Niin, milloinkahan? En kuule nasaretilaisen sanoja, äänenpainoja homo-keskustelussa konservatiivien piirissä. Rakkaus ei ole välttämättä kaiken hyväksymistä tai tuomitsematta jättämistä, mutta, tosiaan, olemme kaikki perisynnin vallassa, kaikki heikkoja, kaikki osaamattomia - miten voisimme silloin lähestyä korkeuksista, vaikka absurdisti uskoisimmekin näiden väestönosien pelkän olemuksen syntisyyteen, miten voisimme ajattelematta nojata ikivanhan vainon vastenmielisiin ennakkoluuloihin? Tämä prosessi on jo käyty rotujen kohdalla läpi, pitkälti naistenkin. Aikamoista tuhlausta.
Minä ainakin haluan tehdä selväksi, että en usko vain joidenkin tiettyjen väestönosien, vaan kaikkien ihmisten syntisyyteen. Kurjinhan tilanne on silloin, jos syntiä ei löydä lainkaan itsestään, vain muista. Olen ollut kokevinani, että jotkut 'edistykselliset', siis kirkollisia uudistuksia ajavat, tuntuvat löytävän syntiä pääasiassa muista. Samaa tietysti ilmenee monissa 'konservatiiveissa'. Siksi minusta on vaarallista luoda jakolinjoja sen perusteella, mitä uudistuksia / eettisiä näkemyksiä kukin yksilö kannattaa. Ne ovat minusta hieman pinnallisia kristillisyyden mittatikkuja.
Luther puhui valkeasta Perkeleestä, joka sokaisee ihmisen näkemään itsensä hurskaana, ja syntiä vain vastustajissaan. Tätä hän piti kaikkein vaarallisimpana tilana, koska silloin ihminen vanhurskauttaa itse itsensä, ja menettää mahdollisuuden katumukseen, kun hän ei kykene arvioimaan itseään kriittisesti.
Perisynnistä muistuttaminen on minusta hyvä rokotus tätä vastaan. Siksi olen vielä enemmän huolestunut sellaisista mielipiteistä, jossa synnin olemuksellinen puoli (turmelus) näyttäisi unohtuvan, kuin niistä, joissa omanvanhurskaus tms. puetaan oikeaan oppiin. Jälkimmäisessä on edelleen takaporttina vanha kristillinen syntikäsitys, joka voi tarjota mahdollisuuden uudistumiseen, kun taas edellinen näyttää heittävän sekä portin että avaimen pois...
Uskojarukous.netissä keskustelu on todellakin usein valitettavan tiedollista ja jyrkkää. Kuitenkin lähimmäisen sielunhoidollinen kohtaaminen on eri asia kuin sielunhoidon tai opin yksityiskohtien pohtiminen. Jälkimmäisellekin tulisi olla tilaa. Uskon ja toivon, että useimmat keskustelijat kohtaisivat seksuaalisen suuntautumisensa kanssa kamppailevan lähimmäisen ensimmäisellä tavalla, eivätkä "Raamatulla päähän lyömällä"...