Mullakin on ollut tuota aika herkästi ihmisiin luottamista elämäni varrella.
Joskus kun on ollut liian avoin, on voinut pettyä.
Mutta vieläkin aika luottavainen olen.
Nuorista olen aina pitänyt, muistakin siis kuin omista nuoristani.
Heidän kanssaan olen saanut käydä hyviä keskusteluja ja edelleen kirjoitan yleensä nuorista, en ainostaan omista nuoristani.
Mutta ymmärrän senkin, että luottamus saattaa mennä.
Tässä yhtenä päivänä jotenkin petyin lapsuuden aikaiseen ystävääni...ja ehkä hänkin minuuun.
Yleensä aika paljon ollaan juteltu, mutta nyt koin, että menee sellaiseksi "valtataisteluksi"...koin, että jotenkin yritti vaikuttaa, että ajattelisin joistakin asioista samaan suuntaan kuin hän ja en vaan voinut niin ajatella ja kokea. Hän puhui kuin ruuneberi ja lopuksi sanoi aikalailla ikävästi.
Toki anteeksi annan, mutta ajattelin, etten halua olla kyllä nyt hetkeen tekemisissä ko henkilön kanssa.
Ja joskus olen ajatellut, että vanhetessa voi tulla hiukan aremmaksi, tai "epäluuloisemmaksi" jos vaikka ikääntyvä asuu yksin...
niin alkaa olla lukkoja enemmän vaikka puuliiterissä ja kun ei enää oikein muistakaan, niin ei aina löydä tavaroitaan niin joillakin voi tulla ensimmäiseksi mieleen sekin, että joku on varastanut ne....vaikka olisivat omilta jäljiltään...
Tälläisiä pieniä haja-ajatelmia.
