Tämä ärtynyt, ärtyisä otsikko virisi kun tein taas perinteisen virheen ja kävin kurkkaamassa Usko ja Rukous -foorumia. Erilaisia lyöntejä ja sivalluksia lukiessani tuli mieleen kysymys, että missä kohtaa ihmisen ote uskonnosta on lujin? Aika selkeätähän on että kristinuskon kunnioitettu traditio ja sen piiriin syntyneet lukemattomat opit ja organisaatiot ovat syntyneet inhimillisestä tulkinnasta - hyvin usein, lähes poikkeuksetta, vieläpä erilaisten kuvaannollisesti tai oikeasti veristen valtakamppailujen tuloksena. Eri teologiset traditiot ovat vallan ja sitomisen rakenteita, vallan ja sitomisen apuvälineitä. Kun lukee Raamatun osin epäselvästi välittämää viestiä Jeesuksen puheista ja opetuksista, on kieli, kielen taso tyystin toista kuin muodollisen teologian ja virallisen dogman. Epäselvyys syntynee osin siitä, että Raamatun teksti-kokoelma on itsessään muotoutunut ihmisen historian ja sen kamppailujen tuloksena. Radikaaliksi vaihtoehdoksi opillisille kiistoille ja organisaatioille tarjoaisin hiljaisuuden ja heikkouden. Kuuntelemisen - kaikkien valtarakenteiden ja oman viisauden purkamisen. Armoon osallistumisen. Tietysti tämä on utopiaa, jos näin tekisimme, emme olisi ihmiskunta vaan kykeneväisiä viisauteen ja laupeuteen. Niinpä meillä on teologia, dogma, kirkkolaitos - ja Usko ja Rukous -foorumi. Perkele.