Minulle jäi kuitenkin ihmisen osuus pelastukseen-ketjusta Atanasialle kysymys. Kommentoit siinä Jampelle, joka ilmoittaakin, että pelastus 100% Jumalan työtä, ettei pitäisi vedellä mutkia suoraksi tässäkään, eli ajatteletko että jokin prosenttiosuus tai mikä nyt tahansa osuus pelastuksesta olisi ihmisen kontolla?
Nimittäin keskustelumme fokus on mahdollisesti hieman siirtynyt. Se oli varmasti ihan hyvä, sillä uskon löytämisestä me voimme keskustella hieman helpommin, samaten oppia ymmärtämään toinen toistamme paremmin, kun tunnemme käsitteet joita toinen käyttää, sen sijaan keskustelu Jumalan ja ihmisen rooleista kysyy muuta: Voiko ihminen, tai tuleeko hänen, tehdä jotakin pelastuksensa eteen. Tämän pikku siirroksen ongelmana on se, että usko ja pelastus tulevat synonyymeiksi, enkä ole vielä vakuuttunut siitä, voiko niin ajatella, sillä Saatana ei pelastu (??). Juuri tässä minun pitäisi nyt osata ilmaista itseäni oikein, enkä itse ole tuohon tyytyväinen. Mitä meissä tekee se usko, joka meille lahjoitetaan? Kyseessä on dynaamisempi asia kuin ollako-vai-eikö-olla. Saattaa olla etteio juuri tähän vastausta ole. Silti mietin, kuinka usko=suhde Jumalaan, vaikuttaisikin jotain hyvää minussa. Ei pelastuksekseni, vaan koska täällä on muita
Se keskiustelu polki paikallaan, kuten Jampe totesi, ja näkökulman siirto oli ehkä ihan tervehdyttävä. Itse ajatten, että Jumala ei sekoita kunniaansa ihmiskunniaan. Toisaalta kyllä siten, että vastaanotettu armo, joka ei milloinkaan ala näyttää naamaansa armahtavaisuutena toisia kohtaan, vaan pysyy puheena, minua itseäni mietityttää.
En ihan täysin kyennyt ottamaan vastaan Sannelin hymyvertausta, sillä oman kokemukseni mukaan elämä vie tilanteisiin, joissa on joskus kysyttävä mikä tästä umpikujasta on se tie, jonka pitäisi johtaa sinun luoksesi,. Jeesus, tai - ennen kaikkia - milloin maailmassa minä opin kulkemaan niillä teillä kristittynä. Samoin, että sisäinen kamppailu sen puolesta, jonka olettaa ja usein ymmärtääkin Jumalan tahdoksi, saattaa olla surkeaa vääntöä. Minä uskon, että tämäkin elämä on Jumalan silmissä merkityksellinen, ja ainut tuomiopäivän kuvaus kyllä puhuu armahtavaisuuden osoittamisesta toisia ihmisiä kohtaan. Se ei kysy uskoontuloa.