"Sitä, joka joutuu syvissä ahdistuksissa tuntemaan todella turmeluksensa ja syntisyytensä, josta tulee syntinen, opetetaan myös uskomaan, että Herra armahtaa häntä, että hän on Kristuksessa armahdettu ihminen. Ei tämäkään ole helppoa opittavaa sellaiselle, joka on tullut tuntemaan totuuden itsentänsä, mutta opittava se on. Niinpä, rakkaat ystävät, jotka tulitte tänne pyhäkköön rukoilemaan, uskokaa aina, että Herra auttaa ja armahtaa vielä nytkin syntisiä. Älkää antako sielujen vihollisen tukkia tietänne armoistuimelle! Ei millään! Luottakaa Jumalaan ja hänen sanomattomaan armoonsa Jeesuksessa Kristuksessa!"
Se armo on sanomaton, Väinö Malmivaara 1960 (s. 112-113)
SV 197 (1963)
1. Jo laskea sain
Mä sauvani kyynelten tiellä.
Oi,armosta vain
Soi Isäni itkuja siellä.
Hän minutkin näin
Vei vaivasta Kristuksen luokse.
Siis Herrahan päin
Vain, ystävä, aina sä juokse!
3. Nyt ylistäkäät,
Te, kulkijat vaivojen tiellä,
Ja nostakaa päät,
Te kyynelin kylväjät siellä,
Kun syntinen vaan
Saa nukkua haavoihin Herran
Ja helmasta maan
Taas herätä taivaassa kerran!