Muistelin jotakin kertaa jona visiitti Italiaan pyhiinvaelluksen nimissä herätti hieman, kuinka sanoisi, kyseenalaistamista. Ei se mitään, itseltäni jäi kertomatta arvelen, ettei siellä järin vaelleta jos kohta myös vaellus suuntaa polkunsa grappaan.
Se mikä niissä matkoissa on ehkä tärkeää on tuo etten niin monesta syystä järin matkusta, ja siitä syystä on mukava päästä joskus halvasta hinnasta sinne. Siellä on paljon kauneuksia.
Kuitenkin itse matkaan sisältyy aina haaste. Reissussa on nimittäin tiukan linjan käännynnäisiä, toiset, luulen, vain pahottavat mielensä jos syttyy yleinen uskonsota. Itselläni on ollut hyvää onnea pulkassa, pahemmista olen kuullut. Sellaiset pienet jutut kuin "tämä on katolilaisten pöytä voisitko istua muualle" saattavat hieman mielenvireestä riippuen yllättävästi kirpaista. Siinä mielessä matka käy pyhiinvaelluksesta, että yllättäen pamahtavat tinttaukset jotka eivät suinkaan lähde vieraamman kirkkokunnan nyrkistä täytyy siellä nieleskellä.
Kohtauksia en taida uusillä lääkkeillä saada mikä on hyvä seikka. Saan siis olla aivan omien syntieni ja luonteenvikojeni kanssa Jumalan edessä, ja kun kiertomatka on ja väki ikääntymään päin niin kyllä se käy taistelusta.
