Iltahartaus 12.

[PekkaV]

   Artikkelitoimittaja Jussi Rytkönen Tuusulasta pohtii ikiaikaista kysymystä maailman pahuudesta ja Jumalan hyvyydestä.
Hartaudessa lauletaan virrestä 482 "Elämä on meri" säkeistöt 1-2, 4. VIrren esittävät Radion kamarikuoro, johtajanaan Timo Nuoranne, Pertti Eerola, urut

https://areena.yle.fi/podcastit/1-65916409

[Riitta-mummi]

Psalmien kirja
Psalmi 100
Palvelkaa Herraa iloiten!


1. Kiitospsalmi.
Kohottakaa riemuhuuto Herralle, kaikki maa!
2. Palvelkaa Herraa iloiten, tulkaa hänen kasvojensa eteen riemuiten.
3. Tietäkää, että Herra on Jumala.
Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme,
hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat.
4. Tulkaa hänen portteihinsa kiittäen,
hänen esipihoihinsa ylistäen.
Kiittäkää häntä, ylistäkää hänen nimeään,
5. sillä Herra on hyvä.
Hänen armonsa pysyy ikuisesti
ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen.

https://www.youtube.com/watch?v=LtgjvHuRruE

[Riitta-mummi]

VK 270 Enkö Herraa Jumalaani

https://www.youtube.com/watch?v=bMhXcjUn0Ig

1.
Enkö Herraa Jumalaani
riemuvirsin kiittäisi!
Enkö suurta auttajaani
ylistäisi hartaasti!
Pohjatonta laupeutta
lapsilleen hän osoittaa,
Isän sydän armahtaa
täynnä pelkkää rakkautta.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

2.
Niin kuin kotka siivillänsä
poikiansa peittelee,
niin hän minut kädellänsä
armiaasti suojelee.
Äidinkohdussa jo antoi
muodon, hengen, elämän,
sieltä tähän hetkeen hän
huostassansa hoiti, kantoi.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

3.
Eipä ollut Poikansakaan
liian kallis hänelle,
kuolemaan hän antoi rakkaan
elämäksi minulle.
Ääretön on Herran hyvyys!
Vaikka heikko henkeni
kuinka tarkoin miettisi,
tutkimaton on sen syvyys.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

4.
Pyhän Hengen johdattamaan
Herra antaa sanassaan,
elämääni hallitsemaan
tiellä taivaan kunniaan.
Uskon kirkkaan, puhtaan liekin
sytyttää hän sydämeen,
johtaa minut autuuteen,
valaistu on kuolontiekin.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

5.
Sielustani huolen kantaa,
armollaan hän ruokkii sen.
Ruumiilleni hän myös antaa
kaiken, mitä tarvitsen.
Milloin taito oma puuttuu
taikka olen voimaton,
Herra heikon voima on,
vahvaksi näin heikko muuttuu.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

6.
Maailmamme aarteinensa
hallintaamme Herra soi,
luomakunnan luotuinensa
hyödyksemme meille loi.
Minne silmä, tieto kantaa,
runsaasti on lahjoja,
joita Luoja, kaitsija,
luoduillensa aina antaa.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

7.
Silmäni kun uneen suljen,
Herrani jää valvomaan.
Taas kun uuteen aamuun kuljen,
uuden armon aina saan.
Ellei kasvot Herran armaan
jäisi tiellä saattamaan,
sieluni ei tuskistaan
koskaan toipua vois varmaan.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

8.
Vaikka väijyy sieluani
vihollinen, kiusaaja,
ei se koskaan Herrastani
tempaa irti minua.
Herra torjuu voimallansa
kaiken pahan päältäni
johdattaen juoksuni
Hengellänsä, armollansa.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

9.
Niin kuin isä ei voi kieltää
rakkautta lapseltaan,
joka vastoin isän mieltä
harhaan kulkee toisinaan,
niin myös Herra hoitaa lastaan
rakkauden vitsalla
eikä koston miekalla,
armoon sulkee ainoastaan.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

10.
Vaikka joskus ankaralta
tuntuu Herran kuritus,
Herralla on siihen valta,
häntä ohjaa rakkaus.
Minut syntiin hukkumasta
Isä tahtoo varjella,
siksi ohjaa luoksensa
ristin tietä taivaan lasta.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

11.
Eikä ole, uskon kyllä,
risti luotu iäksi.
Ei sen vaiva enää yllä
tuolle puolen matkani.
Talven tuimat tuiskut poistaa
jälleen suvi suloinen,
niin myös jälkeen vaivojen
ilosta saa silmä loistaa.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

12.
Sinulla on Isän sydän,
niin myös Isän rakkaus.
Herra, lapsenasi pyydän:
Kuule uskon rukous.
Auta, että armostasi
täällä aina päivin, öin,
ajatuksin, puhein, töin
etsin, Herra, kasvojasi.
Ja kun loppuu aikani,
ylistää saan iäti.




Paul Gerhardt 1653. Suom. Otto Immanuel Colliander 1874. Virsikirjaan 1886. | Sävelmä: Johann Schop 1641.

[Riitta-mummi]

Evästä elämään: Kasteen lahja

Kristillisen kasteen esikuvana on Jeesuksen Johannes Kastajalta saama kaste. Tämä Jeesuksen julkisen toiminnan aloittanut tapahtuma oli osoitus siitä, että ihmisen ei tarvitse piiloutua Jumalalta, vaan hän voi tulla Jumalan kanssa uuteen suhteeseen. Ihminen voi astua rohkeasti Jumalan eteen kuin hyvän isän eteen. Silloin taivaat avautuvat ja Jumala sanoo: ”Sinä olet minulle rakas, sinuun minä olen mieltynyt.”

Näin Jumala sanoi myös meille kasteemme yhteydessä. Tätä on kasteen lahja. Tästä uskosta meidän luterilainen kirkkomme elää. Tämä on kirkkomme näky: kaikki kastetut ovat Kristuksen omia ja armo ulottuu vieläkin ulommaksi. Valitettavasti on totta, että monet ovat tästä uskosta vieraantuneet, mutta heidätkin on hänen yhteyteensä liitetty lujaan liittoon, jota Jumala ei uskomme mukaan sano irti.

Kaste on aarrearkku, jonka usko voi avata. Kaste ei siis oikeuta hengelliseen velttouteen. Jo pelkän kiitollisuuden pitäisi kannustaa meitä Kristuksen seuraajiksi, tekemään hyvää lähimmäisillemme ja elämään Jumalan tahdon mukaista elämää. Kaste on elämänmittainen ohjelmanjulistus, kutsu lähteä mukaan toteuttamaan Jumalan mielen mukaista maailmanjärjestystä jo tässä ajassa.

Pelastettukin ihminen on edelleen ihminen, siis syntinen. Täydellisiä ja pyhiä meistä tulee vasta uuden luomisen päivänä. Siihen asti meissä on hengissä - ja enimmäkseen hyvinvoiva - oma itsekäs ihmisluontomme, joka kaikin tavoin kapinoi Jumalaansa vastaan.

Vaikka joudummekin joka päivä tunnustamaan, ettemme kykene tekemään sitä hyvää, mitä tahtoisimme, jo sen huomaaminen on osoitus Pyhän Hengen työstä meissä. Kasteen armo auttaa meitä tekemään parannusta itsekkyydestämme. Vaikka tie tuntuu pitkältä ja joskus epätoivoiseltakin, toivoton se ei ole, kun emme joudu taistelemaan oman voimamme varassa. Pyhä Henki lahjoittaa meille päivittäin uskoa ja rakkautta jaksaaksemme elää tässä maailmassa.

Olli Kortelainen
kirkkoherra

Teksti on julkaistu Uutis-Jousessa 9.1.2020.

[Riitta-mummi]

SV 17  Jumala, armo anna



1. Jumala, armo anna,
niin että uskon voiman saan.
Tuo hyvän sanan manna
sydäntä köyhää ruokkimaan.
Herätä unestani,
valppaaksi minut tee,
niin että sielustani
pimeys hälvenee.
Kun kuolleet haudan takaa
herätät, voitokas,
herätä usko vakaa
niin minussakin, laupias.

2. Minulle sokealle
käy, Jeesus, taluttajaksi,
ja taitamattomalle
taidoksi, tieksi, neuvoksi.
Minua verelläsi
synnistä puhdista,
ja sinun lähelläsi
suo rauhaa nauttia.
Elämän leipää syötä
ja näytä taivaan tie.
Käy taipaleelle myötä
ja kirkkauden maahan vie.

3. Suo Pyhän Hengen näyttää
niin totuutesi valkeus,
sieluni että täyttää
seuraamisesi alttius.
Näin askel askelelta
opeta ristin tie
ja vastus vastukselta
voittoa kohti vie.
Ansiot omat kiellä
ja luulot sydämen.
Säilytä usko siellä
elämän ajan lyhyen.

4. Helteestä, ahdingosta,
kun uuvun alla vaivojen,
syliisi, Jeesus, nosta,
pois kanna maasta murheiden.
Olethan ystäväni
ja aarre sydämen.
Sinun on elämäni.
Vain tätä rukoilen:
suo, että lapsen lailla
sinussa iloitsen
Siionin kukkamailla.
Saan käydä kotiin kaivaten.

Jonas Hellman 1743, suom. E. Lagus 1790, uud. W. Malmivaara 1893, J. Haavio 1971, H. Lipiäinen 2015

[Riitta-mummi]

SV 100   Salattu voima uskonelämässä

https://www.youtube.com/watch?v=PIutEZ7Ioi8

1. Salattu voima uskonelämässä,
rakkaudessa kaiken kärsivässä,
rukouksessa, joka avun tuo.
Rakkaus, joka katkeruuden voittaa
ja kaunan murtaa, riidan raunioittaa,
on salattu.

2. Salattu tie, vain yksinkertaisille
se aukeaa, ei itsetietoisille.
Rampakin sillä kulkee joutuisaan.
Hän juoksee tiellä kohden kotiansa
ja luulee eksyksissä ontuvansa.
Tie salattu.

3. Salattu taito. Järki ei nyt riitä.
Maailman viisaus ei tiedä siitä.
Ei paljas sanan tieto käsitä.
Sen hulluudeksi täällä moni sanoo,
se tietää kaiken, silti etsii, janoo
— on salattu.

4. Salattu suoja, johon Herra peittää,
kun lapsensa hän ahdistuksiin heittää
ja vainon alle, vaaran pimentoon.
Kun sielu yksin jää ja pelkoon nääntyy,
se hoiva, jossa tuska riemuun kääntyy,
on salattu.

 

Johann Eusebius Schmidt 1714, suom. Halullisten sieluin hengelliset laulut 1790, uud. W. Malmivaara 1893, uud. A.-M. Raittila 1979, SV 2016

[Riitta-mummi]

Jumalan kunnia luonnossa:

https://www.youtube.com/watch?v=2vlWuPacIKQ

[Riitta-mummi]

SV 382   Sinuhun turvaan, Jumala

https://www.youtube.com/watch?v=j8gdzwtsbdU

1.
Sinuhun turvaan, Jumala,
jo vaivan alta päästä.
Minua kuule heikkoa
ja häpeästä säästä.
Armollinen,
nyt rukoilen,
armahda Kristuksessa.
Sä linnani,
saan turviisi
paeta taistellessa.

2.
Herrani, olet toivoni
ja ainut auttajani,
hamasta nuoruudestani
väkevä vartijani.
Kun varjelit
ja suojelit
jo synnyinhetkelläni,
niin turvassa
on parhaassa
myös koko elämäni.

3.
Jos sallit, Isä, vanhaksi
ja heikoksi mun tulla,
myös silloin ole tukeni
ja sauva vahva mulla.
Vihollinen
petollinen
kasvosi tahtoo peittää
ja kiusatun,
ahdistetun
niin epätoivoon heittää.

4.
Voimasi anna voimaksi
tietäsi käydäkseni.
Sanasi anna oppaaksi,
valoksi vaiheitteni.
Kun pelastit
ja opetit
jo varhain nuoruudessa,
myös varjele
ja suojele
heikossa vanhuudessa.

5.
Ken hyvyyttäsi milloinkaan
voi mitata maan päällä!
Sen tahdon muistaa ainiaan
ja kiittää siitä täällä.
Hyvyytesi,
totuutesi
nyt sydämeeni paina,
niin että myös
väkevät työs
voin julki tuoda aina.

6.
Voimaasi tahdon julistaa
ja kiittää armostasi,
niin että lastenlapset saa
myös nähdä kunniasi.
Ei ääriä,
ei määriä
sun viisaudellasi.
Jos syvyyteen
viet hirmuiseen,
taas nostat voimallasi.

7.
Suot suuriakin suruja,
oi Herra, minun maistaa.
Et silti ole kaukana,
suot päivän uuden paistaa.
Näin toivoni
ja voimani
uudistat armollasi.
Siis riemuitsen
ja kiitoksen
tuon pelastuksestasi.




Haqvin Spegel 1688. Suom. virsikirjaan 1701. Uud. Carl Gustaf von Essen 1867, komitea 1880, 1937. | Sävelmä: Toisinto Pohjois-Savosta.

[Riitta-mummi]

VK 631 Oi Herra, jos mä matkamies maan

https://www.youtube.com/watch?v=oUnYRpWSD14

1.
Oi Herra, jos mä matkamies maan
lopulla matkaa nähdä sun saan!
Oi, jos mä kerran
näkisin Herran
kunniassaan!

2.
Sinua kaipaa sydämeni,
sun puolees huutaa mun henkeni.
On yksin tästä
sen ikävästä
kyyneleni.

3.
Muut kaikki hylkää, vaan sinä et.
Autuuden särkyneet sydämet
sinulta saavat,
sä luet haavat
ja kyynelet.

4.
Mua auta, Herra, mä toivon vaan,
vaikkei ois toivoa ollenkaan.
En päästä sua,
ennen kuin mua
käyt siunaamaan.

5.
Oi Herra, suothan sä minulle
sun armos voimaksi matkalle.
Anteeksi anna,
mua nosta, kanna,
vie perille!

6.
Oi saanhan joukkoon autuaitten
kanss’ ystäväini ja omaisten
mä päästä kerran
luo armon Herran.
Oi saanhan sen!



Wilhelmi Malmivaara 1903. Virsikirjaan 1938. | Sävelmä: Erik August Hagfors 1874.

[seppos]

jatkuu osassa 13