Ratkaisukristillisyyden punnintaa

[Pena]

Yritetään sitten kirjoittaa jotain Katekismuksen tapaan:

Armon aurinko on ja pysyy, mutta sen säteet ovat usein pilvien takana.

Mitä se on?

Jumalan mittaamaton armo kuuluu kaikille. Usko, jolla ihminen sen omistaa on kuitenkin heikko ja häilyväinen. Usein vahvaksi uskoksi luultu vakaumus paljastuukin tekopyhyydeksi. Kasvattaessaan meitä syvempään itsensä tuntemiseen Kristus johtaa meitä epäilysten ja koettelemusten kautta. Niiden avulla opimme kärsivällisyyttä ja nöyryyttä. Välillä saamme suloisen tuntemuksen Jumalan hyvyydestä ja jaksamme kilvoitella eteenpäin.
Toisaalta synti ja kiusaaja koettavat saada meitä turvautumaan Jumalan armon sijasta milloin mihinkin maalliseen. Oma itsekäs minämme pyrkii samaan. Tästä ei noin vain ravistauduta irti.
Ainoa pelastuksen toivo on odottaa, että Jumala osoittaa rakkauttaan meillekin. Sen hän on luvannut tehdä.

[Lars Mikael]

Olen vain vanha teknologi

Minä olen vain  wanha huruntologi.

Huru-ukko

[Viisveisaaja]

muoks

[Jampe]

Tuntuu siltä, että Jampella on haku päällä ja odotat vastauksia. Se on hyvä merkki . .

Hyvä merkki mistä?

[Jampe]

Armon aurinko on ja pysyy, mutta sen säteet ovat usein pilvien takana.

Mitä se on?

Jumalan mittaamaton armo kuuluu kaikille. Usko, jolla ihminen sen omistaa on kuitenkin heikko ja häilyväinen. Usein vahvaksi uskoksi luultu vakaumus paljastuukin tekopyhyydeksi. Kasvattaessaan meitä syvempään itsensä tuntemiseen Kristus johtaa meitä epäilysten ja koettelemusten kautta. Niiden avulla opimme kärsivällisyyttä ja nöyryyttä. Välillä saamme suloisen tuntemuksen Jumalan hyvyydestä ja jaksamme kilvoitella eteenpäin.
Toisaalta synti ja kiusaaja koettavat saada meitä turvautumaan Jumalan armon sijasta milloin mihinkin maalliseen. Oma itsekäs minämme pyrkii samaan. Tästä ei noin vain ravistauduta irti.
Ainoa pelastuksen toivo on odottaa, että Jumala osoittaa rakkauttaan meillekin. Sen hän on luvannut tehdä.

Kaikesta olen samaa mieltä, mutta yhtä virkettä vastaan heittäydyn poikkiteloin: "Välillä saamme suloisen tuntemuksen Jumalan hyvyydestä ja jaksamme kilvoitella eteenpäin."


Kuulostaa kauhean hurskaalta ja hengelliseltä ja näinhän se taitaa olla että useimmat pistävät uskomisensa noiden kokemuksien perustalle.  uskon aika vakaasti että tuo "suloinen tuntemus" ei ole mikään taivaasta lähetetty aistimus vaan sanoisinko näin kolkohtavasti että se on vain ihmisen omatekoista fiilistelyä.  Mielestäni noista kokemisista  puheenparren viljely yleisesti ottaen on vahingollista sillä siitä tulee ja on jo tullut käsite josta on tullut perustus uskolle.  asia ei näet ole aivan noin viaton kuin miltä sait sen kuulostamaan "...ja näin jaksamme taas eteenpäin"

Okei, myönnetään että jos koke misen merkitys on tuo ja vain yksin tuo, niin asiahan on kaikin puolin terve ja viaton. uskon sinun kohdalla näin olevankin koska osaat tuoda sen esille tässä merkityksessä.  Entäs yleisesti?  Mikä on yleinen käsitys ihmisillä kun hengellisyydestä on puhe?  Eikö ole totta että ylivoimainen enemmistö uskoo/luulee että ollakseen ns. "uskossa" on koettava jotain!  Edes vähän..

Uskolle sinänsä en anna arvoa vähääkään.  Ei ole kyse meidän uskomisestamme joten itseisarvoisesti ajateltuna on samantekevää uskommeko vai emme.  Sen sijaan sillä on merkitystä mihin meidän on annettu lupa uskoa eli evankeliumiin.  vain sillä on merkitystä että Jeesus Kristus kuoli ja kuolemallaan sovitti koko maailman synnit ja ylösnousemuksellaan hankki iankaikkisen elämän.  Minusta vain tästä on kysymys yksistään.  Sen takia ei ole väliä onko tuntemiset vai ei, mieluummin ei koska niistä niin helposti tulee perusta.

Sitten kun mennään realismiin takaisin niin voidaan todeta että ihminen ei ole kone eikä voi uskoa täysin mekaanisesti vaikka se paras vaihtoehto olisikin vaan tunteet vaikuttaa.  Opetus pitäisi kuitenkin olla niinpäin että tunteet eivät saa vaikuttaa siihen järkähtämättömään todellisuuteen joka kertakaikkisesti Golgatalla perustettiin.  Tämä on luterilainen oppi.  Enhän minä ketään halua tietenkään kieltää mutta tuoda esille että tuntemisista ei olisi hyväksi puhua siihen malliin kuin ne olisivat sama asia kuin  armoa on vain silloin kun on tuntemisia.  Teilläkin hyvät körrtiläis-ystävät on tällaista perintöä taikka jäänteitä siitä näissä yleisiksi tulleissa sanonnoissa ja käsityksissä.  Hedberg oli kyllä oikealla asialla nostaessaan tämän esille, mutta olihan hänessäkin omat vikansa niinkuin meissä kaikissa itseäni pois sulkematta.

[mt]

Me tunnustamme kyllä suullamme Jeesuksen Kristuksen meidän Herraksemme, mutta harwat hänet tuntewat ja todella omistawat Herraksensa. Yksin usko tuntee ja omistaa Jeesuksen; ja tämä usko ei olekaan joka miehen. Isän Jumalan ilmoitus ja Pyhän Hengen walistus tarwitaan tähän, tunteaksemme Jeesusta ja hänet Herraksemme omistaaksemme.
--
Näistä näemme uskon olewan erinomaisen walkeuden, jonka Isä Jumala itse sielussa wirittää Pyhän Henkensä kautta, Jeesusta Kristusta tuntemaan ja hänet omistamaan omakse Herraksensa eli turwaksensa. Sillä oikea usko ei olekaan paljas tieto Jumalasta ja Jeesuksesta, eikä ole tyhjä järjen suostumus ewankeliumin sanan totuuteen; waan se on, niinkuin wanhassa katkismuksessa luetaan, "wahwa luottamus ja sydämen uskallus Jumalaan, syntein anteeksi saamisesta ja ijankaikkisesta elämästä, Jeesuksen Kristuksen ansion tähden". Näetkös tästä! Sydämen uskalluksella siis tarwitsee sinunkin Jeesukseen uskaltaa, wahwasti wakuutettuna hänen turwissaan sinulla olewan sekä syntein anteeksi saamisen että ijankaikkisen elämän, ainoastaan hänen ansionsa kautta. Mutta kuinka monta on nyt niitä, jotka näin uskowat? Minä pelkään niitä olewan wähän!

Näin Hedberg (Wirwoitusta Wäsyneille, valikoima kirjoituksia Kristillisistä Sanomista, 1904. Sivu 158)

Sydän, uskallus, vakuuttuneisuus liittyvät nekin jollain tavalla tunteisiin, elleivät peräti ole niitä ("mikä se tuntti on, kysyi mies psykiatrilta...").

Mt

[Pena]

'Suloinen tuntemus' on ainakin minun kohdallani ihan jotain muuta kuin karismaattisessa ylistyskokouksessa koettu hurmostila. Juuri nyt muistan siilin silmäniskun öisestä tienvarsipensaikosta syksyllä 1974.

[Lars Mikael]

Kyllä se minusta voidaan tunnustaa että körttiläisyys on mennyt noista pimeistä vaatimusten ajoista eteenpäin kun enää ei toisten uskomisia kysellä eikä vaadita mutta on niitä ikäviä jäänteitäkin vielä joita puhenparressa ehkä sen syvemmin ajattelematta viljellään niinkuin nyt esim. tuo kurottelu-oppi jonka mukaan armoa kohti pitää kurotella, pinnistellä ja inua.  Sellainen ei sovi mielestäni mitenkään evankeliumiin, olkoon miten rakasta perinnettä hyvänsä, tai no, eihän se minulle ole mitään perinnettä.  Jos körrtiläiset seurapuheissaan kuitenkin ilmaisen armon perään julistavat niin silloin pitäisi puheet armon epävarmuudesta ja erilaisista ansaintatavoista (tahattomatkin) lopettaa sillä koko maailma on täynnä luuloa jonka pietismi on  kylvänyt että armoa pitää saada jotenkin "kokea" ja sen takia kukaan ei uskalla evankeliumiin luottaa sellaisenaan.  kaukanahan minä olen mielipiteineni ratkaisukristillisyydestä, paljon kauempana kuin te körttiläiset. Ja Larsille; enhän arvostele, vaan keskustelen ja kyseenalaistan, toivottavasti asiallisesti vai onko huomauttamista?

En voi itse millään yli seitsemänkymmentä vuotta körttiläisyydestä voimaa saaneena samaistua edellä oleviin arviointeihisi herätysliikkeestä. Kurotteluoppia, ansaitsemista, kokemuksellisuutta. Ei hyvä ystävä - aivan päinvastaisia ovat minun näkemykseni.

Tämän takia Jampe, olen ollut hiukan kriittinen kirjoitustesi suhteen. En mene takuuseen, vaikka tällaisia käsityksiä olisitkin saanutkin foorumin kirjoituksista... että tällaista huomauttamista...mutta jatketaan.

Ps. En edusta Herättäjä-Yhdistyksen virallista kantaa. Nämä ovat vain rivikörtin huomioita.

[Pena]

Armon kokemusten ikävöiminen on ihan eri asia kuin niiden tavoitteleminen, niihin pyrkiminen. Olen ymmärtänyt, että Paavo Ruotsalainen käsittelee tätä - kieltämättä vähän kimuranttisessa - kirjeessään 'Muuan sana heränneille talonpojan säädyssä'.

[jUHOMA4]

Tuntuu siltä, että Jampella on haku päällä ja odotat vastauksia. Se on hyvä merkki . .

Hyvä merkki mistä?

--------------------------------------------------------------------------
Siitä , kun aikuinen mies tällä foorumilla viihtyy ja edes jaksaa  kysellä !
En harrasta pitkiä kirjoituksia , joten lukijan täytyy lukea usein tarkoitukseni rivien välistä   :!:

[Lars Mikael]

Kun lukee foorumilta näitä tämän aiheen kirjoituksia, tulee väistämättä joidenkin foorumilaisten kirjoituksista sellainen mielikuva, että körttiläisillä olisi jonkinlainen "pinnapussi" ja tarkoitus täyttää sitä taivaaseen pääsyn ehtona. Eräältä huru-ukolta kysyttiin kerran toisinajattelijan toimesta: "Joko körtti-ukon pinnapussi on täynnä taivaaseen pääsyn takeeksi?". Siihen kysyjä sai vastauksen: "Kerran satuin kurkistamaan pinnapussiini. Liekö ollut ilman pohjaa, kun sieltä heijastui ristiinnaulittu Kristus".

Lars Mikael

[Jampe]

[Tämän takia Jampe, olen ollut hiukan kriittinen kirjoitustesi suhteen. En mene takuuseen, vaikka tällaisia käsityksiä olisitkin saanutkin foorumin kirjoituksista... että tällaista huomauttamista...mutta jatketaan.

Ps. En edusta Herättäjä-Yhdistyksen virallista kantaa. Nämä ovat vain rivikörtin huomioita.

Kiitos Lars Mikale, mutta et ole ilmeisesti lukenut kirjoituksiani ajatuksella kun et näe pointtia johon tähtään.  No, olenahan mestari ilmaisemaan itseäni epäselvästi joten tätä ei voi sinulle syyksi lukea! :wink:

Olenhan tuonut esille että nähdäkseni teillä ei ihan varsinaisesti TARKOITETA näillä armokokemusten ikävöimisillä ym. kokemisten päälle perustamista?

Kuitenkin... körttiläisyydessä viljellään ihan rivitasolla kaikenlaisia "armon vilauksia" ym. kokemisia ja kirkastushetkiä puheissa ja käsityksissä ethän kiistäne tätä?  Tarkoitettiin sitä tai ei, mielestäni se kertoo siitä että körttiläisyys (lähtöjään) on voimakkaasti pietistinen liike mikäli ette suoranaisesti kiellä historiaanne.  Kyllä Paavo ym. vaativat voimakkaasti että syntisyys pitää kokea samoin kuin armokin. Löytäisin tästä omasta kirjahyllystänikin kasapäin kirjallisuusviitteitä mutten millään viitsi nähdä vaivaa koska asia on ilmiselvä ja kiistämätön.
Vaikka körttiläisyys noista ajoista on muuttunutkin parempaan suuntaan luterilaisen opin kannalta, on vielä jäänteet.  Kun joku leikillään ja viattomassa tarkoituksessa puhuu armon kokemisista "esim. armon vilauksista", niin tuossa on kuitenkin totta toinen puoli!

uskon kyllä että valistunut ja asioista perillä oleva körtti ei tee kokemisista perustusta mutta kun tällaisia puheissa viljellään niin entäs ne suuret laumat yksinkertaisia ja ymmärtämättömiä ihmisiä, kuten lapset, ennen kuulemattomat, kyselijät ym.?

Sisällöltään nuo jäänteet kuitenkin ovat kurottelu-oppia.  Monesti olen huomannut erilaisten uskonnollisten ryhmien edustajien kanssa keskusteltaessa että heidän voi olla vaikeaa nähdä yhteisönsä sisältäpäin asioita jotka ovat negatiivisia tai jostain syystä eivät vastaa heidän käsityksiään kun eivät pysty käsittelemään asiaa objektiivisesti.  Esimerkkinä on helluntailaiset jotka eivät (myöskään) mielestään syyllisty teko-oppiin ja lestadiolaiset joiden mielestä heidän seurakunta-opissaan ei ole mitään mätää.

Käsitykseni ja saamieni kokemusten mukaan körttiläisyydessä kuitenkin saa olla (melko) rauhassa omana itsenään turvassa tivaamiselta yms.  Lisäksi körttiläisyys on aika heterogeeninen liike, joten sanonnat "körttiläisyys ei ole sitä taikka tätä"  ovat aika löyhällä pohjalla.

[Jampe]

Me tunnustamme kyllä suullamme Jeesuksen Kristuksen meidän Herraksemme, mutta harwat hänet tuntewat ja todella omistawat Herraksensa. Yksin usko tuntee ja omistaa Jeesuksen; ja tämä usko ei olekaan joka miehen. Isän Jumalan ilmoitus ja Pyhän Hengen walistus tarwitaan tähän, tunteaksemme Jeesusta ja hänet Herraksemme omistaaksemme.
--
Näistä näemme uskon olewan erinomaisen walkeuden, jonka Isä Jumala itse sielussa wirittää Pyhän Henkensä kautta, Jeesusta Kristusta tuntemaan ja hänet omistamaan omakse Herraksensa eli turwaksensa. Sillä oikea usko ei olekaan paljas tieto Jumalasta ja Jeesuksesta, eikä ole tyhjä järjen suostumus ewankeliumin sanan totuuteen; waan se on, niinkuin wanhassa katkismuksessa luetaan, "wahwa luottamus ja sydämen uskallus Jumalaan, syntein anteeksi saamisesta ja ijankaikkisesta elämästä, Jeesuksen Kristuksen ansion tähden". Näetkös tästä! Sydämen uskalluksella siis tarwitsee sinunkin Jeesukseen uskaltaa, wahwasti wakuutettuna hänen turwissaan sinulla olewan sekä syntein anteeksi saamisen että ijankaikkisen elämän, ainoastaan hänen ansionsa kautta. Mutta kuinka monta on nyt niitä, jotka näin uskowat? Minä pelkään niitä olewan wähän!

Näin Hedberg (Wirwoitusta Wäsyneille, valikoima kirjoituksia Kristillisistä Sanomista, 1904. Sivu 158)

Sydän, uskallus, vakuuttuneisuus liittyvät nekin jollain tavalla tunteisiin, elleivät peräti ole niitä ("mikä se tuntti on, kysyi mies psykiatrilta...").
Mt

Ensimmäiseen osioon mielelläni yhdyn ja olen suureksi osaksi samaakin mieltä mutta kirjoittajan päätelmään (jonka kursivoin) -en voi yhtyä.
Usko ja luottamus siihen mitä ei nähdä, on totaalisesti eri asia kuin tunteet ja kokemukset.

Nimenomaan niinpäin että kokemisethan olisivat eräänlaista "näkemistä".

Usko on kuitenkin luja luottaminen siihen mitä ei näe eikä koe eikä voi havaita. Pitää siis uskoa "paljaaltaan", "kylmiltään" jotta se edes olisi uskoa.  Sitäpaitsi, kun kristillisyydessä meillä on niin näkyvät ja havaittavat merkit kuin on kaste ja pyhä ehtoollinen, nin käsinkosketeltavat ja varmuudella taivaasta asetetut, niin miksi pitää vielä lisäksi kehitellä tunteita ikäänkuin vahvemmaksi vakuudeksi?

Kyllä minäkin voisin kaivaa esille lukuisia Hedbergin tekstejä joissa näkyy suoraan tämä ajatus.  laajatuotantoisien uskonnollisten kirjailijoiden materiaalin käytössä argumentteina on ainase ongelma että siitä voi löytää melkein mitä hyvänsä minkä kannan hyväksi tahansa.  vaikeampaa on tarkastella objektiivisesti jonkun herätysliikejohtajan elämäntyötä kokonaisuutena ja yrittää löytää tärkeimpiä tähtäyspisteitä.  Lutheristakin saadan helposti juutalaisvihaaja tai uudestikastaja halutessaan.

[Pena]

Herännäisyyteen ei kuulu tunteiden kehittely uskon vahvistamiseksi. Se ei ole toisaalta myöskään tunteet kieltävää, vain oikeaa oppia vartioivaa kristillisyytä. Se on suostumista siihen, että uskon asioissa niin älylliset oivallukset kuin sydäntä koskettavat kokemuksetkin ovat Jumalan lahjoja, jotka seedaan ajallaan, jos saadaan.

[Lars Mikael]

Kuitenkin... körttiläisyydessä viljellään ihan rivitasolla kaikenlaisia "armon vilauksia" ym. kokemisia ja kirkastushetkiä puheissa ja käsityksissä ethän kiistäne tätä?  Tarkoitettiin sitä tai ei, mielestäni se kertoo siitä että körttiläisyys (lähtöjään) on voimakkaasti pietistinen liike mikäli ette suoranaisesti kiellä historiaanne.  Kyllä Paavo ym. vaativat voimakkaasti että syntisyys pitää kokea samoin kuin armokin. Löytäisin tästä omasta kirjahyllystänikin kasapäin kirjallisuusviitteitä mutten millään viitsi nähdä vaivaa koska asia on ilmiselvä ja kiistämätön.
Vaikka körttiläisyys noista ajoista on muuttunutkin parempaan suuntaan luterilaisen opin kannalta, on vielä jäänteet.  Kun joku leikillään ja viattomassa tarkoituksessa puhuu armon kokemisista "esim. armon vilauksista", niin tuossa on kuitenkin totta toinen puoli!

”Armon vilaus” -ilmaisu on Paavo Ruotsalaiselta periytyvää körttislangia. Se tarkoittaa, että elämän vaikeuksien ja kurjuuden keskellä ihminen kokee välähdyksenomaisesti jotain Jumalan hyvyydestä. Armon vilaus eli välitön uskonnollinen tunne on siis kokemus siitä, että lause Jeesus Kristus on Vapahtajani pätee henkilöön itseensä. Se ei ole pysyvä varmuuden tila. Pysyvä varmuus saavutetaan vasta kuolemassa.Tärkeää on "odottava usko", eivät erilaiset kokemukset - julistetaan synti synniksi ja sitten armo armoksi. Elämme murhehuoneessa, johon Kristus antaa vain ajoittain helpotuksen armon vilauksen muodossa. Tämä oli mm. herännäisyyden perustajan Paavo Ruotsalaisen suuri oivallus, jota Jaakko Löytty kuvaa osuvasti laulussa Ukko-Paavo: "Saarnaa synti synniks, näytä sitten armon vilaus." 

Herännäisyydessä tulee usein esille myös ristin teologia korostamaan sitä, että Kristus on jo kantanut syntimme ja kaiken huonoutemme ristille - ihminen pelastuu yksin uskosta. Mitkään hurmosilmiöt eivät ihmistä pelasta. Ihminen voi täysin luottaa ja turvautua Kristukseen. Ristin teologia korostaa myös sitä, että kristityn elämään kuuluvat kärsimykset. Usko ja Kristus eivät poista kaikkia ongelmiamme ja kärsimyksiämme.

Olen jo aikaisemmin korostanut, että en edusta Herättäjä-Yhdistyksen virallista kantaa. Rohkenen silti tuoda esiin omat käsitykseni. Niitä olen haravoinut eri lähteistä, joita en käy erittelemään, mutta jotka mielestäni kuvaavat herännäisyyden henkeä ja keskeisiä argumentteja. Olen aina ollut ylpeä pietistisestä perinteestä heränäisyydessä. En ymmärrä mitä arvostelemista niissä on, kun ne mielestäni tukee Raamatun käsityksiä uskon salaisuudesta. Onko siinä jotain ihmeteltävää, jos puheeseen on juurtunut jäänteitä körttislangista. Raamatusta lainattuja sanontohan viljellään usein politiikassakin.

Lars Mikael

Ps. Ajatuksiini nousi tässä kirjoittaa mielipiteeni myös tämän päivän kielenkäytöstä. Siitä myöhemmin.