Genesis 8
1 Muisti Taatto totisesti,
Ukkonen ajattelevi
Nooaa nätisti nukkuvaa,
elukoita eläviä,
elossa kaikkea karjaa,
kuin oli hänen kanssansa
arkissa aivan suloisna,
turvassa arkin tuvassa;
tuulen Taattonen taikovi,
maan päälle puhaltelevi,
vetäytyivät veet valtavat,
asettautuivat aallot;
2 sulkevi syvyyen suiset,
tukki taivonkin akkunat,
asetti taivon satehet,
veenpaisumuksen vähensi.
3 Valui veet maan päältä pois,
valui veet valumistansa,
veet varmasti vähenivät
sata viiskymmentä päivää,
yötä päivää vähenivät,
monta päivöä poistuivat.
4 Päivänä seitsemäntenä,
toistakymmenentenä yönä,
kuukautena seitsennä,
samana kuukautena
jäi Araratin vuorelle
jäi arkki vuoren huipulle.
5 Väheni juoksemalla,
veet hävisi hitahasti,
kuukautehen kymmenen,
siihen kuukautehen asti.
Päivönäkin ensimmäisnä
kuukauen ensimmäisnä,
näkyivätten vuorten huiput,
kukkulat katseltavina.
6 Neljäkymmentä päivöä
kului kevytketterästi,
Nooa akkunan avasi,
arkin akkunan avasi,
jonka Nooa tehnyt oli.
7 Käski Nooa kaarnettansa
lentää ulos, lentää ylös,
lensi kaarne koko ajan
siihen asti, siihen aikaan
kuin kuivuivat kaikki ve’et,
veet kaikki koko maan päältä.
8 Käskevi sitten kyyhkyistä
tyköänsä arkistansa,
lähetti sen katsomahan,
käskevi koettelemahan,
onko ve’et vierinynnä,
maan päältä höyry hävinnyt.
9 Kyyhkyinen ei katsonunna,
lintunen ei löytänynna
paikkaa, johon jalan panna,
länttiä missa levätä,
palasi Nooan tyköhön,
arkkihin astui aavalta,
ve’et vielä valloittivat
koko pinnan maailmansa,
ojensi Nooa kätensä
otti orjansa arkkihin.
10 Ootti viikon verran vielä,
taasen käskevi kyyhkyistä,
antoi lentää pois arkista,
linnun laski lentämähän.
11 Palasi tyköhön takaisin,
illan tullen, illan suussa,
nokassansa noutanunna
suussansa öljypuun lehti,
kukkasensa katkaistuna.
Näkevi Nooa kaikki veet
lähteneheksi laaksojen,
maitten ja peltojen päältä,
palstoista poistuneheksi,
hävinneheksi hetkessä.
12 Viipyi Nooa seitsemän,
viipyvi päiviä viikon,
antoi kyyhkyisen lentää pois,
salli sen suunnistaa aina.
13 Kuuen sa’an vuoen eli,
vielä yhen vuoen viipyi,
ensimmäisnä sen päivönä,
ensimmäisen kuukauen,
kuivui kaikki veet maan päältä,
ve’en vuoatus väheni.
Avasi arkin akkunan,
katso, kaikki kuivaa oli.
14 Seitsemäntoista päivöä
toisessa kuukauessa
makasi kuivununna maa,
pellot kaikki paljahina.
15 Nooalle virkki Jumala,
otti oivasti puheeksi:
16 Lähe sinä arkistasi,
lähe sinä vaimon kanssa,
poikiesi kanssa poistu,
poikiesi emännätkin,
poistu sinä suvun kanssa,
perhekunnan kanssa poistu.
17 Kaikkinaiset elukkaiset,
sinun kanssasi olijat,
lihavaiset, laihalaiset,
lintukaiset, karjakaiset,
matelijat maitten päällä,
johata ne ulos kanssa,
maan päällä matelemahan,
heelmälliset olemahan,
lisääntyväiset maan päällä.
18 Nooa meni menojansa,
ulos poikinensa poistui,
vaimonsa vieressä kävi,
poikiensa vaimojenkin,
poistuvi poika jokainen,
Nooan kanssa perhekunta.
19 Kaikkinaiset eläväiset,
kaikkinaiset matelijat,
lintulajit kaikkinaiset,
kaikki maalla matelevat,
kaikki läksivät arkista,
kävi kaltaistensa kanssa.
20 Nooa rakensi Herralle,
alttarinsa avoimesti
asetti aivan ahkerasti,
puhtahasta karjasesta,
leppyisistä lintusista
kaikista uhreja otti,
polttouhreja alttarilla,
uhrasi ne uutterasti.
21 Haisteli Herra hajuja,
sanoi sen syämessänsä:
Ma en määrää enää maata
kirotuksi ihmiselle,
ihmisen aivotus aina
pakottaa sitä pielehen
lapsesta lähtien aivan,
en minä enää ennätä
lyöä kaikkea eläväistä
niin kuin minä tehnyt olen.
22 Niin kauan kuin maa kestääpi,
kuin maa seisoo selkeästi,
kylvöaika ei katoa,
ei mene niitto nilelle,
eikä se vilu välttele,
helle ei hevin häviä,
saapuu suvi suloisesti,
talvi tomerasti tarttuu,
eikä päivö pysähy,
eikä ehy ikinä yö.
