Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: öppiäinen - 15.08.12 - klo:00:23
-
Ohessa lainaus lukemastani kirjasta, saattaa olla tuttua teksiä jollekulle. Tarkoituksella en nyt kuitenkaan kerro, mistä lainaus on, jottei se ohjaisi tulkintaa.
Kysyisin kommentteja. Ajatteletko samoin, voisitko sanoa samoin? Vai meneekö jossakin pieleen?
"Me kristityt emme saa uskoa, että meillä on monopoli Kristukseen. Kristus lyö leimansa kaikkiin ihmisiin, sillä kaikki ovat luodut hänen kuvansa mukaisiksi (Kol. 1: 15 - 17)."
"Syvällä jokaisessa ihmisessä pulppuaa lähde, joka on Kristus. Monet ihmiset eivät tiedä tästä lähteestä mitään. Kristityt sen sijaan, siinä määrin kuin he ovat kristittyjä, ovat tietoisia siitä ja elävät tietoisesti siitä. - - Hehän ovat valaistuneita ihmisiä: he tietävät, että heidän todellinen elämänsä on Kristus, ja heillä on sitä paitsi erityisiä keinoja, nimittäin sakramentit, saadakseen tämän syvällä kätkössä olevan lähteen virtaamaan vapaasti. Kaikki ihmiset ovat Jumalan lapsia. Mutta kastetuksi tuleminen merkitsee: nyt minä tiedän sen ja nyt saan myös voimaa elääkseni tästä lähtien sen mukaisesti."
" - - kasteessa ei tapahtu muutosta Jumalan puolelta: Hän ei ole enemmän läsnä kastetussa kuin kastamattomassa ihmisessä. Muutos on yksinomaan ihmisen puolella. Ihminen on se, joka alkaa tulla tietoiseksi siitä, ettei hän ole yksin - -"
-
hyvin pitkälle ajattelen samoin
-
Samoin minä.
...
Kokemukseni 2 v 8 kk vanhan lapsen kanssa kun hän panee illalla kännyt ristiin ja kuuntelee isomummin muutamia iltarukoussanoja: Pienen silmissä on sellainen katse että aivan huikaisee. Hän on yhtä rukouksen kohteen, Herramme Jeesuksen kanssa. Hän ymmärtää ja tuntee sanoitta, tuntematta Raamattua.
Sitten soperreltu: Tiunaa itiä ja äitiä ja Malttaa. Ei talvi pekää.(Ei tarvitse pelätä) on hänen oma rukouksensa.
Hänet on kastettu, mutta ei opetettu. Hänessä on jo pienen ihmisen itsekkyys ja oma tahto, mutta USKON että hän jos kuka on kristitty.
(Uskon muuten koirienkin tuntevan Jumalan).
-
Laaja ja mielenkiintoinen aihe.
Aloitustekstiin yhdyn pitkälti, ei siitä sen enempää.
Itselläni tuli heti kun otsikon näin aika rankka ajatus.
Miten kristitty eroaa muista?
Kristitty on syntinen ja hän tiedostaa sen ja tarvitsee armahdusta.
-
Kristitty kunnioittaa lähimmäisen rakkaus-käskyä, Jeesuksen opetuksia, Jumalaa ja yrittää parhaansa olla edes pienen hitusen verran Jumalan kuva.
-
Kristitty seuraa Kristusta.
Mitä se on?
Jeesuksen elämä ja opetukset antavat mallin epäitsekkäästä ja toisille hyvää tahtovasta elämäntavasta. Kristuksen ääretön armo antaa mahdollisuuden irtautua oman raadollisuutensa märehtimisestä toteuttamaan tuota mallia. Eihän tämä aina onnistu, mutta on kuitenkin kristitillisen elämän pohjavireenä tullen toisinaan kauniisti näkyviinkin.
-
Miten kristitty eroaa muista? Ei mitenkään. Jos tätä pintaa raaputetaan... niin kristitty on omavanhurskas, egoisti ja narsisti.
-
Kristityllä on synnintunto, ts. hän, me, tunnemme olevamme syyllisiä, mitä olemme tehneet huonosti tai jättäneet tekemättä, olleet passiivisia, penseitä, arkoja, arkoja, vaikka meidän pitäisi olla rohkeita Jeesuksen sotureita, koska olemme saaneet vapautuksen syyllisyydestämme, osallisuudestamme ihmiskunnan pahuuteen. Uusi päivä, uusi armo - jos ei raaputeta.
Raaputettuina olemme paljaina ja avoimina Jumalamme ja lähimmäistemme edessä, armoa anovina. "Antakee armoa", kuten Mikkelin mies Aake Kalliala on sanonut.
-
Minusta on jonkinlainen ero täysin maallistuneesti ja materialistisesti ajatteleviin: kristitty on todella kahden maan kansalainen - "jos onkin oltava maisessa majassa, on sydämeni Herran luona kotonaan: se löytänyt on muukalaisten isänmaan". Tietysti tämä pätee myös vaikka taiteilijoihin ja moniin muihin ei-kristittyihin, ja ehkä ei edes kaikkiin omista mielestään kristittyihin, mutta ainakin minulle läheisintä kristillisyyttä leimaa se kokemus, ettei tässä maailmassa ole meille pysyvää kotia.
-
Kristinuskon keskeisin asia, Jeesus on sovittanut ihmiset ristillä.
Anteeksi saamisen mahdollisuus.
Ja siinä eläminen.
-
Miten kristitty eroaa muista? Ei mitenkään. Jos tätä pintaa raaputetaan... niin kristitty on omavanhurskas, egoisti ja narsisti.
Naulan kantaan!
-
Mitä pointtia sitten on lähetystyössä? Ihminen ei sillä muutu ainakaan yhtään sen paremmaksi, mutta ehkä alkaa tuntea olevansa syntinen. Tosi hyödyllistä.
-
Mitä pointtia sitten on lähetystyössä? Ihminen ei sillä muutu ainakaan yhtään sen paremmaksi, mutta ehkä alkaa tuntea olevansa syntinen. Tosi hyödyllistä.
Lähetystyön vaikutukset riippuvat varmaankin siitä, millaisessa ympäristössä sitä tehdään. 1870 Ambomaalla aloitettu lähetystyö pelasti mahdollisesti kokonaisen kansan.
-
Kristitty on syntinen ja hän tiedostaa sen ja tarvitsee armahdusta.
Tämä kun lisätään niin koko alkuteksti on kuten ajattelen - vieläpä niin että vaikkei eläissään olisi koko Kristuksesta kuullut, on tästä tietoinen... Arvelen kaikkien olevankin.
Jopa Adolf Eichmann. Hän ilmoitti että arjalainen ei tarvitse mitään syntien sovittajaa, arjalainen sovittaa itse omat syntinsä. Siis tietoinen hänkin oli!
Saattaa löytyä lisää semmoista joka on niinkuin ajattelen... Enkä jotain tyyliin kyl on helpotus tietää, että on sovitettu jo, ja pyytää: Kun kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella, suo tahtos tekijäks mun tulla...
-
Mitä pointtia sitten on lähetystyössä? Ihminen ei sillä muutu ainakaan yhtään sen paremmaksi, mutta ehkä alkaa tuntea olevansa syntinen. Tosi hyödyllistä.
Kun ihminen tietää olevansa syntinen kuitenkin, on miellyttävä uutinen että juttu on Jumalan silmissä EVVK sinänsä jo. Me emme saa vahingoittaa toisiamme täällä, ja jos nyt katsoo mitä Jeesus pyytää meitä pitämään, niin sitenhän maailma olisi hyvin hyvä paikka elää. Se kannattaa kerrata itteksensä ja mainita eteenpäin. Minun ystäväni Hong Kongissa opetti filippiiniläisnaisia lukemaan, jotta tiesivät millaisiin työsopimuksiin kirjoittivat nimimerkkinsä. Toinen urheiluttaa slummilapsia, kolmas ruokkii niitä sapuskalla Kolumbiassa, katulapsia siis.
...............................................
Sairaana on kolkkoa olla aivan yksin, etenkin sairaalassa jos osastolla vallitsee tunnelma: Huutaminen on sikahyvä hoitomuoto. Kun omaa sairautta ei tunneta, ja siitä ollaan sitten potilaalle !"#¤%RT&Y/U(I)O vihaisia.
On toista olla vielä sairaampi kun tiedetään miksi sinne joutui, ja ollaan ystävällisiä. Esimerkiksi näin. Vaikka lekuri on pihalla kuin lumiukko ja sarjaa #¤%&/()=?`ja "kumpikos meistä on lääkäri", niin hoitajat ei huuda. Oli kuin olisi terve, kuulkaas.
................................................
Kannattaa lukea kirja "Ilon kaupunki" - ei kristillinen, vaan tuo on todellinen surkuhupaisa intialaisen (?) slummin nimi. Ohimennen todetaan kristityt terveimmiksi ja koulutetuimmiksi koska he eivät kerää kärsimyksiä paremman karman toivossa.
-
Eli koko kristinusko on siis vain sellainen syyllisyydentuntonsa riivaamille sanottu evvk, joka ei tee niistä ainakaan yhtään sen parempia ihmisiä? Eli ei koske meitä, joilla sitä tunnetta ei ole. Lähetystyö on sitä yleistä inhimillisyyttä ja lähimäisyyttä jota harjoittaa kuka tahansa, samoin se paljonpuhuttu seuraaminen. Ainoa ongelma, jonka Jumala ratkaisee, on syyllisyys, ja meidän, joilla on jotain muita ongelmia, lienee parasta etsiä ratkaisua jostakin muualta.
-
Uskontunnustuksen sydämessään tuntien.
-
Uskontunnustuksen sydämessään tuntien.
Kuten tuo Athanasioksen tunnustus (http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ekumeeni.html):
Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.
En tunne sydämessäni, mutta siksipä kiinnostaakin, onko sillä mielestänne mitään väliä.
-
Kristitty seuraa Kristusta.
Mitä se on?
Jeesuksen elämä ja opetukset antavat mallin epäitsekkäästä ja toisille hyvää tahtovasta elämäntavasta. Kristuksen ääretön armo antaa mahdollisuuden irtautua oman raadollisuutensa märehtimisestä toteuttamaan tuota mallia. Eihän tämä aina onnistu, mutta on kuitenkin kristitillisen elämän pohjavireenä tullen toisinaan kauniisti näkyviinkin.
:023:
Tottakai kristitty jollain tapaa eroaa muista, vikoineen ja virheineenkin, eihän hän muuten olisi kristitty.
-
Jeesuksen elämä ja opetukset antavat mallin epäitsekkäästä ja toisille hyvää tahtovasta elämäntavasta. Kristuksen ääretön armo antaa mahdollisuuden irtautua oman raadollisuutensa märehtimisestä toteuttamaan tuota mallia.
Vaan kun on niitä ihan yhtä onnistuneesti sitä mallia toteuttavia ei-kristittyjäkin, jotka eivät edes keskity märehtimään omaa raadollisuuttaan (vaikka sen myöntäisivätkin).
-
Jeesuksen elämä ja opetukset antavat mallin epäitsekkäästä ja toisille hyvää tahtovasta elämäntavasta. Kristuksen ääretön armo antaa mahdollisuuden irtautua oman raadollisuutensa märehtimisestä toteuttamaan tuota mallia. Eihän tämä aina onnistu, mutta on kuitenkin kristitillisen elämän pohjavireenä tullen toisinaan kauniisti näkyviinkin.
Eikös buddhalaisuuskin pyri tuohon? Sukulaisisissani on pari jonkin lajin buddhalaista, ja he ovat tosi ystävällisiä, mukavia ja humaaneja ihmisiä.
Tosin buddhalaisuus ei taidakaan olla uskonto vaan filosofia?
-
Sukulaisisissani on pari jonkin lajin buddhalaista
Muistin sen. Marja&Ismo kuuluvat timanttipolku-buddhalaisuuteen.
www.fi.wikipedia.org/wiki/Timanttipolku-buddhalaisuus
-
Lähetystyön vaikutukset riippuvat varmaankin siitä, millaisessa ympäristössä sitä tehdään. 1870 Ambomaalla aloitettu lähetystyö pelasti mahdollisesti kokonaisen kansan.
Ambomaasta en tiedä, mutta olen suhtautunut koko elämäni jokseenkin karsaasti lähetystyöhön. Äskettäin uusintana tullut sarja 'Intiaanikansat' herätti vanhan inhon uudestaan henkiin. Lähetyssaarnaajat kohtelivat intiaaneja kuin eläimiä, murhasivat ja raiskasivat samalla tavalla kuin espanjalaiset sotilaat. Vanhat, hienot kulttuurit tuhottiin, tilalle tuotiin intiaaneille tuntemattomia sairauksia ja alkoholia.
En voi mitään sillekään, että aina kun luen tai kuulen muinaissuomalaisten taistelusta käännyttäjiä vastaan niin herää iloinen tunne; kyllä ainakin on yritetty tapella vastaan. Lallin ja Henrikin tarina taitaa olla legendaa, mutta kyllä Lalli on ollut kova jätkä :109:
Nyt voorumillekin yritetään ujuttaa ruotsin kieltä :icon_sad:
-
Kristillisessä kasteessa seurakunnan jäseneksi liitetty on kristitty.
Elämäntavan perusteella on eroa vaikea nähdä. Mutta jos yhdestä kristitystä ja yhdestä "ei-kristitystä" otettaisi tutkimuksellinen otos heidän elämäntavastaan kuukauden pituiselta ajanjaksolta, uskon eron olevan todennäköisemmin havaittavissa.
Mitkä ne erot tulisivat olemaan? Mikä olisi hypoteesi? (Hypoteesi (muinaiskreikaksi ὑπόθεσις 'olettamus; neuvo; puheenaihe') eli oletus, ehdotus tai olettamus on etenkin tieteessä oletus, jota koetellaan. Käsitteiden hypoteesi ja teoria välinen ero on epämääräinen.
2000-luvulla hypoteesi on ajatus tai teoria, joka tarvitsee kehittelyä. Jokainen hyödyllinen hypoteesi on koeteltavissa tai laskettavissa ja se tulee yhteisön hyväksyttäväksi.
Schick and Vaughnin mukaan hypoteesin kokeiluun tarvitaan
• Testattavuutta
• Yksinkertaisuutta
• Hedelmällisyyttä
• Tarpeeksi sopivuutta olemassa olevaan tutkimukseen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hypoteesi)
-
Vanha ihmiseni vs. Uusi ihminen ???
-
Lutteeerus sanoi ajatuksenaan, että vanhaa ihmistä ei pysty ihminen poistamaan tämän elon aikana ollenkaan. Ihminen on liha ja lihana oleminen on Jumalan vastaisuutta. Jokainen kristitty lankeaa siihen joka päivä. Periaatteessa Jumala langettaa meitä. Kasteessa ihmiselle tulee uusi ihminen. Mutta kristitylle vanhan ja uuden ihmisen kamppailu on jokapäiväistä asemasotaa. Tai körttiläiselle kristitylle ei se ole asemasotaa. Sotilas, joka vauhkona pakenee Viipurista, jossa ovat jo vainolaisen joukot (heh-hee). Kasteessa, Lutteeruksen mukaan, synnin suureneminen kasvaa. Kaikki omatekoisuus ja omavanrurskaus juuritetaan pois. Kuoleman hetkellä ihminen on jumalaton. Ei hurskas vaan katsoo jumalattomana Kristukseen. Kristuskin katselee häntä.
-
Ymmärsinkö oikein jos suomennan tämän näin:
Adamin ja Evan lankeemuksen tähden meissä on aina kuolemaamme asti "Vanha Aatu ja Ieva".
Vaikka kasteessa meidät otetaan seurakunnan ja Kristuksen ruumiin osallisiksi, Jumala, vaikka vihaa syntiä, antaa meille "liekaa". Tämä meidän on hyväksyttävä. Me kamppailemme , ja häviämme, ja synti sen kuin kasvaa meissä.
Vasta kuolemamme hetkellä pääsemme tästä paradoksista. Kunhan katsomme Kristukseen.
Ei siis ole mitään tehtävissä. Odotamme ja koetamme olla ihmisiä. :icon_idea:
-
Riitta-mummi, Sinä olet aivan oikeassa.
-
Eli koko kristinusko on siis vain sellainen syyllisyydentuntonsa riivaamille sanottu evvk, joka ei tee niistä ainakaan yhtään sen parempia ihmisiä? Eli ei koske meitä, joilla sitä tunnetta ei ole. Lähetystyö on sitä yleistä inhimillisyyttä ja lähimäisyyttä jota harjoittaa kuka tahansa, samoin se paljonpuhuttu seuraaminen. Ainoa ongelma, jonka Jumala ratkaisee, on syyllisyys, ja meidän, joilla on jotain muita ongelmia, lienee parasta etsiä ratkaisua jostakin muualta.
No jos syyllisyys on ongelma, niin siinä toisinaan hyödyttää täyttää lomake BDI ja antaa mielenterveyshoitajan laskea pisteet - se kun on myös vakavan masennuksen eräs oire. En itse niin hullaannu noista kaavakkeista, mutta myönnän että tuo on parhaasta päästä masennusmittari. Masennuksen syy ei välttämättä ole mikään kristittynä olemisen puute. Dosentti :026: kärsi jaksottain vakavista depressioista myös, mutta vain mielialaoireena, ja olihan hänellä syytäkin niihin.
.......................................
Dosentti :026: niinikään pimahti eilisestä vastauksesta ja kysyy närkästyneenä olenko ruvennut jaeskelemaan halpaa armoa. Kyllä kuulemma alatielläkin pätee että " vain uskova seuraa, ja vain seuraaja uskoo".
Arvelen, että historian saatossa tuo meillä itse kullakin näkyy toisin. Tässä on saatu syntyä hyvin leppoisiin oloihin hyvinvointivaltioon ja itsenäiseen maahan jossa jokin lampunjalkaan asetettava lamppu ei niin näy, koska on varsin valoisaa. Sen tähden itse mietin totalitarismia, etenkin ateistista sellaista niin paljon, ja kysyn aamulla peilikuvaltani, olisinko natsi, vai natsin uhri. En ole vastausta löytänyt, koska konteksti on perin toisenlainen.
-
Lutteeerus sanoi ajatuksenaan, että vanhaa ihmistä ei pysty ihminen poistamaan tämän elon aikana ollenkaan. Ihminen on liha ja lihana oleminen on Jumalan vastaisuutta. Jokainen kristitty lankeaa siihen joka päivä. Periaatteessa Jumala langettaa meitä. Kasteessa ihmiselle tulee uusi ihminen. Mutta kristitylle vanhan ja uuden ihmisen kamppailu on jokapäiväistä asemasotaa. Tai körttiläiselle kristitylle ei se ole asemasotaa. Sotilas, joka vauhkona pakenee Viipurista, jossa ovat jo vainolaisen joukot (heh-hee). Kasteessa, Lutteeruksen mukaan, synnin suureneminen kasvaa. Kaikki omatekoisuus ja omavanrurskaus juuritetaan pois. Kuoleman hetkellä ihminen on jumalaton. Ei hurskas vaan katsoo jumalattomana Kristukseen. Kristuskin katselee häntä.
Minusta tämä on ristiriidassa sen kanssa, mitä aiemmin väitit eli että kristitty EI MITENKÄÄN poikkea ei kristitystä.
Kristitty katsoo jumalattomana Kristukseen. Niin tekeekin, mutta katsooko ei-kristittykin jumalattomana Kristukseen?
-
Minusta tämä on ristiriidassa sen kanssa, mitä aiemmin väitit eli että kristitty EI MITENKÄÄN poikkea ei kristitystä.
Kristitty katsoo jumalattomana Kristukseen. Niin tekeekin, mutta katsooko ei-kristittykin jumalattomana Kristukseen?
Miksiköhän minua ei huvita esiintyä körttifoorumilla?
Katselee ateistikin Kristukseen.
-
Miksiköhän minua ei huvita esiintyä körttifoorumilla?
Katselee ateistikin Kristukseen.
Paljonhan sinua on kompattukin täällä. Eikö se riitä? Minä kommentoin sen perusteella, mitä itse asiasta ajattelen enkä sen mukaan, mikä mahdollisesti myötäilisi sinun ajatuksiasi.
-
Minusta tuntuu, että näissä "ei mitään eroa" -vastauksissa saattaa olla takana ajatus korostaa sitä, ettei kristitty ole mitenkään sen parempi tai synnittömämpi tai kelpaavampi. Eli ikään kuin kuultaisiin "onko jotakin eroa" -kysymykseen jo sisäänrakennettuna, että mahdollista eroa etsittäisiin juuri tuosta suunnasta.
Mutta jos nyt hetkeksi jättäisimme tämän paremmuus- tai pyhyys-vertailun sivuun, niin olisiko löydettävissä vaikkapa jotain sellaista autuutta tms., mitä kristityllä on ja josta ei-kristityt (tai ainakin osa heistä) jää paitsi?
Perinteinen ajatusmallihan on kai se, että ero on siinä että kristitty on menossa taivaaseen ja ei-kristitty helvettiin. (Se on sitten toinen kysymys, voiko jostakin tietää, kuka on kristitty; jotkut tämän määränpää-eron kannattajista uskovat sen tietävänsä ja toiset eivät.) Miten tätä ajattelumallia kommentoisitte?
-
Minusta tuntuu, että näissä "ei mitään eroa" -vastauksissa saattaa olla takana ajatus korostaa sitä, ettei kristitty ole mitenkään sen parempi tai synnittömämpi tai kelpaavampi. ---
Näin minäkin olen ymmärtänyt, mutta todellakin olen edelleen sitä mieltä, että kristityn ja ei-kristityn välillä on eroa. Siis ihan sanatarkasti kristitty ei ole sama kuin ei-kristitty enkä tällä ota kantaa heidän syntisyyteensä tai paremmuuteensa.
-
olen edelleen sitä mieltä, että kristityn ja ei-kristityn välillä on eroa.
Mikä se ero sinun mielestäsi on?
-
Omavanhurskaat ja pietismin mittapuulla jopa jumalan asteelle päässeet sanovat, että eroavaisuuksia on hyvinkin paljon. Minä tykkään Lutteruksen teksteistä ja ajatuksista. Hän on maailman eetoksen kannattaja. Hurskas ja idioottimainen ruhtinas on paljon pahempi alamaisilleen kuin pakana ja oikeamielinen ruhtinas. Hyvä Pirska ja olen faniporukan jäsen. :eusa_dance:
-
Omavanhurskaat ja pietismin mittapuulla jopa jumalan asteelle päässeet sanovat, että eroavaisuuksia on hyvinkin paljon. Minä tykkään Lutteruksen teksteistä ja ajatuksista. Hän on maailman eetoksen kannattaja. Hurskas ja idioottimainen ruhtinas on paljon pahempi alamaisilleen kuin pakana ja oikeamielinen ruhtinas. Hyvä Pirska ja olen faniporukan jäsen. :eusa_dance:
Miten tämä liittyy otsikon aiheeseen?
-
Täällähän on vaikeita kysymyksiä nykyään.
Oiskohan ero kengän koossa?
Minusta kristitty eroaa siksi, kun ei erotu, vaan on kristittynä ja vielä "huonompana" ihmisenä seassa ja kohtaa siksi lähimmäisensä ei ylhäältä vaan alhaalta.
Siks kun tietää, et syntinenhän minä ja vain armon alla.
-
olisiko löydettävissä vaikkapa jotain sellaista autuutta tms., mitä kristityllä on ja josta ei-kristityt (tai ainakin osa heistä) jää paitsi?
Ymmärtääkseni ei. Kaikki maailman ihmiset ovat autuaita eli saman armon päivän eläjiä. Kaikillehan on sama autuus koittanut.
Olen samoin kuin Juhani, Lutherin jäljillä eli tyydyn toteamaan ihmisestä mieluiten että se on läpeensä mätä paise joka ei tämän elämän aikana parane, ei edisty.
Ainoa pyhyys, puhtaus, on Jeesuksen esirukous. Eikä sitä voida sanoa että kristityllä olisi sen enempää synnintuntoa kuin muillakaan. Usein näyttää olevan päinvastoin.
-
Mikä se ero sinun mielestäsi on?
Siihen on täysin mahdotonta vastata tällä foorumilla tulematta väärinymmärretyksi.
-
Tätä ketjua lukiessa mieleeni tuli tapaus, joka sattui parisen kuukautta sitten. Olin kävelemässä muistaakseni kaupasta kotiin ja ohitin pitsaa kantavan juopon, joka halusi ruveta juttelemaan. Keskustelin siinä sitten jonkin aikaa etäisen kohteliaasti miehen kanssa, koska tämä vaikutti harmittomalta eikä minulla ollut kiire. Hetken keskustelun jälkeen mies kysyi: "Arvaanko minä oikein, että sinä olet jonkin sortin kristitty?" Menin kysymyksestä vähän hämilleni, koska en tuntenut oloani mitenkään eritysen kristilliseksi, ja vastasin jotain tyyliin "sinne päin". En tiedä, olenko oikea kristitty, mutta ainakin juopolla näytti olevan jonkinlainen käsitys kristittyjen ja muiden välisistä eroista.
-
Siihen on täysin mahdotonta vastata tällä foorumilla tulematta väärinymmärretyksi.
Eräillä on piintynyt käsitys toisten ajatuksista: "Se joka väittää, että kristitty ei ole sama kuin ei-kristitty, on fundamentalisti, pietisti, ahtaasta reiästä katsova omavanhurskas tyyppi, joka kuvittelee olevansa paljon parempi kuin tuo ei-kristitty."
Olen minäkin lukenut sen verran Lutheria, että ei hän väitä, etteikö ole mitään eroa sillä, onko ihminen kristitty vai ei-kristitty. Siitähän tässä on väitelty eikä siitä, kuka on kaikkein mukavin tai pirullisin.
-
Pirska ainakin vaikuttaa tavoittaneen pointin :023:.
Aloitukseni lainauksessa sanottiin näin:
Syvällä jokaisessa ihmisessä pulppuaa lähde, joka on Kristus. Monet ihmiset eivät tiedä tästä lähteestä mitään. Kristityt sen sijaan, siinä määrin kuin he ovat kristittyjä, ovat tietoisia siitä ja elävät tietoisesti siitä.
Sitten taas Jampen mielestä
Kaikki maailman ihmiset ovat autuaita eli saman armon päivän eläjiä.
Ovatko nämä näkemykset sovitettavissa yhteen? Kaikki ovat saman armon päivän eläjiä, kristitty tietää olevansa sitä ja ehkä tämä tieto tekee vapaaksi jostakin tai johonkin, antaa voimaa? Ihan faktuaalisena toteamuksena tuo, että se tieto voi vapauttaa, ei vaatimuksena että nyt sinun pitää vapautua.
No joo en tiedä, sillä kyselenkin. Kyllähän ahdistuneita kristittyjen Jumalan puoleen huutelijoita piisaa, suorittajia ja näköjään armosta tietämättömiä. Minä ainakaan en ole mikään väittämään, etteivät nämäkin olisi kristittyjä.
-
Kyllähän ahdistuneita kristittyjen Jumalan puoleen huutelijoita piisaa, suorittajia ja näköjään armosta tietämättömiä. Minä ainakaan en ole mikään väittämään, etteivät nämäkin olisi kristittyjä.
Pitäisikö?
-
Mutta jos nyt hetkeksi jättäisimme tämän paremmuus- tai pyhyys-vertailun sivuun, niin olisiko löydettävissä vaikkapa jotain sellaista autuutta tms., mitä kristityllä on ja josta ei-kristityt (tai ainakin osa heistä) jää paitsi?
Perinteinen ajatusmallihan on kai se, että ero on siinä että kristitty on menossa taivaaseen ja ei-kristitty helvettiin. (Se on sitten toinen kysymys, voiko jostakin tietää, kuka on kristitty; jotkut tämän määränpää-eron kannattajista uskovat sen tietävänsä ja toiset eivät.) Miten tätä ajattelumallia kommentoisitte?
Itse toteaisin, että käsitit minut väärin jos luit vastaukseni paremmuusvertailuna. Alun perin Nasaretin profeetan ylösnousemukseen uskovia henkilöitä kutsuttiin tuolla nimellä, ja siinä kaikki. Varsin nopeasti alettiin ajatella, että kyseessä oli uhrikuolema "koko maailman syntien" tähden. Tuon tiedon tulisi kai kaksin tavoin ilahduttaa; ensinnä ylösnousemus koskee jokaista, toiseksi Jumala ei ole mikään kirjanpitäjä joka räknää syntejämme. Syyllisyyden ylikorostama sielunelämä on ehkä tyypillinen depressiivisyyteen taipuvaisilla henkilöillä heidän uskonnollisuudestaan riippumatta.
.......................................................
Kokonaan toinen asia on, että joku syntyy aikaan ja paikkaan, jossa hän joutuu vakavasti miettimään, mitä hänelle nyt merkitsee olla kristitty. Minusta meitä on ns silitetty myötäkarvaan niin, että toisinaan kyllä olen pyörällä päästäni. Kristus pyytää ottamaan ristin ja seuraamaan, ja se vaikuttaa totalitaarisen pahoissa oloissa kuten :026: Dosentin maailmassa seuraamista hamaan hirttonuoraan, eikä hän ollut ainoa. Pimeässä korostuu ehkä moraalin merkitys näkyvämmin, samoin niissä natsismia ja kommunismia muistuttavissa totalitarismin massapsykooseissa joissa pitäisi jaksaa ajatella itse.
..........................................................
Totta ihmeessä jokaisen kohdalle osuu vaikeuksiakin, ja omalla kohdallani jäin miettimään, piittaako Jumala niin pikku detaljeista kuin minun pikku kohtalostani, vai hahmotteleeko hän kansakuntien kohtaloita tai mahdollisesti keskittyy uusien galaksien sommitteluun. Siitä vasta oli riivatun vaikeata päästä eteenpäin, ja inhimillisesti katsoen jäin avutta, sitten :026: Dosentti kirjoitti tuon minulle että uskova seuraa ja seuraaja uskoo... ajattelin kokeilla. Mutta omaa tietään tuskin voi toiselle tyrkyttää.
...........................................................
Last but not least: Sitaatti Samuli Korkalaisen saarnasta viime talvelta: Hyvät ystävät, minä en usko ateismiin. Hän kertoi Hannu Taanilan ja Jaakko Eleniuksen puhelusta. Taanila oli soittaessaan sanonut: Niin niin, te kristityt menette sinne kirkkoon etsimään sitä' Jumalaa. Minun ongelmani on päinvastainen; minä en pääse Jumalasta eroon.
...........................................................
Totesinpa myös, kuinka mainio paikka kirkko saattaa niiinikään olla, jos tahtoo pakoilla Jumalaa... Tankkasin Dosentin "Etiikkaa" ja ahistuin niin että karkasin, ja taksilla vielä, johkin hartaaseen seremoniaan.
-
Pitäisikö?
Ei pitäisi muuten, mutta se olisi johdonmukainen lopputulos, jos ajattelisi, että kristitty on se, joka tietää olevansa Jumalan armahtama ja jonka tämä tieto tekee vapaaksi.
-
Ei pitäisi muuten, mutta se olisi johdonmukainen lopputulos, jos ajattelisi, että kristitty on se, joka tietää olevansa Jumalan armahtama ja jonka tämä tieto tekee vapaaksi.
Kun katsoo ympärilleen ja lukee Kotimaa24:jää, niin tuo tuntuu ikävä kyllä utopialta. Tuntuu välillä valitettavasti siltä, että kristityt ovat pahimmat vallanhimoiset pukarit, jotka toimivat jumalallisella tuomiovallalla Raamatun päällä seisten, että näkyisivät kauemmaksi.
-
toimivat jumalallisella tuomiovallalla Raamatun päällä seisten, että näkyisivät kauemmaksi.
Osasitpa sanoa osuvasti!
Ja oikeastaan; -miksi pohtia edes mitä "eroa" kristityllä on ei-kristittyyn? Mitä hyötyä sellaisesta tiedosta on ja kenelle? Jos jotain eroa on, niin olkoon se mieluummin Jumalan kuin meidän tiedossamme. Tässäkin pätee että tieto lisää tuskaa, jos me tiedämme mikä on ero, on seuraava askel että ruvetaan jakamaan (tämän eron) perusteella kanssaihmisiä hyviin ja mätiin kaloihin, niinkuin nyt jo tehdäänkin.
-
Ja oikeastaan; -miksi pohtia edes mitä "eroa" kristityllä on ei-kristittyyn? Mitä hyötyä sellaisesta tiedosta on ja kenelle? Jos jotain eroa on, niin olkoon se mieluummin Jumalan kuin meidän tiedossamme. Tässäkin pätee että tieto lisää tuskaa, jos me tiedämme mikä on ero, on seuraava askel että ruvetaan jakamaan (tämän eron) perusteella kanssaihmisiä hyviin ja mätiin kaloihin, niinkuin nyt jo tehdäänkin.
Mietin vähän samaa tässä. Ja toisekseen: Kenessä "muissa"? Bonhoefferin :026: ekklesiologiassa... no jääköön nyt. Mutta se on niin huippua niin huippua!
Itseäni kun enempi kiinnostaa historia, niin siellä voi tietty tarkastella koko käsitteen muotoutumista ja käyttöarvoa, hyötyä tai suoranaista haittaa. On paljon kiinnostavaa; Kansallissosialistit esim. esiintyivät nimen omaan kristillisenä puolueena, joka kamppaili pahaa bolshevismia ja sen sisältämää ateismia vastaan. Yhtä rumaa jälkeä katutappeluissa saivat natsit kuin kommunistitkin aikaan, kun keskenään kärhämöivät.
Miksi tuo ei ole kysymys jonka voi itselleen esittää, parempi jos ei toisille. Pidän siitä siikkarista, joka pyytää: Kun kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella, suo tahtos tekijäks mun tulla, sun nuhteitasdi totella...
Nimi nyt on kun virallisena numerona kartoitan kristittyjen lukua, mutta no, tuossa nyt pyydetään sitten vähän enemmän, eli että minusta tulisi joskus Jumalan tahdon tekijä... se taas kai tarkoittaa, että edes joskus jollekin toiselle jotakin hänen tarvitsemaansa tekisin... kuten tarvitsen toisilta toisinaan apua. Taas kerran: Olisi täällä vähän helpompi itse kunkin elää. Dosentti :026: nyt on tässä lujana, että uskova seuraa, ja seuraaja uskoo. Mutta kuka viitsii tuota mittailla kenestäkään, en tiedä. Itse kullakin lienee omissa laiminlyönneissään tarpeeksi. Hiusten halkomista loputtomiin jatkuessaan.
Pidän kai siksikin, että äitini veisaili sitä niin vuoroon toisen kanssa : Ah, herää, sydämeni, että molempiin kiinnyin hyvin pikkuisena jo.
-
Ja oikeastaan; -miksi pohtia edes mitä "eroa" kristityllä on ei-kristittyyn? Mitä hyötyä sellaisesta tiedosta on ja kenelle?
Hyvä tavaton, enhän minä nyt tietoa tältä foorumilta hae! Siis sellaista että uskoisin mitä joku täällä sanoo. Älkää suotta peljätkö! Ja onko joku (täällä) muta väittänyt, että kristityt olisivat vähemmän mätiä kaloja; eikös täällä kuulu oikein piehtaroida omassa pilaantuneisuuden tunteessaan?
Minua kiinnostaa nähdä, miten kommentoidaan aloitusviestissä lainaamaani tekstiä, joka jotenkin on sitä eroa luonnehtivinaan. Toisekseen minua kyllä kiinnostaisi tietää, mitä iloa siitä olisi kenellekään - itselleni tai jollekulle muulle - jos olisin kristitty. En tiedä olenko. Jollei siitä kellekään mitään iloa olisi niin minun olisi varmasti parempi käyttää aikani johonkin muuhun kuin tällaisella foorumilla roikuskeluun. Joku kirkossa käyminen nyt varsinkin olisi ihan turhaa puuhaa.
-
Tuntuu välillä valitettavasti siltä, että kristityt ovat pahimmat vallanhimoiset pukarit
Minä en koe niitä (teitä?) ehkä niinkään vallanhimoisiksi kuin pelokkaiksi. Ei uskalleta olla epävarmoja. Mutta olipa diagnoosi mikä tahansa, ehkä se on vain niin että eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat? Jos ei riivaa vallanhimo eikä pelko eikä oikein muukaan, mitä sitä kirkosta apua hakemaan? Ja ne, jotka apua ovat joutuneet hakemaan, niillä on se paranemisprosessi vielä kesken, ja oireita edelleen ilmenee?
En tiedä, olenko oikea kristitty, mutta ainakin juopolla näytti olevan jonkinlainen käsitys kristittyjen ja muiden välisistä eroista.
Olisipa Progressorin juoppo täällä, niin voisi häneltä kysyä, millä tavoin Progressor vaikutti kristityltä. Saataisiin asiantuntijalausunto. Tai ties vaikkä hän onkin? Itselleni sattui samantapainen juttu reilu vuosi sitten, en siis ollut siinä se juoppo vaan toinen henkilö. Minua ei kylläkään tulkittu kristityksi, vaan humalainen, jota talutin kotiinsa, kysyi olenko opettaja :-\ En tiedä mistä tuo vaikutelma sitten tuli; muistaaksen en siinä mitään oppia tai ohjeita jakanut tai alkoholin vaaroista valistanut. Olihan siinä vieressä pari koulua, joten sen puoleen olisin hyvin voinut olla töistä kotiin palaava opettaja, mutta yhtä lailla oli iso sairaala; miksei minua lääkäriksi tai hoitajaksi tulkittu?
-
(Tupla pois.)
-
Kun katsoo ympärilleen ja lukee Kotimaa24:jää, niin tuo tuntuu ikävä kyllä utopialta.
Ja jos tuo ketjun alussa oleva sitaatti olisi radiohartaudesta, niin saisipa hartauden pitäjä varmasti sapiskaa ehkä useistakin kristillisistä piireistä...
Mt
-
Olisi pitänyt kysyä silloin miksi sinä muistutit hänen mielestään juuri opettajaa, öppiäinen, sillä niissäkin on keskenään varsin kirjavaa väkeä.
Minkähänlaista vastausta sinä nyt oikein odotat? Ei hyvyyspahuus-akselilla liikkuvaa, mutta ilmeisesti minun historianikaan ei ole kelvannut, eli Bonhoefferin "uskova seuraa, seuraaja uskoo" ei liioin että jos kristinuskon sanoma pelkästään kärsimystä
aiheuttaa, niin unohda koko juttu... :)
Relaa vähän ja yhä muistuttaisin, että masentunut kokee syyllisyyttä, oli hänellä taakkanaan jokin uskonto tai ei. Se kannattaa hoitaa pois. Syyllisyys todella tehdystä ja syyllisyydentunne irrationaalisena ovat kaks eri asiaa.
Luonne sitä kristittyäki värittää, minulla se tutkims siitä, vaikuttaako kristinuskon sanoma vapauttavasti, haastaen parempaan jne on vasta alkutekijöissään joten enpä taida osata vielä vastata paremmin. Pahoittelen. Dosentista on työhypoteesi että se kehittää hyvin kokonaispersoonallisuutta mutta on yhä kesken.
-
Kysyisin kommentteja. Ajatteletko samoin, voisitko sanoa samoin? Vai meneekö jossakin pieleen?
"Me kristityt emme saa uskoa, että meillä on monopoli Kristukseen. Kristus lyö leimansa kaikkiin ihmisiin, sillä kaikki ovat luodut hänen kuvansa mukaisiksi (Kol. 1: 15 - 17)."
En ihan ymmärrä tuota "monopoli Kristukseen". Kun Kristus tarkoittaa ihmiseksi syntynyttä Jumalaa, niin mitkä muut (käytän sanaa) uskonnot tunnustavat Jeesuksen Kristukseksi, vai onko joidenkin uskontojen mukaan muita Kristuksia? Minusta Jeesuksen sanojen mukaisesti: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." Joh. 14:6
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Kristus
-
"Syvällä jokaisessa ihmisessä pulppuaa lähde, joka on Kristus. Monet ihmiset eivät tiedä tästä lähteestä mitään. Kristityt sen sijaan, siinä määrin kuin he ovat kristittyjä, ovat tietoisia siitä ja elävät tietoisesti siitä. - - Hehän ovat valaistuneita ihmisiä: he tietävät, että heidän todellinen elämänsä on Kristus, ja heillä on sitä paitsi erityisiä keinoja, nimittäin sakramentit, saadakseen tämän syvällä kätkössä olevan lähteen virtaamaan vapaasti. Kaikki ihmiset ovat Jumalan lapsia. Mutta kastetuksi tuleminen merkitsee: nyt minä tiedän sen ja nyt saan myös voimaa elääkseni tästä lähtien sen mukaisesti."
" - - kasteessa ei tapahtu muutosta Jumalan puolelta: Hän ei ole enemmän läsnä kastetussa kuin kastamattomassa ihmisessä. Muutos on yksinomaan ihmisen puolella. Ihminen on se, joka alkaa tulla tietoiseksi siitä, ettei hän ole yksin - -"
"Kristityt sen sijaan, siinä määrin kuin he ovat kristittyjä,". Tätäkään en ymmärrä. Missä määrin kristitty on kristitty? Joku vähemmän, toinen enemmän, ja miten tämä ero ilmenee? Kenties niin, että joku on kastettu ja se on kaikki hänen elämäänsä liittyvä kristillisyyteen viittaava, mutta joku toinen harrastaa kristillisiä aktiviteetteja tietoisesti? Eli kun on aktiivinen tällä saralla, on tietoisempi Kristuksesta? Tai jos on kastettu, mutta kieltää Kristuksen tai sanoo olevansa jotain muuta kuin kristitty, onko hän silti kristitty?
No ei kristityksi tunnustautuva muita parempi ihminen ole. Usein pahempi.
-
Kol 1:15-17
15 Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt.
16 Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten.
17 Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa.
Mistähän kohtaa tuo "monopoli Kristukseen" on löytynyt? Ainakaan Raamattu.uskonkirjat.net -sivuston mukaan Raamatusta ei löydy koko monopoli -sanaa. En ole kyllä mikään hyvä Raamatun tuntija, joten olisi mukavaa, jos joku asiaan enemmän perehtynyt ottaisi tähän kantaa.
-
Mistähän kohtaa tuo "monopoli Kristukseen" on löytynyt? Ainakaan Raamattu.uskonkirjat.net -sivuston mukaan Raamatusta ei löydy koko monopoli -sanaa. En ole kyllä mikään hyvä Raamatun tuntija, joten olisi mukavaa, jos joku asiaan enemmän perehtynyt ottaisi tähän kantaa.
Öppiäisen lukemasta tekstistä, jonka alkuperää hän ei ole kertonut, tai en ainakaan huomannut.
Mietin, kuka on kristitty. Tai siis koko tätä Jumal-uskoa mietin. Nykyisin moni puhuu, että Jumalan luo on monta tietä. Että on yksi Jumala, jotkut vaan kutsuvat häntä Allahiksi tai kuka miksikin. Enkä minä siitäkään nimestä, mutta että olkoon uskonnollinen viitekehys mikä tahansa, niin otetaan paloja eri uskonnoista tai uskomuksista ja yhdistellään niistä itselle sopiva kokonaisuus :-\ Onko perinteinen kristinusko liian rajoittunutta? Raamattukin on kenelle mitäkin :-\
-
Hyvä tavaton, enhän minä nyt tietoa tältä foorumilta hae! Siis sellaista että uskoisin mitä joku täällä sanoo. Älkää suotta peljätkö! Ja onko joku (täällä) muta väittänyt, että kristityt olisivat vähemmän mätiä kaloja; eikös täällä kuulu oikein piehtaroida omassa pilaantuneisuuden tunteessaan?
Minua kiinnostaa nähdä, miten kommentoidaan aloitusviestissä lainaamaani tekstiä, joka jotenkin on sitä eroa luonnehtivinaan. Toisekseen minua kyllä kiinnostaisi tietää, mitä iloa siitä olisi kenellekään - itselleni tai jollekulle muulle - jos olisin kristitty. En tiedä olenko. Jollei siitä kellekään mitään iloa olisi niin minun olisi varmasti parempi käyttää aikani johonkin muuhun kuin tällaisella foorumilla roikuskeluun. Joku kirkossa käyminen nyt varsinkin olisi ihan turhaa puuhaa.
No äkkiseltään ajatellen, tuskin siitä mitään iloa kellekään on jos olemme kristittyjä. Meinaan ainakaan muille ihmisille. Korkeintaan harmia. Mutta onhan sitä muitakin, parempia syitä olla kristitty, esim. siksi että haluaa uskoa Jumalaan ja elää sitä todeksi. Ei se mielestäni ole yhtään tärkeää että huomaavatko muut sen tai mitä se muihin vaikuttaa koska kristityt todellakaan eivät ole vähemmän mätiä kuin muutkaan.
-
^Mitä syytä olisi haluta uskoa Jumalaan ja elää sitä todeksi, jollei siitä olisi muille yhtään mitään iloa, korkeintaan harmia?
Kai sitä voisi lähinnä haluta uskoa paikkansapitäviä asioita, eli ettei eläisi harhakuvien vallassa.
-
SV 252
4. Mua auta, Herra, mä toivon vaan,
vaikk' ei ois toivoa ollenkaan.
En päästä sua,
ennen kuin mua
käyt siunaamaan.
Kristityllä on toivo, vaikka muuta ei olisikaan.
-
Kristityllä on toivo, vaikka muuta ei olisikaan.
Voihan vaikka buddhalaisellakin olla toivo syntyä uudelleen valkopäämerikotkaksi eikä närheksi?
-
Voihan vaikka buddhalaisellakin olla toivo syntyä uudelleen valkopäämerikotkaksi eikä närheksi?
Jos pitää raadoista enemmän kuin tammenterhoista.
-
arvasin :003:
-
arvasin :003:
:023:
-
^Mitä syytä olisi haluta uskoa Jumalaan ja elää sitä todeksi, jollei siitä olisi muille yhtään mitään iloa, korkeintaan harmia?
Kai sitä voisi lähinnä haluta uskoa paikkansapitäviä asioita, eli ettei eläisi harhakuvien vallassa.
Ihan ensiksi parista varhaisemmasta kommentistasi. Tuli pitkänpuoleinen juttu, mutta yritin tehdä lukukelpoisen.
Kirjoitat ihmisten täällä vaikuttavan pelokkailta. Kertoisitko kuinka se näkyy? Mielellään ei sellaista "se vain tuntuu" sillä juuri entisiä kokemuksiaan toisaalla siirtää hyvin usein uuteen kohteeseen. Useimmille käy niin.
Vaan esimerkiksi: "Kun nimimerkki X kirjoitti (sitaatti) haluaisin kysyä, miksi hän pelkää?" Tai: "Kirjoittaessasi noin, tuo ja tuo saa minut kysymään, pelkäätkö jotakin?" Tai "Mitä te pelkäätte, kun kukaan ei keskustele..." Kysyin jo kertaalleen mitä ja mistä toivoisit keskustelua, kun en oikein nyt ymmärrä.
Tunnen nimittäin sellaisia henkilöitä, joiden Jumala on kuin hauras porsliinimalja, sellainen hyvin hieno, joka hajoaa jo pölyjen pyyhkimisestä. Hyvin kiihkeitä usein, ja todella, kuin puolustuskannalla, kynnet esillä saman tien.
Itse ajattelen, että tuollainen käsitys Jumalasta joutaa hajotakin.
'
Tunnen suuren osan tänne kirjoittavista, enkä itse ole huomannut heidän pelkäävän tunteitaan, epäilyksiään, ja mitä nyt voisi vielä olla. Luin keskustelu
n aika tarkkaan, enkä huomaa ainakaan "porsliinimalja- jumalakäsitystä", epäilemisen pelkoa en liuioin, joten osoittaisitko?
...............................
Haluaisi uskoa paikkansapitäviä asioita, ei elää harhakuvitelmien vallassa.
Tietysti. Karl Barth käsittääkseni rakensi koko teologiansa tälle perustalle. Olettaisin että me jossain määrin elämme aina harhakuvitelmien varassa, ja liitämme Jumalaan ominaisuuksia, jotka keksimme itse. Onko sitten olemassa Jumala luulottelujemme ulkopuolella, sitäkö sinä perimmältään mietit? Varhaiskristityt etsivät juuri yhteyttä todella eläneen, useille tutun Jeesus Nasaretilaisen ja ylösnousseen Kristuksen välillä. Sehän oli varsin pökerryttävä juttu. Siten syntyi paljon muistiinpanoja, joista Raamattuun valikoitiin sellaiset, jotka oli kirjoitettu ensimmäisellä vuosisadalla (Johannes on myöhäisempi). Niiden tuli myös olla sellaisilta saatuja jotka olivat tunteneet Jeesuksen itse. Johanneksen tarina on kiinnostava, muttei siitä nyt enempää.
Niihin perustuu kristinusko, ja todella ylösnousemustapahtuman varassa se seisoo tai kaatuu. ("Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat" Paavali, mutta kenelle? (Anteeksi)
......................................
Jumaluskon ilo tai harmillisuus on kumma juttu, en edes yritä selittää koska en osaa. Sen tuomaa iloa on niin vaikeaa ymmärtää itsekään. En minä tiedä, miksi rakastan Jumalaa äärettömästi. Voisin osoittaa syitä ja selittää, mutta se on toinen asia. Voin tietty yrittää selittää vaikka yv:nä jos haluat? Siksi itse menen kirkkoon tai seuroihin tai luen Raamattua. Johanneksen evankeliumissa Jeesus jäähyväispuheessa puhuu omasta ilostaan ja rauhastaan, vaikka tietää kulkevansa kohti kuolemaa. Se on hieno teksi.
Ja vaikka koki kaikessa ihmisen kohtalon, siis varsin nopeasti alkoi kokea kuoleman kauha, tuskaa, ja rukoilla ettei hänen tarvitsisi kokea mitä oli edessäpäin, hän suostui "edessään olevan ilon tähden" (Voi että kun en muista, UT) siihenkin. Moni joka on pitänyt Jeesusta Jumalan poikana ja perehtynyt hänen opetuksiinsa, on tainnut kokea itse samoin. Ei harhaluulona, vaan kuten :026: Dosentti, "elämän perimmäisenä realiteettina" .
Jos Kristus on perimmäinen realiteetti, ihminen itse on vakavan kysymyksen edessä. Hänen opetuksensa saavat aivan toisen vakavuusasteen. Tämmöistä tässä inhokkiflunssassa kun ei tule unikaan... Koko päivän nukkui ja noin...
-
Kirjoitat ihmisten täällä vaikuttavan pelokkailta. Kertoisitko kuinka se näkyy?
Pikainen korjaus: En tarkoittanut Körttifoorumia, vaan erinäisiä muita paikkoja. Näkyy siinä, että halutaan tarkat säännöt siihen miten pitää elää, ja täytyy myös tarkasti pitää kiinni jostakin oppirakennelmasta. Jos joku ei tätä oppia usko, hänen katsotaan olevan ylpeä tottelematon niskuri - ei voida siis ymmärtää, mitä epäusko oikeasti on eli kuunnella sitä joka ei pysty uskomaan. Voin tarvittaessa pistää mukaan lainauksia teksteistä, joista tämä vaikutelma tulee, mutta toivon ettei tarvitse. Niin joo, käytin sanaa "teidän", ehkä siitä päättelit että tarkoittaisin Körttifoorumia. Ei, tarkoitin sillä kristittyjä ylipäätään. (Pronominit ovat niin vaikeita ja jopa vaarallisia, kun viittaussuhteet jäävät tulkinnanvaraisiksi.)
Otin tuon pelokkuuden esille kommenttina tähän:
Kun katsoo ympärilleen ja lukee Kotimaa24:jää, niin tuo tuntuu ikävä kyllä utopialta. Tuntuu välillä valitettavasti siltä, että kristityt ovat pahimmat vallanhimoiset pukarit, jotka toimivat jumalallisella tuomiovallalla Raamatun päällä seisten, että näkyisivät kauemmaksi.
(Tuossahan mainittiinkin yksi paikka, josta bongailla pelon ilmentymiä.) Minusta siis vaikuttaa motiivina käytökseen olevan jokin muu kuin vallanhimo. Tämä vallanhimo saattaa minulla kyllä olla jokin sokea piste, kun en sitä muissakaan yhteyksissä tunnista.
Palaan muuhun tekstiisi ja koko keskusteluun joskus, kun olen saanut edes yhden yön nukuttua tarpeeksi pitkään, niin että pää olisi suunnilleen selkeä. Edit: Pidän pitkänpuoleisista ja perusteellisista jutuista.
-
Pikainen korjaus: En tarkoittanut Körttifoorumia, vaan erinäisiä muita paikkoja. Näkyy siinä, että halutaan tarkat säännöt siihen miten pitää elää, ja täytyy myös tarkasti pitää kiinni jostakin oppirakennelmasta. Jos joku ei tätä oppia usko, hänen katsotaan olevan ylpeä tottelematon niskuri - ei voida siis ymmärtää, mitä epäusko oikeasti on eli kuunnella sitä joka ei pysty uskomaan. Voin tarvittaessa pistää mukaan lainauksia teksteistä, joista tämä vaikutelma tulee, mutta toivon ettei tarvitse. Niin joo, käytin sanaa "teidän", ehkä siitä päättelit että tarkoittaisin Körttifoorumia. Ei, tarkoitin sillä kristittyjä ylipäätään. (Pronominit ovat niin vaikeita ja jopa vaarallisia, kun viittaussuhteet jäävät tulkinnanvaraisiksi.)
No sitten käsitän, sillä minä todella ajattelin tuolla viittauksella tarkoitettavan tätä keskustelua, ja ihmettelin.
.....................................................
Tahtoisin kysyä kuitenkin vähän tarkemmin, sillä tuo käsite "kristityt yleensä" on mielestäni jotakin, mitä ei ole olemassa, ellei sitten lasketa tilastoja ja eri uskontokuntiin kuuluvia sieltä. Kuka ja missä? Kirjoitan oman pätkänsä fundamentalismista, mutta erikseen.
Olen itsekin kohdannut tuollaisia henkilöitä, ja silloin on tullut kieltämättä sama olo: On tehnyt mieli kysyä, mitä oikeastaan pelkäät.
.........................................
Tämä nyt on aika subjektiivinen esimerkki. Tässä en kuitenkaan juoruile kenestäkään, enkä panettele mitään liikettä, kerron vain, kuinka itse käsitin nämä asiat:
Omassa seurakuntanuorinuoruudessani pelättiin että "usko menee".Kävin oman seurakuntani riparin. Kotona enempi veisattiin, ja minulle koetettiin kyllä puhua järkevyyksiä siellä ja sanottiin suoraan, että nyt minua opetetaan väärin. Olin iässä jossa kai piti vanhemmista irrottautua - enhän minä heitä uskonut. Se tosin alkoi ensimmäiseksi epäilyttää, että piti totella enemmän seurakunnan työntekijöitä kuin vanhempia.
Siinä pelättiin ja kyllä, varoiteltiin, esimerkiksi yliopistoteologiasta, lentävä lause oli "aloitti Hengessä ja lopetti Helsingissä".
Pääsin lähes kolmikymppiseksi kuvitellen, että siinä koko kristinusko nyt on.
Olen miettinyt, mistä mahtoi olla kysymys.
...............................................
Ei ajateltu, että kyseessä olisi kahden olevaisen suhde, jossa tuo toinen on vioimakas ja dynaaminen, aloitteellinen, ilmeisen kiihkeän kiintynyt ja hellittämätön minun suhteeni, koska sanotaan, että Jumala rakastaa mustasukkaisuuteen asti.Ei sellainen olevainen minusta luovu, mutta Kierkegaardin sanoin: Luotu ei voi välttyä tulemasta melankoliseksi, jos pakotetaan/koettaa itse pakottaa itseään elämään irrotettuna Luojastaan. Oma hypoteesini on, että ihmisessä olisi tällainen perustarve, siis, sitä koetan selvitellä (hitaasti ja vaikeasti, ja tarvittisin kyllä jo ohjaajan, kun haluan niin striktiä totuutta)
Opin - ehkä ymmärsin väärin? - ihmisen omavalintaisesti tulleen tiettyyn tilaan, "uskoon" ja tuossa tilassa pysyminen oli oman ponnistelun tulosta. Ihminen siis tarkkaili herkeämättä itseään! Entä Jumalan kuunteleminen, esimerkiksi Raamatussa, rukouksessa, ajattelussa? Entäs ne lähimmäiset??
Tila edellytti useita tapoja, tapojen piti sitten varjella minua siinä tilassa, esim. : 1.Sunnuntaiset jumalanpalvelukset, 2. seurakuntanuorten toimintaan osallistuminen, 3. iloinen ja altis auttavaisuus, 4.toisten käännyttäminen kaduilla silloinkin, kun ao tulee vastaan kaksi kitisevää kersaa ja kauppakassit kainalossaan, jalat ristissä... Piti näet astua esiin myös epäsopivalla hetkellä! (kirje Timoteukselle). 5. Uskovaisuuden tuli näkyä käytöksessä, minun tuli olla aina iloinen, ei suuttua, ei masentua (minä ja minun epälepsiani, voi taivas!) sillä "ihmiset eivät lue Raamattua, he lukevat teitä" 6. Koko maailman "uskoontulo" oli vastuullamme, siksi käännytys oli tärkeää, maailmanmloppu kun oli lähellä.
Raamattua tuli lukea määrällisesti, ei niinkään laadullisesti, 3 lukua arkisin ja 5 pyhäisin, alleviivaten ja päivämäärämerkinnöin. Koska itselläni riparilla oli omituinen selvänäkemisen hetki, "uskoon ei voi tulla", en ymmärtänyt tätä oppia. Muistan vain kauhun. uinka pysyä jossakin, jota en näe valinneeni?
Minut auttoi tästä suosta eräs viisauspappi, Stefan Farsén, ruåttinkielinen. Hän lainasi hyviä kirjoja ja selitti monta seikkaa.
Vähitellen hyväksyttyäni sen, että perimmältäni olen syvästi riippuvainen ja juuri Jumalasta, minun olisi ikävä kuin jos menettäisin omaisen tai enemmänkin, jos yrittäisin elää ilman. Minulle oman riippuvuuden myöntäminen oli aika tärkeä askel. Jotenkin se nuorempana loukkasi, minäkö muka riippuvainen! Mutta yksi lysti.
-
Jampen linjoilla. Samanlaisia omahyväisiä, ylpeitä ja itsekkäitä paskiaisia kaikki. Monet vielä tyhmiä. Jotkut kristityt toivoo pääsevänsä taivaaseen, mutta useimmat eivät ajattele koko asiaa. Muslimit toivoo ja uskookin pääsevänsä paratiisiin, jossa olis niitä neitsyitä tarjolla - miksi neitsyitä? :017: Siinäpä uuden ketjun aihe? :003:
-
Jampen linjoilla. Samanlaisia omahyväisiä, ylpeitä ja itsekkäitä paskiaisia kaikki. Monet vielä tyhmiä. Jotkut kristityt toivoo pääsevänsä taivaaseen, mutta useimmat eivät ajattele koko asiaa. Muslimit toivoo ja uskookin pääsevänsä paratiisiin, jossa olis niitä neitsyitä tarjolla - miksi neitsyitä? :017: Siinäpä uuden ketjun aihe? :003:
Moni kristitty katsoo ansainneensa taivaspaikan. He ovat eläneet niin hurskaasti, että taivaan isän on pakko antaa se heille.
-
Jampen linjoilla. Samanlaisia omahyväisiä, ylpeitä ja itsekkäitä paskiaisia kaikki. Monet vielä tyhmiä. Jotkut kristityt toivoo pääsevänsä taivaaseen, mutta useimmat eivät ajattele koko asiaa.
Se on osa ihmisluontoa, minäitseys muiden kustannuksella. Asiat on monesti hetkestä ja tilanteesta kiinni. Niin tai näin. En silti yleistäisi.
Mitä pidemmälle taipaleeni on tullut, sen tyhmempi huomaan olevani. Pääsispä kuitenkin taivaaseen lopuks.
-
Olen monesti ajatellut taivasta ja aina tullut siihen tulokseen, että sen täytyy olla jotain äärettömän tylsää ja ikävää johtuen porukasta, joka sinne on menossa.
-
Minua kyllä taivas kiinnostaa, kun en yhtään osaa ajatella, keitä siellä olis, ja millaista oikeasti :-\ Kultahelmikristallipäärlykadut näin maallisesti ajateltuna eivät kyllä oikein innosta :-\
-
Moni kristitty katsoo ansainneensa taivaspaikan. He ovat eläneet niin hurskaasti, että taivaan isän on pakko antaa se heille.
En ole kohdannut tällaisia kristittyjä, kyllä melkein kaikki ovat korostaneet sitä, että armosta sinne taivaaseen päästään ja että itse ovat kovin epätäydellisiä. Sitä mieltä kyllä ovat olleet, että pitää koettaa välttää synnintekoa (käytännössä näköjään varastamista, joitakin huorintekemisen lajeja, juopottelua ja kiroilua), ja jos kumminkin tulee tehtyä syntiä niin pitää katua. Armo on siis sitä että jollei onnistu yrityksissään totella Jumalaa tai jos vaikka joskus heittää koko yrittämisenkin sikseen niin sitten kun vilpittömästi katuu niin saa anteeksi. (Olettaisin, että tämä on erittäin yleinen näkemys kristinuskosta myös muidenkin kuin itsensä uskoviksi mieltävien keskuudessa.)
-
tuo käsite "kristityt yleensä" on mielestäni jotakin, mitä ei ole olemassa
Eli mielestäsi ei olisi mitään sellaista tekijää, joka kristityissä on ja ei-kristityissä ei ole, ja jonka perusteella voisi vastata otsikon kysymykseen? Silloin ne ihmiset, joissa tämä tekijä on (on se sitten mikä hyvänsä), muodostaisivat joukon "kristityt yleensä".
Tämä nyt on jo ihan toinen kysymys, mutta en malta olla kommentoimatta (vaikka ketjun kymmenes sivu uhkaavasti lähestyy eli olisi itse asiaankin päästävä):
Ei ajateltu, että kyseessä olisi kahden olevaisen suhde, jossa tuo toinen on vioimakas ja dynaaminen, aloitteellinen, ilmeisen kiihkeän kiintynyt ja hellittämätön minun suhteeni, koska sanotaan, että Jumala rakastaa mustasukkaisuuteen asti.Ei sellainen olevainen minusta luovu, mutta Kierkegaardin sanoin: Luotu ei voi välttyä tulemasta melankoliseksi, jos pakotetaan/koettaa itse pakottaa itseään elämään irrotettuna Luojastaan.
Jos se ei millään halua luopua, miksei se sitten anna uskoa kaikille niille jotka eivät koeta pakottaa itseään elämään erossa?
-
Eli mielestäsi ei olisi mitään sellaista tekijää, joka kristityissä on ja ei-kristityissä ei ole, ja jonka perusteella voisi vastata otsikon kysymykseen? Silloin ne ihmiset, joissa tämä tekijä on (on se sitten mikä hyvänsä), muodostaisivat joukon "kristityt yleensä".
Ei ole.
Jos katsot ainutta viimeisen tuomion kuvausta, Jeesus vetää jakolinjan näin: Minä olin nälkäinen, janoinen, alaston, sairas, vankeudessa, ja te / ettekä te.
Tämä nyt on jo ihan toinen kysymys, mutta en malta olla kommentoimatta (vaikka ketjun kymmenes sivu uhkaavasti lähestyy eli olisi itse asiaankin päästävä):Jos se ei millään halua luopua, miksei se sitten anna uskoa kaikille niille jotka eivät koeta pakottaa itseään elämään erossa?
.........................................................
Mitähän sinä sillä uskolla tarkoitat? Miksi - kysyn jälleen - tämä ei kelpaisi: Vain uskova seuraa, vain seuraaja uskoo. Itse ajattelin katsoa, olisiko tämä tie ehkä hyvinkin pätevä sitten.
Lähde hiljaksiin toteuttamaan tuota, ja katso, mitä tapahtuu. En oikein ymmärrä mitä odotat. Uskon saapumista jonakin pysyvänä vakuuttuneisuutenako? Hyvänä olona? Varmuutena? Sellaista saa kummallisesti kokea, kun joutuu hyvin lujille, mikä merkillisintä, itse epäilin vähiten, kun kävin lähellä kuolemaa ja noin.
Jos lähipiirissäsi ei ole ainuttakaan yksinäistä, joita sinun vierailusi ilahduttaisi, niin SPR:n ystäväpaölvelusta saat, ja ellet koe diakoniatyötä liian kristillisenä (olet varsin monesti vetänyt jyrkän jakolinjan "teihin kristittyihin" ja "minuun" tässä ihan itse, jas jul.istanut että sinulta puuttuu nyt jokin ihmeellinen usko!! - no, sieltä joka tapauksessa saat autettavia myös. Pk-seudulla niitä oli tarjolla valittavaksi saakka.
Ja noita janoisia ja nälkäisiä riittää. Esimerkiksi kummilapsi kehitysmaissa eri organisaatioitten kautta antaa enemmän kuin ottaa. Se on tosi ilahduttavaa puuhaa.
Nyt voi tietenkin saivarrella vaikka maailman tappiin että noniin, sitä joutuu siis raatamaan niska limassa kä'ydäkseen kristitystä ja toisaalta puhutaan ihan ristiriitaisesti uskon levosta ja täydellisestä armosta.
No niinhän se olisi, mutta kun jo oikeastaan hoet että et nyt jostakin syystä ole kristitty.
Kokeilemalla tuota seuraamista arjessa voi saada pikku tuntumaa siihen armoonkin, joka meitä kantaa. Kyllä tuossa lauseessa on järkeä. Tee jotakin mistä pidät itse, ja anna se lahjaksi yhteiseen läjään.
Tykkäsin HK:ssa kovasti, kun joku mies tuumi että se hänen kristillisyytensä ja uskonsa on tätä moottorisahan varressa palvelemista.
Joka on työn ja kuormien uuvuttama niin ettei jaksa mitään, voi vaikka hymyillä lapselle jota lykitään ruuhkabussissa.
Sen minkä ehtii ja jaksaa antaa hänelle jota seuraa, arkityönsäkin. Yrittää nähdä vastaantulijoissa itsensä Kristuksen. Kokeilen tätä nyut itse. aloitin tuosta, että seuraaja uskoo. Tarvitseeko tästä tehdä niin vaikeaa?
........................................
Moni asia vaikuttaa siihen, mitä kristitystä päällepäin näkyy. Bo Gierzin "Kalliopohjassa" on tästä verraton tarina, mutta pitkähkö, ja koska kirja on äärettömän helppolukuinen, saat lukea sen itse, en rupea siteeraamaan.
-
Olen monesti ajatellut taivasta ja aina tullut siihen tulokseen, että sen täytyy olla jotain äärettömän tylsää ja ikävää johtuen porukasta, joka sinne on menossa.
:003: Tämä maailmakin voisi olla hyvä paikka, jos täällä ei olisi ainuttakaan ihmistä. Luonnossa kun liikkuu niin on rauha ja järjestys. Heti kun palaa ihmisten ilmoille, alkaa kaikkinainen paska. Mitä enemmän ihmisiä, sen pahempi!
en ymmärrä joitakin ihmisparkoja jotka kimittää: "tääonniinkivaammattikuntässätapaaniinpaljonihmisiä..." (päässä täytyy olla vikaa)
Olen pessimisti ihmisten suhteen.
-
:003: Tämä maailmakin voisi olla hyvä paikka, jos täällä ei olisi ainuttakaan ihmistä. Luonnossa kun liikkuu niin on rauha ja järjestys. Heti kun palaa ihmisten ilmoille, alkaa kaikkinainen paska. Mitä enemmän ihmisiä, sen pahempi!
en ymmärrä joitakin ihmisparkoja jotka kimittää: "tääonniinkivaammattikuntässätapaaniinpaljonihmisiä..." (päässä täytyy olla vikaa)
Olen pessimisti ihmisten suhteen.
Luonnon rauhaan ja järjestykseen kuuluu myös se, että pedot syövät saaliseläimiä, emo hylkää heikomman poikasen ja keskittyy hoitamaan terveempiä j.n.e.
Uskon, että on ihmisiä, jotka oikeasti tykkäävät työstään juuri siksi, että tapaavat paljon ihmisiä. Toki varmaan heilläkin on huonot päivänsä, mutta kyllä sosiaaliselle ihmiselle tekee hyvää saada olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa.
Lienet sitten ollut vain ärsyttävien ihmisten parissa, kun olet noin pessimistiseksi mennyt.
-
:003: Tämä maailmakin voisi olla hyvä paikka, jos täällä ei olisi ainuttakaan ihmistä. Luonnossa kun liikkuu niin on rauha ja järjestys. Heti kun palaa ihmisten ilmoille, alkaa kaikkinainen paska. Mitä enemmän ihmisiä, sen pahempi!
en ymmärrä joitakin ihmisparkoja jotka kimittää: "tääonniinkivaammattikuntässätapaaniinpaljonihmisiä..." (päässä täytyy olla vikaa)
Olen pessimisti ihmisten suhteen.
Minua taisi viirata pahasti, minä parka kun tykkäsin työstäni. Siinä oli riivatun huonoja puolia mutta parasta oli ihmisten tapaaminen, tarkoitan nyt potilaita. Tiimien kanssa mellastus oli väliin nsemmosta et mietin että ihme ja kumma, jos joku täsä hoituu. Mietin useasti vieläki joitakin ihmisiä, kuin sen ja sen on mahtasnu elämäs mennä.
-
Heti kun palaa ihmisten ilmoille, alkaa kaikkinainen paska. Mitä enemmän ihmisiä, sen pahempi!
Kummasti tämäkin ihmisten kansoittama keskustelufoorumi silti sinuakin vetää puoleensa? (No joo, ei liity alkuperäiseen aiheeseen mitenkään. Ihmettelen kyllä itsestänikin, mistä tarve selittää omia juttuja muille oikein kumpuaa. Eikö voisi vain olla hiljaa?)
-
Siinä oli riivatun huonoja puolia mutta parasta oli ihmisten tapaaminen, tarkoitan nyt potilaita.
Tuollaista koulutyökin on. Tarkoitan oppilaita.
-
Ainakin siten että uskoo Jeesukseen ja iankaikkiseen elämään ja uskoo saaneensa (ja saa) anteeksi syntinsä.
Ja lukemalla Raamattua ja käymällä kirkossa.
Rukoileminenkin on uskovalla tapana.
-
Ainakin siten että uskoo Jeesukseen ja iankaikkiseen elämään ja uskoo saaneensa (ja saa) anteeksi syntinsä.
Ja lukemalla Raamattua ja käymällä kirkossa.
Rukoileminenkin on uskovalla tapana.
Täytyy tunnustaa että minunkin kristillisyyteni tuolla mittapuulla suuresti vaihtelee. :-\ Toisinaan kun epäilen enemmän kuin uskon, eikä ne Raamatutkaan aina niin huvita, niinkuin meidän seurakunnan ent lehtori nyk pastori jossakin kerran totesi. Kai se sitten on joku Sepposin mainitseva toivo, ja muisto heränneestä isästä, jonka poikaa lähdettiin murhasta kuljettamaan pitkäksi aikaa vankilaan... sinne meni tyttö ja talo. Isä sanoi että nyt olet poikani niin kurja, ettet kelpaa kuin Kristukselle.
Sellaista ite toivon, vaikka niitä paremmin lukevia aina välillä löytyy varmaan toisten kattojen alta, ja rukoileminenkin tuntuu - siis tuntuu - pöljältä. Rukoilla voi silti, mitäs väliä oikeastaan sillä on millaisella tunteenpalolla.
-
Ainakin siten että uskoo Jeesukseen ja iankaikkiseen elämään ja uskoo saaneensa (ja saa) anteeksi syntinsä.
Ja lukemalla Raamattua ja käymällä kirkossa.
Rukoileminenkin on uskovalla tapana.
Mulla oli töissä kaverina tälläinen ns, uskova.
Hän piti kovaa ääntä uskostaan ja kaikesta siihen liittyvään.
Itse tälläisenä en omaan uskoon tai tekoihin perustavana, vaan ihan armoon, niin kysyin kerran hänen tosta kirkossa tai kokouksissaan käymisestä.
No huomasin, että käyn enempi seuroissa ja kirkossa, vaikka en uskovaiseksi itseäni koekkaan.
Sitten oli kyse Raamatun lukemisesta ja hän uskossaan ollessaan ei ollut Raamattuansa lukenut kertaakaan kannesta kanteen.
Itse olen sen nyt aika moneen kertaan lukenut.
Rukouksesta en sitten kysynyt, mutta ei se nähtävästi tee sen uskovaisemmaksi toi kirkossa käyminen ja rukoileminen.
Sinänsä mulla ei ole mitään sitä vastaan, että joku rukoilee käy kirkossa on uskovainen.
Pikkasen kuitenkin mietityttää se vouhkaaminen asialla, jossa ei pitäisi olla toisen yläpuolella, vaan samalla tasolla, ellei alempanakin.
Jos jonkun mielestä kristitty eroaa ei kristitystä, niin ei minusta ainakaan moraalin tai uskonnollisen harjoittamisen enemmäisyyden muodossa.
Ei edes muutenkaan hyveellisen elämän muodossa.
Kristityn tulisi olla ihminen kuitenkin, jolla on oma vakaumuksensa, mutta sekin on armosta.
Vertailu tai muiden uskonmäärän tai muun mittailu ei minusta kuulu kristitylle.
Eikä ainakaan muilta moraalin tai uskonnollisen elämän harjoittamiseen painostus.
-
Itse tälläisenä en omaan uskoon tai tekoihin perustavana, vaan ihan armoon, niin kysyin kerran hänen tosta kirkossa tai kokouksissaan käymisestä.
No huomasin, että käyn enempi seuroissa ja kirkossa, vaikka en uskovaiseksi itseäni koekkaan.
Sitten oli kyse Raamatun lukemisesta ja hän uskossaan ollessaan ei ollut Raamattuansa lukenut kertaakaan kannesta kanteen.
Itse olen sen nyt aika moneen kertaan lukenut.
:eusa_think: no nämäkö sitten tekevät uskovaisen? Aikoinaan luin Raamatun, mutta eipä tuohon ole tullut sen jälkeen paljon koskettua. VT:ssä on mielenkiintoisia juttuja, mutta sen maailmankuva on kai tuhansien vuosien takainen babylonialainen maailmankuva. Jeesuksen opetukset nyt osaa melkein ulkoa ja myös apostolien jutut.
-
Tässäpä taitaakin öppiäiselle jo olla aika tavalla vastausta. Täällä kukaan ei varmaan rohkene määritellä koko juttua. Mutta kun aloitit ketjun, mieleni tekee kysyä, mitä oikeastaan odotit täältä, tai saitko ollenkaan muuta vastausta, kuin tuon, ettei kukaan rohkene kajota johonkin, joka ei oikein taida kuulua ihmisen tiedettäviin, tai osuit foorumille, jolla sitä ei uskalla kukaan määritellä. Rohkeampiakin joukkoja epäilemättä tapaa.
Alun perin kristityt olivat ryhmittymä joka uskoi Jeesuksen Kristuksen ylösnousemukseen, eiköhän nytkin. Vähän, kuin uskon siihen että huomenna on perjantai minun allakkani mukaan. Varsin pian myös muisteltiin hänen kaikkia opetuksiaan, ja alettiin ymmärtää niitä tuon tapahtuman valossa, ja siten niitten painoarvo muuttui. Muuten hän olisi kai unohtunut historian hämärään, kuten moni viisas mies on epäilemättä ennen kirjapainotaitoa unohtunutkin.
On totta, että toivoisin usein itsekin jotain hyvin selvää ja selkeää määritelmää, tiettyjä rituaaleja joita noudattaa, ja täsmälleen samoin ajattelevia ystäviä suuren joukon ympärilleni - vai jaksaisinkohan sellaista sentään? On, kuin tämä tie olisi tavallaan sittenkin aika yksinäinen. Kukaan ei juuri täsmälleen ajattele tai koe kuten minä nyt, ja sille ei kai kukaan voi mitään.
-
Alun perin kristityt olivat ryhmittymä joka uskoi Jeesuksen Kristuksen ylösnousemukseen, eiköhän nytkin. Vähän, kuin uskon siihen että huomenna on perjantai minun allakkani mukaan.
Okei, en kuulu porukkaan sitten.
On totta, että toivoisin usein itsekin jotain hyvin selvää ja selkeää määritelmää, tiettyjä rituaaleja joita noudattaa, ja täsmälleen samoin ajattelevia ystäviä suuren joukon ympärilleni - vai jaksaisinkohan sellaista sentään?
No minä en noita rituaaleja ja samoin ajattelevaa ystäväjoukkoa niin kaipaa.
Tarttee varmaan taas lykätä vastaamista, duunia on pukannut tällä viikolla kun työkaveri hoitaa sairasta lastaan.
Toivoisin kai, että asiasta jotain mieltä oleva kommentoi niitä muita mielipiteitä, arvioi niiden mahdollista oikeellisuutta. Alun katkelma oli karmeliitta Stinisseniä, ja vaikuttaisi esittävän asian toisin kuin mitä minulle ovat luterilaiset opettaneet. Minua kyllä kiinnostaisi ihan oppihistoriallisesti sen ajatuksen historia, että tietyllä tavalla uskovat ts. tiettyjä asioita totena pitävät pääsevät joskus kuolemansa jälkeen taivaaseen ts. johonkin autuaaseen olotilaan, ja ne, jotka niitä eivät pysty pitämään totena, joutuvat johonkin ikuiseen piinaan. Noin luterilaiset ovat asian minulle opettaneet, ja onhan se jossain Athanasioksen tunnustuksessa noin myös muotoiltu, mutta on ruvennut mietityttämään, onko tuo yleinen ja "aina" vallinnut näkemys kumminkaan, edes niiden parissa, jotka ko. tunnustukseen ovat sitoutuneet.
Ovat kyllä jotkut luterilaiset väittäneet, että kyllä se kaste riittäisi, ei mitään uskoa tarvittaisi. Ota heistä nyt sitten selvää.
Jatkokysymys (jota tässä ketjussa onkin jo käsitelty) olisi sitten se, miksi lähetyskäsky on annettu, ts. miksi kristittyjen - määritellään se nyt vaikka tuon ylösnousemususkon kautta - pitäisi julistaa evankeliumia (mitä sekin sitten on) muillekin ihmisille. Tässähän on jo väkevästi todistettu, ettei kristityksi kääntyminen heistä ainakaan parempia tee. Onko siis kysymys ihan vain siitä helvetin tulen välttelystä?
-
Miksi - kysyn jälleen - tämä ei kelpaisi: Vain uskova seuraa, vain seuraaja uskoo.
Ainakin siksi, etten ymmärrä, mitä tuo miltei mantramainen lause tarkoittaa. Toisekseen, jos en tässä mitään erityisempää usko, niin tuon mukaan en sitten voisi seuratakaan?
En oikein ymmärrä mitä odotat. Uskon saapumista jonakin pysyvänä vakuuttuneisuutenako? Hyvänä olona? Varmuutena?
Ei; vain sitä voi odottaa minkä arvelee saapuvan.
Ja noita janoisia ja nälkäisiä riittää.
Joo, niiden löytäminen ei ole mikään ongelma.
Nyt voi tietenkin saivarrella vaikka maailman tappiin että noniin, sitä joutuu siis raatamaan niska limassa kä'ydäkseen kristitystä ja toisaalta puhutaan ihan ristiriitaisesti uskon levosta ja täydellisestä armosta.
Minusta (tai minulle) tämä kysymys ei ole pätkääkään saivartelua, vaan mitä olennaisin kysymys. Onhan ne tuomion kriteerit Matteuksen evankeliumissa julistettu, mutta vaikuttaako se jotakin kristittyjen tekemisiin?
Ja sitten ihan itsestäni puhuakseni, kyllähän minä vähemmällä toimeen tulisin. Tuo kissa nyt on jolle olen luvannut hoitaa hyvän loppuelämän, no sitä kestää max. 5 vuotta. Sitten olisin ihan vapaa. Olisiko täällä asunnottomia, jotka voisin majoittaa ylisuureen asuntooni? Silläkin uhalla, että heistä kaikista ihmisinä pitäisi. Palkkani mitä vuokrasta yli jää kai voisin jakaa maailman köyhille; kyllähän minun pitäisi tulla toimeen minimitoimeentulotuen kokoisella summalla kun kerran muutkin tulevat. Ja miksen voisi luopua vaikka hiusten leikkuuttamisen kaltaisesta turhuudesta, tai haaveesta että joskus vielä matkustaisin ulkomailla? No, koska pelkään että lopuksi juuri ennen kuolemaani olen sitten katkera vanhus joka katuu sitä että jätti elämän elämättä ja kokematta. Jos lujasti uskoisin että on Jumala joka minuakin rakastaa ja antaa kyllä kaiken tarvitsemani, niin voisin tietenkin luopua mistä vain. Mutta, koska kristityt eivät niin tee, olen kai ymmärtänyt jotenkin ratkaisevasti väärin sen, mihin he oikein uskovat.
-
Kristitty on yksin Jumalan edessä syntisenä armoa kaipaavana.
Muut eivät sitä välttämättä ole.
-
Kysyin joitakin vuosia sitten äidiltäni, mikä hänen mielestään Jumala on. Hän mietti hetken, ja vastasi: Jumala on suuri ymmärrys, ja suuri rakkaus. Koska minusta tuntuu, että omat yritykseni kertoa lähinnä ärsyttävät, tämä voisi nyt olla viimeinen kommenttini tähän keskusteluun. En tiedä vieläkään mitä etsit, en liioin, onko kukaan täällä kyennyt auttamaan.
Se, mitä mainitsin masennuksesta, on ihan relevantti ajatus yhä.
"Mantramainen hokema" löytyy kristillisestä ja teologisesta kirjallisuudesta vain kerran. Sen kirjoitti Dietrich Bonhoeffer, kirjan nimi on "Kutsu seuraamiseen". Olen pahoillani, ellei se lainkaan avautunut. Samoin siitä, ettet vieläkään kertonut, mitä odotat, tai, onko täällä ainuttakaan joka olisi voinut auttaa.
Kun tuo "mantramainen hokema" julkaistiin, hän oli juuri palannut keskelle natsi-Saksan infernoa. Niin, se oli hänen tiensä. Hänen mielestään hän juuri kristittynä oli velvoitettu jakamaan kansansa kärsimykset. Ja juttu on vähän niinkin, ettei hänen tyyppisensä henkilö olisi voinut olla onnellinenkaan muutoin.
Assisin Fransiscus taas todella luopui vaatteita myöten kaikesta, ja myönnetään, ettei sellainen ole juolahtanut mieleenikään. Vähä täällä on kehitysmaassa suuri summa. Eikä ketään pyydetä auttamaan yksin. Jostakin syystä se ajatukseni, että ihminen tekisi jotakin itselle mieluisaa ja toisi sen puuhan hedelmät yhteiseen koriin, jäi sinulta siteeraamatta. Planin kummilapsen kuukausittainen tukimaksu, 27 euroa, ei vielä vaadi elämään toimeentulominimillä. Kirjeet Suomen kummilta kuulemma ovat tärkeitä. Ja tuollainen kirjeenvaihto on tavattoman kivaa. Jos on työkyvytön, voi puuhata tuollaista. Suurin osahan palvelee toinen toistaan työelämässä. "Mikään ei tunnu niin hyvältä kuin saada merkitä jollekin ihmiselle jotakin", Bonhoeffer kirjoiti vankilasta, jossa sai pian auttaa muita, myös vartijoitaan, vain kuuntelemalla. Ainakin se on varsin totta.
Jeesus teki muutakin, kuin kutsui seuraansa. Siinä arvelin itse oppivani tuntemaan hänet, saa nähdä. Yritän miettiä, millainen hän oli, ja mokaressani taas kerran mietin edes jälkikäteen, kuinka hän olisi nyt toiminut. Hän ei jaellut rahaa, hän rakasti ihmisiä, kaikenlaisia ihmisiä, myös heitä, joista toiset eivät niin piitanneet tai kaihtoivat saastaisina. .
Minua ovat auttaneet ja lohduttaneet hyvin vaikeissa elämäni käänteissä monet tältä foorumilta tutut. Yrittäessäni itse auttaa maksan vain sitä velkaa takaisin tavalla joka on mahdollinen ja realistinen. Samalla en niin mahdottomasti kiepu itseni ympärillä. Jeesus puolusti kohtuuttomasti tuomittuja, Amnestyssa pääsee yrittämään samaa. Ennen muuta hän toi maailmaan täydellisen käänteen kertomalla, millainen Jumala on, hyväksymällä kärsimyksen kohdallaan, ja nousemalla kuolleista.
Eräs suomenruåtsalainen pappi, joka opetti minulle paljon sanoi kerran, että voisin rukoilla, mutta neuvoi varomaan sitten vähän sillä Jumala kuulemma pitää tapanaan vastata.
Elämä on itselleni usein kuin toivotonta kuin labyrintissa harhailua, mutta ei se mitään. Jumala näkee minut, ja se riittää. Tuo alakerrassa lukeva teksti merkitsee minulle paljon, totta, mutta niin tämäkin:
Kun oma pohja vajoaa, niin armo yhä kannattaa. Sen päällä niin kuin kallion minulla turvapaikka on. (SV 113)
-
Ortodoksisuuteen kuulluu 'mantramainen hokema'. Ehkä se on itäisyyttä. Tarkoitan hengityksen tahdissa toistettavaa rukousta: 'Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä!' Jostakin kilvoittelijoista kerrotaan, että he rukoilivat näin lakkaamatta koko ikänsä. Lyhyempi muoto on: 'Herra, armahda!' tai pelkkä: 'Herra!'
Länsimainen protestantti pitää tällaista varmaan helposti joutavana 'abrakadabrana'. Uskon, että vakavana harjoituksena se voi toimia yhteyden luomisessa iäisyyden suuntaan, meditaationa.
http://www.ortodoksi.net/liturgiset_tekstit/rukoukset/jeesuksen_rukous.htm
-
Minähän olen ennenkin sanonut ja sanon vielä nytkin että uskovaisella ihmisellä on tarve olla uskovainen. Tällä tarkoitan että hän ensinnäkin tiedostaa olevansa "uskovainen" ja siksi uskoa pitää edes jossain muodossa harjoittaa. Muuten ei ihminen tiedosta itseään uskovaiseksi. Ainakin jos on jotenkin on-off:mainen näkemys siitä että sitä joko ollaan uskovaisia tai sitten ei olla.
Mutta se että tuskin kukaan pitää itseään juuri minkäänmoisena "uskovaisena" jos ei kuulu johonkin porukkaan, lue Raamattua, käy kirkossa jne. jne. Se vaan on että ihmisen pitää itse yrittää keinotekoisilla konsteilla pitää itsensä uskovaisena. Siksi tekin kuulutte Herättäjäyhdistykseen. Ei se ole yhtään sen vähempää uskovaisuutta kuin Helluntailaisuuskaan, se vaan on vähän eri muotoista ja väristä (monessakin suhteessa) mutta juuri ja perussyy on molemmilla sama. Mutta jos sanotte itsenne irti ja lakkaatte käymästä seuroissa, kirkossa ja niin edelleen eli lopetatte kaiken niin kuinka moni sen jälkeen pitää itseään uskovaisena? Tuskin kovin moni!
Se on inhimillistä; kuulutaan sinne ja tänne, käydään kirkossa/seuroissa etc. etc. voidakseen jotenkin harjoittaa uskoa (=ollakseen uskovaisia). Minä kuitenkaan en enää yritä olla uskovainen vaan korkeintaan oma itseni joten ei ole paineita siitä hyväksyykö Jumala minut tai uskovaisuuteni. Täällä on ihan mukava keskustella muttei se sitä tarkoita että olisi tarve liittyä tai kuulua jonnekin, minua vaan kiinnostaa vähäsen tällaiset asiat eikä maalaisjärjellisiä foorumeita tällä "alalla" ole kovin paljon.
Niin se on että kaikki "usko" mitä ihminen itsellään kuvittelee olevan, on itse psyykattua ja aikaansaatua, keinolla ja toisella vaikka se äkkiseltään tuntuu mahdottomalta ajatella. Jos kaikkinainen touhuilu lopetetaan, ei jäljelle jää minkäänlaista uskovaisuutta sillä koko "uskovaisuus" on itse kohkaamalla ja tunne-elämää boostaamalla aikaansaatua kuplaa. Ihminen syvimmiltään kaiken kuoren alla on mätä eikä siellä ole mitään uskovaisuutta eikä muutakaan hyvää.
Mitä jää jäljelle jos uskovaisuuskin riisutaan pois? Se vielä jää, että Kristus kuolemallaan sovitti ihmiset ja elämällään hankki heille ylösnousemuksen. Ja yksinkertainen turvautuminen siihen.
Uskoa kuitenkin saa ja pitääkin ja on sitä kautta myös syntiä kaivella tikulla lattian raosta armoa elikkä armon halventamista joka paistaa ylenpalttisesti kaikkien päälle tämmöisenä armon aikana kuten tavataan sanoa. Armon kaiveleminen lattian raosta on samanlaista "uskovaisuuden" esittämistä, jos ei Jumalalle niin ainakin itselle ja muille ihmisille. Oman uskon/uskovaisuuden mainostamista. Ei sitä pidä ruveta tekeytymään oikein syntiseksikään väellä ja vängällä koska se ei ole mikään leikin asia. Kyllä syntiä on jokaisessa ihmisessä ilmankin tarpeeksi ja ennenkaikkea synnin juurihan asuu ihmisessä.
Parempi siis olla hiljaa ja antaa pappien puhua (kun heillä on siihen virka) -ja jos on kerran pakko puhua itse niin puhukkoon sitten Kristuksesta eikä uskovaisuudesta eikä ainakaan siitä mitä eroa uskovaisella on uskottoman kanssa.
-
Minun mielestäni Jampella on hienoja ajatuksia. Jumala sanoi, että luokaamme ihminen. Ei laestadiolaista, ei körttiä, ei uskovaista, ei jumalatonta, ei hindua etc.... Jumala pitää kaikista lapsista huolen. Ihminen on Jumalan luoma. Ja ihminen on typeryyksissään kehitellyt mm. uskovaiset ja uskottomat. Anteeksi Jumala.
-
Kirkasta ajattelua Jampelta. Pitkälle voisin allekirjoittaa lukemani. :023:
-
Uskoa kuitenkin saa ja pitääkin
Miksi pitää uskoa?
-
Eikö kristitty saa olla ns. epäilevä Tuomas?
"Epäilevät Tuomaat tunnet parhaiten"
-
Miksi pitää uskoa?
"Pitää"- sana on vähän ehkä huono ilmaisu vaikka itsekin sitä käytin. Riippuu siitä miten tuo "pitää" ymmärretään.
No, sanotaan nyt vaikka siten että kyllä sitä vaan pitää uskoa pois mitä evankeliumiin on kirjoitettu, eli nieleskellä menemään vaikka kuinka se kurkkuun takertuisi, -kun eihän meillä muutakaan toivoa ole. Ei kukaan ole niin syntinen etteikö armo sinnekin asti riittäisi.
-
Eikö kristitty saa olla ns. epäilevä Tuomas?
"Epäilevät Tuomaat tunnet parhaiten"
Semmoisiahan me taidamme olla. Tosin siitäkään ei kunniamerkkejä myönnellä...
-
No, sanotaan nyt vaikka siten että kyllä sitä vaan pitää uskoa pois mitä evankeliumiin on kirjoitettu, eli nieleskellä menemään vaikka kuinka se kurkkuun takertuisi, -kun eihän meillä muutakaan toivoa ole.
Kyllähän moni tulee ihan hyvin toimeen ilmankin! Ja jotkut löytävät toivonsa jostakin muusta.
Eikös sen kristityn ja ei-kristityn eron sitten voi tuon mukaan määritellä siten, että kristityt ovat niitä jotka uskovat (ja toivovat sen uskon mukaisesti).
Joku uskovaisuus sellaisena kuin sitä luonnehdit on kysymyksen kannalta epäolennaista.
-
Kuulehan, oppiäinen.
Tästä on nyt jankutettu sivutolkulla.
Olisikohan jo aika kuulla sinun mielipiteesi? Niin, aivan, siitä tekstistä, josta tahdot täällä yhden toisensa jälkeen, siltä vähitellen kun pahasti näyttää, vain vääntävän kanssasi kättä? Ainahan parhaastakin selonteosta ja perustelusta nyt yksi lyhyt lause löytyy, jonka voi kaataa kumoon kuin keilan konsanaan, vaikka en todella käsitä, mitä sinä sitten haluat toisilta kuulla.
Kai sinulla nyt omiakin mielipiteitä on? Alan tässä vähitellen kiinnostua niistä yhä intensiivisemmin!
Joten ole ystävällinen, ja kerro.
-
Kai sinulla nyt omiakin mielipiteitä on?
Ei minulla ole tästä asiasta.
Lähinnä toivon, että joku pystyisi esittämään minulle jotakin ymmärrettävää.
Keilailuhomman tarkoitus ei ole kumota toisten vastauksia, vaan kertoa, mitä kohtaa niissä en tajua. Millaisin sanoin minun tulisi se tehdä, jotta tarkoitukseni ymmärrettäisiin?
Jostakin syystä se ajatukseni, että ihminen tekisi jotakin itselle mieluisaa ja toisi sen puuhan hedelmät yhteiseen koriin, jäi sinulta siteeraamatta.
Ainoa, mihin jotenkin luontevasti pystyn, on looginen erittely, mutta enpä ole löytänyt ihmisiä jotka kokisivat sen hedelmät mieluisiksi.
Toivon, että voisitte suhtautua minuun kuin pakanaan, olettamatta, että ymmärrän jotakin etukäteen. Teillä niitä pakanoita on kohta keskuudessanne enemmänkin.
minusta tuntuu, että omat yritykseni kertoa lähinnä ärsyttävät
Eivät ne ärsytä. En vain ymmärrä, enkä nähtävästi osaa (taaskaan) oikealla tavalla kysyä lisäselvitystä. Olen epätoivoinen, en ärsyyntynyt. Toki ne voivat ulospäin näyttää aika samalta.
-
Voin minä yrittää, mutta pelkään pahoin, ettet jaksa miettiä vaan löydät aivan varmasti jonkin lauseen tai sanan, joka kupeeraa koko vastausyrityksen.
Kristyttyjä on tässä matkan varrella luonnehdittu monin tavoin.
On todettu, etteivät he ilman muuta ole muita parempia, kiltimpiä, huomaavaisempia jne koska ovat jo oman persoonallisuutensa kehitykselle saaneet erilaiset lähtökohdat, ja siten ovat monin tavoin rikkinäisiä, puutteellisia, riidanhaluisia, ärtyisiä, itsekkäitä ja ikäviä tyyppejä. On minun mielestäni aivan oikein nähdäkin koko nimi nykyisin parhaiten tilastollisia tutkimuksia palvelevana (niin ja niin monta muslimia, niin ja niin monta hindua jne), ja jos koko juttu ei avaudu niin unohda se - sitä itse nyt ehdottaisin.
On niinikään todettu, että he tietävät ja hoksaavat syntisyytensä ja kerjäävät armoa. Aivan varmasti tuo osuu jo lähemmäs tyylin "kun kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella" - ongelmana vain on se jälleen, että siitäkin ihmiset saavat riidan pystyyn - kuka tässä nyt parhaiten armoa kerjäsikään, ja ryömi varmuuden vuoksi korkkimatonkin alle (luulotellussa) nöyryydessään. Heinimäki toteaa hyvin: Nöyryys on ihmiselle mahdoton hyve, sillä todetessaan nöyryytensä hän ylpistyy samassa siitä, kuinka nöyrä onkaan!
Mutta se jatkuu hyvin, tuo virsi: "Suo tahtos tekijäks mun tulla, sun nuhteitasi totella" ja siinä on minulle avain.
Tätä itse tarkoitan tuolla Bonhoefferin oivalluksella, että kristityksi itseään kutsuvan tulisi seurata Kristusta, ja hän oli minusta hyvä esimerkki ihmisestä joka ikävöi löytää Jumalan ja ymmärtää jotakin jota nyt sinä mahdollisesti kyselet myös, koulupojasta saakka, niin kertakaikkisen hillittömästi, että oli lopulta jo minusta vähän pöhkö. Mutta huomattuaan, kuinka yksinkertaista se loppujen lopuksi on juuri hänelle, hän rauhoittui, ja siten löysi tuon, joka oletettavasti johti hänet sitten kuolemaankin ennen kuin täytti edes neljääkymmentä. Kristitty seuraa Kristusta ja myönnetään: Toisinaan kadehdin Bonhoefferia, sillä mikäs hänen oli! Kai hän näki,. että maassa on menossa kansanmurha, jota Jumala ei taatusti hyväksy, ja koska hän oli pyytänyt saada olla "kristitty todella" hän lopulta kyllä sai mitä pyysi!! Hän oli huutanut veljilleen panevansa päänsä pantiksi siitä että Jumala on olemassa, ja Jumalapa otti tuon todesta...
Mutta silti! Uskova seuraa, ja seuraamalla kai oppii tietämään, mitä on olla kristitty todella.
Etkö jo ole, öppiäinen? Olen itse kärsinyt vuosia samasta hämmennyksestä, eikä se ole minua vieläkään jättänyt. Saattaa hyvin olla niin, ettÄ tämän päivän kristitty halutessaan tietää mitä on olla kristitty todella, ja kysyy sitä omalla kohdallaan, niin, mutta mitä minun on tehtävä, mihin uskottava, kuinka toimittava, joutuu jakamaan sen osan Kristuksen elämää joka oli hyvin tuskallinen, hänen epävarmuuden hetkensä ja kamppailunsa Getsemanessa. Kerrotaan, että hän saattoi opetusvuosinaan rukoilla tuntikausia, ja hän on rukoillut Psalmien kirjan sanoin, ja psalmien sanat huulillaan hän myös kuoli (Porkolan mukaan koko ps 22) En tiedä muuta syytä, kuin tavoitella Isän läheisyyttä ja ymmärrystä. Minulla ON käytännön neuvo, kokeile edes: Ala käyttää sitä rukouskirjana. Lue yksi päivittäin, ja katso, pyydetäänkö siinä mitään, miikä vastaisi sinulle yhtään mitään.
Kärsimys menee ohitse, myös epävarmuuden aiheuttama kärsimys, kuten Jeesukselta aikanaan, vain yhdellä tavalla - valitettavasti - sietämällä sitä, kunnes se päättyy. Hän kyllä pääsi siitä maljasta, mutta vain tyhjentämällä sen.
En tiedä, miksi sinun on oltava hämmentynyt, en, miksi minun. Mutta nyt minua odottaa diakoniamummo joten on edes jotakin, mitä oletan Kristuksen tehneen ja menen hänen jäljissään: Joku on yksin, ja ehkä - ehkä (!) tarvitsee sinne jonkun ihmisen.
Jos tämä sepustus oli sekava, niin pistä kiireen piikkiin, koetan vastata selkeämmin joskus myöhemmin. Helpompaa olisi kyllä tavata jotta voisit kysyä saman tien.
-
Luen arkkimandriitta Panteleimonin kirjoittamaa Timanttiristi kirjaa. Se kertoo Valamon viimeisen igumeeni Haritonin elämänkerran, osin fiktiivisesti.
Nyt kun olen päässyt tämän kirjan kautta tutustumaan Jeesuksen rukoukseen, Jeesus Kristus, Jumalan poika armahda minua syntistä, selkeytyi se opetus minkä seppä Högman Paavo Ruotsalaiselle opetti.
Rukousta ei pidä lukea kuin mantraa, ei rauhoittuakseen ja nauttiakseen. Rukouksen pitäisi valua sydämeen ja olla siellä Jeesuksena. Sisällisesti.
Luterilaisena tässä moni asia tuntuu suorittamiselta. Toisaalta jo vuosia sitä silloin tällöin harjoittaneena tiedän vaikutuksen.
Pienin annoksin sopii ainakin minulle.
Ajattelen että tässä olisi eroa kristityn(nimeä käyttävän) ja ns. muiden välillä.
Hakusanalla löytyy paljon opetusta netissä.
-
Kyllä' se on luterilaisillekin tuttu. Se ei saisi olla suorittamista, eikä olekaan, kun siihen tottuu. Vahinko vaan, että siitä tottuu myös pois. "Vaeltajan kertomuksia" on toinen ortodokseille tuttu, tekijää en muista, mutta visiitillä kirkkokuntaan luin sen. Tosin sen opetti jo se svenskatalande pappi, joka minulle opetti, ettei femmalainen envankelikaalisuus ole ihan kristinuskon selkein tulkinta, ei ainakaan minulle.
................................................
Itse lyhensin sen kuten Pena tuolla ylempänä neuvoo, sillä kun se kulkee hengityksen tahdissa, voi vähitellen alkaa tehdä myös muuta kaiken aikaa ja rukoilee siitä huolimatta lakkaamatta, sillä koko olemus tuntuu toistavan rukousta (ei Ja,mpe, en tarkoita että olemus tunteilee rukouksella!) - alun perin se syntyi kun joku munkki oli tehnyt ongelman siitä "rukoilkaa lakkaamatta" kehoituksesta, kun piti välillä kuokkia kaalimaatakin ja noin.
Svenskaksi sen ehtii sanoa kokonaan suomeksi ajattelen sisäänhengityksen ajan: Herra Jeesus Kristus - uloshengityksellä Armahda minua. Se muuten löytyy myös Stinisseniltä ja muilta hiljaisuuden ystävien suosikeilta. Jos sen haluaa todella opetella, harjoittelu kyllä vie vähän aikaa, ja se jää turhan helposti pois.... huomio tulisi keskittää kokonaan hengitykseensä, ei ainakaan kehitellä mielikuvia eikä alkluun edes ottaa puuhaa muuna kuin opetella kuten jokin työ.
Sen suuri merkitys on minulle ollut, että rauhoitun, ja olen joskus opettanut sitä potilaille, kysyen tosin, mitkä sanat he tahtovat valita. Stinissen huomauttaa, ettei tarvitse piitata vaikka nukahtaisi rukoukseen, ja tästä voi Panteleimonilla olla omat ajatuksensa, eli se "Timanttiristi" kannattaa kyllä lukeakin... . . Luulen kyllä, että sen kaikkinainen vaikutus on tuohon hengitykseen perustuvaa, mutta en ollenkaan vähättele sen sisintä vaikutusta ihmisen ja Jumalan välillä.
Taitaa öppiäinen saada jo käytännön neuvoja niin, että niihin ihan pakahtuu. Lopulta, pelkään pahoin, jokainen joutuu etsimään oman tiensä, ja on sillä vanhalla, moneen kertaan kuljetullakin niin eri käänteessä, että toisen neuvomista vaikeampaa tuskin on.
Sen tähden pelkään liikojen neuvojenkin olevan pahasta, ja yhä toivoisin, että öppiäinen itse kertoisi ajatuksiaan. Luulen, että täällä ei tarvitse pelätä toisten mottaamista ihan hetikään. :)
-
Kun nyt olen lukenut tekstejäsi muualta, ja miettinyt tätä ketjua jossa välillä kiistät ollenkaan olevasi kristitty, tekee mieleni kysyä sinulta:
Oliko teksti sinusta hieman pieleen ajateltu? Täällähän sitä ei torpattu, ja itse kiistit oman kristillisyytesi kokonaan.
Niinpä, kasteesta olemme saaneet toisenlaista opetusta, ja hyvällä syyllä kai voisi kysyä miksi sitten ei kutsua saman tien itseään kristityksi jos noin ajattelee. Voihan tietty näinkin jatkaa? Niin, kai, jatkaahan aina voi, vaikkei tietäisi, keneölle ao puolestaan jatkaa, sillä mikään ei lähde tyhjästä. Ei Raamattukaan! En minä, et sinä.
Ajattelen vain itse. mikä meitä koskee, siis, millä tavoin Jeesuksen syntymä, kuolema ja suurimmin ylösnousemus muutti maailman kulkua. Ajattelen myös, kuinka ymmälläni nuorena mietin ajatusta, miten vain "uskonratkaisun" tehneet ihmiset pääsisivät Taivaaseen kuoltuaam - tai mirhallavoidellut - tai oikein menoin kilvoitelleetkin vielä. Suurin osa ei ole ennättänyt kautta aikojen koko henkilöstä Jeesus Kristus kuullakaan. tulisi hävittää ikuisen tulen ruoaksi, ja piisaisi sillä poltettavaa muutaman uudenkin multi - ja mitä heitä on, versumin ajaksi.
..................................
Dosentin :026: kirkko-opillista väitöskirjaa nimitettiin aikanaan "teologian ihmeeksi" (no siis, no, Karl Barth nimitti...) ja käsitän, mistä syystä. Hänen käsityksessään kirkko syntyi, kun paratiisikertomuksen ihminen luotiin toista ihmistä varten, (siis se on ollut ennen aikojen alkua. ja "Jumala näyttää meille kuvia opettaessaan meitä" eli ei ole välttämätöntä heittäytyä fundamentalistiksi. . Itäisessä kirkossa sitä saatettaisiin ymmärtää jopa läntistä paremmin, mutta rk on löytänyt sen myös ja kuitenkin hän oli erityisen Luther-friikki.
Ehkä tosin itse sanoisin tuon toisin eli Jumalalla on meihin kaikkiin copywright, vaikka me olelle lohduttoman lyhytaikaisia kuin lumikiteet, joista ei kuulu olevan kahta samanlaista. Kun tuo Jumala nimetään sinänsä ok,. Kristukseksi, sekotetaan kuitenkin jo käsitteitä, sillä tämä Jeesus, jota Kristukseksikin nimitetään, kuuluu aikaan, koska syntyi ihmiseksi.
..................................
Minä en nyt jatka... Minulla on semmoinen havainto jota ei Tomi Karttusellakaan taida olla ja jos minä havainnoin jotakin jota ei viisausnmies Karttulasta havaitse, minä, minänminäminä... :024: :026: :026: :024: olen todellinen Dosentin maailmanmestari
ja Aito Aave saa kaaostaa täällä kirjahyllyjä ja noin...
-
>:( Sori, on pakko korjata, koska tämä kone tekee kirjoitusvirhei, hyppyyttää kursoria niin että rivit sekoittuvat, ja nappien päältä on kuluneet pois, mikä kirjain tulee mistäkin. Siis - Ikuisen tulen ruoaksi riittää polttolihaa jos jokainen jota ei ole oikein menoin kastettu tai ei ole elämänsä varrella kuullut Kristuksesta tehdäksensä uskonratkaisunsa taivaaseen päästäksensä sinne joutuu... koska heitä on valtavasti, yksistään ennen Jeesusta syntyneitä! . Jumala lähetti Poikansa koko maaiolman tähden tänne, ja sen jälkeen on asiat olleet hieman toisin heidän kohdallaan, jotka kuulivat, ymmärsivät jopa niin pitkälle, että se joinakin aikoina on käynyt hengen päälle.
Muutoin tuo teksti, jolla aloitit, on etäisesti tuttua ja aikanaan minulle on avannut jälleen uuden näkökulman.
Meillä oli seurakunnan nuorissa hyvin teräväpäinen nuori kaveri joka korjasi missä papitv kaatoivat kiihkoissansa. Hän olisi voinut tuon kirjoittaa, mutta ei kahdesta syystä: Hukkui tapaturmaisesti aikoja sitten eikä olisi käyttänyt tuossa poleemisen makuisestri Kristus- nimeä, vaan puhunut Jumalasta. Hän se sanoi että Jumalalla on jokaiseen meistä copywright.
-
Joo en tiedä onko minulla tähän enää oikein mitään sanottavaa... en oikeastaan ollut etsimässä käytännön neuvoja itselleni, vaan kuulemassa käsityksiänne jostakin periaatteellisesta kysymyksestä. En minä muutenkaan elämässäni mitään ohjeita seuraa. Ymmärrystä olen hakemassa siitä miten kristityt ajattelevat. Eipä mitään yhtenäistä linjaa näytä olevan. Yksityisviestinä olen saanut myös lainaamani tekstin kanssa eri mieltä olevia näkemyksiä kuullakseni.
Jotenkin hassua - minusta tuntuu, ettei se mene perille, että en minä minkään Jumalan olemassaoloon usko. Siis tuommoiseen ihan perusjuttuun. Voihan se olla joo, mistäs minä tietäisin. Ja olisi ihan kiva jos olisi olemassa, ja vielä parempi jos silloin myös uskoisin että on, mutta tämä nyt on tällaista jossittelua vain.
Jos viidesläiset ovat oikeassa, menen siis helvettiin. Sitä minä kyllä siinä kuviossa ihmettelen, miten taivaaseen päätyvien uskovien vanhempien taivas voi olla oikeaa taivasta, jos joku lapsista onkin joutunut helvettiin. Kai heidän silmänsä sitten aukeavat ja he näkevät että osa kaikkivaltiaan viisasta ja armollista suunnitelmaa oli myös heidän lapsensa helvettituomio.
Sikäli voin jättää asian ajattelemisen sikseen, että enhän minä omalla päätökselläni voi uskomaan ruveta. Mutta kyllä se silti vain vaivaamaan jää. Olisi niin paljon helpompaa uskoa olevansa luotu ja että edelleen on Luoja joka kyllä antaa kaiken mitä tarvitsen, niin että voin luopua omastani niiden hyväksi jotka sitä tarvitsevat. Noin se usko minussa luullakseni toimisi, vaikkei se kaikissa kristityissä sitä näytä tekevän. (Jampelle huomautan tässä vaiheessa, että tuo luopuminen ei olisi mitään millä ansaitsen pelastusta, vaan se jo itsessään olisi sitä pelastusta.) Mutta nyt kun en usko, tarttee varmuuden vuoksi koota mammonaa ja haalia kaikenmoisia kokemuksia ja kyllä maine ja kehutkin kiinnostaisivat. Näin jotta kuollessani voisin tuntea että olen sentään elänyt.
Tuosta seuraamisesta, jota myös Pena ehdotti luonnehdinnaksi: Sitä tekee yhtä pätevästi ne tilastotieteilijän mielestä ei-kristityt kuin ne hänen mielestään kristitytkin. Ei se oikein erotteluun kelvolliselta kriteeriltä vaikuta. Toisaalta seuraamis-ajatuksen voisi tietysti viedä siihenkin, ettei mitään erottelua tarvita, ainakaan erottelua sen perusteella mitä itse kukin totena pitää (eli uskoo). Voidaanhan se lopullinen erottelu suorittaa tekojenkin perusteella, ihan kuten Matteuksen evankeliumin viimeisen tuomion kuvauksessa.
Luterilaisenkin opin ilmaiseva Athanasioksen tunnustus on tässä käsittämättömän ristiriitainen: Yhtäältä sanoo, että "Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen. " Mutta sitten toisaalta taas: "Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen. " Jos hyvää tehneet kaikki pääsevät ikuiseen elämään, sinne pääsee kyllä paljon niitä, jotka eivät ole pysyneet yhteisessä kristillisessä opissa. (Ja körttiläisyyshän kuulemma on luterilaisuutta, eikös, joten täältä sopinee kysellä tuohon täsmennystä. Eihän tuota kukaan järkevä pakana pysty tajuamaan, kumman perusteen mukaan sitä oikein loppusijoituspaikka valitaan.)
Kyllä minulla jonkinlainen henkilökohtainenkin huoli on, mutta se ei koske perinteisessä mielessä taivaspaikkaa saati syntien anteeksisaamista. Ehkä se on ilmaistu Matteuksen evankeliumin luvussa 16, jakeissa 24 - 27 (http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.16.html#o86) (joka onkin keskusteluun sopivasti otsikoitu "Jeesuksen seuraamisesta"). Eli näinkö minä tässä kumminkin kadotan elämäni?
Ja ehkä tuon asioita esille keskusteluun siltä varalta, että täällä joku sattumalta onnistuisi löytämään ne juuri minut vapauttavat viisaat sanat, vaikka ihan vahingossakin. Sitä on joskus esim. kirjallisuutta lukiessani tapahtunut.
-
"Heränneet menevät helvettiiin", sanoi joku pappismies minulle toissa viikolla. Sitten mennään helvettiin. Siellähän on hyvin paljon hyviä ystäviä.
-
Aihetta ja kysymyksiä läheltä liippaava kirjoitus Kirkko ja kaupunki lehdessä vuonna 2007. Useiden luterilaisten liikkeiden käsitys siitä miten usko syntyy.
Pelatuksen antaa Ristin mies.( minun mielipiteeni )
http://www.kirkkojakaupunki.fi/arkisto/paakirjoitus-ja-kolumnit/4572/
-
Uskoisin näin että kristitty voi olla myös lapsenmielinen, hiljainen, arka, epäröivä, epävarma....
rukoillen etsii elämän tietä, lohdutuksen sanoja raamatusta, esim. Joh. 3:16.
-
Minä en usko ateismiin...
Tämä nyt on sitaatti Samuli Korkalaisen saarnasta joka sai kyllä mun viimeestänsä toteamaan että tuo kaveri on tyrmistyttävän etevä.
Oliko se Elenius jolle Taanila kerran soitti ja sanoi että te uskovaiset menette sinne kirkkoon etsimään sitä Jumalaa... Minä taas olen Jumalasta ihan pääsemättömissä, ei jätä rauhaan minua vaikka kai oli Taanila sanonut erään kerran että pthyi pois hus siitä en minä sinuun usko.
Jaah, ite tutkin tätä psykodynaamisena kysymyksenä parhaillaan, enkä enää usko ettei ihmiset usko. Toisaaltahan neurotieteissä ja eritoten pet-kuvauksissa on todettu mantelitumakkeen kokoeroja niillä kun uskoo ja niillä kun ei usko.
Sitten taas aivojen plastisiteetti on varsin suurta, ja vastaavia eroja on havaittu myös ennen ja jälkeen psykoterapeuttisen hoidon, ja arvioisin että jos tuo on geneettistä entistä suurempin syy on uskoa armoon eikä mihkään omiin päätöksiin - jos taas muovautuneisuutta niin sitte ei ehkä kannata myöskään pidätellä itseään. Jos on onnellisempi kristittynä niin sitten kannattaa olla surkeilematta kristitty. Muttei siinä kannata toisilta odottaa valmista... enintään minä kysyisin kai Jumalalta onko se olemassa.
Samoin kuin, no, jos on onnellisempi kivi kengäs niin kävelee sit vaan, jos onnellisempi kun ottaa sen pois niin ottaa, hyvänen aika.
-
Minä en usko ateismiin...
Tämä nyt on sitaatti Samuli Korkalaisen saarnasta joka sai kyllä mun viimeestänsä toteamaan että tuo kaveri on tyrmistyttävän etevä.
Oliko se Elenius jolle Taanila kerran soitti ja sanoi että te uskovaiset menette sinne kirkkoon etsimään sitä Jumalaa... Minä taas olen Jumalasta ihan pääsemättömissä, ei jätä rauhaan minua vaikka kai oli Taanila sanonut erään kerran että pthyi pois hus siitä en minä sinuun usko.
Jaah, ite tutkin tätä psykodynaamisena kysymyksenä parhaillaan, enkä enää usko ettei ihmiset usko. Toisaaltahan neurotieteissä ja eritoten pet-kuvauksissa on todettu mantelitumakkeen kokoeroja niillä kun uskoo ja niillä kun ei usko.
Sitten taas aivojen plastisiteetti on varsin suurta, ja vastaavia eroja on havaittu myös ennen ja jälkeen psykoterapeuttisen hoidon, ja arvioisin että jos tuo on geneettistä entistä suurempin syy on uskoa armoon eikä mihkään omiin päätöksiin - jos taas muovautuneisuutta niin sitte ei ehkä kannata myöskään pidätellä itseään. Jos on onnellisempi kristittynä niin sitten kannattaa olla surkeilematta kristitty. Muttei siinä kannata toisilta odottaa valmista... enintään minä kysyisin kai Jumalalta onko se olemassa.
Samoin kuin, no, jos on onnellisempi kivi kengäs niin kävelee sit vaan, jos onnellisempi kun ottaa sen pois niin ottaa, hyvänen aika.
En tuota muista, mutta Eleniuksen Jaakko kertoi Hannu Taanilan valittaneen kun ei pääse irti Jumalasta.
-
Jos on onnellisempi kristittynä niin sitten kannattaa olla surkeilematta kristitty.
Mutkun ei sitä voi itse päättää...
Jos kaste riittää niin on se hyvä että on tullut kastetuksi ihan pikkukakarana ilman että kysyttiin mitään.
En muuten ymmärrä niitä kirkkoon kuuluvia vanhempia jotka ei kastata lastaan ja sanoo että se saa sitten itse myöhemmin valita. Ikään kuin ihminen kastamattomana sen enempää valita voisi. Päinvastoin, vähemmän valinnnanvaraa silloin on; suurempi työ kastamattomalla päästä kirkkoon kuin kastetulla päästä pois. (Mutta tämä oli ihan toinen juttu jo.)
Joten porsastelenpa tässä nyt sen minkä porsastelen ja elän hyvin sen minkä elän hyvin, vaikkahan sitten menettäisin koko elämän.
-
Mutkun ei sitä voi itse päättää...
Jos kaste riittää niin on se hyvä että on tullut kastetuksi ihan pikkukakarana ilman että kysyttiin mitään.
En muuten ymmärrä niitä kirkkoon kuuluvia vanhempia jotka ei kastata lastaan ja sanoo että se saa sitten itse myöhemmin valita. Ikään kuin ihminen kastamattomana sen enempää valita voisi. Päinvastoin, vähemmän valinnnanvaraa silloin on; suurempi työ kastamattomalla päästä kirkkoon kuin kastetulla päästä pois. (Mutta tämä oli ihan toinen juttu jo.)
Joten porsastelenpa tässä nyt sen minkä porsastelen ja elän hyvin sen minkä elän hyvin, vaikkahan sitten menettäisin koko elämän.
Noh ne taitaa ajatella että ihminen päättää ihminen säätää.... Jotkut peräti että Jumala päättää ihminen säätää. ja siihen malliinhan tää on vähän kallellaan koko touhu.... melkosta säätöä monella taholla maailmassa kun ihminen vähän säätää....
jos se Jumala nyt lähtis kun ihan kirjotit noin, vai pitäskö varmuuden vuoksi tilata aika neurokirurgille mantelitumakkeenpoistoon kun se kumminkin sin päähän jää... ? :icon_confused:
-
On kristityn nimi mulla, tee siksi minut todella.
Ehkä kristitty eroaa muista siinä että haikailee näiden asioiden perään, jotenkin tiedostaa,
on pienellä paikalla, mutta iloitsee ja kiittää siitä että saa elää, toivoa on.
Itselleni laulaminen ja laulut ovat valtavan tärkeitä, stressin poistajia, lohduttajia ym.
Välillä löytää uudelleen pitkään "kadoksissa olleita helmiä"...kuten täällä juuri toisaalla tuli esille
tämä Hilja Haahden "Lapsen lailla", aivan ihana laulu.
Yritänpä tähän naputella ulkomuistista sellaisen mitä lauleskelen toisinaan yksin autoa ajaessani:
Elää tahdon, elää tahdon, elää, täyttä elämää.
Kaikki kaipaamme rakkautta, kaikki etsimme ystävää,
kaikki tunnemme kaipausta, elää täydempää elämää.
Elää tahdon...
Usein turhaan me hapuilemme, usein turhaan me etsimme,
usein turha on kaipauksemme, että elää jo voisimme.
Elää tahdon...
Kerran maailmaan saapui Jeesus, kerran heikotkin avun sai,
kerran rakkaus luoksemme löysi, Jeesus vaelsi hetken vain.
Hänet nauloilla lyötiin ristiin, Hänet ruoskalla ruoskittiin,
mutta kolmen päivän päästä jälleen elävän havaittiin.
Elää tahdon...
No näin, viimeinen säkeistö kateissa...
-
Ehkä kristityilla on aina viimeinen säkeistö kateissa, mutta toivo sen löytämisestä vielä elää.
-
Nyt hetkellisesti muista miten se viimeinen säkeistö menee:
Jeesus antaa voi rakkauden, Jeesus antaa voi ystävän,
Jeesus antaa voi kaikille uuden, täysipainoisen elämän.
Elää tahdon, elää tahdon, elää, täyttä elämää.
(70-luvun seurakuntanuorissa tätä silloin tällöin laulettiin,
Tapio Aaltonen ja Succesores äänittäneet)
-
Ehkä kristitty ei koe olevansa yksin jos elämä heittelee ja koettelee.
Kun tietää, uskoo että Jumala on olemassa ja että hän tietää ja tuntee kaiken, koko ihmisen elämän ajalta.
Myös rukous on luottamista Jumalaan ja hänen sanomattomaan huolenpitoonsa.
-
Ehkä kristitty ei koe olevansa yksin jos elämä heittelee ja koettelee.
Kun tietää, uskoo että Jumala on olemassa ja että hän tietää ja tuntee kaiken, koko ihmisen elämän ajalta.
Myös rukous on luottamista Jumalaan ja hänen sanomattomaan huolenpitoonsa.
Kyllä kokee, tai sitten minä en ole kristitty, mikä ny tietty on varsin mahdollinen seikka. Mutta kun on toisiakin. Sanosin että koettelemus ei koettelemus olekaan, jos lepää rennossa luottamuksessa johonkin sanomattomaan laupeuteen tyynenä kuin -- no, mikä nyt olis tyyntä. Viilipyttykin hölskäytyy kun hölskytetään. Jeesuskin valitti lopulta: Miksi hylkäsit minut? Eikä palvelijan käy paremmin kuin isännänkään.
Kun maaperä alla jyrisee ja jytisee, joku löytää lohdutuksen, viimestään Malakian kirjasta: Hän on vaiti sillä Hän rakastaa sinua.
Mutta rakastaako? Miksi juuri minua rakastaisi? Kun tuntee itsensä' eikä pidä itseään järin rakastettavana, ei olisi rehellinen jos väittäisi toisin.
-
"Heränneet menevät helvettiiin", sanoi joku pappismies minulle toissa viikolla. Sitten mennään helvettiin. Siellähän on hyvin paljon hyviä ystäviä.
Huh ja huh, aika kovaa palautetta olet saanut.
Onneksi ei ole meidän kädessä ei ole minne joudutaan, vaan armollisen armahtajan.
Mua on kehoitettu painumaan yhteen v kirjaimella alkavaan paikkaan, ties kuinka useasi. :-\
-
Mua on kehoitettu painumaan yhteen v kirjaimella alkavaan paikkaan, ties kuinka useasi. :-\
Tuskin ovat kuitenkaan papit kehottaneet.
-
Ajattelen että kristitty eroaa toisesta kristitystä aivan yhtä paljon kuin ns. pakana toisesta kaltaisestaan. Olkoon kysymyksessä luonne, elämäntapa, harrastukset, terveys, koti, perhe, työ.
Ei myöskään ajatuksemme elämästä, uskosta ja tuonpuoleisesta ole kaikilla sama vaikka kuuluisimme samaan hengelliseen kotiin.
Jumala on suuruudessaan luonut myriadeja persoonia. Hän rakastaa meitä kaikkia.
On vain toisia ihmisiä joita oikeassaoleminen, valta ja kunnianhimo ohjaa. He pyrkivät luokittamaan miten tulisi olla.
Kristus on se joka meitä yhdistää, hänen uhrinsa edestämme. Ottakaa se vastaan , ja siitä tulee elämä ja autuus.Elämä ajassa jatkuu silti kilvoitteluna omaa sisällämme asuvaa pahaa vastaan. Sille on meillä voittaja. Tulevaisuus ja toivo on häneltä.
Ja tämä on se mikä erottaa kristityn hänestä joka ei halua evankeliumia ottaa vastaan.
-
On vain toisia ihmisiä joita oikeassaoleminen, valta ja kunnianhimo ohjaa. He pyrkivät luokittamaan miten tulisi olla.
Näitä on varmaan sekä kristityissä että ei-kristityissä? Ja sitten on niitäkin, joita ohjaa nöyristely ja miellyttämisen halu.
Kristus on se joka meitä yhdistää, hänen uhrinsa edestämme. Ottakaa se vastaan , ja siitä tulee elämä ja autuus.Elämä ajassa jatkuu silti kilvoitteluna omaa sisällämme asuvaa pahaa vastaan. Sille on meillä voittaja. Tulevaisuus ja toivo on häneltä.
Ja tämä on se mikä erottaa kristityn hänestä joka ei halua evankeliumia ottaa vastaan.
Entä jos haluaa, mutta ei silti vain pysty uskomaan että koko stoori on totta? Riittääkö halu, vaikkei uskoa olisikaan? Miten voi ottaa vastaan jotakin, minkä olemassaoloonkaan ei usko :017:
(Juuri olen toiselta palstalta lukenut hurskaan uskovaisen vuodatusta, jonka mukaan ateistit eivät vain halua uskoa. Ei se nyt kyllä ihan niinkään mene. Pännii, kun tyyppi ei tajua sitä, mutta siinä tuskin mitkään selitykseni auttaisivat.)
-
Jos haluaa, saa aikanaan. Ovellesi on kolkutettu, mutta et ole avannut.
Niin kolkuttaja kuin asukas odottavat.
Olen puolisona seurannut kuinka hitaasti avaaminen voi käydä, vuosikymmeniä.
-
Entä jos haluaa, mutta ei silti vain pysty uskomaan että koko stoori on totta? Riittääkö halu, vaikkei uskoa olisikaan?
Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarnassa on kohta: "Hän ottaa vastaan teot ja hyväksyy aikeenkin. Hän antaa arvon työlle ja aikomustakin hän kiittää." Tämä ei ole vastaus ihan tuohon, mutta kuvaa hyvin Isän ääretöntä armoa vajavaisia lapsiaan kohtaan.
-
Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. (Heb.11:1)
-
Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarnassa on kohta: "Hän ottaa vastaan teot ja hyväksyy aikeenkin. Hän antaa arvon työlle ja aikomustakin hän kiittää." Tämä ei ole vastaus ihan tuohon, mutta kuvaa hyvin Isän ääretöntä armoa vajavaisia lapsiaan kohtaan.
Minua vaivaa hyvin usein epätoivo, etten ole niitä valittuja, eli puhutaan paljon Kristuksen ansiottomasta rakkaudesta, ja silti epäilen vahvasti ettei se koske minua. Hän armahtaa ketä armahtaa ja paaduttaa kenet paaduttaa. Sille ei voi mitään, ellei hän minua rakasta, siksi kyselen usein miksi minut luotiin? Viimeinen messukokemus - aivan pomminluja kuin tieto: Ei pidä mennä, oli niin omituinen. Se ei ollut tunne. Se oli enemmän ja syvemmällä. Voin ja osaan keksiä selityksiä - kuinka on opetettu sillai ja tällai - mutta ne eivät ole ihan tosia. En ymmärrä vaikka osaisin selittää ja silloin selitys on pätemätön.
Jorma Palo kirjoitti joissakin niistä kirjoista jotka teki sairastaessaan melanoomaan joka hänet sitten tappoi, että kun hän vain ei usko. Kyse ei ole tahtomisesta. Hän koki ettei voi valita sitä, ettei voi uskoa. Ja tahtoi tai ei, ainakin sen kirjan aikaan oli niin: En usko, halusin asioitten olevan tältä osin kuinka hyvänsä.
-
Täytyy tunnustaa, että minua kauhistuttaa totisesti oikeassa olevien "kristittyjen" kirjoitukset ja vihat muita kohtaan esimerkiksi kotimaa24 palstalla. Halolla päähän niitä, jotka ovat eri mieltä, kun Jumalan rakkaus sitä kerran vaatii, vai vaatiiko? Jumalan tuomiovalta on varastettu itselle ja heidän mielestään Jumala vaatii sen ahkeraa käyttöä, jotta varmistaisi oman taivasosuutensa. Erottaako kristityn siis muista tästä halolla huitomisesta ja tuomiovallan anastamisesta? Lohdutuksesi todettakoon, että siellä alkaa jo Emilian työ näkyä ja keskustelussa on selvää rauhoittumista. mutta työmaata riittää. Älkää myöskään ymmärtäkö, että mainittu foorumi olisi anoa tuomion torvi, vaan vain esimerkiksi otettu. Olen huolestunut ja toivon, että Jumala armahtaa.
-
Jos haluaa, saa aikanaan. Ovellesi on kolkutettu, mutta et ole avannut.
Niin kolkuttaja kuin asukas odottavat.
..."joko on susi Niskaselta turkit repinyt"?... :icon_wink:
-
Jorma Palo kirjoitti joissakin niistä kirjoista jotka teki sairastaessaan melanoomaan joka hänet sitten tappoi, että kun hän vain ei usko. Kyse ei ole tahtomisesta. Hän koki ettei voi valita sitä, ettei voi uskoa. Ja tahtoi tai ei, ainakin sen kirjan aikaan oli niin: En usko, halusin asioitten olevan tältä osin kuinka hyvänsä.
Tuota juuri tarkoitan, ja se tuntuu olevan monille ns. uskoville mahdotonta käsittää.
Ovatko ns. uskovat sitten omasta päätöksestään ruvenneet uskomaan? Se taas on minulle ihan käsittämätöntä, miten niin voisi tehdä.
-
---
Ovatko ns. uskovat sitten omasta päätöksestään ruvenneet uskomaan? Se taas on minulle ihan käsittämätöntä, miten niin voisi tehdä.
Tuosta voisi jauhaa vaikka maailman tappiin. Mistä sitä osaa analysoida kaikkea, mikä mistäkin johtuu.
..."joko on susi Niskaselta turkit repinyt"?... :icon_wink:
Husi sukkanenpa hyvinkin. (http://cosgan.de/images/midi/tiere/g035.gif) (http://www.cosgan.de/smilie.php)
-
Mutkun ei sitä voi itse päättää...
Joten porsastelenpa tässä nyt sen minkä porsastelen ja elän hyvin sen minkä elän hyvin, vaikkahan sitten menettäisin koko elämän.
Hehee :003: Hyvin sanottu!
Mutta voisiko sitä sitten ajatella jotenkin niin että ei sen uskomisen tarvitse ollakaan mitään joko-uskoo tai ei-usko juttua? Enpä ossoo sannoo... jotenkin voisin aatella niinkinpäin että ihminen joka kamppailee noiden asioiden kimpussa tai edes ylipäätään miettii niitä niin kyllähän se ottaa huomioon Jumalan olemassaolon, -ainakin mahdollisen sellaisen. Ei kai se nyt oikein kauhean paatunut voi olla?
...vaikka toden sanoakseni kyllähän sitä välistä tulee porsasteltua enemmän kuin vähemmän... oli miten oli; -ainakin on varmaa että kokonaissaldo jää miinuksen puolelle joten siinä mielessä en ainakaan jaksa/viitsi edes yrittää pinnistellä ja kurotella. Jos se Jumala kerran on, niin ollakseen Kaikkivaltias, kyllä sen on oltava ihan joka paikassa, minunkin "tasollani" vaikkei sitä tosikristityt miksikään "tasoksi" ilkeä sanoakaan vaan korkeintaan huonoksi esimerkiksi. :icon_biggrin:
Ja minä oon valoisina hetkinäni tullut muutenkin vähän sellaiseen käsitykseen että ei se uskominen oo se juttu. Se iso juttu ja pointti on evankeliumi eli armahdus! Raamatunkin mukaan ihmisen paras usko on häilyvä kun aamukaste, vai miten se menikään?
Että mennään näillä mitä on, Öppis!
-
Ovatko ns. uskovat sitten omasta päätöksestään ruvenneet uskomaan? Se taas on minulle ihan käsittämätöntä, miten niin voisi tehdä.
Niin minullekin. Olen kasvatuskristillisyyden tuote. Nykyisin kai hyvin huono sellainen. En varmasti kuuluisi kirkkoon jos tietynlaista kotia ei olisi ollut. Vapaat suunnat ei ole kuuna päivänä kiinnostaneet - eikä kyllä kiinnosta enää kirkkokaan :102: Kuulun siihen tavan vuoksi. Olen tässä odotellut jotain sysäystä kirkkoon päin tai armon vilausta tai vastaavaa, mutta poispäin näyttää tieni vievän.
Täällä foorumilla roikun vanhasta muistista.