Keskustelu > Yleinen keskustelu

Tuleeko sota nelkku 4.

(1/30) > >>

Viisveisaaja:
Ystäväni Vents joka oli mulla töissä pidemmän aikaa ja en oikein kukaan meistä hänen kanssaan työskennellessä osanneet oikein jäsennellä, et mikä miestä mättää.
Ei nyt liian syrjään vetäytyvä, mutta kundi omissa oloissaan ja humalassa aina jutteli, et parempi ois päättää päivät ja oltiin jo huolissaan kundista.

Iso perhe kundila ja stressiä, mutta kyllä me tsempattiin ja auttettiin häntä, kun sota alkoi niin synkkä ystävämme vents Latviasta lähti aika pian sotaan ja pyysi minuakin useasti ja yritin, mutta liian vanha ja minähän olen enempi järjellä, sellainen terroristi ja sobotääri, no kundi nyt siellä sodassa ja kirjuuttelee aina välillä.
Autoin rahallisesti ja tuntui hyvältä.
Kundilta on pari kaveri kuollut, mutta tuntuu, että kaveri näkee kaiken näköalattomasti.
Eli oireilee ja näkee elämän turhana ja vaikeana.
Olen yrittänyt kertoa Jeesuksesta, että rukoukseen ja au tulee ja hän vastaa minulle, että voima kanssasi kuten star wars filmeissä on, että aika sanaton.

Ukrainan sodasta noin muuten sanoisin, kristillisesti, että missä pimeys on suurta valo loistaa kirkkaammin.

En nyt osaa tai jaksa laittaa hänen sotavideo sharea

luterilainen:

--- Lainaus käyttäjältä: Viisveisaaja - 23.04.22 - klo:16:00 ---Ukrainan sodasta noin muuten sanoisin, kristillisesti, että missä pimeys on suurta valo loistaa kirkkaammin.

--- Lainaus päättyy ---
Viiltävän terävä Sanna Marin hallitsee tilannetta täysin suvereenisti ja antaa kannattajilleen juuri sitä mitä haluavat.  :eusa_pray:

Pena:

--- Lainaus käyttäjältä: luterilainen - 23.04.22 - klo:21:38 ---Viiltävän terävä Sanna Marin hallitsee tilannetta täysin suvereenisti ja antaa kannattajilleen juuri sitä mitä haluavat.

--- Lainaus päättyy ---

Tilanteet, joita pääministeri virkansa puolesta hoitaa, ovat nyt sen verran hankalia, ettei niitä kukaan hallitse 'täysin suvereenisti'. Sitä ei tosin edellytetäkään. Maatamme hallitaan yhteistyöllä. Sitä tytötä tehdään koko maan hyväksi eikä kenenkään 'kannattajia' erikseen huomioiden.

Leena:

--- Lainaus käyttäjältä: luterilainen - 23.04.22 - klo:21:38 ---Viiltävän terävä Sanna Marin hallitsee tilannetta täysin suvereenisti ja antaa kannattajilleen juuri sitä mitä haluavat.  :eusa_pray:

--- Lainaus päättyy ---

Minun rajallinen ymmärrykseni rajautuu jokseenkin lutherilaisen edessä. 

Hän ei vissistikään tykkää Sanna Marinista?

Minun erittäin puutteellinen käsityskykyni pysähtelee ja jysähtelee kuin nimismiehen kylkiluissa tässä. Kun tuli korona minä mietin, jotta onhan siistiä kun justiin nyt hallitusherrat/frouvat on kokoonpantu nuorenpuoleisista persoonista kun yökukkumisilla pitäis jaksaa toimittaa muutakin kuin vatsa.

Njaa koronan perästä syttyy Euroopassa vastenmielinen sota ja vielä naapurista hyökätään ettei lepoa ei rauhaa.

............................

Mutta  ojjoi siitä huolimatta.  Onko  Sanna ollut sinulle viiltävän terävä?  Se tekee kyllä haavan, vähintään naarmun.

----------------------

Harras muistuma hurskauden tieltä on kaikeksi onneksi syvällisenä apuna, kun lasket kännykällä joko hipoo seitsemääkymmentä kertaa seitsemää anteeksiantosi.   :eusa_angel:

luterilainen:

--- Lainaus käyttäjältä: Leena - 24.04.22 - klo:09:46 ---Minun rajallinen ymmärrykseni rajautuu jokseenkin lutherilaisen edessä. 

Hän ei vissistikään tykkää Sanna Marinista?

Minun erittäin puutteellinen käsityskykyni pysähtelee ja jysähtelee kuin nimismiehen kylkiluissa tässä. Kun tuli korona minä mietin, jotta onhan siistiä kun justiin nyt hallitusherrat/frouvat on kokoonpantu nuorenpuoleisista persoonista kun yökukkumisilla pitäis jaksaa toimittaa muutakin kuin vatsa.

Njaa koronan perästä syttyy Euroopassa vastenmielinen sota ja vielä naapurista hyökätään ettei lepoa ei rauhaa.

............................

Mutta  ojjoi siitä huolimatta.  Onko  Sanna ollut sinulle viiltävän terävä?  Se tekee kyllä haavan, vähintään naarmun.

----------------------

Harras muistuma hurskauden tieltä on kaikeksi onneksi syvällisenä apuna, kun lasket kännykällä joko hipoo seitsemääkymmentä kertaa seitsemää anteeksiantosi.   :eusa_angel:

--- Lainaus päättyy ---
Minulla on mielikuva Sanna Marinista Mooseksen lakiin tiukasti sitoutuneesta farisealaisesta.  :eusa_pray:

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta