Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Leena - 22.04.10 - klo:10:56
-
Mietin pitkään, kirjoittaako tästä. Miksi häiritsisin niiden uskoa, jotka ajattelevat ja uskovat toisin? Luottavat siihen, että Jumala heitä johdattaa, että järki on suorastaan tämän luottamuksen vihollinen numero yksi?
Toiseksi --- miksi jälleen puhuisin itsestäni? Eikö se ole, no, aika itsekeskeistä?
No, olen ajatellut ja kirjoitan. Joku päätti keskustelun kuvaamalla miten Herra johdatti hänet maatalonemännäksi, tehtävään joka vastasi täsmälleen hänen kouluaikaisia mieltymyksiään, ja toimia joissa hän oli lahjakas. Mutta elämä ei ole loppuun eletty. Ehkä - siis, ehkä joku jolla ei ole mennyt yhtä nappiin, jopa löytää jonkin ajatuksen, joka rohkaisee ja lohduttaa. Ehkä keskustelu järjen roolista saa sijansa - tai, Jumalan antama järki saa sijansa, emmekä sitä enää pelkää.
Ja Freudhan käytti aina itseään esimerkkinä. Kun häneltä kysyttiin miksi, hän sanoi että muu ei ole mahdollista, kun Wienin pienissä juutalaispiireissä kaikki tuntevat toisensa, hänellä on lääkärinä vaitiolovelvollisuus, ja sitäkään riskiä ei sovi ottaa että tapausesimerkeistä joku tunnistettaisiin. Tuntekoot hänen neuroosinsa - ei toisten. Tuntekoot foorumilaisetkin nämä minn koruttomat kysymykseni - ei esimerkiksi potilaideni. En tiedä osuko tänne tutt - muu ei ole sallitta, ja minuun oin voitava luottaa. Tämä esipuheeksi. Koettakaa kestää - jatko on lyhyempi.
En tiedä ennätänklö edes osallista keskusteluun, on taas hommaa, mutta yritän.
-
Meille oli opetettu: Kun kuljet rukoillen, Jumala johdattaa sinua. Pyydä Herraa avaamaan ovi tiedekuntaan tai sulkemaan se, ellei Hän halua sinun opiskelevan esimerkiksi lääketiedettä. Siitä ei puhuttu mitään, kannattaisiko harkita omaa soveltuvuuttaan ammattiin, esimerkiksi.
Näillä mentiin, ja "Herra avasi oven". Vakava sairaus puhkesi osittain työperäisesti, keskushermosto ei vain kestänyt 36 tunnin työrupeamia. Seurasi pitkiä lääkekokeiluvaiheita komplikaatioineen ja ongelmineen, ja ajoittaista työkyvyttömyyttä, joka näytti lopulliselta. Sitten puhkesi sivusairaus joka voi viedä hengen, jonka lääkekulut lähestyvät kymmentä tuhatta tonnia vuodessa, sillä se "ei ole hoidettavien sairauksien listalla". Ilman kuolee. Hoidon korvaaminen millään tavalla on tällä hetkellä lain vastaista. Ei perustuslain tietystikään, mutta myöhemmin säädettyjen asetusten.
Tällöin viitoslainen ent lehtorimme sanoi minun rikkoneen Jumalan tahtoa kun olin lukenut lääkäriksi. Siksi olen siinä missä nyt olen. Siksi tuli sairaus ja köyhyys - tilanteita joissa on pitänyt valita, ostetaanko lääkkeet vai ruoka. MInä todella tiedän mitä on elää ilman syötävää useta päiviä - kun joka ryyni ja jauhon hippu on käytetty.
Siis, ei ollut vielä leipäjonoja enkä tiennyt että diakoniatoimisto olisi auttanut, olin huonosti perillä diakoniatyöstä ylipäätään - opettajamme olivat keskittyneet seurakunnan nuorten opetuksessa muihin teemoihin. Jumala siis oli joko suuttunut minulle Hänen tahtonsa rikkomisesta, tai olin harhautunut muutoin - kuinka, jäi epäselväksi.
En ymmärrä vieläkään kuinka olisin voinut tuon tarkemmin tietää Jumalan tahtoa ja johdatusta kohdallani. Siihen saakka olin mennyt kuin lapsi, oikeastaan edes ajattelematta. Rukoilin ja uskoin että Jumala minut tiedekntaan johti, kun kerran rukoilin - no, tietysti piti lukea pääsykokeisiin, mutta en nähnyt sitä Herran tahdon vastaiseksi.
Ehkä foorumilaiset ymmärtävät tämän asian minua paremmin?
-
Hei Ikävöivä, mie olen se emäntä.
Kuitenkaan mielestäni Jumalan johdatus ja oman järjen käyttö ei ole vastakkaisa asioita. Minä pyrin aina käyttämään järkeä. Onhan Jumala minulle sen antanut. Uskon, että Jumala voi vaikuttaa järkeni kautta. Jos kuitenkin omat järjenpäätelmäni menevät harhaan, uskon, että Jumala voi johdattaa omasta toiminnastani huolimatta minua oikeaan suuntaan.
Olen tässä vuosien varrella ollut mukana kaikenlaisessa viidesläisessä ym. toiminnassa. Oma ajatusmaailmani on kuitenkin alkanut muuntua. Aloin kokea vierautta viidesläisyyteen. Ajatusmaalilmani oli muuttunut körttiläisyyden suuntaan. Itse en kuitenkaan löytänyt tietäni körttiläisyyden pariin, koska olin lapsuudessani saanut väärän kuvan körttiläisyydestä. Järkeni ei tässä auttanut, kun en osannut etsiä saman kaltaisesti ajattelevia körttiläisyyden parista. Tyttäreni alkoi vuosi sitten houkutella minua mukaan. Täältä sitten löytyikin mieleiseni porukka. En kutsu tätä tapahtumaketjua sattumaksi vaan Jumalan johdatukseksi.
Toinen esimerkki: Aloin syksyllä 2008 opiskella työn ohessa. Mietin harkitsin ja rukoilin johdatusta. Koin johdatukseksi mennä opiskelemaan. Viime talvena totesin sen käyvän liian raskaaksi minulle ja lopetin kesken. Olinko ymmärtänyt Jumalan johdatuksen väärin? Eikö minun olisi pitänytkään alkaa sitä opiskelua? Teinkö väärin kun lopetin, vaikka uskoinkin Jumalan johdatukseen?
Ei minulla ole mitään varmaa vastausta noihin. Siitä huolimatta uskon Jumalan johdatukseen.
Olen myös huomannut, että siitä opiskelusta, jonka ehdin suorittaa, on minulle ollut jo hyötyä. :icon_wink:
-
Kiva kirjoittaa tähän Pyryharakan perään meidän keskinäisistä johdatuksistamme.
Minä rekisteröidyn foorumille puolitoista vuotta sitten Maunon neuvosta. Tiitiäisen ilmestyttyä jonkin ajan kuluttua löysin sukulaissielun. Ilmeni että tyttönen on minua reilusti yli 40 vuotta nuorempi. Eipä haitannut.
Sitten johdattui Tiitiäiselle kesätyöpaikka Lahteen. Niissä yhteyksissä tutustuimme lähemmin ja lämpimämmin. Siten tutustuin myös äiti-harakkaan. Meitä yhdistää kovasti etelä-karjalaisuus ruokaperinteineen, eläinrakkaus, ja käännynnäis-körttiläisyys.
Oman elämäni vauhti-vuosista olen kertonut. Niihin ei auttanut muu kuin äkkipyssäys kuin seinään, jotta tulin Pelastajan tutuksi. Samalla ryminällä viidesläisyys hotkaisi minut kaikkineni. Luulin olevani oikeiden uskovaisten joukossa, vaikka totuudessa on sanottava että se hurskastelu valkeni minulle heti. Luulin vain ettei muunlaista oikeaa uskoa olekaan.
Kai oli minulle johdatettu näin. Opiksi ainakin on tullut otettua nyt kun tiedän tämän armon kerjäläisten alatien kulun ilman vaatimuksia.
Johdatettu on sisäiseen rauhaan ja iloon, jota en koskaan löytänyt pyhitys-opissa.
Johdatettu on uusia ystäviä taaksejääneiden tilalle. Ajatustelun vaihto ja ajatuksien luku täällä foorumilla on ollut minulle parasta elämänkoulua toivossa ja totuudessa.
Pidän oman elämänkulkuni tätä kautta kun vanhetessa on ymmärrys lisääntynyt ja rakkaus lähimmäiseen tähdentynyt oikeana Jumalan lahjana.
-
Hei Ikävöivä, mie olen se emäntä.
Olinko ymmärtänyt Jumalan johdatuksen väärin? Eikö minun olisi pitänytkään alkaa sitä opiskelua? Teinkö väärin kun lopetin, vaikka uskoinkin Jumalan johdatukseen?
Ei minulla ole mitään varmaa vastausta noihin. Siitä huolimatta uskon Jumalan johdatukseen.
Olen myös huomannut, että siitä opiskelusta, jonka ehdin suorittaa, on minulle ollut jo hyötyä. :icon_wink:
No tervepä terve, niinhän se olikin.
Ehkä se körttispappi, joka torppasi koko ajatuksen Jumalan johdatuksesta, tahtoi hillitä tuon tyyppistä kyselyä. Tietenkin pitäisi saada vastaus häneltä itseltään ollakseen varma. Hän selitti, että nämä kuuluvat tässä meidän luterilaisessa ajattelussamme (joka on vain yksi tapa ajatella, tietty) "ehdonvallan asioihin" - termi jonka saa joku viisaampi avata - ihmisen luvallisesti valittavia käsitin itse. Eli on kuin elämä ojentaisi tarjotinta: Ota vain joko tuo voileipä jossa on kurkkua tai tuo jossa on tomaattia päällä - minä, sinun Herrasi ja sinun Jumalasi hyväksyn kuin päin vaan. Nämä meistä suuret valinnat saattavat olla niitä kurkkuja tai tomaatteja...niin. MInulle jäi pysyvä hätä niistä joilla ei ole kurkkua, ei tomaattia, sillä nälkiintyminen on ikävää. Painoin alimmillani 42 kiloa - vakava alipaino - ja minulla oli koko ajan nälkä, vaikka olisin saanut kuinka paljon ruokaa. Nyt se ei totisesti enää näy...voisi olla vähemmän...mutta ongelmana on terveellisen ruoan hinta. Itse valmistaen kyllä pystyy paljoon ja raha riittää toisillekin.
Ymmärsin niin, ettei noista pidä ainakaan syyllistyä, eikä ylipätään haaskata aikaansa noihin kysymyksiin. Opiskelusta on aina hyötyä. Tosin tietysti erikoislääkärin tutkinto...hm. Se maksoi montako miljoonaa verorahoja markka-aikaan - perustutkinto, oliko se 6 miljoonaa, taisi olla,, ja viehän se 12 vuotta jos nopeasti toimii. Ja jos se vielä vie terveyden, on meidän vedettävä vain yksi johtopäätös: JOS Jumala ajatteli ja on ylipäätään "liittosuhteeseen asettuva" Jumala (selasin kummitytön pääsykoekirjoja) Hänen näkemyksensä meidän hyvästämme poikkeavat suuresti omistamme.
Siksi minun on kerta kaikkiaan sen lehtorin kommentit hyljättävä erheellisinä, ja näin on, vaikka asia on vanha eikä enää tunnu pahalta. Kyllä hän erehtyi...ei Hän. En enää etsi "johdatusta" lillukanvarsista, ja pidän mahdollisena että minulle suuri on Jumalalle pikkujuttu.
Kaipa koko juttu on nurinpäin. Mitäs nyt? Kuinka suhtautua, kuinka sopeutua? Etsimään omasta elämästä niitä merkkejä johdatuksesta, vai ei ollenkaan. Turvallisuuden tuo vie aika totaalisti - täytyy kysellä sitä nyt sitten, että antaisko.
Usein muistelen sitä elokuvaa jossa keskitysleirin vangit päättivät haastaa Jmalan oikeuten. No, juristit osasivat asiansa, ja argumentaatio oli pätevää. Jumala todettiin syylliseksi. "Entä nyt" jok kysyi, kn heitä haettiin kaasukammioon. "Rukoile", vaastasivat toiset.
MUtta nyt ikävöivää ikävöidään ellei hän häivy työmaalleen. Kauhistus ajan kulua.
-
Kaipa koko juttu on nurinpäin. Mitäs nyt? Kuinka suhtautua, kuinka sopeutua? Etsimään omasta elämästä niitä merkkejä johdatuksesta, vai ei ollenkaan. Turvallisuuden tuo vie aika totaalisti - täytyy kysellä sitä nyt sitten, että antaisko.
Niin me ihmiset ollaan hyvin erilaisia. Toista saattaa johdatuksen ajatteleminen viedä kovaan kipuiluun miettiessään, mikä on Jumalan tahto, mitkä on merkit jne. Toinen taas kokee sen turvallisena ja helppona elämänä. Minusta on niin turvallista, kun luotan, että loppuviimeksi ollaan kuitenkin Jumalan kämmenellä, meninpä minä syteen tai saveen.
Silloin tällöin päädyn rukoilemaan: "Herra tutki minut ja tarkasta tieni, jos se on vaivaan vievä, niin johdata minut oikealle tielle." Ei se poista minun vastuutani tekemisistä ja tekemättä jättämisistä, mutta se on jonkinlainen perusturva. :eusa_pray:
-
Tiedä häntä. Jostakin syystä olen alkanut kavahtaa tuota "kipuilu"-sanaa ainakin omalla kohdallani. En liene niin kärsinyt kuitenkaan, että kuvaisin kohtaloani niin juhlallisin nimin. Tai, olen nähnyt paljon ja pahempaa. Se on aika, no, dramaattinen ilmaus.
Tietenkin olen miettinyt missä olisin ja kuinka ajattelisin, ellei elämäni ja jumalasuhteeni taitekohtaan olisi osunut tähän kysymykseen vastaamaan henkilöä, joka osoitti tuon ajattelun pätemättömäksi ja pitämättömäksi. Lienee johdatusta kohdallani tavata sitten tällainen körttiteologi, syvästi uskova mies. Itsestäni vaikutti kyllä siltä, että hän puhuu nyt jossakin määrin ohitseni, eli omassa nuoruudessaan koko heidän perhettään suorastaan kiusanneille viidesläisille yhtenä joukkona. Tulin siltä paikkakunnalta, siinä kaikki, ja teemakin on leimallisesti viidesläinen.
Silloin oltiin selvässä taitekohdassa jonka huomasin. Kysyin: Jumalaltako tämä tulee? Oma kysymykseni jatkui vielä silloin, että no sitten ei ole hätää. Hän osoitti ja uskon että aivan oikein, että ei, ei, koko lähtökohta on väärä. Noin ei saa ajatella, se ei ole ainakaan luterilainen ajatus, me kannamme tse vastuun ja olemme velvoitetut käyttämään järkeämme. Sairastuminen on kuitenkin tapahtuma jota ei voi säädellä järjellä eikä vastunotollakaan, ainakaan omassa tapauksessani. Se tulee.
Kun minulle osoitettiin selkeästi etten voi näin ajatella, jankutin aikani, mtta olin ensinnäkin huonossa hapessa, todella sairas, joten en varmaan osannut esittää kysymystäni oikein. Pappi puolestaaan kävi kanssani läpi jotakin joka ei kuulu minun elämääni ollenkaan: "Niin sinä tietysti uskot johonkin ihmeelliseen sunnitelmaan joka täytyy toteuttaa, ja jos nyt muttaa tälle kadulle eikä tuolle niin hirveitä tapahtuu". Enhän minä. Näin sen, mutta hän oli silti vakuttava myös suhteessa minun tilanteeseeni.On merkillistä, miten yksi keskustelu - tai yksi keskustelu ja viisi e-mailia - saattaa kääntää koko ajatuksen kulun, jos on itse liian huonokntoinen edes ajatellakseen - oireet väsyttivät todella kovasti..
Tuonhan sanoin: En haluaisi sohaista niitä enkä vietellä epäilyyn joiden on hyvä olla kuten juuri nyt ovat. Jos on varma ja voi hyvin, mielestäni ei kannata lähteä kiusaamaan itseään koko teemalla. Jos taas löytyy niitä, joilla on minulle vastaksia tuosta, jotakin jota en vielä ole kuullut, olisin varsin kiitollinen. Jos taas ei ole, niin eihän sille mitään mahda, saattaa hyvin olla ettei teema ole kovin keskeinen herännäisyyden hengellisessä kyselyssä. Se koskettaa ihmistä näissä jonkinlaisissa rajakokemksissa, kuten kuolemanvaaraan joutuminen, tai muu. Silloin tuollainen turvallisuus olisi suuriarvoista, ja luja vakuutus siitä että niin ei tule uskoa, osui kohdallani vähän, ehkä, hankalaan vaiheesen. Vaikea sanoa. Jos siis uskoo johdatukseen, uskoo kai tässäkin?
-
Ja tästä henkilöstä vielä. Minlla ei ole kerta kaikkiaan pahaa sanottavaa koko ihmisestä --- joskus koko juttu tuntuu epäoikeudenmukaiselta kerrottavaltakaan. Mutta kun tätä ei oikein muuten ymmärrä. Siinä on ihminen, joka todella välittää seurakunnastaan, eikä ole meistä kummankaan syy,. että hän on kertomiensa mukaan kärsinyt aika lailla viitoslaisten tempauksista. Foorumi ei ole eri suuntaa edustavien kritisointia varten -- voisiko sanoa, että sillä herätysliikkeellä osuivat olemaan jotkin pakolliset lastentautitaipumukset ja ehkä paikallisesti hyökkäävää väkeä, kun hänen perheensä siellä asui. Muistot sitten virisivät kun me kohtasimme, ja minä tulin kysymyksineni.
Hyvä tapa voi olla "kysellä Jumalalta suoraan" - antaa Raamatun sanan vaikuttaa itseensä ja ymmärrykseensä. Mutta meillä on myös seurakunta oppiaksemme, ja pappisvirka opetustakin varten. Ei ole tarkoitus olla kristitty privaatisti. Kehittää äkkiä uudenmallista uskoa. :003: näin arvelen.
-
Soutaessa näkee vain sen mistä on tullut. Jos vääntää niskaa ja kurkkii koko ajan taakseen eli yrittää nähdä eteenpäin, vene harhautuu helposti suoralta kurssilta. Kartan ja kompassin avulla onnistuu oudoilla vesillä, yleensä. Olen aika haka lukemaan karttaa. Kun sitten vene karahti väärän saaren rantaan, oli aikaa lukea ne pienetkin präntit. "Alueella magneettisia häiriöitä."
Perinteiseen saarnatapaan tässä kohdassa todetaan, että näin on myös meidän ihmisten elämässä.
Mt
-
Olen kuullut Afrikasta (en muista mistäpäin) sanonnan, että menneisyys on edessämme ja tulevaisuus selän takana. Sillä tarkoitetaan juuri tuota, että menneisyyttä voi katsella, mutta tulevaisuutta emme näe. :003:
-
Mennyt aika on afrikkalaisittain tallessa, me ajattelemme sen kuluneen pois ja luulemme omistavamme tulevaisuuden, jota afrikkalaisittain ei ole olemassakaan.
-
Mennyt aika on afrikkalaisittain tallessa, me ajattelemme sen kuluneen pois ja luulemme omistavamme tulevaisuuden, jota afrikkalaisittain ei ole olemassakaan.
Googlehaun tuloksia:
Tulevaisuus on täynnä haasteita.
Tulevaisuus on osaamisessa.
Tulevaisuus on köyhissä viljelijänaisissa.
Sivilisaatiomme tulevaisuus on vaakalaudalla.
Mobiili tulevaisuus on nykypäivää.
Tulevaisuus on saavutettava.
Tulevaisuus on tekstitetty.
Tulevaisuus on nyt.
Tulevaisuus on eessäpäin.
Tulevaisuus on vielä veitsenterällä.
Tulevaisuus on jo täällä.
Tulevaisuus on hybrideissä. (Onko tää joku saariryhmä = Hybridit?) :003:
-
Riitan hakutuloksia omasta menneestä:
Mennyt on lapsuus (muistoja nousee joka päivä)
Menneet ovat vanhemmat ja ainoa veli (muistelen heitä)
Mennyt on liehuva liekinvarsi (valokuvista löytyy)
Menneet ovat kouluvuodet opettajineen(luokkakuvia muutama muistoksi )
Menneet ovat monet vaikeudet (tulevista ei tiedä)
Mennyt on luulo uskovaisuudesta( nyt olen ja uskon)
Mennyt on mennyt maailma( tulevaa ihmettelen)
Minkä menetin sen olen saanut pitää muistoissa.
Tiellä vielä, muistellen ja eläen.Johdatuksessa.
-
Saariryhmä on Hebridit. Sisä-Hebrideistä tunnetuin on Isle of Skye, josta on kotoisin yksi kauneimmista lauluista, Skye Boat Song. Ulko-Hebridit taas tunnetaan siitä, että Knallin ja sateenvarjon erikoisosaston virkamiehet pelkäävät alituiseen joutumista arkistotöihin Ulko-Hebrideille.
-
Mennyt aika on afrikkalaisittain tallessa, me ajattelemme sen kuluneen pois ja luulemme omistavamme tulevaisuuden, jota afrikkalaisittain ei ole olemassakaan.
Tämä oli aika hyvä.
Tämä saa minut tuumimaan, kuinka me ihmiset sen lopulta luomme näköiseksemme. Jos tässä todella liikaa mietitään johdatuksia ja kysellään merkkejä ja suuntia niin me pysähdymme emmekä lopulta rohkene ottaa askeltakaan. Ehkä Pyryharakkakaan ei sentään "joutunut" emännäksi maalaistaloon? Sinä rakastuit ja avioiduit ja siinä vaiheessa varmaan mietit sitäkin kuinka puolisosi tuleva työala vastaa omia toiveitasi?
Maanviljelys on vaativa ammatti, nykyisin ehkä vaativin mitä on, se edellyttää niin suurta ja monenlaista osaamista eläinten hoidosta koneenkäyttöön tai viljelykasvien ja rikkakasvien käyttäytymisestä, jatkuvaa valppautta, paperiviidakossa kahlaamista, ja kaiken aikaa jokin E-tuen raja joko kulkee tai ei klje minun tilani etelä- tai pohjoispuolelta ja joko vie minut konkurssiin tai ei vie. Hyvin senkaltainen tilanne kuin labiili sairaus, jota ei voi olla viemättä työpaikalle mukanaan, ja joka mukana kaikki kaatuu tai seisoo.
Mutta sieltä löytää varmasti myös paljon hyvää ja kiintoisaa ellei ole kauhea marisija koko perusluonteeltaan. Ja kaikesta hyvästä sopii Jumalaa kiittää, eikö.
"Nautin hiljaisuudesta, ja minut pistettiin asumaan hljaiselle alueelle", joku sanoo, joku toinen: Ihanaa, minä hakemalla hainkin ja kyttämälä kyttäsin paikkaa minne ei kuulu katumelu, ja viisi vuotta kierreltyäni löysin - kiitos Jumala kodista!
-
Googlehaun tuloksia:
Tulevaisuus on täynnä haasteita.
Tulevaisuus on osaamisessa.
Tulevaisuus on köyhissä viljelijänaisissa.
Sivilisaatiomme tulevaisuus on vaakalaudalla.
Mobiili tulevaisuus on nykypäivää.
Tulevaisuus on saavutettava.
Tulevaisuus on tekstitetty.
Tulevaisuus on nyt.
Tulevaisuus on eessäpäin.
Tulevaisuus on vielä veitsenterällä.
Tulevaisuus on jo täällä.
Tulevaisuus on hybrideissä. (Onko tää joku saariryhmä = Hybridit?) :003:
Vautsi. Kuulkaa, tämä on julkaisukelpoista, täyspätöistä ja puhuttelevaa runoutta.
Tosin kirjailijan pitäisi olla varmaa julkkis, mutta markkinarako on, hae äkkiä lisenssi ja myy itsesi kirjallisuuskouluttajaksi Edskntaan - vaalit lähestyvät eikä jokainen pääse toiselle (?) kaudelle!
Tai saanko minä... luokaamme teos: Sinä puhut minun sydämelleni, Google.
-
Erityisesti jo rytmisesti tuo, miten se meni, tulevaisus on köyhissä viljelijänaisissa, ja sitten se tulevaisuus - on jo täällä - tulevaisuus --- hei hei hei kulkaas nyt, tämänhän voisi varmasti joku säveltää. Tämä on ihan sävellettävä runo. Mahtaisiko sentään Siioninvirsien seuraavaan lisävihkoon asti yltää, mutta ehkä esittää voi, ainahan voi :003: :003:
-
Salis - rehelliseen kysymykseen rehellinen vastaus.
Oletko sinä kirjailija?
Ellet ole, sinun pitäisi olla.
-
Saariryhmä on Hebridit. Sisä-Hebrideistä tunnetuin on Isle of Skye, josta on kotoisin yksi kauneimmista lauluista, Skye Boat Song. Ulko-Hebridit taas tunnetaan siitä, että Knallin ja sateenvarjon erikoisosaston virkamiehet pelkäävät alituiseen joutumista arkistotöihin Ulko-Hebrideille.
Mutta laitetaanko runon viimeiseksi jakseeksi nyt hebrideissä vai hybrideissä? Käykö F-duuri? Vai olisiko jokin mollisävellaji varmempi?
-
luokaamme teos: Sinä puhut minun sydämelleni, Google.
Ei se ole hyvä nimi... Tulevaisuus on mobiiilipalveluissa tai jotain...jos minua ei vähiin aikoihin näy, olen googlettamassa runokirjaani.
-
Salis - rehelliseen kysymykseen rehellinen vastaus.
Oletko sinä kirjailija? Ellet ole, sinun pitäisi olla.
Olen mä runoja tehnyt, mutta lähinnä kavereille ja rakastamalleni naiselle. :icon_wink:
-
Menneisyys on Hebrideillä,
tulevaisuus hybrideissä.
Kun vaellatte elämän teillä,
elämä on teissä.
-
Tämä oli aika hyvä.
Tämä saa minut tuumimaan, kuinka me ihmiset sen lopulta luomme näköiseksemme. Jos tässä todella liikaa mietitään johdatuksia ja kysellään merkkejä ja suuntia niin me pysähdymme emmekä lopulta rohkene ottaa askeltakaan. Ehkä Pyryharakkakaan ei sentään "joutunut" emännäksi maalaistaloon? Sinä rakastuit ja avioiduit ja siinä vaiheessa varmaan mietit sitäkin kuinka puolisosi tuleva työala vastaa omia toiveitasi?
Maanviljelys on vaativa ammatti, nykyisin ehkä vaativin mitä on, se edellyttää niin suurta ja monenlaista osaamista eläinten hoidosta koneenkäyttöön tai viljelykasvien ja rikkakasvien käyttäytymisestä, jatkuvaa valppautta, paperiviidakossa kahlaamista, ja kaiken aikaa jokin E-tuen raja joko kulkee tai ei klje minun tilani etelä- tai pohjoispuolelta ja joko vie minut konkurssiin tai ei vie. Hyvin senkaltainen tilanne kuin labiili sairaus, jota ei voi olla viemättä työpaikalle mukanaan, ja joka mukana kaikki kaatuu tai seisoo.
Mutta sieltä löytää varmasti myös paljon hyvää ja kiintoisaa ellei ole kauhea marisija koko perusluonteeltaan. Ja kaikesta hyvästä sopii Jumalaa kiittää, eikö.
"Nautin hiljaisuudesta, ja minut pistettiin asumaan hljaiselle alueelle", joku sanoo, joku toinen: Ihanaa, minä hakemalla hainkin ja kyttämälä kyttäsin paikkaa minne ei kuulu katumelu, ja viisi vuotta kierreltyäni löysin - kiitos Jumala kodista!
Minä olen kai vähän onnellinen. :icon_cool:
Itseasiassa olen oikein paljonkin onnellinen. Tuo ilmauksesi josko olisin kokenut "joutuneeni" maatalon emännäksi, kuulosti tosi oudolta ja nurinkuriselta. Aivan kuin Jumala johdattaessaan pakottaisi meitä epämieluisiin elämänratkaisuihin.??
En muista missä kohden Raamattua Jeesus opetti Isästään; jos lapsi pyytää isältään leipää, niin ei kai isä anna hänelle leivän sijasta kiveä, eikä munan asemesta skorppionia. Niin kuinka sitten Taivaallinen Isä ei antaisi lapsilleen hyviä lahjoja.
En väitä, ettenkö minäkin ole saanut kokea vaikeita aikoja elämässäni. Silloinkin olen ollut turvllisella mielellä. Olen luottanut kaikesta huolimatta olleeni silloinkin Jumalan kämmenellä vaikka sydäntä raastoi. Turvallisella mielellä, että kyllä tästä selvitään.
-
Aivan kuin Jumala johdattaessaan pakottaisi meitä epämieluisiin elämänratkaisuihin.??
No, nyt on tulevaisuus myös sävelletty, ei ainoastaan tekstitetty. F-duuriin se nyt meni, oli niin F-duurin kuuloinen runo. Melismoja riittää, pianokomppi jäi tekemättä kun se on niin mänttipäistä puuhaa. Kypsyköön nyt rauhasa vähän. Mitäs tänne?
Itse asiassa minua kiinnostaa kyllä koko tuo johdatuksen ajatus. Mistä se on tullut kristinuskoon -silklä on juurensa juutalaisdessa, jossa Jmala erityisesti johdatti omaisuuskansaansa, olihan koko Exodus erityisen konkreettista menoa. Mitä se on aikojen saatossa merkinnyt - milloin siitä on alettu puhua. Apostolit rukoilivat ja vetivät tai heittivät arpaa, jolloin he kai luottivat sen arvanvedon sisältävän johdatuksen - mitkä ovat sen lähtökohdat uspietistisessä ajattelussa sillä siellähän se on erityisen suosittu aihe - mitä se yksilölle merkitsee ja mitä merkityksiä sille on annettu, yleensä juuri jokin semmoinen ettei Jumala vie epämielusiin kohtaloihin. Siis, tietysti vastoinkäymisiä tulee kaikille mutta lopputulos on onnellinen, ellei nyt saa jotakin nannaa niin Jumalalla on katsottuna paremmat karkit... Se on hieman sukua menestysteologialle, ja itseäni kiinnostaa kyllä se onko sellaista ylipäätään luvattu.
Tähän saattaa lopulta tulla niukasti tulosta jos aloittaa höhlästi kuin minä jollakin surutarinalla, se oli huono avaus. Toivon että väki jaksaa tänne saakka - no ellei niin sitten se ei ole tärkeä aihe, näin ajattelen, ja olisi parempi miettiä muita.
Mutta vastaan sinulle ensin. mutta erikseen. Tämä on jo täynnä tämä ruutu ja minn koneeni jättää kirjaimia pois, koko ajan on vahdittava...
-
Mainostaisin yhtä kirjaa mutta kun ei saa, en mainosta. Uskon nähdyn ja koetun perusteella Jumalan todella vievän - tai, myös vakavasti kristittyjen ja uskollisten rukoilijoiden joutuvan -- käytettäköön nyt mitä ilmausta hyvänsä - erittäinkin traagisiin kohtaloihin. En enää jankuta päivittäin Bonhoefferista vaikka hänen kohtalosa ja koko mies jäi kyllä mietityttämään. Olkoon vielä kertaalleen.
Hän joutui "todistaessaan totuuden puolesta" ensin pidätetyksi dosentin virastaan, se peruutettiin. Sitten puhe- matkustus- ja kirjoituskieltoon, käytännössä kotiarestiin. Sitten natsit pidättivät hänet. Vankilassa hän kihlautuikin, yhtään päivää morsiusparina hänelle ja Maria v Wedemeyerille ei sallittu, lopulta hän katosi. Pala palalta tie sitten jäljitettiin: Prinz-.Albrecht-Strasse --- Sachsenhausen --- Bchenwald --- Flossenbürg. Ja kaiken aikaa hän kamppaili vapautuakseen, perhe järjesti asianajajia, pakokin järjestettiin kerran, toivottomimmasa tilanteessa - hän oli pakotettu peräytymään suojellakseen omaa veljeään. Se oli todellinen, elävä ihmiskohtalo, hän oli ihan todellinen tavallinen ihminen, eikä kukaan voi sanoa että "marttyyrit onkin erikseen", Aivan tuollaiseen johdatukseen kuin Kansanlähetys opettaa hän ei uskonut, se on aivan selvää, hän kyllä käsittelee senkin asian mielessään, mutta Marialle osoitetussa krjeissä hän siitä puhuu. Tosin vain kerran.
JOsks jopa näyttää siltä kuin kristityt hyvin harvoin saisivat niitä parempia karkkeja.
-
Saatan keskustella täällä tästä itseni kanssa, no, käyhän sekin.
Kunnon johdatustarina, joilla sieluja yhä ruokitaan, olisi esimerkiksi sellainen, että yhtäkkiä ovikelloni soisi. Siellä seisoisi hämiintynyt farmaseutti, joka sanoisi, ettei saanut Herralta rauhaa, ennen kun vei nämä vanhenevat ja heiltä sairaala-apteekista poistoon pantavat kalsimsalpaajat juuri tietttyyn osoitteeseen --- lääkkeethän ovat käyttökuntoisia kauan sen "parasta ennen" merkinnän jälkeen, niitä lähetellään kehitysmaihin jatkuvasti. Noh, olisin juri nielaissut viimeisen tabletin. Huomiselle ei olisi ensimmäistäkään, ja tietäisin menehtyväni parissa vuorokaudessa, mutta luottaisin Herraan.
Nyt tämä tuntuu jumalanpilkalta. On löydettävä tyyneytensä muusta. Okei. Minulla on tauti, jota ei ole "hoidettavat" - listalla, eikä Suomen Eduskunnalle mahda mitään Isä Jumalakaan. Meidän työlainsäädäntömme sitoo ansaintaoikeden eläketuloon, aivan oikeinkin, mutta nyt se indeksileikkauksen tähden sulaa kuin kinos auringossa. Viime vuonna sai tehdä työtä 16 tuntia, tänä vuonna 12. No eihän mikään yksikkö pyöri 12 lääkärityötunnilla, eli ylitöitä on tietenkin tehtävä noin reilusti tuplat siitä tulee ja ihan ookoo, mutta palkka maksetaan siitä 12 tunnista. Ensi vuonna 8 tunnista. Ensi vuonna viimeistään ollaan kovan edessä, en pysty maksamaan lääkkeitä, niiltä on evätty peruskorvattavuus koska ne hintalautakunnan sanoin ovat liian kalliita, eli lääkekatto joka torppaa liian suuret kulut ei niitä koske.
Mutta se on sitten. Sinä olet jossakin tässä, Isä Jumala, ja joskin tämä, että on parempi yhden kuolla kuin koko kansan hukkua (valtionvelkaan) osoitti minulle liian suuria saappaita, nin jokseenkin näin sanoin minulle KELAsta, KEVAsta ja Eduskunnan Oikeusasiamiehen kansliasta vastattiin.
Mutta asene oli minusta kyllä sivistyneempi kuin silloin...Sinähän muistat. Ne olivat pahoillaan. Ja sanoivat, että harmin paikka. Ja minä kun velä tiedän etten ole ainoa. Isä Jumala, ei se mitään. Me pärjätään.
-
Mun elämään on jo tähän mennessä mahtunu valtavasti sillä hetkellä hyvin pieniltä ja merkityksettömiltä tuntuneita valintoja ja muita sattumia, joilla on näin jälkeenpäin aateltuna ollu kauaskantosia seurauksia. Jos ja tuo asia ei olis menny just tuolla tavalla, en olisi nyt juuri tässä tällaisena kuin olen. Jossittelun voi aloittaa jo vuodesta 1777...
Varsinki mun ja Juuson juttuun sisältyy kauhiasti jossittelua. Jos en olis sillon uskaltautunu lähtemään nuorisokokoukseen... Jos en ois päässy Reetan kanssa samaan huoneeseen... Jos olisin lähettänyt sen sähköpostin... Jos se puhelu olis jääny soittamatta... Jos meitä ei ois laitettu samalle leirille isosiksi... Jos jos jos...
Kiitos Taivaan Isälle siitä että kävi näin.
-
Itse asiassa minäkin kyselen lopulta tätä: Mikä olisi mennyt minun ajattelussani ja uskossani harhateille, jos olisin silloin luottanut siihen, että Jumala minut tähän toi, on tässä tapahtumisessa läsnä ja minussa, ja vie kyllä eteen päin myös. Eihän niitä detaljeja kannata kaivaa - jos ei olisi käynyt niin olisi käynyt näin. En olisi tavannut tuota miestä silloin, mutta ehkä huomenna tai sitten jonkin toisen. Ne ovat ehkä itselleni niitä "kurkkuja ja tomaatteja" jotka elämän tarjotin ojentaa, saat valita, ihan otat vaan, mutta jos nyt olet tomaatille allerginen niin muistahan se.
Pulmallista on vain se että elämä sisältää myös nurjaa puolta, ja sillon saattaa vähän häkeltyä, jos siihen saakka on tuntenut Jumalan tiet ja nähnyt Herran polut. En ole varma näemmekö ne edes jälkeenpäin - vai koskeeko niitäkin sana, Hänen ajatuksensa ovat korkeammat meidän ajatuksiamme. Ei minun edes tarvitse nähdä ja oivaltaa, että kun tuosta kadunkulmasta silloin käännyin oikealle niin...ja siitä seurasi.. ja sen jälkeen...Siinä oli Jumalan sormi! Saattoi olla tai ei olla. Onnellisena toimii kyllä juuri noin: "Löytää" joka detaljista jumalallisen viittauksen. Vastoinkäymisen tullen tahtoo oikeastaan hyljätä koko sen yritelmän nähdä sen paremmin taakse- kuin eteenpäinkään. Läsnäolo tulee tärkeämmäksi kuin sen käsittäminen, kuinka tähän nyt tultiin. En ole varma, ymmärrämmekö me Jumalan teitä edes jälkikäteen, kun olemme ne näkevinämme. Onnettomuuteen joutessaan ihminen ehkä pääsääntöisesti etsii muuta, ja paljon vähempi riittää.
.................................................
Mutta itse ajatus: Jumalalta tämä on tullut ja on ihmeellistä meidän silmillemme. Mikähän siinä oli sitten niin epäraitista, että koko johdatususko piti juuria pois? En ymmärrä. Lopulta se ohjaus johti aikamoiseen kaaokseen, jossa loppupäätelmä oli etteihän Jumalalla voi mitään "liittosuhdetta" yksittäiseen ihmiseen mitenkään olla. Jos olisi, tämä Jumala tietäisi missä ihminen on, ja vaikka olisi hiljaakin, mikä nyt ei ole niin vaarallista, Hän pitelisi elämän lankoja käsissään --- se olisi riittänyt. Tuo korni esmerkki johdatususkon sairaista ilmenemistavoista ei ollut edes mielessäni, olin sanonut sille kiitos ja näkemiin.
Ehkä oma tapani ilmaista se nyt olisi, että kyselin Jumalaa, joka johdattaa HALKI elämän kohtaloiden, sellainen on minulle paljon suuriarvoisempi kuin jokin namusien jakelija. On kivaa jos elämä on onnellista, mtta sekään ei ole niin tärkeää - en usko että sitä niin kannattaa tavoitella. Lyckan kommer, lyckan går. RAuha, myös mielenrauha, on jo arvokkaampaa ja usein pysyvämpääkin. Rauhallisena jaksaa kohdata kovia asioita, ja rauha ja hiljainen luottamus on ihmisen varmasti suurin väkevyyskin. Ja Jmalassa on kyllä suurin rauha, mitä saattaa kvitella. Ehkä tämä Jumala jos Hän nyt kerran on ihmisestä kiinnostunut, myös olisi ja toimisi ihmisen kohtaloissa - mikä ihme siinä oli niin epäluterilaista? MIten koko se ajatus voi olla niin pieleen ajateltu?
-
Vielä kerran, minulle Jumalan johdatus koko elämäni ajan näkyy tästä kokemuksen näköpiiristä aina vain selvemmin.
Ja se milloin olen matkalla kaikkein pahimmissa kolareissa ollut ja niistä johtuvia tuskia kärsinyt, on ollut juuri se paikka jolloin olen saanut olla lähimpänä Jumalaa. Hänen hoidossaan. Vain sen varassa olen jaksanut jatkaa. Olen sen myös tuntenut ja tiennyt, joten täysin kestämättömiä kokemuksia ei olekaan ollut.
Toivon samaa lahjaa muillekin .
Tuhlaajatytön paluu ei ole tehnyt minusta huippu-uskovaista, mutta onnea ja rauhaa on alkanut löytyä. Armonvilauksia.
-
Voi olla, että ymmärrän täysin väärin sen mitä sinä Ikävöivä tarkoitat. Minusta kuulostaa, että uskot Jumalan johdattavan kansakuntia ja suuria linjauksia, mutta että Jumala ei johdata yksityistä ihmistä. Ymmärrän tekstisi niin, että olet joskus ollut väärällä tavalla riippuvainen Jumalan johdatuksesta, ja niinmuodoin et ole kantanut omaa vastuuta omista valinnoistasi. Ymmärrän, että sellaisesta on täytynyt opetella pois. Jokaisen on itse tehtävä valintoja ja päätöksiä, ja niistä seuraa vastuu. Mutta älä heitä lasta pesuveden mukana. Saat kuitenkin luottaa Jumalan turvaan elämässäsi.
Mietit, missä on opetettu, että Jumala johdattaa yksityistä ihmistä. Mielestäni se näkyy kaikkien niiden ihmisten elämässä ja vaelluksessa, joista Raamattu kertoo. Monellehan heistä Jumala puhuu suoraan (profeetat), tai enkeli tulee tuomaan viestin, mutta monesta sanotaan, että Henki kuljetti.
En minäkään löydä joka "detaljista" tarkoitusa. Eikä minulla ole tarvetta löytääkään. Elämäni suurin katastrofi oli esikoislapseni kuolema kohtuun ja kuolleen lapsen synnyttäminen, hautaaminen ja sureminen. En tiedä miksi niin piti käydä. Jumalan avulla siitä selvisin. Silloin halusin lukea Jobin kirjaa. Se auttoi ja lohdutti.
-
Monimutkainen juttu tai sitten ei, tämä johdatus. Kuulostaa jotenkin pimeältä sellainen syyllistäminen, että esim. sairastuit, koska toimit Jumalan tahtoa vastaan opiskellessasi jotain tiettyä alaa. Huh huh.. Helppo syyllistää, jos luulee itsellään olevan parempaa tietoa tai uskoa tai mitä lie. Ainakin jälkeenpäin. Mitähän syyllistäjä olisi sanonut etukäteen, jos olisit kysynyt, että menenkö sinne vai tänne.. Ai Jumala johdattaa, kun rukoilet, näyttää selvästi oikean polun??? Entäs jos konkreettista tietoa ja varmuutta ei tule, onko usko liian heikko vai peräti olematon, riittämätön, kelpaamaton?? Huh huh..
Niin me ihmiset ollaan hyvin erilaisia. Toista saattaa johdatuksen ajatteleminen viedä kovaan kipuiluun miettiessään, mikä on Jumalan tahto, mitkä on merkit jne. Toinen taas kokee sen turvallisena ja helppona elämänä. Minusta on niin turvallista, kun luotan, että loppuviimeksi ollaan kuitenkin Jumalan kämmenellä, meninpä minä syteen tai saveen.
Silloin tällöin päädyn rukoilemaan: "Herra tutki minut ja tarkasta tieni, jos se on vaivaan vievä, niin johdata minut oikealle tielle." Ei se poista minun vastuutani tekemisistä ja tekemättä jättämisistä, mutta se on jonkinlainen perusturva. :eusa_pray:
Yhdyn Pyryharakan ajatuksiin.
Teen valintoja senhetkisen parhaan ymmärrykseni mukaan. Se ymmärrys voi tietysti olla mitä tahansa ja johtua mistä tahansa tilanteeseen liittyvästä. Jos menee ihan pieleen, en syytä Jumalaa, sillä en pidä Jumalaa automaattina, joka toimii minun halujeni mukaan. Sen sijaan yritän ottaa opikseni. Joskus kyllä tulee huudettua, että "Miksi??!!" Uskon, luotan tai usein pelkästään toivon, että Jumala pitää huolta harhailuistani ja rimpuiluistani huolimatta. Jos Jumala ei minulle sano, että "Tee noin" tai "Älä tee näin", niin jotainhan minun on valittava. Jotkut tuntuvat kokevan selviä johdatuksia, toiset kokevat tarpovansa suossa lähes jatkuvasti.
Nämä ajatukseni nousevat siltä pohjalta, etten omassa elämässäni ole kokenut mitään liian ylivoimaista. Eli pystyn elämään mielestäni ihan hyvää elämää. Jos jokin taakka tuntuisi liian raskaalta, ajattelisin varmaan toisin. Kai.
-
Kaipa koko juttu on nurinpäin. Mitäs nyt? Kuinka suhtautua, kuinka sopeutua? Etsimään omasta elämästä niitä merkkejä johdatuksesta, vai ei ollenkaan.
Saattaa mennä ajatukset (pää) sekaisin, jos liikaa alkaa tuijottaa merkkejä tai edes etsiä niitä. Asiat järjestyy?? Tavalla tai toisella.
-
Minusta kuulostaa, että uskot Jumalan johdattavan kansakuntia ja suuria linjauksia, mutta että Jumala ei johdata yksityistä ihmistä. Ymmärrän tekstisi niin, että olet joskus ollut väärällä tavalla riippuvainen Jumalan johdatuksesta, ja niinmuodoin et ole kantanut omaa vastuuta omista valinnoistasi. Ymmärrän, että sellaisesta on täytynyt opetella pois. Jokaisen on itse tehtävä valintoja ja päätöksiä, ja niistä seuraa vastuu. Mutta älä heitä lasta pesuveden mukana. Saat kuitenkin luottaa Jumalan turvaan elämässäsi.
Kiitos kaikille. No, se meni näin: Minua nuhdeltiin ammatinvalinnasta, enkä oikein ymmärtänyt syytä. Ihan pyytämättä tämä seurakunnan työntekijä selvitti, että sairastuin koska olin toiminut Jumalan tahtoa vastaan -- siis, vähän kuin nyt Pyryharakalle olisi sanottu lapsen kuolemasta että se oli hänen syynsä --- raskaus oli ollut Jumalan tahdon vastainen, ehkä koko liitto.
Sitä en ymmärtänyt ollenkaan, sillä minusta johonkin opiskelupaikkaan halutessaan tulee pääasiassa miettiä, kiinnostaako juttu ja mihin opiskelu johtaa, sen jälkeen lukea kunnolla pääsykokeisiin.
Tautitilanne ajautui pikku katastrofiin, sillä hoitovirheitä ja väärin lääkitsemisiä nyt vain sattuu, onneksi ne harvoin ovat hengenvaarallisia, mutta kyllä, usein sitäkin. Lääkärit eivät pääsääntöisesti osaa kysyä "miksi minä". He kysyvät, "Miksi en minä, kun niin moni toinenkin". Mutta kyllähän ne puheet ja Jmalan tahdot siinä jotakin varmaan vaikuttvat, sllä ihminen kokee aina syyllisyyttä sairastussaan, ja kysyin siksi itse papilta johon nyt vain kerta kaikkiaan luotin.
Kysyin silloin itse tuota, että suuria linjojako vai yksittäisiä ihmisiä. Vastas oli ettei nyt niin ketään...ei ainakaan ihmistä... ja perustelt livat, joskin minuun liittymättömiä kn en sitä niin ajatellut, yks kaikki vakuuttavat.
Tämä meni nyt vähän hölmösti keskusteluksi minun asioistani --- höntti tunne --- koetin kertaalleen kyllä kirjoittaa kysymyslistaa, mutta kai siitä kohtakin ainakin teologian sivulaudaturin verran tekstiä keräilisi,. Ja itsehän alotin konkreettisella esimerkillä, ja potilaista ei saa puhua...ja...
-
Kyllä siinä näin käy. JOs täysin siirtää syrjään ajatuksen siitä että Jumala johdattaa, siirtää syrjään aika paljon.
Ensin lentää romukoppaan ajatus Jumalasta ylipäätään olemassa missään tekemisissä tämänpuoleisen elämän kanssa. Hän katselee tekojamme ja pitää niistä kirjaa, ja viimeisellä tuomiolla kirjat avataan. Mutta tämä maailma ei kuulu Jumalalle. Tätä ei siten kannata paikkailla - käsittääkseni oli kyllä noin runsas sata vuotta sitten hyvin herännäishenkinen ajatus - sillä se kypsyy tuhoon joka tapauksessa. Täytyy vain saarnata sanaa ja pelastaa kuka itsensä pelastaa antaa, kuin tulesta kekäleenä temmaten. Nykyisin tätä ajatuskantaa lähestyvät kansanlähetysläiset. Hekin hieman hellittävät jo.
Sitten tietenkin ja tähän kytkettynä sekä juutalaisuudelle että kristinuskolle yhteinen liittoajattelu - siitä kysyin, koskeeko se kansoja vai ihan tavan tallaajiako myös. Kysyin sanatarkasti, kuinka kirkko siitä opettaa, ja helppoa olisi ollut todeta ettei mitään, se ei kuulu Tunnustuskirjojen teemoihin. Kai pappi ne tuntee, kun niihin toimintansa nojaa ja niihin sitotuu. Se oli aika fataali tilanne - jos tahtoo ajatella että no siinä Jumala johdatti noin, no, onhan se mahdollista. Jumala johdatti siinä tapauksessa kyllä aika radikaalisti poispäin itsestään mutta onhan Hän ennenkin toiminut, no, aika radikaalisti. . Ehkä mielummin ajattelisin, että tuollasta nyt sattuu. Tämä henkilö haksahti papinpuvussa olemaan enemmän yksityishenkilö kuin pappi -
.....................................
Niin Pyryharakka. En nyt tiedä mitä sinulle sanoisin. Emme tunne toisiamme ollenkaan - mistä sait ajatuksen että olin joskus ollut hyvin omalaatuisilla teillä johdatususkoineni - siitäkö että minua nuhdeltiin? Etkö itse kerran kirjoittanut myös että ikävöivä se nojaa järkioppeihin ja älyyn vai kuinka se oli?
Toivoisin, että se saisi jäädä. Ei ajatteleminen ole syntiä. Ellei pidä ajatksista tai jonkin tietyn henkilön ajatksista niin rohkeasti yli vaan ja uutta kehiin.
Niin pitkään kun emme toinen toistamme tunne, ehkä jätämme toistemme uskon ominaislaadun tikullakaivelun. Jutellaan asioista ja vastataan vaiks kysymyksiin, että näinkö sinä siis ajattelit, mttei arvailla eikä arvioida --- jookos?
-
Niin aivan. Ja eikös juuri vietetty Hyvän Paimenen sunnntata. Onhan paimen originelli toimessaan, jos lauma vilistää miten vilistää, ja paimen kai sitten vain nojailee lammaskarsinan aitaan ja polttelee tupakkia ja miettii pohjettaan raapien että onhan nyt p-sti noita sääskiä taas ja kenelles delegois homman. Tai jos on syvällisempi tyyppi, hahmottelee mielessään seuraavan universumin alkuräjähdyksen detaljeja.
-
Niin Pyryharakka. En nyt tiedä mitä sinulle sanoisin. Emme tunne toisiamme ollenkaan - mistä sait ajatuksen että olin joskus ollut hyvin omalaatuisilla teillä johdatususkoineni - siitäkö että minua nuhdeltiin? Etkö itse kerran kirjoittanut myös että ikävöivä se nojaa järkioppeihin ja älyyn vai kuinka se oli?
Toivoisin, että se saisi jäädä. Ei ajatteleminen ole syntiä. Ellei pidä ajatksista tai jonkin tietyn henkilön ajatksista niin rohkeasti yli vaan ja uutta kehiin.
Niin pitkään kun emme toinen toistamme tunne, ehkä jätämme toistemme uskon ominaislaadun tikullakaivelun. Jutellaan asioista ja vastataan vaiks kysymyksiin, että näinkö sinä siis ajattelit, mttei arvailla eikä arvioida --- jookos?
Ellet ollut silloin tai niinä kertoina sinä ---- etkä se nyt ainakaan ollut yksin sinä, se tuli vastaan yhdellä kohtaa aika linjaavasti ---- pyydän tosissani anteeksi. En muista kuka kirjoitti mitäkin. Saatan erehtyä. Mutta yks kaikki. Jos tehtäisiin niin?
Vastakkainasettelu "pään tieto - sydämenusko" on tuntunut vähän, no, miten sanoisi, ei ihan mukavalta eikä viisaaltakaan. Vaikka kuinka kääntää melessään niin hyvn mahtuvat sinne immeiseen molemmat - todennäköisempää on ettei kumpaakaan löydy, kun oikein tutkitaan. Ihan ketä hyvänsä.
-
Huomenta ikävöivä.
Minä ainakin kirjoitin omalla kohdallani mahdottomaksi käyneestä järkiuskosta.
Kun niissä monissa raamattupiireissä lause lauseelta analysoitiin Raamatun sanomaa ja jokaisella oli omat näkemyksensä, lopetin koko tutkimistouhun. Sen lisäksi muutamat
pyhitystä tähdentävät kirjat kävivät mahdottomiksi ymmärtää. En pian tiennyt että missä tässä mennään. Sitten oman elämän sotkut päälle!
Jättäydyin sen viisauden varaan minkä Pyhä Henki minulle tärkeimpinä avasi. Ja rukous on aina johdattanut ja tuonut rauhaa.
Meille kaikille on oma tiemme.
-
Jättäydyin sen viisauden varaan minkä Pyhä Henki minulle tärkeimpinä avasi. Ja rukous on aina johdattanut ja tuonut rauhaa. Meille kaikille on oma tiemme.
Tähän sopiikin jälleen Heli Karhumäen viimeisen Kotimaan kolumnissa heittämänsä viisaus:
"Uskottavimpia ovat ne oppineet, joiden asenteena säilyy: 'Onko tuo kaikki todella tarkoitus uskoa? Vau!"
Yksinkertainen usko ilman fiinejä opillisia rakennelmia on parempi kuin huolellisesti tutkittu ja loppuun hiottu korttitalo, jonka tuuli voi hajottaa koska tahansa.
-
Tähän sopiikin jälleen Heli Karhumäen viimeisen Kotimaan kolumnissa heittämänsä viisaus:
"Uskottavimpia ovat ne oppineet, joiden asenteena säilyy: 'Onko tuo kaikki todella tarkoitus uskoa? Vau!"
Yksinkertainen usko ilman fiinejä opillisia rakennelmia on parempi kuin huolellisesti tutkittu ja loppuun hiottu korttitalo, jonka tuuli voi hajottaa koska tahansa.
Amen
-
Joka eksyy tuhat kertaa löytää kotiin. Tämä viisaus taitaa olla opettavaa, arkista johratusta. Maalima on niin monelle paikka, josta löytyy vaan köyhyyttä iliman mitään ihimisarvoa. Monasti tuloo miälehen, että on aika ittekästä täältä länsimaisesta elintasoähkystä rukoolla ja toivoa johratusta ja siunausta elämällensä näin epätasa-arvooses maalimas. Lähimmääsen rakkaus olokohon itte kunkin suurin johratus.
-
Joka eksyy tuhat kertaa löytää kotiin. Tämä viisaus taitaa olla opettavaa, arkista johratusta. Maalima on niin monelle paikka, josta löytyy vaan köyhyyttä iliman mitään ihimisarvoa. Monasti tuloo miälehen, että on aika ittekästä täältä länsimaisesta elintasoähkystä rukoolla ja toivoa johratusta ja siunausta elämällensä näin epätasa-arvooses maalimas. Lähimmääsen rakkaus olokohon itte kunkin suurin johratus.
Täs oli muutes ihan hirveest viisautta. :023:
Miä oon kans ihan huamannu, et jos miä rupeen vouhkaa et mun ei nyt vaa eurot riitä lääkkeisii, ja miättii et myynks miä tän pikkuhitasin niitten takii ja et mist miä muka saan halvempaa kämppää ja jos miä sillee ja jos miä tällee, nii miä oon onneton. Tiätyst aina ku miä veän viimist liuskaa laatikost, ja katton et jaahas, pualtoist päivää ja nää loppu, nii miä alan nurisee. Mt myä kuallaa kaikki. Jos mä kualen sillee nii miä kualen. Tiätyst miä seest pyyvän et jos ei sillee, se on inhottava, mt kun mä aattelen niitä joil on koko ajan kovii kipui, nii, ei sekää. Paras ku ei aattele.
-
Täs oli muutes ihan hirveest viisautta. :023:
Miä oon kans ihan huamannu, et jos miä rupeen vouhkaa et mun ei nyt vaa eurot riitä lääkkeisii, ja miättii et myynks miä tän pikkuhitasin niitten takii ja et mist miä muka saan halvempaa kämppää ja jos miä sillee ja jos miä tällee, nii miä oon onneton. Tiätyst aina ku miä veän viimist liuskaa laatikost, ja katton et jaahas, pualtoist päivää ja nää loppu, nii miä alan nurisee. Mt myä kuallaa kaikki. Jos mä kualen sillee nii miä kualen. Joteski siihekii on valmis...Tiätyst miä toisinaa pyyvän et jos ei siihe kohtaksee, se on inhottava, mt kun mä aattelen niitä joil on koko ajan kovii kipui, nii, ei sekää, se vast onkii.
Paras ku ei aattele.
-
Monasti tuloo miälehen, että on aika ittekästä täältä länsimaisesta elintasoähkystä rukoolla ja toivoa johratusta ja siunausta elämällensä näin epätasa-arvooses maalimas. Lähimmääsen rakkaus olokohon itte kunkin suurin johratus.
Yksi vakava asia kuitenkin. Jokainen Jumalan perään huutelija ei kysy mielihyvän perähän. Se on ehkä asiallista muistaa. Jos, on kyllä syytä pysähtyä ja ajatella uurestansa. Paljoa ilman voi olla. Täällä "ähkyssäkin" saattaapi tulla raja vastahan. Silloin sitä kyselöö, jotta annako mnää tämän viiseuroosen tolle kurjalaaselle, vai säästänkö ittekkäästi omihin lääkkeisihin. Että mitenkä päin se Jumala haluaapi ja mitenkä se Jeesus täs tilantehes olsiis toiminnu. Minä olen siinä vahavasa luulosa, jotta Jeesus olisi antan tämän rahan sille jolla on välitön näläkä.
-
Kun niissä monissa raamattupiireissä lause lauseelta analysoitiin Raamatun sanomaa ja jokaisella oli omat näkemyksensä, lopetin koko tutkimistouhun. Sen lisäksi muutamat
pyhitystä tähdentävät kirjat kävivät mahdottomiksi ymmärtää. En pian tiennyt että missä tässä mennään. Sitten oman elämän sotkut päälle!
Kiitos (muustakin, lämmöllä) ja tästä vielä. Tuttua sikäli, että täsmällenhän tähän oma äitee hermostui niissä raamattupiireissä joissa yhtä kaikki sinnikkäästi ramppasi. Torstai-illat olivat sitten vähän, no, haastavia, meille muille.
-
Yksinkertainen usko ilman fiinejä opillisia rakennelmia on parempi kuin huolellisesti tutkittu ja loppuun hiottu korttitalo, jonka tuuli voi hajottaa koska tahansa.
Oli hyvä omalle kohdalle, tämä "back to basics" projekti, kuten Pena kysyi että näinkö, kun haeskelin "historian Jeesusta". Sanoma oli lopulta niin yksinkertainen ja selkeä, että mietitytti mistä kaikki se sälä...
Kyl jäin miettimään onko lopulta niin, että armon uskomnen ja käsittäminen on tosi vaikeaa. Onhan täs itsekin usein varsin armoton. Toisille, ja itselleenkin.
Se taitaa olla niin jumalallinen asenne, suhtautumistapa ja kokemus ja mitälie ettei kai sitten ihme ettei sitä ihminen edes ymmärrä. On vaikea eläytyä ihan vieraaseen, eikä sitä sitten tajuakaan.
-
Huomenta kaikki foorumin aamuvuorolaiset!
Ikävöivä alkaa olla oikeilla jäljillä. Armon löytäminen ja johdatuksen tunteminen ei olekaan aivan helppoa.
Samoja kyselyiden, ihmettelyjen , epäilyjen ja luovuttamisen hetkiä olemme me etsijät tunteneet. Mutta sitten jokaiselle on varattu vielä ne omat jutut.
Minulle ratkaiseva löytö oli jättäytyminen. Palaaminen lähtöruutuun, lapsen kuuliaisuus.
Ja se oma armollisuus tulee sitten siinä kylkiäisenä, lisälahjana.
Herätys voi tapahtua hetkessä, mutta kasvu on hidasta. Ainakin minulla on ollut lähes pelkkää takaperin kasvamista.
Nämä eivät ole opin sanoja, vaan kokemuksen.
-
Minulle ratkaiseva löytö oli jättäytyminen.
Mun ratkaisu on heittäytyminen a) elämään ja b) Jumalan armon varaan. Se tarkoittaa, että heittäytyy tyhjän päälle ja uskoo, että Jumalan armahtaa. Näin mulle on tapahtunut elämäni aikana jo kolme kertaa. Kyllä se neljäski vielä on tullakseen, jos terveyttä riittää.
-
Kyllä se neljäski vielä on tullakseen, jos terveyttä riittää.
Joillekin se todellinen heittäytyminen Jumalan ja armon varaan tapahtuu juuri silloin kun sitä terveyttä ei riitä :eusa_shifty:
-
Joillekin se todellinen heittäytyminen Jumalan ja armon varaan tapahtuu juuri silloin kun sitä terveyttä ei riitä :eusa_shifty:
Joillekin se tapahtuu vasta silloin.
-
Ikävöivä alkaa olla oikeilla jäljillä. Armon löytäminen ja johdatuksen tunteminen ei olekaan aivan helppoa.
Elähän mummi ole ihan noin varma siitä ovatko jäljet oikeat. Sitäkin passaa kysellä hiljaa itseksensä sieltä Korkeammalta taholta.
Ja ei nyt enää puhuta täällä näin julkisemmin minusta --- kävisikö näin? Samoin kuin toivon että maltettaisiin antaa toistemme uskon laadun olla julkisesti foorumilla pohdiskelematta, niin ehkä tämänkin, että kas nyt se on tuon virstantolpan saavuttanut. Hippiäinen vipeltää tuossa... viisveisaaja on tuolla kohdin aijai siinä on rankka suo ylitettävänä, kannattaisi kiertää ...Vaivattu Sielu menee tuolla... ja Pena painelee justiinsa ihan selvästi tuota mäenkuvetta ylöspäin...Seppos näkyy nyt saapuineen tuolle lammelle jonka minä ohitin viime vuonna, jääköhän sekin sinne uimaan...Tiitiänen ja Pyryharakka ovat vuokranneet auton ja huristavat sillä jotta pakoputki paukkuu..ja Pirska on löytänyt pappamopon ja tavoittaa nyt tätä virstanpylvästä... mt matkustaa raketilla, US army ylijäämää, kappas, Salishan se laukaisuraketilla kiitää ohi mustikkasoppaa tarjoavan huoltopisteen... ja kukas vielä...joo...
Välillä sitä erehtyy kertomaan itsestään eli oma syy. Se kuin houkuttelee siihen että puhutaanpa Ikävövän uskosta ja Ikävöivän toivosta ja siitä mitä se Ikävöivä on ymmärtänyt. Ikävöivällä on semmoinen tapa, että konkreettisen esimerkin putteessa hän ottaa sellaisen peiliin katsomalla. Parempia olisi, vaan on tuo vaitiolovelvollisus.
Usein ne tarkoitetaan teoreettisemman keskustelun viriksi, tyyliin: Olipa kerran, ja asui täällä, muuan Phalaeanopsis. Mutta sepä ei ollutkaan ihan tavallinen Phalaeanopsis. Se... Ja joskus niillä on jopa poliittisen puheenvuoron sävy: Lopettakaas nyt se hyvinvoinnista jumputus. Ette usko vai? No kuulkaa nyt ja minä en sitten valehtele...ja viimeksiu Ikävöivä kyllä olisi saanut mennä urputusketjuun urputtamaan. Mutta Ikävöivän usko on juupetin lepattelevaa sorttia. Siksikään siitä ei kannata puhua.
Sitä ei voi tietää millä kohtaa Ikävöivä suhteessa armoon ja johdatukseen taapertaa ellei Ikävöivä kerro. Ei voi tietää onko hän juuri nyt ymmärtänyt etteivät ne ole itsestäänselvyyksiä vai kävikö niin viime kuussa. Ikävöivä on saattanut ajatella näin kolmekymmentä viimeksi kulunutta vuotta. Ja Korkeammat Tahot saattavat tuumia etteihän to käsitä vieläkään mitään. Se täytyy pelastaa, koukkia kuiville, ihan typeryytensä tähden. Joku näissä lajeissa lahjakkaampi pärjää käsipohjaa uimalla, mtta tuo ei osaa edes sitä. Että siksikin.
Josks saattaa kirjoittaa että olenpa tullut semmoiseen päätökseen tässä, koskas se taas kävikään? Sitäpä mie en muista. Alkaa tuon muistin kanssa mennä kuin entisen papan jolle tultiin jälkeläistä näyttämään ja kysyttiin että näkeekös pappa kumpi tuli. Pappa siihen että kyllähän minä näjen, vuan kun minä en muista...
-
Olet ihan oikeassa, ikävöivä, joku suojamuuri pitää olla oman itsensä ja julkisen keskustelun välillä. Samoin on hyvä muistaa, että toisillakin on sellainen. Kenties annan toisten huomata minun polkevan fillarillani mäenkuvetta ylös, mutta kenellekään ei kuulu, mihin suuntaan aion sitten alamäen jälkeen kääntyä.
-
Kenties annan toisten huomata minun polkevan fillarillani mäenkuvetta ylös, mutta kenellekään ei kuulu, mihin suuntaan aion sitten alamäen jälkeen kääntyä.
...tai olla kääntymättä...jäädä paikoilleen...tai peräti häipyä kuin tuhka tuuleen.
joku suojamuuri pitää olla oman itsensä ja julkisen keskustelun välillä.
Suojamuuri oman itsensä ja julkisen keskustelun välillä on todellakin tarpeellinen, ellei ihan pakollinen. Kukaan ei voi mennä toisen "nahkoihin", kun ei aina itsekään tiedä missä mennään.
-
Kyllä siinä näin käy. JOs täysin siirtää syrjään ajatuksen siitä että Jumala johdattaa, siirtää syrjään aika paljon.
Niin Pyryharakka. En nyt tiedä mitä sinulle sanoisin. Emme tunne toisiamme ollenkaan - mistä sait ajatuksen että olin joskus ollut hyvin omalaatuisilla teillä johdatususkoineni - siitäkö että minua nuhdeltiin? Etkö itse kerran kirjoittanut myös että ikävöivä se nojaa järkioppeihin ja älyyn vai kuinka se oli?
Toivoisin, että se saisi jäädä. Ei ajatteleminen ole syntiä. Ellei pidä ajatksista tai jonkin tietyn henkilön ajatksista niin rohkeasti yli vaan ja uutta kehiin.
Niin pitkään kun emme toinen toistamme tunne, ehkä jätämme toistemme uskon ominaislaadun tikullakaivelun. Jutellaan asioista ja vastataan vaiks kysymyksiin, että näinkö sinä siis ajattelit, mttei arvailla eikä arvioida --- jookos?
Suo anteeksi ikävöivä. Tarkoitukseini ei ollut arvioida uskoasi, sen määrää tai laatua tai suuntaa. Minä varmaan jotenkin ylireagoin siihen, että sinua on nuhdeltiin ammatinvalinnastasi. Minua on joskus jossakin porukassa syyllistetty sairastumisesta. En kuulemma uskonut tarpeeksi. Samoin reagoin siihen saamaasi vastaukseen, ettei Jumala johdattaisi ollenkaan. Itselleni on niin tärkää se turva, joka minulla on Jumalassa. Siitä tuvasta haluan kertoa muillekin. Anteeksi, kun tein sen niin tökerösti.
-
Voi Pyryharakka, kaikki hyvin. Tavallisestihan se näin meneekin. Menneet omat kokemukset linkittyvät nykyisiin ja niin mentiin. Minulle kävi vähän samantapaisesti noiden lopun aikojen kanssa. Olisin voinut ottaa iisimmin - no, siitä sovittiin kulissien takana.
-
Tämä ei tavallaan liity tähän teemaan ja kuitenkin liittyy. Ehkä suurin ongelma johon törmää, on, että joku alkaa kokea tietävänsä millä kohtaa toinen vaeltaa, koska on kokent saman tai jotakin samaa . Seuraa aika tuskallnen pettymys. Tämä on eri juttu kuin tuo mistä Pyryharakka kirjoitti.
Tarkoitan sellaista tunnetta, että tietää mtä toinen kokee, juuri siitä syystä että on kohdannut itse samaa - ja vielä kokenut sen samoin. Ei niin että tuli mieleen eri yhteydestä ja niinpoispäin vaan: Olemme kuin henkiset/hengelliset kaksoset.
SAnovat kirjoissa näin mutta kerran jouduin sellaisen tärskyn näkemään. Se oli jotenkin niin turha - ja niin käsittämättömän suuri - pettymys sille toiselle.
Tämän voi kertoa kun ei ollut työasiaa. Kerran jumalanpalveluksen jälkeen eräs entuudestaan tuntematon ikäiseni nainen kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan kahville. Oli kesä ja kaikki katukahvilat auki ja vielä kiva ilmakin. Ei kiirettä minnekään, joten mikäs siinä.
Hän kertoi ymmärtäneensä minua heti, nähtyään, kuinka aran oloisena hiivin penkkien taitse sivuun erilliselle jakkaralle istmaan. Oli nähnytkin tosi tarkasti, mutta johtopäätökset osoittautuivat vääriksi. Hän oli antanut tälle sisääntulolle sen merkityksen, että minä - "aivan kuten hän itse" hän selitti - arastellen saavun vieraaseen kirkkoon, kysellen, joudunko lähtemään täältä yhtä yksinäisenä pois kuin saavuin, vai miten se meni.
Minun oli selitettävä, että käyn aina tässä kirkossa ellei ole estettä tai vaikka kuumetta - tai jokin syy mennä toisaalle, jotain että pitää jotakin musiikkia esittää. Ja kun juna tulee aina pahuksen hankalasti, olen aina vähän myöhässä ja se on kiusallista. Yritän tulla niin etten häiritse ketään - siitä se aran näköinen hiippailu ja siitäkin että tämä myöhästely on toistuvaa, ja varmaan hieman häiritsee. Osoittauduin muutenkin aivan eri ihmiseksi kuin hän oli ennättänyt arvella. Hän oli ehtinyt jo ajatella minusta kauhean paljon, ja kun huomasi pakostakin etten olekaan sellainen kuin hänen mielikuvansa, hän suuttui. Ja pettyi, käsittääkseni aika kipeästi.
Mutta toisenlaiseksi tekeytyminen siinä tilanteessa olisi johtanut vain suurempaan pettymykseen lopulta. - Hän vaikuttaa teistä varmaan ihan omituiselta, ehkä vähän tasapainottomaltakin. En tiedä. En kuljeskele ympäriinsä tekemässä diagnooseja, vapaa-aika on saatava pitää vapaana.Tosiasiassa hän taisi olla vain kauhean yksinäinen ihminen, ja etsi kaltaistaan. Siitähän hän puhui paljon.
Pulma taisi olla siinä, että hän etsi juuri itsensä kaltaista ihmistä, jotakuta jolle voisi sanoa: Olen kokenut täsmälleen samoin. Ajattelen aivan samoin.
Jos vieras olisi kelvannut ja kelpaisi, hän ei varmaan olisi niin yksinäinen. Alkuunhan jokainen on vieras, johon täytyy vähitellen tutustua. Kahta samanlaista lumihiutaletta ei ole, ei kahta samanlaista ihmiskohtaloakaan. Siten tuo "minä muistan sen miltä sinusta nyt tuntuu" on - no, lukekaa toistamiseen. - Ja silti jokaisella on tähän taipumusta.
-
Joillekin se todellinen heittäytyminen Jumalan ja armon varaan tapahtuu juuri silloin kun sitä terveyttä ei riitä :eusa_shifty:
Joillekin se tapahtuu vasta silloin.
Jotkut yrittävät kaikin voimin pysyä kaukana Jumalasta ja 'niistä' asioista. Että en minä ainakaan tuollaisiin sotkeennu, sanoo eräskin mies. Tiedä vaikka vielä kolahtaisi kohdalle hänellekin.
Ja välinpitämättömiä on paljon.
-
Tämä ei tavallaan liity tähän teemaan ja kuitenkin liittyy.
------------
Kerran jumalanpalveluksen jälkeen eräs entuudestaan tuntematon ikäiseni nainen kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan kahville.
------------
Hän kertoi ymmärtäneensä minua heti, nähtyään, kuinka aran oloisena hiivin penkkien taitse sivuun erilliselle jakkaralle istmaan. Oli nähnytkin tosi tarkasti, mutta johtopäätökset osoittautuivat vääriksi. Hän oli antanut tälle sisääntulolle sen merkityksen, että minä - "aivan kuten hän itse" hän selitti - arastellen saavun vieraaseen kirkkoon, kysellen, joudunko lähtemään täältä yhtä yksinäisenä pois kuin saavuin, vai miten se meni.
Minun oli selitettävä, että käyn aina tässä kirkossa ellei ole estettä...
------------
Yritän tulla niin etten häiritse ketään -
------------
Osoittauduin muutenkin aivan eri ihmiseksi kuin hän oli ennättänyt arvella. Hän oli ehtinyt jo ajatella minusta kauhean paljon, ja kun huomasi pakostakin etten olekaan sellainen kuin hänen mielikuvansa, hän suuttui. Ja pettyi, käsittääkseni aika kipeästi.
----------------
Pulma taisi olla siinä, että hän etsi juuri itsensä kaltaista ihmistä, jotakuta jolle voisi sanoa: Olen kokenut täsmälleen samoin. Ajattelen aivan samoin.
Jos vieras olisi kelvannut ja kelpaisi, hän ei varmaan olisi niin yksinäinen. Alkuunhan jokainen on vieras, johon täytyy vähitellen tutustua.
-----------
Ja silti jokaisella on tähän taipumusta.
Voi näitä ihmiselämän kiemuroita! Ensivaikutelma ei välttämättä paljon kerro. Jotain kyllä, mutta noin syvemmin.
Jokainen varmaan haluaa ystävän, edes yhden. Ehkä tuollaisessa tilanteessa aloitteen tekijä ottaa kaiken rohkeutensa käyttöön. Ja sitten suuttuu ja pettyy, kokee kenties tulleensa nöyryytetyksi, kun kommunikaatio ei toimi niin hyvin, että tilanteesta voisi poistua "Oho, jopas hassusti sattui" -tunnelmissa. Tai jos toinen osapuoli on sellainen, että suuttuu (loukkaantuu) kaikesta, mikä ei mene oman mielen mukaan.
Ei tuollaiset tilanteet niin helppoja ole. Hmm.. Sanoako suorasukaisesti, että "Sori, ei kiinnosta", vai jutustella ystävällisesti niin, että tilanne toivottavasti päättyy hyvässä hengessä.
Ja vielä sellainen mutka matkaan, että jos etsii johdatusta ja luulee sellaista löytäneensä ja joutuukin pettymään.
Tällaista tuli mieleeni asiaan liittyen noin yleisesti.
-
Voi näitä ihmiselämän kiemuroita! Ensivaikutelma ei välttämättä paljon kerro. Jotain kyllä, mutta noin syvemmin.
Ja vielä sellainen mutka matkaan, että jos etsii johdatusta ja luulee sellaista löytäneensä ja joutuukin pettymään.
Niinpä. Samaa tuli itselleni mieleen. Siksi tämä on tässä ketjussa, muuten ei taitaisi olla missään. Jäin sitä johdatusta miettimään - tai erilaisia käsityksiä siitä kuinka se toteutuu. Tämä oli yksi ja ihminen oli tosissaan.
Tuo Mörtin kommentti oli kyllä asiaa. Mutta eipä minusta olisi tainnut olla paiskaamaan sitä hänen kasvoilleen. Sisäisesti yksinäisen elämä saattaa olla kuin hän olisi eristyssellissä, sanovat viisaustieteilijät. Eikä minusta ollut siinä edes mitään lähimmäisen lohtua, kun en ollut semmoinen kuin hän kuvitteli.
-
Minusta on jo pitemmänkin aikaa tuntunut siltä ettei se johdatust ole ollenkaan sellaista mitä siitä yleensä kuvitellaan. Että siis meillä on joku mukamas "parempi" johdatus verrattuna sellaisiin jotka eivät edes mieti koko uskonasioita koskaan. Useastihan sitä kuvitellaan kaikenlaisia "johdatuksia" ja keksitään herkästi uusia merkityksiä selville yksinkertaisille asioille. Yritetään nähdä joka asiassa jotain yliluonnollista puuttumista. Tulkitaan asioita hengellisesti päin.
Paremminkin jotensakin niin, että kun jostain ihmeellisestä asiasta on kulunut n. 30 vuotta niin sitten voidaan ehkä varovaisesti otaksua että "taisi siinä joku johdatuskin olla..."
Ottaen huomioon, että puhutaan sentään Kaikkivaltiaasta ja Hänen puuttumisestaan asioihin, niin ollaan kovin rohkeita esittämään kaikenlaisia tulkintoja. Mutta jospa se "johdatus" olisikin sitä ettei se olekaan mitään ihmeellistä vaan ihan tavallista arjen kauraa; -on leipää pöydässä tai ei ole leipää pöydässä, tehdään työtä tai ollaan työttömiä jne. Sellaisia näkymättömiä non-hengellisiä asioita kuten sade ja auringonpaiste tai lumi ja vesi. Että vuodenajat vaihtuvat jne.
Aavistelisin, että Kaikkivaltias johdattaa kuitenkin, näkymättömällä ja ehkä joskus huomaamattomallakin tavalla. Sekin luuloni perustuu ainoastaan siihen raamatunkohtaan ettei varpunenkaan putoa puusta... Ei siis mihinkään ihmeellisiin "kokemuksiin".
Eikö se ole armoa ettei tarvitse tavoitella suuria ja ihmeellisiä eikä olla korvat höröllä ja kieli pitkällä että mistähän kohta tipahtaa namupala? Oikea uskominen lienee lähempänä Oululaisen "Kova elämä"-jälkiuunileipää, kuin makeata pullamössä josta tulee sokerihumala. Sanotaan, ettei pullaa ahmimalla muutenkaan tule kuin isot nyrkit ja vähän mieltä!
-
Minusta on jo pitemmänkin aikaa tuntunut siltä ettei se johdatust ole ollenkaan sellaista mitä siitä yleensä kuvitellaan.
Useastihan sitä kuvitellaan kaikenlaisia "johdatuksia" ja keksitään herkästi uusia merkityksiä selville yksinkertaisille asioille. Yritetään nähdä joka asiassa jotain yliluonnollista puuttumista. Tulkitaan asioita hengellisesti päin.
Ottaen huomioon, että puhutaan sentään Kaikkivaltiaasta ja Hänen puuttumisestaan asioihin, niin ollaan kovin rohkeita esittämään kaikenlaisia tulkintoja.
Aavistelisin, että Kaikkivaltias johdattaa kuitenkin, näkymättömällä ja ehkä joskus huomaamattomallakin tavalla. Sekin luuloni perustuu ainoastaan siihen raamatunkohtaan ettei varpunenkaan putoa puusta... Ei siis mihinkään ihmeellisiin "kokemuksiin".
Eikö se ole armoa ettei tarvitse tavoitella suuria ja ihmeellisiä eikä olla korvat höröllä ja kieli pitkällä että mistähän kohta tipahtaa namupala?
Tässä oli osattu sanoa varsin osuvasti se kuinka itse ajattelisin. OLisi kinnostavaa tietää mistä koko tuo juttu on uinut ja minne kakkialle, vaikka todella, se saattaisi olla jo jonkin teologiatieteen sivuladaturin kokoinen tutkimus - uskontotieteen kenties.
Ja vakavalla mielellä asiasta kukkaruukkuun. Mahdanko minä enää tuota uskaltaa kirjoittaa? Täällä kun on jossakin määrin erikoista intoilua ilmassa. Nähdään kuinka toinen - ihan tuntematon - ihminen nimimerkin takana, tämä "Ikävöivä" on "nyt oivaltamassa" sitä ja "löytämässä" tätä. En ole huomannut siihen toisten kohdalla puututtavan. Ajattelin jo, että kun kerron missä itse nyt menen ihan tässä arjessani, niin pakostahan huomataan ettei se ole "siis aivan kuten minullakin" kun sen elämä onkin ihan ihan erilasta kuin kuvittelin. Ei toiminut. Yritin koska siinä oli alla jokin juttu tyyliiin "minä muistan tuon tässä elämäntilanteessani minäkin..." "Ikävövä etsii hapuillen identteettään körttiläsyydestä, kuten minäkin aikoinani..." "kävöivä alkaa ymmärtää, ettei arnmo ja johdatus ole iitsestäänselvyys (Koskas minä olen niin ajatellut stten?) "
EI EI E!!!
Kyseessä on varmasti ihan mukavat ihmiset, ja pidän teistä, mutta rakkaat rakkaat sisaret, lopettakaa tuo kerta kaikkiaan!!!
Valitsin varmasti ihan väärän nimimerkn --- Seppos, saako sen vahtaa? Houkutteleeko tuo toisia kertomaan minulle, mten Herra minua kuljettaa, kun nyt ihan "ikävöin"? Onko se liian, no, ruikuttava? Se oli fiilis sillä hetkellä ja rehellinen olikin, mutta en ajatellut ehkä loppuun saakka. Jokainenhan meistä ikävöi, eikö? Kaikilla on monta kysymystä mietittävänään - kuka sitten mietti kuinkakin paljon kerrallaan? Siinä nyt ei ole mitään uutta että aina löytyy väkeä joka pitää "ajattelua" "sydämenuskon" vastakohtana --- ihan se hipoo synnintekoa. Mutta sille ei mahda missään mitään, ei. Täytyy vain toivoa että ehkä se Herra ajattelijaakin armahtaa.
-
Aavistelisin, että Kaikkivaltias johdattaa kuitenkin, näkymättömällä ja ehkä joskus huomaamattomallakin tavalla. Sekin luuloni perustuu ainoastaan siihen raamatunkohtaan ettei varpunenkaan putoa puusta... Ei siis mihinkään ihmeellisiin "kokemuksiin".
Minusta just noin. Toisaalta moni sanoo kokeneensa johdatuksen jonkin tietyn asian suhteen. Mutta sekin tietty asia on osa kokonaisuutta, loppujen lopuksi.
-
Luterilaisuudessa on sellainen häikäisevän kaunis helmi, että arjen askareiden toimittaminen on korkeinta jumalanpalvelusta jota ihminen voi harjoittaa. Juuri se tylsä ja tavanomainen joka ei anna minkäänlaisia hengellisiä kiksejä.
-
Mahdanko minä enää tuota uskaltaa kirjoittaa? Täällä kun on jossakin määrin erikoista intoilua ilmassa. Nähdään kuinka toinen - ihan tuntematon - ihminen nimimerkin takana, tämä "Ikävöivä" on "nyt oivaltamassa" sitä ja "löytämässä" tätä. En ole huomannut siihen toisten kohdalla puututtavan.
Hmm.. Itse kukin ymmärtää, luulee, ajattelee omalla tavallaan näitä tekstejä. Ja monesti ihan eri tavalla, kuin kirjoittaja tarkoitti. Kasvotusten voi heti reagoida, täällä ei. Minusta täällä on ennenkin ymmärretty väärin, esitetty "Ikävöivän oivaltamista" tiukempiakin luuloja ja epäilyjä.
Ja toiseksi, olet kirjoittanut aika paljon, se voi saada ajattelemaan, että tosissasi haet jotain etkä vain ajankuluksi kirjoittele. Sitten toiset haluaa auttaa edes hitusen tai muuten vaan sanoa sanasensa asiaan. Ei me näiden kirjoitustemme perusteella toisiamme oikeasti tunneta, jotain mielikuvaa voi saada, oikeaa tai väärää.
Itse ajattelen niin, että mitä tahansa joku kirjoittamaani sanoo, tai tekemisiini muuten elämässä, otan 'käyttööni' sen soveltuvin osin ja heitän loput pois.
-
Jampen teksti pysäytti, juuri kun pääsin jurputtamasta, että hajoilen opparini kanssa! :icon_biggrin: Vitsit mikä ajotus! Sehän on juuri se, mitä miun pitää tehdä ja joka ei todella niitä kauniita hartaita ajatuksia herätä....pakarat puutuu ja vanne kiristää päätä....mutta ehkäpä jaksan taas, kiitos Jampe, kun muistutit tuosta tärkeästä pointista.
-
hyvä jampe :eusa_clap:
arjen askareiden toimittaminen on korkeinta jumalanpalvelusta jota ihminen voi harjoittaa. Juuri se tylsä ja tavanomainen joka ei anna minkäänlaisia hengellisiä kiksejä.
-
Luterilaisuudessa on sellainen häikäisevän kaunis helmi, että arjen askareiden toimittaminen on korkeinta jumalanpalvelusta jota ihminen voi harjoittaa. Juuri se tylsä ja tavanomainen joka ei anna minkäänlaisia hengellisiä kiksejä.
Mua on auttanut arjen aherruksessa Kol.3:23 "Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille." Vaikeeta toteuttaa kun oikein jurppii, mutta, ah, niin 'koulivaa'.
-
Näin on hippiäinen!
Yks tuttu täti tekee kaiken Jumalan kunniaksi.
Siinä se kiteytyy - Jumalasuhde.
Oppia ikä kaikki. :eusa_angel:
-
Ja toiseksi, olet kirjoittanut aika paljon, se voi saada ajattelemaan, että tosissasi haet jotain etkä vain ajankuluksi kirjoittele. Sitten toiset haluaa auttaa edes hitusen tai muuten vaan sanoa sanasensa asiaan. Ei me näiden kirjoitustemme perusteella toisiamme oikeasti tunneta, jotain mielikuvaa voi saada, oikeaa tai väärää.
Pahus, se on totta. MIstä kuka tietää että joku nyt vaan yleensä aina kirjoittaa? No, tulkoon se nyt julki sanotuksi. Välillä on aikaa, sitten saattaa kadota vaikka vuodeksi - kirjoittamaan. Tämä nyt on ehkä liiaksikin tullut tavaksi ajatella ääneen. Ja siitä mukavaksi tavaksi että usein joku on ajatellt samoja teemoja . Mutta tätikullat. Ikävöivällä ei ole mitään syvää sielullista hätää ajankohtaisesti. Mutta alkaa olla jos luullaan että hänen ajatuksaan osataan lukea --- lisäksi olen alkanut epäillä onko Jumalalla kaksosia...ainakaan identtisiä! Ja Pena sen oivalsi, mitä nyt vähän vaatisinkin.
Pidetään ne omat rajat - on muuten hyvin terveellistä! -Ja joka on jo tästä kanssani selvitellyt asiaa, kiitos ja hyppätköön tämän yli kuin aiheetta saapuneen maksukehoituksen.
-
On helppoa uskoa kokeneensa johdatusta, kun on pitemmän aikaa mennyt hyvin. Vaikeampaa varmaankin ihmiselle, jota elämä näyttäisi täysin kohtuuttomasti potkineen munille. Eiköhän tämä koko käsite ole niitä tosiuskovaisten ohjailutyökaluja. Muuten itse olen tuntenut, että Jumala on lähimpänä silloin, kun kaikki menee päin helvettiä ja valoa ei näy.
-
On helppoa uskoa kokeneensa johdatusta, kun on pitemmän aikaa mennyt hyvin. Vaikeampaa varmaankin ihmiselle, jota elämä näyttäisi täysin kohtuuttomasti potkineen munille. Eiköhän tämä koko käsite ole niitä tosiuskovaisten ohjailutyökaluja. Muuten itse olen tuntenut, että Jumala on lähimpänä silloin, kun kaikki menee päin helvettiä ja valoa ei näy.
Näinhän se varmaan on. Olen pitkälti samaa mieltä.
Tervetuloa! (näyttää olevan eka viestisi)
-
Tervehdys vaan Jampe ja kiitokset toivotuksista. Uusi olen näillä palstoilla.
-
Ite olen ollut havaitsevani Johdatusta useinkin
vasta pitkän ajan kuluttua, nähtyäni "koko tarinan".
Outoja esim. läheltä piti - pelastuksia on tapahtunut enkä
ole voinut ajatella niitä muuna kuin Suojelusenkelin puuttumisina.
-
Ite olen ollut havaitsevani Johdatusta useinkin
vasta pitkän ajan kuluttua, nähtyäni "koko tarinan".
Outoja esim. läheltä piti - pelastuksia on tapahtunut enkä
ole voinut ajatella niitä muuna kuin Suojelusenkelin puuttumisina.
Minäkin rukoilin itselleni aviopuolisoa parikymppisenä ja olin pettynyt kun "Jumala ei kuullut rukoustani". Ehdin elää muutaman vuoden sinkkuna. Muutaman vuoden kuluttua puoliso sitten löytyi. Myöhemmin sitten väsyneenä pikkulasten valvottaessa muistin, kuinka hartaasti toivoin omaa perhettä sinkkuaikanani. Ei tullut mieleenkään kadehtia sinkkuja, kun muistin siitä myös ne varjopuolet.