Yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin kuuluvien asioiden jumalallistaminen sattuu juuri nyt olemaan kipeä kysymys itselleni.
Piti koettaa kirjoittaa jotakin tästä aiheesta tälle puolelle. Tänään ilmestyikin Kotimaan sivuille
blogikirjoitus, jonka kommenteissa aihetta käsitellään kiinnostavalla tavalla.
Taustaksi: Jos olen oikein luterilaisen ns. regimenttiopin ymmärtänyt, niin Jumala hallitsee ja jakaa ihmisille hyvää kahdella tapaa: Julistamalla kirkossaan evankeliumia, ja yhteiskunnallisen järjestyksen kautta torjumalla pahaa ja pakottamalla ihmisiä palvelemaan toisiaan. Yhteiskunnallinen järjestys on aiemmin yleensä käännetty sanoilla maallinen hallitus(valta) tai regimentti. Sen ilmentymät eli esivalta ja perhe vallitsevat myös pakanoiden keskuudessa, ja kaikkialla se on Jumalan työtä, joten sitä pitää kunnioittaa ja totella. Ja kristityllä on lupa toimia maallisen esivallan tehtävissä myös silloin, kun se edellyttää muutoin kiellettyjä toimia, kuten valan vannomista, tuomitsemista tai tappamista.
Maallinen hallitusvalta pohjautuu siihen, että Jumala on luonut maailman ja asettanut siihen tietyn järjestyksen. Uskonpuhdistajat perustelivat tällä mm. pappien oikeutta avioliittoon, sillä avioliitto on luonnonmukainen järjestys jota ei saa ihmiskäskyllä kieltää. Tämä pätee yhteiskunnalliseen järjestykseen yleisemminkin: sen tulee noudattaa luomisjärjestystä, tai toisin sanoen luonnonoikeutta. Tätä pointtia valotetaan tuolla blogikeskustelussa ansiokkaasti. Lainaan tähän Melanchtonia Augsburgin tunnustuksen puolustuksesta, pappien avioliittoa koskevasta kohdasta:
Koska ihminen on Jumalan luomistyön tulos ja se ja luomisjärjestys ovat luonnonoikeutta, ovat oikeusoppineet viisaasti ja oikein sanoneet miehen ja naisen liittymisen toisiinsa perustuvan luonnonoikeuteen. Mutta kun luonnonoikeus on muuttumaton, niin oikeus avioliiton solmimiseen on pysyvää laatua. Sillä jos kerran luonto ei miksikään muutu, säilyy välttämättä myös se järjestys, jonka Jumala on luontoon pannut, eikä sitä voida ihmisten säätämillä laeilla kumota.
No nyt se mitä ihmettelen, on se, mistä sen tietää mikä on luomisjärjestys? Millaisia menetelmiä luterilainen kirkko on tämän selvittämiseen historiansa aikana käyttänyt? Tai varhaisemmat luonnonoikeudelliset ajattelijat? Päätelläänkö jotakin siitä, mikä on ihmiskunnassa eri yhteisöissä ollut yleisesti hyväksyttävää? Ja minkä verran näkemykset ovat kautta aikain muuttuneet? Olivatko sääty-yhteiskunnan näkemyksen mukaan säädyt luomisjärjestyksestä johdettavissa? Entä epäsäätyisten avioliittojen paheksunta? Vierasmaalaisen saati erirotuisen kanssa avioitumista on monin paikoin paheksuttu, mutta onko tämä xenofobia jotenkin luonnonmukaista tai peräti luomisjärjestyksen mukaista? Entä vanhempien oikeus kurittaa lapsiaan vaikka ruumiillisesti?
Kuinka herkästi käy niin, että haluaa nähdä jumalallisena, ikuisena luomisjärjestyksenä sen järjestyksen, johon itse vain on sattunut tottumaan tai joka itsestä tuntuu oikealta? Entä kuinka herkästi selittää itselleen epämieluisia ilmiöitä syntiinlankeemuksen tähden kirottuun luomakuntaan kuuluviksi epätäydellisyyksiksi? Ohittaako luomisjärjestyksen korostaminen joskus armeliaisuuden?
Jos minun pitäisi kunnon luterilainen ollakseni uskoa muuttumattomaan luomisjärjestykseen ja luonnonoikeuteen, niin taidan heittää homman sikseen. Enhän minä ihmisoikeuksiinkaan (niihin YK:n julistamiin) usko, kun niiden perustelu on lähinnä luonnonoikeudellinen.