Silloinhan asia olisikin yksinkertainen, jos oppiriidan osapuolet olisivat yhtä mieltä siitä, kumpi on oikeassa ja kumpi harhaoppinen. Virkakysymyksessä molempien kantojen edustajat - ja välittämään pyrkivätkin - ovat vakuuttuneita omasta raamatullisuudestaan! Kenen tuekseen löytämät raamatunjakeet ovat painavampia? Onko uusi ratkaisu luopumusta vai parannuksen tekoa? Onko vanhaan pitäytyminen paatumista vai uskollisuutta? Eiköhän jätetä kivet maahan!
Niin, tätä juuri tarkoitin (taas sanoin sen...!) taannoin pähkäillessäni että kenellä se raamatun kanta sitten tiedossa on enemmän kuin muilla? Lukemalla sen toivoisi löytyvän mutta kun lukemalla löytyy monta riippuen siitä kuka lukee. Ja päädyn minäkin siihen että kivet maassa pysykööt. Mutta pysyykö kivi maassa silloin jos kirkkolain perusteella potkaistaan kirkosta ulos sellainen, joka vakaumuksensa riivaamana kirkkolakia kiertää? Ongelma on niin sanoisinko syvä ja moniuloitteinen, ettei sitä lain kirjaimella ratkota, niinkuin ratkotaan ylinopeuksia tai murhia.
Mielenkiintoinen kysymys joka tästä minulla nousee on se, uskommeko raamattuun vai Jumalaan? Onko Jumala, pahus vieköön, sidottu omiin tuhansien vuosien takaisiin sanoihinsa kun nyt tuli kaikenlaista möläytettyä, eikä jatko-osaakaan menestys-eepokseensa ole tiedossa, vai voisiko Jumala olla enemmän vaikkapa suhde, joka elää joka hetkessä. Elävä persoona siis. Tämähän tekisi Jumalasta kyllä aika ameeban, tai vaara siihen olisi. Mutta jotenkin "elävä persoona" ja "suhde" kuuluvat minusta samaan perheeseen, uskaltaisin sanoa, enemmän kuin "elävä persoona" ja vaikkapa "mustaa valkoisella". Ja hipheijaa näin pääsisimme sitten kaikista kirkkoamme nakertavista ongelmista! Mutta tosissani kyllä näin asiaa itse katselen. Olen täysin intuitiivisesti ja selvää ottamatta tulkinnut Högmannin Ruotsalaiselle sanoman "Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki - Kristuksen sisällinen tunto" vähän edelliseen malliin. Että kirjain on lopulta kuitenkin kuollut eikä se ketään eläväksi tee. Pitää olla suhde. Sitä kautta rakkaus ja anteeksianto voi todeksi tulla. En tiedä onko tulkinta oikea mutta minua se puhutteli näin.
Ja siis kaikki tämä liittyy tähän naispappeus yms keskusteluumme niin että voisiko rakkaus tai joku vähän lievempikin samansuuntainen ohjata ratkaisujamme ajasta aikaan, vai sen olla pitääkö olla lain kirjain paperille painettuna joka viimeisen sanan sanoo?
Mopomies