Kirjoittaja Aihe: Tänään 73  (Luettu 14690 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Tänään 73
« : 16.10.20 - klo:11:14 »
Meniköhän ketjun avaus oikein?

Piti ekaksi käydä Kestilän apteekista kipugeeliä. Ostin Paranovan valmistamaa voltareenia, sillä se on melkein kolme euroa edullisempaa kuin muitten tekemät.
Sitten riensin puita särkemään, sillä lienen halkoholisti. Koska pakkasen jäljestä maassa olevat laitimmaiset pöllit olivat kiinni jäätyneitä, piti antaa tiukka potku pöllin otsaan. Vain muutamat olivat niin jäätyneinä. Eikähän meikäläisestä tiukkaa potkuakaan taida lähteä, kunhan kehun itseäni. Olen kuitenkin joskus ollut niin kehuvainen, että olen maininnut olevani koiraskin vielä. Tällainen kirjoittelu on präntättynä yhden lappilaiskirjailijan teoksessa, jossa Isä-Juhani oli avittanut kylän köyhän ja kaikella tavalla osattoman naisen elämää. Nainen oli luvannut korvata "kaikella tavoin" auttamisen. Isä-Juhanin isä oli tekeytynyt ottamaan tämän palvelun vastaan. Jommin kummin oli oltu "koiras vielä" vai antoiko tämän tiedon köyhä nainen.
Oli yli kolme astetta pakkasella.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: Tänään 73
« Vastaus #1 : 16.10.20 - klo:14:39 »
Tänään olen toista päivää potemassa samaa vaivaa kuin tämän kuun alussa.
Olinhan toista viikkoa kunnossa kun uudet VTI- oireet alkoivat. Taas menee Nitrofur ja olo alkaa helpottaa eilisestä.

Vanhana on suostuttava sairauksiin. Sairaudet ovat opettajia. Kiitän Taivaan Isää että minulla on Matti , apua on tarvittu muutakin kuin autonkuljettajaa.

Ensi tiistaina on tärkeä päivä, toivon silloin olevani terveempi. Toki ne asiat hoituu huonompikuntoisenakin.

PHHyky on ollut erinomainen ja nopea auttamaan, vastoin kaikkia puheita.
Soitot pelaa mainiosti ja konsultointikin toimii lääkäreihin. Reseptit ovat apteekissa kun sinne menee.

Olen monisairaiden potilaiden asiakas Pääterveysasemalla, joka ei hoida pään sisäisiä juttuja, vaan kaikkea mitä somaattisiin sairauksiin kuuluu.
Ehkä siellä huomioidaan potilaiden ikä ja kunto paremmin kuin ' tarvisten' osastoilla.

Monet valittavat kunnallisen terveydenhuollon hitautta ja huolimattomuutta, minä en.

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pyryharakka

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5094
Vs: Tänään 73
« Vastaus #2 : 17.10.20 - klo:18:40 »
Tänään oltiin marttojen joukolla haravoimassa yhtä meidän neljästä hautausmaasta. Seurakunta maksaa yhdistykselle haravoinnin ja järjestää traktorin ajamaan roskat saman tien pois.
Martat keittää sopan ja lämmittää sen seurakuntatalolla. Tänään ekaa kertaa ruokailtiin kahdessa erässä, jotta turvavälit säilyisivät. Luoja muisti meitä aurinkoisella säällä.  :icon_biggrin: 

Martat palkitsevat talkoisiin osallistuneet teatteri retken yhteydessä ilmaisella lipulla. Saa nähdä, miten tänä koronakautena teatteriretki järjestyy.
Pyryharakka

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Tänään 73
« Vastaus #3 : 17.10.20 - klo:18:44 »
Miesenergia juuri ja juuri metsästää porukassa.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Vs: Tänään 73
« Vastaus #4 : 18.10.20 - klo:06:09 »

   Herättäjän kirkkopyhä Tuusulassa. :hiipia: :icon_arrow:

Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa sivullinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 606
Vs: Tänään 73
« Vastaus #5 : 19.10.20 - klo:17:44 »
Oli turvaverikoe sytostaatin takia; lääke on maksatoksinen eli maksa-arvoja on seurattava.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: Tänään 73
« Vastaus #6 : 19.10.20 - klo:18:25 »
Vietin iltapäivän terveysaseman päivystyksissä. Ensin päiv- hoitaja joka siirsi minut päiv- lääkärille joka lähetti päiv-labraan.

Labrassa kokeeseen pääsy  otti voimille monin tavoin,siihen kului liki 2 h.

Huomena voin ip. kysyä mitä näkyy. Keskiviikkona kuulen lisää.

Matti odotti uskollisesti ensin 2 h parkkipaikalla, ja lopulta pyysin häntä menemään kijaston lukusaliin, josta hän pian pääsi minut hakemaan.

Kyllä oli ventti olo kun pääsin kotoon, ja nälkäkin. Keitimme ensin kahvit. Se alkoi minua närstää, join vichyä ensiavuksi.

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Vs: Tänään 73
« Vastaus #7 : 20.10.20 - klo:07:46 »

   ... on pouta
... on
... on
... tuota
... keskustelun aika
... sovinnon aika
... ymmärryksen aika
... ajattelun aika
... ruk
oi
lun. ...
ja ru
noi
lun -
tai siis
no
ylpeyden, nöyryyden, uteliaisuuden ja toivon sekä kiitollisuuden
aika

Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa Annikka

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 765
  • Eisbärenbaby im Tierpark Berlin
Vs: Tänään 73
« Vastaus #8 : 25.10.20 - klo:08:21 »
Hoo... moikipäähälytys: tänään pitää kääntää kellonaikaa tunnilla taaksepäin. Just hoksasin, jotta tämän läppärin kello näyttää tunnin vähemmän kuin seinäkello....

Sanovat, että tämä kellojen kääntely loppuu ensi vuonna. Loppuisi vaan tämäkin riesa. :102:

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Tänään 73
« Vastaus #9 : 25.10.20 - klo:09:15 »
Joo, elä muuta viserrä.
Kumpi olisi "pysyvänä aikana", kesä vai talviaika? Se kai jossain pohdinnassa?

Siirsin kellot illalla, muutoin kyllä sujuu...mutta autossa joudun puolen vuoden välein
kaivamaan ohjekirjan esiin...kas kun ei jää huru-ukolla mieleen...sama pää kesät talvet...
Onneksi ei ole ohjekirjaa muulloin tarvinnut.
Ja huoltokin pelaa...
Eilen poika vaihtoi talvirenkaat, mulla oli vaivana ainoastaan kaivaa renkaat esille
varastokopin nurkasta ja kantaa takaronttiin...reissun jälkeen homma päinvastoin.

Mutta, mutta....proput kärähti....aina jostain...niin se vaan menee...joskus olen itsekin
hämmästynyt kun huomaan etten itsekään ole täydellinen...no juu...
Eli naapuri oli joitain päiviä sitten leikannut märkää nurmikkoa ja koneen alusta oli jäänyt
putsaamatta, oli iso ruoholäjä varaston lattialla.
Meinasin laittaa tekstarin, mutta rauhoituin...enkä kyllä siivonnutkaan...elävää elämää... :eusa_angel:

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Tänään 73
« Vastaus #10 : 29.10.20 - klo:12:40 »
Oh-hoh! Vasta nyt huomaan, että kuuluisa Vissarion on pidätetty. Uskonnonvapaus on joissakin paikoissa sitä tai tätä. https://yle.fi/uutiset/3-11557341
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa Annikka

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 765
  • Eisbärenbaby im Tierpark Berlin
Vs: Tänään 73
« Vastaus #11 : 31.10.20 - klo:16:30 »
Tänään se sitten tapahtui - vai tapahtuiko sittenkään.

Uutisissa kerrotaan, jotta Berliinissä 9 vuotta tekeillä ollut Willy Brandt lentokenttä Brandenburgissa on nyt vihdoin ja
viimein avattu lentoliikenteelle. On se aiottu avata jo aiemminkin - taitaa olla neljä vuotta siitä, kun minulla oli lentoliput, joissa
lennon saapumispaikaksi oli merkitty BER eli tuo uusi lentokenttä. Ei sinne kuitenkaan laskeuduttu, vaan sinne pikkuruiseen Tegeliin niinkuin aina ennenkin.

Toinen seikka on sitten se, jotta eihän nyt voi matkustaa mihinkään tuon koronan takia, kun kaikki on "jäädytetty".
Saksaan Schengen maista tuleville ei juuri nyt ole rajoituksia  maahantuloon, tosin riippuen koronamääristä väkilukuun verrattuna.
Suomen suhteen poikkeuksena on Pohjanmaan alue, sen Saksa on julistanut "pannaan". No, en ole sieltä Pohjanmaalta. Mutta Saksassa nyt juuri on kielletty tarjoamasta majoitusta turisteille 2.11.-30.11.2020 - siis pitäisi olla oma asunto, jotta sinne voisi mennä.

Niinpä niin... vielä on saamatta edellisenkin maaliskuussa aikomani reissun maksuja. Hotelli lupasi, että saan käyttää maksamani rahan v. 2021 loppuun mennessä heillä - vaan mistä sen tietää, pysyykö se hotelli edes toiminnassa, kun asiakkaita ei sovi olla. Lentoparkki Suomessa taas ilmoitti, jotta saa rahansa takaisin, näes olin maksanut etukäteen parkista. Mutta sitten seuraavana päivänä se ilmoitti, jotta tulikin niin paljon pyyntöjä, että ei niitä rahoja annetakaan takaisin -no, ehkä sitten, jos vuoden kuluessa ei reissaa. Finnair sen sijaan palautti rahat.


Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: Tänään 73
« Vastaus #12 : 31.10.20 - klo:19:01 »
Tänään ilmoitettiin James Bondin ( alias Sean Connery ) siirtyneen Tuonilmaisiin 90-vuotiaana.
 
Olen minäkin jokusen Bondin katsonut, mutta lajityyppi ei minua miellytä. Sen sijaan
Umberto Econ romaanista Ruusun nimi tehty leffa oli kiinnostava.

Murhaajan ja myrkyttäjän motiivi oli luostarissa nauramisen synniksi lukeminen.
Connery oli siinä munkki dekkarin hahmossa.

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Tänään 73
« Vastaus #13 : 03.11.20 - klo:05:57 »
Tänään ilmoitettiin James Bondin ( alias Sean Connery ) siirtyneen Tuonilmaisiin 90-vuotiaana.
 
Olen minäkin jokusen Bondin katsonut, mutta lajityyppi ei minua miellytä. Sen sijaan
Umberto Econ romaanista Ruusun nimi tehty leffa oli kiinnostava.

Murhaajan ja myrkyttäjän motiivi oli luostarissa nauramisen synniksi lukeminen.
Connery oli siinä munkki dekkarin hahmossa.

Ruusun nimi filminä oli hiukan pornografisempi kuin kirja, vaikka tykkäsin minäkin molemmista. Kirjassa on paljon arvokasta ajattelemista, joka ei tule filmistä esille.
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Vs: Tänään 73
« Vastaus #14 : 04.11.20 - klo:04:38 »

   Keskipäivän hartaus

Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024