Tänään olin ihan äimänkäkenä. Pidin ikkunaa auki töissä. Pihalta alkoi kuulua linnun varoitushuutoja. Se jatkui ja jatkui. Lopulta yritin tähystellä sälekaihtimien takaa, mikä siellä huutelee. Se kuulosti saman sävyiseltä kuin töyhtöhyypän laulu, mutta oli vain suora hälytys- tai varoitushuuto.
Työkaverin tultua huoneeseen pyysin häntäkin kuuntelemaan, mikä mahtaa olla linnulla hätänä ja millä linnulla. Hän meni ikkunan ääreen ja hihkaisi: Katso.
Pihanurmella oli töyhtöhyyppä 5 untuvaisen palleronsa kanssa. Poikaset eivät voi vielä olla lentökykyisiä, kun niillä ei ollut vielä minkäänlaisia sulkia. Emo komensi poikiaan ja kipitteli kohti parkkipaikkaa. Se ei ruokkinut poikasiaan, vaan näytti opettavan niitä itse etsimään ruohikon seasta syötävää. Kauhistuimme, sillä naapurustossa on kissa, joka viettää vapaata elämää.
Äänet jatkuivat ja jossakin vaiheessa näimme kissan. Se tallusti niskat kyhärässä ja jonkin matkan päässä töyhtöhyyppäemo kissan perässä. Ilmeisesti kissa oli saanut emolinnusta tarpeekseen.
Sitten kuulin kauhukseni naapurin lasten huudot. Alle kouluikäiset vilkkaat tenavat, olisivat täystuho poikueelle. Onneksi kuulin myös lasten äidin äänen. Lapset yrittivät kovasti matkia töyhtöhyypän huutelua.
Ja huutelu jatkui. Välillä en nähnyt lintuja. Välillä katselin niiden hölmön näköistä taivalta pikkutien poikki entiselle viraston pihalle. Mitä ihmettä peltolintu tekee taajaman nurmikolla, teiden ja parkkipaikkojen luona. Vielä kun lähdin kotiin, poikue oli parkkipaikan ja autotallin edustan kapealla nurmikaistaleella. Emo seisoi autotallin edessä asfaltilla ja seurasi ohiajoani katseellaan.
Saapa nähdä ovatko vielä huomenna pihalla.