Pietari tuskin kirjoitti niitä. Siihen aikaan oli tapana nimetä kirjeitä ja tekstejä noin, se saattoi tarkoittaa, Pietarin kunniaksi, Pietarin muistoksi tai muuta. Luther piti niitä yhtaikaa Paavalin kirjeiden kanssa kirjoitettuina joten ei ihme että hän äksyyntyi niistä.
Nyt hän ei kenties enää ajattelisi samoin, sillä myöhemmin kun näitä tutkittiin niin todettiin ne kirjoitetuiksi myöhemmin. Eihän Luther tarkoita että eläkää kuin pellossa.
Saattaapihan tämä Hitler päästä taivaaseen, mutta ei nyt kuitebkaan ruveta hääräämään hänen tyylillään täällä. 
Myöhemmin seurakunnissa oltiin veltostuttu. Ei ansioton armo merkitse sitä että täytyy murehduttaa Pyhä Henki unohtamalla että Jeesus kutsui itselleen seuraajia. Paavali kamppaili aikanaan saadakseen läpi tuon että nyt kerta kaikkiaan armo ei edellytä ihmistekoja. Kun kirjoitettiin Heprealaiskirjettä ja Jaakobin kirjettä alkoi meno mennä semmoiseksi että tuosta piti huomauttaa. Ansioton armo oli jo mennyt läpi liiankin hyvin. Uudessa Testamentissa on sisäinen jännite, jännittävä, se kun kertoo kuinka kristityn käy, yksittäisenkin äkkiä, kun sitä miettii. Ei armo miksikään katoa, Jumala toivonee lapsiltaan, etteivät vallan revi toisiaan hiuksettomiksi ja muistavat kutsumustaan.... Eihän kilvoittelusta tyylipisteitä anneta mutta suunta on kuitenkin selvä.
Vaikka kyllä Paavali siitä myös huomautti ainakin Korinttoon.
Olen kyllä samaa mieltä kuin Leena... Lutteerus oli sitä mieltä, että Raamattussa puhutaan Kristuksesta ja Hän on pääosan esittäjä. Siitä Lutteeruksen kirjeiden ja kirjallisuuden arvostus tai arvostuksettomuus johtuu. Hän oli armon opettaja eikä lain opettaja.
