Kannattaa tosiaan muistaa, että opiskelupaikkaa voi aina vaihtaa. Ihan tyhjän päälle ei kannata jäädä, vaan lähteä rohkeasti opiskelemaan jotain. Vaikka se jotain ei olisikaan oma tulevaisuuden ammatti, niin sitä opiskellessa todennäköisesti ainakin huomaa, mitä piirteitä tulevalta ammatiltaan toivoo.
Toinen asia, mistä kannattaa huolehtia, on se että ei jää yksin. Jos joutuu vaihtamaan paikkakuntaa, muuttamaan pois kotoa jne. tulee helposti sellainen tilanne, että ei tunne ketään. Kannattaa hakeutua opiskelupaikan opiskelijajärjestöön, seurakuntaan tai johonkin aktiiviseen harrastusryhmään ja tutustua ihmisiin. "Tylsemmänkin" asian opiskelu sujuu kuin itsestään, kun on hyvää seuraa. :-)
Itse kuvittelin nuorena ylioppilaana että psykiatrinen sairaanhoitaja ja diakonissa on mun kutsumukseni. Siinä työssähän saa tehdä työtä Jumalalle ja auttaa ihmisiä. Pääsin opiskelemaan tuota alaa huippupistein. Puolessa vuodessa tajusin, että se ei ollut minun juttuni.
Keväällä en edelleenkään tiennyt mitä tahdon, mutta koska tiesin pääseväni helposti yliopistoon lukemaan matematiikkaa, laitoin paperit sinne. Tuntui, että petän jotenkin Jumalan, kun lopetan sairaanhoitajakoulun. Ajattelin kuitenkin, että pidän sadetta vuoden yliopistolla ja ehkä keksin sitten mitä todella tahdon.
Kesällä oli herättäjäjuhlat, joiden puheessa joku sanoi: "Mikään työ ei ole Jumalalle vähempiarvoista. Ei tarvitse olla pappi tai sairaanhoitaja tehdäkseen Jumalan työtä, ihan yhtä lailla Häneltä löytyy töitä matematiikanopettajille ja insinööreille." Se helpotti vähän, mutta edelleen ajattelin, että yliopisto on mulle vain väliaikainen paikka.
Nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, olen jo muutaman vuoden töissä ollut matematiikan ja atk:n opettaja. Nautin työstäni, ja tiedän pärjääväni siinä hyvin. Olen omalla alallani. Hölkänen, terkkuja vaan kohtalotoverille!
Tsemppiä teille, jotka mietitte tulevaisuuttanne! Teillä ei ole kiire, asiat järjestyvät kyllä. Jos ei suoraan ja heti, niin sitten mutkan kautta.
