Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 ... 10
1
Yleinen keskustelu / Vs: Tänään ja eilen
« Uusin viesti kirjoittanut Viisveisaaja tänään kello 18:27 »
Oli kiinnostavia keskusteluja yhden sähköins. kanssa. Olen nähnyt tyypin joskus ennenkin istumassa yksin pöydässä ja nyt hän tuli juttelemaan kanssani. Kysyi tietysti hommiani ja sanoin olevani pros.ins. eli kemian insinööri, mutta eläkkeellä. Siellä oli alkuillasta erittäin hyviä laulajia, joista arveltiin heidän olevan musiikkiopistosta, tai jostain vastaavasta. Sitten homma huononi. Keskustelukumppani paljastui olevansa lähtöisin Kiuruvedeltä, mutta vanhempansa olivat olleet vapaakirkkolaisia ja hän kuitenkin tiesi hyvin sen paikkakunnan vanhan körtti menneisyyden ja kyseli körttiläisyydestä. Sanoin, että sehän on hyvä juttu, Kristus hoitaa sinut taivaaseen ja antaa armon meillekin juopoille ja hän sanoi, että mukava asia on kuulla. Taisin sanoa myös, että älä vaan eksy körttifoorumille, koska siellä ihmiset on pääasiassa hulluja, jotka pitäisi toimittaa laitokseen hoitoon (niin kuin minutkin). Hyvä tyyppi, mutta valomerkki tuli ja piti lähteä työntämään rollaattoria hankien ja kinosten läpi urheasti. Ortodoksiystäväni poika on käymässä, joten hän ei viitsi lähteä mihinkään. Enpä soita musiikkia, koska kuulin sitä jo ihan tarpeeksi.

Täällä ainakin yksi pääosissa. Siis kun kirjoitit, että pääosin täällä kirjoittavat vain hullut, jotka tulisi saattaa hoitoon.
-Tein joskus jotain auttamisprojektia yhden psykiatrin vai olikohan vaan psykologi, no ainakin ollut isokenkäinen johtaja jossain hoitolaitoksessa.
Sen kanssa hengailin myös vapaa aikana useasti ja ihme kun ei mua passittanut tahdonvastaiseen hoitoon.
Hauskaahan meillä oli ja taisi kuitenkin meistä kahdesta olla se erikoisempi.

Joskus tapaa ties minkälaista tyyppiä ja sitten kun hän mainitsee tittelinsä voi tippua penkiltä hämmästyksestä.
Seurustelin kerran yhden naisen kanssa kun oli apulaisprofessori. Olihan se kiva, mutta enempi kiinnostavia ja tieteellisiä pohdintoja on mulla mun lapsuuden kaverini kanssa jolla lukihäiriö ja siksi yksi syy, niin ei koskaan pärjännyt koulussa.
-Hänen kanssaan välillä kvanttimekaaniikasta ihmetellään välillä ohjelmoi ja asentelee mun tietokoneelle juttuja ja antaa monelle sijoituksissa apuja.
Hän on kyllä kiehtovampaa keskustelu seuraa kuin apulaisprofessori.

Yksi herra Risto Kyröläinen on myös mies jossa ei ulkonäkö ja viisaus oikein kohtaa tai ulkonäkö pettää, no kai se pettää Einsteininkin kohdalla, jos vastaan olisi tullut, niin olisin varmaan kattonut mikähän kylähullu tossa on, tai Leonardo da Vinci.

Siksi pienet körttiseurat on parhaita, kun siellä on välillä ihan timangeja briljantteja puheita joltain maan hiljaiselta, mutta seurat joissa ties mitä kirkkoherraa ja uskontotieteilijää, niin voipi olla että puheet ihan puuta heinää.

Ihmisiä on kaikenlaisia ja kohtaamisia.
2
Seuratupa / Vs: Iltahartaus 14.
« Uusin viesti kirjoittanut Riitta-mummi tänään kello 18:22 »


            Ehtoollisen asetussanat

Herramme Jeesus Kristus,
sinä yönä, jona hänet kavallettiin,
otti leivän, siunasi, mursi
ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen:
Ottakaa ja syökää,
tämä on minun ruumiini,
joka annetaan teidän puolestanne.
Tehkää se minun muistokseni.
Samoin hän otti maljan,
kiitti ja sanoi:
Ottakaa ja juokaa tästä, te kaikki.
Tämä malja on uusi liitto minun veressäni,
joka vuodatetaan teidän puolestanne
syntien anteeksiantamiseksi.
Niin usein kuin te siitä juotte,
tehkää se minun muistokseni.


           https://www.youtube.com/watch?v=SOnMo3OqjbA
3
Yleinen keskustelu / Vs: Politiikka 22.osa
« Uusin viesti kirjoittanut Viisveisaaja tänään kello 18:08 »
No hiljainen viikko tai pääsiäinen kai se minullakin on tulossa ja menossa.
Aioin pitää ei niin hiljaisen pääsiäisen alun ja retkeilykamat ostin pakkasin ja huristelin salaiselle rantapaikalle, mutta sempä olikin jo muutkin löytäneet ja ei muuta kuin takaisin kotiin pettyneenä.

Iloista pääsiäistä kuitenkin kaikille.

Ensin vastaan Riitta mummin kirjoitukseen Putinista ja siitä että hän on helisemässä siellä maassaan.
Taitaa ukolla olla kuitenkin sen verran diktatorinen asema, että ei kai toi terroristien isku hänen valtaansa ainakaan horjuta.

Yhden iloisemman uutisen bongasin Venäjältä, vaikka ei se iloinen ollut niille maahantunkeutujille, jotka aikoivat rynnätä rajan yli Suomeen.
FSB eli sikäläinen suojelupoliisi oli pysäyttänyt Suomeen aikovat tunteutujat ja nostavat nyt oikeusjutun heitä vastaan ja passittavat omaan maahansa.

Suomi ei tietenkään olisi passittanut takaisin kotimaahan, vaan pitäneet heidät täällä.
Olen kyllä itse sitä mieltä, että pieni keskustelu tulisi käydä venäjän rajaviranomaisten kanssa ja venäjän hallinnon ja avata rajat, niin että he joilla on tarvittavat asiakirjat pääsisivät Suomeen ja takaisin ja toisin päin.
 Jotenkin en usko venäjän hallinnon olleen niin kovasti myötä vaikuttamassa laittomaan rajanylitykseen kuin media väittää.
.Olihan siellä kyllä kieltämättä rajavartioita kun talutti maahantunkeutujia rajallemme, mutta uskon sen olleen joten lähti lapasesta oire.
Eli oli alkanut se levoton meno ja ohjeita ei Kremlistä ollut tullut ja meni miten meni.

Olemme kuitenkin NATOsta huolimatta naapureita ja meidän tulisi suhtautua tavan venäläisiin muutenkin kuin vihaamalla.
Josko konfliktiakin tulee, niin meillä olisi millä puollustautua, kun osoittaisimme, että olemme rauhan ja järkevän politiikan puolta.

Sotilaallisesti kyllä on hyvä varautua pahimman varalle, kun isosta naapurista ei koskaan tiedä.

4
Yleinen keskustelu / Vs: Tänään 77
« Uusin viesti kirjoittanut Riitta-mummi tänään kello 12:40 »
Tänään, tälläkin hetkellä on foorumia luettu yli neljäsataa kertaa, enimillään 430lukijaa on katsellut mitä täältä löytyy.

Minä olen katsellellut mitä luetaan. Kaikkea maan ja taivaan väliltä. Sitähän täältä löytyy.

Ovatko lukijat  näin kiirastorstaina heränneet löytämään meidät, vai onko tämä foorumi tuttu ennestään. Sitä emme tiedä, mutta mitä väliä !

Katsokaa körttiläisyyttä kuten Kristusta, ihmistä.

5
Yleinen keskustelu / Vs: Politiikka 22.osa
« Uusin viesti kirjoittanut Riitta-mummi tänään kello 09:01 »
Yritin olla Hiljaisella viikolla hiljempaa, mutta tämä täytyy linkittää:

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010309280.html

Riikka Purra on yksi tiukimmista valtiovarainministereistämme. Täältä Lahdesta postia ovat hoitaneet mm. Erkki Huurtamo, Ulla Puolanne, nykylahtelainen Iiro Viinanen ja lisäksi Jouko Skinnarinkin kuva on seinällä. Hänet muistan urheilumiehenä. Huurtamo oli pidetty poliitikko, mutta Ulla Puolanne miehiä tiukempi.

Tuossa Purran haastattelussa hän tosin ymmärtää mikä ammattijärjestöliike on, mutta nyt ei tahdo yhteistoimita sujua.

Lukemani kirjan, Kaari Urtrion elämänkerran asioissa tuli am.yhd.liike esiin isä-utrion suulla näin: 'Jos ei meillä olisi ammattiyhsidtysliikettä, meno olisi kuin Etelä_Amerikassa !' Aika Hyvin Untamo Utrio asian ymmärsi.

Orpo-Purra-liike haluaa hidalgoiksi  gauchojen maahan.
6
Seuratupa / Vs: Aamuhartaus 24
« Uusin viesti kirjoittanut Pena tänään kello 07:37 »
Meidän täytyy kärsiä sitä onnetonta "koturia" niin kauan kuin täällä elämme, siinä toivossa, että siitä päästään kuolemassa. Sellaisia ne ovat heränneet ihmiset. Ei tämä ole niiden oma kanta, se on Jumalan Hengen kanta, Jumalan armohengen kanta ja Raamatun miesten kanta.

Juho Malkamäki

(Loinen eli koturi, joutolainen, läksiäin tai kesti tarkoitti maatalousyhteiskunnassa erään sen alimmilla tasoilla olleen ihmisryhmän edustajaa, joka ei omistanut asuntoaan vaan eli työnantajansa tiloissa.)
7
Seuratupa / Vs: Iltahartaus 14.
« Uusin viesti kirjoittanut Riitta-mummi eilen kello 18:25 »
VK 54 Käykäämme nyt Jerusalemiin      https://www.youtube.com/watch?v=GH92UmKfos8

1.
Käykäämme nyt Jerusalemiin
ja yhdessä paastotkaamme
ja Jeesusta kärsimystiellänsä
nyt nöyrästi seuratkaamme.

2.
Käykäämme nyt Jerusalemiin.
Vaan yössä ken kestää voisi
ja Jumalan tahtoa kuunnellen
sen katkeran kalkin joisi?

3.
Käykäämme nyt Jerusalemiin,
kun henkensä Kristus antaa.
Hän, Karitsa, kaikkien puolesta
saa tuomion yksin kantaa.

4.
Käykäämme siis Jerusalemiin,
on ikuinen kirkkaus siellä.
Ja luoksensa kerran hän kokoaa
ne, jotka hän tunsi tiellä.




Paul Nilsson 1898. Suom. Per Boreman 1945, Pauli Vaalas 1951. Uud. Anna-Maija Raittila 1979. Virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Tanskassa 1627.

8
Seuratupa / Vs: Aamuhartaus 24
« Uusin viesti kirjoittanut Pena eilen kello 08:12 »
Mutta murhetta, murhetta me saamme! Ei sitä murhetta muilla ole kuin niillä, jotka ovat uudestaan syntyneet. Tästä vanhasta ihmisestä niillä sitä murhetta on. Ja sentähden tuommoisissa virsissä, kuin nyt vasta veisattiin, on ihmeellinen elämä, kun niistä näkyy, että muitakin on ollut sellaisia kuin itse on ja kuitenkin uskoo niiden elämän tiellä olleen. Ja Paavalin lauseet ja nuo tunnustukset mitä hän itsestänsä puhuu, ovat niin ääretöntä evankeliumia vaivatuille raukoille, jotka tuntevat samaa puutetta, samaa surkeutta. Sentähden eivät ne näänny. Ne sairastavat Herran edessä, Jeesuksen Kristuksen jaloissa. Kuinka Hän hylkäisi semmoiset sairaat, joka on aivan niitä varten tullut, erikoisesti itsensä omistamaan niiden parantajaksi ja ystäväksi. Eivätkä muut ole mielestänsä niin syntisiä kuin ne, joissa on kaksi ihmistä, sillä muut ovat ilman mitään perinpohjaisempaa surkeuden tuntoa. Iloitkaa ja riemuitkaa te, jotka tunnette vielä sitä Jumalan armon vaikutusta, että se on synnyttänyt vanhan rinnalle uuden ihmisen!

Juho Malkamäki
9
Testialue / Vs: Körttikahvila osa 2
« Uusin viesti kirjoittanut Pena 26.03.24 - klo:21:44 »
Synkkien suomalaisviisujen jalokivi: Esplanadi. https://www.youtube.com/watch?v=7el04njk0CY
10
Testialue / Vs: Körttikahvila osa 2
« Uusin viesti kirjoittanut vn 26.03.24 - klo:20:28 »
Nonni, morjensta taas pitkästäå aikaa!

Mikähän mulla on kun tämä kirjoittaminen järkevällä tavalla on tyystin lopahtanut, enkä kyllä tiedä onko järkevyys koskaan matkassa ollutkaan....
Koettelee vaan ei hylkää Herra!  Uskotaan ja luotetaan siihen kaiken myllerryksen keskellä.
Omalla kohdallani saan olla kiitollinen siitä että aika ei ole tullut vielä pitkäksi, halua ja kaipausta on moneen juttuun mihin ei oikein kerkii...
tai kuten Mustarastas Kari Haapalan sanoin laulaa, "miksi en mennyksi saa"? .... joo,...Minne tie vie, sinne mennä tahdon, olen matkalla mielin levollisen,
Minne tie vie, sinne mennä tahdon, etsin Mestarin jäljet taas jostakin...
On hieno laulu, yksi niistä vajaasta kymmenestä mitä olen ulkoa oppinut, ja lauleskelen yksin autoillessani.
Ette muuten arvaa mitä tänään tein....jo toinen pyörälenkki tänä keväänä!
Ja huomasin miten valtava ero on ajamisessa, kun huomasin ekan tuskaisen ja turhauttavan pyöräilyn jälkeen hoksasin pumpata renkaat täyteen,
Jep, äijän polkeminen alkoi sujua kun ajopeli on kunnossa

Nyt toivotan oikein hyvää ja uudistavaa pääsiäistä!

Laitan yhden linkin...en bluesia...en Justinia...en edes Voces8 joilta kyllä pääsiäismusaa löytyy...vaan...
tulehan sinäkin veli veneheitto kuuntelemaan....
Kurjuus lisääntyy ja tämä tulee entistäkin ajankohtaisemmaksi...

https://www.youtube.com/watch?v=8WvHvtFJevY

ja toinenkin vielä...

https://www.youtube.com/watch?v=ksv37n3vfDA

Sivuja: [1] 2 3 ... 10