Ajatuksena kun aloitin tämän viestiketjun ei ihan ollut tarkoitus se, että kuinka suuri tai pieni on hiekkouteni,syntisyyteni tai uskoni suuruus Kristusta rinnalla.
Vaan tarkoituksena oli kyseenalaistaa omani ja ihmisten todellinen uskon kohde?
Kun katson sitä miten ihmiset puhuvat ja tuovat mielipiteensä esiin uskosta. Niin valitettavasti minulle herää kyllä hyvin usein kysymys ihmisistä.
Mikä on se usko?
Onko se itse ihminen, raha, valta, hyväksikäyttö(jätetään seksuaalinen hyväksikäyttö pois)?
Onko se lukemalla opittu vai onko se ollut ihmisen elämänkaaren aikana saamaa vahvistusta sinapin siemenestä?
Joten aina vaan päivästä toiseen tulee minulle ajatuksiini Hannu Lauermaan kirjoittaman kirjan nimi: Usko,Toivo ja Huijaus.
Mitä tulee onesimuksen lainaamaan tekstiin:
"Me näemme synnin suurena. – Me ajattelemme, että Kristus tekee samoin, ja mittaamme ääretöntä rakkautta omilla mitoillamme, ääretöntä ansiota omilla synneillämme, mikä kaikki on suurinta röyhkeyttä ja pilkkaa."
Thomas Wilcox, Kallis hunajanpisara
En voi aina ymmärtää sitä että joku alkaa ilmaisemaan minulle miten minä näen tai ajattelen, joten siksi en voi yhtyä Thomas Wilcox:n lainattuun ajatukseen omalla kohdallani.
Lopuksi voin vain todeta että itse koen että minulla on vain ja ainoastaan yksi Vapahtaja ja Kuningas, joka tietää minun ajatukset sekä teot.
Se tekee minut nöyräksi Hänen edessään, mutta myös se tuo minulle turvallisuuden,rakkauden ja ystävyyden tunteen.
Huolimatta siitä käynkö välillä läpi hyviä ja pahoja tekojani tai vahvuuksiani ja heikkouksiani.
Mutta tietysti on oikeus ja kohtuus meillä ihmisillä käsitellä asioita eri tavalla, olemmehan jokainen yksilö ja jokaista Hän rakastaa ja käsittelee omalla tavallaan.