Tervetuloa foorumiin. Kaikki saavat lukea, mutta kirjoittaa voivat vain kirjautuneet. Liity joukkoon. Kaikki mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia eikä foorumilla ole mitään osuutta tai vastuuta niihin.
0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.
Tulin seuroista. 85-vuotias seurapuhuja antoi evääksi körteille: Kysykää, kysykää. Ja hakekaa vastauksia, ja vastatkaa, mutta älkää sotikouskonsotia.
kaipaako tämä meidän ja lähellä meitä olevien kunhan tässä ollaan -körttiläisyys edes aika ajoin vähän nykyistä väkevämpää otetta?
Jumala, anna meille viisautta, että osaisimme rakentavasti toinen toisiamme ymmärtäen yhdessä pyrkiä kuuntelemaan Tahtoasi. Anna meille voimaa kulkea Tietäsi. Amen
Kaipaa, tarvitsee. Pienet ravistelut silloin tällöin tekevät hyvää, että voi tarkistaa suunnan. Näin on omassa elämässäni myös. Toiset tykkää tasaisesta, ei rasitu liikaa. Toisille pieniä tai isompia herätyksiä (todellisuuteen), jotta elämänmaku säilyy.
Hetkittäin riittää. Mutta paikallaan polkien tai maaten ei pääse eteenpäin. Tässä meidän poppoossakaan.