Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Pilventaluttaja - 12.06.16 - klo:09:41
-
Liisa Enwald kirjoittaa teoksessaan Kesken: "Teologit saavat spekuloida sillä, mitä armo ja sovitus varsinaisesti on; minulle riittää kun tiedän armon kristinuskon perussanomaksi - enkä vain tiedä vaan uskon siihen. Armon vastapariksi tarvitaan synti, ei mikä tahansa "psykologinen" syyntakeisuus. Armoa ja helläksi kesytettyä Jumalaa osataan kyllä hokea syntiä edes mainitsematta aikamme saarnoissa, aamuhartauksissa ja virsissäkin."
Paavo Ruotsalainen korosti, että synti oli tarpeellinen, että se murskaisi ihmisen luulopyhyyden.
Onko nykyään enää tarpeen pohtia synnin ja armon dialektiikkaa?
-
Armo on uskoakseni vastaus synnin ja syyllisyyden lisäksi myös häpeään. Tätä olisi myös pohdittava. Häpeä on torjutuksi tulemista ja siitä nousevaa kelvottomuuden tunnetta. Armo ei ole vain sitä, että itse koen olevani hyväksytty, vaan kutsu katsoa ja kuunnella niitä, joita muut eivät näe ja kuule. Armo on sekä lahja että tehtävä.
-
Mielestäni Penan vastaus on hyvä tuossa edellä.
-
Kuukauslehden innoittamana luin Erämaan profeetan puheita ja kirjeitä taas kerran.
Kyllä Paavo todella korosti jokapäiväisen synnintunnon tärkeyttä.
Korostavathan viidesläisetkin näin; Jumalalla on vain yhden päivän ikäisiä lapsia.
Lapsi ei ehtine päivässä kovin paljoon syntiin sortua, mutta tänäikäinen lapsi kyllä ehtii. Sen tunteminen ja tilinteko iltaisin antaa vilauksen armon osallisuudesta minunkin osalleni.
Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi. Allekirjoitan tämän tuhlaajapoikana. Juuri Tuhlaajapoika-puhe Jaakko Heinimäeltä kääni suunnan kohdallani. Sitä ennen olin vain onnistunut uskovainen, mukamas.
-
Ehkä jonkinlainen merkillinen täyspudotus joka sortin iskovaisuudesta täyteen taviksen elämään jolle en itse oikein kai mitään tehnyt paitsi tavallisen määräni pahaa johti erikoiseen tilanteeseen.
En osaa mennä kirkkoon koska ne ovat paremmin uskovaisille tarkoitettuja juttuja.
Minusta tuntuu ihan totta että kaikki tuijottaisivat, mitä tuo täällä tekee.
Tiedän ettei tässä ole mitään järkeä ja ettei kukaan huomaisi vanhaan malliin mutta silti. Ehkä itse Jumala katsoisi ulos. Tai hämmästyisi liikaa.
Ja kaikki muukin on niinkuin paremmin uskoville tarkoitettua. Oli vähän eri juttu se kevätilta kun sanoin itse, Jumala, minä en enää jaksa olla uskovainen. Siis jakaa traktaatteja ja kantaa jeesusnappia ja olla viidentenä evankeliumina. Tällä kertaa Jumala sanoi, kyllä nämä minun juttuni on paremmin uskoville tarkoitettuja, jos tätä kokemusta kuvaisi.
-
Kovasti painotetaan nykyään körttienkin puheissa, että synti on synniksi sanottava ja jotenkin ihmisille on saatava synnintunto, että armo kirkastuisi.
Itsestäni syntisyys ja armon tarpeen ilmentymiseen ainakaan omalla kohdalla en koe tarvitsevani ketään sanomaan syntiä synniksi tai muuten saamaan mua synnintuntoiseksi.
Mistähän toikin kumpuaa, että pitäisinyt alkaa erityisen kovasti ihmisiä saamaan synnintuntoon?
Kyllähän synti asuu ihmisessä, kuten ilo, rakkaus ja muut asiat. Miksi niitä pitäisi jotenkin pumppailla esiin? Ja jos et, niin sitten ei ole hyvä?
Uskoisin, että jokainen itselleen rehellinen aina tuntee syyllisyyden Jumalan edessä, oli se sitten kirkossa tai seurapenkissä tai vaikka omassa hartaushetkessään.
Päin vastoin minusta. Juuri armoa tulisi painottaa ja anteeksi antoa ja lähimmäisen hyväksymistä, vierellä kulkemista itsekkin pienenä ja huonona.
Okoon tää juttu ei tästä muutu. Aina tulee olemaan moralisteja ja toisten syntejä sormella osoittajia, mutta ikävä, että körteissäkin alkaa olevaan samaa.
-
Kovasti painotetaan nykyään körttienkin puheissa, että synti on synniksi sanottava ja jotenkin ihmisille on saatava synnintunto, että armo kirkastuisi.
Itsestäni syntisyys ja armon tarpeen ilmentymiseen ainakaan omalla kohdalla en koe tarvitsevani ketään sanomaan syntiä synniksi tai muuten saamaan mua synnintuntoiseksi.
Mistähän toikin kumpuaa, että pitäisinyt alkaa erityisen kovasti ihmisiä saamaan synnintuntoon?
Kyllähän synti asuu ihmisessä, kuten ilo, rakkaus ja muut asiat. Miksi niitä pitäisi jotenkin pumppailla esiin? Ja jos et, niin sitten ei ole hyvä?
Uskoisin, että jokainen itselleen rehellinen aina tuntee syyllisyyden Jumalan edessä, oli se sitten kirkossa tai seurapenkissä tai vaikka omassa hartaushetkessään.
Päin vastoin minusta. Juuri armoa tulisi painottaa ja anteeksi antoa ja lähimmäisen hyväksymistä, vierellä kulkemista itsekkin pienenä ja huonona.
Okoon tää juttu ei tästä muutu. Aina tulee olemaan moralisteja ja toisten syntejä sormella osoittajia, mutta ikävä, että körteissäkin alkaa olevaan samaa.
Yritetään keskittyä me omiin synteihimme ja annataan toisten synnit tuomiovallalle. Yleensä kun vaaditaan syntien sanomista synneiksi tarkoitetaan toisten syntejä. Kiivain pornon vastustaja kansanedustaja KD omasi rakastajattaren vihityn vaimonsa lisäksi ja juuri tätä kaavaa usein noudatetaan.
-
Voisiko joku kertoa, mitä on synnin ja armon dialektiikka. En oikein ymmärrä dialektiikan käyttöä tässä. Ihminen on syntinen, Jumalan armahtaa. Tässä ei tapahdu dialektiikkaa. Ihminen voi vapaasti tarkastella syntejään erilaisista, jopa vastakkaisista näkökulmasta. Se, mitä ihminen ajattele, ei liity mitenkään Jumalan armoon. Oman ajattelun perusteella ihminen ei päädy mihinkään. Tämä johtuu siitä, että olemma ajatuksiltamme rajallisia, kun taas Jumalan ajattelu on ääretön, rajatontam ihmisten käsityksen ulkopuolella. Miten tästä syntyy dialektinen prosessi?
-
Olen ajatellut, että tässä on perisynnin ja armon dialektiikkaa. Lutteeruskaan ei ollut tekosynneistä kiinnostunut.
-
Filosofiassa dialektiikka ymmärretään kai niin, että väitteen (teesi) ja vastaväitteen (antiteesi) välille rakentuu molempien aineksista uusi väite (synteesi). Synnin ja armon dialogista tuskin syntyy tällaista dialektiikkaa.
-
Etenkin, kun synti on ihmisen ja armo Jumalan.
-
Filosofiassa dialektiikka ymmärretään kai niin, että väitteen (teesi) ja vastaväitteen (antiteesi) välille rakentuu molempien aineksista uusi väite (synteesi). Synnin ja armon dialogista tuskin syntyy tällaista dialektiikkaa.
Ei varmaan ellei sitten ajateltaessa Lutherin ajatusta ominaisuuksien vaihdosta ehtoollisen yhteydessä. Kristus ottaa vastaan vain syntisiä antaakseen heidän syntiensä tilalle oman puhtautensa. Jotakin josta tulee mieleeni sv "Oi rakas Jeesus, suloinen" .
Mietin kyllä tuota " synnin sanomista synniksi" . Eihän umpimähkään sättiminen mitään auta. Sen ehdin huomata jo seurakuntanuorissa, kun leirin johto iltateellä ruoti meidän isosten tekemisiä ääneen. Kuka oli sanonut harrastuksekseen " seurakunnan nuoret" Kuka ilmoitti että ei, ei edelleenkään lähde konfirmaatiopäivänä sille kierrokselle niitten leiriläisten koteihin kuten sovittiin jo ennen leirin alkua. Hiljaa olisi ollut asiaa ottaa jutusteluun poikaisonen joka ns söi kuormasta joka leirillä, mutta kuinkas, jos nuorisopastorilla on vähän samat kujeet? Semmoisessa voisi sanoa synnin synniksi: Joka turmelee yhdenkin näistä pienimmistä, parempi olisi että myllynkivi jne. Leiriläisiä ei saa minun mielestäni vampata. Ihastumiset selvitetään sitten kun ripari on päätöksessä. Ikävintä on, jos niitä tyttöjä jää kolmekin itkemään.
Vaan tekopyhää on halpa armokin. Se on semmoista että saattaa ottaa synninpäästön vastaan uudet kujeet aktiivisena mielessään ja polvistuu miettien kuinka vaikka saisi veroja pimitettyä tai niin suutuksissaan puolisolleen että ainut ajatus on, kun päästiin kotiin minä vedän lättyyn. Se armo on muuta kuin katuvan syntisen ilmainen ansioton armahtaminen. Jeesus sanoi tavallisesti: Mene, äläkä enää syntiä tee. Voisiko merkitä semmoista että edes yrittää olla toista ihmistä kohtaan hitusen kiltimpi?
-
Toinen uusi sana jota paljon saa lukea on toi halpa armo.
On se varmaan jossain jakeessa Raamatussakin, mutta mitä se nyt sitten tarkoittaa?
Onko anteeksiannon kanssa sama, että ei osata antaa anteeksi oikein ja tarpeeksi hyvin?
Mun mielestä Jumalan armo ja anteeksianto ovat vakio. Ei mikään noin määre.
Jumalan armo on ja anteeksianto on ihan sama miten sitä pyytää tai siihen suhtautuu.
Raamatussa on sellainen kohta, kuin, jos sydämemme syyttää meitä on Jumala suurempi kuin sydämemme.
Vaikkakin syyttäjä on kyllä useasti toinen ihminen ei oma sydän, joka kyllä voinee alkaa uskomaan veljien syyttäjää.
Saatanasta Raamatussa on, että hän on veljien syyttäjä.
Sekö on villitsijänä näissä,kun painottaa, että toi ei riitä, et ole vielä kelvollinen, lankeilet, teet syntiä ja mitä sitä nyt syytöksiä tuleekaan.
Halpa armo, pooh millähän ne seuraavaksi alkaa ihmisiä kiusaamaan ??
-
Ehkä rohkenen tähän jotain laittaa, kun kerran päässäni joskus jotain liikkuu, silläkin
uhalla että porisen ihan puuta heinää...
Aralla tunnolla tässä mietin, melkein unten mailla...
Synti ja armo ovat "suuruudeltaan/kooltaan" vakioita.
Jumala vihaa kaikkea syntiä, mitään ei hyväksytä.
Ihminen määrittelee synnin "suuruuden", riippuen mm. siitä kuka tekee, minä vai joku muu,
millaista harmia ja vahinkoa synti tuottaa ihmiselle, ihmiskunnalle, onko synti julkinen vai
salainen, onko synti "vain" ajatus, kenties lausuttu sana, tai peräti teko...
Tässä joitain ajatuksia millä perusteella ihminen määrittelee onko synti pieni vai suuri.
Jumalan edessä vain synti. Ja synti on sydämen ero Jumalasta, opettaa katekismus.
"Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi"
Tämä on nähdäkseni ihmisen kokemusta, tunnetta, riippuen tilanteista, ihmisistä.
Sama ihminen kokee eri hetkinä eri tavoin...vaihdellen ääripäästä toiseen.
Välillä muserrumme syntitaakan alle...välillä kiitämme ja ylistämme armahdettuina...
Armo on varmaankin myös Jumalan kannalta suuruudeltaan vakio.
Jeesuksen pelastustyö on täydellinen, kertakaikkinen, kaikille tarkoitettu.
Armon suuruuden kokeminen, ilmeisesti se on ihmiselle annettu...päiviemme mukaan...
"Niin kuin on sinun päiväsi, niin on voimasi"
Halpa armo = Armon halpana pitäminen....
Onko tämä sama kuin Pyhän Hengen pilkka? Tai jotain saman suuntaista?
Ymmärrän armon halpana pitämisen tarkoittavan "elämää pellossa"
Eli...eletään tahallisesti "miten sattuu" yleisestä oikeuden tajusta, ymmärryksestä yms.
välittämättä...ajatellaan...minä vaan rellestän...armo peittää kaiken...
Tuo riittänee....
-
Se, mitä ihminen pitää kalliina tai halpana, on asennoitumisesta kiinni. Toiselle lahjaksi saatu on korvaamattoman kallis ja toiselle arvoton, kun se ei maksanut mitään.
-
Toinen uusi sana jota paljon saa lukea on toi halpa armo.
On se varmaan jossain jakeessa Raamatussakin, mutta mitä se nyt sitten tarkoittaa?
Onko anteeksiannon kanssa sama, että ei osata antaa anteeksi oikein ja tarpeeksi hyvin?
Mun mielestä Jumalan armo ja anteeksianto ovat vakio. Ei mikään noin määre.
Jumalan armo on ja anteeksianto on ihan sama miten sitä pyytää tai siihen suhtautuu.
Raamatussa on sellainen kohta, kuin, jos sydämemme syyttää meitä on Jumala suurempi kuin sydämemme.
Vaikkakin syyttäjä on kyllä useasti toinen ihminen ei oma sydän, joka kyllä voinee alkaa uskomaan veljien syyttäjää.
Saatanasta Raamatussa on, että hän on veljien syyttäjä.
Sekö on villitsijänä näissä,kun painottaa, että toi ei riitä, et ole vielä kelvollinen, lankeilet, teet syntiä ja mitä sitä nyt syytöksiä tuleekaan.
Halpa armo, pooh millähän ne seuraavaksi alkaa ihmisiä kiusaamaan ??
En ole kohdannut sitä Raamatussa itse. Se löytyy Bonhoefferin 1337 julkaisemasta Vuorisaarnan kommentaarista joskaan ei liene hänen alkuaan. Kirjan nimi suomeksi on " Kutsu seuraamiseen" . Se on kovasti suosittu. Suotta, se ei ole tekijänsä suosiossa ja sitä luetaan paljon tuntematta asiayhteyttä.
Itse Vuorisaarnan tutkiminen oli pahasti kesken ja koko tekstissä vähän hätiköidyn makua verrattuna muuhun, myöhemmin hän on kirjoittanut ( esim Kirjeitä vankilasta) ettei enää sellaista tekisi " joskaan itse asiasta en voi tinkiä". Eli en mene toteen mistä. Eihän meitä ole edes samaan asetettu.
Itse tuo käsite hänellä elää tietyssä asiayhteydessä; vain ja ainoastaan keskellä kansanmurhaa. Kristuksen seuraaminen niissä oloissa olisi hänen mielestään edustanut natsien aktiivista vastustamista hinnalla millä hyvänsä, muuten hän ajatteli että armosta nautiskelu edusti sen halpana pitämistä itse asiassa. Se siis merkitsee " armon halveksimista" tarkemmin sanoen, jonakin itsestäänselvyytenä kunhan poikkesi natsien haltuun ottamassa kirkossa.
Samaa edustaa runo jonka no kuka hän oli. ( nimiä en muidta enkä nyt jaksa nousta etsimään, R-kirjaimella alkaa). kirjoitti palattuaan keskitysleiriltä 8 vuoden kuluttua
" He tulivat hakemaan kommunisteja mutta minä vaikenin,
sillä enhän minä ole kommunisti.
He hakivat amnattiyhdistysmieget, minä vaikenin
sillä enhän minä kuulu amnattiyhdistykseen.
He tulivat hakemaan juutalaisia, minä vaikenin
Enhän minä ole juutalainen.
Sitten he tulivat hakemaan minua.
Eikä jälhellä ollut ketään
korottamassa ääntään minun puolestani".
Kirjan julkaisemista keskosena vauhditti tämä vangitseminen heinäkuussa 1937. Ja harmitti jälkikäteen.
-
Yritin korjata mutta vempele ei siirrä tekstiä. Halpa armo tarkoitti siis armon halveksimista, koska jätettiin näkemättä kuinka suuri se olisi ja mihin hirvittävyyksiin sitä olisi tarvittu.
Samaten ja tässä tulee mieleeni Penan aiemmin esittämä viisaus. Armo on paljon muuta kuin anteeksianto. Se on sitä että " Jumala valistaa kasvonsa sinun puoleesi" eli häpeästä pelastamista, mutta tuolloin se merkitsi voimaa ja rohkeutta jota ihmisessä ei itsessään ollut.
Bonhoeffer oli mielenkiintoinen ja vakuuttava siinä, kuinka hänen oma itsensä juuri vankilavuosina tuntuu ohenevan ja hajoavan niin että Kristus näkyy -- kai se on jotakin, " saa meissä muotoa" josta Paavali kirjoittaa. Se teki persoonallisuusanalyysista jotensakin mahdottoman mitä lähemmäs hän joutui kuolemaansa. Mutta vaikutti toisin. Se luullakseni näkyy heissäkin jotka misdä liikkeessä hyvänsä sitten jäävät " kuoltuaankin puhumaan". Siihen ei ihmisestä ole.
-
En ole kohdannut sitä Raamatussa itse. Se löytyy Bonhoefferin 1337 julkaisemasta Vuorisaarnan kommentaarista joskaan ei liene hänen alkuaan. Kirjan nimi suomeksi on " Kutsu seuraamiseen" . Se on kovasti suosittu. Suotta, se ei ole tekijänsä suosiossa ja sitä luetaan paljon tuntematta asiayhteyttä.
Itse Vuorisaarnan tutkiminen oli pahasti kesken ja koko tekstissä vähän hätiköidyn makua verrattuna muuhun, myöhemmin hän on kirjoittanut ( esim Kirjeitä vankilasta) ettei enää sellaista tekisi " joskaan itse asiasta en voi tinkiä". Eli en mene toteen mistä. Eihän meitä ole edes samaan asetettu.
Itse tuo käsite hänellä elää tietyssä asiayhteydessä; vain ja ainoastaan keskellä kansanmurhaa. Kristuksen seuraaminen niissä oloissa olisi hänen mielestään edustanut natsien aktiivista vastustamista hinnalla millä hyvänsä, muuten hän ajatteli että armosta nautiskelu edusti sen halpana pitämistä itse asiassa. Se siis merkitsee " armon halveksimista" tarkemmin sanoen, jonakin itsestäänselvyytenä kunhan poikkesi natsien haltuun ottamassa kirkossa.
Samaa edustaa runo jonka no kuka hän oli. ( nimiä en muidta enkä nyt jaksa nousta etsimään, R-kirjaimella alkaa). kirjoitti palattuaan keskitysleiriltä 8 vuoden kuluttua
" He tulivat hakemaan kommunisteja mutta minä vaikenin,
sillä enhän minä ole kommunisti.
He hakivat amnattiyhdistysmieget, minä vaikenin
sillä enhän minä kuulu amnattiyhdistykseen.
He tulivat hakemaan juutalaisia, minä vaikenin
Enhän minä ole juutalainen.
Sitten he tulivat hakemaan minua.
Eikä jälhellä ollut ketään
korottamassa ääntään minun puolestani".
Kirjan julkaisemista keskosena vauhditti tämä vangitseminen heinäkuussa 1937. Ja harmitti jälkikäteen.
Leenan kirjoituksia kun lukee, on kuin esseetä lukisi.
Aina tulee sellainen selvitys.
Tosi kiva lukea varsinkin, nyt ku oon vapaalla ja rentoudun körttifoorumin äärellä.
Minusta kivaa olla itseäni fiksumpien seassa :)
Tiedä sitten miten muut vaivautuu musta, mut kärsikää nyt, muutosta ei tulossa :)
-
Eilen esitetyssä Komisario Lewis jaksossa käsiteltiin aihetta Syntien anteeksiantaminen.
Siinä tietyn alkemistis-mystismiryhmän jäsenet pitivät rituaalisen sovittamisen mahdollisuutta omanaan. Salaseurana, tietysti.
Kosto oli toinen teema sitten kun murhatutkinta eteni. Kaiken takana oli isän ikävä ja sen saamat teot. Jää kysymys, kenen oli syy, kenen on sovitus.
Johannes 20; 23 ' Joiden synnit te annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksiannetut...'
Tämän Jeesus jätti opetuslapsilleen samalla kun hän antoi heille Pyhän hengen.
Voivatko muut kuin papit antaa synninpäästön ? Maalikkojen toiminta Pyhässä Hengessä ?
Tv-sarjan innoittamana. R-m
-
Lutteerushan sanoi, notta kaikki me olemme yleisiä pappeja.
-
Kyllä olemme. Kysymys syntyi tv-ohjelmasta , kun salaisessa seurassa, sisäpiirissä alettiin hoitaa rippiä ja synninpäästöä perustuen sitoutumiseen, jopa riitein ja merkein.
Ei tuntunut oikealta.
Ehkä ajatteluuni vaikuttaa alitajuisesti esikoislestadiolaisten sakramenttien hoidon siirto maallikoille.
Ymmärrän kun luotetun uskonystävän kanssa puhuen saa huojennuksen, se on rippiä ja synninpäästöä vastaavaa. Se on lähimmäisyyttä ja palvelua.
Jumala on aina käytettävissä, joka hetki, synnintunnustukseen. Hän antaa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen tähden ja me saamme levätä.
-
Leenan kirjoituksia kun lukee, on kuin esseetä lukisi.
Aina tulee sellainen selvitys.
Tosi kiva lukea varsinkin, nyt ku oon vapaalla ja rentoudun körttifoorumin äärellä.
Minusta kivaa olla itseäni fiksumpien seassa :)
Tiedä sitten miten muut vaivautuu musta, mut kärsikää nyt, muutosta ei tulossa :)
Kiitos! Korjataan sentään etten minä arvioni mukaan ole sinua fiksumpi vaan toisinpäin ja muutenkin keskiverto. Otin vaan sairastamisesta kaiken irti eli sen sijaan että olisin jäänyt vaikeroimaan luin ja opiskelin kaiken aikaa ja siitäkään en lupaa muutosta tulevaksi eli saatte kärsiä. :003:
Dietricus :026: Docens lisäksi ensimmäisenä selitti kristinuskoa niin että ymmärsin jotakin saatuani pääni oikein pyörälle kaikenlaisista selityksistä.
-
Sen komisario Lewisin katselin itsekin, sehän on suoraa jatkoa tarinaan jossa Lewis oli nuori mies ja opetteli tutkintaa. Tuo alkemiatarina oli taustoitettu aika sekavasti.
Rippi merkitsee tuota eli syntien anteeksi julistamista ja sitten ne ovat mennyttä. Itse jätän homman niille jotka on kutsuttu pappisvirkaan mieluiten jos ei elämä vie tilanteeseen. Luther suunnitteli siitä sakramenttia, mutta kun se aine puuttui, eli kasteen vesi tai ehtoollisen leipä ja viini. Harmi minusta, sehän merkitsee paluuta kasteeseen.
Kysyin kerran milloin pappi voi sitoa eli jättää synninpäästön antamatta. Yleinen hälinä vei keskustelun muualle eli esimerkkiä ei nyt ole antaa. Jostakin kirjasta luin tilanteen jossa ao ei edes harkinnut muuttaa toisia ihmisiä vahingoittavia häijyjä tapojaan koska sai niistä itse nautintoa, ja silloin käsittääkseni juuri siten tapahtui siinä kirjassa.
En voinut ymmärtää muuatta kohtaamaani henkilöä, joka oli valmis kivittämään homon ( 3 Moos). Kysyin ihan totta, niinkö teet jos keräön kivet ja kutsun homoseksuaaliksi tietämäni ystävän tänne. Kyllä kuulemma. Viides käsky ei voi koskea sellaisenaan tuota 3 Moos kirjan kohtaa, tosin, siksi paljon tappomääräyksiä VT tulvehtii, mutta no niin. Tämä ihminen sanoi saavansa yhdestä tietystä putiikista aina absoluution vaikkei muualta saisikaan.
Jäi vähän :icon_eek: tunnelma. Enkä uskaltanut kokeilla.
-
Oli mielenkiinoista kuulla, että Luther suunnitteli ripistä sakramenttia. Tuo oli uutta minulle.
Eikö katumksen kyyneleet olisi olleet se aine. ' Niinkuin syntinen nainen itkisin syntejäni'. Ja sitten; Mene äläkä enää syntiä tee. !
Viidesläisten rukousilloissa käytettiin, ellei yhäkin käytetä, alttarikutsua ripittäytymään. Olen sen kahdesti kuullut, mutta lievä katumuksentunne esti enemmistä. Silloin oli kyllä pappi päästämässä.
Parhainta on riisua syntikuormansa Jumalan eteen kahdenkesken.
-
Ei huolinut niitäkään, sen piti olla jokin tartuttavissa oleva ja krokotiilinkyyneleitäkin vuodatetaan . Mutta kovin Luther sitä pahoitteli, sillä rippi olisi hänen mielestään muuten niin sopinut sakramentin asemaan. Olen toisinaan miettinyt mitä se olisi kautta vuosisatojen merkinnyt jos olisi jäänyt sakrame tiksi, kutenhan se sekä ortodoksisella että rk kirkolla onkin ( no niin niin niillä on muita koko lista).
Ei se olisi kai päässyt unohtumaan. Olisiko terävöittänyt käsitystä oikeasta ja väärästä, ei kai automaattisesti, joskus sellaista kaikkea tulee ajatelleeksi. Tai jossakin määrin ahkerammin saanut kyselemään Jumalan tahtoa,vaan eipä sellaiseenkaan pysy kannettu vesi kaivossa, ei mikään kaste eikä ehtoollinen edes.
Hilkullahan oli kuitenkin.
Itse ajattelin eikö sanat olisi voineet kelvata, mutta ne eivät ole aineellisia nekään.
-
Olisiko hyvän ja pahan käsitysten terävöityminen myös kapeutumista? En tiedä, siksi kyselen. Näyttää, että joillekin kristityille hyvän ja pahan määritteleminen Raamatusta löytyvien kieltojen mukaan on keino ohittaa Jeesuksen antama rakkauden käsky. Voisiko Jumalan tahdon ymmärtämisen syveneminen olla myös avartumista?
Kun kristityltä odotetaan kestävyyttä, se ei mielestäni ole kovuuden vaan joustavuuden edellyttämistä. Jäykkä murtuu siinä, missä taipuisa kestää. En tietenkään viittaa selkärangattomaan löperyyteen.
-
Ristin kantaminen kysyy selkää.
-
… ja pitää katsoa jalkoihinsa ettei kompastu.
-
Olisiko hyvän ja pahan käsitysten terävöityminen myös kapeutumista? En tiedä, siksi kyselen. Näyttää, että joillekin kristityille hyvän ja pahan määritteleminen Raamatusta löytyvien kieltojen mukaan on keino ohittaa Jeesuksen antama rakkauden käsky. Voisiko Jumalan tahdon ymmärtämisen syveneminen olla myös avartumista?
Kun kristityltä odotetaan kestävyyttä, se ei mielestäni ole kovuuden vaan joustavuuden edellyttämistä. Jäykkä murtuu siinä, missä taipuisa kestää. En tietenkään viittaa selkärangattomaan löperyyteen.
Riippuu kai vähän tilanteesta. Jokainen tiesi taatusti, kuinka väärin sairaiden vammaisten ja sittemmin romanien homoseksuaalien ja lopulta juutalaisten joukkomurha oli. Ei siinä oikein jouston varaa olisi tarvittu.
Joskus puuduttaa, että " synti" on vain homoseksuaaliksi syntymistä tai jos tästä kompastelaan johonkin selittelyyn niin joka tapauksessa vain seksuaalisuus mikä hyvänsä. Lyhyesti: Kyllä sillä jotain tekemistä seksin kanssa on. Uhhuh. Tätä tarkoitan kun sanon, nyt yksi piiiiieni vähemmistö on saanut lähetysaikaa, palstatilaa ja huomiota yli todellisen tarpeen. Jokainen käsite kaaostuu.
Päästään tasan siihen josta eräs psykiatrian opettajani, no hän nyt näki falloksia muutenkin kaikkialla mutta silti, niinno, hän sanoi että kirkkoa tarvitaan vain ja ainoastaan hillitsemään libidoa. Se on se vietti joka suppeana nähdään elämän jatkamisena ja oikeinnähdään kaikkinaisena elämän rikastumisena, monipuolistumisena ja uusien juttujen löytämisenä. Että elämänilo on synneistä suurin suunnilleen.
-
Tietyssä historiallisessa perspektiivissähän tuo pitää itse asiassa paikkansa. Kirkko on aina ollut enemmän seksuaalivastainen kuin Jeesus opetuksessaan.
Perinteisesti seksuaalivastaisuus jota on perusteltu "likaisuudella" perustunee siihen, että kaikki mikä vie huomion uskonnonelämältä kilpailee kirkon kanssa ja vuosisatojen ajan kirkko pyrki hallitsemaan ihmistä oman valtansa pönkittämiseksi.
Samasta syystähän monissa totalitaarisissa maissa kuten edesmenneessä DDR:ssä homoihin suhtauduttiin suhteellisesti kielteisemmin.
Tietenkin taustalla on myös eräänlainen normatiivioletus itsestä keskiarvona ja kaikesta itsestäni poikkeavasta epänormatiivisena, mutta se on sitten jo aikalailla oma aiheensa.
-
Päästään tasan siihen josta eräs psykiatrian opettajani, no hän nyt näki falloksia muutenkin kaikkialla mutta silti, niinno, hän sanoi että kirkkoa tarvitaan vain ja ainoastaan hillitsemään libidoa. Se on se vietti joka suppeana nähdään elämän jatkamisena ja oikeinnähdään kaikkinaisena elämän rikastumisena, monipuolistumisena ja uusien juttujen löytämisenä. Että elämänilo on synneistä suurin suunnilleen.
Hän varmaankin piti kirkontorneista. :003: Vapaiksi suunniksi nimitetyt kirkot taitavat usein - tietoisesti tai tietämättään - lietsoa libidoa kanavoidakseen sen uskonnolliseksi hurmokseksi. Veriylkänsä syliin kaipaavat Kristuksen morsiamet tulevat mieleen.
-
Veriylkänsä syliin kaipaavat Kristuksen morsiamet tulevat mieleen.
Se on muuten hieno lause... taidan olla herrnhutilainen!
-
Tietyssä historiallisessa perspektiivissähän tuo pitää itse asiassa paikkansa. Kirkko on aina ollut enemmän seksuaalivastainen kuin Jeesus opetuksessaan.
Perinteisesti seksuaalivastaisuus jota on perusteltu "likaisuudella" perustunee siihen, että kaikki mikä vie huomion uskonnonelämältä kilpailee kirkon kanssa ja vuosisatojen ajan kirkko pyrki hallitsemaan ihmistä oman valtansa pönkittämiseksi.
Samasta syystähän monissa totalitaarisissa maissa kuten edesmenneessä DDR:ssä homoihin suhtauduttiin suhteellisesti kielteisemmin.
Tietenkin taustalla on myös eräänlainen normatiivioletus itsestä keskiarvona ja kaikesta itsestäni poikkeavasta epänormatiivisena, mutta se on sitten jo aikalailla oma aiheensa.
Kyl, kyl näin. Mutta väärin menee. Tuo oma aihe on hyvä heitto sekin, koska toisina ajoin mietin paljonkin aikoja ja tapoja ja kauhistelua, kun pyrkisi tekemään järkevästi jotain, ei niin kuin "meillä on aina tehty" :003:. Vaikka se on sivuun vievä polku niin: Keittiö kattaa henkilöstöruokalaan salaatit keskelle, jotta niitä saa ottaa kahdelta puolelta.
Niitä ei saa ottaa kahdelta puolelta koska meillä on aina tehty näin että otetaan vain yhdeltä puolelta ja niin sitä jonotetaan sitten puolitoista kerrosta portaikossa kun on kömpelöä ja kurottelua. Kai se sitten työnteon voitti. :003:
-
Tuo "näin meillä on aina tehty" on itse asiassa varsin erikoista Luterilaisen kirkon jäsenten keskuudessa, koska kirkon käytäntöjä on muutettu useasti monissa asioissa historian aikana ja parhaimmillaankin "näin on aina tehty" voi kuvata vain ja ainoastaan yksilön subjektiivista näkökulmaa siitä millaisena hän kirkon ja sen opetuksen muistaa.
Juttelin tutun papin kanssa ja päädyimme keskustelemaan tästä aiheesta siltä pohjalta kuinka monelta on unohtunut Luterilaisuudesta puhuessaan kyseessä olevan protestanttinen kirkko jonka perusta on kantasanassa protesti. Luterilaisuus ei siis kirkkona edusta tai ole koskaan edustanutkaan alkuperäistä Roomalaiskatolisten perinnettä, vaan nimenomaan katolisen opin reformia, uudistamista.
Tämän kun pitää mielessään ei kirkon muuntuminen ja evoluutio vuosien ja vuosikymmenten mittaan kuulostakaan enää niin kammottavalta. Ilman reformia ja uudistusta se nimittäin lakkaa olemasta protestanttisuutta.
-
Nuoret ovat usein konservatiivisimpia. Heille 'näin meillä on aina tehty' pitää sisällään muutaman vuoden. Kun ikää karttuu, huomaa kaiken olevan muutoksen alla, hitaamman tai nopeamman. Välillä palataan takaisin entiseen.
-
Aina ollaan muutoksia vastaan, kun niitä ilmestyy, mutta ilman niitä maailma voisi olla todella kurja paikka.
Lutherin teesit kirkon oveen oli hyvää muutosta.
Lasten oikeudet ja muut ihmisoikeudet.
Tasa-arvolait ja ties mitä hyvää.
Ihmiset eivät muutosten tullessa osaa katsoa muutoksissa olevia hyviä asioita, vaan aina pitää vastustaa.
Ainut muutos mikä mua mietityttää on toi naisten äänioikeus :)
No sitä ei kai voi enään ottaa pois.
Toinen minkä huomaa on, että ne maat joissa on jo hyvin asiat, siis kait aika hyvin, on demokraattiset maat, niin siellä eniten vastustetaan kaikkia muutoksia.
Ruotsissa yhden koulun oppilaat menivät lakkoon, kun väliajoilta poistettiin kouluruuasta jäätelö.
-
Yritin korjata mutta vempele ei siirrä tekstiä. Halpa armo tarkoitti siis armon halveksimista, koska jätettiin näkemättä kuinka suuri se olisi ja mihin hirvittävyyksiin sitä olisi tarvittu.
Samaten ja tässä tulee mieleeni Penan aiemmin esittämä viisaus. Armo on paljon muuta kuin anteeksianto. Se on sitä että " Jumala valistaa kasvonsa sinun puoleesi" eli häpeästä pelastamista, mutta tuolloin se merkitsi voimaa ja rohkeutta jota ihmisessä ei itsessään ollut.
Bonhoeffer oli mielenkiintoinen ja vakuuttava siinä, kuinka hänen oma itsensä juuri vankilavuosina tuntuu ohenevan ja hajoavan niin että Kristus näkyy -- kai se on jotakin, " saa meissä muotoa" josta Paavali kirjoittaa. Se teki persoonallisuusanalyysista jotensakin mahdottoman mitä lähemmäs hän joutui kuolemaansa. Mutta vaikutti toisin. Se luullakseni näkyy heissäkin jotka misdä liikkeessä hyvänsä sitten jäävät " kuoltuaankin puhumaan". Siihen ei ihmisestä ole.
Piispa Jolkkonen siteerasi Boenhofferia: "Halpa armo on kirkkomme verivihollinen"
30.08.2016 09:32 - Olli Seppälä | Kotimaa
Piispa Jolkkonen siteerasi saksalaista teologia Dietrich Boenhoefferia (1906–1945) joka kutsui tätä halvan armon ongelmaksi. Hänen mukaansa halpa armo on armoa ilman Kristusta ja ilman hänen seuraamistaan, ilman kuuliaisuutta hänen tahdolleen.
– Teoksessaan Nachfolge Boenhoeffer kirjoittaa: Halpa armo on kirkkomme verivihollinen. Käymme tänä päivänä taistelua kalliista armosta. Halpa armo on armoa alennusmyyntitavarana, pilkkahintaan tarjottuna anteeksiantamuksena, halpahintaisena lohdutuksena […] Tällaisessa kirkossa maailma löytää halvan verhon synneilleen, joita se ei kadu ja joista se vielä vähemmän toivoo vapautuvansa. Sen tähden halpa armo merkitsee Jumalan elävän sanan kieltämistä, Jumalan Sanan ihmiseksi tulemisen kieltämistä.
Jolkkonen jatkaa Bonhoeffer-sitaatilla:
"Halpaa armoa on anteeksiantamuksen saarna ilman katumusta, kaste ilman kirkkokuria, ehtoollinen ilman synnintunnustusta, synninpäästö ilman henkilökohtaista rippiä. Halpa armo on armoa ilman Kristuksen seuraamista, armoa ilman ristiä, armoa ilman elävää, ihmiseksi tullutta Jeesusta Kristusta."
Vaihtoehtona halvalle armolle ei ole laki, vaan kallis armo.
Puheensa lopuksi Jolkkonen toivoi, että reformaation merkkivuosi "antaa meille mahdollisuuden pohtia syvällisemmin, mitä Jumalan armo on, mihin se meidät vapauttaa ja mihin se meitä kutsuu ja haastaa".
Suomessa merkkivuoden teema on Armoa 2017!
https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/piispa-jolkkonen-siteerasi-boenhofferia-halpa-armo-on-kirkkomme-verivihollinen/
Lue koko piispa Jolkkosen puheenvuoro. http://www.kuopionhiippakunta.fi/?x20043=2334876
-
”Jokaisen ihmisen sisimmässä on Jumalan muotoinen tyhjiö. Mikään luotu ei voi sitä täyttää, vain ja ainoastaan itse Luoja, jonka opimme tuntemaan
Jeesuksen Kristuksen välityksellä”.
Blaise Pascal
-
Armoa ei voi ostaa edes alennusmyynnistä. Se annetaan lahjaksi. Se ei maksa mitään, siksi se on kallista.
-
Armoa ei voi ostaa edes alennusmyynnistä. Se annetaan lahjaksi. Se ei maksa mitään, siksi se on kallista.
Arvostammeko sittenkään Armoa vaikka se ei maksa mitään ja se saadaan lahjaksi ja lahja paketin voi repiä auki ja heittää roskikseen?
Peitetäänkö kaikki Armolla ja tuudittaudutaan siihen että mitään ei tarvitse tehdä sen eteen?
-
Puhutaan "armon halpana pitämisestä" liittynee tähän...
-
Näin se taitaa olla. Jumalan armo annetaan jokaiselle, jolle se kelpaa. Sitä halveksivat jäävät ilman.
-
Tää on aihe josta körtit tunnetaan ja joka taitanee heille olla rakas.
Luin ton halpa armo ja pitävät armon halpana.
Pikkasen mietityttää ketkä moittii toisia, että pitävät armon halpana ja vaativat ties millaisten taakkojen alle.
Luin tänään Raamatusta tossa aamusella, että jotenkin kaikista tärkeintä kuitenkin on rakkauden kautta vaikuttava usko.
Itelleni on aina tärkein ollut se kohta, kun Paavali toteaa vai oliko Jeesus armosta joka kasvattaa.
Olen aina ollut sitä mieltä, että meitä ei ole kutsuttu moralisoimaan tai vaatimaan ihmisiä kääntymään johonkin meidän oikeaksi nkemään uskontoon tai oppiin tai joksikin edes körtiksi.
Minusta armolliset ihmiset saavat muutosta aikaan ja ihmiset etsimään armahtajaa, siis Jeesusta.
Hermo menee kun nuorempana tapasin ns, hengellisessä työssä porukkaa siis nuoria, joilla oli ties mitä vaikeuksia, niin sanoin, että mitä jos tolla kertoisit, niin ei käy se on uskovainen.
Yritin, et no oon mäkin jotenkin ja vastaus, no niin mutta sä otat iisisti etkä ala moralisoida ja sä oot nähnyt kaikkee sun kaa voi jutskaa.
Yritin sitten olla kovana, mutta eihän se tälläseltä nössältä onnistu, kun Jeesus on muuttanut sydämen.
Herännäisyydessä törmäsin myös joihinkin, kun on ihan ookoo ja ei pipo kiristä liikaa, vaikka sellaisiakin on, mutta Paavon filosofia vaan on ihan parasta.
-
Minusta armolliset ihmiset saavat muutosta aikaan ja ihmiset etsimään armahtajaa, siis Jeesusta.
:023:
-
Kiitos öppiäinen, onkohan öppiäinen muutakin kuin nimi tai niinku silleen tarkoittaakohan muutakin?
No mutta toi niinku armon ja lain dialetiikka, pooh kun jengi käyttää noita sivistyssanoja, vaikkakin tosi sivistys on armollisuus lähimmäistä kohtaan ei viisastelu hienoilla sanoilla ja teorioilla.
Taas hyppäs aiheesta kaurapuuroon.
Helluntailaisetkin kuulemma miettii tätä ongelmaa.
Olen kuullut jokusen saarnan, jossa ne käy tätä ongelmaa läpi ja painotus on, armo ei kuitenkaan ole vapautus tehdä mitä tahtoo, vaan sen tarkoitus ja muu Raamatussa ja uskonnollisissa asioissa on enempi sellaisessa kahle jalkaan ja mieleen eikä kurkita viereisiin pöytiin ja varsinkaan käydä siellä juttelemassa.
En tiedä, mutta onneksi itse olen oppinut elämään armon alla, armon joka kasvattaa.
Yksi helluntailainen kuulemma oli kuullut, että pitää miettiä mitä sanoo saarnassa ja kirjoittaa ainakin pääkohtia ylös.
Tämä armollisin helluntailainen jonka tiedän, siis Niilo Ylivainio mietti aikansa ja toisen, mutta ei saanut paperille mitään ja rutisti paperin ja sanoi ääneen tai oliko, että kirjoitti johkin.
Ja TULTA perään.
EN sit tiiä riittäiskö teologissessa tiedekunnassa?
-
https://www.youtube.com/watch?v=AL8chWFuM-s