Tiistaina tuli kylään kaksi hyvin miellyttävää mormoni-nuorukaista, toinen Utahin, toinen Ohion osavaltiosta. Keskusteltiin kohteliaassa ja ystävällisessä hengessä, ja aivan sujuvasti esittivät näkemyksensä "toisesta ilmoituksesta". Ei ollut sydäntä ottaa esille Uskontojen uhrit -sivuston asioita, mutta sen huomasin etteivät tuoneet ollenkaan esille noita esoteerisempiä oppejaan. Mutta eniten korvaan kuitenkin särähti asenne, että he omasivat täydellisen, ekslusiivisen totuuden. Eli jos mormoni-kirkko on oikeassa, ovat luterilaiset väärässä, Jehovan todistajat, lestadiolaiset, katolinen kirkko jne. jne. Tähän sitten sanoin tuon otsikon lauseen ja sen että olen valmis pitämään hyvin mahdollisena, että sieltä kodista löytyy huone mormoni-kirkollekin. (Sitä en sanonut että lähinnä heidän vilpittömästä pyrkimyksestään kohti Jumalaa kuin opillisesta dogmastaan.)
Minusta tämä lukemattomien konservatiivisten ja dogmaattisten lahkojen pakonomainen keskittyminen omimaan täydellinen totuus itselleen tekee jo itsessään konservatiivisen ja dogmaattisen lahkouden epäuskottavaksi. Tiedämme pelkän logiikan perusteella, että kaikki paitsi ehkä yksi näistä tiukoista totuudenomistajista on väärässä: maailma on siis täynnä väärässä olevia ihmisiä, jotka palavalla varmuudella julistavat omaavansa täydellisen Jumalan ilmoituksen. En ymmärrä miten edes olisi mahdollista epätäydellisen, syntisen ihmisen omistaa mitään täydellistä. Miten ihmeessä edes teoriassa voisimme ulottua Jumalan ulottuvuuksiin? Raamatun nostaminen keskeiseksi kriteeriksi oli protestantismin yritys puhdistaa kirkko, joka oli sortunut maallisen vallan himoon ja joka oli myös ryhtynyt kiihtyvällä tahdilla keksimään omia oppirakennelmiaan, jotka enää hyvin etäisesti liittyivät Jeesuksen kärsimys- ja pelastustiehen tässä ihmisen julmassa maailmassa. Mutta edes Raamattu ei voi ratkaista ihmisen epätäydellisen ymmärryksen ja jatkuvan vallanhimon ongelmaa – ei mikään ihmisen kieli, ihmisen muotoilu, inspiroitunut tai ei, voi avata rajallista ymmärrystämme jumalallisen varmuuden tasolle.
Luulisi siis että tästä vetäisimme johtopäätöksen nöyryyden ja varovaisuuden suuntaan puhuessamme uskonnollisista ja teologisista kysymyksistä. Luulisi että keskeisellä sijalla olisi ymmärrys osaamattomuudestamme, ymmärrys siitä, että synti tiemme sulkee – ja että silloin emme omin voimin pysty jatkamaan, eikä mikään oma viisaus ja varmuus avaa tietä. Toki on pakko vetää joitakin rajoja, pakko rakentaa joitakin organisaatioita, joissa valtaa on käytettävä, mutta inhimillisen heikkoutemme takia, ei vahvuuden, ei viisauden takia. Jos olisimme viisaita ja vahvoja, ei meidän tarvitsisi näin tehdä. Näin minusta lahkous, ekslusiivinen Jumalan omiminen, konservatiivinen varmuus oikeasta dogmasta, jne. jne. ovat pakoa pois ihmisen heikkouden ymmärtämisestä, ja nimenomaan pakoa maailman, ei Jumalan suuntaan. Kasataan esteitä tielle lisää niin ettei edes nähtäisi sitä toista kotia, jonne omin voimin emme pääse. Onneksi tässä liikkeessä on edes siitä puuhasta luovuttu.
Näin herättivät kaukaiset vieraat ajatuksia autuuden tiestä kaidasta…