Kirjoittaja Aihe: Politiikkaa II  (Luettu 13222 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18466
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #30 : 30.05.15 - klo:14:25 »
Olen aika paljon erimieltä. Vanhoillislestadiolainen voi äänestää myös kokoomusta, edesmennyt isäni teki niin. Nyt tietysti voidaan väittää, että olen ajasta jälessä. Tämä asiahan olisi ihan tutkimisen arvoinen. Jos ajattelee kovin vasemmalla laidalla ollen asioita, niin tietysti se mörkö on kokoomuksessa. Nyt kuitenkin kolme neuvottelijaa koko ajan korostivat sitä, että yhteistuumin mennään. Ei siis erityisesti kokoomuksen tekstiä. Voittajat saivat valita paikkansa ja "kusitolppapaikka" jäi Stubille. Parin kolmen vuoden päästä sinimustat porvarit voivat  olla hallituksen sisälläkin hankaluuksissa, kun eduskunnassa opposition aitiosta oikein huutavat ja haukkuvat.
Miksi poliitikot eivät selitä asioiden huonosta jamasta itseään lainlaatijoina, sillä jaettiin vuosikausia sellaista rahaa, mitä ei oikeasti ollut olemassa taseessa. Vain velkana maailmalla. Kreikkahan aikanaan valitsi tämän tien, ja nyt se pitää "sosialisoiden" muiden pelastaa.

Poissa Rajan poika

  • kyselevällä mielellä
  • Viestejä: 509
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #31 : 30.05.15 - klo:14:33 »


Hallitusohjelma näyttää minusta lähinnä Kokoomuksen kirjoittamalta.

Kyllä tuossa perää on. Todella hyvätuloisten rooli samassa veneessä olemiseen jäi lähinnä Sipilän vetoomuksen varaan.  :102:

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6329
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #32 : 30.05.15 - klo:14:52 »
Minä en ymmärrä niitä puheita, että nyt pitää muka kaikkien olla jotenkin taloustalkoissa mukana. Mitä olen hallitusohjelmaa katsonut, niin eihän tuo minun kukkarostani ole viemässä mitään. Vuotuisesta hammaslääkäritarkastuksesta yksityisellä puolella joudun maksamaan kympin tai kaksi lisää, samoin vuoden mittaan syömistäni makeisista, mutta saan sen palkkaverotuksen kevennyksenä takaisin.

Sitä aina meistä vasemmistolaisista luullaan että itsellemme olemme pyytämässä, mutta ei, minua voisi puolestani vaikka verottaa ankarammin, jos raha menee yhteiskunnan vähäosaisimmille. Heidän puolestaan tässä huolissani olen. No, voinhan pistää vähän enemmän erinäisiin keräyksiin. Toivoisin kuitenkin, ettei heikoimpien toimeentulo ole satunnaisen yksityisen armeliaisuuden varassa, vaan vankemmalla verovaroin kustannetulla pohjalla.
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10388
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #33 : 31.05.15 - klo:06:17 »

   Välillisesti vaikuttaa: Ympärilläsi pyörii neuvottomia, jotka laittavat sinut ajattelevana pohtimaan, kuinka voit osallistua talkoisiin.

Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22039
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #34 : 06.06.15 - klo:22:01 »
Miksi talouselämän vahvat miehet eivät myönnä mokanneensa, kun talouselämä ei suju? Miksi syytellään muita ja ruinataan valtiolta tukitoimia? Myönnän, että kysymykset ovat 'tyhmiä', mutta sellaisetkin kannattaa usein sanoa ääneen. Vastauksia voi olla turha odottaa.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21729
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #35 : 07.06.15 - klo:00:14 »
"Markkinat" ei kai vaan suju isoissa eikä pienissä ympyröissä.
Esimerkiksi omatekoiset käsityöt eivät tee kauppaansa myyjäisissä,
kansa vaeltaa myyntipöytien ohi, hyvä jos viitsii edes vilkaista...
Kaukana on ne ajat kun käsirysyssä taisteltiin kuka saa ostaa.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18466
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #36 : 07.06.15 - klo:09:23 »
Niinpä, itse "syytän" lainlaatijoitamme, kansanedustajia. Jaettiin sellaista rahaa hyvinvointina, mikä on tuulena maailmalla. Kansaa on sen jälkeen vaikea saada uskomaan muuta.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22039
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #37 : 07.06.15 - klo:17:28 »
Pörsseissä käydään kauppaa juuri sellaisella rahalla, joka lentelee tuulissa. Osakkeiden arvo ei taida juurikaan perustua sihen, mitä yhtiöt ovat todistettavasti saaneet aikaan, vaan odotuksiin tylevaisuudessa ehkä odottavista suurista menestyksistä.

Poissa Saukkis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1252
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #38 : 07.06.15 - klo:17:49 »
Eikä kasvotonta, ulkomaalaista sijoittajayhtiötä kiinnosta tehtaan työläiset tai työllistämisen vaikutus paikkakunnan ihmisten hyvinvointiin, kun tavoitteena on saada voittoa osakkeenomistajille ja osakkeiden arvonnousua pörssissä.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16861
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #39 : 10.07.15 - klo:05:54 »
Kreikan kriisi tuntuu pieneltä, kun sitä vertaa sata kertaa suuremman Kiinan kriisiin. Kiinassa syntyi pörssikupla ja osakkeet nousivat 100-150% parissa vuodessa.  Nyt ne ovat pudonneet noin 40% lyhyessä ajassa ja pörssi on suljettu. hmiset ovat ottaneet velkaa ostaakseen osakkeita ja nyt niiden arvo on romahtanut niin, että kansalla on vain velkaa jäljellä ja pankit pakkolunastaa osakkeita, kun niiden arvo on vain pieni osa velan arvosta.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #40 : 10.07.15 - klo:09:29 »
Kreikan kriisi tuntuu pieneltä, kun sitä vertaa sata kertaa suuremman Kiinan kriisiin. Kiinassa syntyi pörssikupla ja osakkeet nousivat 100-150% parissa vuodessa.  Nyt ne ovat pudonneet noin 40% lyhyessä ajassa ja pörssi on suljettu. hmiset ovat ottaneet velkaa ostaakseen osakkeita ja nyt niiden arvo on romahtanut niin, että kansalla on vain velkaa jäljellä ja pankit pakkolunastaa osakkeita, kun niiden arvo on vain pieni osa velan arvosta.

Juu. Kiinaa pääsi seuraamaan kun oli sieltä köyhältä alueelta Planin kummilapsi. Omituista kyllä ulkomainen avustustoiminta kiellettiin ja myös Plan joutui häipymään. Seutu ei tietääkseni mitenkään vaurastunut.

Kiina vain on Kreikkaa kauempana ja sitä kai on tottunut ajattelemaan sitä semmoisena puolikehittyneenä taloutena. Rakettimaiset nousut muistuttavat aina Yhdysvaltojen ensimmäisestä pörssitomahduksesta. Tavallaan tällaista vain odotti.

Toisinaan mietityttää kyllä tämä yhteisvaluutta, olkoon että se inflaatio-devalvaatiohumppa väsytti sekin, se mahdollisti omaehtoisen säätelyn...  Jos minä jätän nyt tähän. Minulla on kirpeähköjä ajatuksia muttei näyttöä.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #41 : 12.07.15 - klo:23:50 »
Hieman mietityttää Kreikan apupaketti. En tiedä missä määrin poliitikot tai virkamiehet ovat päästäneet korruption käsistään ja osittain siten talouden huonoon kuntoon. En liioin tiedä riittävästi sen maan sosiaaliturvasta, eläkepolitiikasta enkä juuri muusta kuin ettei siellä ainakaan näin turkiman kylmä ole. Tai mitä tiedän en tiedä todeksi, joten parempi olla väittämättä mitään.

Sitä nyt en käsitä alkuunkaan, että kyseessä olisi jokin arvovaltakysymys, että ettepäs määrää meitä mutta maksettava teidän nyt vain meille on. Ei tuo nyt ole järkipeliä. Miten niin on maksettava.

Mutta mutta. en oikein kokonaan voi olla ajattelematta sitäkään puolta että tällä tavalla ne saatavat jää varmuudella saamatta mitä sinne vipattiin oli takuut tai ei

Suomi ei elä tyhjiössä itsekään. Jos täällä vaikka kuinka yritettäisiin hoitaa asioita, on muitakin tekijöitä kuin sisäpoliittisia, jotka saattavat suistaa myös talouden raiteiltaan.

Seiso tässä omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun... Niin niin. Miksei se hyvä päätelmä ole kaikissa tilanteissa. Alkaa vain vaikuttaa hahmottomalta kuka on oma kuka vieras kun vielä vauraimmat lähtevät veropakolaisiksi Ruotsiin. Muistuu mieleen se Sillanpään marssilaulu, " kun on vaaralle alttiina syntymämaa kotiaskareet jäädä saa" kun hän laadittuaan tämän muutti Ruotsiin sotaa pakoon.

Mietin nääs että jos, nääs, kovasti tällä pohjalla pysytään, taitaa olla huonoa huudella jatkossa toisia apuun, nääs. Eihän se rahaliitto mikään puolustusliitto ole toki. Voi vain tulla siitä rahastakin puute.

........"........

Katselin Pisaran, eilisen. Se oli erinomaisen hyvä. "Ota ensin se hirsi silmästäsi niin näet ottaa roskan veljesi silmästä" . No, jos Kreikka tarvitsee humanitaarista apua, niin ainakin siellä on lämmin ja infra noin periaatteessa siinä kunnossa että saattaisin päästä sinne. Jättäisin Alexanderin uurastamaan iloisesti isänmaan eteen ja tekisin parempaa peeärrää Suomelle.

Eihän se Alexanderi tässä syypää liene. Minua se sälli ärsyttää muuten. Selittää jotain kahdenkymmenen vuoden EU-kokemuksesta ja soittelee "Angelalle".
« Viimeksi muokattu: 12.07.15 - klo:23:57 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #42 : 13.07.15 - klo:00:18 »
Jopas tuli jaaritus.
Noh, ei sinne voi tuolla asenteella rahaa syytää että muiden täytyy maksaa kun me ollaan demokratian kehto.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18466
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #43 : 13.07.15 - klo:10:29 »
Ei nyt viittittäisi hallituksen yhtä jäsentä moittia. Liene-muodossa puhuminen on alentavaa eikä hallituksessa ole sällejä. Itse näen punaista, kun puhutaan paperimiehistä, näistä työläissankareista. Erityisen aseman saa aina mielessäni pääluottamusmies. Ex-sellainen on vielä ylin lainlaatija, vestigia terrent!

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6329
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #44 : 13.07.15 - klo:11:34 »
En tiedä missä määrin poliitikot tai virkamiehet ovat päästäneet korruption käsistään ja osittain siten talouden huonoon kuntoon.

Eipä se taida vain korruptiosta olla kiinni, vaan laajamittaisesta veronkierrosta myös. Eikä se ole mikään kreikkalainen erikoisuus, ainakaan halu veronkiertoon.

Lainaus käyttäjältä: Leena
tällä tavalla ne saatavat jää varmuudella saamatta mitä sinne vipattiin

Toisaalta jos annat velallisesi nääntyä nälkään, et saa takaisin yhtään mitään. Kyllä ne kannattaa hengissä koettaa pitää, jotta pääsevät työllään maksamaan velkaa takaisin.

Lainaus käyttäjältä: Leena
Seiso tässä omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun... Niin niin. Miksei se hyvä päätelmä ole kaikissa tilanteissa.

Kaikilla valtioilla taitaa olla velkaa, omalla pohjalla seisovia ei siis taida löytyä.  Ceaușescun Romania melkein pääsi omilleen, mutta kansa kyllästyi talouskuriin, teki vallankumouksen, ja alkoi taas velkaantua, kun sillä lailla on mukavampaa. Bruttokansantuotteeseen suhteutettuna suurin valtionvelka taitaa olla Japanilla, tosin se on enimmäkseen kotimaasta lainattua.

« Viimeksi muokattu: 13.07.15 - klo:11:38 kirjoittanut öppiäinen »
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.