Kirjoittaja Aihe: Mikä mies oli Aku Räty? (erotettu hjuhlatapaamisaiheesta)  (Luettu 34028 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa mies valaan vatsasta

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 690
    • Valokuvia
Mikä mies oli Aku Räty? (erotettu hjuhlatapaamisaiheesta)
« Vastaus #75 : 17.08.08 - klo:10:28 »
Lainaus käyttäjältä: "Salis"
Vai onko Aku Räty niin pyhä henkilö, ettei hänestä saa mitään sanoa?


Minua välillä ärsyttää tämä luterilaisuudessa vallitseva henkilöpalvontakultti. Kun Luther on sanonut jotain, niin se autuas totuus, piste. Paitsi ettei olekaan. Mitenkäs juutalaisvastaiset mielipiteet? Niin, no, ne nyt oli...

Miksi ihmisten ikävistä puolista pitää vaieta? Ei kai Luther, Räty tai Ruotsalainen voineet kaikessa olla oikeassa? Ehkä tämä menee hiukan nykyauktoriteetin ihannoinnin puolelle, mutta kuten Urpo Karjalainen sanoi meille rippikoulussa: Mitä kirkkaammat valot, sen syvemmät varjot. (Mikä muuten saattoi olla sitaatti joltain muulta henkilöltä...  :lol:  )

Lainaus käyttäjältä: "Salis"
Ja mikä tärkeintä, itse henkilö ei ole tärkeä, vaan hänen esittämänsä ajatukset.


Niin, mutta sitten kun ajatukset ovatkin ristiriidassa nykykatsantoon, niin niistä vaietaan ja juuri niitä vähätellään. Kuten esim Paavalin kohdalla.
Pienellä palkalla paikkaansa etsimässä

Poissa Liisa

  • ex-ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1137
    • kotisivu
Mikä mies oli Aku Räty? (erotettu hjuhlatapaamisaiheesta)
« Vastaus #76 : 17.08.08 - klo:12:21 »
Ajauduttiin keskusteluun henkilöpalvonnasta.
Nuorena kerran (nyt olen tosi vanha) tuli kirjoitettua teemasta körttiläisyyden osalta Hengelliseen Kuukauslehteen, olikohan v. 2001. Nyt ehken sanoisi kaikkea enää juuri noin ja onhan tuossa siinä-ja-siinä vähän asiavirhettäkin. (Pitäisikö tähän nyt kirjoittaa, kuten tuntuu viime aikoina palstalla yleistyneen: "Moderaattorit saavat poistaa."?)

Henkilöpalvontaa herännäisyydessä?
”Suuret ovat suuria vain siksi, että muut ovat polvillaan.”

Näin etevästi on todennut 1800-luvulla Ranskassa elänyt yhteiskuntafilosofi Pierre Proudhon. Eliitin muodostuminen herännäisyyden sisällä ja henkilöpalvonnan olemassaolo ovat huolestuttavia ilmiöitä, jotka helposti nakertavat ulkopuolelle jäävien ihmisarvoa.

Kultaisen vasikan etsintää
Ihminen tarvitsee palvonnan kohteita, esikuvia, jotain johon luottaa. Henkilöpalvonta voi toki olla terveen kriittistä antaen kunnian sille, jolle se todella kuuluu – samalla ketään osatontakaan unohtamatta. Pahimmillaan se voi kuitenkin ajautua totaaliseen sokeuteen saakka, kuten tapahtui Saksassa 70 vuotta sitten. Turvan puuttuminen voi viedä ihmisen kultaisia vasikoita valamaan ja tällaisista harhoista vahvuutta etsimään. Käskyistämme tärkein unohtuu.

Väärän osoitteen almut
Harmillisen usein arvostus tuntuu kerääntyvän vain ulkoisten seikkojen, maineen ja aseman mukana, vaikka tärkeää olisi punnita persoona. Seurakuntien papitkin joutuvat helposti vastaanottamaan harkitsematonta kunnioitusta, usein henkistä, joskus aineellistakin. Mutta eiväthän papit hyvin toimeentulevana kansanosana tällaista tarvitse, vaan köyhät ja puutteelliset!

Nuorisotyönkin ongelma
Oltuani jo useita vuosia Herättäjän nuorisotyössä mukana olen huomannut henkilöpalvontaa myös nuorten parissa. On surullista, että nuoret oppivat täälläkin kuuluvansa eri kasteihin, kun vain näkyville nostettuja ihmisiä kuunnellaan ja heidän jutuilleen hurrataan. Näin jää moni arvokas ajatus kuulematta ja teko huomaamatta. Aivan varmasti ilmiö asustaa muuallakin, mutta jotenkin elitismin tuoma paha olo korostuu juuri Herättäjän nuorisotyössä. Ehkä siksi, että useimmille ensimmäinen kosketus nuorisotyöhön tulee Aholansaaren rippikoulusta. Tuon kaksiviikkoisen aikana suvaitsevaisuus, lähimmäisestä välittäminen ja lämpö ovat huipussaan – siihen kai leirien vetäjät ja rippikouluisot ainakin pyrkivät. Leirin loputtua kontrasti saattaa olla säpsähdyttävä. Kaikki ei olekaan niin kultaista ja lempeää, kaikki eivät olekaan enää samalla viivalla. Luultavasti me isot sekä leirien vetäjät ja muut työntekijät toimimme jopa suunnannäyttäjinä tässä.

Paavo kuin Paavo?
Entäpä olisiko aihetta asettaa kyseenalaiseksi tämä Paavonkin palvominen? Kärjistetyimmillään se on johtanut jopa siihen, että Ukko-Paavon viinankäyttö on otettu hyväksyttäväksi esikuvaksi tähänkin päivään. Oliko Paavon suuruus todella suuruutta, vai olivatko aikalaiset vain kömmähtäneet polvilleen? Ehkäpä Ukko-Paavo oli kuitenkin vain kilvoittelija kilvoittelijoiden joukossa, yksi Jumalan köyhä muiden kaltaistensa rinnalla. Luulenpa, että loppujen lopuksi meissä kaikissa asuu pieni Ukko-Paavo – mutta onneksi meidän ympäriltämme puuttuvat kumartajat! Suosiohan on myös vastuuta ja pidemmän päälle varsin raskas taakka. Paavon maineen ja nykyisen rakkaan herännäisyytemme takana lienee alkujaan tyystin tavallinen lumipalloefekti. Kuitenkaan ilman tätä hyvän sielunhoitajan mainetta kierittävää lumipalloa me tuskin ymmärtäisimme joka kesä lähteä puupenkille puheen ja virren äärelle armonvilausta etsimään – lämmin kiitos körttiläisyyden olemassaolosta Paavolle kuuluu.

Tervetuloa keskiluokka?
Hieman mietityttää tämä oma elitistisyytemme - ettei vain körttiläisyydessäkin olisi lähinnä hyvinvoivaa väestöä? Ei tätä liikettä taida olla ihan helppo ulkopuolelta lähestyä. Toki avosylin otamme kaltaisemme vastaan: yhteiskunnassa hyväosaiseksi sijoittuneen, mutta sieluntuskiensa alla painiskelevan sananjanoajan kanssa on helppo olla; puheenaiheita riittää niin körtin sieluntilasta, politiikan labyrinteista kuin kehitysmaiden ruoka-avustakin. Mutta eivätkös puheenaiheet hupene sukkelammin, kun seurapenkille viereen istahtaakin huono-osaisempi kanssaeläjä, yliopistoista tietämätön maitopurkkirahojaan laskeva keskiluokan kansalainen? Valitettava totuus on, että kaltaiset kutsuvat kaltaisiaan, tahtomattaankin. Duunari harvoin tuntee oloaan kotoisaksi pomojen seurassa.

Silmät auki avoimuutta
Rakasta lähimmäistäsi ja tee toisille niin kuin tahdot itsellesikin tehtävän – jokaiselle, vähäisimmällekin. ”Sillä se minkä te teette yhdelle heistä, sen te teette minulle.” Meidän tulisi muistaa jokainen lähimmäisemme, pitää silmät auki, jotta näkisimme myös muut kuin helposti huomattavat jo suuriksi nostetut tai nousseet. Pitäisi pyrkiä huomaamaan myös hiljaiset ja hyväksymään eri tavoin ajattelevat, jotta emme aina vain juuttuisi pinttyneisiin kaavoihimme. Asiat voi hoitaa monella tapaa hyvin, eikä se varmasti vaadi sitä, että tekemässä ovat aina samat tutut kasvot. Avoin tervetulotoivotus useammille voisi tuoda paljon rikkautta elämäämme sekä koko körttiläisyyteen.

Lähimmäisen omantunnon suojelua
Lähimmäisyyteen liittyen kuulin vasta mainion ohjeen: pitää käyttäytyä niin, ettei toisen omatunto siitä kärsi. Tämä voi tarkoittaa sitä, että lähimmäiseltä ei pidä vaatia sellaista, johon hänen kykynsä eivät riitä, vaikka auttamistahto riittäisikin. Myös henkilöpalvonnasta voi omatunto kärsiä, kun kohteena olija tuntee saavansa osakseen enemmän arvostusta kuin todellisuudessa ansaitsisikaan. Tulee helposti huijarimainen olo. Näin tuo ylenmääräinen kunnioittaminen voi loppujen lopuksi myös satuttaa.

Kuuntelemisen tärkeys
Usein huomaaminen ja etenkin kuunteleminen ovat tärkeimmät muodot lähimmäisyydestä. Saisimme yrittää kulkea jokaisen välittämistä kaipaavan vierellä sen matkan verran kuin meitä tarvitaan – oman jaksamisemme rajoissa tietenkin. Jos tällöin, apua tarvitsevan olon helpottamiseen tähtäävän lähimmäisyyden seurauksena koituu arvostusta osaksemme, on se varmastikin aidompaa ja ansaitumpaa kuin lumipalloefektin luoma suurten massojen meihin kohdistama arvostus. Vaikka toisaalta, kaikenhan me saamme vain armosta – tuotakaan arvostusta emme voi syntisinä ihmisinä ansaita. Sillä suuriahan me olemme vain siksi, että armollinen Jumala meidän syntisten puoleen on Jeesuksessa kumartunut.

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Mikä mies oli Aku Räty? (erotettu hjuhlatapaamisaiheesta)
« Vastaus #77 : 17.08.08 - klo:14:42 »
Lainaus käyttäjältä: "Liisa"
Ajauduttiin keskusteluun henkilöpalvonnasta.
Nuorena kerran (nyt olen tosi vanha) tuli kirjoitettua teemasta körttiläisyyden osalta Hengelliseen Kuukauslehteen, olikohan v. 2001. Nyt ehken sanoisi kaikkea enää juuri noin ja onhan tuossa siinä-ja-siinä vähän asiavirhettäkin. (Pitäisikö tähän nyt kirjoittaa, kuten tuntuu viime aikoina palstalla yleistyneen: "Moderaattorit saavat poistaa."?)

Henkilöpalvontaa herännäisyydessä?
”Suuret ovat suuria vain siksi, että muut ovat polvillaan.”

Näin etevästi on todennut 1800-luvulla Ranskassa elänyt yhteiskuntafilosofi Pierre Proudhon. Eliitin muodostuminen herännäisyyden sisällä ja henkilöpalvonnan olemassaolo ovat huolestuttavia ilmiöitä, jotka helposti nakertavat ulkopuolelle jäävien ihmisarvoa.

Kultaisen vasikan etsintää
Ihminen tarvitsee palvonnan kohteita, esikuvia, jotain johon luottaa. Henkilöpalvonta voi toki olla terveen kriittistä antaen kunnian sille, jolle se todella kuuluu – samalla ketään osatontakaan unohtamatta. Pahimmillaan se voi kuitenkin ajautua totaaliseen sokeuteen saakka, kuten tapahtui Saksassa 70 vuotta sitten. Turvan puuttuminen voi viedä ihmisen kultaisia vasikoita valamaan ja tällaisista harhoista vahvuutta etsimään. Käskyistämme tärkein unohtuu.

Väärän osoitteen almut
Harmillisen usein arvostus tuntuu kerääntyvän vain ulkoisten seikkojen, maineen ja aseman mukana, vaikka tärkeää olisi punnita persoona. Seurakuntien papitkin joutuvat helposti vastaanottamaan harkitsematonta kunnioitusta, usein henkistä, joskus aineellistakin. Mutta eiväthän papit hyvin toimeentulevana kansanosana tällaista tarvitse, vaan köyhät ja puutteelliset!

Nuorisotyönkin ongelma
Oltuani jo useita vuosia Herättäjän nuorisotyössä mukana olen huomannut henkilöpalvontaa myös nuorten parissa. On surullista, että nuoret oppivat täälläkin kuuluvansa eri kasteihin, kun vain näkyville nostettuja ihmisiä kuunnellaan ja heidän jutuilleen hurrataan. Näin jää moni arvokas ajatus kuulematta ja teko huomaamatta. Aivan varmasti ilmiö asustaa muuallakin, mutta jotenkin elitismin tuoma paha olo korostuu juuri Herättäjän nuorisotyössä. Ehkä siksi, että useimmille ensimmäinen kosketus nuorisotyöhön tulee Aholansaaren rippikoulusta. Tuon kaksiviikkoisen aikana suvaitsevaisuus, lähimmäisestä välittäminen ja lämpö ovat huipussaan – siihen kai leirien vetäjät ja rippikouluisot ainakin pyrkivät. Leirin loputtua kontrasti saattaa olla säpsähdyttävä. Kaikki ei olekaan niin kultaista ja lempeää, kaikki eivät olekaan enää samalla viivalla. Luultavasti me isot sekä leirien vetäjät ja muut työntekijät toimimme jopa suunnannäyttäjinä tässä.

Paavo kuin Paavo?
Entäpä olisiko aihetta asettaa kyseenalaiseksi tämä Paavonkin palvominen? Kärjistetyimmillään se on johtanut jopa siihen, että Ukko-Paavon viinankäyttö on otettu hyväksyttäväksi esikuvaksi tähänkin päivään. Oliko Paavon suuruus todella suuruutta, vai olivatko aikalaiset vain kömmähtäneet polvilleen? Ehkäpä Ukko-Paavo oli kuitenkin vain kilvoittelija kilvoittelijoiden joukossa, yksi Jumalan köyhä muiden kaltaistensa rinnalla. Luulenpa, että loppujen lopuksi meissä kaikissa asuu pieni Ukko-Paavo – mutta onneksi meidän ympäriltämme puuttuvat kumartajat! Suosiohan on myös vastuuta ja pidemmän päälle varsin raskas taakka. Paavon maineen ja nykyisen rakkaan herännäisyytemme takana lienee alkujaan tyystin tavallinen lumipalloefekti. Kuitenkaan ilman tätä hyvän sielunhoitajan mainetta kierittävää lumipalloa me tuskin ymmärtäisimme joka kesä lähteä puupenkille puheen ja virren äärelle armonvilausta etsimään – lämmin kiitos körttiläisyyden olemassaolosta Paavolle kuuluu.

Tervetuloa keskiluokka?
Hieman mietityttää tämä oma elitistisyytemme - ettei vain körttiläisyydessäkin olisi lähinnä hyvinvoivaa väestöä? Ei tätä liikettä taida olla ihan helppo ulkopuolelta lähestyä. Toki avosylin otamme kaltaisemme vastaan: yhteiskunnassa hyväosaiseksi sijoittuneen, mutta sieluntuskiensa alla painiskelevan sananjanoajan kanssa on helppo olla; puheenaiheita riittää niin körtin sieluntilasta, politiikan labyrinteista kuin kehitysmaiden ruoka-avustakin. Mutta eivätkös puheenaiheet hupene sukkelammin, kun seurapenkille viereen istahtaakin huono-osaisempi kanssaeläjä, yliopistoista tietämätön maitopurkkirahojaan laskeva keskiluokan kansalainen? Valitettava totuus on, että kaltaiset kutsuvat kaltaisiaan, tahtomattaankin. Duunari harvoin tuntee oloaan kotoisaksi pomojen seurassa.

Silmät auki avoimuutta
Rakasta lähimmäistäsi ja tee toisille niin kuin tahdot itsellesikin tehtävän – jokaiselle, vähäisimmällekin. ”Sillä se minkä te teette yhdelle heistä, sen te teette minulle.” Meidän tulisi muistaa jokainen lähimmäisemme, pitää silmät auki, jotta näkisimme myös muut kuin helposti huomattavat jo suuriksi nostetut tai nousseet. Pitäisi pyrkiä huomaamaan myös hiljaiset ja hyväksymään eri tavoin ajattelevat, jotta emme aina vain juuttuisi pinttyneisiin kaavoihimme. Asiat voi hoitaa monella tapaa hyvin, eikä se varmasti vaadi sitä, että tekemässä ovat aina samat tutut kasvot. Avoin tervetulotoivotus useammille voisi tuoda paljon rikkautta elämäämme sekä koko körttiläisyyteen.

Lähimmäisen omantunnon suojelua
Lähimmäisyyteen liittyen kuulin vasta mainion ohjeen: pitää käyttäytyä niin, ettei toisen omatunto siitä kärsi. Tämä voi tarkoittaa sitä, että lähimmäiseltä ei pidä vaatia sellaista, johon hänen kykynsä eivät riitä, vaikka auttamistahto riittäisikin. Myös henkilöpalvonnasta voi omatunto kärsiä, kun kohteena olija tuntee saavansa osakseen enemmän arvostusta kuin todellisuudessa ansaitsisikaan. Tulee helposti huijarimainen olo. Näin tuo ylenmääräinen kunnioittaminen voi loppujen lopuksi myös satuttaa.

Kuuntelemisen tärkeys
Usein huomaaminen ja etenkin kuunteleminen ovat tärkeimmät muodot lähimmäisyydestä. Saisimme yrittää kulkea jokaisen välittämistä kaipaavan vierellä sen matkan verran kuin meitä tarvitaan – oman jaksamisemme rajoissa tietenkin. Jos tällöin, apua tarvitsevan olon helpottamiseen tähtäävän lähimmäisyyden seurauksena koituu arvostusta osaksemme, on se varmastikin aidompaa ja ansaitumpaa kuin lumipalloefektin luoma suurten massojen meihin kohdistama arvostus. Vaikka toisaalta, kaikenhan me saamme vain armosta – tuotakaan arvostusta emme voi syntisinä ihmisinä ansaita. Sillä suuriahan me olemme vain siksi, että armollinen Jumala meidän syntisten puoleen on Jeesuksessa kumartunut.


Kiitos Liisa. Jutussasi oli paljon asiaa. Taidan taas kompata. :wink:
Acta, non verba.

Poissa mies valaan vatsasta

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 690
    • Valokuvia
Mikä mies oli Aku Räty? (erotettu hjuhlatapaamisaiheesta)
« Vastaus #78 : 17.08.08 - klo:20:38 »
Lainaus käyttäjältä: "Salis"
Kiitos Liisa. Jutussasi oli paljon asiaa. Taidan taas kompata. :wink:


Samaa mieltä.

Yksi juttu, jota haluan tässä kommentoida...

Lainaus käyttäjältä: "Liisa"

Tervetuloa keskiluokka?
Hieman mietityttää tämä oma elitistisyytemme - ettei vain körttiläisyydessäkin olisi lähinnä hyvinvoivaa väestöä? Ei tätä liikettä taida olla ihan helppo ulkopuolelta lähestyä. Toki avosylin otamme kaltaisemme vastaan: yhteiskunnassa hyväosaiseksi sijoittuneen, mutta sieluntuskiensa alla painiskelevan sananjanoajan kanssa on helppo olla; puheenaiheita riittää niin körtin sieluntilasta, politiikan labyrinteista kuin kehitysmaiden ruoka-avustakin. Mutta eivätkös puheenaiheet hupene sukkelammin, kun seurapenkille viereen istahtaakin huono-osaisempi kanssaeläjä, yliopistoista tietämätön maitopurkkirahojaan laskeva keskiluokan kansalainen? Valitettava totuus on, että kaltaiset kutsuvat kaltaisiaan, tahtomattaankin. Duunari harvoin tuntee oloaan kotoisaksi pomojen seurassa.


Ei tässä mistään "eliittiperheestä" kaikki olla. Isä on sairaanhoitaja ja äiti farmaseutti. Suvun edellistä "pomoluokkaan kuuluvaa" pitää hakea niinkin kaukaa kuin ukin isästä, joka oli Nivalainen maanviljelijä.

Asiaa kokonaisuudessaan kuitenkin tuo koko artikkeli. Paavon viinankäyttö tosiaan tuntuu olevan monella esikuvana, ainakin niiden juttujen valossa, joilla öisin Aholansaaren vilkkaassa yöelämässä kehuksitaan. Niin kuin muutoinkin. Tässä vain on ironisinta se, etten ole koskaan nähnyt ketään tuttavaani humalassa, vaikka moni aina sillä kehuskelee.

Nousi muuten mieleen sellainen kysymys, että millaisesta yhteiskunnallisesta asemasta Räty on ponnistanut? (Epätoivoinen yritys palauttaa keskustelua alkuperäisille urille...)
Pienellä palkalla paikkaansa etsimässä

munkki-1

  • Vieras
Mikä mies oli Aku Räty? (erotettu hjuhlatapaamisaiheesta)
« Vastaus #79 : 18.08.08 - klo:16:24 »
Aku Räty oli maanviljelijän poika ja sai osallistua  Karhumäen kansanopiston kurssille.  

Hänestä tuli saarnaaja Savoon ilman omaa haluaan.


Katso tarkemmin:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aku_R%C3%A4ty

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Mikä mies oli Aku Räty? (erotettu hjuhlatapaamisaiheesta)
« Vastaus #80 : 18.08.08 - klo:19:02 »
Lainaus käyttäjältä: "mies valaan vatsasta"
Lainaus käyttäjältä: "Salis"
Kiitos Liisa. Jutussasi oli paljon asiaa. Taidan taas kompata. :wink:


Samaa mieltä.

Yksi juttu, jota haluan tässä kommentoida...

Asiaa kokonaisuudessaan kuitenkin tuo koko artikkeli. Paavon viinankäyttö tosiaan tuntuu olevan monella esikuvana, ainakin niiden juttujen valossa, joilla öisin Aholansaaren vilkkaassa yöelämässä kehuksitaan. Niin kuin muutoinkin. Tässä vain on ironisinta se, etten ole koskaan nähnyt ketään tuttavaani humalassa, vaikka moni aina sillä kehuskelee.


Paavon alkoholinkäytöstä on vain tämä markkinatapaus tunnettu. Se oli enemmän opponointia kun kännäämistä. Muuten ei Paavoa ole juuri juopoksi haukuttu. Samoin pettuleipäjutut ovat aika liiottelua. Harvoin Paavo pettua söi sillä saaressa ei juuri halla vieraillut, kun vesi suojasi sen pakkaselta. Olkaa varovaisia juttujen kanssa. Luotettavastakin suusta tulee välillä legendaa.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Antti Juhani

  • aralla tunnolla
  • Viestejä: 485
Mikä mies oli Aku Räty? (erotettu hjuhlatapaamisaiheesta)
« Vastaus #81 : 15.01.09 - klo:23:02 »
Onko mahdollista vielä palata tähän aiheeseen? Liityin ketjuun tätä aihetta myöhemmin, joten jäin paitsi aiheesta. Olisi mielenkiintoista kuulla kommentteja Aku Rätyä tavanneilta henkilöiltä; millaista oli keskustella hänen kanssaan, miltä tuntui jälkeenpäin ym. ym. Kotipuolessani hän vieraili myös jonkun verran. Myöhemmin lastensa perheissä ilmeisesti useinkin. Itse olin niin pieni poika, ettei oikeastaan muuta jäänyt mieleeni hänestä kuin ne sarkavaatteet, pieksut ja polkkatukka. Veljensä Jafet Räty kävi joskus myös seuroissa meillä. Olivat samalla kertaa. J.F. on ollut Sotkamon kirkkoherra.