Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: sadetta - 24.08.11 - klo:23:42
-
Yksi tykkää matkustella, toinen ei kotitanhuvilta kauemmas liikahtaisi, ei sitten millään! Mistä moinen? Miksi itse kutakin tietyt paikat, maat ja mannut liikahduttavat positiivisesti, jotkin toiset seudut taas eivät innosta, vaan jopa päinvastoin. Mikä innostaa, rauhoittaa, antaa hyvän, peräti kotoisan olon ja tunnelman? Minne et lähtisi, missä et viihdy, miksi??
Onko tällaisia ajatuksia joskus pälkähdellyt päähäsi? Ja osaatko kertoa, tiedostatko, miksi jokin paikka kutsuu luokseen, toinen taas ei ollenkaan houkuta?
Afrikka on minusta tuntunut lapsuudesta asti kotoisalta, kiinnostavalta ja sykähdyttävältä mantereelta. Savannit, aavikot, apinanleipäpuut, kamelit, värit, muodot, musiikki. Kokonaisuus ihmisineen ja eläimineen. No, viidakot kierrän kauempaa.
Joitain vuosia sitten tuli tv:stä näyttelijä Michael Palinin muassa kuvattu dokumentti, junamatka Halki suuren Saharan. Reissusta taitaa olla kirjakin, englanniksi ainakin, taisin Akateemisessa kirjakaupassa selailla sitä joskus. Ja joskus katselin lauantai-iltapäivisin joltain ranskankieliseltä tv-kanavalta ohjelmia Afrikasta. Viime kesänä Helsingin Taidehallissa oli sykähdyttävä, värikäs Huomenta Afrikka! -näyttely, josta todella nautin.
Tässä linkki Taidehallin sivulle kyseiseen näyttelyyn liittyvään infoon:
http://www.taidehalli.fi/finnish/arkisto/karo-fi/
Niin ja vuosia sitten tv:stä tuli ruotsalaisten reissu vaaleanpunaisilla busseilla halki Afrikan.
Aasian koen vieraaksi ja etäiseksi monin tavoin.
Afrikan mantereella olen kerran käynyt, aikuisena. Aasiassa en.
Mutta mistä syystä viihdymme jossain - toisaalla sitä vastoin emme?
-
Tuo viimeinen kysymys oli vaikein. Ei minulla ole siihen vastausta. Poden vakavaa kulkutautia ja matkustan mielelläni kunhan vain lompakko periksi antaa. Se on tarttunut todella hyvin myös lapsiini ja lähisukuun. Eri paikoissa mielenkiinnon luovat aivan erilaiset asiat. Olen ammatissani joutunut myös lomien lisäksi matkustamaan paljon ja sitten olen vielä vetänyt ryhmämatkoja milloin minnekin. Meillä oli lkapsilla atooppinen ihottuma, jonka suolavesi ja aurinko paransi. Siksi lähdimme heti koulun loputtua Välimerelle uimaan omalla autolla (hurskas selitys). Aluksi asuttiin teltassa ja myöhemmin siirryttiin sisämajoitukseen. Lapsille siitä oli hyötyä myös koulussa, sillä se antoi motivaatiota kielten ym. anineiden opiskeluun.
Tänäkesänä lapsemme olivat kasassa ensi kertaa vuoden 2005 häiden jälkeen ja he päättivät heti, että nyt lähdetään koko perhe jonnekin lämpimään jouluksi. Singaporessa asuva poikamme antoi suunnasta vinkkiä ja nyt on varattu lennot ja 10 hengen huvila kokilla päiväntasaajan eteläpuolelta Balilta. Siellä on halpaa kunhan ensin pääsee sinne ja siinä auttavat nykyiset halpalennot. Yllättäen hinta ei paljoa Kanariasta poikkea. Kerran vuokrasimme suvun kanssa Toskanasta 17 hengen talon viikoksi ja se oli kiva kokemus.
Mitä maanosiin tulee niin Etelä-Amerikka ja Afrikka kiinnostaa täällä hetkellä eniten. Afrikassa on pikkuisen käyty ja sinne ei työmatkat vieneet. Aasiassa juoksin yhteen aikaan tiheästi. Meillä oli tytäryhtiö Hong Kongissa ja liiketoimintaa muissakin maissa sielläpäin.
Ei kun menoksi kuka sitten haluaa minnekin.
-
Minä matkustan kirjojen, kartan ja TV-ohjelmien avulla.
Olen kyllä käynyt neljästi Kreikassa, Ruotsissa, Norjassa kymmenen kertaa autoillen, Belgiassa, Luxenburgissa ja Pietarissa. Siinä kaikki.
Me olemme rakentajia. koteja on rakennettu useita ja remppaa riittää. Lisäksi remppaamme jälkikasvun tarpeiksi. Nyt jalat kummallakaan eivät riitä
tikapuille, mutta ei myöskään Norjan tuntureille.
Tyttäret matkustavat työkseen ja huvikseenkin. Eivät ole tulleet äitiinsä, eivät pode lentopelkoa.
Afrikka on kiehtova, Aasia ei silkkitiestään huolimatta kiinnosta. Ei myöskään Venäjä, Yhdysvallat eikä Australia.
Mieluiten matkustaisin Englantiin ja tutkisin sen oikein kunnolla. Sinnehän taitaa päästä laivallakin.
Samos ja Norjan rannikko ovat kauneinta mitä olen nähnyt.
-
Mieluiten matkustaisin Englantiin ja tutkisin sen oikein kunnolla. Sinnehän taitaa päästä laivallakin.
Suosittelen Walesia ja Skotlantia. Ylämaan mäillä tosin tarvitaan hyvät koivet.
-
Mielestäni kulkeminen on ainakin osittain geeneissä. Itse kuulun sukuun, josa on aina kuljettu paljon. Serkusporukassa on enemmänkin tavallista kysyä, missä olet käynnyt viimeksi kuin oletko käynyt jossakin. Jo ammoiset esiäidit/-isät olivat jotensakin liikkuvaista porukkaa, vaihtoivat valveluspaikkojaan vuoden / muutaman vuoden välein. Joka onkin mukava haaste sukututkijalle, kun kun yritän pysyä näiden kulkureiden perässä. Anopilla taas koko tiedossa oleva suku (n 200v ajalla) on asunut saman kunnan alueella.
Itselläni on käymättä asutuista mantereista Australia, jonne haluaisin mennä sekä Etelä-Amerikka, jonne en suuremmin halaja. Afrikka ja varsinkin sen eteläinen osa on vienyt sydämmen kokonaan, sinne pitää taas joskus päästä. Länsi- Eurooppaa olen kulkenut jo vanhempieni kanssa, samoin sain asua lapsuudessa hetken Kauko-idässä. Joten kulkuri olen minäkin. Nyt tosin tätä kotimaamatkailua on ihan tarpeeksi ja mökilläkin on mukava olla omassa rauhassa tai ystävien kanssa.
Englassa olen muutaman kerran ollut ja Skotlantiin halajan joskus.
-
Kaikki paikat, joista löytyy vielä koskematonta, upeaa luontoa. Pohjois-Norjan tuntureilta Lapin kautta (no nämä on nähty) Siperiaan, sieltä edelleen Kanadaan ja Amerikkaan. Mahtavat alueet, joissa intiaaneja ja muita alkuperäiskansoja on elänyt ja vieläkin elää. Yellowstone yms.
Karut paikat (muut kuin aavikot) kiinnostaa enemmän kuin sademetsät; raikas, vanha havumetsä tietenkin aina sydäntä lähellä. Luoteis-Portugali, Skotlannin nummet, Islanti...
Mitä vähemmän ihmisiä sen parempi!
-
a a r n i o m e t s ä
-
Olen harrastuksena yhdessä vaimoni kanssa vetänyt viisi seurakunnan bussimatkaa Eurooppaan. Lisäksi olen vetänyt kuusi ammtillista opintomatkaa ympäri maailmaa Uutta Seelantia myöten. Ne ovat olleet rankkoja reissuja kun on joutunut myös osin tulkkaamaan kuten seurakunnakin matkoilla. Väsymyksestä huolimatta on jäänyt hyvä mieli jäljelle ja paljon on nähty. Matkakuvat ovat internetissä ja osoite on kotisivunani foorumin jäsenluettelossa. Moni onkin sinne osannut, kun tilaston mukaan tältä sivustolta on tullut tässä kuussa ennätysmäiset 75 käyntiä. Tilastosta ei näy kuka on käynyt, joten olkaa huoleti. Yhtenä päivänä joku oli niin kiinnostunut, että jaksoi katsoa 1000 kuvaa (en tiedä oliko foorumilainen). Varmasti useimmat niistä käynneistä ovat samojen tekemiä. Tervetuloa vaan. Ne ovat julkisesti nähtävillä lastemme pyynnöstä, jotka asuvat milloin missäkin ja muulla tavoi kuvien jakaminen on vaikeata. Osoite on jos joku ei ole sitä löytänyt jäsenluettelosta http://samila.1g.fi Ammatilliset matkat eivät ole tuolla. Nekin löytyvät, mutta osoitteesta http://tele.galleria.fi Pidempien opintomatkojen lopuksi on ollut viikon lomaoptio jossain kaukana kuten Balilla, Havaijilla tai Australian aurinkorannoilla. Työmatkoilla näppäiltyjä kuvia en ole skannannut.
Siis matkustusta on tullut harrastettua jos vanhempieni mukana ja myöhemmin sitten omatoimisesti. Sanotaan, että matkustaminen avartaa ja minusta se todella avaa silmiä. Ainoa hankaluus on raha ja kun omat eivät riitä täytyy ryhtyä matkanjohtajaksi.
Seuraavaksi olisi mieli Macchu Picchulle ja päiväntasaajan Afrikkaan. Saa nähdä riittääkö joskus rahat siihen, kun on nin paljon muutakin. Tämä on paha tauti kun siitä ei pääse eroon.
(tämä on minulle paha laji kun hillintä puuttuu)
-
Jos voisi matkustaa ilman huonoa omaatuntoa lentämisen ilmastovaikutuksista, haluaisin mielelläni reissata siellä täällä. Tähän asti olen pysytellyt Euroopassa.
Kiehtovinta olisi tutustua Kiinaan. Afrikan savannitkin tekisivät varmaan vaikutuksen. Amerikassa olisi paljon nähtävää myös. Ja Pietarissa! Tähän asti kokemistani paikoista uudelleen tekisi mieli nähdä Lofootit, Skotlanti, Jäämeren rannikko Norjassa... Kotimaan seuraavia kohteita voisi olla länsirannikko.
EN haluaisi lähteä Thaimaahan enkä Japaniin. Enkä kyllä oikeastaan USA:hankaan.
Mutta mitä enemmän tulee ikää, sen hauskemmalta tuntuu pysyä kotona! Sielultani reppumatkalaisena olen hämmästynyt myös uutta mukavuudenhalua, joka ei panisi hanttiin valmismatkalle osallistumista ilman käytännön huolia.
-
Miksi itse kutakin tietyt paikat, maat ja mannut liikahduttavat positiivisesti, jotkin toiset seudut taas eivät innosta, vaan jopa päinvastoin. Mikä innostaa, rauhoittaa, antaa hyvän, peräti kotoisan olon ja tunnelman? Minne et lähtisi, missä et viihdy, miksi??
-----------------------------------
Mutta mistä syystä viihdymme jossain - toisaalla sitä vastoin emme?
Tuo viimeinen kysymys oli vaikein. Ei minulla ole siihen vastausta. Poden vakavaa kulkutautia ja matkustan mielelläni kunhan vain lompakko periksi antaa. Se on tarttunut todella hyvin myös lapsiini ja lähisukuun. Eri paikoissa mielenkiinnon luovat aivan erilaiset asiat.
Ehkä jollakulla on sama innostunut kiinnostus kaikkia paikkoja ja kulttuureita kohtaan. Minulla joidenkin seutujen ajatteleminen saa aikaan positiivisia liikahduksia mielessä, mutta toisista paikoista tulee negatiivisia tuntemuksia. Luonnon tai rakennetut muodot, värit, musiikki ynnä kaikki se muu.
Asialla lienee jotain tekemistä alitajunnan kanssa, kenties, myös?
-
Luulen kiinostukseni Kreikan Samoksesta ja Kreetasta olevan peräisin Apostolien teoista. Ortodoksisuus on värisyttävää sekä kirkoissa, luostareissa että itse kreikkalaisissa.
Käynti Efesoksessa oli torta på torta.
Agatha Christien, Charles Dickensin, John Galsworthyn ym. kuvaukset niin maaseuduilta kuin suurkaupungeista viekoittelevat tutustumaan tähän
ennen niin homogeeniseen kansaan. Englannin historia on tullut tutummaksi kuin esim. Ruotsi-Suomen tai Venäjän.
Tyttäreni on asunut Notting Hillissä vuoden, minun käy kateeksi.
-
Mutta mitä enemmän tulee ikää, sen hauskemmalta tuntuu pysyä kotona! Sielultani reppumatkalaisena olen hämmästynyt myös uutta mukavuudenhalua, joka ei panisi hanttiin valmismatkalle osallistumista ilman käytännön huolia.
Erilaisia seutuja ja maisemia löytyy suloisesta Suomestammekin. Verrataan vaikkapa Etelä-Pohjanmaan lakeuksia, itä-Suomen vaaramaisemia ja Lapin tunturimaastoa. Aika moni on sanonut suosikikseen synnyinseutunsa maisemat. Tämä on totta kohdallani niin, että viihdyn avaralla paikalla, jossain, mistä näkee kauas. Tämä ei tarkoita vain lapsuusmaisemia, vaan ilmavuutta ja avaruutta ympärillä, mieluusti vaihtelevia maastonmuotoja näkyvissä.
Soiset maisemat ovat mukavia aamu-usvan, suopursujen ja niittyvillojen aikaan. Muuten oloni on kotoisampi kallioiden ja mäntyjen seurassa.
-
Minusta on myös yleensä miellyttävämpää katsella avaria maisemia, mutta ei liian avaraa (paitsi jotain aavaa meren- tai järvenselkää, horisonttia).
Mitä en mielellään katsele on hakkuuaukot. Kohtalaisen pahan näköisiä.
Ilmeisen sopeutuvaisena ihmisenä pidän myös rakennetusta luonnosta. Aamu- tai iltaöinen suurkaupunki, kaupunki korkealta katsottuna aamuauringon loisteessa, taiten säilytetty maalaismaisema rakennuksineen, onhan näitä...
-
Kaikki paikat, joista löytyy vielä koskematonta, upeaa luontoa. Pohjois-Norjan tuntureilta Lapin kautta (no nämä on nähty) Siperiaan, sieltä edelleen Kanadaan ja Amerikkaan. Mahtavat alueet, joissa intiaaneja ja muita alkuperäiskansoja on elänyt ja vieläkin elää. Yellowstone yms.
Karut paikat (muut kuin aavikot) kiinnostaa enemmän kuin sademetsät; raikas, vanha havumetsä tietenkin aina sydäntä lähellä. Luoteis-Portugali, Skotlannin nummet, Islanti...
Mitä vähemmän ihmisiä sen parempi!
Haluaisin matkustaa mahdollisimman monessa paikassa, missä ihminen ei ole koskaan käynyt!
No ei sentään. Taitaa olla kymmenen vuotta edellisestä ulkomaan lomamatkasta, eikä töidenkään puolesta ole tarvinnut matkustaa.
Olen sisäistänyt ilmastonmuutoksen siinä määrin, että matkailun himo on huomattavasti vähentynyt. Me suomalaiset kun muutenkin käytämme paljon energiaa.
Kotimaassa on ollut mukavaa matkustaa. Tilaa on ja kauniita paikkoja riittää. Inari on ollut hyvä löytö. Vain vähän Saariselkää kauempana, mutta jotenkin oikeampaa Lappia.
Jos maailma joskus järkiintyy ja lentopetroolistakin aletaan periä yhtä suurta veroa kuin muista liikennepolttoaineista, niin eiköhän ulkomaan matkaa aleta taas arvostamaan eri tavalla, ihan niin kuin ennen!
-
Pikkuisen vastausta myös tuohon Sadettan viimeiseen kysymykseen.
Me moitimme useita kansoja meistä inhoittavista tai epämukavista tavoista kuten pihiys jne. Kun tapaamme sen maan kansalaisia, he ovat kuitenkin yksilöinä mitä mukavimpia. Varsinkin jos puhuu heidän kieltään, niin ystävyys on ylitsepursuavaa. Niitä ulkomaalaisia, jotka puhuisivat meidän kieltämme on todella vähän ja heillä on suomalainen puoliso.
Olen työni vuoksi lennellyt ympäri palloa ja tavannut melkein pelkästään mukavia ihmisiä. Tosin niitä näkee niin lyhyen aikaa ettei ehdi kyllästyä. Käsityksemme kansasta poikkeaa useinmiten todella paljon siitä miten yksilöt toimivat.
-
Olen käynyt pari kertaa Yhdysvalloissa (lännessä) ja kerran Japanissa (Tokiossa). Kaikki matkat olivat ns. messumatkoja eli kuljin työasioissa ja tapasin firmojen jengiä.
Japanissa olin lukutaidoton, mutta muuten siellä olisi pärjännyt mukavasti pidemmänkin aikaa. Jenkeissä olin ihan pihalla. Ennen matkoja kuvittelin, että kulttuurishokki olisi tullut Japanissa ja Jenkkilä olisi tutunoloinen.
Olen varmaan sopivan maalainen Tokioon.
Mt
-
Silloin kun elämä oli aika säännöllistä olin narahtanut Lappiin pahoin. Jo elokuun lopulla tuli levottomuus, jota ihmettelin, ja mieleen palautuivat vaellusmuistot, jeps, lappiinlähdön aika. Sama keväällä pääsiäisen lähestyessä. Aina ensin se rauhaton olo, pitäis jotain...
Hienoin oli käsivarsi, nyt on kuulemma aika paljon rakennettu, etten tiedä.
Jostain syystä on käynyt näin: Opiskelu on vain ottanut matkustamisen paikan. Nettikurssit ja kirjat ja muut nielaisevat rahat ja aikaakin. Mikä lienee intohimo. On kuin kuljeskelisi muualla tai toisella tavalla, ihmisten ajatuksissa, historiassa sun muuta.
Luulen että Seppos kirjoittaa juuri niinkuin on -- lankomies reissaa työnsä tähden ympäri maailmaa ja kielitaidottomanakin saa ystäviä, kokemus on sama, hän siitä juuri hiljan puhui. Miten hämmästyy kun on paikan päällä ja tapaa ihmiset ja on luullut vaikka mitä kummaa.
Siskolle koetin soittaa oliko viikko sitten, että kuin on koulut heillä alkaneet... sain tekstarin: Piha täynnä miehen kiinalaisia, en voi puhua...
Mutta on paikkoja jotka tahtoisin nähdä. Taj Mahal, Gardajärvi, koska siellä on kirjoitettu nippu runoja ( Goethen, eikö vai... Kennst du das Land, vo die Zithronen blühn) ja Nepalissa haluaisin käydä. Ja Kölnin tuomiokirkossa. Siellä poikettiin nuoruuden Eurofest-reissulla, ja minä ihmettelin miten täällä muka pitää vetkutella kaksi tuntia... äkkä kai yksi kirkkko on nähty... en olisi millään halunnut jatkaa matkaa...
Paikkoja joissa on tehty jotain intensiivisesti pitkään... luostareita kai... Rooman... Voiei. Juuri pääsin miettimästä, kuin täsä nyt näin kävi. Opiskeltavaa on liikaa...
-
Pikkuisen vastausta myös tuohon Sadettan viimeiseen kysymykseen.
Me moitimme useita kansoja meistä inhoittavista tai epämukavista tavoista kuten pihiys jne. Kun tapaamme sen maan kansalaisia, he ovat kuitenkin yksilöinä mitä mukavimpia. Varsinkin jos puhuu heidän kieltään, niin ystävyys on ylitsepursuavaa. Niitä ulkomaalaisia, jotka puhuisivat meidän kieltämme on todella vähän ja heillä on suomalainen puoliso.
Olen työni vuoksi lennellyt ympäri palloa ja tavannut melkein pelkästään mukavia ihmisiä. Tosin niitä näkee niin lyhyen aikaa ettei ehdi kyllästyä. Käsityksemme kansasta poikkeaa useinmiten todella paljon siitä miten yksilöt toimivat.
Niin. Ihmiset eri puolilla maailmaa ovat sisimmältään, sisäiseltä perusrakenteeltaan samanlaisia. Samat ilot, samat kipuilut näin karkeasti yleistäen.
Kuten seppos yllä kuvailee, niin noinhan me saatamme ajatella ja suhtautua joko omien kokemuksiemme tai muutoin saamamme informaation pohjalta. Siis meillä on tiettyjä ennakkokäsityksiä tai omia kokemuksia maista, kansoista ja paikoista.
Tai kuten Riitta-mummi kirjoitti, tietyn alueen historiaan, elämään ja kulttuuriin tutustuminen esim. lukemalla saa kiinnostumaan kyseisestä paikasta.
Mutta. Miksi jokin seutu, missä en ehkä ole koskaan käynyt, tuntuu, vaikuttaa kaikkinensa läheiseltä, jopa kotoisalta, positiiviselta, kenties mieltä avartavalta? Jokin toinen paikka taas pelottaa, ahdistaa, työntää luotaan eli päinvastaisia tuntoja ja tunnelmia. Tarkoitan siis omaa sisäistä tuntumaa jonkin paikan suhteen, kenties pelkkien kuvien ja äänien (musiikki) perusteella. Tai paikan päällä syntyvä olotila ja tuntuma.
Ajattelen niin, että tässä on varmasti jotakin yksilön sisäsyntyistä, hyvin henkilökohtaista, "ominta omaa". Eihän väkisin voi pitää jostain tai inhota jotain, luonnostaan, siltä istumalta. Jotain aitoa, välitöntä, vaistomaista tällaiseen sisältyy.
-
Ajattelen niin, että tässä on varmasti jotakin yksilön sisäsyntyistä, hyvin henkilökohtaista, "ominta omaa". Eihän väkisin voi pitää jostain tai inhota jotain, luonnostaan, siltä istumalta. Jotain aitoa, välitöntä, vaistomaista tällaiseen sisältyy.
Oletteko huomanneet, että sama voi liittyä myös kieliin? Jotakin kieltä vain oppii helpommin, sen 'sielu' jotenkin soi ymmärrettävästi. Jonkin muun kielen oppiminen on hankalampaa, vaikka motivaatio olisi kuinka kohdallaan. Minulle kävi niin, kun lukiossa aloitin samanaikaisesti kahden uuden kielen opiskelun. Sama hyvä opettajakin oli aluksi molemmissa. Toisen opiskeluun olin todella motivoitunut, toisen otin pakosta, kun haluamani kolmannen kielen ryhmää ei syntynyt. Kuinka ollakaan, tämä 'pakollinen' kieli alkoi heti sujua ihmeen hyvin. Sen tarpeellisen kielen oppiminen oli koko ajan kankeampaa. Lopulta yo-kirjoitin tämän sattumalta osakseni tulleen kielen lähes täysin pistein, ja sen osaaminen vaikutti myös tulevaan elämänuraani.
En siis ollut itsekään tietoinen "omimmasta omastani" ennen kuin jouduin sen kanssa vahingossa tekemisiin. Historiaan, kulttuuriin ja ihmisiin tutustuminen tulivat mukaan vasta paljon myöhemmin, kielen osaamisen myötä.
-
Oletteko huomanneet, että sama voi liittyä myös kieliin? Jotakin kieltä vain oppii helpommin, sen 'sielu' jotenkin soi ymmärrettävästi. Jonkin muun kielen oppiminen on hankalampaa, vaikka motivaatio olisi kuinka kohdallaan. Minulle kävi niin, kun lukiossa aloitin samanaikaisesti kahden uuden kielen opiskelun. Sama hyvä opettajakin oli aluksi molemmissa. Toisen opiskeluun olin todella motivoitunut, toisen otin pakosta, kun haluamani kolmannen kielen ryhmää ei syntynyt. Kuinka ollakaan, tämä 'pakollinen' kieli alkoi heti sujua ihmeen hyvin. Sen tarpeellisen kielen oppiminen oli koko ajan kankeampaa. Lopulta yo-kirjoitin tämän sattumalta osakseni tulleen kielen lähes täysin pistein, ja sen osaaminen vaikutti myös tulevaan elämänuraani.
En siis ollut itsekään tietoinen "omimmasta omastani" ennen kuin jouduin sen kanssa vahingossa tekemisiin. Historiaan, kulttuuriin ja ihmisiin tutustuminen tulivat mukaan vasta paljon myöhemmin, kielen osaamisen myötä.
Jotta ymmärtäisi täysin toista, täytyy ymmärtää hänen kieltään, kun se on hänen logiikkansa ja toimintojensa perusta. Tämä ei vaikuta siihen etteikö hän voisi olla silti mukava jne. Se vaikuttaa vain syvempään ymmärtämiseen. Mukavuus on usein hyvin pinnallista.
-
Oletteko huomanneet, että sama voi liittyä myös kieliin? Jotakin kieltä vain oppii helpommin, sen 'sielu' jotenkin soi ymmärrettävästi.
...........................
En siis ollut itsekään tietoinen "omimmasta omastani" ennen kuin jouduin sen kanssa vahingossa tekemisiin. Historiaan, kulttuuriin ja ihmisiin tutustuminen tulivat mukaan vasta paljon myöhemmin, kielen osaamisen myötä.
Hyvä huomio! Tällainen omuus, tuttuus, helppous liittyy moneen asiaan. Jokin ikäänkuin soi samaa säveltä sieluni kanssa. Sellaisessa tilassa ja hetkessä on hyvä olla, hyvä levätä. :icon_sunny:
-
Maat joihin tunnen "lukkarinrakkautta":
Norja. Maastohiihto , maisemat ja yhteinen "vihollinen" Ruotsi.
Irlanti. Musiikki, lampaat, uskonnon pitkät perinteet, elämäntapa.
Kreikka. Mystiikka, kirkot, luostarit, ruoka, ihmiset turismin palveluksessa antaumuksella.
Namibia. Mustat pikkuveljet siellä. Lähetystyö suomalaisittain. Eläimet.
Kanada. Jääkiekko, talvi, metsätyöt, tyttökirjojen Prinssi Edwardin saari.
-
Namibia. Mustat pikkuveljet siellä. Lähetystyö suomalaisittain. Eläimet.
...ja nuija!
-
Olen ollut havainnoivani yllättävän monella ihmisellä jonkin asteista kaipausta eripuolelle Afrikkaa...ja monet heistä, jotka siellä ovat aikaansa himppasen pitempään viettäneet ovat menettäneet sinne sydämensä.... Ja miulla on tähän teoria, jonka todenperäsyys on täysin mutua.... :003:
Eli ihmiskunnan alkutaivalhan sijoittuu tuonne Afrikkaan...oisko meijän geeneissä vielä pieni rippaus koti-ikävää? Itselleni tuli jotenki ihan mystisen kotoisa olo, kun pääsin Malawiin... Ja toisaalta osahan on lähteny aiemmi valtailemaan uusia seutuja asuttavakseen, osa myöhemmi...ehkä sieltä voisi löytyä syntyjuuret siihen, miksi osa ihmisistä haluaa hanakammin reissata kuin toiset...ainoa millä tätä perustelen: meillä on paljon meistä suomenoloihin hulluja pelkoja esim.avarat paikat, hämähäkit yms. ja kun miettii esihistoriallisia vanhempiamme Afrikassa ko. pelot alkanvat näyttää hyvinki järkeviltä...
-
Jos ketä kiinnostaa ihmisen alkuperä niin Wikipediasta löytyy vähäsen hakusanoilla ihmisen evoluutio, alkuihminen ja ihmiset. Viimeisessä luetellaan kaikki tähän asti tiedetyt ihmislajit.
PS. yksi hyvin kiinnostava ihmislaji, savolaiset, joista on kehittynyt uusi laji, körttiläiset on jätetty pois litaniasta :)
-
Minne et lähtisi, missä et viihdy, miksi??
Onko tällaisia ajatuksia joskus pälkähdellyt päähäsi? Ja osaatko kertoa, tiedostatko, miksi jokin paikka kutsuu luokseen, toinen taas ei ollenkaan houkuta?
Itä-Suomeen en lähtisi. Enkä keski-Suomeen. Minusta niissä ei ole mitään kiinnostavaa. Siellä lakeuden ja merenrantojen kasvatilla henkeä ahdistaa ja silmä pökkää ja ihmiset puhuvat oudon huumorin sävyttämää outoa kieltä.
Norja kiinnostaa eniten, Ruotsi myös!
-
...ja nuija!
Sisäpiiritietoa. Täytyy muillekin kertoa että meillä on Namibiasta tyttären tuomia tuliaisia Matin asekaapin päällä. Toinen on se tavallinen norsuveistos ja toinen ns. "akantapponuija". Pena on ne nähnyt ja sillä nuijalla saa hengiltä myös naudan(?).
Täytyy toivoa ettei sille ole meillä käyttöä.
Jotain siinä Afrikassa kai on kun tytärkin joka on paljon matkustanut sanoi Afrikan olevan hänen maanosansa.
...
Äsken tuli MM-mies Grenadasta. Oletko Seppo siellä käväissyt? Googlasin heti. Myyrälle tiedoksi että siellä eläneitä karibi-intiaaneja eivät englantilaiset sukupuuttoon aivan tappaneet. Muutamia tuhansia on hengissä muilla Karibian saarilla.
-
Jos ketä kiinnostaa ihmisen alkuperä niin Wikipediasta löytyy vähäsen hakusanoilla ihmisen evoluutio, alkuihminen ja ihmiset. Viimeisessä luetellaan kaikki tähän asti tiedetyt ihmislajit.
PS. yksi hyvin kiinnostava ihmislaji, savolaiset, joista on kehittynyt uusi laji, körttiläiset on jätetty pois litaniasta :)
Körttiläiset on käsitykseni mukaan sekakansa, joka on syntynyt savolaisten seurustelusta pohjalaisten kanssa.
-
http://www.youtube.com/watch?v=uwcDo-ugENI
Ehkä se oli enne että mulla 1-vuotiskuvassa on päälläni Unkarin kansallispuku.
-
Sisäpiiritietoa. Täytyy muillekin kertoa että meillä on Namibiasta tyttären tuomia tuliaisia Matin asekaapin päällä. Toinen on se tavallinen norsuveistos ja toinen ns. "akantapponuija". Pena on ne nähnyt ja sillä nuijalla saa hengiltä myös naudan(?).
Täytyy toivoa ettei sille ole meillä käyttöä.
Jotain siinä Afrikassa kai on kun tytärkin joka on paljon matkustanut sanoi Afrikan olevan hänen maanosansa.
...
Äsken tuli MM-mies Grenadasta. Oletko Seppo siellä käväissyt? Googlasin heti. Myyrälle tiedoksi että siellä eläneitä karibi-intiaaneja eivät englantilaiset sukupuuttoon aivan tappaneet. Muutamia tuhansia on hengissä muilla Karibian saarilla.
Karibian saaret on käymätön paikka. Mieli tekisi, mutta oneeksi se on vain rahasta kiinni. Lähin paikka niitä, missä olen käynyt on Key West.
-
Itä-Suomeen en lähtisi. Enkä keski-Suomeen. Minusta niissä ei ole mitään kiinnostavaa. Siellä lakeuden ja merenrantojen kasvatilla henkeä ahdistaa ja silmä pökkää ja ihmiset puhuvat oudon huumorin sävyttämää outoa kieltä.
Mielenkiintoista! Keskisuomalaislähtöisenä itäsuomalaisgeenisenä ihmisenä minua taas on aina ahdistanut lakeuksilla, kun tuntuu, että ilmaa on liikaa - keuhkot repeävät. Mäen tai vuoren vieressä taas on turvallista. On siis selvää, että kasvuympäristö vaikuttaa siihen, millaisessa maisemassa on kotonaan. Matkoilla taas vaihtelu virkistää ja erilainen on eksoottista.
Muita murteita on myös hauska kuunnella, vaikka aina ei ihan ymmärräkään, mitä sanotaan. Äsken radiossa kansanmusiikin toivekonsertti-illan juontaja käytti jotakin hauskaa eteläpohjalaista murresanaa, jota en ollut kuunaan ennen kuullut. Se kuvasi soittamista, ehkä viulunsoittoa ja alkoi kri-. (kritulootti? krinahutti?) Voi kun jo katosi muistista, vaikka yritin painaa mieleeni.
-
Lakeudelta kotoisin olevat taas pelkäävät metsässä, kun eivät näe jokaisen puun taakse.
-
Äsken radiossa kansanmusiikin toivekonsertti-illan juontaja käytti jotakin hauskaa eteläpohjalaista murresanaa, jota en ollut kuunaan ennen kuullut. Se kuvasi soittamista, ehkä viulunsoittoa ja alkoi kri-. (kritulootti? krinahutti?) Voi kun jo katosi muistista, vaikka yritin painaa mieleeni.
Haitarin äänihän on tunnetusti pirunkeuhkon kriuhnaasu.
Mt
-
Haitarin äänihän on tunnetusti pirunkeuhkon kriuhnaasu.
Mt
Niinpä, kiitos! Siinä kriuhnaastiin seuraava kappale! :eusa_clap:
-
Itä-Suomeen en lähtisi. Enkä keski-Suomeen. Minusta niissä ei ole mitään kiinnostavaa. Siellä lakeuden ja merenrantojen kasvatilla henkeä ahdistaa ja silmä pökkää ja ihmiset puhuvat oudon huumorin sävyttämää outoa kieltä.
Norja kiinnostaa eniten, Ruotsi myös!
Norjassa on korkeuseroja, ainakin kohtalaisesti.
Mielenkiintoista......................... itäsuomalaisgeenisenä ihmisenä minua taas on aina ahdistanut lakeuksilla,
Minä en ehtinyt ahdistua ihmetykseltäni. Ensimmäisillä kerroilla lakeuksilla käydessäni ihmettelin sitä, miten tasaista kaikki on! Vaikutti lähinnä tylsältä. Miten kukaan viitsii tasaista maastoa hiihtää.. No mutta. Erilaisuus on rikkautta. Kaikessa on puolensa.
Toisilla maut muuttuvat asioiden suhteen, joillakin pysyvät samoina alusta loppuun, sitkeästi. Esimerkiksi käy vaikkapa musiikki.
Minulla tykkäykset ovat muuttuneet vähitellen, jossain määrin, olemisen avartuessa.
-
Kirjoitin yo-kirjoituksissa aineen Suomalainen kulttuurimaisema. Opettaja totesi, jos yo-lautakunta on idealisti, saan l:n, jos realisti, saan a:n. Sain laudaturin.
Lapuan lakeus synnyttää suoran, Kuopion koreus huoran.
Suoruus ja nuoruus ovat sisaria.
Vanhuus ja suoruus ovat kumppaneita.
Nilsiäläisenä ihailen lapualaista. Hänen kaukokatseisuutensa on minulle mahdotonta.
Haluaisin taas olla Lapuan kirkossa jumalanpalveluksessa. Kerran olen ollut. Olin hyvin vaikuttunut. Jokin hirsiseinistä lävisti sieluni ja mieleni. Liikutus ravisti ja ravitsi koko olemusta.
-
Kirjoitin yo-kirjoituksissa aineen Suomalainen kulttuurimaisema. Opettaja totesi, jos yo-lautakunta on idealisti, saan l:n, jos realisti, saan a:n. Sain laudaturin.
Lapuan lakeus synnyttää suoran, Kuopion koreus huoran.
Suoruus ja nuoruus ovat sisaria.
Vanhuus ja suoruus ovat kumppaneita.
Nilsiäläisenä ihailen lapualaista. Hänen kaukokatseisuutensa on minulle mahdotonta.
Haluaisin taas olla Lapuan kirkossa jumalanpalveluksessa. Kerran olen ollut. Olin hyvin vaikuttunut. Jokin hirsiseinistä lävisti sieluni ja mieleni. Liikutus ravisti ja ravitsi koko olemusta.
Uskomatonta skeidaa!
-
Uskomatonta skeidaa!
Kuinka niin 'uskomatonta'? Minusta tuo oli jokseenkin uskovaista.
-
Uskomatonta skeidaa!
Anteeksi, PekkaV.
-
Saat anteeksi.
-
Ei voi olla poikkeematta teemasta... PekkaV on kirjoittanut nimittäin samasta kuin minä. Oliko koko otsikko "Luonnonmaisemasta kulttuurimaisemaksi. Tappioko maisemalle?". Uskoisin että oli, sillä ihan noin samanlaista aihetta tuskin lykätään vain vähän varioiden aivan lähivuosille! Muistan niin tarkoin koska samansuuntaista epäröintiä ja hämmennystä oma opettajani antoi palautteeksi. "Siis... noin periaatteessa... mutta taas toisaalta..." Tämä jo hieman saa miettimään, oliko otsikko koululaisille liian laaja, tai monia näkökulmia tarjoava, en tainnut edes olla ainoa meillä!
Silloin kirjoitettiin kaksi ainetta, toisen otsikkoa en millään muista -- muistaisin varmaan jos lyötäisiin lista eteen kysyen että mikä näistä. Kävikö niin, että opettaja kaiken varan välttämiseksi lähetti lopulta sen toisen? Varmempihan lähti eteenpäin, ellei oppilas itse vaatinut toisin. (noh... laudaturin minäkin sain... ei täsä voi olla rehvastelematta... mutta meillä oli erinomainen äikän opettaja, jolta napsittiinkin koulun laudaturit ylisummaan. Tai sehän oli silloin "suomea" lukujärjestyksessä.)
Voi kun on ikävä kouluun! Kas siinä paikka jonne tahtoisin takaisin! Lukioon, en muualle.
-
Minulla oli elämässä aika noin 6 vuotta, jolloin olisin voinut matkustaa paljon, käydä melkein missä vain. Minua vain ei kiinnostanut. Silti jouduin käymään mitä erilaisimmissa paikoissa hoitamassa niitä tehtäviä, joita minulle oli uskottu.
Missä tahansa kävinkin,
minun suurin ihmettelyni aihe oli siinä, että täälläkin joku asuu, täälläkin on jonkun koti.