Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Pirska - 02.08.09 - klo:20:54
-
Muistan, kun näin ensimmäisen kerran tämän sarjakuvan. Minua inhotti kauheasti sen aihe. Yritin joka välissä kuvitella, että Wagnerin tilalla olisi ollut oikea ihminen. Nainen ja sika, ei, ei ja ei. Miksi tällainen sarjakuva on tehty?
Syyksi näen ainoastaan sen, että sillä yritetään muokata meidän asenteitamme. Kun tarpeeksi monessa lehdessä törmää tähän sarjakuvaan ja lukee sen monesti hyvin oivallettuja asioita, alkaa sian ja naisen liitto tuntua ihan normaalilta. Ei se enää kavahduta niin kuin alussa.
Jos minä saisin päättää, niin se sarjakuva kiellettäisiin tai Wagnerin tilalle vaihdettaisiin ihminen.
-
Joskus muinoin oli Lätsä-niminen sarjakuva lehdissä, nyttemmin en ole kohdannut sitä vuosikausiin ja onneksi!
Lätsä oli vähän Wagner-sikaan verrattava tyyppi,
makaili sohvalla ja passuutti itseään. Kärjistetty ääliö.
Mutta ärsytti minua suunnattomasti,
koska todellisia "lätsöjä" on pilvinpimein enkä kestä, että siitä vielä vedetään huumoria.
Wagnerin kanssa taitaa olla samoin. Se ei kyllä kumma kyllä minua ärsytä.
Ehkä siksi, että Viivi on kuitenkin aina niskan päällä.
-
B.Virtanen on hyvä.
-
Viivillä ja Wagnerilla on sentään vaatteet päällä. Minua huolestuttaa hirveästi se, että kun lapset lukevat Aku Ankkaa, he voivat alkaa ajatella että on ihan normaalia kulkea ilman housuja! :icon_rolleyes:
Vakavasti puhuen: Minusta Viivi ja Wagner on yksi parhaita parisuhdesarjakuvia. Monet naiset ajattelevat, että miehet ovat sikoja, ja kyseisessä sarjakuvassa tämä ajatus on vain piirretty näkyviin. Ja ainakin meillä sekä mies että minä tykätään Wagnerista, ja nähdään siinä milloin itsemme, milloin toisemme. Huumorintajuahan tuo sarjakuva vaatii, niin kuin useimmat, mutta onneksi sitä ei ole pakko kenenkään lukea, jos ei siitä pidä!

Täysin samaa mieltä!
Ainahan sarjakuvissa on ollut eläimiä ja ihmisiä epätavallisissa rooleissa.
Hyvällä sarjakuvalla voi kyllä kiteyttää paljon. Joskus mielestäni V&W yltää moiseen ja samaten monimonimuu. Itselleni ei oikein aukene HKK:n korppi tms sarjis mutta makuja on monenlaisia.Uskonnolliset sarjakuvat tuntuvat liian usein teennäisiltä, tosin poikkeuksiakin on. Esim Pekka Rahkosen sarjakuvat tai yhden kuvan tiivistelmät ovat monesti loistavia.
Lapsena minulle tuli huippusarjakuvalehti "Non Stop" (jonka ilmestyminen valitettavasti loppui aika lyhyeen) ja sitä kautta oppi tuntemaan monenlaisia eurooppalaisia sarjakuvia. Pitäisikin kaivaa ne lehdet esille pitkästä aikaa ja lukea & nauttia uudelleen. Harmi kun loma loppui juuri.
Ps. Tämä aihe ei taida kuulua seuratuvan puolelle?
-
kyllä on!!! :eusa_angel:
-
Jos tämä aihe ei sovi seuratuvan puolelle, niin seppos kyllä siirtä sen toiselle puolelle. Mietin itsekin, kummalle puolelle laittaisin tämän. Lopulta päädyin seuratuvan puolelle, koska minusta tässä kuitenkin on kysymyksessä aika vakava asia. Meidän asenteita muokataan siihen suuntaan, että on hauskaa kun ihminen elää sian kanssa. Kun tiedämme, että on oikeastikin ihmisiä, jotka sekaantuvat eläimiin, niin heidän kannaltaan asia ei ole täysin ongelmaton.
Myönnän, että minunkin mielestäni Viivi ja Wagner -sarjakuvassa on todella hyviä oivalluksia. Mielestäsi se toimisi kuitenkin niinkin, että Wagner olisi ihminen.
-
Minusta Wagner ei ole eläin. Ei myöskään Viivi ole ihminen. He ovat sarjakuvahahmoja samaan tapaan kuin Aku ja Iines. Siis fiktiivisiä hahmoja, joiden avulla on helpompi kiteyttää joitakin oivalluksia neljän ruudun mittaiseen tarinaan.
Siis ehkä huomaatte rivien välistä, pidän tästäkin sarjakuvasta erittäin paljon.
-
Lienee kyse mun perverssistä luonteestani, mutta mulle ei ole tullut mieleenkään että Viivissä ja Wagnerissa olisi kyse eläimiinsekaantumisesta. Mitäs tykkäätte Fingerporista? Siinähän kaikki ovat hyvin inhimillisiä ihmisiä. Ja Jeesuskin siellä välillä esiintyy. Pitäisikö siitä huolestua, ja jos niin miksi?
-
Meidän asenteita muokataan siihen suuntaan, että on hauskaa kun ihminen elää sian kanssa.
No johan Pirska heitti! Pitäiskö itkeä vai nauraa?
-
Moi Leevi, onko sulla kuumemittari suussa? kysyy Basso.
Mummi ei enää paljonkaan välitä sarjakuvista. Lapsena luin useammistakin lehdistä. Jussi Juonio ja Matti Mainio olivat Seurassa. Avussa yhden ruudun Sortin Sakki, Kotiliedessä Kieku ja Kainu, se on lemppareitani samoin kuin Iltasanomien Tenavat. Ja Tenavista Ressu (beagle) on paras. Ikimuistoinen on TV:stä nähty Ressu lentäjä-ässä Punaisena Paroonina.
Eri sarjassa on Tintti. Lapsuuden Peacos Bill intiaaneineen oli myös jännittävä.
-
Olemme ihmetelleet, käykö Juba ikkunamme takana, koska hän kuvaa niin tarkkaan elämäämme. Jos niin on, on hänellä kuitenkin huono näkö. Tapamme ja asenteemme hän näyttää tuntevan.
-
Moi Leevi, onko sulla kuumemittari suussa? kysyy Basso.
Ei kun nappasin kiinni kameran hihnasta ja nykäisin ja niin mamma ottaa napsautti vahingossa kuvan. T: Leevi
-
http://www.sana.fi/ihmiset/haastattelut/tuhansien_sarjakuvien_mies/
Kertoo Jubasta eli mm KRS-taustainen turkulainen.
Fingerporin härskivitsit ovat mielestäni paljon kamalampia, vaikka niillekin joskus nauran. Olenko itsekin kamala?
-
No johan Pirska heitti! Pitäiskö itkeä vai nauraa?
Itku pitkästä ilosta.
-
Minusta Wagner ei ole eläin. Ei myöskään Viivi ole ihminen. He ovat sarjakuvahahmoja samaan tapaan kuin Aku ja Iines. Siis fiktiivisiä hahmoja, joiden avulla on helpompi kiteyttää joitakin oivalluksia neljän ruudun mittaiseen tarinaan.
Olen tismalleen samaa mieltä tästä asiasta. Ja myös tykkään Viivistä ja Wagnerista kovasti. Pitäisikö ottaa henkilökohtaisesti, että poikamme vuodesta toiseen ostavat meille vanhemmille synttäri- ja joululahjoiksi juuri Viivi ja Wagner -sarjakuvakirjoja... :003: