Luulen syrjästä päin olevan hyvin vaikeata käsittää sen ihmisen tilaa, jonka täytyy olla isänä ja johtajana, vaikeata käsittää sitä kuormaa, jota hänen täytyy kantaa. Jos me sen ymmärtäisimme ja käsittäisimme, niin koettaisimme kaikki henkemme edestä sitä keventää, sillä niin raskas se todella on. Sellaisessa asemassa oleva ihminen ei jouda piittaamaan oman sielunsa asiasta paljon mitään, ja se on hänelle yhtenä raskaana kuormana jo sekin. Hänen täytyy alinomaa elää muiden hyväksi ja pitää muista huolta. Hänen asemansa on kuin Johannes Kastajan, joka sanoi itseänsä Yljän ystäväksi, sai aina iloa siitä, että kuuli Yljän äänen, kun Ylkä morsiantansa puhutteli, mutta ei päässyt itse koskaan Hänen morsiamekseen omasta mielestänsä. Kun ihmisiä heräsi ja tuli hänen luoksensa korpeen, täytyi hänen viitata heille Kristusta, antaa niin ystävien mennä Hänen luokseen ja jäädä itse korpeen. Hän ei saanut lähteä Kristuksessa hekumoimaan niinkuin toiset, vaan hänen täytyi vain neuvoa muita ja ja kieltää se hekuma itseltänsä, alinomaa ajaa muiden asiaa, aina puhua muille, aina uhrata oma asiansa, aina ratkoa muiden siteitä, aina itkeä itkevien kanssa, aina kärsiä tuskaa sydämessänsä muiden lankeemusten tähden, aina vapista toisten tähden, huolehtien, miten sen ja sen käy, miten se ja se niissä vaaroissa ja vaivoissa kestää, ja alinomaa pitää omana syynänsä vahingoita, mitä toisille tulee, syytellen itseänsä: "Kun olisin aikanansa paremmin varoittanut ja valvonut, niin tuo ja tuokin vahinko olisi vältetty."
Vilhelmi Malmivaara
