Kuinka pian seuroissa käymiseen tottuu?

[öppiäinen]

Tai kuinka monen seurakerran jälkeen niitä rupeaa suorastaan kaipaamaan? Kysymykseni on osoitettu ennen muuta käännynnäiskörteille ts. niille joita jo vanhemmat eivät vieneet mukanaan seuroihin.

Tai onko jollekulle käynyt niin, että muutaman tai sadannen kerran jälkeen joutuu toteamaan, että ei tämä ole minulle kolahtava toimintamuoto?

Huomenna ajattelin mennä taas kokeilemaan. Edelleenkin aion pitää suuni kiinni, en puhu enkä varsinkaan veisaa. Saa luvan kelvata.

[Pena]

Kokeile ihmeessä veisaamista! Tuohan on vähän kuin menisi illaksi ravintolaan ja päättäisi, ettei pistä mitään suuhunsa.

[Riitta-mummi]

Minä olen valintani tehnyt opin, enkä seurojen perusteella. Kun olin Aholansaaressa käynyt, Paavosta, ja hänen löydöstään sepän luona lukenut, ja itse kokenut saman löydön Lahden Juhlilla tehneeni, olin myös "valmis" siioninvirsiseuroihin.

Lahtelaiset körtit ottivat hyvin lämpimästi jo ovella vastaan ja olihan siellä monta ennestään tuttuakin. En vain tiennyt että he olivat heränneitä.

Sitten aloin ottaa osaa myös kahvitukseen ja myyjäisvalmisteluihin. Niimpä tuli monia uusia tuttuja. Ja sinne ystävien pariin on aina yhtä kova veto kerran kuukaudessa. Kohta viisi vuotta olen seuroissa kulkenut, ja kovasti tykkään siitä eleettömyydestä ja rauhallisuudesta.
Sinulla voi olla eri juttu, olethan kertonut tietynlaisesta ominaisuudesta itsessäsi.
Puhumisesta , siis kahvikeskusteluista  ei kannata kantaa huolta. Körtit antavat uuden olla rauhassa, jollei itse aloita. Erikseen on seurapuheen pito.
Siihen minusta ei ole ikinä!

[öppiäinen]

^Jos siellä jotain kahvipöytäkeskustelya on niin kyllä minä siihen voin osallistua, mutta meinasin juuri sitä että en mihinkään seurapuheen muotoon kyllä ajatelmiani rupea pukemaan! Vielä. En lupaa etten koskaan.

Ja sama juttu, oppi minullekin se mikä vetää mukaan. (Kohta joku sanoo ettei omaa oppia ole, se on pelkkää luterilaisuutta se oppi...)

Oikeastaan kaipaisin jotain "hengellistä" keskustelua, mutta en seurapuheen muotoista. Mutta katsoo nyt rupeaako niistä seuroistakin jotain saamaan.

Kokeile ihmeessä veisaamista!

Enkä! En saa mitään iloa siitä, että koetan piipittää tuntematonta laulua itsekeksimälläni nuotilla, jota keksittyäkään nuottia huonosti tottelevat kurkunpäälihakseni eivät kykene toteuttamaan.

[mt]

Huomenna ajattelin mennä taas kokeilemaan. Edelleenkin aion pitää suuni kiinni, en puhu enkä varsinkaan veisaa. Saa luvan kelvata.

Tätä tapaa on noudatettu, ja sillä tulee kyllä aivan hyvin toimeen. Tosin se veisailu hissukseen muiden mukana tai ainakin ajatuksissa ei ole pahitteeksi. Kyllä ne sävelmät tulevat vähitellen tutuiksi. Kajaanissa ovat pojat kuulemma väittäneet, että kaikki Siionin virret voi veisata samalla nuotilla...

Aikoinani istuin takarivissä (mitä, minullako muka pinttyneet tavat, älä nyt joutavia puhu!), kunnes takarivi poistettiin. Sain olla ihan rauhassa, tosin kyllähän naama tuli vähitellen tutuksi, ja kahvipöydässä alkoi tulla juttuakin. Nykyisin helposti liikaakin...

Nyt katson tilannetta jo kantakävijän näkökulmasta ja toisinaan joutuu pohtimaan, onko joku ensikertalainen sellainen, joka olisi hyvä jättää omaan rauhaansa vai sellainen, joka odottaa pientä aloitetta. Mahdollisuudethan ovat 50-50, ja usein se toinen on ihan väärin...

Seurat ovat herkempiä tilaisuuksia kuin esim. harrastusryhmät. Harrastuksiin tullaan yleensä hakemaan kontaktia samanmielisiin, mutta seuroihin moni tulee kuulemaan Sanaa toivoen, että saa olla omissa oloissaan eikä kukaan vain kiinnitä mitään huomiota. Taustalla voi olla vuosien takaisia kokemuksia aktiivisesta käännytyksestä tms.

Seurapuheita ei kukaan odota keneltäkään seuravieraalta. "Todistuspaineita" ei ole - onneksi. Puhua saa, jos on asiaa.

Mt

[öppiäinen]

^On minulla asiaa - tai kysymyksiä pikemmin, kyselevää pohdintaa - mutta se ei asetu oikeaoppisen (tai oikeakäytänteisen) yksinpuhelun muotoon. No, onhan tämä foorumi.

[Hölkänen]

Minä aloitin 2002... Totuin ehkä 2006, kolmansien herättäjäjuhlien jälkeen. Taisi olla kevättä 2007, kun rohkenin järjestää itsekin kotiseurat (kiitos rohkaisusta, Mari Erkkilä ja Osmo Kangas). Syksyllä 2007 liityin körttikuoroon.

Muutaman kuukauden välein kaipaa päästä veisaamaan. Kirkossa tulee niin rauhaton olo, kun kanttori kiirehtii.

[tosikkoko]

Tai kuinka monen seurakerran jälkeen niitä rupeaa suorastaan kaipaamaan? Kysymykseni on osoitettu ennen muuta käännynnäiskörteille ts. niille joita jo vanhemmat eivät vieneet mukanaan seuroihin.

Tai onko jollekulle käynyt niin, että muutaman tai sadannen kerran jälkeen joutuu toteamaan, että ei tämä ole minulle kolahtava toimintamuoto?

välillä innostaa, välillä ei. silloin kun ei innosta, niin on hyvä aktivoitua muilla potentiaalisilla srk-elämän saroilla, ettei srk-yhteys liikaa katkea.

[maisakai]

Minuun Siionin virret kolahtivat kerrasta, vuosikymmeniä sitten. Nuorisopappi toi nuorteniltaan laatikon, jossa oli kirjoja. Hän sanoi, että nämä ovat Siionin virsiä. Näitä ei lauleta, näitä veisataan. Silloin aloitin, enkä voisi lopettaa. Liian harvoin tulee seuroihin lähdettyä herättäjäjuhlien välissä, mutta aina niihin kaipaan.

Luulen, että joidenkin sielunrakenteeseen körttiseurat viipyilevine veisuineen, pohdiskelevine puheineen ja puhuttelevine hiljaisuuksineen sopivat juuri parhaiten. Jotkut ahdistuvat, kun kaipaisivat räväkämpää menoa, opetusta, soittoa, kuka mitäkin. On hyvä, että on erilaisia hengellisiä ryhmiä ja voi etsiä sen, missä olo tuntuu kotoisimmalta.

Jos sattuu ystäväpiirissä joku järjestämään kotiseuroja, niin niiden jälkeen on meillä ainakin  tapana jäädä "kamarikeskusteluihin", joissa voidaan puida seurapuheiden herättämiä tai muita ajatuksia. Voi toki itsekin järjestää kotiseurat ja kutsua sinne ystäviään ja tuttaviaan, tai jos on oikein rohkea, laittaa julkisemmankin ilmoituksen. Ei ainakaan ole pitkä matka seuroista kotiin.

[Riitta-mummi]

^On minulla asiaa - tai kysymyksiä pikemmin, kyselevää pohdintaa - mutta se ei asetu oikeaoppisen (tai oikeakäytänteisen) yksinpuhelun muotoon. No, onhan tämä foorumi.

Seurojen jälkeen , ainakin meillä, väki jää porisemaan ja juomaan ehkä pootoorikupillisen. Siinä on keskustelun paikka. Se on körttiläisittäin kahvikeskustelu l. jälkiseurat. Valitse vaikkapa joku puhujista kysymystesi kohteeksi.
Tai, varaa aika tunnetulta ja luottamustasi herättävältä heränneeltä papilta. Minä teen niin. Meillä on paljon ko. pappeja, sen olen tullut huomanneeksi seuroissa.

[Pena]

Enkä! En saa mitään iloa siitä, että koetan piipittää tuntematonta laulua itsekeksimälläni nuotilla, jota keksittyäkään nuottia huonosti tottelevat kurkunpäälihakseni eivät kykene toteuttamaan.

Jonain päivänä löydät tämänkin synkän hirtehisen riemun.

[Riitta-mummi]

Tai menetät. Minulla ikä, astma, ja hengitystieinfektiot ovat tehneet temppunsa, mutta sanoja seuratessa tulee virren ajatus jopa paremmin esiin.
Eivät läheskään kaikki veisaa.  Hiljaa hymisten pysyn vielä mukana rytmissä.

Aika on veisuun, aika on hiljaa olemisen, aika on rukouksen. Elä hengessä mukana.

[Leena]

Tälle oli tilausta.

Olin ikävöinyt  enemmän kuin  jumalanpalvelukset, ja selatessani lähitarjontaa jouduin toteamaan ettei taviksille löydy:  En ole maahanmuuttaja, diakonian erityisryhmää, sururyhmää, en muutakaan erityisyyttä.   Olin etsinyt vaikka jotain tavisten raamattupiiriä, naapurikaupungista löytyi ja juuri se ainut ilta viikossa minul oli opintoja.

Kullakin liikkeellä oli omat seuransa.  Yksin mihinkään vieraaseen joukkoon en osaa mennä. Jos ne vaikka kysyy jotain!  Niinkuin nimeä!   Tai olettaa minun heti hullaantuvan, tai kysyvät onko sisar uskomassa ja koskas sisar teki uskonratkaisun tai onkos jo saatuna henkikaste - minä en voi kaikkea tietää...     tai kuuluvan joukkoonsa ilman muuta. Otan kristinuskon todesta;  on toista mennä kokeilemaan posliinimaalausta ja todeta vaikka ääneen, että kiitos kun sain kokeilla,  varmaan mukava harrastus niille joille se sopii.  

Sitten järjestivät Herättäjäjuhlat Espooseen. Maailman helpoin. Siellä veisattiin lapsuudesta tuttuja virsiä, niitä on muuallakin kuin Siikkareissa, ja hänmmästyksekseni kaikki suosikkini, paitsi 600 löytyivät sieltä valmiiksi.  Puheista pidin hyvin paljon, ne olivat viisaita.  

Tiesin hyvin tarvitsevani yhteisön joka ei heitä minua pellolle kun saan oireita, tai josta en itse joudu lähtemään, koska eihän kristityn sovi niin käyttäytyä.  Minulla oli tällaisia kokemuksia taustalla, ja se sai minut varovaiseksi. Jos tulee muuttuneella, hyvyyttä ja kärsivällisyyttä ja iloa yms hedelmillä pysyvästi olemuksellaan todistaa Kristuksesta, kaikki ni niin mahdotonta.  Yritänhän minä  hyvää ainakin, kun muistan, mutta jos tulee huono, tasapanosta suistunut jakso, ei ole odotettavissa yhtään mintään, en edes muista tapahtunutta. Jumala ei liioin runsaasta esirukouksen määrästä huolimatta parantanut minua.

Tarvitsen onnistumattomien joukkoa. Mutta se ei riitä. Minusta on tullut hyvin arka puhumaan suuria sanoja, ja seuroihin en ikinä lähde puhumaan. Täällä sain vihdoin olla rauhassa, kuunnella ja opin myös, ettei minun tarvitsekaan ymmärtää kaikkea armosta, saati kyetä itse johonkin yhteishankkeeseen nimeltä pelastakaa Leena,   kaikki puhe salatusta tiestä, salatusta tiedosta johon järki eu riitä, merkitsi paljon.  Jokin kärsivällisyys, jossa jaksetaan elää epävarmuudessa, odottaen ja ikävöiden, on minun osani joka tapauksessa.

Kuulemma joku herännyt isä oli sanonut pojalleen, kun tätä lähdettiin kuljettamaan vankilaan: Nyt olet niin huono, ettet kelpaa kuin Kristukselle. Se sopii.  Samoin tuo kaikki, minkä Riitta-mummi jo kirjoitti.

Nyt kaipaan Herättäjän kirkkopyhiä, niin että viime sunnuntaina lähdin jo yhtiin...    viikkoa edellä...

Anonyymivalvoja poisti viestin lopusta parikymmentä rivinvaihtoa.

[Leena]

Off-topic:  Mistä tekstini jälkeen jättäytyi pitkä tyhjä alue?

[öppiäinen]

Off-topic:  Mistä tekstini jälkeen jättäytyi pitkä tyhjä alue?

Kappaleenvaihtoina ne minulla näkyvät. Veikkaan, että olet muotoillut tekstiäsi pitkään, ehkä poistanut osan tai siirtänyt lauseita toiseen paikkaan, ja siinä välillä olet aina tullut painaneeksi enteriä. Ne sitten lopuksi näkyvät valkoisena.

Joo, juuri sellaisenaan kelpaavuus tässä vetää. Vaan mietin tuota, kun useampikin jo on sanonut ettei seuroissa uskaltaisi puhua... Missä sitten uskaltaa? Jos omasta elämästään kumminkin vähän haluaa avautua ja sitä yhdessä pohtia. Tuossa tuli mainittua nuo kamarikeskustelut ja sitten se, että voipi hankkiutua sopivanhenkisen papin puheille (minulla onkin semmoiset treffit tänään, ei tosin ole körttipappi). Ovatko seurat sitten kuuntelu- ja yhteisrukoustilaisuus (rukouksena se veisuu toki), eli vähän kuin ns. sanajumalanpalvelus? Vaan kun en niistä sanajumiksista oikein piittaa...

Jossain toisessa ketjussa oli puhetta siitä, kuinka joskus seuroissa on kutsutut puhujat ja joskus ei, ja joskus voidaan jopa joku kesken tilaisuutta osoittaa puhujaksi. Koskeeko tämä ettei uskalla lähteä puhujaksi nyt kaikenmoisia noista seuratyypeistä, vai tuommoisena pyydettynä puhujana esiintymistä?