Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: karjalaisenkyösti - 23.08.08 - klo:20:20
-
Meillä jokaisella on erilaisia tarpeita ja toiveita.
Meillä jokaisella on myös erilaisia elämän aikana tulleita henkisiä kolhuja - jokaisella omanlaisensa.
Tarpeet ja toiveet eivät aina täyty. Täyttymättömät toiveet yhdistettynä henkisiin kolhuihin luovat tietynlaisia paineita sisikuntaan, jotka pitäisi saada purettua hallitusti ja oikealla tavalla.
Purkamattomat paineet pidemmässä juoksussa ovat tuhoisia.
Paljastan foorumilaisille erään perverssin piirteen itsessäni: minulle tulee välillä kovin mukava olo siitä, jos saan 'kuraa' niskaani keskustelufoorumeilla. Oli se sitten aiheellista tai ei, se tuntuu välillä kovinkin hauskalta.
Ongelmana tässä on kuitenkin se, että en ole vielä löytänyt foorumia, jossa saisin tämän 'kuratarpeeni' täysin tyydytettyä. Riidan haastaminen tyhjästä kun on kovin rasittavaa ja hirvittävän tylsää ja raastavaa.
Riitaa haastamalla toki jonkin verran sitä kuraakin saisi.
Olen havainnut, että tällä foorumilla on erilaisia uskonnollisuuteen liittyviä patoumia, joita ei ole purettu ja käsitelty kunnolla.
Välillä ikäänkuin purkautuminen lähtee käyntiin, mutta sitten purkautuja ehkä laittaa tulpan takaisin kiinni, syyllistää itsensä purkautumsiestaan ja näin lisää paineita sisikunnassaan.
Liekö havaintoni/tulkintani puhdasta vainoharhaisuutta vaiko todellinen tila?
Oli miten oli, niin on kuitenkin jotenkin.
Oletan nyt, että tulkintani on oikea.
Jos se oli väärä, silloin tämä tekstini tuskin herättää minkänlaisia intohimoja, ja tästä tekstistä ei ole sen enempää haittaa, kuin hyötyäkään kellekään.
Ok, oletan siis, että tulkintani on oikea. Jos näin on, tilanne on se, että
a) minun pitäisi saada jostain uskonnollisperäistä kuraa niskaani, koska kuratynnyrini on liian tyhjä
b) joillakin taasen on kuratynnyri täynnä, ja sitä pitäisi päästä heittämään jonnekin.
Nyt sinulla on mahdollisuus tehdä palvelus niin itsellesi, kuin minullekin.
Järjestetään kilpailu.
Henkilö, joka onnistuu suurimmat ja parhaimmat kurat niskaani heittämään saa minulta palkinnoksi yhden aterian seuraavilla körttijuhlilla.
Mikäli et tule juhlille, tarjoan jossain vaikkapa pizzan. Jos asut kaukana, lähetän vaikkapa lahjakortin, jossa saat palkintosi lunastettua.
Heitetyn kuran ei välttämättä tarvitse olla totuudenmukaista.
Aiheeton panettelu on myös sallittu tässä kilpailussa.
Ehkäpä pariin kertaan olen tällaista kilpailua netissä pitänyt.
Edellisellä kerralla oli kovin vaisua. Monet yrittivät, mutta aika silkkihansikkain käsittelivät - monet syytökset olivat lähinnä kehuja, kun eivät tienneet, että todellinen tilani oli paljon pahempi, kuin olisivat osanneet uneksiakaan.
Annoin palkinnon sitten eräälle henkilölle.
Kuulostelen tilannetta, ja jos olosuhteet ovat otolliset, ehkäpä kerron syyn, miksi juuri hänet valitsin voittajaksi.
Siis, yksi kuranheittäjä vain voittaa ja minä olen raatina, joka päättää voittajan.
Aivan kevyellä räksytyksellä sitä palkintoa ei tule.
Jos joku suuttuu tästä kilpailusta, niin vihjeenä annan sen, että jos et tähän kilpailuun osallistu, niin itsesi kannalta on hyvä purkautua jollakin muulla terveellä tavalla: mene sitten vaikka lenkille tai kuntosalin nyrkkeilypussin ääreen. Sisällä pitäminen ei ole tervettä.
Purkautumisen jälkeen ehkä siedät paremmin erilaisuutta, kuten esim. minua ja muita itsestäsi poikkeavia.
Itse siedän erilaisuutta, mutta erilaisena ihmisenä en vaadi sitä liian voimaperäisesti muilta.
Pidemmittä puheittä: julistan kilpailun avatuksi.
Ei kun kura vain lentämään tähän suuntaan.
Täältä ei pese takaisin, vaan täällä nautitaan kurakylvystä.
-
Paljastan foorumilaisille erään perverssin piirteen itsessäni: minulle tulee välillä kovin mukava olo siitä, jos saan 'kuraa' niskaani keskustelufoorumeilla. Oli se sitten aiheellista tai ei, se tuntuu välillä kovinkin hauskalta.
Onhan se aika perverssiä vaatia kuraa päällensä. Kuranheitto sentään on ystävällisempää kuin veren pirskottaminen päälle tahi senkan otto nenästä.
Olet henkinen masokisti. Eikös olekin vaikeaa tasapainotella kahden liikkeen välillä: Helluntalainen körtti kuulostaa enemmänkin syntisen makealta sekahedelmäkeitolta kuin gourmet annokselta. Jospa löytäisit nettipankin käyttäjätunnuksen ja salanumeron sekä avainlukulistan, niin voisit vihdoinkin maksaa herättäjäyhdistyksen jäsenmaksun. Voisit sitten sanoa: Olen nyt Herättäjäyhdistyksen jäsen, mutta helluntailaisuudestani en luovu.
-
Hyvä homma.
Ketju on avattu.
Toivottavasti muutkin osallistuvat tähän,
koska en mielelläni palkitsisi tässä ketjussa viestiä, joissa minua kehutaan suoraan taikka rivien välistä.
Totuuksia myös ei oikein mielellään 100% kuraksi laskisi, vaikka negatiivinen totuus on toki sellaista lievää kuraa verrattuna kehuskelemiseen.
Toivottavaa olisi, että jokainen kirjoittaisi useampiakin viestejä.
-
Meillä jokaisella on erilaisia tarpeita ja toiveita.
Meillä jokaisella on myös erilaisia elämän aikana tulleita henkisiä kolhuja - jokaisella omanlaisensa.
Tarpeet ja toiveet eivät aina täyty.
Life is life. vK 338 Päivä vain ja hetki kerrallansa...
Täyttymättömät toiveet yhdistettynä henkisiin kolhuihin luovat tietynlaisia paineita sisikuntaan, jotka pitäisi saada purettua hallitusti ja oikealla tavalla.
Purkamattomat paineet pidemmässä juoksussa ovat tuhoisia.
Tähän asti samaa mieltä. Loppu olikin roskaa.
Ongelmana tässä on kuitenkin se, että en ole vielä löytänyt foorumia, jossa saisin tämän 'kuratarpeeni' täysin tyydytettyä. Riidan haastaminen tyhjästä kun on kovin rasittavaa ja hirvittävän tylsää ja raastavaa.
Heikostipa tunnet netin. Oliko helluntalaispiireissä "sallittujen sivustojen"-lista? ;)
Tai miksi turvaudut nettiin? Eikö Hesassa ole parempiakin paikkoja saada suoria kommentteja, ehkä maustettuna muullakin?
a) minun pitäisi saada jostain uskonnollisperäistä kuraa niskaani, koska kuratynnyrini on liian tyhjä
Lue Raamattua tai esim Lutherin Iso Katekismus, erityisesti 10:n käskyn osuus. Kerro sitten missä olit hyvä ja missä et.
b) joillakin taasen on kuratynnyri täynnä, ja sitä pitäisi päästä heittämään jonnekin.
Nyt sinulla on mahdollisuus tehdä palvelus niin itsellesi, kuin minullekin.
Kuran heitto ei auta. Tulee vain entistä enemmän itselle kuraa.
-
Tosi huano kilipaalu. Tositeeveetä on tullu jo tarpeeksi muutenkin, johona juanittelu ja lähimmäästen tallaaminen on jalostettu jaloksi kilipaaluksi. Pirulle ei kannata antaa pikkusormia, kun kaikki tiätää kuinka siinä käy.
Teetä ja sympatiaa tämä maalima tarvittoo.
-
Lue Raamattua tai esim Lutherin Iso Katekismus, erityisesti 10:n käskyn osuus. Kerro sitten missä olit hyvä ja missä et.
Raamatussa olevan Jumalan kovan Lain jälkeen ihmisten 'kura' on lähinnä pelkkää kehua ja totuuden kaunistelua, eli varsin miellyttävää vastaanotettavaa.
Eräs tapa, jolla saa suuttumusta helposti ympäristössään aikaan, on ryhtyä esiintuomaan Jumalan kovia UTssä esiintyviä sanoja tai sellaisia tekstejä, joissa nämä käskyt kaikessa kovuudessaan tuodaan esiin.
Tällainen 'lain pelko' -ilmiö sitten vie Jumalan Armolta pohjan pois.
Kuran heitto ei auta. Tulee vain entistä enemmän itselle kuraa.
Jos heittää kuraa sinne, mistä saa kuraa takaisin, pitää ajatuksesi paikkansa. Jos kuran vastaanottaja ei heitä takaisin, voi kuran heitto kuran heittäjälle olla kovin tervehdyttävä kokemus. Toki tämä edellyttää sen, että kuran vastaanottaja ei ahdistu saamastaan kurasta.
Itselläni eräässä elämäni vaiheessa oli suuria patoumia helluntalaisuutta kohtaan, lähinnä oppia lakia ja armoa kohtaa, jotka molemmat minusta tunnuttiin lievennettävän helluntalaisuudessa.
Aikani "räyhättyäni" helluntalaikeskustelufoorumeilla ja vastaavilla ja helluntalaisuuden eri opinkappaleita arvosteltuani, sain sisällä olevaa kuraa purkaa, seurasi se, että nyt ei enää hirvittävää tarvetta ole helluntalaisuutta kovin räväkästi arvostella.
Jos kuraa on sisällä, kyllä se pitää sisältä pois saada hallitusti.
Ei se sillä katoa, että se jätetään sisälle tai sen olemassaoloa kielletään.
Samahan se on ulosteella käymisenkin suhteen. Jos ulostaminen kielletään, jossakin vaiheessa jaska purkautuu ulos väärässä paikassa, esim. bussissa istuessa. Toki ed. mainitsemiani kuona-aineita ei pidä purkaa missä tahansa (esim. ruokakaupassa). WC on oikea paikka SÄÄNNÖLLISEEN suolikuonien poistamiseen.
Olisiko paikallaan, että tälle foorumille perustetaan uusi palsta, nimeltä 'WC'? Ehkäpä ilmapiiri entisestäänkin tervehtyisi.
Pirulle ei kannata antaa pikkusormia, kun kaikki tiätää kuinka siinä käy.
Teetä ja sympatiaa tämä maalima tarvittoo.
Teetä ja sympatiaa tarvitaankin, mutta vaikea sitä on jakaa, jos suolet on täynnä jaskaa. Kyllä sitä pitää ensin käydä WCssä, jonka jälkeen on kovin helppoa ja mukavaa tarjota lähimmäisilleen teetä yms. positiiviisia asioita.
Suolet eivät tyhjenny uskottelemalla tai käskemällä, vaan tyhjentämällä.
Ulostamisen kieltäminen tai kriminalisointi, jos mikä, on ennemminkin samaa, kuin antaisi pirulle koko käden.
-
Kyllä omien patotumien purkuhun on parempiakin kohteeta ku lähimmääset. Lähimmääsen käyttäminen ukkoosenjohorattimena ei toimi kauan, vaan seurauksena on proppujen palaminen tai toisen sairastuminen - kualema.
:twisted: Jos nyt oikeen haluat Kyästi ystävä kuraa päälles, niin laitappa näyteikkunahas profeetta Mohammeria esittäviä pilakuvia. En kyllä vastaa seurauksista.
-
Lähimmääsen käyttäminen ukkoosenjohorattimena ei toimi kauan, vaan seurauksena on proppujen palaminen tai toisen sairastuminen - kualema.
Tämä kuran sietäminen riippuu lähimmäisen tilanteesta.
Sitäpaitsi tekeväthän jotkut jopa työkseenkin tätä "kuran" vastaanottamista ja siten elävät sillä ja hyvin hengissä pysyvät.
-
Mörttihän murjaisi Kyöstille hurjasti tuohon vähän ylemmäs. Älä nyt vaan hyvä Kyösti ryhdy profeetta M: n kuvia piirtämään. Sillä jos niin teet, sinulle tulee kiirus, ja sinulla pitää sitten olla tummat lasit silmillä, tummat lasit ja muutettu ulkomuoto. 8)
-
Juuri tämmöisten narsistien vuoksi koko foorumi on pelkkää tuuleen huutelua. Mieluummin veisaan vaikka viis yksikseni.
-
Juuri tämmöisten narsistien vuoksi koko foorumi on pelkkää tuuleen huutelua. Mieluummin veisaan vaikka viis yksikseni.
Tuomiopäivän pasuuna pauhaa. Tulipa paheksuntaa kerrakseen. :shock:
-
Jes, foorumin omat vittuilukisat (http://www.vittuilunsm.fi/)!
Tosin, kuten yllä saatamme havaita, on vaarana, että kohdistettu kuttuilu leviää jäsentenväliseksi.. :twisted:
Pitänee alkaa perehtyä kk:n foorumipersoonaan varsinaista kisakontribuutiota varten.. :smt064
-
Pitänee alkaa perehtyä kk:n foorumipersoonaan varsinaista kisakontribuutiota varten.. :smt064
Odotamme räkä poskella innovatiivista kontributiointia. :-'
-
Jos nyt oikeen haluat Kyästi ystävä kuraa päälles, niin laitappa näyteikkunahas profeetta Mohammeria esittäviä pilakuvia.
Hyvä idea. Toteutin sen tänään.
Katsotaan, kuinka käy.
Älä nyt vaan hyvä Kyösti ryhdy profeetta M: n kuvia piirtämään. Sillä jos niin teet, sinulle tulee kiirus, ja sinulla pitää sitten olla tummat lasit silmillä, tummat lasit ja muutettu ulkomuoto.
Täytyy tässä lähipäivinä poistaa se ikkunalta.
-
En voinut olla valehtelematta vähän.
Tulin tunnustamaan valheeni: en laittanut kenestäkään esitettyjä pilakuvia ikkunaan.
Ikkunan tehtävänä on julistaa Kristusta, ei haukkua tai halveerata muita.
Muhamedin pilakuvat ovat tuomittavia siitä syystä, että niillä aiheutetaan voimakkaita pahanolon tunteita muslimeille. Sitä paitsi kuvista ei saa mitään lisäarvoa mihinkään. Lisäarvon tulisi vähintäänkin kattaa tappiot, jos jotain tehdään.
mitäkilpailuun tulee tähän mennessä: kovin vaikea sanoa, koska tähän mennessä minua on vain kehuttu.
Kilttejä ovat ihmiset täällä minua kohtaan.
Noh, kilttejä ovat olleet muuallakin.
-
Kyösti :!: Jos tosiaan olet sen laittanut ikkunaan, niin toivoisin, että kävisit heti sen poistamassa.
Tämä ei ole enää yksityisen ihmisen asia, vaan koskee laajoja piirejä :twisted:
Näin jo peruutuksesi. Vähän myöhään . Huonoa pilaa :evil:
-
Juuri tämmöisten narsistien vuoksi koko foorumi on pelkkää tuuleen huutelua. Mieluummin veisaan vaikka viis yksikseni.
Tuomiopäivän pasuuna pauhaa. Tulipa paheksuntaa kerrakseen. :shock:
Pah, minä haluan ilmaiset hernesopat Seinäjoella :wink:
-
Pah, minä haluan ilmaiset hernesopat Seinäjoella
Silloin kannattaa sanota jotain todella kuraisaa tai vaihtoehtoisesti toivoa, että toiset kehuvat enemmän, kuin itse on kehunut.
-
Mulla on selvästi jo ainakin Saliksen ääni. 8)
-
Mulla on selvästi jo ainakin Saliksen ääni. 8)
Komppaan! 8)
-
Näyttää siltä ...
Toivotaan että apu löytyy jostain. :-k
-
Jos osallistuu kuranheittoon, tulee tähdätä oikein.
Kuran heitosta muiden foorumilaisten päälle tulee miinuspisteitä tässä kisassa, siitäkin huolimatta, vaikka heitto olisi hyvä ja runsaskätinen.
-
Saliksella ja Markulla on sentään jotain pientä haparoivaa yritelmää piilotettuna kehuskelujen sekaan rivien väliin.
Kyllä minä jo vähemmälläkin olen ymmärtänyt, että todellisuudessa olen vallan erinomainen tyyppi, turha sitä puolta on minussa enää korostaa suoraan tai edes rivien välissä vihjailla.
Mielellänihän minä esim. jommallekummalle tuon palkinnon antaisin, mutta jos tällä esityksellä sen joudun jakamaan, vähän minua harmittaisi.
Ei tuolla Benkullakaan aivan täysin huono kuralätty ollut, se tosin heitettiin hätäisesti vähän jokaisen päälle.
Vähän paremmin kohdennettuna sillä pääsisi kolmannexi tuonne kärkikaksikkoon, jolloin kärkikaksikkoon kuuluisikin 3 henkilöä.
Noh, ei masennuta vielä.
Kilpailuhan on vasta alussa.
-
Sen verran täytyy olla hieno tunteinen, että jää arvoitukseksi kenelle olin alkuperäisen viestini tarkoittanut. Mutta korjataan.Se oli pelkästään sinulle, karjalaisenkyösti.
Enkä todella ole kiinnostunut, mistään kilpailusta tai sijoituksesta. Pikemminkin huolestutta missä mies menee, kun seuraa viestisi aiheita.
Toivottavasti selviydyt tai selvität itsellesi missä kulkee,karjalaisenkyösti.
ps. Voimia tähän päivään ja huomiseen,se siitä. :sunny:
-
Eräs Petteri on heittävinään kuraa niskaani sivustolla
http://www.uskontie.net/modules.php?name=Content&pa=showpage&pid=2&page=2
Lue otsikosta "Kyöstin väärä opetus paljastuu" lähtien.
Siellä on myös aika hauska kuvitteellinen keskustelu, jonka Petteri käy kanssani. Vielä seuraavallekin sivulle olen päässyt.
Vahvasti epäilen, että Petteri on laittanut noihin teksteihinsä puolet omiaan, mutta onhan hänellä oikeus omiin tulkintoihinsa.
Petterillä on hyvin laajat opetussivut vähän aiheesta kuin aiheestakin.
Tekstiä kilometrikaupalla.
Hän on paneutunut moniin erilaisiin uskonnollisiin ja ei-uskonnollisiinkin asioihin.
Kannattaa ehkä varoa tuota Kyöstiä.
-
Lue Raamattua tai esim Lutherin Iso Katekismus, erityisesti 10:n käskyn osuus. Kerro sitten missä olit hyvä ja missä et.
Raamatussa olevan Jumalan kovan Lain jälkeen ihmisten 'kura' on lähinnä pelkkää kehua ja totuuden kaunistelua, eli varsin miellyttävää vastaanotettavaa.
Miksi sitten kyselet sen perään? Leikitkö sankaria vai onko elämäsi tylsää ja kaipaat tällaisia outoja "haasteita" vai yritätkö salakavalasti osoittaa että "ei ne itseään suvaitsevaisina pitävät körtitkään sietäneet minua ikuisesti".
Eräs tapa, jolla saa suuttumusta helposti ympäristössään aikaan, on ryhtyä esiintuomaan Jumalan kovia UTssä esiintyviä sanoja tai sellaisia tekstejä, joissa nämä käskyt kaikessa kovuudessaan tuodaan esiin..
Kai sinä tuot sellaisia kohtia esille joita et itsekään toteuta. Aina on toki helppo tuomita muita heidän vikojensa vuoksi. Mitkä käskyt on sinulle vaikeita?
Kuran heitto ei auta. Tulee vain entistä enemmän itselle kuraa.
Jos heittää kuraa sinne, mistä saa kuraa takaisin, pitää ajatuksesi paikkansa. Jos kuran vastaanottaja ei heitä takaisin, voi kuran heitto kuran heittäjälle olla kovin tervehdyttävä kokemus. Toki tämä edellyttää sen, että kuran vastaanottaja ei ahdistu saamastaan kurasta.
Tarkoitin että kuranheittäjä voi kokea saavansa enemmän kuraa sillä miksi pitäisi tietentahtoen loukata tai solvata jotakin? eikö se ole huonoa paineensietokykyä?? Komppaan mieluummin mörtin teetä&sympatiaa, toki asiat pitää puhua suoraan mutta asiallisesti kuitenkin.
Sielunhoito on tietenkin aivan eri asia, mutta siinä ei kukaan yritä heittää kuraa toisen päälle vaan saada vain omaa ahdistustaan helpottumaan. Eli toisten loukkaaminen on eri asia kuin asioiden suorasanainenkin selvittäminen.
Olisiko paikallaan, että tälle foorumille perustetaan uusi palsta, nimeltä 'WC'? Ehkäpä ilmapiiri entisestäänkin tervehtyisi.
Tai terve itsekritiikki... Katsele 90-luvun alun sfnet.keskustelu.uskonto jne palstoja niin huomaat että kuraa on netissä aiemminkin heitetty. Mitähän niille aktiivisimmille kristinuskon vastustajille nyt kuuluu, en kyllä koskaan ymmärtänyt että miten niillä riitti energiaa moiseen.
Kun kyösti saa naamalleen kuraa,
niin hän iloisesti huutaa huraa!
Lisäksi hän kaipaa vielä mutaa,
sillä sekin tekee hänelle "kutaa".
Näinkö?
-
Kitoksia tosikkokolle asiallisesta ja hyvästä kirjoituksesta.
Miksi sitten kyselet sen perään? Leikitkö sankaria vai onko elämäsi tylsää ja kaipaat tällaisia outoja "haasteita" vai yritätkö salakavalasti osoittaa että "ei ne itseään suvaitsevaisina pitävät körtitkään sietäneet minua ikuisesti".
Ehkäpä nämä kaikki ovat ainakin jossakin määrin oikeita syitä.
Sen lisäksi on muitakin syitä. Ehkäpä myös haluan herättää aiheesta keskustelua ja tuoda uusia näkökulmia keskustelun alla oleviin asioihin.
Kai sinä tuot sellaisia kohtia esille joita et itsekään toteuta. Aina on toki helppo tuomita muita heidän vikojensa vuoksi. Mitkä käskyt on sinulle vaikeita?
Eräs mielestäni on se, että käsketään olla yhtä täydellinen, kuin Jumala. Muutakin vaikeaa ja sangen kipeää tekevää käskyä löytyy, joista juuri nyt niiden kipeyden vuoksi en saa kirjoitettua.
Jatkan tekstisi kommentointia myöhemmin.
-
Kun kyösti saa naamalleen kuraa,
niin hän iloisesti huutaa huraa!
Lisäksi hän kaipaa vielä mutaa,
sillä sekin tekee hänelle "kutaa".
Näinkö?
Hei. Tää on kuraräppi.
-
Sitä tulin tänne kyselemään, että koska tämä kilpailu alkaa?
Nyt kun minut on kehuttu yltympäri
(kiitos vain kailille ystäville)
,
voisi vähitellen siirtyä varsinaiseen askaan.
-
Anteeksi nyt vain, mutta en pysty ymmärtämään, mitä kiksejä voit saada siitä, että sinun päällesi heitetään kuraa. Itse en ainakaan tällaiseen lähde mukaan ja toivon, ettei kukaan muukaan. Tässä maailmassa on ikäviä asioita muutenkin, ei niitä tarvitse lähteä kaivelemalla kaivelemaan.
-
Jotenkin tulee mieleen vanhan internettiläinen kansanviisaus: Älä ruoki trollia!
-
Jep, tämä aihe on nyt käsitelty. Lukkoon.