystytetty tuntemattomalle Jumalalle. Sen jota te tuntemattanne palvelette, minä teille nyt nimeltä ilmoitan." Tarvitiin siis ymmärrettävämmässä muodossa olevaa ilmoitusta siihenkin.
Sekä synnitsä että armosta on olemassa ilmoitus luomakunnassa jota voi kuulla se jolla korvat on. Mutta Jumala on Raamatun mukaan ainakin nähnyt hyväksi antaa vielä täsmällisemmät ja ymmärrettävämmät ilmoitukset sekä synnistä että armosta. Näin minä asian ymmärrän.
-
Miten selität (saa muutkin yrittää) sen, että Augsburgin tunnustuksen mukaan kuitenkin
Lain julistamisesta ei puhuta mitään?
Minusta tuo jättäisi paljon tilaa lain sisältöä koskeville tulkintaerimielisyyksille. Jos ollaan evankeliumista ja sakramenteista samaa mieltä, mahtuvat mukaan niin Raamattua tai Uutta Testamenttia lakikirjanaan käyttävät kuin kaltaiseni mieti itse -laintulkitsijat. Ja minusta se olisi toivottava tilanne. Kaikki kuitenkin ovat rehellisiä pyrkimyksessään ymmärtää mitä laki vaatii, niin uskon, ja silti päätyvät erilaisiin tuloksiin. Jättäisin näiden lakiasioiden pohdinnan yksittäisten kristittyjen tai porukoiden tehtäväksi enkä pitäisi ongelmana sitä, ettei kirkolla ole virallisia kantoja niihin.
Se, että lain julistamisesta ei juuri tuossa nimenomaisessa kohdassa puhuta mitään, ei tietenkään tarkoita ettevätkö muut tunnustuskirjat voisi puhua siitä mitään. Mikäli en muista väärin, olikohan Schmalkaldenin opinkohdissa taisi olla puhetta laista yleensä ja lain kolmannesta käytöstä. Voi olla että muistan väärin mutta olen sekä lukenut Tunnustuskirjat kokonaan läpi että tutkinut niitä ihan ajatuksellakin ja muistaakseni aika monessakin paikassa puhuttiin lain merkityksestä myös luterilaisessa uskossa.
Tuohon jälkimmäiseen osaan kirjoituksessasi (ks. lainaus) en voi sanoa muuta kuin että minusta jokainen on vastuussa vain itselleen enkä siksi pidä mielekkäänä lähteä arvioimaan sitä miten hyvin tai oikeellisesti joku toinen tulktisee tai noudattaa lakia. Se jääköön kunkin oman harkinnan asiaksi. Meistä ei ole toistemme arvioijiksi.
-
Nyt, Seppos tai joku joka muistaa kaiken hyvin, tähän siteerausta tämän päivän Lauttasaaressa kuullusta! Tämän otsikon alta. Siinä oli syvältä katsovaa ymmärrystä! Minua surettaa, etten tehnyt muistiinpanoja. Nuo olisi olleet nauhoittamisen arvoiset, koko messu ja seurat. Vaikka läiskäytinkin keiton puhtaalle liinalle, minä yritin parhaani mukaan kaikkea. :icon_confused:
-
Saa, ja puhutaankin. Lehtiä lukiessa syntiä tunkee sivukaupalla. Se mitä se kenellekin puhuu, onkin eri juttu. Ainakin raskaimmat teot lapsia, perheitä, eläimiä, omaisuutta ja sukupuolikuria vastaan muistuttavat Jumalan kymmenestä käskystä. Ahneudestakin on luettavaa, ainakin rivien välistä.
Kirkossa synnin ruotiminen on taiten tehtävä, ettei se herätä vain vastenmielisiä tunteita. Raamatun teksteistä kolahtaa omaantuntoon useinkin, mutta jos pappi paasaa, saatan ajatella: Teetkö itse näin ?
Synnistä ja armosta , yhdistellen, kuten Tuhlaajapoika-kertomus, se puhuu koskettavimmin.
-
Jeesuksen läheisyys paljastaa synnin sanoittakin.
-
Jeesuksen läheisyys paljastaa synnin sanoittakin.
Tuohon uskoisin.
-
Saa, ja puhutaankin. Lehtiä lukiessa syntiä tunkee sivukaupalla. Se mitä se kenellekin puhuu, onkin eri juttu. Ainakin raskaimmat teot lapsia, perheitä, eläimiä, omaisuutta ja sukupuolikuria vastaan muistuttavat Jumalan kymmenestä käskystä. Ahneudestakin on luettavaa, ainakin rivien välistä.
Joopa, jos lukee uutisia, niin eipä juuri muusta puhutakaan. Joku nimittää synniksi, toinen ei koska ilmauskin alkaa olla vieras ja Jumala on jokin mr nobody. . Luulen että jumputukseen turtuisi kirkossakin. Korvat väsyvät, niinkuin nyt mieli. Ei mikään juuri kosketa. Synnistä saarnaamisesta tulee äkkiä vähän naiivia kerran kuulin pitkän pätkän semmoista elämänmenon kauhistelua ja se vakuuttelua kyuinka me kristityt (?) tiedämme paremmin niin ja näin... että lopulta itseäni nauratti sekin mikä ei lehdestä lukien naurattanut yhtään.
Mallan luulen sanoneen joks niinkuin ajattelen.