Hiljaisuuden retriitti.
Aamulla, päivän jo sarastaessa suuntasin auton kohti Kontiolahden Häikänniemeä. Niemi sijaitsee Höytiäinen-järven eteläpäässä ja sieltä avautuu kilometrikaupalla aavaa selkää pohjoiseen. Erinomainen muutonseurantapaikka myöhäsyksyllä.
Muutamia talitinttejä hypähteli rantapuissa seurana kun aloitin haromaan kiikareilla harmaata taivasta ja vedenpintaa. Pieni alliparvi lensi kohti etelää ja sen perään pari pilkkasiipeä. Ilma oli tyyni, mutta kuitenkin vähäsen arktista muuttoa. Kohta kuului kaakkurin ikiaikaista ja alkuvoimaista ääntä ja viiden kuikkalinnun parvi kaarsi palaten takaisin selälle. Parvessa oli ilmeisesti kaksi kuikkaa ja kolme kaakkuria kokoerosta päätellen.
Oli aikaa ajatella sinisiä ja muunkinvärisiä ajatuksia, katsella rannan koivuja ja mäntyjä ja syödä eväitä autossa istuen. Tuossa paikassa olen aina tuntenut syvää yhteyttä luontoon. Ranta, vesi ja puut ovat aina samat. Täällä hiljaisuus ei maksa mitään. Se on oma, yksityinen retriittini lähellä Jumalaa.
Aika kului syvissä mietteissä. Vielä pieni alliparvi lensi etelään. Korppi tuli ronkkuen katsomaan vierasta, jonka se oli kyllä ajat sitten nähnyt tarkoilla silmillään.
Oli taas aika palata kotiin virkistynein mielin.
