Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Leena - 13.01.11 - klo:00:43
-
Puhelinkeskustelussa erään tänne kirjoittavan henkilön kanssa ¨(näimme totuuden puhumisen tärkeyden hieman erio tavoin),. Hän huudahti silloin asian olevan minun kasvatukseni syytä. Kasvatuksen= Kodin? Kotini syyntä? Niin, aivan. Olen kirjoittanut tänne jotakin, kuinka meidät kasvatettiin raamatunlauseilla. Niin vähästä saattaa mielikuvitusrikkaassa mielessä kehittyä ties mitä. Mutta korjattava se on.
Minulla oli poikkeuksellisen hyvät vanhemmat, hyvät jo siinä, että kykenivät, suurista perheistä kun tulivat, erottamaan epileptisen ärtyvyyden, joka lapsella on aivan tyypillistä,. kiukkuisuuden ja uneliaisuuden muusta uhmailusta ja kiukuttelusta . Vielä myöhemminkin, kun murrosikäisenä kaikki olisi voitu panna "vaikean iän" piikkiin ja rangaista siitä, heillä oli konstinsa erottaa uhma ja kohtaus toisiastaan: Tuijottava katse. Omituinen ilmeettömyys. Äänen muuttuminen. Väsymys.
Arvelen, etten ilman hyvää kotiani, vanhempia, joilla oli käsittämätön kyky alusta saakka ymmärtää ja kuitenkin kasvattaa vammaista esikoista, olisi jaksanut näin pitkälle iloisena ja tyytyväisenä, tapahtuipa muutoin mitä hyvänsä. Siinä että he Raamattunsa tunsivat, en voi nähdä mitään pahaa.. Etäi olen "esittänyt" tervettä huonotapaista mieluummin kuin ollut reilusti sairas, johtui suuresti omasta hämmennyksestäni kodin ulkopuolella. Huomasin toki, että sellainen juttu uskotaan helpommin, kuin, ettei minulla ole nyt aavistustakaan mistä minua nuhdellaan tai rangaistaan. Minua kohdeltiin kuin tervettä. Sain uida ja temmeltää kuin muutkin lapset. Silti aikanani tunsin tunnonvaivoja. Niin pitääkin - se on oikein.
Mutta koska en tiedä milloin minut kutsutaan tästä elämästä, haluan tuonkin asian oikaista. Miten muuten olikin, minulla oli onni varttua perheessä, jossa puhuttiin totta, sovittiin vihoittelut niin, että anteeksipyyntö oli molemminpuolinen - ja anna sinäkin minulle. - kukaan ei riitele yksin, siksipä' ei sovintoakaan tehdä yksin. Siihenkin tarvitaan kaksi,.
Jos mitätön, vitsinä heitetty lause yhdenkin innokkaan foorumilaisen päässä kasvattaa kodistani kokonaisen mörkömetsän,on minun haluni ja velvolliosuuteni oikaista se. Sitä, että meidät totutettiin myös askareisiin en voi pahana nähdä - "ei palveltavaksi vaan palvelemaan". Koska en edes muista missä mokoma huuli on heitetty, jossakin täällä kuitenkin, tulkoon se oikaistuksi.
-
Minä en muista isäni kasvatuksesta juurikaan raamatunlauseita, vaikka hän pappi olikin. Sen sijaan hän käytti äitinsä salaviisaita sananparsia. Ovelin niistä taisi olla: - Tee niinkuin käsketään äläkä niinkuin hyvä on!
Erilaiset kirjallisuuslainat ovat myös jääneet mieleen. Anni Swanin Jänis Vemmelsäären seikkailut oli isäni suosikki. Esimerkiksi vaikka tämä: - Tuoksuu parsalta, näyttää parsalta, tuntuu parsalta, maistuu parsalta ja on parsaa.
-
Isäni sanoi minulle kun minä olin lapsi: "Ajattele".
-
Olli Jalosen Poikakirjassa päähenkilön isällä oli tapana sanoa: "Me teemme mitä tahdomme, muut tekevät mitä osaavat."
-
Isäni sanoi minulle kun minä olin lapsi: "Ajattele".
Samoin minun.
-
Kun sain käytöksenalennuksen koulussa tupakoinnista (tupakointi loppui vuonna 1979), isäni ei sanonut yhtään mitään sillä hän oli juuri tullut sairaalasta, jossa hänen kielestään oli poistettu kasvain. Muutenkaan hän ei koskaan huutanut. Isona miehenä (191cm) arvovaltaa riitti pelkässä massassa.
-
Katse riitti lapsuudenkodissani jokseenkin aina. :kahvi:
-
Meitä oli neljä melkein samanikäistä, kaikki kekseliäitä hyvässä ja pahassa. Siinä ei katse aina riittänyt, vaikka äiti olikin lahjakas katsomaan.
-
Minä sain isältäni pohojalaasia oppeja, jotka aina sillon tällöin nousevat mieleen kuten
- on se köppäästä (?? :017:) selittäiskö joku mitä se ihan tarkkaan tarkoittaa
-
- on se köppäästä (?? :017:) selittäiskö joku mitä se ihan tarkkaan tarkoittaa
Ei pelkästään kehno, vaan säälittävän huono.
-
Kotini on linnani/Linnani on kotini.
-
Se on jännä juttu tuo koti. Varmasti niille, joiden lapsuudenkoti on edelleen se sama rakennus, samassa omistuksessa, tai siis suvun hallussa ... Niin sellaiseen kotiin varmasti sisältyy paljon kiinteämmin tunteita. Me kun asuttiin vokralla monessa paikassa ja sitten aravaosakkeessa ja vanhemmat muuttivat pienempään osakkeeseen kun olin opiskelemassa. Lopulta vanhemmat päätyivät palvelutaloon. Minulla ei siis ole sellaista lapsuudenkotia, mihin palata, tai missä voisi edes vierailla.
Toki olen käynyt niiden kerrostalojen pihoilla katselemassa, miten ne ovat vuosien saatossa kutistuneet.
Perhe on minulle enemmän koti kuin rakennus tai ympäristö.
-
Minä pidän oikeana lapsuudenkotinani paikkaa, jossa asuin viisivuotiaana. Silloin kai rupesin katselemaan tosissani ympärilleni ja hahmottamaan seutua, missä elin. Se taisi olla neljäs kotini ja vaihtui parin kolmen vuoden päästä taas uusiin maisemiin.
-
Se on jännä juttu tuo koti. Varmasti niille, joiden lapsuudenkoti on edelleen se sama rakennus, samassa omistuksessa, tai siis suvun hallussa ... Niin sellaiseen kotiin varmasti sisältyy paljon kiinteämmin tunteita. Me kun asuttiin vokralla monessa paikassa ja sitten aravaosakkeessa ja vanhemmat muuttivat pienempään osakkeeseen kun olin opiskelemassa. Lopulta vanhemmat päätyivät palvelutaloon. Minulla ei siis ole sellaista lapsuudenkotia, mihin palata, tai missä voisi edes vierailla.
Toki olen käynyt niiden kerrostalojen pihoilla katselemassa, miten ne ovat vuosien saatossa kutistuneet.
Perhe on minulle enemmän koti kuin rakennus tai ympäristö.
Lapsen "koti" on vanhempien välinen suhde. Harvemmin rakennus. Olisinko tuotakaan viitinyt puheeksi ottaa ellei olisi tullut tarpeen muuan persoonallinen vääriunymmärrys korjata. Vaikka kylläpä siihenkin kyllääntyy. Ihmisillä on joka tapauksessa intohimona käsittää asiat ihan omalla omaperäisellä tavallaan koitui siitä harmia tai peräti turhaa kärsimystä tai ei. Minun puolestani sen kun. Kukin kuorruttaa tyylillään. Kuorruttamattomana kun totuus on ruma, liian usein. Minkäs sille.
-
Mutta Pyris, totta puhut... minullekaan koti ei ole se kivitalo jossakin Kotkassa, mutta kylläkin eräs entinen maalaistalo jossa kasvoin koko suvun seassa. Sinne meillä on käsittämätön ikävä, kaikilla, sekä edellisellä sukupolvella joka siellä jo puolittain asusti että meillä serkuksilla... jotka olivat siinä hulinassa kuin sisaruksia. Sinne pitää päästä. Kai siksi että paikkoihin myös kiinnittyy muistoja, ne palaavat mieleen muuallakin mutta erityisen voimakkaina jossakin,
jossaa on koettu paljon.
Nyt ihmettelen kuinka kahdeksan aikuista... viisi perhettä lapsikaarteineen, sai yhteiset arjet rullaamaan, kai juuri niillä raamattuperiaatteillaan Aurinko ei laskenut vihan yli, oleellista ei ollut myöskään kuka riidan aloitti vaan se että se lopetettiin.. Ja tavallaan se oli ehkä mukavaakin. Oli monta aiukuista valvomassa sitä kakarakaartia, lentopalloa pelasivat ja lauloivat.
Saan kylmiä väreitä kun ajattelen mitä siitä olisi tullut jos olisi alettu vääntää kättä siitä kenen tenava mitäkin teki. Lähin aikuinen pani kyselemättä riidan poikki. Silti meillä oli aina kuuntelijoita... meistä serkuksista joka iikka pitää sitä paikkaa kotinaan.
-
Isäni oli kotoisin Sortavalasta. En ole koskaan kuullut hänen halunneen takaisin Karjaleen tai Karjalan palauttamista. Äidistään ja Laatokasta hän kyllä on tehnyt haikeat laulut. Olen ajatellut syyksi sitä, että isällä oli vaikea lapsuus ja hän lähti itse Karjalasta.
Tilanne on ihan erilainen evakoilla, joiden oli pakko lähteä, ja joilta vietiin koti.
-
Isäni oli kotoisin Sortavalasta. En ole koskaan kuullut hänen halunneen takaisin Karjaleen tai Karjalan palauttamista. Äidistään ja Laatokasta hän kyllä on tehnyt haikeat laulut. Olen ajatellut syyksi sitä, että isällä oli vaikea lapsuus ja hän lähti itse Karjalasta.
Tilanne on ihan erilainen evakoilla, joiden oli pakko lähteä, ja joilta vietiin koti.
Minun isäni isoisä oli kotoisin myös Sortavalasta maalaiskunnan puolelta eli vastarannalta Rantuen Tolvasenlahdelta. Hänkin aikoinaan lähti sieltä leivän perään päätyen Pietariin ja löytäen sieltä Nurmeksesta kotoisin olevan tytön vaimokseen. Näin kertoo kirkonkirjat. Kyseistä henkilöä en ole haastatellut, kun sattui kuolemaan noin 40v ennen kuin synnyin. Sukututkimiksessa selviää kaikkea. Isoäitini kertoi aina, että heillä oli kolme lasta. Kirkonkirjat kertovat niitä syntyneen kahdeksan, joista viisi oli kuiollut ennenkuin tämä perheen kuopus syntyi. Heidät vaiettiin kuoliaaksi.
Tuo toinen hassu asia on, että meilläkin puhutaan äideistämme mummoina, kun niin on lapsille toruttu tekemään. Vaaristakin puhuttiin vielä pari vuotta sitten, mutta hänen aikansa täällä loppui 92v iässä.
-
Minunkin isäni on Sortavalan maalaiskunnasta, läheltä Ruskealan rajaa. Hänen sukuaan tutkiessani löysin monia mielenkiintoisia seikkoja, mm. sen tiedon, ettei isoisäni ollutkaan esikoinen vaan hänellä oli ollut isoveli sekä yksi lisäsisko. Kun siitä kerroin, osa iäkkäimmistä sukulaisista alkoi muistaa tarinoita Johanneksesta, joka aina halusi leikkiä hautajaisia... Lapsikuolleisuus oli siihen aikaan suuri ainakin Karjalassa.
Sain myös selville, että isoäitini olikin vuoden vanhempi kuin virkatodistuksessa mainittiin, mutta sitä ei ollut suostuttu korjaamaan hänen tultuaan eläkeikään. Pappi oli mummin rippikouluaikana tehnyt kohtalokkaan virheen kirkonkirjoihin, ja niitä ei ole muutteleminen! Nykyisin moinen virhe ei olisi mahdollinen.
Karjalassa suvun vanhoilla mailla käyminen oli liikuttava kokemus, vaikka en ole siellä koskaan asunut ja puolet geeneistäni on muualta kuin Karjalasta. Juuret ovat ihmiselle tärkeitä.
-
Tiärän paikan armahan :055: http://www.youtube.com/watch?v=zrz9rgdI5QI&feature=related
-
Lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli jonka luettuamme sanoin vaimolleni: "enkös minä ole tätä aina sanonut?"
Siinä puhuttiin köyhyyden periytymisestä. Jos lapsi näkee vanhemmiltaan mallit että elämään ja taloudenhoitoon ei suhtauduta kotona järkevästi ja vastuullisesti, niin se sosiaalinen malli periytyy myös lapseen ja hänkin alkaa suhtautua em. asioihin kuten vanhempansa. Tosiasiahan on, että ennen vanhaan kouluja kävivät vain opiskelleiden vanhempien kakarat mutta nykyään on koulutuksen arvostus noussut kaikissa sosiaaliluokissa (jos sellaista nyt voi nykyään edes puhua). KOulutus ei nykyään enää takaakaan samaa sosiaalista nousumahdollisuutta kuin ennen jolloin työtä riitti kaikille jos vain halusi tehdä ja oppineita oli muutenkin vähemmän kilpailemasdsa työmarkkinoilla. Toisaalta silloin arvostettiin pitkää uraakin ja nykyään taasen on ilmestynyt ns. "uraohjusten" sukupolvi jotka ei halua sitoutua mihinkään vaan hyppivät n. 5 vuoden välein työpaikasta toiseen.
Köyhyys on kaikesta huolimatta lisääntynyt, hyvä koulutus ei enää takaa mitään. Tämä on vähän mutua mutta maaseudulla ei mielestäni vieläkään arvosteta koulua smassa määrin kuin kaupunki-yhteisöissä.
Silti koulutus on ainoa mahdollisuus hankkia edellytykset hyvälle ja järkevälle tulevaisuudelle jos ei ole sattunut syntymään kultalusikka suussa. Mutta jos vanhemmat ainoastaan paasaavat lapsille että "kannattaa käydä nuorena kouluja" ja itse omalla esimerkillään näyttävät päinvastaista, niin kyllä pitää olla lähes luonnonlait ylittävä voima ja tsemppi nuorella joka lähtee raivaamaan tietään ylöspäin, opintolainojen ym. turvin mahdollisesti vielä työssä käyden opintojen ohella. On hyvin luonnollista omaksua laiskojen vanhempien malli. Se on maailman huonoin saarna jossa sanotaan että "tee kuten minä sanon, mutta älä tee niinkuin minä teen!" Lapset siis perivät sosiaalisesti vanhemmiltaan tyhmyyden/järjettömyyden ja lyhytnäköisyyden. Ehkä kysymys on elämän asenteista ja arvoista. Näkeehän sen jo hyvin nuorena lapsista ketkä esim. heittävät peruskoulun lekkeriksi eivätkä vielä 9:lläkään ole yhtään kiinostuneita omasta tulevaisuudestaan. Näin se vain valitettavasti on. Kotoa opitaan ja peritään asenteet.
Toinen on rahankäyttö ja suhtautuminen rahaan joka opitaan kotoa. Jos vanhemmat suunnittelevat talouttaan järkevästi ja pitkällä tähtäimellä niin kyllä hyvin suurella todennäköisyydellä myös lapset tekevät samoin. Usein kotona opetetaan varta vasiten järkevää talouden hoitoa, säästämistä ja vastuuta rahankäytön suhteen. Esim. jotkut lapset alkavat säästää kesätöistään kun taas toiset hassaavat kaiken sitä mukaa menemään. Toinen panee ASP- tilille, toinen paasaa tuuleen. Vanhemmilta opittua tämäkin. Vaikkeivät vanhemmat varsinaisesti opettaisi tällaista niin heidän arvot ja käytös siirtyy lapseen siten että lapset OMAKSUVAT sen. Toinen vanhempi esim. saatuaan perinnön omilta vanhemmiltaan, ostaa uuden auton kun taas toinen sijoittaa saman tai säästää. 20 vuoden päästä auton arvo =0 mutta sijoitus on mahdollisesti lisännyt varallisuutta tai ainakin pysynyt tallessa. Joku ottaa asuntolainan jota lyhentää 500 kuukaudessa mutta toinen haluaa asua ylellisesti vuokralla keskustassa ja maksaa 900 kuussa vuokraa josta ei jää itselle mitään. jne.
Kolmas puoli asiassa on sellaiset ihmiset joille on sattunut onnettomuuksia jonka takia he ovat pudonneet "rattailta" eli esim. yksinhuoltajat, jonkin sairauden kanssa kamppailevat tai jostain muusta syystä ovat tilanteessa jota eivät halua. Sitä varten on hyvä että yhteiskunnalla on olemassa suojaverkkoja. Niitä ihmisryhmiä en siis nyt tässä tarkoita vaan sellaisia joilla OLISI täydet mahdollisuudet mutta eivät käytä niitä vaan toimivat tyhmästi ja lyhytnäköisesti.
Kun olen miettinyt syitä tällaiseen että miksi ihminen toimii typerästi kun voisi tietää miten voisi viisaastikin toimia, niin en ole keksinyt oiken muuta isoa syytä kun ARVOTYHJIÖ, eli sellaiset ihmiset elävät jonkinmoisessa arvotyhjiössä. Ja kun ei ole arvoja niin ei ole päämääriäkään. Jos taas ei ole päämääriä, ei ole voimia taistella niiden saavuttamiseksikaan. Niinpä ollaan ns. tuuliajolla. Mennään sinne mihinpäin sattuu virtaamaan.
Mutta valinta ei koskekaan yksin vanhempia vaan vaikuttaa voimakkaasti lapsiin. Niistä voi olla vaikea irrottautua ja mistä rakentaa arvot jos on joutunut kasvamaan arvotyhjiössä? SElkeät arvot kotona ovat kalliit ja että ne myös välittyisivät lapselle niin siitä se saa elämäänsä sata kertaa paremmat eväät kui jos vanhemmat vain sanovat miten on hyvä ja itse toimivat toisin.
Ettei tule väärinkäsityksiä, niin lisään tähän vielä että vähilläkin rahoilla voi toimia sekä järkevästi että järjettömästi. Hampuusi laittaa sen päihteisiin ja näkee nälkää - vastuullinen yksinhuoltaja ostaa vähillä rahoilla lapselle vaatteita ja ruokaa.
Ja toisaalta; -monet rikkaat ne vasta arvotyhjiössä elävätkin. Varsin usein sellaiset jotka ovat syntyneet varakkaiksi. Liiassa yltäkylläisyydessä kasvaminenkin voi tuhota ihmisyyden rippeet.