Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Leena - 19.07.10 - klo:23:56
-
En viitsi kaaostaa Vaivatun Sielun aloittamaa ketjua pahemmin vaan kysyn: Mikä on näkemyksenne.
Liitot rekisteröidään, sehän on juridinen toimitus, aina maistraatissa. Tämän jälkeen KAIKKIIN liittoihin suhtaudutaan yhtä vakavasti, kun niille pyydetään Jumalan siunausta. On selivitettävä, halutaanko "prinsessahäitä'", kuinka pitkään ja missä määrin nyt yleensä tulevaa kumppania tunnetaan, ynnä muuta, ja kaiken tämän perustana on selvittää, onko kihlapari vakavasti harkinnut asiansa ja ymmärtääkö se, kuinka vakavaa askelta se on ottamassa KAIKKIVALTIAAN JUMALAN KASVOjEN EDESSÄ.
Tämä myös selvitetään: Onko tämä kysymys, jolle on uhrattu ajatustakaan. Selvitetään kerta kaikkiaan, ettei kyse ole osasta sievää juhlaa. Ja vain kristitty, Jumalaan uskova, katekismuksensa hallitseva ja Kristuksen sovitustyön käsittävä pari siunataan kristilliseen avioliittoon.
Näin harkitaan, voidaanko liittoa siunata. Luonnollisesti eronneet asetetaan kirkkokuriin, eli erotetaan seurakuntayhteydestä ja ehtoollisyhteydestä sovituksi katumusajaksi. Pääsyä takaisin seurakuntayhteyteen voi luonnollisesti anoa, ja mikäli katumus on aitoa, se myönnettäköön. Uudesti vihittyjä ei otettaisi kuin poikkeustapauksessa, kenties pidemmän ajan kuluttua, ja mikäli perusteena edellisen liiton särkymiselle olisi toisen osapuolen aviorikos - se synti, joka rikkoo avioliiton. Muussa tapauksessa, jos tässäkään, ei toiseen liittoon vihitäisikään. Ei ihminen voi olla "yksi liha" sinne ja tänne! Eihän ole kuin sata vuotta siitä, kun herätyskristilliset piirit näin näkivätkin!
Jos he ovat teologeja, ei paimenvirkaan olisi mitään asiaa, voihan koulutusta muuhunkin käyttää, piispuudesta puhumattakaan. Kuinka suola nyt niin mautonta on että piispa kuin piispa vihitään ties monenteenko suhteeseen! Ja se on kielletty aivan yhtä tarkkaan kuin homous --- eheu vaan tarkemmin!
Eikö tämä olisi johdonmukaista? Saisimme takuuliittoja: Kristillisiä miehiä ja naisia solmimassa liittoa jonka merkityksen he siis nyt käsittäisivät? Miksi kohdella heteroja aivan kevytmielisesti, huis vaan? Ei mitään rotia? Papin saa paikalle vihkimään milloin ikinä haluaa!
Anteeksi kiivastelu --- osatotuus on etten ole toipunut Kyösti Karjalaisen fasismikannanotosta erdellisessä vast ketjussa. Mutta todella - miksi ei näin?
-
Kuulostaa avioliitonjalostukselta siinä missä rodunjalostus natseilla.
Naikaa tai palakaa on parempi malli.
( leikkimielin ajateltu )
-
Olisi kyllä kieltämättä hienoa, kun voisi kiinnittää kodin oveen messinkilaatan, jossa olisi ISO 9000 -järjestelmään liitety avioliittostandardin tunnus. Mutta kuka suorittaisi auditoinnin? Suostuisikohan Det Norske Veritas, jos Suomen ekumeeninen neuvosto ottaisi yhteyttä?
Siitä kehittyisi teologeille tuottoisa konsulttityömaa, kun vävy- ja miniäehdokkaita alettaisiin kouluttaa auditointia varten.
Mt
-
Olisi kyllä kieltämättä hienoa, kun voisi kiinnittää kodin oveen messinkilaatan, jossa olisi ISO 9000 -järjestelmään liitety avioliittostandardin tunnus. Mutta kuka suorittaisi auditoinnin? Suostuisikohan Det Norske Veritas, jos Suomen ekumeeninen neuvosto ottaisi yhteyttä?
Siitä kehittyisi teologeille tuottoisa konsulttityömaa, kun vävy- ja miniäehdokkaita alettaisiin kouluttaa auditointia varten.
Mt
Eiköspä vain.
-
Joskus tulee luonnehtineeksi avioliittoa näin: rakastamme toisiamme, useimmiten pidämmekin toisistamme, toisinaan jopa siedämme toisiamme.
Turvallisen sataman sijaan käytän ilmaisua 'purjehtia avioliiton myrskyisälle merelle'.
-
Palautatte uskoni ihmiskuntaan.
-
Kai kirkko voisi siunata liiton ilman testejäkin? Voipi olla vähän vaikea saada selville kuka on oikealla asialla ja oikeutettu kristilliseen avioliittoon. Tulisi kuitenkin joku hihhuli ja vetäisisi ihan omat säännöt pätevyyden arvioimiseksi. Vai onko se niin, että sydämen usko syntyy vain Raamattua ulkoa opettelemalla ja testejä tekemällä? :icon_wink:
-
olen ollut diplomaattinen tänä päivänä... kaksikymmentä kertaa on rouva hiiltynyt minuun... hän on mukava Rouva...
-
olen ollut diplomaattinen tänä päivänä... kaksikymmentä kertaa on rouva hiiltynyt minuun... hän on mukava Rouva...
Ehkä sinun on turvallista olla huomenna vähemmän diplomaattinen, jos näin käy...
-
Kai kirkko voisi siunata liiton ilman testejäkin?
Jumalan siunaus kuuluu tasapuolisesti kaikille, enkä usko Hänen kitsastelevan siinä. Kirkko on tässä asiassa avainasemassa.
-
olen ollut diplomaattinen tänä päivänä... kaksikymmentä kertaa on rouva hiiltynyt minuun... hän on mukava Rouva...
Juhani! Muista kehua vaimo vähintään kolmesti päivässä. Kerro kuinka sievä ja ahkera hän on ja pitää kaikesta huolen niin palvelutasosi nousee raketin lailla. Naiset elävät kehuista ja kiitoksista.
-
olen ollut diplomaattinen tänä päivänä... kaksikymmentä kertaa on rouva hiiltynyt minuun... hän on mukava Rouva...
Sellaista se miehen elämä pakkaa joskus olemaaan, sanoi tai oli sanomatta, niin voi tulla niin sanotusti ympäri korvia. Mutta onhan se juhani usein toisinkin - naiset ( frouvat ) ovat lähes käsittämättömän monimuotoisia. Parhaimmillaan frouvani on aivan ihana. Aivan ihana. Ihmeellinen tämä maailma on, ihmeellisiä sen ihmiset. :kahvi:
-
Naiset elävät kehuista ja kiitoksista.
Niin kuin myös miehet.
Mt
-
Ei haukku haavaa tee, eikä kiitos kipeää.
-
En viitsi kaaostaa Vaivatun Sielun aloittamaa ketjua pahemmin vaan kysyn: Mikä on näkemyksenne.
Liitot rekisteröidään, sehän on juridinen toimitus, aina maistraatissa. Tämän jälkeen KAIKKIIN liittoihin suhtaudutaan yhtä vakavasti, kun niille pyydetään Jumalan siunausta. On selivitettävä, halutaanko "prinsessahäitä'", kuinka pitkään ja missä määrin nyt yleensä tulevaa kumppania tunnetaan, ynnä muuta, ja kaiken tämän perustana on selvittää, onko kihlapari vakavasti harkinnut asiansa ja ymmärtääkö se, kuinka vakavaa askelta se on ottamassa KAIKKIVALTIAAN JUMALAN KASVOjEN EDESSÄ.
Tämä myös selvitetään: Onko tämä kysymys, jolle on uhrattu ajatustakaan. Selvitetään kerta kaikkiaan, ettei kyse ole osasta sievää juhlaa. Ja vain kristitty, Jumalaan uskova, katekismuksensa hallitseva ja Kristuksen sovitustyön käsittävä pari siunataan kristilliseen avioliittoon.
Näin harkitaan, voidaanko liittoa siunata. Luonnollisesti eronneet asetetaan kirkkokuriin, eli erotetaan seurakuntayhteydestä ja ehtoollisyhteydestä sovituksi katumusajaksi. Pääsyä takaisin seurakuntayhteyteen voi luonnollisesti anoa, ja mikäli katumus on aitoa, se myönnettäköön. Uudesti vihittyjä ei otettaisi kuin poikkeustapauksessa, kenties pidemmän ajan kuluttua, ja mikäli perusteena edellisen liiton särkymiselle olisi toisen osapuolen aviorikos - se synti, joka rikkoo avioliiton. Muussa tapauksessa, jos tässäkään, ei toiseen liittoon vihitäisikään. Ei ihminen voi olla "yksi liha" sinne ja tänne! Eihän ole kuin sata vuotta siitä, kun herätyskristilliset piirit näin näkivätkin!
Jos he ovat teologeja, ei paimenvirkaan olisi mitään asiaa, voihan koulutusta muuhunkin käyttää, piispuudesta puhumattakaan. Kuinka suola nyt niin mautonta on että piispa kuin piispa vihitään ties monenteenko suhteeseen! Ja se on kielletty aivan yhtä tarkkaan kuin homous --- eheu vaan tarkemmin!
Eikö tämä olisi johdonmukaista? Saisimme takuuliittoja: Kristillisiä miehiä ja naisia solmimassa liittoa jonka merkityksen he siis nyt käsittäisivät? Miksi kohdella heteroja aivan kevytmielisesti, huis vaan? Ei mitään rotia? Papin saa paikalle vihkimään milloin ikinä haluaa!
Anteeksi kiivastelu --- osatotuus on etten ole toipunut Kyösti Karjalaisen fasismikannanotosta erdellisessä vast ketjussa. Mutta todella - miksi ei näin?
Voihan tästä vitsiä vääntää vaikka loputtomiin. Itse olen ratkaissut asian niin, että tästä aiheesta opetan jälkikasvulle pienestä pitäen sitä mitä minullekin on opetettu. Sitten kun heillä tulee oma nokka eteen, niin ei kai se siinä vaiheessa enää auta kuin jättää Herran haltuun.
Raamatussa on asiasta ihan selvää tekstiä, joten sieltäpä sopii itse kunkin tutkia asioita.
-
Niinpä niin. Muistan hyvin nuoruusvuoteni. Pääasia on ettei sitten ennen sitä vihkimistä. Ja se on se kristillinen avioliitto, sese vasta. Että töpinää töppösiin pojat ja tytöt. Ei sitä tiedä, lihanhimoista, jos ei se pappi pääse... no niin, onhan se koulukin... ja kiusallista tuo alaikäisyys mutta muistakaakin että kun kahdeksantoista on mittarissa ja ylioppilaslakki päässä niin sitten sanotaan AMEN.
Me olimme seurakuntanuoria, me. Saimme ihan raamattuopetustakin. Ei tarvinnut edes itse ihmetellä mikä tänmä ja tänmä ja tämä juttu on? Ne selitettiin: Tätä se Jeesus silleen niinkun haluu teistä.
Papin vaimo sanoo. Muista Leena yksi asia: Älä ikinä mene papin kanssa naimisiin.
Jostain syystä uskoin sitä vaimoa enemmän kuin sitä pappia joka nykyisellään meuhuaa Kansanlähetyksessä, Suuri herra pastori Suuri.
-
Nykyajan 'rakkausavioliitto' taitaa olla jokseenkin uusi ilmiö. Aiemmin avioliitot solmittiin erilaisista tarkoituksenmukaisuussyistä ja oikeastaan sukujen tai muiden yhteisöjen kesken. Olin tänä kesänä Volter Kilven kirjasta tunnetussa Alastalon salissa kuuntelemassa kustavilaisen luotsi-, kalastaja- ja laivanvarustajasuvun tarinaa. Ei siihen juuri rakkaustarinoita liittynyt. Avioliitot liittyivät mereen ja siitä saatavaan elantoon. Rakkaus kai opittiin ajan mittaan, jos sille oli jonkinlaiset edellytykset.
Rakkausavioliitolla ei liene sellaista yhteisön tukea kuin vanhan ajan tarkoituksenmukaisuusliitolla. Kaikki on vain puolisoiden tunnesiteistä kiinni. Sillä voi selittää erojen suuren määrän. Kuohuvatkin tunteet laantuvat tai muuttavat kohdettaan.
-
Eikös sanota niinkin että kaikki avioliitot solmitaan taivaassa. Niin myös sitten järkiavioliitot, pakkoavioliitot, muodolliset sellaiset siinä missä rakkausliitotkin.
Liiton sopimuksen noudattaminen on sopija-osapuolien vastuulla.
Mitäpä tuli luvattua?
juhani ja minä kyllä tiedetään onko se aina ihan helppoakaan. Tulessa rauta puhdistetaan! :039:
-
Toistasataa vuotta vanha se jo on. Eikä se rakkaus ollut prioriteeteissa ykkönen kun piti jotenkin elääkin. Eli kalastaa ne kalat ja parsia pöksyt kalastajalle. Saattoi olla jopa nykyistä viisaampi käytäntö. Tosinhan "paremmissa piireissä" miehen oli luvallista ja joissaakin maissa jopa ihan suotavaa pitää rakastajatarta, sivuvaimoa. Vaimokin sen tiesi. Marie Curien ja Paul Langevinin rakkaustarina ole eräs mielenkiintoiisimmista ikinä lukemistani. He kiintyivät lämpimästi toisiinsa joskus Pierre Curien jo kuoltua, ja Langevinien liiton ollessa jo muutenkin konkurssitilassa. Marie piti kiinni siitä, ettei suostu muuhun kuin selkeään avioliittoon, jos Langevin eroaa. Heidän kirjeenvaihtonsa joutui sensaatiolehtien käsiin, ja siitä alkoi taas sellainen tapahtumasarja joka sai itseni täällä pitkistä ajoista itkemään ja kävelemään edestakaisin rauhoittuakseni. Tosin Langevinin tapaisesta sinne tänne säntäilevästä pelkurista ajattelin että mikähän siinäkin miehessä... Myöhemmin Langevinilla oli julkisesti rakastajatar, hän rakastui Marien menetettyään sihteerikköönsä, mutta vaimo hyväksyi suhteen. Mitäpä yhdestä sihteeristä? Fysiikan nobelin palkinnon saaja oli vaarallisempi juttu.
Kyllä naiset ovat... Uskon alkukertomusluennossa tähän, ehdottomasti: Naiset on helpompaa saada mukaan ovelaan ja kavalaan. Miehet vain menevät kun viedään. No, tietenkin Adolf Hitler... Josef Stalin... Pinochet... en ole varma...muutan ehkä mieltäni kun ajattelen...
Keksittiin että takana on hirviönainen, ja ulkomaalaisjuutalainen kodinhajottajasalaliitto. Mistä maailmassa ne aina saavat nuo juutalaiset joka soppaan?
-
Eikös sanota niinkin että kaikki avioliitot solmitaan taivaassa. Niin myös sitten järkiavioliitot, pakkoavioliitot, muodolliset sellaiset siinä missä rakkausliitotkin.
Ei ainakaan Raamatussa. En ole kuullut muutenkaan. Sen kyllä, että tämä tai tuo liitto on "solmittu taivaassa" mitä se sitten tarkoittaakin. Kai sitä että ovatpas rakastuneita.
Niinpä. Jos olisi vain kahdesta aikuisesta kyse, niin hyvä on jos kestetään. Katselen parhaillaan liittoa josta en voi toivoa muuta kuin eroa. Se on järkytys lapsille - se on. Mutta mitä tekee tuo, mitä heidän on päivittäin kuultava isän ja äidin huutavan toisilleen? Millaisia ihmisiä heistä kasvaa itsestään noin myrkytetyssä ilmapiirissä? Mitä seuraa tästä: Mitä hyvänsä saa sanoa ja tehdä, eikä mistään seuraa mitään?
Perusteellisesti ne ovat nyt jo sekaisin - toiset arkoja, säikkyjä, toiset juuri tuon käsityksen mukaan eläviä. Minun on saatava tai...
-
Lasten asema onkin usein surullisin silloin, kun 'rakkausavioliitto' menee pilalle. Usein ei ole mummoloita tai tätilöitä, jotka voisivat ottaa heidät suojaan vanhempien riidan myrkyttämästä kodista. Yhteiskunta ottaa lapsia huostaan sen, minkä pystyy. Resurssit siihenkin taitavat olla liian pienet monella paikkakunnalla.
-
Lasten asema onkin usein surullisin silloin, kun 'rakkausavioliitto' menee pilalle. Usein ei ole mummoloita tai tätilöitä, jotka voisivat ottaa heidät suojaan vanhempien riidan myrkyttämästä kodista. Yhteiskunta ottaa lapsia huostaan sen, minkä pystyy. Resurssit siihenkin taitavat olla liian pienet monella paikkakunnalla.
Niin on. Enää voidaan ottaa vain tilapäisesti jos lapsen henki ja ruumiillinen terveys on välittömästi uhattuna kun vanhemmat ottavat mittaa. Sielun saa käydä miten hyvänsä.
-
Uskon alkukertomusluennossa tähän, ehdottomasti: Naiset on helpompaa saada mukaan ovelaan ja kavalaan. Miehet vain menevät kun viedään. No, tietenkin Adolf Hitler... Josef Stalin... Pinochet... en ole varma...muutan ehkä mieltäni kun ajattelen...
'
Taivas auta. Kyllä nyt on Leena sekaisin kun alkukertomuksiakaan ei enää ole, vaan alkukertomusluennot!
Molemmat ovat, mutta luennoiossa ei otettu kantaa naiseuteen tai mieheyteen. Ei rivilläkkään.
Anteeksi, dosentti Bonhoeffer!
-
Erik Ewalds sanoi, että rakkausavioliitto ja järkiavioliitto eivät ole toistensa vastakohtia, vaan rakkausavioliiton vastakohta on rakkaudeton avioliitto ja järkiavioliiton vastakohta on järjetön avioliitto.
Aika oudolta tuntuisi mennä naimisiin, ellei rakastaisi toista osapuolta. Järjen käyttö siinä asiassa on kuitenkin viisautta.
-
Erik Ewalds sanoi, että rakkausavioliitto ja järkiavioliitto eivät ole toistensa vastakohtia, vaan rakkausavioliiton vastakohta on rakkaudeton avioliitto ja järkiavioliiton vastakohta on järjetön avioliitto.
Aika oudolta tuntuisi mennä naimisiin, ellei rakastaisi toista osapuolta. Järjen käyttö siinä asiassa on kuitenkin viisautta.
Kun rakastuminen (=höyrähtäminen) on mennyt ohi, on sillä rakkaudellakin tilaa alkaa vähitellen kasvaa. Viidentoista vuoden kuluttua voisi ehkä varovasti arvella, että saattaapa tässä olla sitä rakkauttakin mukana. Siitä se sitten lisii vuosi vuodelta.
Lienee se höyrähtäminenkin tarpeen. Avioliittoa voisi kauniisti verrata vanhaan traktoriin, jonka moottori käynnistetään bensiinillä ja vaihdetaan moottorin lämmittyä polttoaine työurakkaa varten petroliksi.
Mt
-
Kun rakastuminen (=höyrähtäminen) on mennyt ohi, on sillä rakkaudellakin tilaa alkaa vähitellen kasvaa. Viidentoista vuoden kuluttua voisi ehkä varovasti arvella, että saattaapa tässä olla sitä rakkauttakin mukana. Siitä se sitten lisii vuosi vuodelta.
Lienee se höyrähtäminenkin tarpeen. Avioliittoa voisi kauniisti verrata vanhaan traktoriin, jonka moottori käynnistetään bensiinillä ja vaihdetaan moottorin lämmittyä polttoaine työurakkaa varten petroliksi.
Mt
Se hörähtäminen on erittäin hyödyllistä ja auttaa nuorta tai muuta erilaisista oloista tullutta paria sopeutumaan toisiinsa.
-
Se hörähtäminen on erittäin hyödyllistä ja auttaa nuorta tai muuta erilaisista oloista tullutta paria sopeutumaan toisiinsa.
Ennen muuta se on vaikeasti vältettävissä. Ihmiset jotka eivät rakastu ovat kauhean mielenkiintoisia. Niistä harvoin mitään puhutaan, niinkuin nyt ei puhuta mistään äänettömästä, mutta kyllä on kiinnostava ilmiö.
-
Muistuipa mieleeni, kun muuan naisihminen, sanottakoon vaikka Hellevi, kertoi seuraavan tositarinan:
Hän, siis Hellevi, oli ollut käymässä eräässä perheessä ja ollut yötäkin siellä. Hän oli puhellut talon rouvan kanssa, joka oli kertonut, että hänellä oli alun pitäen ollut tarkoitus mennä naimisiin jonkun ihan toisen miehen kanssa, mutta jostain syystä heidän tiensä olivat erkaantuneet ja niinpä hän meni naimisiin tämän nykyisen miehensä kanssa. Hellevi ei ollut siinä kyläpaikassa ensimmäistä kertaa ja jälleen kerran tämä rouva haikaili sen entisen poikaystävänsä perään.
Niinpä Hellevi oli sanonut talon emännälle, että älä roiku siinä entisessä, joka ei ole nyt mahdollista. Iloitse tästä miehestäsi, jonka olet saanut. Siinä tarvitaan tahtoa.
Ilmeisesti puhe oli mennyt perille, koska silmin nähden tyytyväinen isäntä oli aamulla kysynyt Helleviltä, mitä ihmettä tämä oikein oli sanonut hänen vaimolleen. :003:
-
Nykyajan 'rakkausavioliitto' taitaa olla jokseenkin uusi ilmiö. Aiemmin avioliitot solmittiin erilaisista tarkoituksenmukaisuussyistä ja oikeastaan sukujen tai muiden yhteisöjen kesken. Olin tänä kesänä Volter Kilven kirjasta tunnetussa Alastalon salissa kuuntelemassa kustavilaisen luotsi-, kalastaja- ja laivanvarustajasuvun tarinaa. Ei siihen juuri rakkaustarinoita liittynyt. Avioliitot liittyivät mereen ja siitä saatavaan elantoon. Rakkaus kai opittiin ajan mittaan, jos sille oli jonkinlaiset edellytykset.
Rakkausavioliitolla ei liene sellaista yhteisön tukea kuin vanhan ajan tarkoituksenmukaisuusliitolla. Kaikki on vain puolisoiden tunnesiteistä kiinni. Sillä voi selittää erojen suuren määrän. Kuohuvatkin tunteet laantuvat tai muuttavat kohdettaan.
Voi Pena, olet ollut entisen kurssikaverini kotona. Minä kävin siinä samaisessa Alastalossa kesällä -79. Silloin ei saarella ollut vielä sähköä.
Olen monesti miettinyt, kuinka suurta rakkautta oli kokenut se nainen, joka eli koko ikänsä naimattomana, kun sulhanen kuoli sodassa.
Olenpa tuntenut pariskunnan, jotka todella rakastivat toisiaan. Vaimo oli jäänyt nuorena sotaleskeksi ja pienet lapset sotaorvoiksi. Perheen isä oli pyytänyt ystäväänsä pitämään huolta perheestään, jos hän sattuisi kuolemaan ja ystävä jäämään eloon. Niin sitten kävi.
-
Olisiko siitäkin vähän monenkirjavaa käsitystä, mitä se rakkaus on, ja mitä sen toisen sitten pitäää, minkälainen se saa ja miten se nyt ei mitäkin saa. Useammin se kai näinpäin on: Kun et sinä koskaan mitään.
On niin tyhjentävästi sanottu tuokin, että kun sen monesti mielessään kuuntelee niin kysyyhän sitä, monestiko kumppani jaksaa nuo sanat kuulla. Kun et sinä ikinä mitään. Tai kun sinä aina - ja yleensä jotakin kielteistä. Ei ainakaan mitään, mikä osoittaa että kyllä rakastan, mutta myös kunnioitan sinua.
Ja miten äkkiä ne on sanottu.
-
Ku ees joku joskus jotain jollekin, mutku ei kukaan koskaan mitään kellekään, ku kaikki aina vaan. :017:
-
Nykyajan 'rakkausavioliitto' taitaa olla jokseenkin uusi ilmiö. Aiemmin avioliitot solmittiin erilaisista tarkoituksenmukaisuussyistä ja oikeastaan sukujen tai muiden yhteisöjen kesken. Olin tänä kesänä Volter Kilven kirjasta tunnetussa Alastalon salissa kuuntelemassa kustavilaisen luotsi-, kalastaja- ja laivanvarustajasuvun tarinaa. Ei siihen juuri rakkaustarinoita liittynyt. Avioliitot liittyivät mereen ja siitä saatavaan elantoon. Rakkaus kai opittiin ajan mittaan, jos sille oli jonkinlaiset edellytykset.
Rakkausavioliitolla ei liene sellaista yhteisön tukea kuin vanhan ajan tarkoituksenmukaisuusliitolla. Kaikki on vain puolisoiden tunnesiteistä kiinni. Sillä voi selittää erojen suuren määrän. Kuohuvatkin tunteet laantuvat tai muuttavat kohdettaan.
Tuota, enpä oikein usko tuota. Tietysti se on voinut pitää paikkansa laivanvarustajasuvuissa ja joissain rikkaissa suvuissa, mutta kuinkahan monta prosenttia kansasta heihin on kuulunut. Heistä on sitten kirjoitettu kirjoja ja tehty muistiinpanoja jälkipolvia varten.
Eivätköhän liene tavalliset pulliaiset menneet ihan rakkaudesta naimisiin. Heistä ei vain ole tehty muistiinpanoja. Kuten mainitsin jo aiemmin, niin järjen käyttö ei sulje pois rakkautta.
Kun rakastuminen (=höyrähtäminen) on mennyt ohi, on sillä rakkaudellakin tilaa alkaa vähitellen kasvaa. Viidentoista vuoden kuluttua voisi ehkä varovasti arvella, että saattaapa tässä olla sitä rakkauttakin mukana. Siitä se sitten lisii vuosi vuodelta.
Lienee se höyrähtäminenkin tarpeen. Avioliittoa voisi kauniisti verrata vanhaan traktoriin, jonka moottori käynnistetään bensiinillä ja vaihdetaan moottorin lämmittyä polttoaine työurakkaa varten petroliksi.
Mt
Riippuu siitä, mitä rakastumisella tai höyrähtämisellä tarkoitetaan. Minä ainakin muistan olleeni sekä hyvin rakastunut että jalat maassa. Seurusteluaikana kävimme tosi paljon hyvin syvälle luotaavia keskusteluita ihan käytännön asioista ja niitähän riitti. Tottahan suhde muuttuu koko ajan ja niinhän sen pitääkin muuttua, mutta kyllä minä edelleenkin rakastan aviomiestäni.
Ymmärtääkseni monesti eron taustalla on sitä, että halutaan aina vain olla rakastumisvaiheessa (lue: höyrähtämisvaiheessa).
-
Lyhyt kommentti: Pena on varsin oikeassa. Avioliitoista sovittiin kyllä niitten "pulliaistenkin" ollessa kyseessä. Nuorilla on ollut harvoin vapautta valita kumppaniaan. Jos nyt haluaa hyvin helposti päästä sisälle tyyliin niin Anni Blomqvistin kelpo kirja "Myrskyluodon Maija" kuvaa kuinka tyttäriä naitetaan - ja kun pitäisi ikäjärjestyksessä ottaa niin siitäkin tulee pulmia. "Pohjantähden" torppariperheet sijoittuvat jo aika lähelle meidän aikaamme, eli Akselin ja Elinan häävalssia on tanssittu satakunta vuotta sitten. Maijan tarinaa jaksaa tällä helteelläkin lukea.
Toiseksi: Avioerojen syitä on yhtä monta kuin on erojakin. Enpä oikein usko enää tuohon "hullaantumisvaihe"-teoriaan, siksi monet aloittavat pitkässä avoliitossa jossa tavaransa saa vaivattomammin pakattua jos tämä hehkuvaihe olikin se ainut toivottu - ilman juristia. Kyllä siinä täytyy tulla toimeen vanhempien, vanhemmaksi tulemisen ja lisäksi toisen ihan odottamatta esille puhkeavien piirteiden kanssa: Kas, en tiennytkään että olet periodijuoppo kun silloin nuorena ei juotu, ja tulipa itsellesikin yllätyksenä että olet humalassa väkivaltainen.
Joskus uskoin että ihmiset eroavat lähinnä huvikseen - tai saadakseen uutta huvia. Nyt alkaa vaikuttaa siltä että syyksi se on sittenkin harvinainen. Ero on suuren surun aihe aivan aina, eikä siihen ryhdytä lainkaan niin impulsiivisesti kuin olen nuorena kuvitellut. Sen sijaan olen entistä enemmän miettinyt mikä ne liitot lopulta rikkoo kun rikkihän ne menevät jotta korvissa ruskaa. Joskus kyllä ihan avio-rikos. Mutta useimmiten kai se että unohtuu toinen luvattu: eikö niissä myötä-ja vastamäissä myös olisi tarkoitus, ja kuten elämässä missä vain, jo tarkoituksenmukaista hyvän säilyttämiseksi kunnioittaa sitä toista...??
Mutta kevytmielisesti en enää heitä että eiköhän se siksi vaan kun... ja nämä ovat näitä Leenan vakavia puheita.
-
Minäpä sanon rohkeasti mielipiteeni kaikenlaisiin avioliittoihin kun kerran Pirska vähän mielipiteitä kaipaili.
En ymmärrä enää nykyään, miksi se hyvä ja rakastava parisuhde papin aamenta vielä kaipaisi. Jos joku sen haluaa niin ok. Samalla tavalla ero voi tulla avioliitossa ja avoliitossa, mutta avosuhteesta on helpompi lähteä.
Ja sama pätee mielestäni myös "sukupuolineutraaleihin" suhteisiin ja liittoihin. Kirkko voisi aivan hyvin pitää näppinsä erossa näistä asioista paitsi jos pari aamenen välttämättä haluaa.
-
Samoin minulla on nyt mielipide, keskustelen siitä ja muutan jos osoittautuu että erehdyn, mutta:
Kaikki parisuhteet tulisi rekisteröidä automaattisesti maistraatissa joka tapauksessa. Kyseessä on moniulotteinen juridinen sitoumus, joka juridisin toimin myös puretaan. Jos sitten halutaan siunaus, niin sen kyllä saa- ja se todella muistuttaa vihkikaavaa niin että kyllä se prinsessoille passaa. Miettiväisesti kyllä katselin erään liiton siunaamista. Kun vaimoke halusi nätit juhlat niin tällä aloitettiin - ja nätit ne olivatkin, hienoimmat hauskimmat ja esteettisimmät missä ikinä olen ollut. Mutta kun sulhanen on eronnut kirkosta ja käsittääkseni juuri ateistisen vakaumuksensa tähden - miten hän nyt yhtäkkiä semmoisen siunauksen on tahtomassa mihin ei usko - jonka antajaan ei usko? Mutta olihan se hyvin kaunista, eli kyllä, saadaan kaunis juhla. Kyllä minä sen siunauksen suon jos mitä. En vain käsitä sitä sulhasta. No laveasti ajatellen - ei hän kastettaessakaan uskoaan tunnustanut, kunhan paerkui. mutta missä menee jo sitten raja siihen että ollaan pilkan puolella - yksi lysti-ajattelussa minusta aletaan sitä lähestyä.
Mutta sen kummemmin ei sitten ole seurakuntaa vaivattu.
Eli en tajua tuota ikuista hätää: Jos ne sitten eroaa kirkosta jos ei niitä nättejä häitäkään. No, onhan se vero tarpeen, kiinteistöjä on oikeasti hoidettava ja hautuumaitakin. Mutta en ole vielä kuullut kenenkään suusta: En soisi ihmisten jättävän kirkkoa, koska.
Koska mitä? Koska sillä nyt yhtä kaikki on hallussaan aarre jota ihminen kaipaa ja tarvitsee elämän koettelemuksissa: Sana sovituksesta, kertomus lohduttajasta joka ei jätä, tieto vierellä kulkijasta joka ei hylkää. Sana iankaikkisesta elämästä. Lueskelin tuossa Lutherin saarnoja. Synnin vielä järkikin käsittää - evankeliumin vain usko.
Vetelin mutkia suoraksi tuolla alussa, ja kas ihmettä, koko ketju kauhistui. Eli heteroille kaikki vapausasteet. Pääasia ettei olla homoja.
-
Minäpä sanon rohkeasti mielipiteeni kaikenlaisiin avioliittoihin kun kerran Pirska vähän mielipiteitä kaipaili.
En ymmärrä enää nykyään, miksi se hyvä ja rakastava parisuhde papin aamenta vielä kaipaisi. Jos joku sen haluaa niin ok. Samalla tavalla ero voi tulla avioliitossa ja avoliitossa, mutta avosuhteesta on helpompi lähteä.
Ja sama pätee mielestäni myös "sukupuolineutraaleihin" suhteisiin ja liittoihin. Kirkko voisi aivan hyvin pitää näppinsä erossa näistä asioista paitsi jos pari aamenen välttämättä haluaa.
Avosuhteesta on helpompi lähteä, mutta kyllä avioliitostakin on melko helppo nykyään lähteä. Riittää, että toinen käy poliisilaitoksella ja jättää avioerohakemuksen, jossa ei tarvitse edes mainita syytä. Siitä puolen vuoden harkinta-ajan jälkeen ero voidaan vahvistaa. Siinäkään toisella osapuolella ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa, jos eron hakija päättää että ero tulee voimaan. Sen jälkeen tulee ositus ja sillä selvä.
Avoliitossa jää tämä poliisilaitoksella käynti väliin, mutta kai heidänkin täytyy jotenkin jakaa tavaransa. Lieneekö helpompaa kuin ositus.
-
Avoero on hankalampi, kun siihen ei ole sääntöjä.
-
Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.
-
Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.
Sinnepäin... sanoo kokemuksenaan kaveri, ihan profaani tyyppi, että käsittämätöntä se vaan on kuinka asenne muuttuu kun on sitouduttu - en tiedä missä, oletan että maistraatissa nämä. Oli kuulemma jokin "tästä pääsee karkuun" fiilis siihen saakka hänellä.
Vaikea juttu tämäkin. Tekee mieli välillä ajatella muuta kuin kuudetta käskyä.
-
Nykyajan 'rakkausavioliitto' taitaa olla jokseenkin uusi ilmiö. Aiemmin avioliitot solmittiin erilaisista tarkoituksenmukaisuussyistä ja oikeastaan sukujen tai muiden yhteisöjen kesken. Olin tänä kesänä Volter Kilven kirjasta tunnetussa Alastalon salissa kuuntelemassa kustavilaisen luotsi-, kalastaja- ja laivanvarustajasuvun tarinaa. Ei siihen juuri rakkaustarinoita liittynyt. Avioliitot liittyivät mereen ja siitä saatavaan elantoon. Rakkaus kai opittiin ajan mittaan, jos sille oli jonkinlaiset edellytykset.
Rakkausavioliitolla ei liene sellaista yhteisön tukea kuin vanhan ajan tarkoituksenmukaisuusliitolla. Kaikki on vain puolisoiden tunnesiteistä kiinni. Sillä voi selittää erojen suuren määrän. Kuohuvatkin tunteet laantuvat tai muuttavat kohdettaan.
Just noin.
järkiavioliitto on hyvä idea ja, kun vanhemmat valitsevat puolison niin sen mukaan sitten on elettävä.
Tunteet tulee ja menee, mutta kukaan ei voi ennustaa mitä edessä on. Siksi jonkunlainen järkiavioliitto voisi olla hyväksikin.
Kivaahan se tietysti on ihastua ja rakastua, mutta niilläkin on loppunsa niillä tunteilla luulisin..
Lopullinen totuus mikä on hyvä on kait aina ei kenenkään muun kuin jumalan tietämisessä.
Kyllä suurin osa ihmisistä kun valitsee kumppaninsa katsoo myös toisen yhteiskunnallisen aseman, rahatilanteen, koulutuksen ja muut asiat.
Harvemmin lääkäri menee hoitajan kanssa naimisiin.
Rakkaus avioliitto käy, jos ja sitten tulee noita edellä mainittuja juttuja.
-
Harvemmin lääkäri menee hoitajan kanssa naimisiin.
Ehei vaan useammin...erityisen useasti... miksi sinä luulet meidän työssä käyvän? Ei ole mitään riuskaa hoitopoikaa parempaa kohdetta jossa silmiään lepuuttaa... kerrankin nuorena olin yhteen ihan sikinsokin ja onneton kun minut torjuttiin. No selvisihän se syy sitten about 25 vuoden kuluttua: Meitä yhdisti liian moni asia. Sekin, että pidämme pojista... oivoi...
-
Avoero on hankalampi, kun siihen ei ole sääntöjä.
Eihän se aivan näin ole. Siihen sovelletaan nykyään myös lakia.
-
Kaikki parisuhteet tulisi rekisteröidä automaattisesti maistraatissa joka tapauksessa. Kyseessä on moniulotteinen juridinen sitoumus, joka juridisin toimin myös puretaan. Jos sitten halutaan siunaus, niin sen kyllä saa- ja se todella muistuttaa vihkikaavaa niin että kyllä se prinsessoille passaa.
Jos maistraatit joutuisivat rekisteröimään jokaisen parisuhteen ilman kirkon apua, niin tarvittaisiin muutama kymmenen lisää työntekijöitä ja se taas maksaa valtiolle rahaa. Avioliittoon vihittäköön edelleen kirkossa. He, jotka tarvitsevat rekisteröidyn parisuhteen, menkööt maistraattiin.
-
Ikivanha ketju, mutta olkoon sillä tunnen pakottavaa tarvetta kompata Leenan ajatusta, joka on (kai) juuri se mitä itse olen miettinyt.
Minä olen kirkon homokantaan tyytyväinen siinä vaiheessa, kun kirkko suhtautuu homoparisuhteisiin tasan samoin kuin eron jälkeen toisen kumppanin kanssa pariutuviin heteroihin. Sillä ei niin ole väliä, mikä tämä suhtautumistapa on - salliva vai kieltävä -, kunhan se on johdonmukaisesti sama. Huoruuttahan se uudelleen avioituminen Raamatun mukaan on, eikä sellaisena yhtään homostelua pienempi synti.
Omituisinta on, kun muuankin tuntemani mies ensin perheensä ryypättyään, sitten uskoon pamahdettuaan ja uskonsisaren kanssa avioiduttuaan katsoo aiheekseen mollata homoja. Luulisi että hän jos kuka eläisi nyt nöyränä ja siveänä ja hiljaisena loppuikänsä selibaatissa. Sehän on helppoa, homokin siihen pystyy!
Muuten olisin kyllä veronmaksajana valmis osaltani kustantamaan pakollisen siviilivihkimisen vaatiman lisätyövoiman maistraateissa. Itse tilaisuushan voisi olla silkka lyhyt muodollisuus. Prinsessaleikkejä haluavat kääntykööt sitten papin tai vaikka pro-seremonioiden puoleen. Itse vierastan prinsessähäitä ja papin käyttöä niissä yhtenä asiaankuuluvana koristeena, mutta toisaalta on kai papin kaikkiin pahoihin paikkoihin mentävä, armahdettava pinnallisia seurakuntalaisiaan ja suostuttava vaikka esiintymään vähän pellenäkin? Yksittäiselle papille antaisin kyllä luvan omantunnonsyistä kieltäytyä vihkimisistä, mutta olkoot sitten johdonmukaisia yllä luonnostellulla tavalla.
Jos oikein tiukan perinteisen kristilliselle linjalle lähdettäisiin, niin kyllähän avioliittoon sitten kuuluisi se lasten hankkiminen, jos Luoja suo - eli jos siihen ei lähtökohtaisesti ole mahdollisuuksia esimerkiksi iän, vamman tai transsukupuolisuuden takia, niin ei sitten varmaan pitäisi avioituakaan?