Ensimmäinen Runo
Luominen
Genesis 1
1 ”Alku onnen ainiaisen,”
Taaton teon taivahisen,
maaemänkin Ukon luoman,
oli kaiken muoto kaunis.
2 Manteret maiset muokkaeli
autioisen tyhjäiseksi;
pimeys vesien päällä,
päällä kuilumaan lepäsi;
henki Ukon liikuskeli,
Taaton tuuli ve’en päällä.
3 Ukko tuon sanoiksi virkki,
Taatto puheeksi panevi:
Tulkohon peltojen päälle,
tulkohon se taivahalle
valkeuen, vallan valo,
valo valkeus maailman.
Tulevi metsien maille,
välkkyvi vesien päälle
valkeuen, vallan valo,
valo valkeus maailman.
4 Jo näkevi valkeuen
Ukko Jumala hyväksi,
parahiksi pilvilöiksi
näkevi Jumala Taatto.
Niin erotti valkeuen
Jumala pimeyestä;
pimeyestä erotti
valkeuen maailmaisen.
5 Ukko Jumala kutsuvi
valkeutensa päiväksi;
pimeytensä kutsuvi
yöksi yläisen maailman.
Tulevi ensin ehtoosta,
tulevi taasen aamusta
ensimmäinen luomapäivä,
viikon öistä ensimmäinen.
6 Ukko tuon sanoiksi virkki,
Taatto puheeksi panevi:
Tulkohon jo taivonkansi,
taivonkansi kaunihiksi,
halki ve’en, halki taivon,
halki haljakan sinisen,
erottamahan vesiä,
vesistänsä jakamahan.
7 Taatto teki taivonkannen,
vahvaksi kannen tekevi,
erotti veet kannen alla
vesistänsä kannen päällä,
valmihiksi valoi voiman,
tueksensa taivonkannen.
8 Taatto taivahaksi sanoi,
taivoksi kannen kutsuvi.
Illan hämärää helpotti
aamu leppien latvoissa;
illan hämärästä läksi,
aamunkoitosta kiirehti
toinen päivä, toivon päivä;
päivistä toinen paloa.
9 Ukko tuon sanoiksi virkki,
Taatto puheeksi panevi:
Jo yhtyköhön yhtehen
ve’et taivonkannen alla,
ve’et yhtehen paikkahan,
ilmestyköhöt kuivat maat;
Tuolta taivonkannen alla,
Maassa taikeat tapahtui.
10 Ukko Jumala kutsuvi
kuivan kurun kummun maaksi;
kutsui vetten kokoukset
monimelskeiseksi mereksi.
Jumala näkevi meren,
hyväksi maisen havaitsi.
11 Ukko tuon sanoiksi virkki:
vihoittakohon kuiva maa,
maa ruohonsa kasvakohon,
jossa on salainen siemen,
ja puunanti armahainen,
liljat lajinsa jälkehen,
jossa se siemen sirovi
mättävän maan mullan päällä.
Tämäkin kävi to’eksi
tuolta taivonkannen alla.
12 Jopa maa vihoitti kasvoi
rotevan ruohon rehevän,
jossa oli siemen salaa,
siemen lajinsa jälkehen,
ja puunanti armahainen,
joien siemen itessänsä
oli lajinsa jälkehen.
Ukko Jumala näkevi
sen kaiken hyvän olevan,
parahista paratiisi.
13 Illan tullen, aamu taasen,
kolmas päivä kohta koitti.
14 Ukko tuon sanoiksi virkki,
Taatto tahtonsa lausuvi:
Tulkohon taivahan valot,
taivonkannen valkeuet,
päiviä erottamahan,
öitäkin irrottamahan;
ja olkohon ne merkeiksi,
ja ajoiksi, ja päiviksi;
taivonkannen valkeuet
vaeltakohon vuosiksi.
15 Taivonkannen valkeuet,
taivon tukevat tähtöset,
paistakohot polun päälle,
mertä myöten polkusia.
Tämäkin kävi to’eksi
tuolta taivonkannen alla.
16 Taatto teki kaksi suurta,
kaksi valtavaa valoa;
suuren valon päivän ylle,
pienen valon peitteheksi,
pimiäisen vartijoiksi,
tekevi taasen tähtöset.
17 Taatto pani valkeuet
taivonkannen syämehen,
paistamahan pimiässä,
maantietä valaisemahan;
18 päivöä hallitsemahan,
yötäkin määräilemähän;
erottamahan valoa,
pimeyttä jakamahan.
Ukko Jumala näkevi,
Taatto havaitsi hyväksi.
19 Ilta ilmestyi ilolla,
Ajoi aamu ajokasta,
Neljäs päivä pynttäytyi,
Neljäs ehtookin lepäsi.
20 Ukko tuon sanoiksi virkki:
vilisköhöt vuorovedet,
kuohuttakohot meren kaivot,
liikkuvaisia lammilla,
eläviä elukoita,
lentäköhöt maassa linnut,
siipikarja kohinalla
ylhäällä maan matalaisen.
21 Suuret valaskalat teki,
kaikkinaiset liikkuvaiset,
eläviä elukoita,
jotka ve’et kuohuttivat,
runsahat ja moninaiset,
siivelliset linnut teki,
linnut lajiensa lailla,
liikkuvaiset kaikkinaiset.
Taatto kaikkia katsovi,
Kaiken näkevi Jumala,
Kaikki oli sangen hyvä,
Kaikki taivonkannen alla.
22 Sitten siunasi Jumala,
Taatto soman sanan virkki,
heretkäät he’elmälliset,
lisääntykäät lammiloissa,
synnyttäkäät suvut suuret,
ja syvät meret täyttäkäät,
linnutkin lisääntyköhöt,
yllä vetten vilisköhöt.
23 Tuli ilta, tuli aamu,
viies päivä luoman peitti.
24 Ukko Jumala sanovi:
maa eläimet tuottakohon,
elukat lajinsa lailla,
karjan karmeat elävät,
matelijat matalajalat,
monet lajinsa mukahan.
25 Jumala pedot tekevi,
karjan kaiken kaavoitteli,
laittoi lajinsa jälkehen,
karjan lajinsa jälkehen,
matelijat kaikkinaiset
maalla lajinsa mukahan.
Ukko Jumala näkevi,
kaikki hyväksi havaitsi.
26 Sanovi Jumala Ukko,
viisautta virkkoi Taatto:
tehkämme toki inehmo,
se kuvahamme tehkämme,
meiän muotomme jälkehen:
vallitkohon kalat meren,
taivon linnut hoivatkohon,
keon karjat koko maisen,
kaikki maan matelevaiset
matelijat moninaiset.
27 Tekevi Taatto ihmisen
loi omahan kuvahansa,
Ukon mieltyväksi teki,
mieheksi teki muokkaeli,
vaimon eläväksi valoi,
molemmatkin mukavasti.
28 Sitten siunasi Jumala,
ilmoitteli Taatto Ukko:
kasvakaat kelvollisiksi,
lajilaisna lisääntykäät,
täyttäkäät metsien maita,
tehkäät maa alamaiseksi
teillenne kuuliaiseksi;
merien kalat vallitkaat,
linnut taivossa hoivatkaat,
vallitkaat elukat kaikki,
jotka maalla matelevat,
jotka meressä menevät.
29 Ukko tuon sanoiksi virkki:
annoin teille kaikkinaiset
rotevat ruohot rehevät,
joissa siemen soljahtaapi,
jotka maan päällä lepävät,
ja puunannin armahaisen,
puut, joissa on siemen salaa,
teille somaa syötäväksi,
ja rautaiseksi ruuaksi.
30 Kaikille maan elukoille
kaikille taivon linnuille,
maisen matelevaisille
ja kaikille eläville,
kaikkinaiset viherkasvit,
rehevät ruohot ruuaksi.
Tämäkin kävi to’eksi
tuolta taivonkannen alla.
31 Jumala kaikkia katsoi,
kuin käellänsä tekevi,
kuin ne sangen hyvät oli,
kuin ne oli hyvänlaiset.
Ilta tuli, aamu koitti,
kuues päivä pian paahtui.
