Eri herätysliikkeitä on olemassa siksi, että me ihmiset olemme erilaisia ja uskomme eri tavalla. Ei meille ole tekemällä tehty viittä suurta herätysliikettä saati maailman mittakaavassa useita suuria kirkkokuntia, ne ovat syntyneet eri tavalla uskovien ihmisten yhteisöiksi. Jos jokin asia ei tunnu itsestä hyvältä ja oikealta, tuntuu valehtelulta väittää ettei tekisi siihen pesäeroa, jos ei kerran tahdo tulla yhdistetyksi siihen asiaan. Se että hahmottaa ja sanoo ääneen eri liikkeiden erot ja yhtäläisyydet ei sulje pois mahdollisuutta hyväksyntään, ymmärrykseen, rakkauteen ja yhteistyöhön.
Suomi on melkoisen laaja pinta-alaltaan suhteessa asutuksen keskittymiin. Mahdollisuus valita omansa on verraten uutta, ja käytännössä keskittyy pk-seudulle. Omassa nuoruudessani juttu korostui. Kymenlaaksoon rantautui jenkkilästä tuo nimetön, eli viidenneksi laskettu liike. Vaikuttaa siltä tätä lueskellessa, ettei tuo herännäisyyden historia aivan pysy aiheessa - mahdollisesti tarvitsee rajaajaksi ainakin Suomen karttaa ja selvitystä, miksi juuri siellä ja silloin. En ole törmännyt.
Se näyttää hyvin suvuttaiselta, moni sukukokous järjestetään Herättäjäjuhlien yhteyteen, perhetapaaminen vähintään. Nämä perheet ovat lähtöisin Savo-Karjalasta tai Pohjanmaalta. Nyt toivoisin, että näitä juhlia entistä useammin voitaisiin viettää täällä etelässä, jossa hiljaista kaipausta ja kyselyä on ehkä sittenkin, vaikka kirkkoon kuuluu Helsingissä joidenkin seurakuntien alueella kohta alle puolet väestöstä. Väki, joka katsoi tiellä Kristukseen, ei pälyillyt ympärilleen, muistutti Espoossa minua kotini hengellisestä ilmapiiristä. He veisasivat niitä virsiä, joita äitinikin. Tuon "Kristukseen katsomisen" taisin itse yhdistää liikkeeseen? Tarkoitin, että kukaan ei puhunut muusta. Ei naispapeista, homoliitoista, ei kuulunut hallelujahuutoja, veisuun sisältönäkin vaikutti olevan uskon todeksi eläminen, niin suhteessa Jumalaan kuin lähimmäisiinkin.
..............................
Satunnaisen matkailijan kohdalla näyttää käyneen niin, että he putoavat alatielle -- sopisiko näin sanoa. Riemuitsevan itsevarma "kun minä" jättää jossakin vaiheessa hiljaiseksi. Mitä minä lopulta? Ihanko totta toisten pelastuminen riippuu siitä, millainen minä olen? "Ihmiset eivät lue Raamattua, he lukevat teitä", siinä nuoruuteni hokema, johon valitettavasti en voi aukottomasti luottaa. Luther nimitti joskus seurakuntaa "parantumattomasti sairaiden sairaalaksi" tms. jonne laupias samarialainen, siis Jeesus itse, vie Jerikon tiellä piestyn. Näyttää, kuin heränneet koostuisivat näistä tiellä turpiinsa saaneista, kuka mitenkin masennetulta. Jos ihmiset sittenkin lukisivat sitä Raamattua vain.
................................
Minulla on kysymys: Käsittääkseni tämä liike alusta saakka on luottanut toisten ajatukset ja uskon Jumalan haltuun, mutta auttanut missä on apua tarvittu. Onko herännäisyyden historiaan kuulunut vaiheita, jolloin kauppamatkalla vastaantulijalle on ryhdytty pitämään "evankelioivaa" puhetta, en tiedä.
Omista kokemuksistani voin todeta, että niiden puheiden tarkoitus ja "hätä sieluista" oli kyllä rehellinen, sillä oletin että vain ne voivat pelastua jotka uskovat jokseenkin kuten Kotkan seurakuntanuoret. Kaikenlaista. Ehkä joku ylpistyi, mene tiedä, itse masennuin, sillä minua tarkastelemalla ei kukaan "tulisi uskoon". Eikö Paavali jossakin varoita äskenkääntyineiden innosta opettaa?