Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Rauski - 27.11.09 - klo:02:02
-
Olen 17 vuotta sairastanut eritäin vaikeaa sepelveltimotautia. En käy valittamaan vaan totean, että sairaus kasvatta. Kasvamiseen tarvittaan surutyötä päästäkseen itsensä kanssa balansiin. Tasapainon löydyttyä voi alkaa elämään rikasta ja täysipainoista elämää. Sen myötä avautuu uusia elämän ulottuvuuksia. Voi sanoa, että nyt sairaana ollessani elän täysipainoisempaa elämää kuin silloin kun olin terve. Elämän arvot keikahtivat päälailleen. Ennen tärkeä esim. omaisuus menetti merkityksensä. Tilalle tuli Jumalan huolenpidossa eläminen nikulakin toimeentulolla. Jos sairastat jotakin tautia olisi kiva, jos uskaltautuisit tulemaan tälle palstalle. Elämä voittaa.
-
Hei vaan, Rauski!
Tosi upeeta, että panit itsesi peliin. - Juuri niin, elämä voittaa!
Tavallaan olemme sekä kollegoita / kohtalotovereita että "virkaiältämme" myös ikätovereita. Minulla alkoi 1.11.09 työkyvyttömyys- / sairaseläkkeeni 17. vuosi. Eläkepäätöksessä päädiagnoosi oli vakava masennus / depressio mentis gravis.
Näin se elämä kulkee. Ei surkutelle toistemme kohtaloita, eikä ainakaan omiamme!
siunauksin, erakko-erkki
-
- Joskus tuntui kuin olisi eksynyt sakeaan sumuun vieraassa kaupungissa. Minulla on sellainen vähän harvinaisempi neurologinen sairaus, aivojen tyvivaltimot menevät tukkoon, ja hoitava lääkäri hoiti sitä sinänsä ns lege artis, sillä muusta ei tiedetty. Ei siitäkään että se hänen "käypä hoitonsa" vie hengen...Jotenkin tiesin sen. Varasin uutta ja utta aikaa, selitin ja selitin ja kerran kävelin tuskastuneena kotiin: JOS täällä olisi toinenkin lääkäri Jos asuisin Hesassa nyt JOS niin ja JOS näin kunnes yhtäkkiä pysähdyin, ja mieleeni jysähti: Mutta eihän ole mitään JOSssia. KUN. Minä kuolen, KUN, vaikka ympärillä olisi maailman etevimpien spesialistien kaarti.
- Se oli aika käsittämätön kokemus; en pelkää kuolemaa. En tämän kokemuksen jälkeen. No, uutta tietoa tuli ja juttu korjattiin ja henki säilyi, mutta vaikka se oli kamalaa en antaisi kokemusta pois. Se oli käsittämättömällä tavalla huojentavaa. En edes yritä uskotella itselleni että ymmärtäisin. Monta toivotonta vuotta täysin ymmällä, luulisi että sen antaisi pois, mutta ei. Ei nyt enää.
-
- Tiedättekö, tämä taitaa olla ainoa saitti jolla tällainen on sallittua. Tai enhän voi tietää kun olen harvoja vselannt, mtta joskushan niissä pistää silmään: Eipä käsitellä omia ongelmia täällä/tämä on väärä paikka etsiä psykoterapiaa/muuta yhtä välkkyä. Kuin niin? Onko ylipäänsä erikseen "elämää" ja "uskonelämää"? Tällä olen vaivannut päätäni ja päätynyt lopulta tähän: Ei voi olla. Ei ihmisiä voi pakottaa leikkelemään osia itsestään pois, ja tarjoilemaan vain varmasti sisäsiistiä. Jää jutut äkkiä laihoiksi ja näivettyvätkin jos liian teoreettisiksi heittäydytään. Kyllä olen tätäkin miettinyt... mutta tältä minusta vain tuntuu. Deittailin pari vuotta Dietrich Bonhoefferia, ja siinä oli kaveri joka ei silpunnut elämäänsä mitenkään - vaitelias oli tosin, mutta ehjä tyyppi. Opin paljon.
-
- Tiedättekö, tämä taitaa olla ainoa saitti jolla tällainen on sallittua. Tai enhän voi tietää kun olen harvoja vselannt, mtta joskushan niissä pistää silmään: Eipä käsitellä omia ongelmia täällä/tämä on väärä paikka etsiä psykoterapiaa/muuta yhtä välkkyä. Kuin niin? Onko ylipäänsä erikseen "elämää" ja "uskonelämää"? Tällä olen vaivannut päätäni ja päätynyt lopulta tähän: Ei voi olla. Ei ihmisiä voi pakottaa leikkelemään osia itsestään pois, ja tarjoilemaan vain varmasti sisäsiistiä. Jää jutut äkkiä laihoiksi ja näivettyvätkin jos liian teoreettisiksi heittäydytään.
:023: Joo, ihminen on kokonaisuus ja usein kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tiettyyn muottiin itsensä tai varsinkaan toisen tunkeminen ei käy ajan mittaan. Toisaalta omista raameistaan on hyvä välillä tulla ulos.
Deittailin pari vuotta Dietrich Bonhoefferia, ja siinä oli kaveri joka ei silpunnut elämäänsä mitenkään - vaitelias oli tosin, mutta ehjä tyyppi. Opin paljon.
Nykyisinhän moneen paikkaan kelvatakseen pitää olla ulospäinsuuntautunut 'hyvä tyyppi'. Mutta perusluonne ei tee kenestäkään muita vähäisempää ja huonompaa, näin Jumalan kämmenellä oleillessa.
-
- Tiedättekö, tämä taitaa olla ainoa saitti jolla tällainen on sallittua. Tai enhän voi tietää kun olen harvoja vselannt, mtta joskushan niissä pistää silmään: Eipä käsitellä omia ongelmia täällä/tämä on väärä paikka etsiä psykoterapiaa/muuta yhtä välkkyä. Kuin niin? Onko ylipäänsä erikseen "elämää" ja "uskonelämää"? Tällä olen vaivannut päätäni ja päätynyt lopulta tähän: Ei voi olla. Ei ihmisiä voi pakottaa leikkelemään osia itsestään pois, ja tarjoilemaan vain varmasti sisäsiistiä. Jää jutut äkkiä laihoiksi ja näivettyvätkin jos liian teoreettisiksi heittäydytään. Kyllä olen tätäkin miettinyt... mutta tältä minusta vain tuntuu. Deittailin pari vuotta Dietrich Bonhoefferia, ja siinä oli kaveri joka ei silpunnut elämäänsä mitenkään - vaitelias oli tosin, mutta ehjä tyyppi. Opin paljon.
On vain yksi elämä. Ei ole erillistä uskonelämää. Jumala on arjessa.
-
On vain yksi elämä. Ei ole erillistä uskonelämää. Jumala on arjessa.
siinä se on...
-
siinä se on...
Mis on se hymiö joka näyttää peukalolla et näin on? Se olisi nyt tarvittu.
-
:023: