Voin minä yrittää, mutta pelkään pahoin, ettet jaksa miettiä vaan löydät aivan varmasti jonkin lauseen tai sanan, joka kupeeraa koko vastausyrityksen.
Kristyttyjä on tässä matkan varrella luonnehdittu monin tavoin.
On todettu, etteivät he ilman muuta ole muita parempia, kiltimpiä, huomaavaisempia jne koska ovat jo oman persoonallisuutensa kehitykselle saaneet erilaiset lähtökohdat, ja siten ovat monin tavoin rikkinäisiä, puutteellisia, riidanhaluisia, ärtyisiä, itsekkäitä ja ikäviä tyyppejä. On minun mielestäni aivan oikein nähdäkin koko nimi nykyisin parhaiten tilastollisia tutkimuksia palvelevana (niin ja niin monta muslimia, niin ja niin monta hindua jne), ja jos koko juttu ei avaudu niin unohda se - sitä itse nyt ehdottaisin.
On niinikään todettu, että he tietävät ja hoksaavat syntisyytensä ja kerjäävät armoa. Aivan varmasti tuo osuu jo lähemmäs tyylin "kun kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella" - ongelmana vain on se jälleen, että siitäkin ihmiset saavat riidan pystyyn - kuka tässä nyt parhaiten armoa kerjäsikään, ja ryömi varmuuden vuoksi korkkimatonkin alle (luulotellussa) nöyryydessään. Heinimäki toteaa hyvin: Nöyryys on ihmiselle mahdoton hyve, sillä todetessaan nöyryytensä hän ylpistyy samassa siitä, kuinka nöyrä onkaan!
Mutta se jatkuu hyvin, tuo virsi: "Suo tahtos tekijäks mun tulla, sun nuhteitasi totella" ja siinä on minulle avain.
Tätä itse tarkoitan tuolla Bonhoefferin oivalluksella, että kristityksi itseään kutsuvan tulisi seurata Kristusta, ja hän oli minusta hyvä esimerkki ihmisestä joka ikävöi löytää Jumalan ja ymmärtää jotakin jota nyt sinä mahdollisesti kyselet myös, koulupojasta saakka, niin kertakaikkisen hillittömästi, että oli lopulta jo minusta vähän pöhkö. Mutta huomattuaan, kuinka yksinkertaista se loppujen lopuksi on juuri hänelle, hän rauhoittui, ja siten löysi tuon, joka oletettavasti johti hänet sitten kuolemaankin ennen kuin täytti edes neljääkymmentä. Kristitty seuraa Kristusta ja myönnetään: Toisinaan kadehdin Bonhoefferia, sillä mikäs hänen oli! Kai hän näki,. että maassa on menossa kansanmurha, jota Jumala ei taatusti hyväksy, ja koska hän oli pyytänyt saada olla "kristitty todella" hän lopulta kyllä sai mitä pyysi!! Hän oli huutanut veljilleen panevansa päänsä pantiksi siitä että Jumala on olemassa, ja Jumalapa otti tuon todesta...
Mutta silti! Uskova seuraa, ja seuraamalla kai oppii tietämään, mitä on olla kristitty todella.
Etkö jo ole, öppiäinen? Olen itse kärsinyt vuosia samasta hämmennyksestä, eikä se ole minua vieläkään jättänyt. Saattaa hyvin olla niin, ettÄ tämän päivän kristitty halutessaan tietää mitä on olla kristitty todella, ja kysyy sitä omalla kohdallaan, niin, mutta mitä minun on tehtävä, mihin uskottava, kuinka toimittava, joutuu jakamaan sen osan Kristuksen elämää joka oli hyvin tuskallinen, hänen epävarmuuden hetkensä ja kamppailunsa Getsemanessa. Kerrotaan, että hän saattoi opetusvuosinaan rukoilla tuntikausia, ja hän on rukoillut Psalmien kirjan sanoin, ja psalmien sanat huulillaan hän myös kuoli (Porkolan mukaan koko ps 22) En tiedä muuta syytä, kuin tavoitella Isän läheisyyttä ja ymmärrystä. Minulla ON käytännön neuvo, kokeile edes: Ala käyttää sitä rukouskirjana. Lue yksi päivittäin, ja katso, pyydetäänkö siinä mitään, miikä vastaisi sinulle yhtään mitään.
Kärsimys menee ohitse, myös epävarmuuden aiheuttama kärsimys, kuten Jeesukselta aikanaan, vain yhdellä tavalla - valitettavasti - sietämällä sitä, kunnes se päättyy. Hän kyllä pääsi siitä maljasta, mutta vain tyhjentämällä sen.
En tiedä, miksi sinun on oltava hämmentynyt, en, miksi minun. Mutta nyt minua odottaa diakoniamummo joten on edes jotakin, mitä oletan Kristuksen tehneen ja menen hänen jäljissään: Joku on yksin, ja ehkä - ehkä (!) tarvitsee sinne jonkun ihmisen.
Jos tämä sepustus oli sekava, niin pistä kiireen piikkiin, koetan vastata selkeämmin joskus myöhemmin. Helpompaa olisi kyllä tavata jotta voisit kysyä saman tien.
