Mitä luet?

[PekkaV]

Yleissivistys ja kulttuurintuntemus (Lihavointi satman) ei vaadi tiettyjen teoksien lukemista

...eikä viisaus.
Mistähän se tulikin mieleeni.

[myyräpartio]

Kuka tässä nyt mitään klassikoita on pannaan julistamassa? En minä ainakaan. Taas mennään niin asian vierestä kuin olla ja voi.

Esitin mielestäni ongelman a) nuoret ja lapset ovat suurissa määrin vieraantuneet kirjallisuudesta ja tähän on osasyynä mielestäni b) että pahimmassa tapauksessa jo yläasteella pakkosyötetään jotain tiiliskiviä, jotka eivät välttämättä sillä vähäisellä lukukokemuksella avaudu, eivätkä ole kovin ajankohtaisia ja näin ollen kosketa lapsia/nuoria millään tasolla. Joten nuo kirjat jääkin sitten viimeisiksi ikinä avatuiksi ja tähän tuli lähinnä vastauksia "no kun pitää". Ihan sama seurauksista mut periaatteista ei luisteta ja vaikka jäis viimeiseksi niin Tuntematon sotilas on nappuloiden luettava (tosin oikeesti ne kattoo sen elokuvan).

Toisin sanoen minusta koulussa ei pitäisi survoa näitä teoksia lasten kurkusta alas vaan saada innostumaan lukemisesta ja tehdä siitä läpi elämän jatkuva harrastus, jolloin voivat halutessaan myöhemmin tarttua noihin kirjoihin ja, uskallan sanoa, saada niistä huomattavasti enemmän irti.

[Johannes]

Itsekin toivoisin, että koulussa annettaisiin lukemiseen enemmän valinnanvaraa, mutta edelleen olen sitä mieltä, että ne tietyt teokset on vain luettava. Siis vaikkapa Seitsemän veljestä on ensimmäinen suomenkielinen romaani (olihan se niin...?) niin siinä mielessä kuuluu jo aika lailla yleissivistykseen tietää, mistä se kertoo ja millainen sen tyyli on. Historiaa (ja useimpia muita aineita) oppii parhaiten kokemalla. On sääli, jos lukuinto lopetetaan tylsillä vain opettajia kiinnostavilla teoksilla ja siksi olisi ehkä parempi, että oppilaat olisivat jollakin tapaa mukana valitsemassa kirjalistoja. On kuitenkin muistettava, että koulussa pitää luetuttaa myös muita kuin viisikkoja (jotka itsekin olen kahlannut monta kertaa läpi). Minusta on ihan hyvä systeemi, jos luetutettaisiin mahdollisimman paljon erityylisiä kirjoja. Silloin ainakin jokin kolahtaisi kohdalle. Stephen Kinginkin kirjoja pitäisi olla valittavana ja Taru sormusten herrasta ja Potterit mukana listalla voisivat olla myös keino oppia lukemaan. Siinäkin mielessä on hyvä, että myös klassikoita on mukana, koska jotkut pitävät myös niistä.

Sitten eräs pointti on se, että toiset eivät pidä lukemisesta, vaikka valittavana olisi mitä. Kaikki lukeminen on sieltä ja syvältä. Kuitenkin koulun tehtävä on opettaa lukemaan ja suuri osa ihmisistä kuitenkin lukee joskut, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Monipuolisuus ja kohtuudella kutakin lajia on tässäkin asiassa hieno homma. Silloin sitä oppii parhaiten. Jos tykkää vielä 50-vuotiaanakin enemmän viisikoista kuin mistään muusta, niin se on hieno asia ja koulu on tehnyt tehtävänsä, kun on löytynyt tyyli, joka kiinnostaa enemmän kuin muut.

[mies valaan vatsasta]

Olen Johanneksen kanssaa samaa mieltä siitä mitä hän edllä kirjoitti. Lukeminen on sivistävä ja maailmaa avartava harrastus ja oppilaita pitäisi kannustaa siihen.
    Tosin kirjallisuuskasvatusta tulisi muuttaa niin että klassikoita ei tungettaisi vasta-alkajille yläasteella, vaan kokeneilla lukijoille yläasteella. Tällä en tarkoita sitä, että kirjoja pitäisi antaa luettavaksi vain niille jotka tykkäävät lukemisesta ja haluavat niitä lukea, vaan sitä,että lapset pitäisi opettaa jo ala-asteen ensiluokilla lukemaan jonkin laisia kirjoja. Kun joka vuosi tulisi haasteellisempia kirjoja ja lukukokemuksia, lapset oppisivat laajentamaan lukutottumuksiaan itsenäisesti. Näin ollen yläasteelle mentäessä oltaisiin päästy siihen pisteeseen lukemisessa, että pystyttäisiin tarjoamaan nuorille klassikoita luettavaksi, ilman että se vaikuttaisi pakotukselta.
    Siis vika ei ole niissä ylasteen äikän opettajissa, jotka tunkevat klassikoita ja tiiliskiviromaaneja lapsille, vaan niissä opettajissa ja vanhemmissa, jotka eivät anna kirjoja luettaviksi lapsilleen silloin kun he vielää ovat siinä iässä että heitä voi opettaa lukemaan.  
    Siksi onkin huono aloittaa lukemaan opetus paksuista ja vaikeaselkoisista kirjoista, vaan opetus pitäisi aloittaa vaihe vaiheelta. Ensin lukemalla lapselle, sitten antamalla kirjan lapselle, ja lopulta antaa lapsen valita iitse kirjansa.
    Tätä kirjoittaessani toki ttiedän että on itsestään selvyys että kaikki lapset eivät tästäkään huolimatta pystyisi koskaan lukemaan yhtään Nalle-Puhia vaativampaa kirjaa, mutta tämä voisi olla mahdollisuus tarjota lukemisen nautinto mahdollisimman monelle.

[Reetukka:)]

Minä tykkään klassikoista...   LAila Hietamieh.. Siis Hietasaaren kirjat on hyviä.

[seppos]

Minä tykkään klassikoista...   LAila Hietamieh.. Siis Hietasaaren kirjat on hyviä.

Tarkoittanet Hirvisaaren Lailaa kulttuuripitäjästä?

[Teme]

Lukeminen... voih kun jaksais lukea kaiken, mitä haluaa! Tällä hetkellä menossa Venäjän historiaan liittyvä kirja, Maija Poppanen ja sitten yksi, joka liittyy Suomen historiaan. Maija Poppanen siis ainoa fiktio. Haluisin kerätä kahlaan kirjahyllystä valtavan pinon (Itä-)Euroopan historiaan liittyvää kirjallisuutta ainakin selaus-tasolla.

Meidän 9-v tyttö on kyllä sellainen, että lukee kaiken mitä käsiinsä saa. Viikkoon meni kirjastosta tuotuna aika iso kirjoja. Ja viime jouluna innostu lukemaan Harry Potterit. Luki kaikki putkeen Feeniksin kiltaan saakka. Sen ohella lukee sitten kaikenlaista muutakin... taitaa olla ainakin yksi historiankirja luettavana ja jotain luontoaiheisia. Lasten lääkärikirjojakin tainnut useamman kahlata läpi. Sanasaara tuosta on jo tullut.

Teme

[mies valaan vatsasta]

Meidän 9-v tyttö on kyllä sellainen, että lukee kaiken mitä käsiinsä saa. Viikkoon meni kirjastosta tuotuna aika iso kirjoja. Ja viime jouluna innostu lukemaan Harry Potterit. Luki kaikki putkeen Feeniksin kiltaan saakka. Sen ohella lukee sitten kaikenlaista muutakin... taitaa olla ainakin yksi historiankirja luettavana ja jotain luontoaiheisia. Lasten lääkärikirjojakin tainnut useamman kahlata läpi. Sanasaara tuosta on jo tullut.  

Hienoa! Juuri tuossa iässä lapset pitäisikin innostaa lukemaan, eli silloin kun vielä voi. On se kyllä vaan mahtavaa että yhä löytyy lapsia joita kirjat kiinnostaa, eikä ensimmäisen sivun jälkeen puuskahda että "tylsää", ja käännä teeveestä näkyviiin Pokemonia, vaan joka oikeasti jaksaa lukea kirjan ja vielä sarjan seuraavatkin osat.
    Potterit on aika paksuja ja on hienoa että yhdeksän vuotias jaksaa lukea sellaisen tiiliskiven kuin Feeniksin kilta. Siitä on sitten helppo edetä myöshemmin haastavampien kirjojen pariin.  :wink:

[PekkaV]

"...Parhaiten Oulun piispa viihtyi herännäisyyden valtamailla... Erityisesti oli hänen sydämensä kiintynyt Lapuaan. Sen kirkkoon liittyvät muistot olivat kalliita.
...
Savossa Oulun piispa (Koskimies, huom. satman) viihtyi erityisesti vanhassa Nilsiässä. Syyskuussa v. 1906 hän kirjoitti Juhani Hanukselalle: "Nilsiä on minulle rakas. Jumala siunatkoon sitä seurakuntaa, sen kirkkoa ja papistoa." Ja käydessään toukokuussa v. 1909 Paavo Ruotsalaisen kotiseurakunnassa hän merkitsi päiväkirjaansa: "Minä pidän näistä nilsiäläisistä. Jossakin he muistuttavat Lapuaa." Kun Kleofas Hyvämäestä tuli Varpaisjärven kirkkoherra, joutui Koskimies entistä useammin käymään Syvärinjärven seuduilla. Hän kertoo mm. syyskuussa v. 1916 retkeilystään 'Syvärin papin' kanssa Ukko Paavon muistojen mailla. He tulivat Lapinlahdelta ja vaelsivat Aholansaareen. Matkan viimeiset taipaleet kuljettiin jalkaisin. Piispa kertoo: "Minulla oli Kleofaksen pieksusaappaat jalassa. Hän kantoi suurta päällystakkiani. Painuimme jalkaisin Syvärin rantaa kohti, sivu Savolan ja Pehkulan talojen, sitten yli jyrkän Rahasmäen. Siinä kysyttiin henkeä. Olin jo voida pahoin. Rahasmäen rinnettä laskettaessa Kleofas veisasi virsiä. Se oli sovittu merkki, milloin tulee ja tahtoo venettä." Aholansaaressa piispa katseli muistorikkaita paikkoja ja eli historian hengessä. "Omituinen tunnelma", hän sanoo, "kulkea siellä, missä on kulkenut ja elellyt Paavo ukko. Tyytyväinen olen, että kävin..." (Kares: Heränneen kansan vaellus 5, s. 139-140)

Olen kerran, kymmenisen vuotta sitten ollut Lapuan kirkossa Jumalanpalveluksessa. Minua itketti koko ajan nieleskelin kyyneleitä. Siellä jos missä saatoin todeta nahoissani seinähirsiin jääneen hengen vaikutuksen, mikä loi hartaan veisuun ja Jumalanpalveluskaavan tutun poljennon kanssa ikimuistoisen tunnelman. Tunsin olevani vanhojen körtti-isien ja äitien lämpöisissä vällyissä*. Nytkin itken muiston voimasta. Kuinka arvokas kokemus! Mitä kaikkea suurta ja kaunista, harrasta ja syvää tuollainen sisältää!? Se oli sama sunnuntai, jonka iltapäivällä oli Patruunatehtaalla VIVO-nuorisosinfoniaorkesterin konsertti, missä tyttäreni oli mukana soittamassa huilua. Marika Krook taisi olla solisti.

*vällyt on rekipeitto, jonka sisäpuoli on lampaan turkkia, ulkopuoli sarkaa.

[An-na]

Lapua on hyvä paikka.

Se oli sama sunnuntai, jonka iltapäivällä oli Patruunatehtaalla VIVO-nuorisosinfoniaorkesterin konsertti, missä tyttäreni oli mukana soittamassa huilua. Marika Krook taisi olla solisti.

Kyseisessä jumalanpalveluksessa en ollut, mutta tuossa samassa konsertissa olin myös kuuntelemassa

[PekkaV]

Niin niin, An-na! Se oli silloin. Muistot ovat joskus ihania! Ne kantavat. Ne antavat voimaa ajan aallokossa.
Historia on välitettyjä, kerrottuja muistoja.

[PekkaV]

 "...Parhaiten Oulun piispa viihtyi herännäisyyden valtamailla... Erityisesti oli hänen sydämensä kiintynyt Lapuaan. Sen kirkkoon liittyvät muistot olivat kalliita.
...
Savossa Oulun piispa (Koskimies, huom. satman) viihtyi erityisesti vanhassa Nilsiässä. Syyskuussa v. 1906 hän kirjoitti Juhani Hanukselalle: "Nilsiä on minulle rakas. Jumala siunatkoon sitä seurakuntaa, sen kirkkoa ja papistoa." Ja käydessään toukokuussa v. 1909 Paavo Ruotsalaisen kotiseurakunnassa hän merkitsi päiväkirjaansa: "Minä pidän näistä nilsiäläisistä. Jossakin he muistuttavat Lapuaa." Kun Kleofas Hyvämäestä tuli Varpaisjärven kirkkoherra, joutui Koskimies entistä useammin käymään Syvärinjärven seuduilla. Hän kertoo mm. syyskuussa v. 1916 retkeilystään 'Syvärin papin' kanssa Ukko Paavon muistojen mailla. He tulivat Lapinlahdelta ja vaelsivat Aholansaareen. Matkan viimeiset taipaleet kuljettiin jalkaisin. Piispa kertoo: "Minulla oli Kleofaksen pieksusaappaat jalassa. Hän kantoi suurta päällystakkiani. Painuimme jalkaisin Syvärin rantaa kohti, sivu Savolan ja Pehkulan talojen, sitten yli jyrkän Rahasmäen. Siinä kysyttiin henkeä. Olin jo voida pahoin. Rahasmäen rinnettä laskettaessa Kleofas veisasi virsiä. Se oli sovittu merkki, milloin tulee ja tahtoo venettä." Aholansaaressa piispa katseli muistorikkaita paikkoja ja eli historian hengessä. "Omituinen tunnelma", hän sanoo, "kulkea siellä, missä on kulkenut ja elellyt Paavo ukko. Tyytyväinen olen, että kävin..." (Kares: Heränneen kansan vaellus 5, s. 139-140)

Olen kerran, kymmenisen vuotta sitten ollut Lapuan kirkossa Jumalanpalveluksessa. Minua itketti koko ajan nieleskelin kyyneleitä. Siellä jos missä saatoin todeta nahoissani seinähirsiin jääneen hengen vaikutuksen, mikä loi hartaan veisuun ja Jumalanpalveluskaavan tutun poljennon kanssa ikimuistoisen tunnelman. Tunsin olevani vanhojen körtti-isien ja äitien lämpöisissä vällyissä*. Nytkin itken muiston voimasta. Kuinka arvokas kokemus! Mitä kaikkea suurta ja kaunista, harrasta ja syvää tuollainen sisältää!? Se oli sama sunnuntai, jonka iltapäivällä oli Patruunatehtaalla VIVO-nuorisosinfoniaorkesterin konsertti, missä tyttäreni oli mukana soittamassa huilua. Marika Krook taisi olla solisti.

*vällyt on rekipeitto, jonka sisäpuoli on lampaan turkkia, ulkopuoli sarkaa.

   niin-niin

Oi niitä aikoja, oi niitä aikoja, ne tahtoisin nyt elää uudelleen. Tuo aika nuoruuden, tuo aika rakkauden, ne tahtoisin nyt elää uudelleen

[Riitta-mummi]

Kotilietta, Suomen Kuvalehteä, E-S Sanomia, Padasjoen Sanomia, Kirkonseutua, Raamattua, ja kirjoja. Nyt Juha Siltalan Suomalaista ahdistusta.

Ja netistä mitä milloinkin.

[Leena]

Oppimakirjoja.
Tolkienia Taru sormusten herrasta yhdeksästi putkeen, en voinut jatkaa koska osasin ulkoa.
Toisinaan dekkareita.
Toisinaan Dostojevskia.
Pääsääntöisesti Docensin teelmiä.

Nuorisokirjasektiosta luin viimeksi Leif Hamren lentokirjoja. Yritän mietiskellä mikä tekee hyvän nuortenkirjan.
Joka tietää, kertokoon. Hamassa nuoruudessa hullaannuin norjalaiseen Yksin vartiopaikalla.
Islantilainen wanha Gudmundssonin Vihkipuku tai oliko Hääpuku oli kyllä oikeinkin hyvä ja siten sitten myöhemmin tartuin Salka Valkaan joka siis tulee samasta maasta.

[juhani]

Kotilietta, Suomen Kuvalehteä, E-S Sanomia, Padasjoen Sanomia, Kirkonseutua, Raamattua, ja kirjoja. Nyt Juha Siltalan Suomalaista ahdistusta.

Ja netistä mitä milloinkin.

Saarnaa tai puhetta miettiessäni melkeinpä aina ryhdyn lueskelemaan Siltalan kirjaa.