Mutta mihin tällaisella julkisuudenkipeydellä ja massakokouksilla sitten oikein pyritään? Suurta yleisöä tuskin kiinnostaa ikävän näköiset vanhat ihmiset ja virrenveisuu. Suurta yleisöä ei myöskään kiinnosta uskonto. Jos kiinnostaisi, he täyttäisivät sunnuntaisin kirkot.
Mitä jää siis jäljelle? Miksi suuri yleisö pitäisi pakottaa kuulemaan asiasta joka heitä itseään ei kiinnosta?
No vaikka siitä syystä, että tähän väitteeseenhän juuri vastakkaisesti näyttää kovasti siltä kuin suurta yleisöä kiinnostaisi uskonto, kun kerran siitä kokoontuvat kuulemaan... Tai arkisemmin: se nyt vain on tapahtuma joka vaikuttaa paljoon muuhun, liikenteestä lähtien.
Olen kyllä miettinyt tätä koska siitä asti kun minua haastateltiin tahdoin olla toimittaja. Kun kahden työlästyttävän tunnin kuluttua kävi ilmeiseksi etten minä suostu puhumaan itsestäni, olisi keskeyttänyt ja selittänyt: Minulta pyysi toimituskunta henkilöhaastattelua, käsitittekö e-mailimme "kirjan teemoista" toisin kuin me?
Sitten olisin voinut sanoa että menkää Herran rauhaan, sitä ei tipu, mutta tunnen monta jotka haluavat lehteen, ja olisin antanut muutaman puhelinnumeron...
Nyt piti jankuttaa tyhjää vielä kaksi tuntiua lisää...
Tulisi olla aina joku, joka vaikka pikalukee/jolta voi lyhyesti tarkastaa paikan päällä käsitteet jos jutulla on tavaton deadline. Siitä tulisi olla diili, kuten on Lehdistö - lääkärit - sopimus. Joku nimettynä, lehdistön edustajaa varten. Itse kai kysyisin: Hyvä, kiitos: nyt, lyhesti: Tämän kokosin. Plaaplaa plaa. Onko jokin seikka joka on täysin väärinymmärretty? Siis tasan kuin potilaiden kanssa tehdään. Arkista yhteispeliä.