Körttifoorumi

Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: karjalaisenkyösti - 25.01.10 - klo:20:57

Otsikko: Helvetti
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 25.01.10 - klo:20:57
Keskustelun alustukseksi erilaisia Raamatusta kumpuavia  helvettikäsityksiä.

1)
Eräs tulkinta on, että tuonpuoleisessa on joko ikuinen elämä taikka  sitten ikuinen kuolema siinä merkityksessä, että Jehovalle kuulumattomat ihmiset eivät nouse kuolleista enää koskaan. Heitä yksinkertaisesti ei edes enää ole.

2)
Erään tulkinnan mukaan on olemassa helvetti, jossa kukin kärsii tekojensa mukaan tietyn rangaistusken, jonka jälkeen rangaistavat katoavat olemattomiin.

3)
Erään tulkinnan mukaan helvetissä kärsitään jokin rangaistus, jonka jälkeen helvetistä siirrytään taivaan puolelle.

4)
Erään tulkinnan mukaan helvetti on lopullinen rangaistuksen paikka, jossa kärsitään aina ja ikuisesti.

Olosuhteista helvetissä on myös paljon erilaisia näkemyksiä.
Yhteistä näille näkemyksille on se, että helvetissä ei ole hauskaa, vaan siellä vallitsee valtava taloudellinen, henkinen ja kaikinpuolinen kurjuus.

Joidenkin mielestä helvetin tuskat ovat henkistä laatua, joidenkin mielestä niin henksitä kuin ruumiillista.
Jotkut uskovat helvetissä olevan tulenlieskoja, joissa ihmiset huutavat suurissa tuskissaan apua saamatta.

Mitä ajatuksia helvetti sinussa herättää?
Mitä olet helvetistä kuullut ja mitä mieltä siitä olet?

Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Pena - 25.01.10 - klo:22:38
Ilmestyskirjasta olen ymmärtänyt, että helvetti on tarkoitettu Perkeleen ja hänen joukkojensa rangaistukseksi. Siksi on minusta väärä käsitys, että pirut olisivat siellä ikäänkuin henkilökuntana ihmisiä kiusaamassa.
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: juhani - 25.01.10 - klo:23:04
Helvetti on minulle se paikka, jossa minä olen... seitsemän hirviön mankumassa ruokaa, rahaa ja hyväksymistä. On se kyllä mieletön paikka. Kasteeseen turvautuen minä voisin kysyä Jumpulta voisiko olla mitään tämän enempää helvettiä. 
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: PekkaV - 26.01.10 - klo:07:23
Kyöstin esittämät tulkinnat ovat kaikki oikeita. Jumala räätälöi jokaiselle ansion mukaan.
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Riitta-mummi - 26.01.10 - klo:08:12
Tuntumia tämänpuoleisesta helvetistä.

Rakkauden kaipuu. Ei vastausta.  Torjunta, yksin jätettynä ja pelokkaana.
Repiminen eri suuntiin ilman voimia jaksamiseen. Katkeruus, anteeksiantamattomuus.

Siellä ikuisessa kadotuksessa on takuulla paha olo. Ellei ole olematonta.Tyhjyys?
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Salis - 26.01.10 - klo:08:49
Synkeä keskusteluaihe. Minulla ei ole mitään tietoa helvetistä itsestään eikä pelastuksen vastakohtana. Monet ihmiset kokevat maanpäällisen helvetin. Mutta maanpäällinenkin helvetti saattaa olla tie parempaan elämään. 
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: mies valaan vatsasta - 26.01.10 - klo:18:44
Jotkut inhoavat sitä, että viisaita ajatuksia lainataan muista uskonnoista.
Teen sitä silti, koska muutkaan eivät voi olla kovin paljon sokeampia kuin me...

Kerran radiossa kerrottiin eräästä islamilaisesta runoilijasta, joka oli kirjoittanut jotakuinkin seuraavasti:
"Katso, etten palvelisi sinua vain helvetin pelossa, sillä rakkauteni ei olisi aitoa."

Tai ainakin tuolla ajatuksella. Jos joku muistaa paremmin, hyvä niin.
Mutta oli helvettiä tai ei, niin tämä elämä on elettävä, oli se sitten kuinka helvetillistä tahansa.

Kyöstin esittämät tulkinnat ovat kaikki oikeita. Jumala räätälöi jokaiselle ansion mukaan.

Mistä sen nyt tietää, mitä Jumala kullekin tekee? Jos Jumala taipuisi ihmisen tahtoon tai hänen ajatuksensa olisivat ymmärrettävissämme, huomaisimme palvovamme epäjumalaa. Johan Jumalan olemuksesta tuntuu olevan mahdoton päästä yhteisymmärrykseen, niin entäs sitten aivoituksista?
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: vaivattu sielu - 26.01.10 - klo:19:21
Mistä sen nyt tietää, mitä Jumala kullekin tekee? Jos Jumala taipuisi ihmisen tahtoon tai hänen ajatuksensa olisivat ymmärrettävissämme, huomaisimme palvovamme epäjumalaa. Johan Jumalan olemuksesta tuntuu olevan mahdoton päästä yhteisymmärrykseen, niin entäs sitten aivoituksista?

Juolahti vain mieleeni...jos juutalaiset olisivat tienneet Mooseksen haudan sijainnin, palvonnan kohde olisi ollut ja olisi ehkä vieläkin taattu...haudan palvonnan sijaan Jumalakin saa osakseen huomiota. Viisaita ovat Jumalan päätökset ja Hänen aivoituksensa usein meiltä salattu.
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Viisveisaaja - 26.01.10 - klo:19:36
Kyöstin esittämät tulkinnat ovat kaikki oikeita. Jumala räätälöi jokaiselle ansion mukaan.

Ehkä noin, mutta antaa Jumala myös anteeksi tekoja.
Minusta siis Jumalalla on kirjanpitäjä tai sitten hän itse pitää kirjaa.
Siellä sitten on ainakin kaksi kirjaa. Toinen on elämänkirja ja ne joiden nimi on siihen kirjoitettu menevät suoraan paratiisiin.
Sitten on toinen kirja jossa on ihmisen teot, siis sellaisen kun ei ole kuullut Jeesuksesta ja joita ei ole kastettu.
Siellä on kirjoitettuna siis teot ja niiden mukaan sitten heidät tuomitaan.
No sitten on kait joku Punainenkin kirja ja siihen jos nimi joutuu, niin sitten se on ei paratiisiin.

Helvetti on aika mysteeri minulle ja minusta juutalaiset eivät sellaiseen usko.
Sellaiseksi on kyllä kutsuttu kaatopaikkaa kaupunkien ulkopuolella muinaisessa Israelissa.
Uskoisin, että joku tuomio tulee joillekkin, mutta luulisin sen olevan enemmänkin eroa Jumalasta. Ei siis tulinen järvi. :017:
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: hippiäinen - 26.01.10 - klo:19:43
Aiheesta löytyy juttua sivuilta www.karikuula.com
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: sadetta - 26.01.10 - klo:19:50
Uskoisin, että joku tuomio tulee joillekkin, mutta luulisin sen olevan enemmänkin eroa Jumalasta. Ei siis tulinen järvi. :017:
Mutta jos ei ole uskonut Jumalaan, niin onko mikään tuomio olla erossa Jumalasta? Paitsi jos Jumalan luona olemiseen sisältyy jotain kaikkien kokemuksen/tietämyksen mukaan hyvää ja Jumalasta erossaoloon jotain absoluuttisen pahaa..  :eusa_think:
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Leena - 27.01.10 - klo:17:06
Kyöstin esittämät tulkinnat ovat kaikki oikeita. Jumala räätälöi jokaiselle ansion mukaan.

Ettäkö kiirastuleen?
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Jampe - 27.01.10 - klo:18:04
Juolahti vain mieleeni...jos juutalaiset olisivat tienneet Mooseksen haudan sijainnin, palvonnan kohde olisi ollut ja olisi ehkä vieläkin taattu...haudan palvonnan sijaan Jumalakin saa osakseen huomiota. Viisaita ovat Jumalan päätökset ja Hänen aivoituksensa usein meiltä salattu.

Lutterus selitti Mooseksen haudan niin, että Mooses=laki, Kristus=evankeliumi.  Kristuksen takia Mooses lakkaa hallitsemasta niin tyystin ettei hänen hautaansakaan enää voida löytää!  Puhut siis varsin osuvia sanoja mainitessasi että jos hänen hautansa vielä olisi löydettävissä, sitä palvottaisiin. Asiaa voi laajentaa silläkin tavalla että tällä tapahtumalla Jumala tahtoo mahdollisimman konkreettisesti osoittaa myös meille ettei Mooses enää hallitse eikä häntä ole palvominen.

Näinkin Vanha Testamentti puhuu Kristuksesta ja armosta!
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Viisveisaaja - 28.01.10 - klo:00:16
En usko helvettiin, mutta uskon erossa oloon Jumalasta ja se on kauheaa. :icon_rolleyes:
Ja eroon joutumiseen.
Mutta älkää kysykö millainen ja kuka Jumala on. :icon_rolleyes:
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Leena - 28.01.10 - klo:09:54
En usko helvettiin, mutta uskon erossa oloon Jumalasta ja se on kauheaa. :icon_rolleyes:
Ja eroon joutumiseen.
Mutta älkää kysykö millainen ja kuka Jumala on. :icon_rolleyes:

Veit sanani - lukunottamatta Helvettiä. Siihen en osaa ottaa kantaa. Sukupolvittain siitä opetetaan eri asioita, ja huolimatta innokkaista suosituksista lähipiirissä en jostakin syystä nyt viitsi jostakin Kari Kuulasta intotua - anteeksi suotakoon, etten jaksa innostua naisen oikeudesta pappisvirkaan sen ihmeemmin kuin juuri konkreettisesta helvetistäkään.  Kai on tässä lähempiä ongelmia jotka on ratkaistava ensin, oman arjen eettisiä pikkuratkaisuja.  

Kaikkiko pääsevät Taivaaseen?  Niin joskus kysytään. Minäkö tietäisin mitä Jumala keksii???  Mutta sellaista ei ole luvattu.  
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: PekkaV - 28.01.10 - klo:10:17
Sukupolvittain siitä opetetaan eri asioita,   

Kieli, tutkimus, edistys edistyy. Maailma muuttuu, me mukana. Virta vie, halkona seilaamme. Koivupöllistä lähtee tuohi. Pölli vettyy ja lopuksi uppoaa. Mutta se kestää kauan.

"Mutta-sanasta alkaa keskustelu." (Haavikko tai Haavikko-niminen mies)
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Salis - 28.01.10 - klo:10:19
Kieli, tutkimus, edistys edistyy. Maailma muuttuu, me mukana. Virta vie, halkona seilaamme. Koivupöllistä lähtee tuohi. Pölli vettyy ja lopuksi uppoaa. Mutta se kestää kauan.

"Mutta-sanasta alkaa keskustelu." (Haavikko tai Haavikko-niminen mies)

Myös kehitys kehittyy. :icon_lol:
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Leena - 28.01.10 - klo:10:20
Virta vie, halkona seilaamme.
"Mutta-sanasta alkaa keskustelu." (Haavikko tai Haavikko-niminen mies)

Mutta... voimmeko tehdä muuta, kuin ajelehtia virran mukana?
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: PekkaV - 28.01.10 - klo:11:47
Pölliin verraten ihmisellä on kädet, joilla voi hiukan suuntia. Riippuu sitten virran voimakkuudesta, kuinka paljon on tehtävissä, ja mikä on oma osuus suunnan määrittelyssä.
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Salis - 28.01.10 - klo:12:11
Pölliin verraten ihmisellä on kädet, joilla voi hiukan suuntia. Riippuu sitten virran voimakkuudesta, kuinka paljon on tehtävissä, ja mikä on oma osuus suunnan määrittelyssä.

Pöllilläkin on pää, muttei aivoja.
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: PekkaV - 28.01.10 - klo:12:13
No miten se nyt tähän liittyy?
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: hippiäinen - 28.01.10 - klo:12:19
Pöllilläkin on pää, muttei aivoja.

Eikös pöllillä ole kakskin päätä?  :kieli:
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: PekkaV - 28.01.10 - klo:12:30
Eipäs vaihdeta aihetta, helvetti.
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Salis - 28.01.10 - klo:13:33
Eipäs vaihdeta aihetta, helvetti.

Oikei. Pysytään aiheessa. Aivot johtaa käsiä. :icon_eek:
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: PekkaV - 28.01.10 - klo:13:50
"4)
Erään tulkinnan mukaan helvetti on lopullinen rangaistuksen paikka, jossa kärsitään aina ja ikuisesti."
Ytimekkyydessään helpoimmin omaksuttava käsitys.

Mitä Goethe kirjoitti Helvetistä? Vai onko tutkimus jo osoittanut hänen käsityksensä aikansa eläneeksi.
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Pena - 28.01.10 - klo:16:00
Danten helvetti taitaa ainakin olla jo jäähtynyt.
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: seppos - 28.01.10 - klo:16:05
Danten helvetti taitaa ainakin olla jo jäähtynyt.

Tuossa se on selkäni takana kirjahylyssä eikä siitä lähde mitään käryä.
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Leena - 28.01.10 - klo:16:09
No miten se nyt tähän liittyy?
Hmmm...jos vaiks niin että pöllin kuulee harvemmin kysyvän että mitä helvettiä (ei kirosana) tämä kuumuus minun ympärilläni on....
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Pirska - 28.01.10 - klo:16:52
Kyllä minustakin Helvetti on lopullinen rangaistuksen paikka, jossa kärsitään aina ja ikuisesti. Sinne joutuvat ainakin Perkele ja hänen enkelinsä. Siellä olijoilla on ikuinen ero Jumalasta.

Jos joku ei  täällä usko Jumalaan, niin se ei tarkoita sitä, että hän olisi täällä erossa Jumalasta. En usko, että tämmöinen kaveri ei hätkähtäisi, jos joutuisi ikuiseen eroon Jumalasta.

Uskon kyllä, että monien ihmisten elämä voi olla "ajallista helvettiä", mutta se ei kuitenkaan ole lopullista ja tuskin se niin kauheaa on kuin oikeasti Helvetissä.

Minun mielestäni täällä elämässä vaikuttaa ennen kaikkea Jumala ja Piru tekee kiusaa sen kun ehtii, mutta niissä rajoissa, mitkä Jumala sallii. Taivaassa vaikuttaa ainoastaan Jumala ja siellä on kaikki asiat hyvin. Helvetissä ollaan lopullisessa erossa Jumalasta ja siellä on kaikki asiat erittäin huonosti.
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Pyryharakka - 28.01.10 - klo:19:56
Olen jokseenkin samaa mieltä Pirskan kanssa. Ainakin jos tuollaista galluptermiä käytetään.   :039:
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 29.01.10 - klo:01:59
Helvettiin joutujistakin on Raamatun pohjalta varmaan erilaisia käsityksiä.

Minulla on tällä hetkellä sellainen ongelma, että vaikka minusta näyttääkin siltä, että kasteessa ihminen ei uudestisynny, niin aina jää sellainne pieni mahdollisuus, että jospa se sittenkin on niin, että kaste on ehdoton edellytys pelastukselle.
Minulla on pikkupoika, jonka en haluaisi joutua helvettiin.
Vaimoni ei halua, että lasta kastetaan. Minulla ei siis ole mahdollista kastattaa lasta virallista tietä.
Erinäisistä seikoista johtuen en viitsi ryhtyä voimallisesti ruinaamaan vaimolta tähän lupaa, varsinkaan, kun itsekään en ole varma, mitä minun pitäisi tehdä.

Luterilainen oppi kastamattomasta lapsesta taitaa mennä niin, että ei toki ole varmaa, että kastamaton lapsi menee helvettiin, mutta tällainen mahdollisuus kuitenkin on olemassa.
Tuntuu välillä ahdistavalta ajatella, että jos jotain sattuu ja pikupoika sitten joutuukin sinne helvetin loputtomiin kärsimyksiin ja kaikki vain sen tähden, että en ollut tarpeeksi aktiivinen ja röyhkeä, että olisin mainipuloinut olosuhteet sellaisiksi, että hänet voitaisiin kastaa.
TOivossa elän, että kaikki menee hyvin ja että hän sitten vanhempana hoitaisi tuon kasteasian kuntoon.
Sellainenkin on käynyt usein mielessäni, että ansaitsisin pikkupojalleni taivaspaikan itse hänet kastaa ropsauttamalla kylppärissä.
Tuon sanan "kastaa ropsauttaa" opin Maunolta eräästä hänen hauskasta kirjoituksestaan, kun hän vastasi erääseen viestiketjuun, jossa olin ongelmastani kertonut.
Jos itse hoidan ongelman pois päiväjärjestyksestä, niin täytyy tietysti ennen sitä löytää jostain oikeat sanat, jotka pitää sanoa ennen kastamista.
Toki kastamisen jälkeen sitten pähkäilisin, että olikohan minun suorittamani kaste riittävän pätevä taikka oikein suoritettu.
Toivottavasti vielä löydän asiasta jonkinlaisen rauhan.
Siihen asti toivon, että Jumala olisi armollinen, vaikken olekaan ansainnut teollani pikkupojalleni taivaspaikkaa, koska tuon teon toimeenpano on minun tilanteessani koavin hankalanoloista.
Erässä luterilaista kastetta käsittelevässä kirjassa sanottiin, että kaikki kastamattomat lapset eivät välttämättä mene helvettiin.
Jumala voi kaikkivaltiudessaan itsekin hoitaa joidenkin lasten kohdalta tuon kasteasian kuntoon.

Olen ihminen, joka haluaa ottaa asioita varman päälle, tästä johtuvat nämä pähkäilyni.
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Jampe - 29.01.10 - klo:14:44

Jos Taivaallinen Isä huolehtii pienen varpusenkin päiväosasta, niin menisikö sellaiselta Isältä hukkaan pieni ihmistaimi?

Meistä yhdelläkään ei ole oikeutta sanoa, että omaa syyttään kastamattomana kuolleet menisivät helvettiin. Sellainen puhe lähtee pahasta sydämestä ja kastekiihkosta. Vaikka pidämmekin kristillistä kastetta arvossa oikealla paikallaan, meidän ei tulisi kiihkoilla eikä varsinkaan tuomita kasteasialla. Muutenkaan meistä kukaan ei tiedä ken joutuu helvettiin, ken pääsee taivaaseen. Sen tiedän, että lutherilaisen(kin) kirkon kristillinen kaste on oikea, raamatullinen ja pätevä, mutta sitä en tiedä mitä tapahtuu kastamatomina kuolleille! Joka väittää tietävänsä, se valehtelee.
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: juhani - 30.01.10 - klo:09:40
minä olen helvetissä... tulisi nyt sunnuntai ja pääsisin lomalle täältä seurapuhumaan...
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Riitta-mummi - 30.01.10 - klo:09:50
Minä en ole tänään, mutta aika usein. Se piruko sinua taas tökkii tuhansin miekoin, keihäin ja pistimin? Seurapuhujaa vaivataan.

Koeta löytää se Kristus sieltä alhaalta.    :056:
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Leena - 30.01.10 - klo:10:07
Karjalaisenkyösti, eräällä ystävälläni on lapsenlapsensa osalta sama ongelma, joten joudiun miettimään. Minusta olisi tietty väärin vähäksyä omaa kastettani, jos, silloinhan kai olisin hakeutunut uudestaan katettavaksi. Alkukristillisyys omaksui sen aika äkkiä, mutta myös niin, että jotkut panttasivat kastettaan kuolinvuoteelleen, jotta eivät enää sen jälkeen sitten tekisi syntiä, on eletty vaihe jossa kasteen jälkeen tehtävää itsemurhaa suosittiin, jotta kasteen jälkeen kuoltaisiin synnittöminä. Tosissaan olivat.

Kasteella ja kasteesta on melkoisesti kikkailuja, jos joku toivoo lähdeviitteitä, sopii mennä teol tdk:n kirjastoon ja kysyä dogmatiikan ja kirkkohistorian graduja ensialkuun. Toisen ystäväni kumpikin poika oli kastamaton, kunnes  esikoinen halusi rippikouluun, kastettiin ja konfirmoitiin seuraavana päivänä. On mahdoton uskoa että tämä vilpittömästi etsivä nuori kaveri olisi joutunut kadotukseen, jos vaikka sillä riparilla olisi tapahtunut jokin onnettomuus ja olisi kuollut silloin.

Tätä joskus ajattelen, kun mietin sanoja: Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Ja taas sitä ainoaa kuvaa viimeisestä tuomiosta, olkoon hän profetia tai opetukseksi tarkoitettu viitttaus siihen mitä Jumala tahtoo, siinä ei lajitella ketään perusteena kastettu..ei kastettu...ajattelen kehitysmaiden kastamatta kuolevia, joiden elinoloista ehkä meiltäkin kysellään joskus jotakin,  että te siis tiesitte mutta ette tehneet mitään, niin, niin, minä olin siellä joukossa,  ja ajattelen että hyvä. Ei nyt uhmasta jätetä kastamatta, mutta ei sentään ammuta yli...eikös tämän pitänyt olla se herätysliike joka ei aseta mitään ihmisen ja Kristuksen välille --- edes oppia lapsikasteesta.  Joutuvatko baptistien lapset Helvettiin?
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: juhani - 30.01.10 - klo:22:50
1960-80 -luvuilla kirjoittanut room.kat. teologi Karl Rahner (en minä ole fanittanut)loi hyvän ajatuksen siitä, että me olemme kastetut ja nimenomaan kastamattomat ovat anonyymejä kristityitä... baptistiakin Jumala rakastaa...
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: Leena - 31.01.10 - klo:16:30
En miestä tunne, mutta joskus sellaiseltakin jota ei niin muuten ymmärrä löytää ajatksen joka kuvaa hyvin jotakin jonka sanoisi jos osaisi....tämä oli ainakin ihan kiinnostava kuva. Paljossa ollaan kuvien varassa muutoinkin. Bonhoeffer (uhhuh taas) sanoi joskus että Jumala näyttää meille kuvia opettaessaan meitä.

Paha vain meidän täytyy luoda mielikuvista kielikuvia jakaaksemme niitä ja opetettaessa jälkipolvia,  ja siinä mentiin taas vauhdilla kiistelemään siitä mikä olikaan oikeimmin raamatullista ja tarkimmin ja varmimmin pelastavaa, ja joskus kyllä mietin että ilosanomasta ehtii tulla surusanomaa ja uhkaavaa uutista siinä välillä erinäiset kerrat. Kun vielä tarpeellisia piti olla vähän...
Otsikko: Vs: Helvetti
Kirjoitti: juhani - 31.01.10 - klo:22:00
ja ei se ole mitään... ei lakia pelastuakseen