Mutta minun piti kertoa muuta. Kaupassa tänään totesin kassalla, että pankkikortti puuttuu eikä käteistä ole yhtään, eikä siellä tililläkään muuten niin ihmeesti, eli kuukausi on alullaan ja siten ostokset valittiin varsin huolella. Muikkua olisi myyty mutta kilohinta repi pilviä.
No mutta. Kassalla ollaan ja näin on. Milläs maksais. Jäljessä jonotti todella sievä tummatukkainen tyttö, täysin outo, joka tarjoutui maksamaan. Suoraan sanottuna täällä stadissa kysyin itseltäni onko tuo ihan terve.... Mutta psykiatrin silmään ja korvasn oli kyllä. Ja sanoi vielä että mitäs tuosta, pikkusumma. Hän on joskus ollut samassa pulassa. Eikä antanut edes yhteystietoja että olisin maksanut takaisin.
Olin aika liikuttunut, minua melkein itketti. Kun vielä kotimatkalla uimahallin editse lensi mustarastas mehevä matonen suussaan. Ja kun olen välillä hieman huolissani siitä kuinka selviän markkinaliberalismin maailmassa kun olen tämmöinen tuottamaton b- eli miinusväestöön kuuluja, eläke pienenee joka indeksinykäyksellä ja lääkkeiden hinta nousee. Tärkeintä en ole voinut ostaa vuosiin. Tuli mietteisiini että ehkä jotenkin selviän, eikä selviytymistä merkitse sitten lääkkeettömyys eikä ruoattomuuskaan vaan jokin joka " suo minun sydämeeni suuremman ilon, kuin moni saa viljan ja viinin runsaudesta" Ps 4. Sovimme tytön kanssa että minä sitten kun hän ei huoli sitä neljäätoista euroa, ja yksi lysti mitä summaa maksan vastaavassa tilanteessa seuraavalle avuntarvitsijalle.
