Viime viikon Kirkko ja Kaupunki - lehdessä oli juttua siitä miten pappi näköjään jättää sakastiin kaiken tietonsa ja välillä järkensäkin, astuessaan seurakuntasaliin. Jotta vaan kukaan ei pahastu, näet. Eihän sen niin tarvitse mennä.
Saarna on tekstin eksegeesi - näin on minulle joskus opetettu. Ei nyt eksegetiikan luento, eipä ei. Mutta kovasti riittää pureskeltavaa, milloin pappi ensinnäkin pysyy tekstissä, ja siitä jotakin opettaa - sitä eksegeesiä, niin. Sitä ne kyllä kuulemma pelkäävät tehdä, ja viimeistään ottaa esille eri lukutapoja ja mahdollisia tulkintoja, ja tutkia kai pitäisi, jotta syystäkinkö.
Paras kuulemani saarna alkoi: "En ymmärtänyt itse tekstistä mitään, ennen kuin ylopiston teologisen tiedekunnan eksegetiikan kurssilla opin, mitä nämä sanat juutalaisille merkitsivät, ja mikä merkitys tällä sanonnalla on tuon ajan heprealaisessa kultturissa ollut." Istuin ihan hievahtamatta - koko evankeliumiteksti sai uuden merkityksen, se oli itselleni ollut aina hankala kuin mikä, ja nyt käsitin sen. Ei se ollut mitenkään mystinen, mutta tietyt sanonnat tarkoittivat muuta kuin meidän kulttuurissamme ja siten itseluettuna lopputulos oli kyllä ihan omituinen.
Laki ja evankelimi - niinpä. Suurtahan on jos kaiken saa yhden sunnuntain saarnaan - riittäisikö sentään että kokonaisuutena kirkon opetuksen tulisi nämä kattaa. Mistä revit jompaa kumpaa jos sitä ei tekstissä ole? Kerrallisesti kai paljon vähempi riittää - kunhan on asiaa. Jos lähtiessäni ymmärrän Raamattua paremmin kn saapuessani on saarna täyttänyt tehtävänsä minn kohdallani - tanssikoon pappi vaikka ripaskaa.
Sen haluaisin kylläkin tietää, mitä "asiaan" kuuluu meidän seurakunnan ikonikurssi tai papin mummin hautajaiset tai pikkupoju joka ei osannut solmia kengännauhaa? Kysyin tätä, ja minua valistettin: Saarnaan kuuluu homiletiikan viimeisen huudon mukaisesti aina liittyä jonkin arkisen asian jotta ihmiset huomaavat että näin on myös meidän elämässämme. Niin siis aloitetaan tämmöisellä. Toivottavasti kohta kuulemme seuraavan homileettisen huudon.
